KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan"

Transkriptio

1 KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun oikeuden haltijalle, suoritetaan korvaus. Oikeutta korvauksen saamiseen ei kuitenkaan ole, milloin on sovittu tai ilmeisesti edellytetty, ettei korvausta makseta, eikä myöskään tietoimituksessa tietä varten osoitetulla alueella suoritettujen toimenpiteiden johdosta, jos niihin on ryhdytty vasta alueen tietarkoitukseen osoittamisen jälkeen. Tämän lain 19 :ssä säädetystä kiellosta aiheutuvasta haitasta voidaan korvausta määrätä suoritettavaksi vain, jos haitta on erittäin huomattava. (rakennuskielto/liikenneturvallisuus) m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan m Kompensaatioperiaatetta ei sovelleta

2 KORVAUKSISTA ON PÄÄTETTÄVÄ VIRAN PUOLESTA Asianosaisen poissaolo tietoimituksesta ei ole aihetodiste sen puolesta, että hän olisi luopunut oikeudesta saada korvaus Nautinta-, rasite- ja muun käyttöoikeuden haltijalla on oikeus korvaukseen edunmenetyksensä osalta. KORVAUSRATKAISUSTA ON KÄYTÄVÄ ILMI KIINTEISTÖN OMISTAJAN JA OIKEUDENHALTIJOIDEN KORVAUKSIEN SUURUUS TÄYDEN KORVAUKSEN PERIAATE kauppa-, tuotto- tai kustannusarvoperusteinen arviointimenetelmä, jonka mukainen arvo on suurin. arvioidaan pääsääntöisesti nykykäytön mukaan määrätään arvioimishetken hintatasoon Oikeutta korvaukseen ei vähennä tiestä saatava hyöty Odotusarvo korvataan (ranta-alueet/virkistysarvo) Korvaus vain taloudellisista menetyksistä Oikeutta korvaukseen ei ole toimenpiteestä, johon on ryhdytty alueen tietarkoituksiin osoittamisen jälkeen.

3 KORVAUKSISTA SOPIMINEN Jos kaikki asianosaiset, joita korvaus koskee, sopivat sen määräämisessä noudatettavista perusteista taikka korvauksen määrästä, suorittamistavasta ja - ajasta, on sopimusta noudatettava, jollei se ole jonkun asianosaisen kannalta kohtuutonta. (33a ) KORVAUSTEN MAKSAMINEN Maksetaan rahana - 3 kk:n kuluessa toimituksen lopettamispäivästä, ellei muuta määrätä. - jos maksuaika pidempi, yliajalle 6 %:n korko / korkolain mukainen viivästyskorko pääsääntöisesti kertakorvaus esim. soranotto-oikeudesta voidaan korvaus määrätä maksettavaksi /m3 sitä mukaa kun soraa otetaan Korvaus on pääsääntöisesti maksettava valituksesta huolimatta [poikkeukset katso 90 ]

4 PANTTIOIKEUDEN HALTIJAN ASEMA 36 Oikeus kiinteistön omistajalle kerta kaikkiaan suoritettavaan korvaukseen kuuluu kiinteistöön eikä sitä voida erikseen luovuttaa tai ulosmitata. Korvauksen luovuttaminen tai suorittaminen muulle kuin kiinteistön omistajalle on tehoton kiinnityksen tai maksamattoman kauppahinnan panttioikeuden haltijaa kohtaan. Kiinteistön omistajan oikeutta korvauksen nostamiseen ei kuitenkaan ole rajoitettu [muistettava, ettei tietä saa tehdä niin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa rasitetulle kiinteistölle, 8, 49.2 ]

5 KOHTEENKORVAUS Alueen luovuttamista koskevia korvauksia ovat tiealueeksi luovutetusta maasta suoritettujen korvausten ohella myös korvaukset laskuoja, luovutetulla alueella olleiden puuston, lähteen, rakennuksen, sadon ja kynnöksen menetyksistä (KKO 1974 II 48) maapohjakorvaukset on arvioitava kauppa-arvomenetelmällä, mikäli mahdollista (mutta esim. venevalkamakorvaus voidaan perustaa paikkakunnan käypiin venepaikkavuokriin) Tieoikeuden perustaminen maanomistajan omaan tiehen - korvaus takautuvista tien rakentamiskustannuksista (24 ) ja maapohjasta Tieoikeuden perustaminen sopimustiehen (KKO 1990:91) - ei korvausta maapohjasta

6 HAITANKORVAUS Kyse on tieoikeuden perustamisen jälkeen jäljelle jäävän omaisuuden arvon alenemisen korvaamisesta. Kohdistuu samaan käyttöyksikköön kuin kohteenkorvaus. Tie on suunnaltaan, leveydeltään ja muutoinkin tehtävä sillä tavoin, että sen tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja tuottamatta kenellekään suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin tarve vaatii (7.1 ) puuston ja muun kasvillisuuden poistaminen (tiealueelta/tiealueen ulkopuolelta) kielto pitää veräjää tai puomia kiinteistön käyttö vaikeutuu (pirstoutuminen) imissiohaitat (melu ja pöly, maisemanmuutos (33.1 )) joutuu siirtämään rakennuksen tien läheisyydestä kiellosta rakentaa tien varteen Korvaukseen on oikeutettu myös kiinteistö, joka ei luovuta tiluksia tietarkoituksiin.

7 VAHINGON JA KUSTANNUSTEN KORVAUS Vahingonkorvauksessa on kyse tiestä aiheutuvan kertaluonteisen menetyksen korvaamisesta. puuston enneaikainen hakkuu sadon menetys pellolla KORVAUS TIEOIKEUDEN LAKKAUTTAMISESTA Jos tien lakkauttamisesta aiheutuu vahinkoa tai haittaa sille, jolla on ollut oikeus tiehen, on vahinko tai haitta määrättävä korvattavaksi (84.3 ). Tienä lakannut alue siirtyy ilman korvausta alueen omistajan hallintaan (87 ) Korvausvelvollinen on se, joka lakkauttamisesta hyötyy. Jos lakkauttaminen perustuu yleiseen tarpeeseen, on maksaja ja korvaavien kulkuyhteyksien toteuttaja toimituksen hakija.

8 KORVAUS TIEOIKEUDEN SIITÄMISESTÄ YksTL 8.2 :n mukainen siirto korvaukset kuten perustieoikeutta perustettaessa koskee ennestään olevan tien siirtämistä tai muuta parantamista varten tarpeellisen lisäalueen luovuttamista YksTL 38b :n mukainen siirto - maapohjakorvauksen määräämistä rasitetun kiinteistön omistajalle harkittava Kiinteistön omistajalle johtuvan haitan poistamiseksi tai vähentämiseksi tapahtuva tien siirto

9 LISÄTIEOIKEUS Lisätieoikeus kohdistuu aina ennestään olevaan tiehen, joka rasitetun kiinteistön omistajan näkökulmasta on luokiteltavissa kitu- ja joutomaahan. Tästä syystä maapohjan korvauksen maksamisvelvollisuus lisätieoikeuden saajalle ei normaalisti ole perusteltua. Lisätieoikeuden haltija voidaan velvoittaa YksTL 24 :n nojalla osallistumaan tien rakentamiskustannuksiin.

10 YKSITYISTIEN KÄYTÖN RASITTAVUUDEN LISÄÄNTYMINEN A) Vanhojen tieoikeuksien järjestely hakija maksaa korvaukset Jos olosuhteiden muuttumisen johdosta liikenne kiinteistölle tai elinkeinonharjoittajan tienkäyttö on tarkoituksenmukaisemmin järjestettävissä toisen ennestään olevan tien kautta, voidaan kiinteistölle tai elinkeinonharjoittajalle antaa tieoikeus tällaiseen tiehen ja aikaisemmin annettu tieoikeus samalla lakkauttaa (9.2 ja 10.2 ). B) Tienkäytöstä syntyneen lisähaitan korvaus tieosakkaan (9a.2 ) tai elinkeinonharjoittajan (10.3 ) on korvattava tien käytön muutoksesta aiheutunut lisähaitta 9 a ( /555) Milloin tieosakkaan tienkäyttö on muuttunut siten, että siitä aiheutuu kiinteistölle, jonka alueella tie on, tai toiselle tieosakkaalle kohtuutonta haittaa, voidaan tieosakkaan kiinteistölle kuuluva tieoikeus lakkauttaa, jos tämän oikeuden sijaan samalla annetaan 8 :n 1 momentissa tai 9 :n 1 momentissa tarkoitettu tieoikeus. Jos kohtuutonta haittaa ei voida poistaa 1 momentissa tarkoitetuin järjestelyin ja jos tieoikeus on välttämätön haittaa aiheuttavan osakkaan kiinteistön tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle, on hänen korvattava tien käytössä tapahtuneesta muutoksesta johtuva lisähaitta.

11 KORVAUS RAJOITETUSTA TAI MÄÄRÄAIKAISESTA TIEOIKEUDESTA A) Tieoikeuden rajoittaminen korvaus kuten pysyvän tieoikeuden perustamisesta B) Määräaikainen tieoikeus määräajan pituus otettava huomioon yli 50 v. pysyvä oikeus esim. pääomitettu vuosivuokra

12 MUUT KORVAUKSET A) Alueen käyttäminen tilapäisesti tienä Tielautakunta voi YksTL:n 81 :n nojalla myöntää oikeuden tien tilapäiseen käyttämiseen, kun varsinaista tietä ei voida käyttää esim. tietyön takia tai kun tietä tarvitaan esim. puutavaran kuljetukseen. Korvauksen tulee olla kohtuullinen ja sen määrää tielautakunta myöntäessään po. oikeuden (83 ) B) Väliaikainen kulkuoikeus alueen haltijan, mutta ei omistajan (vuokramiehen) kulkuoikeus oikeuden antaa tielautakunta määräalan omistajan kulkuoikeus lain nojalla (82.2 ) C) Väliaikainen kulkuoikeus tietoimituksen yhteydessä

13 EDUNVALVONTAKULUT Pääsääntö: Ei määrätä yksityistietoimituksessa (ei ole oikeusnormia). Poikkeukset: toimitus tehdään yleistä tarvetta varten, esim. rautatien tasoristeyksen poistamista tarkoittama toimitus (YksTL 86, LunL 82 ) toimitusta on haettu aiheettomasti tai aiheutettu aiheettomia kustannuksia (KML 211 ).

14 LUVATTOMASTI TAPAHTUNUT TIEN TAI ALUEEN KÄYTTÖ Yksityistien käyttö ilman oikeusperustetta vastoin YksTL 80.1 ja 3 :n säännöksiä johtaa käyttäjän velvoittamiseen maksamaan YksTL:n 26 :n mukaista käyttömaksua. Jos tie on käytön johdosta vaurioitunut, on tietä käyttänyt velvollinen korvaamaan vahingot. Jos käyttömaksusta ja vahingonkorvauksesta ei sovita, tielautakunnan on määrättävä niistä. Korvausasia on kuitenkin käsiteltävä KäO:ssa, jos tien tai venepaikan luvattomalle käyttäjälle samalla vaaditaan rangaistusta (80.4 ).

15 TILUSJÄRJESTELYT Tietoimituksen yhteydessä toimitusmiehet voivat suorittaa ilman eri määräystä sellaisen tilusvaihdon tai alueen siirtämisen jonka suorittamistarve johtuu tien tekemisestä, tien tai tieoikeuden lakkauttamisesta taikka tieoikeuden muusta muuttamisesta, jos tietoimituksen hakija tai asianomaisen alueen omistaja sitä vaatii, taikka tilusvaihto tai alueen siirtäminen on tärkeää tarkoituksenmukaisen kiinteistöjaotuksen aikaansaamiseksi. Tilusvaihdon edellytyksenä on, että sillä voidaan: 1) välttää sellaisen haitan syntyminen, joka estäisi kulkuyhteyttä koskevan järjestelyn suorittamisen; 2) vähentää huomattavasti niitä kustannuksia tai korvauksia, joita kulkuyhteyden järjestelystä muutoin aiheutuisi; tai 3) vähentää merkittävästi haittaa, joka kulkuyhteyden järjestelystä aiheutuisi kiinteistön tai sen osan tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle. Jos tilusvaihtoa ei voida sopivasti suorittaa tai asianomaisten kiinteistöjen omistajat sopivat alueen siirtämisestä, voidaan tilusvaihdon sijasta 2 momentissa mainituin edellytyksin arvoltaan vähäinen alue siirtää kiinteistöstä toiseen rahana suoritettavaa täyttä korvausta vastaan.

16 Tilusvaihdon ja alueen siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, ettei siitä aiheudu kenellekään sanottavaa haittaa. Muutoin tilusvaihdosta ja alueen siirtämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteistönmuodostamislain 59, 65, 66 ja 200 :ssä säädetään. Tilusvaihdossa ja alueen siirtämisessä arvioidaan kiinteistöstä toiseen siirtyvä alue erikseen luovuttavan ja vastaanottavan kiinteistön kannalta. Jos nämä arvot eroavat toisistaan, erotus on määrättävä sen asianosaisen korvattavaksi, joka hyötyy tällaisen toimenpiteen suorittamisesta.

Päristele talven ihmemaassa

Päristele talven ihmemaassa Maastoliikennelaki (1710/95) MOOTTORIKELKKAILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Päristele talven ihmemaassa Koe ikimuistoiset hetket moottorikelkkasafarilla. Nauti luonnon kauneudesta ja Lapin eksotiikasta.

Lisätiedot

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I YKSITYISTIETOIMITUS (viittaukset esityksessä yksityistielakiin) ª Arvo Vitikainen / 2015 YKSITYISTIETOIMITUKSEN RUNKO 1. Kokousaika- ja paikka 2. Vireilletulo ja tiedottaminen

Lisätiedot

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Milloin kysymys on ennestään olevasta tiestä (= tarkoitetaan yksityistä tietä, johon muulla kuin rasitetun kiinteistön omistajalla tai haltijalla on pysyvä käyttöoikeus /KKO

Lisätiedot

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos Yksityistietoimitus Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos 1 Yksityinen tie Yksityinen tie: Ei ole julkisin varoin ylläpidetty Sitä voivat

Lisätiedot

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen YKSITYISTIELAKI 1 Koskee kaikkia yksityisiä teitä, lukuun ottamatta sellaisia teitä, joita ainoastaan kiinteistön omistajalla on oikeus käyttää (edellytetään pysyvää käyttöoikeutta). 6 Tien pito käsittää

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS

20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS 1 (9) 20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS 20.1 YLEISTÄ... 2 20.1.1 Sovellettavat säädökset... 2 20.1.2 Moottorikelkkailureitti, ulkoilureitti...

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari

REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari 2 Sovellettavat säädökset Sovelletaan maastoliikennelakia (1710/1995). Lisäksi soveltuvin osin ulkoilulain (606/1973) säännöksiä

Lisätiedot

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset Noin 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt Noin 50 %

Lisätiedot

KUNNAN TIELAUTAKUNTA

KUNNAN TIELAUTAKUNTA Kunnan tielautakunnan ja Maanmittauslaitoksen toimitukset yksityisteillä KUNNAN TIELAUTAKUNTA Yks.TL 6a : Tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä varten kunnassa tulee olla tielautakunta tai kunnan määräämä

Lisätiedot

Maanmittaustoimiston yksityistietoimitukset

Maanmittaustoimiston yksityistietoimitukset Maanmittaustoimiston yksityistietoimitukset Jyrki Virtala, maanmittausinsinööri (Di) Maanmittauslaitos, Tampereen palvelupiste Käsiteltävät asiat 1. Yleisiä seikkoja toimituskäytännöstä 2. Yksityistietoimitusprosessi

Lisätiedot

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta)

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Rakennusvalvonta PL 38 53101 LAPPEENRANTA HAKEMUS RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMISEKSI RASITTEEN PERUSTAMISEN HAKIJAKIINTEISTÖT Kaupunginosa Kortteli Tontti Katuosoite Tontin haltijat

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

11 RASITETOIMITUS 1 (7)

11 RASITETOIMITUS 1 (7) 1 (7) 11 RASITETOIMITUS 11.1 TOIMITUKSEN VIREILLETULO... 2 11.2 KOKOUKSEN TIEDOT... 2 11.3 TIEDOTTAMINEN... 2 11.4 KOKOUKSEN LAILLISUUS... 2 11.5 TOIMITUKSEN TARKOITUS... 3 11.6 EDELLYTYKSET... 3 11.6.1

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

TIEJAOSTON TEHTÄVÄT. Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät. Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat

TIEJAOSTON TEHTÄVÄT. Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät. Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat TIEJAOSTON TEHTÄVÄT Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat Erimielisyydet kun tiekuntaa ei ole perustettu Katselmukset

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358

Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358 Page 1 of 39 FINLEX - Edita Publishing Oy Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tämä laki koskee kaikkia yksityisiä teitä, sellaisia

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 16.3.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys yksityistielaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 147/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle yksityistielaiksi ja eräiksi

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Kiinteistötoimitusmaksutaksa Imatran kaupunki TAKSA 1 (6) Kiinteistötoimitusmaksutaksa Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.10.2015 72, lainvoimainen 27.11.2015, kuulutettu voimaan 2.12.2015. Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2016. (Maksuluokka

Lisätiedot

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Sari Lajunen, lakimies, Liikennevirasto Tiealueen ja sen osan lakkauttaminen Sari Lajunen 2 Maantielaki 88 : maantien lakkaaminen Maantielaki 89 : maantien lakkauttaminen

Lisätiedot

1. Haltuunottokokous (14.3.2013)

1. Haltuunottokokous (14.3.2013) Maantietoimitus 2012-428465 Seinäjoen itäinen ohikulkutie VT19 1. Haltuunottokokous (14.3.2013) 2. Näyttökokous (Tietöiden valmistuttua) 3. Loppukokous Maantietoimitus. Asialista. 1. Tiedottaminen ja kokouksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1078. Laki. oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 1078. Laki. oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1078 1082 SISÄLLYS N:o Sivu 1078 Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta... 2833 1079

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp. Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp. Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lisätiedot

Yksityistielaki. jr

Yksityistielaki. jr Yksityistielaki Esitys on pääperiaatteiltaan ja rakenteeltaan hyvä. Ns. kansalaislakina sen tulee olla oikeudenmukainen, sitä tulee kyetä myös maallikoiden käyttää. Käytettävyyden, tieosakkaiden ja ulkopuolisten

Lisätiedot

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI HE 11/2018 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI ANNETUN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 147/2017

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokuksesta 26.4.2015

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokuksesta 26.4.2015 Mäntyharju Kokouskutsu 1 (12) Aika 17.06.2015, klo 16:30 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsiteltävät asiat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Pöytäkirjan tarkastus 7 Valitus Lahnaniemen

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Polvelta Toiselle -messut Kouvola 6.5.2016 Mikko Pekonen Maanmittauslaitos Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksiakuten esimerkiksi

Lisätiedot

15 KAIVOSTOIMITUS 1 (18)

15 KAIVOSTOIMITUS 1 (18) 1 (18) 15 KAIVOSTOIMITUS 15.1 YLEISTÄ... 3 15.1.1 Sovellettavat säännökset... 3 15.2 TOIMITUKSEN VIREILLETULO... 3 15.2.1 Yleistä toimituksen vireilletulosta... 3 15.2.2 Kaivoslupaan ja kaivosaluelunastuslupaan

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan. Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva

Lisätiedot

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon 1 (5) MPY Mikonkatu 16 50100 Mikkeli MPY PALVELUT OYJ:N KUITULIITTYMIEN ERITYISEHDOT 1.6.2015 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston

Lisätiedot

Yksityistielaki. jr

Yksityistielaki. jr Yksityistielaki Esitys on pääperiaatteiltaan ja rakenteeltaan hyvä. Ns. kansalaislakina sen tulee olla oikeudenmukainen, sitä tulee kyetä myös maallikoiden käyttää. Käytettävyyden, tieosakkaiden ja ulkopuolisten

Lisätiedot

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ Taksa, jonka mukaan kunnalle suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista,

Lisätiedot

18 YKSITYISTIETOIMITUS

18 YKSITYISTIETOIMITUS 1 (15) 18 YKSITYISTIETOIMITUS 18.1 YLEISTÄ... 3 18.2 TOIMITUSKOKOUS... 3 18.3 TIEDOTTAMINEN... 3 18.4 KOKOUKSEN LAILLISUUS... 3 18.5 TOIMITUKSEN VIREILLETULO JA SEN TARKOITUS... 3 18.6 ARKISTOTUTKIMUKSET...

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston tai vastaavan kohteen (jäljempänä Kohde)

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy Tieoikeus o Oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta pysyvästi kulkuyhteyttä varten o On annettava jos se on tärkeä kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttämistä varten, o eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 1998 N:o 342 345. Laki. N:o 342. yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 1998 N:o 342 345. Laki. N:o 342. yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 1998 N:o 342 345 SISÄLLYS N:o Sivu 342 Laki yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta... 1131 343 Laki merimiesten vuosilomalain

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun:

Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun: Maantietoimitus (1) Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun: rakennetaan uusi maantie tai maantien parantamista varten on laajennettava entistä tiealuetta tai olemassa olevan

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä o Kehittyvälle elinkeinoelämälle o Toimivalle ja turvalliselle liikenteelle o Hyvälle elinympäristölle ja kestävälle kehitykselle ELY-keskus avaa

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Kiinteistöasiamies..2016 297-

Kiinteistöasiamies..2016 297- Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön

Lisätiedot

Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen.

Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen. 1(7) Liite 1 MAANVUOKRASOPIMUS Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen. 1. Osapuolet Vuokranantaja Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6

Lisätiedot

18 YKSITYISTIETOIMITUS

18 YKSITYISTIETOIMITUS 1 (18) 18 YKSITYISTIETOIMITUS 18.1 YLEISTÄ... 3 18.2 TOIMITUSKOKOUS... 3 18.3 TIEDOTTAMINEN... 3 18.4 KOKOUKSEN LAILLISUUS... 3 18.5 TOIMITUKSEN VIREILLETULO JA SEN TARKOITUS... 4 18.6 ARKISTOTUTKIMUKSET...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 1.1 Ojituksen käsite vesilaissa... 1 1.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli ojitusasioissa... 1 2. Päätösasiat...

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen Voimalinjalunastus Lunastusharjoitus syksy 2015 Markku Vuorinen 1 Voimalinjalunastus tulee yleensä ajankohtaiseksi, mikäli rakennetaan uusi, laajennetaan entistä taikka uusitaan vanhaa voimalinjaa. Esityksen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Maantietoimitus. Tilaisuus. Kuka Mistä Päivämäärä

Maantietoimitus. Tilaisuus. Kuka Mistä Päivämäärä Maantietoimitus Tilaisuus Kuka Mistä Päivämäärä Maantietoimitus pidetään kun rakennetaan uusi maantie tai maantien parantamista varten on laajennettava entistä tiealuetta Esityksen sisältö: Mikä on tienpitäjän

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

LOHKOMINEN. Mikä lohkominen on?

LOHKOMINEN. Mikä lohkominen on? LOHKOMINEN Mikä lohkominen on? Esim. asemakaavan mukainen tontti (rakennuspaikka) myydään määräalana ja muodostetaan uudeksi kiinteistöksi lohkomalla. Lohkominen on kiinteistötoimitus, jossa määräala tai

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

ULKOILUREITTISOPIMUS

ULKOILUREITTISOPIMUS ULKOILUREITTISOPIMUS MAA- JA METSÄTALOUSTUOTTAJAIN KESKUSLIITTO MTK r.y. SVENSKA LANTBRUKSPRODUCENTERNAS CENTRALFÖRBUND SLC rf. SUOMEN KUNTALIITTO ULKOILUREITTISOPIMUS Allekirjoittaneet järjestöt ovat

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 1188. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1996 N:o 1188 1191 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta... 3433 1189 Kiinteistönmuodostamisasetus...

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

KALVITSA 2 491-467-16-65. Mikkeli, Vehmaskylä

KALVITSA 2 491-467-16-65. Mikkeli, Vehmaskylä Metsätilat.fi Hintapyyntö 340 000 Tarjoa viimeistään 29.6.2016 Tulostettu 16.06.2016 KALVITSA 2 491-467-16-65 Mikkeli, Vehmaskylä 99,28 ha Kohdenumero 300912 Narilantien/Roitontien varrella metsäkiinteistö.

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95 Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Lunastustoimitus länsimetroa varten

Lunastustoimitus länsimetroa varten Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) http://www.ely-keskus.fi/fi/sivut/default.aspx Tienkäyttäjän linja puh: 0200-2100 Kaavatiet (kadut) hoitaa

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot