Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014"

Transkriptio

1 1 SIVISTYSKESKUS Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Keskuksen toiminta perustui taloudelliseen tietoisuuteen ja hoidettiin suunnitelmallisesti. Ulkopuolista rahoitusta haettiin aktiivisesti. Keskus sai yhteensä n euroa ulkopuolista rahoitusta. Tasapainottamisohjelman toteuttaminen vuonna 2014 ja jatkosuunnittelu vuosille vaikutti ja antoi oman leimansa toiminnalle kaikilla vastuualueilla. Sivistyskeskuksen vastuualueilla toimintaympäristöön ja toimintaan ovat vaikuttaneet mm. seuraavat seikat: - Sivistyskeskuksen päällikkötason hallintoa on kevennetty sekä varhaiskasvatuksen että museoja kulttuuritoimen vastuualueilla. Eräissä päiväkodeissa johtajuudet on järjestelty uudella tavalla ja kustannustehokkaammin. - Kaksi esiopetusryhmää siirtyi suomenkieliseen koulukeskukseen ja kaksi ryhmäperhepäiväkotia muutettiin päiväkotiryhmiksi. - Koulujen tuntikehystä leikattiin lukuvuoden alusta. - Kouluverkkoselvitys valmistui huhtikuussa ja se käsiteltiin valtuustossa lokakuussa. Valtuusto merkitsi suunnitelman tiedoksi ja päätti että vuoden 2015 aikana laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma. - Suomenkielisen koulukeskuksen uudisrakennus ja vanhan osan peruskorjaus valmistuivat kesällä ja otettiin käyttöön syyslukukauden alussa. - Uuden oppilashuoltolain mukainen moniammatillinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa. - Valtio on myöntänyt vapaa-aikatoimelle avustusta etsivään nuorisotyöhön. Avustuksen avulla vapaa-aikatoimi palkkasi kolmen nuorisotyön etsivää. Koulutuksen vastuualueelle myönnettiin valtion opetusryhmien pienentämiseen ja erityisavustusta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen vuosille 2014 ja Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää alueellinen yhteinen näkemys toisen asteen koulutuksesta ja turvata toisen asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin. - Vapaa-aikatoimi on aktiivisesti osallistunut moniammatilliseen nuorisotakuun toteuttamiseen. mm. osallistumalla Allianssin koordinoimaan Onnistunut nuorisotakuu- hankkeeseen - Vapaa-aikatoimi on palkannut työttömiä nuoria Sanssikortin avulla. - Kulttuuritoiminnassa on pääasiassa onnistuttu toteuttamaan asetetut tavoitteet ja tapahtumia on järjestetty eri kohderyhmille kaupungin eri osissa. - Kaupunginmuseo ylitti tavoitteensa kävijämäärän, luetteloitujen esineiden määrän sekä näyttelyiden lukumäärän osalta. - Valkon lähikirjasto lakkautettiin alkaen. Valtuusto päätti marraskuussa lakkauttaa Ruotsinpyhtään lähikirjaston alkaen Kouluverkkoselvitys ja kuntarakenneselvitykset teettivät keskuksen hallinnolliselle henkilökunnalle poikkeuksellisen suuren työmäärän.

2 2 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2014 Sivistyskeskuksen tuloslaskelma Keskuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova määräraha on ulkoinen toimintakate C40 Sivistyskeskus TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 TOTEUTU- MA 2014 % TOTEUTU- MA 2014 Myyntituotot % Maksutuotot % Tuet ja avustukset % Vuokratuotot % Muut toimintatuotot % Toimintatuotot yhteensä % josta sisäiset % Henkilöstökulut % Palveluiden ostot % Aineet, tarvikkeet ja tavarat % Avustukset % Muut toimintakulut % Toimintakulut yhteensä % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset %

3 3 Toimintatuottojen toteutuminen Keskuksen toteutuneet ulkoiset toimintatuotot ylittivät budjetoidun n eurolla. Vuoden 2014 aikana sivistyskeskus on hakenut ja saanut ulkopuolista rahoitusta erilaisiin hankkeisiin ja kehittämistoimintaan n euroa. Summa ylittää budjetoidun n eurolla. Suurimmat yksittäiset hankkeet ovat olleet: Tasa-arvo, Etsivä nuorisotyö, opetusryhmien pienentämiset, Comenius -hankkeet, koulujen kerhotoiminta ja kansalaisopistojen Kvalitet! Laatua! -hanke. Ulkoiset myyntituotot ylittyivät n eurolla. Tämä johtuu pääosin varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kotikuntalaskutuksista. Maksutuottojakin kertyi arvioitua enemmän. Varhaiskasvatuksen maksutuotot kasvoivat verrattuna vuoden 2013 tilipäätökseen n euroa ja ylittivät budjetoidun n eurolla. Vapaan sivistystyön maksutuotot ylittivät budjetoidun n eurolla. Toimintakulujen toteutuminen Sivistyskeskuksen toimintayksiköt ovat pysyneet valtuuston antamassa talousarviossa. Keskuksen toteutuneet ulkoiset toimintakulut alittivat budjetoidun n eurolla. Suurimmat säästöt kohdistuivat henkilöstömäärärahoihin. Kehitys todettiin jo osavuosikatsauksissa. Palveluiden sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostoissa määrärahojen käyttö alitti budjetoidun. Suurimmat säästöt tulivat asiakaspalveluiden ostoista. Loviisalaisoppilaita on ollut arvioitua vähemmän muiden kuntien kouluissa. Myös avustusmäärärahan käyttö alittui johtuen muun muassa siitä, että sekä kotihoidon kuntalisää että yksityisen hoidon kuntalisää maksettiin arvioitua vähemmän. Muiden toimintakulujen määrärahan ylityksen suurin yksittäinen erä on n euroa käsittävä yli kaksi vuotta vanhojen saatavien poisto. Saatavien perintätoimenpiteet jatkuvat. Sisäiset toimintakulut mukaan lukien, budjetti alittuu n eurolla. Suurin säästö sisäisissä toimintakuluissa, yhteensä n euroa, on sisäisissä vuokrissa. Vuonna 2014 on koulujen pinta-alat tarkistettu kun sisäinen neliövuokra on pysynyt samana. Henkilöstökulujen toteutuminen Henkilöstökulut alittivat budjetoidun n eurolla. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen keskuksen henkilöstömenot kasvoivat 0,9 %:lla. Henkilöstömenojen kasvu kohdistui Varhaiskasvatus vastuualueeseen. Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä päivähoidossa aiheutti vuonna 2014 tarvetta palkata lisähenkilöstöä jotta henkilöstömitoitukset täyttäisivät lain vaatimukset. Vastuualueen henkilöstökulumäärärahat ylittyivät johtuen varhe ja kuel - eläkemenoperusteisten maksujen noususta. Toisaalta muiden vastuualueiden henkilöstökulut alittivat budjetoidun. Suurin säästö verrattuna budjettiin osoittaa Koulutus vastuualue. Tämä johtuu osittain lomarahan laskennallisesta budjetoinnista mutta OVTES henkilöstön palkkamäärärahojen arviointi on muutenkin haasteellista. Laskentatapa on muutettu vuoden 2015 talousarvioon. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut pienenivät. Sivistyskeskus sai henkilöstökorvauksia, kuten sairaus-, äitiyspäivärahaa ja vanhempainpäivärahaa n euroa yli budjetoidun. Keskus on vuoden aikana kriittisesti arvioinut rekrytointitarpeitaan. Keskuksen sairauspoissaolot vähenivät 412 työpäivällä verrattuna vuoteen 2013.

4 4 Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 Kaupunginvaltuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen Sivistyskeskuksen toiminnan päämäärät: 1. Asiakas ja kuntalainen AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOTTEIDEN Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen koko alueella ja kaupungin kaikille asukkaille. Sivistyskeskuksen palveluverkko on toimiva sekä samalla taloudellinen. Mahdolliset muutokset keskuksen palveluverkkoon ja palveluiden järjestämiseen tehdään hallitusti. Kouluverkon kehittämissuunnitelman valmistuminen. Kouluverkon kehittämissuunnitelma valmistui aikataulun mukaisesti. Valtuusto merkitsi suunnitelman tiedoksi lokakuussa ja päätti että vuoden 2015 aikana laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma. Kirjastoverkon supistaminen. Yksi lähikirjasto suljetaan vuonna Kirjastoverkkoa on supistettu. Valkon lähikirjasto lakkautettiin alkaen. Valtuusto päätti marraskuussa lakkauttaa Ruotsinpyhtään lähikirjaston alkaen. 2. Vetovoimaisuus ja kilpailukyky AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOTTEIDEN Palvelutarjonta tähtää arjen sujuvuuden ja aktiivisen vapaa-ajan edistämiseen, edesauttaen myönteisen kaupunkikuvan luomista, kaupunkilaisten viihtyvyyttä sekä uusien asukkaiden halua muuttaa paikkakunnalle. Täyttää lain vaatimukset ja lisäksi tarjota pieniä ja suuria elämyksiä, jonka avulla erottautua edukseen positiivisesti. Asukasluvun kehittyminen ja palvelujen riittävyyden tarkastelu suhteessa asukasmuutoksiin. Sivistyskeskuksessa mm. varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä ja koulujen oppilasmäärät ovat pysyneet lähes muuttumattomina. Päivähoitopaikkojen kysyntä on lisääntynyt. Sisäinen valvonta, palveluiden kehittäminen ja muutostarpeisiin reagoiminen. Sivistyskeskus kehittää jatkuvasti omia palvelujaan ja pyrkii vastaaman muutostarpeisiin. Lisääntyvä päivähoitopaikkojen kysyntä on osittain järjestetty henkilökunnan sisäisillä siirroilla. 3. Henkilöstö ja johtaminen AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOTTEIDEN Avoin toimintakulttuuri, jonka perustana on osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta. Avoin ja toimiva yhteistyö kaupungin keskusten välillä sekä avoin ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri kuntalaisten kanssa. Sisäiset koulutukset, jotka edesauttavat tavoitteen toteutumista. Sisäisiä koulutuksia on järjestetty mm. liittyen keskuksen kehittämissuunnitelman laadintaan. Opetushenkilöstölle on järjestetty koulutusta paikallisesti alueelliseen Osaava/Kunnig koulutustarjonnan kautta.

5 5 Uusien yhteistyömuotojen kehittäminen kaupungin sisällä. Keskusten välillä järjestettävien moniammatillisten ryhmien kautta etsitään uusia työmuotoja jatkuvasti. Lisäksi kolmas sektori osallistuu osaan työryhmistä. Muodollisen kelpoisuuden omaavien opettajien rekrytointia tehostetaan. Opettajien rekrytointia on tehostettu mm. parantamalla virkailmoitusten näkyvyyttä mediassa ja sähköisten rekrytointikanavien avulla. 4. Talous AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOTTEIDEN Talouden pidon suunnitelmallisuus ja seuranta. Talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen. Talousarvion toteuman seuranta ja ennusteiden laadinta, poikkeamiin reagointi ja johdon toimenpiteet. Sivistyskeskuksen hallinto, vastuualueet ja yksiköt ovat jatkuvasti seuranneet talousarvion toteumaa. Sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu: Mm. koulujen tuntikehystä on leikattu, Valkon lähikirjasto ja Sensomotorisen keskus on lakkautettu. Sivistyskeskus on tarkastelukauden aikana pysynyt valtuuston antamassa talousarviossa.

6 6 SIVISTYSKESKUS VASTUUALUEITTAIN Hallinto ja kehittäminen Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja, taloussuunnittelija, suunnittelija Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Vastuualueen tavoitteena oli palvelujen tasavertainen ylläpitäminen ja kehittäminen koko alueella ja alueen kaikille asukkaille. Palvelutuottamista varten on keskuksessa jatkettu eri toimintamallien ja ohjeistusten laadintaa sekä kehitetty uusia yhteistyömuotoja eri toimijoiden kanssa, joka on mahdollistanut asukkaiden tasavertaisen kohtelun. Keskuksen hallintoa on kevennetty ja hallinnossa on luotu uusia moniammatillisia yhteistyömuotoja ja työtapoja. Keskuksen vastuualueet ovat panostaneet ulkopuolisen hankerahoituksen saamiseen eri kehittämishankkeisiin, joiden avulla on voitu panostaa mm. koulutuksen kehittämiseen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Sopeuttamisohjelman toteuttaminen ja jatkosuunnittelu, kouluverkkoselvitys, toisen asteen alueellinen selvitystyö sekä kuntarakenneselvitykset ovat heijastuneet vastuualueen toimintaan. Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014 Palveluverkon ja -tarjonnan tarkastelu Tarkastella keskuksen palveluverkon toimivuutta ja taloudellista tehokkuutta. Tarkastella viranhaltija- ja luottamushenkilöorganisaation rakenteita. Aikaansaada toimiva palveluverkko tasapainoisen talouden saavuttamiseksi. Keskuksen johtaja ja vastuualueiden esimiehet valmistelevat vaihtoehtoja lautakuntiin siten että muutokset olisivat hallittuja. Olemassa olevat voimavarat hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti tehokkuuden ja taloudellisuuden lisäämiseksi. Vuodelle 2014 asetettuja sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu ja uusien toimenpiteiden valmistelu vuosille 2015 ja 2016 on aloitettu. Kouluverkkoselvitys on valmistunut aikataulun mukaisesti ja se on käsitelty valtuustossa lokakuussa. Valtuusto päätti, että laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma vuoden 2015 aikana. Keskuksen toiminnot pyritään järjestämään mahdollisimman tehokkaasti. Mahdollisten eläköitymisten yhteydessä työtehtävät järjestetään uudelleen, missä se on mahdollista. Sivistyskeskuksen hallinnossa työtehtäviä on järjestelty uudelleen eläköitymisten johdosta. Osallistuminen alueellisiin lukiohankkeisiin Lukiokoulutuksen alueellisten selvitystöihin osallistuminen. - Suomenkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Lapinjärvi, Porvoo, Askola). Keskuksen johtaja sekä lukioiden rehtorit osallistuvat aktiivisesti prosessiin. Myllyharjun lukion rehtori on aktiivisesti osallistunut alueelliseen suomenkielisen lukioverkostotyöhön.

7 7 - Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Sipoo, Porvoo, Kotka). Ruotsinkielinen lukiokoulutuksen alueellinen selvitys on valmistunut ja operatiivinen yhteistyösopimus on hyväksytty. Yhteistyösopimus astuu voimaan Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää alueellinen yhteinen näkemys toisen asteen koulutuksesta ja turvata toisen asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin. Tasapainoinen talous Talousarvion toteuman seuranta ja ennusteiden laadinta, poikkeamiin reagointi ja johdon toimenpiteet. Talousarviossa pysyminen Talousraportointi ja sen pohjalta tehtävät tarvittavat johtamis- ja mahdolliset sopeuttamistoimenpiteet. Kustannusten hallinta, taloudellinen toiminta, uusien toimintatapojen etsiminen, prosessien ja palveluketjujen jatkuva parantaminen ja tehostaminen. Sivistyskeskuksen hallinto, vastuualueet ja yksiköt ovat jatkuvasti seuranneet talousarvion toteumaa. Sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu. Sivistyskeskus on tarkastelukauden aikana pysynyt valtuuston antamassa talousarviossa.

8 8 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 C400 Hallinto ja kehittäminen TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 % Toimintatuotot % josta sisäiset Toimintakulut % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset % Sivistyskeskuksen toimitilojen (Karlskronabulevardi 8) ennen kuntaliitosta tehtyjen peruskorjausten poistot korjattiin takautuvasti vastaamaan poistosuunnitelmaa. Osakehuoneistojen kohdalla peruskorjauksen poistoaika on 5 vuotta kun se rakennusten kohdalla on 20 vuotta. Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset) Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014 Nettomenot, /asukas 63,6 66,6 ulk. 67,3 ulk. (69,0 + sis.) (70,0 +sis) Talousarviossa käytetty asukasluku oli ja tilinpäätöksessä asukasta.

9 9 Päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelut Vastuuhenkilö: varhaiskasvatuspäällikkö Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä on kasvanut huomattavasti syksyllä Päivähoitopaikkojen määrää on lisätty lähinnä Loviisan keskustan alueella, jossa lapsiluku on ollut suurin, jotta kaikille tarvittaville lapsille on mahdollistettu päivähoitopaikka. Lapsiennuste näyttää kuitenkin, että lapsimäärät ovat laskussa, joten päivähoitopaikkojen lisäys on väliaikainen. Avoin päiväkoti Treffiksen keskustan toimintapaikoissa on syksyllä 2014 vähentynyt osanottajia, lisääntyneen kokopäivä- että osa-aikahoidossa tarvitsijoiden johdosta. Tämä on mahdollistanut sen, että Treffis on voinut tarjota toimintaa Isnäsissä kerran viikossa. Isnäsissä lapsiluku on tällä hetkellä korkeampi kuin ennen. Määrlahden ja Rauhalan päiväkotien tiloihin on ollut mahdollista sijoittaa muuta toimintaa, esikoulujen muutettua Länsiharjun koulun tiloihin. Määrlahden päiväkotiin perustettiin uusi päiväkotiryhmä. Tämä mahdollisti ryhmäperhepäiväkoti Hulivilin toiminnan lakkauttamisen. Hulivili toimi vuokratiloissa, jotka eivät soveltunut ryhmäperhepäiväkotitoimintaan. Rauhalan päiväkotiin perustettiin suomenkielinen leikkikerho, joka aloitti toimintansa syyskuussa Ruotsinkielinen esikoulu on toiminut Generalshagenin koulun tiloissa jo vuoden. Björnungarnaryhmäperhepäiväkodin lapset ja aikuiset siirrettiin esikoulun entisiin tiloihin Villekullan päiväkotiin vuoden 2014 alkupuolella kun heidän tiloissa oli vakavia sisäilmaongelmia. Björnungarnaryhmäperhepäiväkodin vuokrasopimus sanottiin irti ja syksyllä 2014 perustettiin Villekullan päiväkotiin uusi päiväkotiryhmä ja Björnungarna-ryhmäperhepäiväkodin toiminta lakkautettiin. Vuorohoidon tarve on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuin edellisvuosina, mutta viikonlopun hoidon tarve on vähentynyt. Viikonloppuhoito kahdessa eri päiväkodissa on vaatinut lisäresurssia henkilöstöön. Erityispäivähoidon tuen piirissä oli 123 lasta. Tämä tarkoittaa kasvua 31 lapsella vuoteen 2013 verrattuna. Kasvu on ollut suurinta monikulttuuristen lasten parissa (82 %) ja päivähoidon omassa seurannassa olevien lasten parissa (85 %). Nämä lapset tarvitsevat usein tukea puheen- ja kielenkehityksessä. Varhaiskasvatuksen laadullista kehittämistä on jatkettu tavoitteellisesti. Henkilökunta on osallistunut koulutuksiin, jotka on järjestetty sekä omassa kunnassa että toisella paikkakunnalla. Koulutussuunnitelmaa ja seurantaa osallistumisesta tehdään säännöllisesti kehityskeskustelujen yhteydessä. Syksyllä 2014 viisi päiväkodinjohtajan tehtävää yhdistettiin kahteen hallinnolliseen tehtävään ajalle Toinen päiväkodinjohtaja vastaa kahdesta päiväkodista ja toinen kolmesta. Aikaisemmin nämä viisi päiväkodinjohtajaa työskentelivät myös lapsiryhmissä. Lapsiryhmiin palkattiin lakiasetusten mukaisesti tarpeeksi lastentarhanopettajia. Tämä järjestely arvioidaan keväällä Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014 Toimivien ja laadukkaiden varhaiskasvatuspalveluiden tarjoaminen lapsiperheille Riittävät ja monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut. Kaikilla perheillä hoidontarpeen ja lapsen hyvinvoinnin kannalta sopiva hoitojärjestely. Säännöllinen palvelujen riittävyyden tarkastelu suhteessa palvelujen tarpeeseen ja muutostarpeisiin reagointi. Kahden ryhmäperhepäiväkodin muuttaminen päiväkotiryhmiksi päiväkotien

10 10 tilohin siirtymisen yhteydessä lisäsi päivähoitopaikkojen määrää. Kun tarve on ollut suuri, joihinkin lapsiryhmiin on lisätty henkilökuntaa saadakseen lisäpaikkoja päivähoitoon. Lapsiystävällisen kaupunkikuvan ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen Toimivat ja laadukkaat lapsiperheiden palvelut, jotka houkuttelevat uusia asukkaita kaupunkiin. Monipuolisten päivähoitopalvelujen saatavuus. Päivähoitomuotoja kehitetään laajentamalla leikkitoimintaa ja jos mahdollista perustamalla kielikylpyryhmä keskustan alueelle. Osittain toteutunut: Uusi suomenkielinen leikkikerhoryhmä on aloittanut toimintansa Rauhalan päiväkodissa Kielikylpyryhmien perustaminen sekä varhaiskasvatukseen että opetukseen vaatii lisäresursseja niin opetushenkilöstöön kuin tilojen suhteen, niin se ei ole ollut mahdollista toteuttaa. Varhaiserityiskasvatuksen palvelut jokaiselle tukea tarvitsevalle lapselle. Lapsen tuen tarve tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja tarvittavat tukimuodot otetaan käyttöön. Moniammatillinen yhteistyö ja varhainen puuttuminen. Varhaiskasvatuksen resurssikertoimet on otettu käyttöön. Varhaiserityiskasvatuksen työryhmä on perustettu. Kotihoidon tukeminen. Kotihoidontuen kuntalisä alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille. Kotihoidontuen kuntalisää on maksettu suunnitelman mukaisesti. Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitäminen Henkilöstön työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen ylläpitäminen. Motivoitunut hyvinvoiva henkilöstö. Sairaspoissaolojen väheneminen. Säännölliset kehityskeskustelut. Vuosittaiset kehityskeskustelut on pidetty kaikissa yksiköissä. Esimiehet ovat osallistuneet kehityskeskustelukoulutukseen. Uusien esimiesten mentorointi. Uuden esimiehen aloittaessa työssään hänelle on osoitettu tukihenkilö varhaiskasvatuksesta ja tarjottu mahdollisuutta ottaa yhteyttä Loviisan kaupungin koulutettuun menttoriin. Työnohjauksen saatavuus tarvittaessa. Työnohjausta on voitu järjestää henkilöstölle kun siihen on ollut tarvetta.

11 11 Henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon ylläpitäminen. Koko henkilöstön osallistuminen säännölliseen täydennyskoulutukseen. Esimiehet kannustavat alaisiaan koulutussuunnitelman mukaisesti osallistumaan koulutuksiin. Esimiehet ovat ohjanneet henkilöstöään täydennyskoulutuksiin, jotka ovat koulutussuunnitelman mukaisia ja tukevat päiväkodin toiminnan linjauksia. Yhteisiä koulutuksia koko henkilökunnalle Loviisassa. Koko varhaiskasvatushenkilöstölle suunnattu yhteinen täydennyskoulutus järjestettiin Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus. Talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen. Talouden tiukka seuranta myös yksikkötasolla. Henkilöstömenojen oikea kohdentaminen. Taloudellinen ajattelu osaksi arkea. Uusien henkilöiden/sijaisten palkkaamista on arvioitu tapauskohtaisesti, kuitenkin päivähoitoasetuksen henkilöstömitoitusta koskevia määräyksiä noudattaen. Alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä syksyllä 2014 aiheutti tarvetta palkata lisähenkilöstöä päiväkoteihin. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 C410 Päivähoito- ja varhaiskasvatus TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 % Toimintatuotot % josta sisäiset Toimintakulut % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset Päivähoitomaksuja kertyi arvioitua enemmän. Verrattuna vuoden 2013 tilipäätökseen kasvu oli n euroa ja budjetti ylittyi n eurolla. Myös myyntituloja kertyi n euroa budjetoitua enemmän. Ulkopaikkakuntalaisille myytävien hoitopaikkojen ja palveluiden määrää on vaikea arvioida ennalta. Vastuualueen ulkoiset toimintakulut ylittivät budjetoidun n eurolla. Ylitys johtui henkilöstökuluista. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut nousivat 7 %:lla. Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä päivähoidossa aiheutti vuonna 2014 tarvetta palkata lisähenkilöstöä jotta henkilöstömitoitukset täyttäisivät lain vaatimukset. Vastuualueen henkilöstömäärärahan ylitys tilinpäätöksessä oli n euroa ja se johtui suurimmalta osin varhe ja kuel -eläkemenoperusteisten maksujen noususta. Säästöjä syntyi muun muassa kuntalisissä ja asiakaspalveluiden ostoissa.

12 12 Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset) Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma vuotiaiden määrä Päiväkotihoidossa lapset /lapsi, netto ulk ulk. ( sis.) ( sis.) Ryhmäperhepäivähoidossa lapset /lapsi, netto ulk ulk. ( sis.) ( sis.) Perhepäivähoidossa lapset /lapsi, netto ulk ulk. ( sis.) ( sis.) Yhteensä päivähoidossa varhaista ja erityistä tukea tarvitsevat lapset vuorohoidossa olevat lapset Kotihoidon tuet lakisääteinen, lapsia kuntalisä, perheitä Yksityisen hoidon tuet lakisääteinen, lapsia kuntalisä, lapsia Avoin varhaiskasvatus Treffis/perheitä/vuosi lapsia leikkikerhoissa Kotihoidontuen kuntalisän perhemäärään on laskettu jokainen perhe, joka on saanut kuntalisää vuoden 2014 aikana, riippumatta siitä ovatko he saaneet kuntalisää koko vuodelta vai ainoastaan esim. yhdeltä kuukaudelta. Loppuvuodesta maksun saajia on ollut vähemmän.

13 13 Koulutus Vastuuhenkilö: koulutuspäällikkö ja rehtorit/koulunjohtajat Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Suomenkielisen koulukeskuksen rakennustyöt etenivät aikataulun mukaisesti ja uudisrakennus valmistui kesällä Päätös yhtenäiskoulun muodostamisesta ja keskuksen rehtorijärjestelyistä tehtiin loppuvuodesta. Kouluverkkoselvitys valmistui huhtikuussa. Uuden oppilashuoltolain mukainen moniammatilinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa. Opetushenkilöstölle on tarjottu monipuolista koulutustarjontaa alueellisen Osaava/Kunnig -projektin kautta. Perusopetuksen opetussuunnitelmatyö on käynnistetty. Keskuksen kehittämissuunnitelmatyötä on jatkettu muiden vastuualueiden kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin peruskouluissa. Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014 Uuteen opetussuunnitelmaan valmistautuminen Opetussuunnitelmien päivittäminen. Käynnistetään uuden paikallisen opetussuunnitelman laatimisprosessi. Opetussuunnitelmaryhmien perustaminen. Opetussuunnitelmatyön (ops) johtoryhmä on perustettu. Opettajille on järjestetty paikallinen vesopäivä liittyen ops:iin. Osa opettajista ovat osallistuneet alueelliseen NOPS- koulutukseen (Narratiivinen ops). Osallistutaan valtakunnallisiin koulutustilaisuuksiin. Johtoryhmä/rehtoritiimi on osallistunut Opetushallituksen ja Aluehallintoviraston koulutustilaisuuksiin. Yhteistyön kehittäminen Yleisen-, tehostetun ja erityisen tuen- (kolmiportaisuus) kehittäminen. Tehostetun tuen ja erityisen tuen toimintamuotojen vakiinnuttaminen. Koordinoidaan erityisopettajien välityksellä. Suomenkielisten koulujen laaja-alaisilla erityisopettajilla on erityisopetus-tiimi jota johtaa Harjuntaustan koulun rehtori. Ruotsinkielisiä laajaalaisia erityisopettajia johtaa Parkskolanin rehtori. Uuden oppilashuoltolain mukainen moniammatilinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa. Kolmiportaisen tuen käsikirja on valmistunut

14 14 TOI-opetuksen toimintamallien vakiinnuttaminen. TOI-opetuksen siirto suomenkieliseen koulukeskukseen. TOI-opetukselle rakennetut tilat otetaan käyttöön. Toi(opetus toimintaalueittain) ja vom-opetus on aloittanut uusissa tiloissa elokuussa Oppilashuollon ja yhteistyön kehittäminen perusturvan kanssa. Panostetaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen moniammatillisella yhteistyöllä. Säännölliset moniammatilliset tapaamiset sivistyksen ja perusturvan välillä. Luodaan yhteisiä toiminta- ja yhteistyömuotoja sekä toteutetaan hyvinvointia edistäviä hankkeita. Tapaamisia ja koulutustilaisuuksia on järjestetty muun muassa koskien uutta oppilashuoltolakia ja siihen liittyviä järjestelyjä. Kouluverkon kehittämissuunnitelman toteutuminen Kouluverkon kehittämissuunnitelman valmistuminen. Koulutusta ja kouluverkkoa kehitetään niin, että koulutuskustannukset pysyvät kohtuullisella tasolla ilman, että opetuksen laatu ja tuloksellisuus kärsii. Työryhmä valmistelee vaihtoehtoisia toimenpideehdotuksia päätöksentekoon. Kouluverkkoselvityksen loppuraportti on valmistunut aikataulun mukaisesti ja sen on käsitelty valtuustossa lokakuussa. Valtuusto päätti myös, että laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma vuoden 2015 aikana. Keskuksen kehittämissuunnitelmatyön käynnistäminen Keskuksen kehittämissuunnitelmatyön käynnistäminen. Yksiköiden esimiehiä perehdytetään kehittämistyöhön. Järjestetään paikallista koulutusta ja osallistutaan valtakunnallisiin koulutuksiin KuntaKesu ja Toppkompetens). Kehittämissuunnitelmatyö on käynnistetty. Koulutuspäällikkö on osallistunut valtakunnallisiin Kunta Kesu ja Toppkompetens- koulutuksiin. Rehtoreille ja luottamushenkilöille on järjestetty seminaareja. Rehtoritiimi on osallistunut coachingtilaisuuksiin kehittämistyön alussa.

15 15 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 C420 Koulutus TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 % Toimintatuotot % josta sisäiset Toimintakulut % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset -1 Toimintatuottojen kasvu koostuu ulkopuolisesta rahoituksesta jota on haettu erilaisiin hankkeisiin ja kehittämistoimintaan, n euro yli budjetoidun, sekä sopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuvasta kotikuntalaskutuksesta, n euroa yli budjetoidun. Toimintakulut ovat alittaneet budjetoidun. Suurimmat säästöt syntyivät henkilöstömenoissa. Tämä johtuu osittain lomarahan laskennallisesta budjetoinnista mutta OVTES henkilöstön palkkamäärärahojen arviointi on muutenkin haasteellista. Laskentatapa on muutettu vuoden 2015 talousarvioon. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut pienenivät 0,4 %:lla. Vastuualue on myös kriittisesti arvioinut rekrytointitarpeitaan. Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset) Määrä Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014 Kouluja Esikouluryhmät/oppilasmäärä*) 16,5/165 16/143 16,5/151,5 Peruskouluryhmien lukumäärä/oppilasmäärä 103,5/1 470,5 107/ /1 494 Erityisen tuen piiriin siirretyt, % **) 9,3 **) 9,7 9,3 Peruskouluoppilasta/koulunkäyntiavustaja 25***) 42 41,2 Talous Esikoulukustannukset/oppilas, netto ulk ulk. ( sis.) ( sis.) Esikoulun kuljetuskustannukset/oppilas, netto Perusopetuksen kustannukset/oppilas, netto ulk ulk ( sis.) ( sis.) Perusopetuksen kuljetuskustannukset/oppilas, netto *) esikoulu toimii vuosiluokkien 1 ja 2 yhteydessä; kolmessa koulussa lukuvuonna ja neljässä lukuvuonna **) 151,5 oppilasta vuonna 2013 ja 153 vuonna 2014 ***) 59 henkilöä sekä vuonna 2012 että 2013 ja 60 henkilöä vuonna 2014

16 16 Lukio- ja ammatillinen koulutus Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja sekä rehtorit Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Vuoden 2014 aikana lukiot osallistuivat aktiivisesti alueellisten lukioverkostojen toimintaan. Lukiot verkottuivat valtakunnallisesti pienten lukioiden kanssa ja ylläpitivät ja kehittivät kansainvälisiä suhteita. Myllyharjun lukiossa suoritettiin vuoden 2014 aikana laajoja peruskorjauksia. Lukioissa opiskelijoiden ja opettajien mahdollisuudet tieto- ja viestintätekniikan käyttöön paranivat. Syksyllä kaupunki otti kantaa tuleviin lakiesityksiin liittyen sekä toisen asteen rahoitukseen että järjestämislupiin. Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö aloitettiin loppuvuodesta. Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014 Laadukkaan ja ajanmukaisen lukiokoulutuksen turvaaminen ja kehittäminen Lisätään lukioiden houkuttelevuutta. Opiskelijamäärän kasvu vuoden tasosta. Opiskelijoiden ja opettajien kansainvälisen yhteistyön kehittäminen. Osittain toteutunut: Molemmissa lukioissa on aktiivisesti kehitetty ja laajennettu kansainvälistä yhteistyöverkostoa. Opiskelijamäärä laski verrattuna vuoteen Osallistutaan aktiivisesti alueellisiin lukioverkoston kehittämishankkeisiin. Kehitetään mm. verkkoopetusta ja joustavia opetusmenetelmiä. Lisäksi kehitetään opettajien ja opiskelijoiden TVT-taitoja sekä kehitetään yhteistyötä yritysten kanssa panostaen yrittäjyyskasvatukseen. Valmisteluja sähköisten ylioppilaskirjoitusten käynnistämiseksi vuonna 2016 on jatkettu. Opettajia on koulutettu verkko-opetuksen ja TVT-taitojen kehittämisessä. Etsitään uusia yhteistyötahoja ja toimintamuotoja. Yrittäjyyskasvatus näkyy molempien lukioiden toiminnassa. Paikallisen ja alueellisen yhteistyön kehittäminen Lukiokoulutuksen alueellisiin selvitystöihin osallistuminen. - Suomenkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Lapinjärvi, Porvoo, Askola). Keskuksen johtaja sekä lukioiden rehtorit osallistuvat aktiivisesti prosessiin. Myllyharjun lukion rehtori on aktiivisesti osallistunut alueelliseen suomenkielisen lukioverkostotyöhön. - Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Sipoo, Porvoo, Kotka). Ruotsinkielinen lukiokoulutuksen alueellinen selvitys on valmistunut ja operatiivisen yhteistyösopimus on hyväksytty. Yhteistyösopimus astuu voimaan

17 17 Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää alueellinen yhteinen näkemys toisen asteen koulutuksesta ja turvata toisen asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin. Toisen asteen ammatillinen koulutus turvataan itäiselle Uudellemaalle esimerkiksi tarjoamalla Loviisaa vaihtoehdoksi ruotsinkielisen toiminnan sijoituspaikkakunnaksi. Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus Talousarvion toteuman seuranta ja ennusteiden laadinta sekä poikkeamiin reagointi oman vastuualueen kohdalla. Talousarviossa pysyminen. Talousraportointi ja sen pohjalta tehtävät tarvittavat toimenpiteet. Kustannusten hallinta, taloudellinen toiminta, uusien toimintatapojen etsiminen. Talousarvoin avaintavoitteet ovat toteutuneet. Taloudesta on raportoitu 2 kertaa vuodessa. Lukioiden toimintakulut ovat hiukan alittuneet. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 C430 Lukio ja ammatillinen koulutus TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 % Toimintatuotot % josta sisäiset Toimintakulut % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset Toimintatuottojen kasvu koostuu ulkopuolisesta rahoituksesta jota on haettu erilaisiin hankkeisiin ja kehittämistoimintaan. Lukioiden yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset) Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014 Opiskelijamäärä 187, Opetustunnit Netto /opiskelija ulk ulk. ( sis.) ( sis.)

18 18 Vapaa sivistystyö Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja ja rehtori Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014 Valkon kansalaisopisto toteutti tuntia vuonna 2014, joista Loviisan kaupungissa toteutettiin tuntia eli 66 % opiston kokonaistuntimäärästä. Lapinjärvellä toteutui tuntia eli 17 % sekä Pyhtäällä 17 % eli tuntia. Lovisa svenska medborgarinstitutin toteutuneista tunneista Loviisassa järjestettiin tuntia eli 85 %, Lapinjärvellä 596 tuntia eli 11 % sekä Pyhtäällä 185 tuntia eli 4 %. Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014 Laadukkaan suomen- ja ruotsinkielisen kurssitoiminnan ylläpitäminen nykyisessä laajuudessaan Kurssitarjonta vastaa kysyntää ja toteutuu valtionosuustuntimäärän mahdollistamassa laajuudessa. Suunniteltavan ja toteutuvan tuntimäärän suhde tasapainossa, opiskelijamäärä ennallaan tai kasvava. Toimintaprosessit toteutetaan kirjattujen periaatteiden mukaan. Toteutunut; Valtionosuustunnit: - Lovisa Mi: Vako: Toteutuneet tunnit: - Lovisa Mi: Vako: Kursseja on täten toteutettu yli valtionosuustuntimäärän kuitenkin niin että talousarviossa on pysytty. Yhteisöllisen ja verkostoituvan toimintakulttuurin vahvistaminen Yhteistoiminta muiden oppilaitosten ja sidosryhmien kanssa vastaa uuden lain vaatimuksia sekä lujittaa vapaan sivistystyön merkitystä ja näkyvyyttä toimintaalueella. Nykyisten yhteistoimintamuotojen säilyttäminen ja uusien käynnistäminen mahdollisuuksien mukaan. Työvuosisuunnitelmaan kirjatut yhteistoimintasuunnitelmat ja -hankkeet. Paikalliset: Almintalon tukiyhdistys, Kuggomin tukiryhmä, Mi föreningen, Valkon ko:n opistolaisyhdistys, Loviisan Tanssi- ja sirkuskoulu, Avoinna Öppet, Taiteen perusopetus Alueelliset: Osaava ja oppiva 2020 viiden uusmaalaisen opiston yhteishanke, PostKunnig, fri bildning i Södra Finland, Öppna uni i Östnyland: Borgå Mi, Sibbo Mi, Åbo Akademi/Enhet för livslångt lärande Taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty toiminta Kestävä taloudenpito. Talousarviossa pysyminen. Prosessien ja palveluketjujen jatkuva parantaminen ja tehostaminen. Osavuosiraportointi laadittu 2 kertaa vuodessa. Toimintatuotot (mm. kurssimaksutuotot) ovat

19 19 olleet ennakoitua suuremmat. Täten mm. nettokulut/opiskelija sekä nettokulut/opetustunti jäivät arvioitua alhaisemmiksi. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 C440 Vapaa sivistystyö TILIN- PÄÄTÖS 2013 ARVIO 2014 ARVIO- MUUTOK- SET TA TEN JÄLKEEN TOTEUTU- MA 2014 % Toimintatuotot % josta sisäiset Toimintakulut % josta sisäiset % Toimintakate % josta sisäiset % Toimintakate ulkoinen % Poistot ja arvonalentumiset Toimintatuotot ylittivät budjetoidun maksutuotoissa n eurolla. Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset) Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014 Opiskelijoita, MI/Vako 1 395/ / /1 817 =3 203 = = Opetustunteja, MI/Vako 5 464/ / /6 736 = = = Nettokulut, /opiskelija ulk. 226 ulk. (279 + sis.) (265 + sis.) Nettokulut, /opetustunti ulk. 60 ulk. (71 + sis.) (71 + sis.)

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Valkon kansalaisopiston johtokunta AIKA 27.08.2014 klo 17:30-18:45 PAIKKA Myllyharjun koulu LÄSNÄ Haverinen Katri puheenjohtaja Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen. AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta

1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen. AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta 1 SIVISTYSKESKUS Sivistyskeskuksen toiminnan painopisteet: 1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta Luoda

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2013

Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2013 1 SIVISTYSKESKUS Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2013 Keskuksen toiminta perustui taloudelliseen tietoisuuteen ja hoidettiin

Lisätiedot

1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen. AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta

1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen. AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta 1 SIVISTYSKESKUS Sivistyskeskuksen toiminnan painopisteet: 1. Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Seuranta Luoda

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden) TALOUSARVIO 2015 muutoksineen

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden) TALOUSARVIO 2015 muutoksineen 1 SIVISTYSKESKUS Toimintaperiaatteet Sivistyskeskus tarjoaa kaupungin asukkaille monipuolisia ja laadukkaita varhaiskasvatus-, opetus-, koulutus-, vapaan sivistystyön, vapaa-aika-, museo-, kulttuuri- ja

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2015

Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2015 SIVISTYSKESKUS Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna Keskuksen toiminta perustui taloudelliseen tietoisuuteen ja hoidettiin suunnitelmallisesti.

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon TALOUSARVIO

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon TALOUSARVIO 70 SIVISTYSKESKUS Toimintaperiaatteet Sivistyskeskus tarjoaa kaupungin asukkaille monipuolisia ja laadukkaita varhaiskasvatus-, opetus-, koulutus-, vapaan sivistystyön, vapaa-aika-, museo-, kulttuuri-

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden) TALOUSARVIO 2016 muutoksineen

Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden) TALOUSARVIO 2016 muutoksineen SIVISTYSKESKUS Toimintaperiaatteet Sivistyskeskus tarjoaa kaupungin asukkaille monipuolisia ja laadukkaita varhaiskasvatus-, opetus-, koulutus-, vapaan sivistystyön, vapaa-aika-, museo-, kulttuuri- ja

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014 Liite: Edelläkävijyys KokoHelaGrani Hanke toimeenpanee vuosina 2014-16 valtuuston vuonna 2013 hyväksytyn tietohallintostrategian sivistystoimen osalta. Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014 Lukioiden

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten voimassa

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1. Talousarvio 2017

KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1. Talousarvio 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1 Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta U+S U S Toimintatuotot 2 687 900 2 231 200 456 700 Henkilöstökulut 13 875 500 13 875 500 Palvelujen ostot 7 966 700 4 954 800 3 011 900 Aineet/

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa

Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa Palveluinnovaatiot ja tuottavuus -seminaari 21.11.2011 Pirjo Tuosa pirjo.tuosa@jkl.fi Esityksen

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Vastuualueen nimi: Hallinto ja kehittäminen

Vastuualueen nimi: Hallinto ja kehittäminen Vastuualuetason avaintavoitteet, toimintasuunnitelmat sekä tavoitteiden toteutumisen seuranta vuosille 2019 Vastuualueen nimi: Hallinto ja kehittäminen Vastuuhenkilö: sivistys- ja hyvinvointijohtaja (aiemmin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Toteuma 1-8/2016

AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Toteuma 1-8/2016 SIVISTYSKESKUS Sivistyskeskuksen toiminnan painopisteet: Asiakas ja kuntalainen: Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen AVAINTAVOITE Tavoitetaso Toimintasuunnitelma/Keino Toteuma 1-8/2016 Luoda

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot