Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) 26 Asianro 733/ /2015 Katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävilläoloa varten Hiltulanlahdenkatu, Oravanmarja ja Vitostien kiertoliittymä Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Kohde Lähtökohdat Katusuunnitelma koskee katuosuuksia Hiltulanlahdenkatu välillä moottoritie V5 - Sormulantie, Vitostietä Hiltulanlahdenkadun liittymässä ja Oravanmarja. Suunnittelualue sijaitsee Kuopion (36.) kaupunginosassa. Otsikossa mainitut kadut sijoittuvat Hiltulanlahden I vaiheen asemakaavaalueelle, joka on hyväksytty Katusuunnitelma on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Nähtäville asetettavat kadut sijoittuvat kaupungin omistamalle maalle. Vitostie muuttuu kaupungin ylläpidettäväksi kaduksi vuoden 2015 aikana kadunpitopäätöksellä. Asemakaavan mukainen katualue on siihen saakka ELY:n ylläpidossa. Hiltulanlahdenkatu sijaitsee nykyisen valtatie 5 ja Sormulantien välissä. Hiltulanlahdenkatu liittyy Vitostiehen rakennettavalla kiertoliittymällä. Hiltulanlahdenkadun pohjoispuolelle on kaavoitettu tilaa uudelle koululle ja eteläpuolelle omakotitaloasutukselle. Vitostien ja Sormulantien välisellä osuudella kadun ympärillä on puistoaluetta, uudisrakennustilaa sekä rakennettu kiinteistö. Katu liittyy nykyisiin väyliin moottoritien ylittävän sillan kohdalla (nyk. Tuovilantie) ja Vitostien liittymässä päättyen idässä nykyiseen Sormulantiehen. Samassa yhteydessä katujen rakentamisen kanssa toteutetaan Hiltulanlahdenkadulle ulkoiluväylää varten alikulkutunneli. Oravanmarja yhdistää Hiltulanlahdenkadun ja Metsäkukankadun (nyk. Tuovilantie). Sen ympärillä on olemassa olevaa pientaloasutusta. Hiltulanlahdenkadun ja Oravanmarjan rakentaminen mahdollistaa asemakaavan mukaisen asuntorakentamisen. Pääasialliset käyttäjät Hiltulanlahdenkadulla ja Oravanmarjalla ovat alueen asukkaat. Hiltulanlahdenkadulla tulee jatkossa olemaan läpikulkua moottoritien länsipuolen uuden asemakaava-alueen rakentuessa. Hiltulanlahdenkadun kevyen liikenteen väylät palvelevat myös koululaisia. Suunnittelualueelle rakennetaan kokonaan uusi katuvalaistus. Suunnitelmissa esitetyt viherrakenteet ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (2) Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut Hiltulanlahdenkatu Hiltulanlahdenkatu on asuinalueen kokoojakatu, johon liittyvät uudet tonttikadut Koivurinteenpolku, Oravanmarja, Matarakuja, Kukkanurmenkatu ja Vanulantie. Hiltulanlahdenkatu liittyy länsipäästään moottoritien ylittävään siltaan nykyisen Tuovilantien kohdalla, kiertoliittymällä Vitostiehen ja itäpäässä nykyiseen Sormulantiehen. Katuosuuden kokonaispituus on 700 metriä. Alikulkutunneli rakennetaan kadun moottoritien puoleiseen päähän ulkoiluväylää varten. Hiltulanlahdenkadun nopeusrajoitus on 40 km/h välillä vt5 - Vitostie ja 30 km/h välillä Vitostie - Sormulantie. Hiltulanlahdenkadun Koivurinteenpolku - Kukkanurmenkatu välisen katualueen leveys on 15,5 16,5 metriä ja Kukkanurmenkatu - Vanulantie välisen katualueen leveys on 25 metriä. Sormulantien päässä katualueen leveys on 15 metriä. Ajoradan leveys Hiltulanlahdenkadulla on 6,5 metriä ja kadulla on kaksipuolinen sivukallistus. Katu rajataan molemmin puolin graniittisilla reunakivillä. Ajoradan pohjoisreunaan rakennetaan 3,5 metriä leveä kevyen liikenteen väylä välille Kukkanurmenkatu - Sormulantie. Kadun eteläreunaan rakennetaan 3,5 metriä leveä kevyenliikenteenväylä välille moottoritie - Vitostie. Hiltulanlahdenkatu on joukkoliikennekatu. Hiltulanlahdenkadun välillä Vitostie - Sormulantie tulee palvella linja-autoliikennettä nykyisen koulun ja päiväkodin liikenteen takia. Osayleiskaavan mukaisesti Hiltulanlahdenkatu tulee tulevaisuudessa jatkumaan moottoritien yli Hiltulanlahden länsiosan kautta Matkukseen, jolloin ko. osuudesta tulee joukkoliikennereitti. Ennen kuin yhteys Matkukseen toteutuu, kiertoliittymä voi toimia paikallisliikenteen kääntöpaikkana. Hiltulanlahdenkadulle välillä Kukkanurmenkatu - Vanulantie on suunniteltu linja-autopysäkkipari. Hiltulanlahdenkadulle on suunniteltu sijoitettavaksi kolme keskisaareketta, jotka sijoitetaan Koivurinteenpolun, Kukkanurmenkadun ja Vanulantien liittymien läheisyyteen. Matarakujan liittymä rakennetaan korotettuna. Hiltulanlahdenkadun ja kiertoliittymän viereen tehdään puu- ja pensasistutuksia. Vitostie Vitostie on asemakaava-alueen pääkatu. Se palvelee moottoritien rinnakkaisväylänä ja on osa valtakunnallista erikoiskuljetusten reitistöä. Vitostiellä on erikoiskuljetusten lisäksi muuta raskasta ajoneuvoliikennettä ja sillä kulkee seudullinen joukkoliikenne. Katusuunnitelma koskee Vitostietä kiertoliittymää ja sen pohjoispuolelle rakennettavaa pysäkkiparia, n. 200 m osuutta. Vitostien nopeusrajoitus kiertoliittymän kohdalla on 50 km/h. Kiertoliittymän keskisaareke maisemoidaan värikkäillä betonikiveyksillä ja pystyyn asennettavilla, värillisillä pyloneilla Pitkälahden ABC:n kiertoliittymän tapaan. Pylonit ja kiertoliittymään sijoitettavat liikenteenohjauslaitteet

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (3) toteutetaan poisnostettavina ja reunakivet tehdään yliajettavina siltä osin, mitä erikoiskuljetusreitti vaatii. Pylonit sijoitetaan siten, että usein liikkuvat erikoiskuljetukset eli Tiehallinnon "Suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkko" ohjeen mukainen yleismitoitusyhdistelmä mahtuu 4,5m x 4,5m x 4,5m kuorman kanssa kiertoliittymästä ilman pylonien nostamista. Oravanmarja Oravanmarja on 135 metriä pitkä tonttikatu. Katualueen leveys on 8 metriä ja ajoradan leveys 4,5 metriä. Kadulla on yksipuolinen kallistus. Katu rajataan molemmin puolin ns. yliajettavilla betonisilla reunakivillä, jonka näkyvä korkeus on 8 cm:ä. Katuviheralueet nurmetetaan. Kadulle ei tule pysäköintipaikkoja. Oravanmarjan nopeusrajoitus on 30 km/h. Kadun kuivatus Hulevedet ohjataan jiirein, sivuojin ja reunakivin syöksykaivoihin. Oravanmarjan ja Hiltulanlahdenkadun hulevedet välillä moottoritien silta - Vanulantie johdetaan Kuopion Veden vesihuoltosuunnitelmissa esitettyihin hulevesiviemäreihin ja edelleen Sormulanpuistoon rakennettavaan hulevesikosteikkoon. Välin Vitostie - Sormulantie hulevedet johdetaan Sormulantielle rakennettavaan hulevesiviemäriin. Se purkaa ojaston kautta Kallaveteen. Kiertoliittymä kuivatetaan hulevesiviemärein, joista hulevedet ohjataan Vitostien sivuojaan ja siitä edelleen etelään, Sormulanpuiston kosteikkoaluetta kohti. Alikulkutunneli kuivatetaan salaojin ja syöksykaivoin. ELY Liikenne ja infrastruktuuri- vastuualueen kanssa on sovittu, että nämä hulevedet voidaan johtaa hulevesiviemärein meluvallin läpi valtatie 5:n sivuojaan. Toteutussuunnitteluvaiheessa laaditaan ELY:n kanssa sopimus hulevesien johtamisesta. Oravanmarjan hulevedet johdetaan tulvatilanteessa Hiltulanlahdenkadulle. Hiltulanlahdenkadun hulevedet välillä moottoritien silta - Vitostie ja Vitostien hulevedet ohjataan tulvatilanteessa Vitostielle ja siitä etelään. Hiltulanlahdenkadun hulevedet välillä kiertoliittymä - Sormulantie ohjataan Sormulantielle ja sieltä edelleen tulvareittiä pitkin Kallaveteen. Esteettömyys Kunnossapitoluokka Kustannukset Suunnittelualueen suojatiet ja linja-autopysäkit on suunniteltu esteettömiksi. Hiltulanlahdenkatu välillä moottoritie V5 - Vitostie kuuluu ylläpitoluokkaan II ja välillä Vitostie - Sormulantie ylläpitoluokkaan III. Hiltulanlahdenkadun kevyen liikenteen väylät kuuluvat ylläpitoluokkaan II koko kadun matkalta. Vitostie kevyen liikenteen väylineen kuuluu ylläpitoluokkaan I ja Oravanmarja luokkaan III. Nähtäville asetettavien katujen kokonaiskustannusennuste on n. 2.7 miljoonaa euroa (alv 0 %). Kustannusarviot sisältävät kadun, kadun kuivatuksen, katuviheralueen ja valaistuksen rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset. Hiltulanlahdenkatu ja Oravanmarja tehdään ensi vaiheessa murskepintaiseksi. Vitostie päällystetään suunnitelma-alueelta työn heti työn valmistuttua. Rakentaminen aloitetaan Vaikutusten arviointi

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (4) Arvio ilmastovaikutuksista Yrityspoliittinen lausunto Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska katujen rakentaminen edistää kaupunginosan asuntoalueen kehittymistä ja täten kestävän yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja kattavan kevyenliikenteen verkoston rakentumista. Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen. Kun toteutetaan uuden asuinalueen kokoojakatu, luodaan edellytykset Hiltulanlahden asemakaava-alueen II ja III vaiheen asuntoalueiden rakentamiselle. Omakotitalotonttitarjonnalla tuetaan yritysten työvoiman saantia. Rakentaminen työllistää rakennusalaa. Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelmat nähtävilläoloa varten. Liitteet /2015 sijaintikartta /2015 pienennös katusuunnitelmasta Asiakirjoissa - suunnitelmat Valmistelija Paula Pakarinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 201 Asianro 6645/10.03.01.00/2016 Kaunismäenkatu, Kaunismäenrinne, Nuolimäenrinne, Kalliokaarre ja Kalliokielo sekä teräsritilärappuset välillä Kalliokielo - Kaunismäenkatu,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (1) 123 Asianro 3640/10.03.01.00/2018 Lehtoniementie (välillä Kotilokatu - Susisalmenkatu), Kuikkakuja ja Kaivannonlahdenkatu katusuunnitelmaluonnoksien hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7186/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7186/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 123 Asianro 7186/10.03.01/2013 Keilanrinteenkadun, Lehtoniementien (Keilanrinteenkadun liittymä), Kalliotörmänkadun, Kivirinteen, Paloniementien ja Vanhankallionkadun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6799/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6799/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (1) 52 Asianro 6799/10.03.01.00/2017 Niiralankadun katusuunnitelmaehdotuksen (välillä Suokatu - Viestikatu) hyväksyminen nähtävilläoloa varten Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3489/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3489/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2019 1 (1) 114 Asianro 3489/10.03.01.00/2016 Iloharjunkatu katu- ja hulevesisuunnitelman hyväksyminen nähtäville Vs. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja 1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 32 Asianro 6503/10.00.02.01/2017 Omakotitonttien hinnoittelu Hiltulanlahdessa Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7807/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7807/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (1) 97 Asianro 7807/10.03.01.00/2017 Mölymäen alueen 1-vaiheen katusuunnitelman hyväksyminen nähtävillä oloa varten Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 121 Asianro 3760/10.03.01.00/2017 Kauppakadun ja Kuninkaankadun yleissuunnitelmavaihtoehtojen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 41 Asianro 3674/10.03.01/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 41 Asianro 3674/10.03.01/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 41 Asianro 3674/10.03.01/2012 Puijonkadun (välillä Asemakatu-Maljalahdenkatu) katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävilläoloa varten Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (41) Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (41) Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (41) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-16:15 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen,

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 9 Asianro 1621/10.02.03/2012 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Siikalahden liikennealueet ja korttelin 8-66 osa Kaupunginhallitus 7.10.2013 328: Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (22) Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (22) Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (22) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-17:05 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4180/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4180/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 95 Asianro 4180/10.03.01.00/2016 Tulliportinkatu (välillä Haapaniemenkatu-Puistokatu) katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 433-P26804 Suunnitelmaselostus Mönkkönen Eino Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 11.10.2017 Viite 82143781 NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA KLAUKAN

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 20.6.2018 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 234 17.12.2014 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupungin lausunto tiesuunnitelmasta vt 5 Palokangas-Humalajoki Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 68 Asianro 1473/10.03.00/2014 Poikkeaminen (LTK) / Neulalampi 31-22- 2 3, 31-26-1 3 sekä katu- ja virkistysalueen osat (Asevarikontien siirto) Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4377/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4377/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (1) 78 Asianro 4377/10.03.01.00/2018 Sarastuskaaren, Hehkukadun, Loistekadun, Sädekujan ja Neulamäentien (Sarastuskaaresta n. 150 m Neulamäen suuntaan) katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotusten

Lisätiedot

Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos

Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos Suunnitelmat 18 / 2017 Selostus ja perustelu Yötarhantie on noin 700 metriä pitkä kokoojakatu Jynkän kaupunginosassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Teknisten palveluiden toimesta on valmistunut kunnallistekniikan rakentamissuunnitelmat Leppätie-nimisen kadun sekä vesihuollon peruskorjauksesta.

Teknisten palveluiden toimesta on valmistunut kunnallistekniikan rakentamissuunnitelmat Leppätie-nimisen kadun sekä vesihuollon peruskorjauksesta. Tekninen lautakunta 44 26.05.2016 Tekninen lautakunta 52 06.07.2016 LEPPÄTIEN KATU- JA VESIHUOLTOSUUNNITELMA 59/55/2016 Tekninen lautakunta 26.05.2016 44 Teknisten palveluiden toimesta on valmistunut kunnallistekniikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 8. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 8. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 31.05.2017 Sivu 1 / 1 4709/2016 10.03.01 8 Kurtinniityntien ja puiston (VL), Salakuljettajantien, Kallvikinkartanon + LP:n, Kallvikinkujan ja puiston (VP), Kanisterikujan, Kapsäkinkujan

Lisätiedot

299 Hervantajärven asemakaava-alueen katusuunnitelmat, Hervantajärvi. Valmistelija / lisätiedot: Vandell Ari. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

299 Hervantajärven asemakaava-alueen katusuunnitelmat, Hervantajärvi. Valmistelija / lisätiedot: Vandell Ari. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 21/2018 1 (9) 299 Hervantajärven asemakaava-alueen katusuunnitelmat, Hervantajärvi TRE:5609/10.03.02/2018 Valmistelija / lisätiedot: Vandell Ari Valmistelijan yhteystiedot Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (6) 157 Kuninkaantammen länsiosan katusuunnitelmien HEL 2017-009139 T 10 05 02 Päätös Käsittely päätti hyväksyä seuraavat katusuunnitelmat: Maisemamaalauksenkatu

Lisätiedot

X = Y = X = Y =

X = Y = X = Y = X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016

Lisätiedot

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

TAIVAANKAARI. Uusi liittymä LAUKAAN KUNTA Tekniset palvelut Suunnittelupalvelut Piirustus nro

TAIVAANKAARI. Uusi liittymä LAUKAAN KUNTA Tekniset palvelut Suunnittelupalvelut Piirustus nro LAAJALAHDENTI UUNSIRPPI KATUVALAISTUS: 7 8 9 uusi purkuoja - Valaisin Led-valaisin, tyyppi erillisen valaistussuunnitelman mukaan - Teräspylväs, 8 m (olake), tyyppi P210B208 - Valaisimen varsi 1,5 m(=laajalahdentie)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Liikenneturvallisuuskohteet 2014 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Reposaarentie Reposaarentielle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4377/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4377/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (1) 235 Asianro 4377/10.03.01.00/2018 Savilahdentien länsipuolelle sijoittuvien katujen yleissuunnitelma, Neulamäentie - Sarastuskaari - Neulaniementie yleissuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2321/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2321/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 74 Asianro 2321/10.02.03/2017 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Kuikkalampi Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7498/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7498/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 228 Asianro 7498/08.00.00/2016 Yötarhantien liikenneturvallisuuden parantaminen Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Aloite Nykytilanne Kaupunki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3976/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3976/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 103 Asianro 3976/02.05.00.00/2017 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 70 Asianro 3343/10.00.02.00/2017 Tontin 297-2-1-3 varaaminen / Lujatalo Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Lujatalo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 113 Asianro 9289/02.08.00.01/2017 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitourakkasopimus ajalle 1.10.2017 1.10.2022 Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Keivaara Petri. Valmistelijan yhteystiedot Katuinsinööri Petri Keivaara, puh

Valmistelija / lisätiedot: Keivaara Petri. Valmistelijan yhteystiedot Katuinsinööri Petri Keivaara, puh Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (5) 76 Tarasten alueen katusuunnitelmat, Taraste TRE:6356/10.03.02/2016 Valmistelija / lisätiedot: Keivaara Petri Valmistelijan yhteystiedot Katuinsinööri Petri Keivaara,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Vehmersalmentien nimen muuttaminen Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1112/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1112/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 11 Asianro 1112/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Kiinteistö Oy Kuopion Maaherrankatu 25 / Vahtivuori 2-6- 3 ja 4 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Tikasmäenlaita, Tikapuunkoukku, Tikaslaakso ja Tikapuuntien pohjoisosa ovat pientaloalueen uusia tonttikatuja.

Tikasmäenlaita, Tikapuunkoukku, Tikaslaakso ja Tikapuuntien pohjoisosa ovat pientaloalueen uusia tonttikatuja. 1 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / Suunnittelu Ramboll Finland Oy / Simo Koivuniemi 5.12.2013 KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: Lillhemt KATUJEN NIMET: Tikasmäentie ja Lillhemtinpiha, Tikasmäenlaita,

Lisätiedot

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8030/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8030/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 11 Asianro 8030/10.03.01.00/2015 Katusuunnitelmien hyväksyminen, Leväsentie välillä Tasavallankatu-Särkiniementie, Kumpusaarentie välillä Leväsentie-Varikkokatu

Lisätiedot

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie 1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051

Lisätiedot

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen

Lisätiedot

Eestinmalmi, Eestinmalmi I, Hannuksenpelto I, Hannuksenpelto

Eestinmalmi, Eestinmalmi I, Hannuksenpelto I, Hannuksenpelto 1 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, WSP Finland Oy / Juha Väänänen KATUSUUNNITELMAN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: Eestinmalmi, Eestinmalmi I, Hannuksenpelto I, Hannuksenpelto II KADUN NIMI: Martinsillantie,

Lisätiedot

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma 1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1184/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1184/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 30 Asianro 1184/10.00.02.01/2016 Omakotitonttien luovuttaminen Hiltulanlahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja / () Asianro /0.00.0.0/ Kaivannonlahden kerrostaloalueen tonttien suunnitteluvaraaminen valtion tukeman asuntotuotannon (ARA) toteuttamista varten Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernihallinto Kaupunkiympäristön kehittäminen ASIAKIRJALUETTELO KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA PIIR.N:O PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ MITTAKAAVA PVM MUUTOS PVM 1/XXXXX/1 ASEMAPIIRUSTUS

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1331/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1331/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 14 Asianro 1331/10.02.03/2012 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Hiltulanlahti 36-13...43 sekä katu-, virkistys-, liikenne-, maa- ja metsätalous-, erityis-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 121 Asianro 3452/10.03.01.00/2016 Leväsentien yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa Nykytila Pohjois-Savon

Lisätiedot

Poikkileikkaus liittymäalue PL 170. Selitteet. Odotuskatos. Korotettu laatoitus. Reunakivi. Nurmetettu alue. Hyv. Tark. Laat.

Poikkileikkaus liittymäalue PL 170. Selitteet. Odotuskatos. Korotettu laatoitus. Reunakivi. Nurmetettu alue. Hyv. Tark. Laat. Poikkileikkaus liittymäalue PL 170 Selitteet Odotuskatos Korotettu laatoitus Reunakivi Nurmetettu alue Tasokoordinaatisto: Hyv. Tark. Laat. Mittakaava Korkeusjärjestelmä: JÄRVI-SAIMAAN Päiväys Katusuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-10-10-7 vuokraaminen / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot