Masalan urheilupuiston asemakaava, asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
|
|
- Aarne Mäkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Yhdyskuntatekniikan lautakunta Masalan urheilupuiston asemakaava, asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti 1602/ /2011 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Kaavan vireilletulo ja alustava aikataulu Masalan urheilupuiston asemakaava sisältyy kunnanvaltuuston vuosille hyväksymään kaavoitusohjelmaan ja se on pantu vireille Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on käsitelty yhdyskuntatekniikan lautakunnassa ( 93). Asemakaavaluonnos oli nähtävillä Siitä saatiin 26 lausuntoa ja 4 mielipidettä. Asemakaavaehdotus oli käsittelyssä yhdyskuntatekniikan lautakunnassa ( 37), jossa päätettiin siihen tehtävistä tarkistuksista. Kaavaehdotusta ei kuitenkaan viety kunnanhallituksen käsittelyyn sen nähtäville panoa varten, vaan päätettyjä tarkistuksia käsiteltiin uudestaan yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksessa ( 76). Asemakaavaehdotukseen tehtävien teknisten tarkistusten määrän ja laadun, sekä myös suunnittelutilanteen kehittymisen vuoksi, kaavaehdotus tuodaan kuitenkin kokonaisuudessaan uudestaan yhdyskuntalautakunnan käsiteltäväksi. Kaava laaditaan kunnan omana työnä. Suunnittelualueen sijainti ja suunnittelun taustaa Asemakaavan muutosalue sijaitsee Masalan taajaman eteläosassa, lyhimmillään noin 500 metrin etäisyydellä Masalan keskustasta ja lähiliikenteen rautatieasemasta. Sen pinta-ala on lähes 50 ha. Suunnittelualueen keskellä sijaitsee Framnäsin urheilupuisto ja sen eteläpuoliset asuinkorttelit. Alue rajautuu lännessä urheilupuiston länsipuoliseen lähivirkistysalueeseen ja pohjoisessa Sepänkyläntie siten, että Nissnikun koulun kortteli sisältyy alueeseen. Suunnittelualueen itäreunan muodostaa Masalantien tiealue Sundsbergintien risteyksestä etelään päin noin 500 metrin matkalta ja siihen kuuluu myös Sundsbergintien tiealue junarataan saakka. Lisäksi suunnittelualueeseen sisältyy Masalantien itäpuoliset monitoimitalon ja terveyskeskuksen korttelit sekä Puolukkamäen asuinrakennukset. Asemakaava-aluetta on laajennettu vähäisesti kaavaluonnoksessa esitetystä siten, että osa pohjoisosassa sijaitsevaa Nissenpolkua on sisällytetty kaavaehdotukseen. Suunnittelualueella on tarve varautua erityisesti Masalantien
2 liikennejärjestelyjen parantamiseen ja Masalantien osoittamiseen katualueeksi myös kaavaan sisältyvän tien osuudelta. Myös urheilupuiston alueen kehittämiseen tulee myös varautua. Lisäksi kortteliin 2009 kohdistuu muutostarvetta rakennusoikeuden kasvattamisen muodossa. Suurin osa suunnittelualueesta on Kirkkonummen kunnan omistuksessa, mutta siihen sisältyy myös yksityisessä omistuksessa olevia kiinteistöjä kaava-alueen eteläosassa Framnäsintien ja Hulluksentien varrella sekä monitoimitalon ja terveysaseman eteläpuolisella Puolukkamäen alueella. Koska kyseisille kortteleille ajo tapahtuu Masalantien kautta, on ne sisällytetty sen perusteella asemakaavaan. Alueet ovat jo rakennettuja eikä niiden maankäyttöä tai rakennusoikeutta olla korttelia 2009 lukuun ottamatta muuttamassa. Niiden osalta ajantasaistetaan kuitenkin kaavamerkintöjä ja -määräyksiä. Voimassa olevat asemakaavat sekä yleiskaava 2020 Suunnittelualueella on voimassa kaksi asemakaavaa. Nissnikun asemakaavan muutos (kaava nro 2428) on vahvistettu nyt muutettavalta osaltaan Masalan keskustan asemakaavan muutos (kaava nro 2607) on hyväksytty niin ikään muutettavalta osaltaan Suunnittelualueelle on osoitettu Kirkkonummen yleiskaavassa 2020 ( ) keskustatoimintojen alue (C), pientalovaltainen alue (AP), lähivirkistysalue (VL), seudullinen pääväylä sekä kevyenliikenteen reitti. Lisäksi aluetta sivuaa rautatie idässä ja sähkövoimalinja (Z) etelässä. Kunnan omistamien alueiden maankäyttö Urheilupuiston alue Urheilupuiston alueesta on laadittu yleissuunnitelma vuonna 2011 ja siinä on esitetty kokonaisvaltainen näkemys alueen maankäytön kehittämisestä. Yleissuunnitelmalla haluttiin tarkentaa lähiliikuntapaikan (Frami) ympäristöön sijoittuvia toimintoja. Yleissuunnitelman mukaan urheilupuistoon voidaan kehittää toimintoja, jotka palvelevat sekä Masalan asukkaita, että mahdollistavat laajempien myös koko kuntaa koskevien ulkoilu- ja urheilutoimintojen toteuttamista alueelle. Lähipalvelujen osalta varaudutaan mm. lähiliikuntapaikan tuntumaan sijoittuvan huoltorakennuksen sekä asukaspuiston rakennuksen toteuttamiseen, sekä erilaisten urheilukenttien (kuten esim. nurmi- ja kivituhkapinnoitteisten kenttien, tenniskenttien ja rantalentopallokentän) sijoittumiseen alueelle. Myös yleissuunnitelmassa esitetyn liikuntahallin sekä frisbeegolfalueiden osoittaminen urheilupuistoon sekä alueen varaaminen koirapuistoa varten sisältyy asemakaavan tavoitteisiin. Vuoden 2015 aikana Masalan Kisan (MasKi) jalkapallojaos toteutti kunnan omistamalle Framnäsin hiekkakentälle tekonurmikentän. Tekonurmi toteutettiin nykyisen hiekkakentän kohdalle, sillä alueen maapohja oli perustettu siten, että tekonurmea varten ei tarvinnut tehdä erillisiä kustannuksia vaativia perustamistoimenpiteitä.
3 Yhdyskuntatekniikan lautakunta velvoitti päätöksessään , että urheilupuiston palloiluhallin sijoitusta tulee jatkossa tutkia siten, että halli sijoitettaisiin Masalantien varteen ja urheilukentät avoimelle puistoalueelle. Asemakaavaehdotuksessa osoitetaan kuitenkin edelleen kyseinen tilavaraus liikuntahallille urheilupuiston keskiosaan, jonne kaavan myötä muodostuu YU-kortteli. Tekonurmikentän vaatima tila huomioon ottaen on sen sijainti nykyisen paikan tuntumassa sopivampi. Lisäksi urheilupuiston itäisen osan avoimuus säilyy näin paremmin. Asemakaavaehdotuksessa kentän sijainti osoitetaan hieman etelämmäs sen nykyiseen paikkaan nähden. Syynä on alueen länsipuolelle osoitetun liikuntahallin vaatima kulkuyhteys. Mikäli liikuntahallin toteuttaminen ajankohtaistuu ja sen vaatima ajoyhteys tarvitaan käyttöön, tulee tekonurmikenttää siirtää hieman siinä vaiheessa. Liikuntahallille osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 3200 k-m2. Sille osoitettavan merkittävän rakennusoikeuden ja tarvittavien ajoyhteyksien ja pysäköintipaikkojen vuoksi muodostetaan osasta urheilupuiston aluetta urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YU). Monitoimitalo ja terveyskeskus korttelissa 2031 Korttelin 2031 pohjoisosa sijaitsee kasvavan ja kehittyvän Masalan kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti tärkeällä paikalla. Sen maankäytön tehostamiseen tulevaisuudessa on tarpeen varautua pitkällä aikavälillä osoittamalla sille asemakaavassa noin kaksinkertainen määrä nykyistä enemmän rakennusoikeutta. Rakennusoikeutta kasvatetaan yhteensä k-m2:een ja korttelin osa osoitetaan palvelurakennusten korttelialueeksi (P). Kyseinen merkintä mahdollistaa tulevaisuudessa alueen joustavamman käytön, mahdollistamalla sille tarvittaessa myös yksityistä palvelurakentamista kunnan toimintojen lisäksi. Muuttuvien ja kehittyvien kevyenliikenteenyhteyksien vuoksi on syytä varautua siihen, että osa kevyenliikenteen reiteistä kulkee alueen läpi länsi-itä -suunnassa ja liittyy urheilupuiston alueen läpi niin ikään samansuuntaisena kulkevaan kevyenliikenteen yhteyteen (Masalan urheiluraitti). Nykyisen monitoimitalon kulkuyhteys Sundsbergintieltä joudutaan katkaisemaan muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi (mm. kiertoliittymän vaatima tila ja varoetäisyydet). Ajoyhteys joudutaan osoittamaan Puolukkamäki-katua pitkin nykyisen terveysaseman kautta. Korttelin tarvitsemaa asiakaspysäköintiä osoitetaan urheilupuiston alueelle, risteysalueen ja suojatien tuntumaan sijoittuvalle pysäköintialueelle. Koulukortteli 2016 sekä osa korttelia 2013 Kortteleiden maankäyttö osoitetaan asemakaavassa niiden olemassa olevan tilanteen mukaan, mutta koulukorttelin 2016 rakennusoikeutta lisätään niin, että sille osoitetaan k-m2. Voimassa olevassa asemakaavassa rakennusoikeutta on 7730 k-m2. Oppilaaksiottoalueella tarvitaan tulevaisuudessa lisää yläkoulutiloja, joista osa on mahdollista sijoittaa kortteliin täydennysrakentamisen myötä. Tarvittavia pysäköintipaikkoja osoitetaan kortteleilla sijaitseville tonteille ja
4 korttelin 2016 kaakkoiskulman nykyäänkin käytössä oleva pysäköimispaikka osoitetaan autopaikkojen korttelialueeksi, joka palvelee myös urheilupuiston pysäköintiä ilta-aikaan. Lisäksi kortteleiden kaavamerkintöjä ja määräyksiä ajantasaistetaan niin, että ne vastaavat asemakaavan muiden alueiden merkintöjä. Yleinen pysäköinti Y-, YU- ja P -korttelialueille osoitetaan pysäköimisnormiksi keskimäärin 1 autopaikka 150 k-m2 kohden. Toiminnan laadusta riippuen P-korttelialueella (palvelurakennusten korttelialue) normi vaihtelee kuitenkin välillä 1 ap/50 k-m2 ja 150 ap/k-m2. Urheilupuiston alueen käyttö tulee lisääntymään sen toimintojen kehittämisen myötä, joten myös alueen pysäköintiin tulee varautua nykyistä paremmin. Asemakaavassa osoitetaan aluetta palvelevia autopaikkoja urheilupuiston sekä Nissnikun koulun alueelle. Autopaikat palvelevat myös Masalantien itäpuolisen korttelin 2031 pohjoisimman tontin (Masalan monitoimitalo) käyttöä. Urheilupuiston kortteliin 2008 osoitettava pysäköimispaikka mahdollistaa pysäköinnin järjestämisen kyseiselle korttelille sekä myös Masalantien toisella puolella sijaitsevaan kortteliin 2031 osoitettavalle palvelurakennusten korttelialueelle (nykyinen monitoimitalo). Osa kyseisen P-korttelialueen pysäköintipaikoista osoitetaan korttelin itäreunaan rautatien puolelle. Urheilupuiston alueelle osoitetaan pysäköintipaikkoja lisäksi urheiluhallivarauksen viereen sisemmälle puistoon. Yksityisessä omistuksessa olevien alueiden maankäyttö Kortteleiden 2001, 2002, 2003, 2005, 2006 sekä 2031 eteläosan maankäyttö osoitetaan asemakaavassa niiden olemassa olevan tilanteen mukaan. Korttelit osoitetaan asuinpientalojen korttelialueiksi (AP) ja kaavamerkintöjä ja -määräyksiä ajantasaistetaan muutenkin kyseisten kortteleiden osalta niin, että ne vastaavat asemakaavan muiden alueiden merkintöjä. Pysäköintinormina käytetään 1,2 autopaikkaa asuntoa kohden ja pysäköintialueet osoitetaan asuintonteille nykytilanteen mukaisesti. Kyse on jo pääosin 1970-luvulla toteutuneista alueista, joille ei osoiteta lisärakennusoikeutta. Niiden pysäköintinormi on voimassa olevassa asemakaavassa niin ikään 1,2 autopaikkaa asuntoa kohden. Korttelissa 2031 olevalle yksittäiselle asuintontille suoraan Masalantieltä johtava ajoliittymä poistuu liikenneturvallisuuden parantamisen vuoksi. Kulku kyseiselle tontille ohjataan asemakaavassa Puolukkamäen takaa monitoimitalon tontin ja sen eteläpuolisen asuintontin kautta kiinteistöjen rajaa ja Masalantien puoleista reunaa pitkin. Kortteli 2009 Korttelin tontit ovat VVO Vuokratalot Oy:n omistuksessa ja
5 maanomistajalla on tavoite tonttien rakennusoikeuden nostamisesta. Tonteilla sijaitsevat vuokra-asuntoina olevat rivitalot ovat huonokuntoisia, eikä niitä kaikkia kannata maanomistajan näkemyksen mukaan enää kunnostaa vuokra-asunnoiksi. Tonttien osalta on solmittu asemakaavoituksen käynnistämissopimus, joka on hyväksytty kunnanhallituksessa ja allekirjoitettu maanomistajan ja kunnan välillä Kunnanhallituksen päätöksen yhteydessä hyväksyttiin kaksi evästystä asian jatkovalmistelua varten, jotka olivat: - selvitetään onko mahdollisuus toteuttaa paikoitus kerrostalojen alle, ja - pyritään maantasopaikoituksen osalta siihen, että pysäköintipaikat keskitetään pienempiin ryhmiin. Yhdyskuntatekniikan lautakunnan käsittelyn yhteydessä todettiin, että paikoituksen toteuttaminen kerrostalojen alle vaatisi valitussa suunnitelmassa suhteellisen laajoja kansimaisia ratkaisuja. Ne eivät ole kustannussyistä toteuttamiskelpoisia eivätkä piha-alueen viihtyvyydenkään kannalta toimivia. Maantasopaikoituksen osalta asemakaavaluonnokseen on valittu tontinkäyttöratkaisu, jossa pysäköintiä voidaan sijoittaa alueelle useampiin ryhmiin keskitettyjen pysäköintikenttien sijaan. Maanomistajan kortteliin vuosina 2013 ja 2014 laadituttamissa tontin maankäyttöä koskevissa viitesuunnitelmissa tutkittiin lisärakentamisen osalta useita vaihtoehtoisia malleja. Kaikkien niiden lähtökohtana on ollut Framnäsintien puoleisten matalampien asuinrakennusten säilyttäminen tai korvaaminen vastaavan mittakaavan omaavilla rakennuksilla niin, että kyseisten rakennusten kerroslukumäärä olisi korkeintaan kaksi. Rakennusoikeuden kasvattaminen koskisi siten tonttien urheilupuiston puoleista osaa. Vuonna 2014 laaditun tarkennetun tontinkäyttösuunnitelman mukaan alueelle voitaisiin osoittaa rakennusoikeutta noin k-m2, kun se voimassa olevassa asemakaavassa on 4660 k-m2. Asemakaavaluonnoksessa rakennusoikeutta oli esitetty noin k-m2, joten tältä osin sitä on hieman pienennetty. Lisäystä voimassa olevaan asemakaavaan tulisi 5220 k-m2. Kortteli osoitetaan kaavaehdotuksessa asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Sen länsipuolen rakennusalat osoitetaan olemassa oleville ja suunnitelluille uusille rivitaloille, joiden kerrosmäärä (kaksi) noudattaa nykyistä tilannetta alueella. Korttelin urheilupuiston puolelle toteutettaville pistemäisille kerrostaloille osoitetaan oma rakennusalansa ja kerrosmääräksi mahdollistetaan neljä. Pysäköinti järjestetään maantasopaikoituksena ja pysäköintimitoituksena käytetään 1 autopaikka 90 k-m2 kohden valmisteilla olevan pysäköintinormin uusimisen periaatteiden mukaisesti (YTL , 79 ja YTL ). Kyseinen mitoitus perustuu myös maanomistajan esittämiin tarpeisiin. Masalantie
6 Asemakaavassa tiealueelle osoitettavat toimenpiteet perustuvat Masalantien yleissuunnitelmassa ja kehittämisselvityksessä esitettyihin ratkaisuihin. Keskeisimmät niistä ovat tilavarauksen osoittaminen kiertoliittymän toteuttamista varten Masalantien ja Sundsbergintien risteykseen, kevyenliikenteenväylien rakentamisen mahdollistaminen Masalantien sekä Sundsbergintien varteen sekä tonttiliittymien järjestely ja parantaminen. Kiertoliittymän toteuttamiseen liittyy myös urheilupuiston alueelle ja koulukorttelille suuntautuvan liikenteen kanavointi. Masalantietä koskeva kehittämisselvitys valmistui vuonna Kunnanhallitus päätti kokouksessaan ( 350) hyväksyä selvityksen liikennejärjestelyt ohjeellisina jatkotyöskentelyä varten. Sen osoittamat liikennejärjestelyt on otettu huomioon mm. Ratavallin ja Köpaksenkulman asemakaavoissa. Masalantietä koskeva yleissuunnittelu on käynnistynyt vuoden 2016 aikana. Meneillään on myös Masalantien laatu- ja ympäristösuunnitelman ja sitä täydentävän laatukäsikirjan laadinta. Molemmat suunnitelmat valmistuvat vuoden 2017 alkupuolella. Yleissuunnitelman teon yhteydessä on kehittämisselvityksessä esitettyjä ratkaisuja ja mitoituksia ajantasaistettu ja tarkennettu. Erityisesti kiertoliittymän suunnitteluun ja katutilan jäsentelyyn liittyviin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Asemakaavamuutosten myötä Masalantie voidaan muuttaa kaavan alueella yleisen tien alueesta katualueeksi. Katualueella tehtävät toimenpiteet edellyttävät erillisten katusuunnitelmien laatimista. Masalantie on myös osa suurten erityiskuljetusten tavoitetieverkkoa (SEKV), joka tulee ottaa huomioon katusuunnittelussa. Samalla tulee selvittää ja ottaa huomioon myös maatalousajoneuvojen tarvitsemat kulkureitit ja niihin liittyvät toimenpiteet. Kaavassa osoitettavaa Masalantien katualueen rajausta on tarkistettu tarkentuneiden suunnitelmien perusteella. Asemakaavaluonnoksesta saatu palaute ja asemakaavaehdotukseen tehdyt keskeiset muutokset Asemakaavaluonnoksesta saadussa palautteessa nousi esiin mm. alueen ja erityisesti Masalantien ja Sundsbergintie liikennejärjestelyjen toteuttamiseen liittyviä toiveita. Urheilupuiston kohdalla erityisesti liikuntahallin sijaintia toivottiin siirrettäväksi Masalantien varteen ja myös kaava-alueen itäosaan osoitetun palvelurakennusten korttelialueen (P) kaavamerkintää samoin kuin sille osoitettua rakennusoikeutta ehdotettiin tarkistettavaksi. Korttelin 2009 uudisrakentamissuunnitelmiin otettiin myös kantaa ja esitettiin rakennusoikeuden alentamista suunnitellusta sekä erilaisia toimenpiteitä, joilla uusi rakennuskanta saataisiin sovitettua paremmin olemassa olevaan. Lisäksi kaavassa osoitettujen lähivirkistysalueiden luontoarvojen riittävään turvaamisen kiinnitettiin huomiota. Asemakaavasta saadun palautteen ja muiden suunnittelun aikana esiin
7 nousseiden asioiden perusteella kaavaehdotusta on tarkistettu, kuten aiemmin tekstissä on kuvattu. Kaavaa varten tehdyt selvitykset Alueelta on tehty arkeologinen inventointi vuonna 2012 (Kirkkonummi, Vitträsk, kaava-alueen arkeologinen inventointi), joka kattoi kaikkiaan 2700 hehtaarin suuruisen alueen. Vuoden 2015 alussa valmistui Masalan ja Luoman alueen luontoselvitys, jonka maastotyöt oli tehty kesän 2014 aikana. Selvitys kattoi kaikkiaan noin 1400 hehtaarin suuruisen alueen. Masalan alueelta on laadittu vuoden 2014 aikana myös rakennetun kulttuuriympäristön inventointi. Siinä kartoitettiin alueen kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennuskanta ja alueet, sekä analysoitiin niiden ominaispiirteitä ja kulttuurihistoriallista arvoa. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen, puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Asiakirjat: - kaavoittajan vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin - Masalan urheilupuisto, ehdotus asemakaavaksi, piir. nro Masalan urheilupuisto, ehdotus asemakaavaksi, kaavaselostus liitteineen Ehdotus Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja: Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että 1. se hyväksyy kaavoittajan laatimat vastineet Masalan urheilupuiston asemakaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin. 2. se asettaa Masalan urheilupuiston asemakaavaehdotuksen, piir. nro 3281 asiakirjoineen MRL 65 :n ja MRL 27 :n tarkoituksessa julkisesti nähtäville vähintään 30 vrk:n ajaksi. 3. se pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: Kirkkonummen kunta - rakennusvalvonta - ympäristönsuojelu - kuntatekniikkapalvelut - alueidenhoitopalvelut - vesihuoltolaitos - sivistystoimi - kulttuuritoimi - liikuntatoimi
8 - nuorisotoimi - perusturva - elinkeinotoimi - Nimistötoimikunta - Vanhusneuvosto - Vammaisneuvosto Muut viranomaiset - Uudenmaan ELY-keskus - Uudenmaan liitto - Museovirasto - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Espoon seudun ympäristöterveys -valvontayksikkö - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Länsi-Uudenmaan poliisilaitos - Suomenlahden Meripuolustusalue - Helsingin seudun liikenne (HSL) - Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) Yhdistykset ja järjestöt - Masalan asukasyhdistys ry - Jorvaksen kyläyhdistys ry - Masaby Ungdomsförening - Kyrkslätts hembygdsförening r.f. - Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry. - Kyrkslätts Natur och Miljö r.f. - Kirkkonummen yrittäjät ry. - alueen urheiluseurat Muut lausunnonantajat - Fortum Espoo Distributions Oy - Fortum Power and Heat Oy - Elisa Networks Oyj - TeliaSonera Finland Oyj - DNA 4. se päättää, että ennen Masalan urheilupuiston asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee kunnan ja käynnistämissopimuksen allekirjoittaneen tahon kesken olla hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Käsittely Kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen esitteli kaavahankkeen lautakunnalle. Käydyn keskustelun aikana jäsen Pekka Rehn ehdotti asian jättämistä pöydälle kunnes pysäköintinormin uusimisen selvitys on valmis. Päätös on Lautakunta päätti yksimielisesti jättää Masalan urheilupuiston asemakaava-asian pöydälle, kunnes pysäköintinormin uusimisen selvitys valmis.
9 Tiedoksi kaavoitusyksikkö Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto koska asia koskee valmistelua Yhdyskuntatekniikan lautakunta Koska asia on jätetty pöydälle yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksessa , jotta pysäköintinormin uusimisen selvitys on valmis, ei kaava-asiakirjoihin ole tehty muutoksia. Pysäköintinormin uusimista käsitellään omana kokousasianaan. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen, puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Asiakirjat: - kaavoittajan vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin - Masalan urheilupuisto, ehdotus asemakaavaksi, piir. nro Masalan urheilupuisto, ehdotus asemakaavaksi, kaavaselostus liitteineen Ehdotus Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja: Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että 1. se hyväksyy kaavoittajan laatimat vastineet Masalan urheilupuiston asemakaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin. 2. se asettaa Masalan urheilupuiston asemakaavaehdotuksen, piir. nro 3281 asiakirjoineen MRL 65 :n ja MRL 27 :n tarkoituksessa julkisesti nähtäville vähintään 30 vrk:n ajaksi. 3. se pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: Kirkkonummen kunta - rakennusvalvonta - ympäristönsuojelu - kuntatekniikkapalvelut - alueidenhoitopalvelut - vesihuoltolaitos - sivistystoimi - kulttuuritoimi - liikuntatoimi - nuorisotoimi - perusturva - elinkeinotoimi
10 - Nimistötoimikunta - Vanhusneuvosto - Vammaisneuvosto Muut viranomaiset - Uudenmaan ELY-keskus - Uudenmaan liitto - Museovirasto - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Espoon seudun ympäristöterveys -valvontayksikkö - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Länsi-Uudenmaan poliisilaitos - Suomenlahden Meripuolustusalue - Helsingin seudun liikenne (HSL) - Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) Yhdistykset ja järjestöt - Masalan asukasyhdistys ry - Jorvaksen kyläyhdistys ry - Masaby Ungdomsförening - Kyrkslätts hembygdsförening r.f. - Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry. - Kyrkslätts Natur och Miljö r.f. - Kirkkonummen yrittäjät ry. - alueen urheiluseurat Muut lausunnonantajat - Fortum Espoo Distributions Oy - Fortum Power and Heat Oy - Elisa Networks Oyj - TeliaSonera Finland Oyj - DNA 4. se päättää, että ennen Masalan urheilupuiston asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee kunnan ja käynnistämissopimuksen allekirjoittaneen tahon kesken olla hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Käsittely Kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen esitteli kaavahankkeen lautakunnalle. Päätös lautakunnan osalta 1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaan sillä lisäyksellä, että, Masalan urheilupuiston asemakaavaehdotuksen, piir. nro 3281, korttelin 2009 pysäköintimitoitus muutetaan vastaamaan hyväksymää pysäköintinormia eli asuinkerrostalotontin autopaikka/80 kem2. Kaavoitusyksikkö valtuutetaan selvittämään ennen asemakaavaehdotuksen käsittelyä kunnanhallituksessa, onko edellä mainitulla tavalla muutetun pysäköintimitoituksen mukaiset
11 korttelin 2009 pysäköintipaikat mahdollista 2009 varatuille pysäköintialueille ja tarvittaessa tekemään kunnanhallituksen käsittelyyn tulevaan asemakaavaehdotukseen pysäköintimitoituksen muuttamisen mahdollisesti edellyttämät tarkistukset ja muutokset kortteliin 2009 tai kortteliin 2005 sijoittuvan yleisen pysäköintialueen (LP) muuttamisesta osittain autopaikkojen korttelialueeksi (LPA) tonttien käyttöön. sijoittaa kortteliin Tiedoksi jatkokäsittelyyn kunnanhallitukselle Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto, koska asia on valmistelua
Masalan urheilupuiston asemakaava, asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 20.05.2015 Masalan urheilupuiston asemakaava, asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti 1602/10.02.03/2011 Yhdyskuntatekniikan
Masalan urheilupuiston asemakaavaehdotus, nuorisolautakunnan lausunto. Kaavan vireilletulo ja alustava aikataulu
Nuorisolautakunta 19 15.03.2017 Masalan urheilupuiston asemakaavaehdotus, nuorisolautakunnan lausunto 1602/10.02.03/2011 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 08.12.2016 95 Kaavan vireilletulo ja alustava aikataulu
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Nuorisolautakunta Aika 15.03.2017 klo 18:01-19:29 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 3.krs Loja Läsnäolijat Basilier Linda puheenjohtaja Silfverberg Johan
Laguksenpuisto, Veikkolan asemakaavan muutosehdotuksen (piir.nro 3280) asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 86 17.11.2016 Kunnanhallitus 418 12.12.2016 Laguksenpuisto, Veikkolan asemakaavan muutosehdotuksen (piir.nro 3280) asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Kirkkonummen kunta Kaavoitus ja liikennejärjestelmäpalvelut
JORVAKSENMYLLY ASEMAKAAVAN MUUTOS JORVAKSENMYLLYN ASEMAKAAVAN KORTTELEIDEN 3035 JA 3036 SEKÄ LIIKENNE- JA KATUALUEIDEN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1. Suunnittelualueen rajaus ja
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ ( 5) Kuntatekniikan lautakunta
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2019 1 ( 5) 42 Keskusta, korttelin 108 asemakaavan (hanke 10110), asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh) KIRDno-2018-569
Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh, kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 30 21.04.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh, kv) 887/10.02.03/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016
kiirehtimistä käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi.
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 6 19.01.2017 Kunnanhallitus 59 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 31 24.04.2017 Vernerinpuiston asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 717/10.02.03/2016 Yhdyskuntatekniikan
MASALAN URHEILUPUISTO, ASEMAKAAVA Nissnikun ja Masalan keskustan asemakaavojen muutos Hankenumero: 32101
13.12.2012 1 Kirkkonummen kunta MASALAN URHEILUPUISTO, ASEMAKAAVA Nissnikun ja Masalan keskustan asemakaavojen muutos Hankenumero: 32101 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) Vihti Espoo
Hyväksytty yt.lautakunnassa 21.10.2010 Länsi-Hemvik Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 )
Hyväksytty yt.lautakunnassa 21.10.2010 Länsi-Hemvik Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Suunnittelualue Asemakaava-alue sijaitsee eteläisellä Kirkkonummella Upinniementien länsipuolella
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2016 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2016 1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Aika 08.12.2016 klo 17:50-18:40 Paikka Hotelli Majvik, Majvikintie 1, Masala Läsnäolijat Kettunen Kati puheenjohtaja Männikkö Kim
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti
Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään
Riistametsän asemakaava (hanke 34600), asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 36 11.05.2017 Riistametsän asemakaava (hanke 34600), asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti 783/10.02.03/2015 Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61
Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
Bjönsinmäen asemakaavaehdotus, liikuntalautakunnan vastaus. Yhdyskuntatekniikan lautakunta Taustaa
Liikuntalautakunta 47 16.06.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotus, liikuntalautakunnan vastaus Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016 30 Taustaa Kuntakeskuksen liikealueen jälkeen kunnan asemakaavoituksen
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville piirustusnumero 3247 mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 30 21.04.2016 Kunnanhallitus 132 09.05.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville piirustusnumero 3247 mukaisesti 887/10.02.03/2013 Yhdyskuntatekniikan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa
Laaditut selvitykset ja suunnitelmat
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 51 20.08.2015 Tinanpuiston asemakaavan (asemakaavojen muutos, piir. 3218) hyväksyminen MRL:n 52 :n mukaisesti (kh, kv) 81/10.02.03/2011 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 51
Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10
Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100
Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN SELOSTUS. Hankenumero: Piirustusnumerot: Asemakaava, nro 3281 Havainnekuva, nro kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen
ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN SELOSTUS Masalan urheilupuisto Nissnikun ja Masalan keskustan asemakaavojen muutos Kirkkonummi Korttelit 2001-2003, 2005, 2006, 2008, 2009, 2013, 2016 ja 2031 sekä niihin rajoittuvat
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014. Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014 Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
kirkkonummen kunta Itäinen Kirkkonummi hanke Masalan urheilupuisto Asemakaavan selostus
kirkkonummen kunta Itäinen Kirkkonummi hanke 32101 Masalan urheilupuisto Asemakaavan selostus ASEMAKAAVAN SELOSTUS Masalan urheilupuisto Nissnikun ja Masalan keskustan asemakaavojen muutos Kirkkonummi
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 70 22.10.2015 Sarvvikinportin asemakaava (hanke 34500), asemakaava-alueen laajentaminen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n
TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIEN 46 JA 49 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIEN 46 JA 49 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Kyrön taajaman keskustan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /
OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto
Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni
JUHLAKALLIO Asemakaava
HEIKKILÄ JUHLAKALLIO Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää pääpiirteissään suunniteltavan alueen kuvauksen, alustavat tavoitteet,
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa,
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaava nro 1087 RISTINUMMEN KESKUS Asemakaavan ja tonttijaon muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 25.1.2019 Suunnittelun kohde Asemakaava koskee 29. kaupunginosan kortteleita
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.
LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
KYRKVALLA JA JOKINIITTY ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kirkkonummen kunta Kaavoitus
KYRKVALLA JA JOKINIITTY ASEMAKAAVA GESTERBYN (KORTTELIT 12,13 JA 29), KYRKVALLAN (KORTTELIT 1-6) JA JOLKBYNLAAKSO-PAPPILANMÄKI-RAJAKUMPU (KORTTELI 183) ASEMAKAAVOJEN SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS-, RYHMÄPUUTARHA-,
Öfvergård (hanke 25300), ranta-asemakaavan laatiminen ranta-asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 19.01.2017 Kunnanhallitus 40 13.02.2017 Öfvergård (hanke 25300), ranta-asemakaavan laatiminen ranta-asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja
Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Kunnanhallitus Aika 13.02.2017 klo 18:15-22:07 Paikka Kunnantalo, kokoustila Ervast Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari I varapuheenjohtaja Sinisalo
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos
Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Kirkkonummen kunta SARVVIK, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 (7) Kirkkonummen kunta SARVVIK, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE Kaava nimi on Sarvvik, korttelit 2207, 2209 ja 2212-2217 sekä niihin liittyvät
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) Päiväys 1.2.2013 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA 41 LAIHIA ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38,
O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
Päiväys 15.10.2013 PORNAINEN KIRKKOTIE KESKUSTAJAKSOLLA, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Kirkkotie Kirkkotie 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava