Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 9 Alberga Business Park / Sokerilinnatie Työssä selvitettiin Alberga Business Parkin (ABP) pysäköinnin liikenteellistä toimivuutta aamu- ja iltahuipputunnin aikana. Toimivuustarkastelut tehtiin Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Liikennemäärät ja liikenneverkko Alberga Business Parkissa on pysäköintipaikkoja lähes 700. Pysäköinti on jakautunut seuraavasti: pysäköintitalo 480 autopaikkaa, pihataso 84 autopaikkaa ja kellari 131 autopaikkaa. Lisäksi ABP:n eteläpuolelle rakentuu niin ikään toimistotilaa (Luja) ja noin 372 pysäköintipaikkaa sekä länsipuolella Bertel Jungin aukiolla sijaitsee noin 100 autopaikan pysäköintialue, joka palvelee lähinnä lähitalojen asukaspysäköintiä. Yhteensä tarkastelualueella on autopaikkaa. Pysäköinnin liikennetuotos määritettiin aluksi Katu julkaisun perusteella. Julkaisun mukaan aamuhuipputunnin aikana toimistoiden pysäköintiin saapuva liikennevirta on 70 % alueen pysäköintipaikkamäärästä ja samanaikaisesti pysäköinnistä poistuva liikennevirta on 10 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Asukaspysäköinnistä poistuvien osuus on aamuhuipputunnin aikana suurempi. Julkaisussa ei ollut esitetty arviota iltahuipputunnin liikennemäärille. Pysäköinnin liikennetuotosta arvioitiin myös vastaavan toimistorakennuksen nykyisten liikennetuotosten perusteella. Tarkasteltava vastaava toimistorakennuksen pysäköintilaitos sijaitsee Helsingissä ja laitoksessa on noin 335 pysäköintipaikkaa työtekijöiden käytettävissä. Ko. kohteessa pysäköinnin vilkas sisäänajo jakautui arkiaamuna kolmelle tunnille (klo 7 10), joista vilkkain tunti oli klo 8 9 ja tänä aikana pysäköintiin saapui noin 40 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Samanaikaisesti pysäköintilaitoksesta poistui noin 2 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Vastaavasti illan vilkas ulosajon jakautui kolmelle tunnille (klo 15 18), joista vilkkain tunti oli klo ja tänä aikana pysäköinnistä poistui noin 25 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Samanaikaisesti pysäköintilaitokseen saapui noin 2 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Kyseisen pysäköintilaitoksen korkein kuormitus (noin 84 % pysäköintipaikkamäärästä) ajoittuu tunneille klo ja klo Lisäksi Alberga Business Parkin pysäköintipaikoista osa (207 kpl) on varattu mm. asukkaiden käyttöön illaksi ja yöksi. Simulointitarkasteluissa on oletettu, että 50 % asukaspysäköintiin varatusta pysäköintipaikkamäärästä saapuu tarkastellun iltahuipputunnin aikana (klo 16 17). Taulukossa 1 on esitetty Albergan Business Parkin pysäköintipaikkojen lukumäärät, liikennemäärät laskettuna sekä Katu julkaisun että vastaavan toimistorakennuksen mukaisilla prosenttiosuuksilla erikseen aamu- ja iltahuipputunnille.

2 Sivu 2 / 9 Taulukko 1. Tarkastelualueen pysäköintipaikkojen lukumäärät ja liikennemäärät aamuhuipputunnin aikana. Pysäköinti Pysäköintipaikkojen lukumäärä (kpl) Liikennemäärä sisään, AHT (ajon/h) Liikennemäärä ulos, AHT (ajon/h) Liikennemäärä sisään, IHT (ajon/h) 40 % 70 % 2 % 10 % 2 % 25 % ABP pysäköintitalo ABP pihataso ABP kellari Luja Bertel Jungin aukio Liikennemäärä ulos, IHT (ajon/h) Perustarkastelut tehtiin Katu julkaisun mukaan lasketulla liikennetuotoksella aamuhuipputunnin aikana, sillä aamuhuipputuntia voidaan pitää toimistorakennuksen pysäköinnin kannalta mitoittavana. Lisäksi tehtiin herkkyystarkasteluja eri liikennetuotoksella (vertailukohteeseen perustuvalla liikennetuotoksella sekä edellisten keskimääräisellä liikennetuotoksella). Herkkyystarkastelut tehtiin sekä aamu- että iltahuipputunnin osalta. Toimivuustarkasteluissa liikenteen oletettiin jakautuvan Albergan Esplanadin ja Sokerilinnantien liittymässä siten, että 71 % liikenteestä saapui Albergan Esplanadia pohjoisesta ja 29 % etelästä. Liikenteen jakautuminen liittymässä perustuu aiemmin alueelle tehtyyn liikennevalosuunnitelmaan. Tarkasteluissa pysäköintiliikenteen oletettiin jakautuvan seuraavasti: pysäköintitalon ja ABP:n pihatason liikenne käytti Sokerilinnantien päässä sijaitsevaa pääajoyhteyttä ja kellarin liikenne puolestaan kulki Bertel Jungin aukion etelälaidalla sijaitsevan ajoyhteyden kautta (luonnoksessa esitetyn mukaisesti). Ajo Lujan toimistotalon pysäköintiin tapahtui Sokerilinnantien päässä sijaitsevan liittymän kautta. Simulointimallissa mukana olivat Albergan Esplanadin ja Sokerilinnantien liittymä, Sokerilinnantie sekä ajoyhteydet alueen pysäköinteihin. Toimivuustarkasteluissa Albergan Esplanadin ja Sokerilinnantien liittymä oli valo-ohjattu ja pohjoisesta tultaessa oli erillinen kääntymiskaista vasemmalle. Perustarkastelussa Sokerilinnantie oli kaksikaistainen länteen ja Lujan toimistotalon liittymässä Sokerilinnantien päässä oli kääntymiskaista oikealle. Kuvassa 1 on esitetty tarkastelualueen laajuus, perustarkastelussa käytetty liikenneverkko sekä tarkastellut parannusehdotukset 1 3.

3 Sivu 3 / 9 Kuva 1. Tarkastelualueen laajuus ja liikenneverkko sekä tarkastelut parannusehdotukset. Simulointimallissa pysäköintien puomit on mallinnettu siten, että jokainen ajoneuvo pysähtyy puomilla noin kuudeksi (6) sekunniksi. Tällöin puomien kapasiteetti on noin 400 ajoneuvoa tunnissa. Tulokset Keskeiset havainnot perustarkastelutilanteesta: - Vaikka liikenne sujui pääosin varsin hyvin aamuhuipputunnin aikana, ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyteen Sokerilinnantien päähän kertyvä jono kasvoi ajoittain aina Albergan Esplanadin liittymän asti, mikä ruuhkautti etenkin Albergan Esplanadin pohjoisesta etelään suuntautuvan liikenteen, kun liittymään kertynyt jono ei mahtunut enää kääntymiskaistalle. - Liikenne saapuu Sokerilinnantielle Albergan Esplanadin valo-ohjatusta liittymästä epätasaisesti valokierron määräämässä rytmissä. Tällöin myöskään puomeille kertyvä jono ei muodostu tasaisesti, vaan jono saattaa hetkessä kasvaa pitkäksi. Puomi puolestaan purkaa jonoa tasaisesti, muttei yhtä tehokkaasti kuin jonoon kertyy ajoneuvoja.

4 Sivu 4 / 9 Kuva 2. Perustarkastelutilanne: simulointitarkastelun pysäytyskuva ja maksimijonopituudet. Perustarkastelutilanteen liikenteen toimivuuden parantamiseksi tarkasteltiin seuraavaa kolmea parannusehdotusta: 1) Kääntymiskaistan pidentäminen Albergan Esplanadilla Kääntymiskaistan pidentäminen Albergan Esplanadilla ei juurikaan parantanut liikenteen toimivuutta, sillä Sokerilinnantielle kertynyt jono esti kääntymiskaistalla jonottavia ajoneuvoja kääntymästä valoista. 2) Kääntymiskaistan pidentäminen Sokerilinnantien päässä Kääntymiskaistan pidentäminen Sokerilinnantien päässä paransi toimivuutta edellistä parannusehdotusta enemmän, koska ABP:n pysäköintitalon puomille kertynyt jono tukki Sokerilinnantien pään liittymän ja oikealle kääntyvät ajoneuvot kasvattivat entisestään Sokerilinnantielle syntynyttä jonoa jäädessään jonon hännille. 3) Toisen puomin lisääminen ABP:n pysäköintitalon sisäänajoon Toisen sisäänajopuomin lisääminen paransi liikenteen toimivuutta ja vähensi jonoja huomattavasti.

5 Sivu 5 / 9 Kuva 3. Maksimijonopituudet tarkastelluissa parannusehdotuksissa 1 3. Lisätarkastelut Lisätarkastelut tehtiin perustarkastelutilannetta vastaavalla mallilla. Aamuhuipputunti A. Katu julkaisun mukainen liikennetuotos (aamuhuipputunnin sisäänajo 70 % pysäköintipaikkojen määrästä) Kuten perustarkastelussa todettiin tällä liikennetuotoksella aamuhuipputunnin aikana ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyteen Sokerilinnantien päähän kertyvä jono kasvaa ajoittain aina Albergan Esplanadin liittymän asti, mikä ruuhkautti etenkin Albergan Esplanadin pohjoisesta etelään suuntautuvan liikenteen, kun liittymään kertynyt jono ei mahtunut enää kääntymiskaistalle. Katu julkaisun mukainen liikennetuotos oli varsin suuri verrattuna ABP:tä vastaavan toimistorakennuksen liikennetuotokseen. Siten Katu julkaisun mukainen arvio saattaa olla tarkastelukohteeseen ylimitoitettu. B. Vastaavan toimistorakennuksen mukainen liikennetuotos (aamuhuipputunnin sisäänajo 40 % pysäköintipaikkojen määrästä) Tarkastelluilla liikennemäärillä jonoutuminen oli huomattavasti vähäisempää eikä pysäköintiliikenne aiheuttanut häiriöitä Albergan Esplanadin liikenteeseen. Vastaavan toimistorakennuksen sisäänajoliikenne oli puolestaan Katu julkaisun mukaiseen liikennetuotokseen verrattuna varsin vähäinen ja jakautui varsin monelle tunnille,

6 Sivu 6 / 9 jolloin huipputunnin piikki ei ollut kovin merkittävä. Siten vastaavan toimistorakennuksen liikennetuotokseen perustuva arvio saattaa olla tarkastelukohteeseen alimitoitettu. C. Edellisten keskimääräinen liikennetuotos (aamuhuipputunnin sisäänajo 55 % pysäköintipaikkojen määrästä) Katu julkaisun ja vastaavan toimistorakennuksen mukaisten liikennetuotosten perusteella laskettiin keskimääräinen liikennetuotos herkkyystarkastelua varten. Tässä keskimääräisessä tarkastelussa aamuhuipputunnin aikana saapuva liikennevirta oli 55 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Liikenne sujui pääosin hyvin, mutta ajoittain ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyteen Sokerilinnantien päähän kertyi jono, joka ruuhkautti Albergan Esplanadin pohjoisesta etelään suuntautuvaa liikennettä. Ruuhkautuminen oli kuitenkin vähäisempää ja purkautui nopeammin kuin lisätarkastelutilanteessa A. Sokerilinnantien itäpään kääntymiskaistaa pidentämällä voidaan parantaa tilannetta, kuten perustarkastelun parannusehdotusten osalta todettiin. Liikennemäärien ollessa alhaisemmat kuin perustarkastelutilanteessa kaistan pidentämisen vaikutus on suurempi. Jono ei ulotu yksikaistaiselle osuudelle eikä siten tuki oikealle kääntyviltä tietä. Keskimääräisen liikennetuotoksen voidaan olettaa olevan lähempänä toteutuvaa liikennetuotosta kuin kumpikaan edellä tarkastelluista ääripäistä. Toimistoissa, joissa on käytössä liukuva työaika, aamun sisäänajoliikenne jakautuu suurella todennäköisyydellä tasaisemmin kahdelle, mahdollisesti kolmelle tunnille kuten vastaavan toimistorakennuksen osalta laskentatulokset osoittavat. Sisäänajoliikenteeseen määrän ja työntekijöiden työpaikalle saapumis-käyttäytymiseen voivat kuitenkin vaikuttaa monet eri tekijät esim. ympäröivän päätieverkon ruuhkautuminen, jolloin työpaikalle saapumista saatetaan joko aikaistaa tai myöhäistää ruuhkien välttämiseksi, tai pysäköintipaikkojen riittävyys.

7 Kuva 4. Maksimijonopituudet aamuhuipputunnin lisätarkastelutilanteissa A C. Alberga Business Park Sivu 7 / 9

8 Sivu 8 / 9 Iltahuipputunti A. Katu julkaisun mukainen käänteinen liikennetuotos (iltahuipputunnin ulosajo 70 % pysäköintipaikkojen määrästä) Katu julkaisussa ei ollut esitetty toimiston liikennetuotosta iltahuipputunnin aikana, vaan ns. maksimitarkastelutilanteen liikennetuotoksena käytettiin aamuhuipputunnin käänteistä liikennetuotosta eli että iltahuipputunnin aikana poistuva liikennevirta on 70 % pysäköintipaikkamäärästä. Liikennetuotosta voidaan pitää ylimitoitettuna tarkastelukohteessa, sillä toimistorakennusten ulosajoliikenne jakautuu tyypillisesti tasaisemmin kuin sisäänajoliikenne. Iltahuipputunnin aikana liikenne sujui tarkastelualueella varsin hyvin lukuun ottamatta ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyden ulosajoon kertyvää jonoa. Ulosajoon havaittiin kertyvän ajoittain yli kymmenen ajoneuvon jono. Jono kertyy ulosajoon, kun puomi päästää läpi ajoneuvoja hitaammin kuin niitä kertyy jonon perään. ABP:n eteläpuolella sijaitsevasta toimistorakennuksesta poistuva liikennevirta jonoutui ajoittain Sokerilinnantien päässä. Toisaalta ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyden puomisto pilkkoo varsin hyvin liikennevirtaa siten, että liittyminen etelästä onnistuu varsin hyvin. Toisaalta sisäänajopuomille jonoutuva sisäänajoliikenne tukkii tien. B. Vastaavan toimistorakennuksen mukainen liikennetuotos (iltahuipputunnin ulosajo 25 % pysäköintipaikkojen määrästä) Vastaavan toimistorakennuksen ulosajon laskentatuloksen mukaan iltahuipputunnin aikana poistuva liikennevirta on 25 % pysäköintipaikkamäärästä. Toimistorakennusten poistuva liikenne jakautuu tasaisemmin kuin aamuhuipputunnin liikenne. Liikennetuotosta voidaan kuitenkin pitää hieman alimitoitettuna tarkastelukohteessa. Liikenteen havaittiin sujuvan hyvin eikä ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyden ulosajoon havaittu kertyvä yli kolmen ajoneuvon mittaisia jonoja. Sisäänajoon puolestaan kertyi ajoittain muutaman ajoneuvon mittainen jono, joka puolestaan jonoutti ABP:n eteläpuolella sijaitsevasta toimistorakennuksesta poistuvaa liikennevirtaa Sokerilinnantien päässä. C. Edellisten keskimääräinen liikennetuotos (iltahuipputunnin ulosajo 48 % pysäköintipaikkojen määrästä) Katu julkaisun ja vastaavan toimistorakennuksen mukaisten liikennetuotosten perusteella laskettiin keskimääräinen liikennetuotos herkkyystarkastelua varten. Tässä keskimääräisessä tarkastelussa iltahuipputunnin aikana saapuva liikennevirta oli 48 % alueen pysäköintipaikkamäärästä. Keskimääräisen liikennetuotoksen voidaan olettaa olevan lähempänä toteutuvaa liikennetuotosta kuin kumpikaan edellä tarkastelluista ääripäistä. Liikenteen havaittiin sujuvan iltahuipputunnin aikana varsin hyvin. ABP:n pysäköinnin pääajoyhteyteen kertyi ajoittain noin 5 ajoneuvon mittainen jono. Ulosajonliikenne on sen

9 Sivu 9 / 9 verran pienempi verrattuna lisätarkastelutilanteeseen A, ettei jatkuva jono pääse kertymään ulosajoon. Sisäänajoon puolestaan kertyi ajoittain muutaman ajoneuvon mittainen jono, joka puolestaan jonoutti ABP:n eteläpuolella sijaitsevasta toimistorakennuksesta poistuvaa liikennevirtaa Sokerilinnantien päässä. Kuva 5. Maksimijonopituudet iltahuipputunnin lisätarkastelutilanteissa A C. Suositukset - Toimivuustarkastelujen perusteella Sokerilinnantien päässä kaistoja tarvitaan seuraavasti: yksi kaista länteen (poistuva liikenne), ABP:n pysäköintiin yksi sisäänajokaista ja oikealle kääntymiskaista ABP:n eteläpuolella sijaitsevalle toimistorakennukselle. Sisäänajo ABP:n kellaripysäköintiin tulee toteuttaa Bertel Jungin aukion kautta. - Oikealle kääntymiskaistaa tulisi varautua jatkamaan Bertel Jungin aukion länsipuolella (eli poistaa osa nykyisistä kadunvarsipaikoista). Vaiheittaisen käyttöönoton takia kääntymiskaistan pidentäminen ei liene heti alkuvaiheessa tarpeen, mutta aamuhuipputunnin sisäänajon jonoutumista tulee seurata ja varautua kaistan pidentämiseen, kun pysäköinti on kokonaisuudessaan otettu käyttöön. - Sokerilinnantien ja Alberganesplanadin liittymässä Sokerilinnantiellä tulee olla omat kaistat molempiin suuntiin.

10

11

12

13

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut Sivu 1 / 9 Alberga Business Park / Sokerilinnatie Työssä selvitettiin Alberga Business Parkin (ABP) pysäköinnin liikenteellistä toimivuutta aamu- ja iltahuipputunnin aikana. Toimivuustarkastelut tehtiin

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan

Lisätiedot

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Jokinen Trafix Oy 14.12.2017 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Trafix Oy 1 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelukohde Tarkastelun kohteena on Lappeenrannan Lavolankadun liikenteellinen

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA TOIMIVUUSTARKASTELUT LIITE: LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT NYKYTILANTEESSA Sami Iikkanen, Jukka Räsänen 20.5.2014 LISÄTARKASTELUJEN TARKOITUS Lisätarkastelut

Lisätiedot

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8578 Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum.

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 9.8.2017 Mikko Jokinen Trafix Oy LIITE 10 Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus

Kivenlahden Metrokeskus Kivenlahden Metrokeskus Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 8.5.2018 Työn lähtökohdat Tässä työssä on tutkittu Kivenlahteen rakennettavan Metrokeskuksen liikenteellistä toimivuutta

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Mikko Jokinen Trafix Oy 9.8.2017 LIITE 10 n liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan kaupungin arviota,

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE 14.11.2013 SISÄLTÖ Nykyliikennemäärät ja liikenteen toimivuus Liikenne-ennuste Yön yli tilanteen toimivuus Herkkyystarkastelut NYKYTILANNE LIIKENNELASKENNAT

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut 20.11.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Suunnitelman yleiskuvaus... 3 2. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 4 2.1. Tarkastelumenetelmä... 4 2.2.

Lisätiedot

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Humppilan kunta 12.2.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Nykytilanne vuonna 2015 Outlet-kylä

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄTIEDOT 3 3 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 3.1 Nykytilanne...

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu 3.1.2018 Tarkastelumenetelmä ja liikenneverkko Simuloimalla tutkittiin Myyrmäen keskusta-alueen katuverkon liikenteen toimivuutta vuoden 2040 iltahuipputunnin ennustetilanteissa,

Lisätiedot

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 14.9.2016 Tarkastelualue Tarkastelussa pääpaino keskittyi suunnitellun uuden koulukeskuksen ympäristön

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Liikenteen toimivuustarkastelut ja liittymäsuunnitelmat Työn lähtökohdat ja sisältö 2 Työssä tutkittiin

Lisätiedot

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkastelussa on arvioitu Lohjan torin alle suunnitellun pysäköintilaitoksen ajojärjestelyjen toimivuutta. Tarkastelut on tehty käyttäen

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Lisätarkastelu muuttuneiden maankäyttösuunnitelmien perusteella Maiju Lintusaari Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtötiedot Asumisen

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy Espoo, pääkonttori PL 25, Säterinkatu 6 FI-02601 Espoo ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi Päivämäärä

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS 11.4.2018 LÄHTÖKOHDAT Liikenteen toimivuustarkastelut laadittiin alun perin asemakaavamuutoksen 2017 yhteydessä, ja ne on kuvattu tarkemmin raportissa Perkkaan

Lisätiedot

Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista

Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista 12.11.2013 Toimeksianto Tuusulaan Rykmentinpuiston alueelle suunnitellaan rakennettavaksi uutta asuinaluetta. Erityisesti alueen pohjoisosassa, Kuullontien

Lisätiedot

18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS

18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS 18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS LIIKENNESELVITYS Tarkastus 03 Päivämäärä 18/12/2013 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Jukka-Pekka

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO TYÖN SISÄLTÖ Tässä työssä on tutkittu Lappeenrantaan suunnitellun uuden paloaseman liikenteellistä toimivuutta neljän eri sijaintivaihtoehdon välillä. Ve 1: Abessinianpuisto kaupungin keskustan itäpuolella,

Lisätiedot

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 11.04.2016 1/15 307267 KARKOITE Katarina Wallin ja Olli Haveri Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 1. Tarkastelun tausta Työssä tarkastellaan Karakallioon

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Nakkilan kunta 26.11.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut ja tulokset Johtopäätökset 26.11.2015 Page 2 Työn lähtökohdat FCG

Lisätiedot

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1). Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 4.5.2018 LS-03-02 Johdanto Tässä raportissa käsitellään Espoon Mäkkylään sijoitettavan K-Supermarket (KSM)

Lisätiedot

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS 31.10.2017 LÄHTÖKOHDAT Työssä tarkasteltiin Espoontien ja Teirinsyrjän liittymään tarvittavia liikennejärjestelyjä - hankkeen toteutuessa. Nykyisessä asemakaavassa päivittäistavarakaupan

Lisätiedot

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä 14.6.2012 / Antti Soisalo Huipputunnin liikennetuotokset korjattu ja simulointitulokset päivitetty 4.10.2012

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Jussi Lassila 16.3.2016 Sito Parhaan ympäristön tekijät Tarkastellut vaihtoehdot Toimivuustarkastelut on tehty kahdelle tilanteelle Perusennuste 2030-2040

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla

Lisätiedot

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Jämsän kaupunki 9.5.2016 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Johtopäätökset Paikkatietoikkuna 2016 9.5.2016 Page

Lisätiedot

VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 23.2.2011 SISÄLTÖ 2 1

Lisätiedot

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 28.10.2016 1/19 307267 KARKOITE Katarina Wallin ja Olli Haveri Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 1. Tarkastelun tausta Työssä tarkastellaan Karakallioon

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MML karttapaikka 2018 21.5.2018 PERUSTEET Toimivuustarkastelut tehtiin Synchro/SimTraffic ohjelmalla. Tarkastelussa tutkittiin Lidlin tuottaman liikenteen

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET 2016/04/19

LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET 2016/04/19 LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT TARKASTELUALUE JA LIIKENNEMÄÄRÄT UUSI MAANKÄYTTÖ; NUOTTASAARENTIE 5 VE 0, NYKYTILA MAANKÄYTTÖ LIIKENNE VE 0+, NYKYTILA + MAANKÄYTTÖMUUTOKSET

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 21.4.2011 SISÄLTÖ 2 LIITTEET...

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

LAPPEEN KOULUN LAAJENNUKSEN LIIKENTEELLINEN TOIMIVUUSTARKASTELU

LAPPEEN KOULUN LAAJENNUKSEN LIIKENTEELLINEN TOIMIVUUSTARKASTELU Liite 7 LAPPEEN KOULUN LAAJENNUKSEN LIIKENTEELLINEN TOIMIVUUSTARKASTELU Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 6.10.2016 Lappeen koulun laajennuksen liikenteellinen toimivuustarkastelu Johdanto Lappeenrannan kaupungin

Lisätiedot

Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut

Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut Kauppajoupin liikenneselvitys Liikenne-ennusteet ennusteet ja toimivuustarkastelut 06.05.2010 Yleistä liikenne-ennusteista ennusteista Liikenne-ennusteet laadittiin Seinäjoen liikennemallin tuloksia hyödyntäen

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus liikenneselvityksen tausta aineisto

Kivenlahden Metrokeskus liikenneselvityksen tausta aineisto Kivenlahden Metrokeskus liikenneselvityksen tausta aineisto Liikenne ennuste ja toimivuustarkastelut 31.3.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö Katuverkon liikenne ennuste Liikenteen toimivuustarkastelut

Lisätiedot

Asemakaavan havainnekuva 2

Asemakaavan havainnekuva 2 Puustellinkallion kaava alueen liikennetekninen tarkastelu 08.06.2017 Ympäristösi parhaat tekijät Asemakaavan havainnekuva 2 Julkisen liikenteen saavutettavuus 3 Tarkasteluvaihtoehtojen kerrosneliöt (Kerrosneliömäärät

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

LUONNOS KAPULI III LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS

LUONNOS KAPULI III LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 02/2014 LUONNOS KAPULI III LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS KAPULI III LIIKENNESELVITYKSEN PÄIVITYS Päivämäärä 7.2.2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSAN AK Liikenteen toimivuustarkastelut

KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSAN AK Liikenteen toimivuustarkastelut KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSN K 8678 Liikenteen toimivuustarkastelut 8.5.2018 TYÖN TVOITTT Tavoitteena on tutkia Käräjätörmän pohjoisosan asemakaavahankkeen vaikutuksia Myllypuronkadun toimivuuteen Lisäksi työssä

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus 6.9.2013 1 (8) Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus Lähtökohdat Työssä on tarkasteltu Kuninkaankadun ja Kauppakadun katujärjestelyjen muutosten vaikutuksia Vanhan Rauman

Lisätiedot

Karinkentän liikennevaikutukset

Karinkentän liikennevaikutukset Kalvosarja / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Karinkentän uusi maankäyttö, mitoitus Koulu + liikuntapalvelut Yhteensä 25 000 k m2 urheiluhalli 6 000 k m2 koulu 12 000 k m2 uimahalli 7 000 k m2 Mitoittavat

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

MATKAKESKUKSEN INFRAN SUUNNITTELU

MATKAKESKUKSEN INFRAN SUUNNITTELU Ô ÌÛ é Vastaanottaja Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Mervi Heiskanen PL 1097 (käyntiosoite Suokatu 42 C) 70111 KUOPIO Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 21.11.2012 MATKAKESKUKSEN

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikenteellinen toimivuustarkastelu NG 11 Kylävuorentien omakotitonttien asemakaava, Sipoon kunta J. Järvinen 1.1 22.12.2016 2 (12) 22.12.2016 Liikenteellinen toimivuustarkastelu SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3

Lisätiedot

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma MIILUKORPI II, 631900 ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma Työssä tutkittiin Miilukorpi II-asemakaavan vaikutukset liikenteen toimivuuteen ympäröivällä katuverkolla (Nupurintie

Lisätiedot

Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit

Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit Liite 4 Elinvoimainen kaupunkikeskusta Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit Liidea Oy 24.6.2010 Sisällysluettelo Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit 3 KORTTELIT VAARANPIHA,

Lisätiedot

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Matti Keränen Trafix Oy 22.8.2011 Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Tehtävän kuvaus Tässä muistiossa tarkastellaan Porvoon Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalueiden

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT Vastaanottaja Tommi Jalkanen, Nokian kaupunki Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 5.5.2011 NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS (VAISALA) LIIKENNESELVITYS

ASEMAKAAVAMUUTOS (VAISALA) LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Vaisala Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 25.9.2017 Tekijät Pekka Väinölä, Kalle Syrjäläinen ASEMAKAAVAMUUTOS 002328 (VAISALA) LIIKENNESELVITYS ASEMAKAAVAMUUTOS 002328 (VAISALA) LIIKENNESELVITYS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KAPULI IIE LIIKENNESELVITYS

MÄNTSÄLÄ KAPULI IIE LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Tapio Sillfors Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10/2017 MÄNTSÄLÄ KAPULI IIE LIIKENNESELVITYS MÄNTSÄLÄ KAPULI IIE LIIKENNESELVITYS Päivämäärä 17.10.2017 Laatija Tarkastaja Elina Tamminen

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Järvenpään keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys

Järvenpään keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys Liikenne-ennusteen päivitys ja toimivuustarkastelut MTu / TRa / TSä v.2.0 31.12.2013 2 (31) 31.12.2013 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Järvenpään osayleiskaavatyö... 3 1.2 Maankäytön muutokset... 3 1.3

Lisätiedot