K A A V O I T U S K A T S A U S
|
|
- Julia Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta LOVIISAN KAUPUNKI
2 AJANKOHTAISTA LOVIISAN KAUPUNKISUUNNITTELUSSA Kaavoituksella luodaan edellytyksiä kaupungin suunnitellulle kehittymiselle ja rakentamiselle. Alueita varataan asumisen, elinkeinoelämän, liikenteen ja virkistyksen tarpeisiin. Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto vastaa kaupungin yleiskaavoituksesta ja asemakaavojen laatimisesta. Lisäksi toimisto hoitaa kulttuuriympäristöön, kaupunki- ja maisemakuvan vaalimiseen liittyviä tehtäviä. Vuosittaisessa kaavoituskatsauksessa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 7) kerrotaan menneenä vuonna toteutuneesta suunnittelusta ja esitellään merkittävimmät suunnittelualueet ja -kohteet. Kaavoituskatsauksessa esitellään kaupungin kaavaasioiden lisäksi Uudenmaan liitossa vireillä olevat maakuntakaava-asiat. Kaavoituksesta, kunkin vireillä olevan kaavan vaiheista ja muista ajankohtaisista asioista löytyy tietoja myös Loviisan verkkosivuilta, osoitteesta kohdasta kaavoitus ja maankäyttö. Ranta-asemakaava on maanomistajan/-jien laadituttama kaava pääasiassa lomaasumisen tarpeisiin. Se käsitellään luottamuselimissä kuten tavallinen asemakaava. Maanomistaja vastaa kaikista kustannuksista. Rakentaminen voi perustua myös suunnittelutarveharkintaan. Kaupunkisuunnitteluosasto valmistelee suunnittelutarveratkaisut ja poikkeamisluvat (poikkeaminen kaavamääräyksistä). Loviisan kaavoitus on pääosin olemassa olevan rakenteen täydentämistä ja kaavojen ajantasaistamista. Merkittävin uusi alue on Harmaakallio, jonka ensimmäinen asemakaava, eteläinen osa, on saanut lainvoiman vuonna Pohjoisosan kaavoitus on käynnissä. Alueelle suunnitellaan kerrostalotontteja. Loviisan kaupungilla on n. 180 valmiiksi kaavoitettua omakotitonttia, mm. Harmaakallion eteläosassa, Koskenkylän Israelinmetsässä, Liljendalin Heikantbackenissa ja Tesjoen Tavastankankaalla sekä yksittäisiä tontteja eri puolilla kaupunkia. Viime vuonna kaupunki myi 4 omakotitonttia ja yhden rivitalotontin. Omakotitontteja voi tiedustella kiinteistörekisterinhoitaja Marianne Forstenilta. Työpaikkatontteja on läntisen sisääntulotien varrella, Länsiportin alueella, Itäisen liittymän ja Ahvenkosken liittymän alueella. Vuoden 2013 aikana on käynnistetty laaja Alakaupungin ja keskustan asemakaavojen ajantasaistaminen. Myös muiden alueiden asemakaavojen ajantasaisuutta tullaan arvioimaan, mihin MRL 60 velvoittaa vuoden 2013 alusta. Jos asemakaava tai asemakaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laaditaan maanomistajan aloitteesta, kaupunki perii kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset, joista sovitaan kaavoitussopimuksessa. Maanomistajalta voidaan periä kehittämiskorvausta, mikäli asemakaavoituksesta koituu hänelle merkittävää hyötyä. Anneli Naukkarinen Vs. kaupunginarkkitehti, kaavoittaja LOVIISAN KAUPUNKI 2
3 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISKAAVOITUS ASEMAKAAVOITUS RANTA-ASEMAKAAVOITUS UUDENMAAN LIITOSSA VIREILLÄ OLEVAT KAAVA-ASIAT ASEMAKAAVOITUKSEN KULKU JA OSALLISTUMINEN LOVIISAN KAUPUNKI 3
4 1 YLEISKAAVOITUS Yleiskaava ohjaa kaupungin yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä yleispiirteisesti. Siinä osoitetaan kaupungin alueiden käytön tavoiteltu maankäyttö ja toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia koko kaupungin alueelle tai osalle kaupungin aluetta. Yleiskaava voi olla myös kuntien yhteinen, jolloin se vahvistetaan ympäristöministeriössä. Yleiskaavan laatiminen on aina usean vuoden mittainen prosessi, sillä oikeusvaikutteiseksi laadittava yleiskaava vaatii taustakseen riittävät ja ajantasaiset selvitykset. 1.1 Vireillä olevat osayleiskaavat: I Tuulivoimaselvitys Kaupunki on teettänyt koko Loviisan alueelle tuulivoimaselvityksen, jonka pohjalta voidaan laatia tuulivoimaosayleiskaavoja tarpeen mukaan. Työ on aloitettu Selvitys ja kolmen alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat tuodaan luottamuselinkäsittelyyn alkuvuodesta Konsulttina Ramboll Finland Oy. Hanketoimijat teettävät osayleiskaavat alueille, joille rakennetaan useita tuulivoimaloita. Osayleiskaava käsitellään normaalin kaavaprosessin tavoin. Tällä kaavoituskatsauksella tulevat vireille: Vanhakylän tuulivoimaosayleiskaava, Pernajan kaupunginosassa Orrbergetin tuulivoimaosayleiskaava, Liljendalin kaupunginosassa Övre Rikebyn tuulivoimaosayleiskaava, Pernajan kaupunginosassa II Harmaakallion, Haravankylän, Köpbackan ja Valkon sekä niihin rajautuvan saariston osayleiskaava Kaavan tavoitteena on ohjata mm. Loviisanlahden länsirannan rantarakentamista sekä kaavoittamattomien alueiden tulevaa suunnittelua. Kaava on tullut vireille kaupunginvaltuuston päätöksellä syyskuussa Kaavatyö on käynnistetty vuonna 2012 selvitysten laatimisella. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville alkuvuodesta Konsulttina on Airix Ympäristö Oy. 1.2 Yleiskaavoitustarpeet tulevaisuudessa III Ruotsinpyhtään kaupunginosaan Östernäsin ja Tesjoen ranta-alueille tulisi laatia rantaosayleiskaava ohjaamaan rantarakentamista. LOVIISAN KAUPUNKI 4
5 2 ASEMAKAAVOITUS 2014 Asemakaava on yksityiskohtainen kaava, jolla ohjataan alueidenkäyttöä ja rakentamista. Asemakaavan tarkoitus on osoittaa alueita eri tarkoituksiin sekä ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä. Asemakaavaa laadittaessa tulee huomioida maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava. Asemakaava on perusta rakennuslupien myöntämiselle ja kaava-alueen muulle toiminnalle. Asemakaavoja laaditaan sekä kaavoitus- ja arkkitehtitoimiston omana työnä että teetetään ulkopuolisilla konsulttitoimistoilla. Kunnan kaavoittajana kaupunginarkkitehti ohjaa ja valvoo kaikkien kaavanlaatijoiden työtä. 2.1 Parhaillaan vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat merkittävimmät asemakaavoituskohteet Kunkin asemakaavan vaiheita voi seurata Loviisan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kohdasta maankäyttö ja kaavoitus. 1. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 6, Uusikaupunki, kortteli 623 sekä osat kortteleista 601, 610 ja 619, Länsiportin alue, Porvoonkatu Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asemakaavan ajanmukaistaminen, liikenneturvallisuuden parantaminen ja huoltoasematontin muuttaminen alueelle sopivaan käyttöön. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Uudenmaan liitto ja ELY-keskus puuttuivat vähittäiskaupan kaavamääräyksiin. Kaavaehdotus tulee nähtäville ja käsittelyyn kevään aikana. Tavoitteena on saada kaava hyväksytyksi vuoden Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 2. Tullisillan pohjois- ja itäosien asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavan tavoitteena on ajanmukaisuudeltaan vanhentuneen (1965) asemakaavan ajanmukaistaminen. Kaavalla tutkitaan rakennusten suojelutarvetta, ranta-alueille soveltuvia kaavamerkintöjä ja onko alueelle mahdollista osoittaa lisärakentamista. Asemakaavan muutos on hyväksytty kaupunginvaltuustossa , mutta Uudenmaan ELY-keskus on tehnyt siitä oikaisukehotuksen. Kaupunginvaltuusto on päättänyt , että Tullisillan itä- ja pohjoisosan asemakaavaa tarkistetaan ELY-keskuksen lausunnossa ja oikaisukehotuksessa esille tuotujen seikkojen osalta. Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt, että muut kaavasta tehdyt valitukset raukeavat. Tavoitteena on saada kaava hyväksyttäväksi vuoden 2014 aikana. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 3. Asemakaavan muutokset, keskusta ja alakaupunki. Asemakaavojen muutokset ovat tulleet vireille vuoden 2013 kaavoituskatsauksella. Työ aloitetaan rakennuskannan inventoinnilla. Asemakaavojen muutokset laaditaan useassa osassa, alue kerrallaan. Tavoitteena on asemakaavojen ajanmukaistaminen ja suojelumääräysten tarkistaminen. Osalle alueesta on tehty rakennustekninen inventointi kesällä Kaavatyöstä tullaan tiedottamaan sen käynnistyessä. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 4. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 11, Valko, osa korttelista 1106, Troolisatama II Kaavoituksen tavoitteena on Troolisataman alueen rakennusoikeuden tarkistaminen. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavatyö on hidastunut, koska yhden toimijan kanssa ei ole saatu tehtyä sopimusta maa-alueista. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. Kaavoitussopimus. 5. Loviisan Hagalundin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Suunnittelun tavoitteena on laatia asemakaava, jossa osoitetaan katualueeksi tiesuunnitelmassa lakkautettava valtatie 7:n osa. Kaavassa tutkitaan eri urheilutoimintojen sijoittumista alueelle sekä huomioidaan Hagalundin jälleenrakennusaikakauden omakotitaloalue, terveyslähteen alue, raviradan alue, pohjavesialue ja alueella sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävät historiallisen ajan LOVIISAN KAUPUNKI 5
6 kiinteät muinaisjäännökset. Kaava-alueen itäosaan sisältyy myös uusi pientaloalue. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavatyö pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta Kaavanlaatija Sito Oy. 6. Harmaakallio II, asemakaava Harmaakallion alueelle on tavoitteena luoda uusi asuinalue. Koko alueen kaavaehdotus on ollut nähtävillä , kaavan laatijana Ericsson Arkkitehdit Oy. Kaavatyö saatetaan loppuun osa-alueittain. Tällä asemakaavalla kaavoitetaan Pankkiirintien eteläpuolelle tiiviimpi asuinalue, joka sisältää myös kerrostaloasumista sekä yleisten alueiden korttelialuetta. Kaavatyö pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2014 aikana. Kaavatyötä jatketaan kaupungin omana työnä. 7. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 30, Pernaja, korttelin 4 osa, Torsby Kaavoituksen tavoitteena on muuttaa teknisen varikon alue teollisuusalueesta asuinkäyttöön sekä tutkia lähitonttien suojelutarpeet. Kaavatyö pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 8. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 40, Ruotsinpyhtää, korttelin 1 osa, Tesjoki, Tavastantie Asemakaavan muutoksen tavoitteena on entisen huoltoaseman tontin muuttaminen kaupalliseen käyttöön sekä alueen rakennusoikeuden tarkistaminen. Kaavatyö pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 9. Patunan alueen asemakaavan muutos Loviisan veneveistämön ja Corenson alueen asemakaavan muutosta ovat esittäneet yksityiset kiinteistönomistajat. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on teollisuus- ja liikennealueiden järjestely toimivaksi ja turvalliseksi. Loviisan veneveistämö ja ratahallinto eivät ole päässeet sopimukseen maa-alueista. Kaavatyö pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2014 aikana. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. Kaavoitussopimus. 10. Asemakaava ja asemakaavan muutos, kaupunginosa 30, Pernaja, Torsby, urheilukentän ympäristö, Agricolantie/Pitäjänniityntie/Leppäluodontie Asemakaava ja asemakaavan muutos on tullut vireille vuoden 2013 kaavoituskatsauksella. Tavoitteena on ajanmukaistaa alueen asemakaava ja tutkia urheilukentän ympäristön soveltuvuus asuinkäyttöön. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 11. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 30, Pernaja, Koskenkylä, Porvoontie/Sähkökuja Asemakaavan muutos on tullut vireille vuoden 2013 kaavoituskatsauksella. Tavoitteena on tutkia alueen soveltuvuus työpaikka-alueeksi. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 12. Korttelin 302 osan asemakaavan muutos (Brandensteininkatu 9 / Aleksanterinkatu 6) Tavoitteena on yksityisomistuksessa olevan vanhan Apteekin tontin muuttaminen asuin-, liike- ja toimistokäyttöön. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. Kaavoitussopimus. Kaavamuutos on hyväksymiskäsittelyä vaille valmis. 13. Linja-autoaseman terveyskeskuksen korttelien asemakaavan muutos Kaavan tavoitteena on mm. rakennusoikeuden osoittaminen alueelle, yleisen pysäköinnin ratkaiseminen, linja-autoaseman ja taksiautoilijoiden toimintaan liittyvien tilatarpeiden tutkiminen, suojeltavien rakennusten ja muinaisjäännösten osoittaminen. Kaavaluonnokset ovat olleet nähtävillä Kaavanlaatija Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy. Suunnittelun lähtökohdat ovat osittain muuttuneet luonnosvaiheen jälkeen, mikä vaikuttaa tulevaan kaavaratkaisuun. Kaavan laatii ulkopuolinen konsulttitoimisto. LOVIISAN KAUPUNKI 6
7 14. Korttelin 102 osan asemakaavan muutos (Sibeliuksenkatu 1) Tavoitteena on yksityisomistuksessa olevan korttelin ja siihen liittyvän kaupungin omistaman viheralueen asemakaavan ajanmukaistaminen. Korttelissa sijaitseva vanha kartonkitehdas on osayleiskaavassa suojeltu. Kaava laaditaan kaupungin omana työnä. Kaavoitussopimus. 15. Valkon alueiden asemakaava ja asemakaavan muutos (UPM Kymmene Oyj:n alueet) Asemakaava ja asemakaavan muutos koskee kolmea eri aluetta Valkossa. Kaavoituksen tavoitteena on suunnittelualueen asemakaavan ajanmukaistaminen, alueen toteutumattomien liikerakennusten korttelialueiden muuttaminen mm. asuinkäyttöön ja rakennusoikeuksien tarkistuksia. Tavoitteena on myös laatia kaavoittamattomalle Ilmarisenkujan alueelle asemakaava, jossa osoitetaan alue venevalkamalle. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 16. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 1, Pohjoistulli, kortteli 122 ja siihen liittyvä kevyenliikenteenväylä, Sibeliuksenkatu 2 Asemakaavan muutos on tullut vireille vuonna Tavoitteena on muuttaa entisen huoltoaseman alue asuinkäyttöön. Maanomistaja on tutkinut alueen tulevaa käyttöä. vuonna 2012 ja Kaavoitussopimus. 17. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 4, Alakaupunki, korttelin 418 osa ja siihen liittyvä vesialue, ns.everstin linnan tontti, Laivurinkuja 8 Tavoitteena on ajanmukaistaa alueen asemakaava ja tutkia suojelutarpeet. Alue on erotettu omaksi kaavamuutosalueekseen maanomistajan toiveesta. Aikaisemmin alue on sisältynyt Tullisillan kaavamuutosalueeseen. Kaavan laatii ulkopuolinen konsulttitoimisto. Kaavoitussopimus. 18. Hattomin tuulivoima-asemakaava Kaavoituksen tavoitteena on osayleiskaavan mukaisen tuulivoimatuotantoalueen asemakaavoittaminen. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavan laatija Ramboll Finland Oy. Kaavoitussopimus. Fortum on keskeyttänyt asemakaavan laatimisen ympäristöministeriön melumääräysten takia. 19. Sahaniemen alueen asemakaavanmuutos Alueen asemakaava on todettu ajanmukaisuudeltaan vanhentuneeksi, minkä seurauksena kaavan muuttaminen on aloitettu. Vuonna 2012 on tutkittu alueen rakentamisvaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Vaihtoehtoja on käsitelty luottamuselimissä alkuvuodesta Kaupunki käy neuvotteluja mahdollisen toimijan kanssa tulevasta käytöstä. 20. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 3, Vanhakaupunki, korttelin 308 osa, Mariankatu 2A Kaavoituksen tavoitteena on erillispientalotontin laajentaminen toteutetun rakentamisen mukaiseksi. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä ajan salliessa. Kaavoitussopimus. 21. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 7, Rauhala Antinkylä, kortteli 786 ja osa korttelia 717, Rauhalanaukio Rakentamattomien tonttien asemakaavan ajanmukaistaminen. Kaavamuutos tulee vireille tällä kaavoituskatsauksella. Kaavatyö tehdään kaupungin omana työnä. 22. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 40, Ruotsinpyhtää, kortteli 132 ja osa korttelia 127, Ruotsinpyhtään kunnantalo Yleisten rakennusten korttelialueen muuttaminen asuinkäyttöön. Kaavamuutos tulee vireille tällä kaavoituskatsauksella. Kaavatyö tehdään omana työnä. LOVIISAN KAUPUNKI 7
8 23. Asemakaavan muutos, entinen Pernajan kunnantalo ympäristöineen. Kaavamuutos tulee vireille tällä kaavoituskatsauksella. 24. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 30, Pernaja, kortteli 121, Koskenkylä, Porvoontien ja Jorvaksentien välinen alue Selvitetään teollisuus- ja paloasematontin muuttamista asuinkäyttöön. Kaavamuutos tulee vireille tällä kaavoituskatsauksella ja tehdään omana työnä. 25. Valtuusto on varannut kuluvalle vuodelle määrärahan Loviisanlahden itärannan suunnitteluun. Alueella on lainvoimaiset osayleiskaavat, jotka ohjaavat suunnittelua ja rakentamista. Työn tekee ulkopuolinen konsultti. 26. Asemakaavan muutos, kaupunginosa 6, Uusikaupunki, moottoritien ja Loviisantien välillä. Kaavamuutoksella mahdollistetaan huoltoaseman sijoittaminen nykyisten huoltoasemien länsipuolelle. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on liikerakennusten korttelialuetta. Kaavamuutos tulee vireille tällä kaavoituskatsauksella. LOVIISAN KAUPUNKI 8
9 2.2 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen ajanmukaistamiseksi (MRL 60). Mikäli asemakaava todetaan vanhentuneeksi, tulee voimaan MRL 53 tarkoittama rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi. LOVIISAN KAUPUNKI 9
10 3 RANTA-ASEMAKAAVOITUS Ranta-asemakaavan laatiminen on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoitettavan alueen omistajan tai omistajien asia. Kaupunki ei laadi ranta-asemakaavoja yksityisten maille, vaan nämä hankkeet ovat aina maanomistajien käynnistämiä ja kustantamia. Ranta-asemakaavat käsitellään kaupungin luottamuselimissä ja ne hyväksyy kaupunginvaltuusto. Rantarakentamista ohjaavat pääosin osayleiskaavat, joiden laatimisen yhteydessä on mitoitettu rakentamisen määrä. Loviisassa on vireillä seuraavat ranta-asemakaavat Pernajan kaupunginosassa: A. Keipsalo, Reimarvik, ranta-asemakaava B. Kattö, ranta-asemakaava C. Onnenlahti, Kärppä, ranta-asemakaava D. Meriheinä, Rösund, ranta-asemakaava E. Timmerviken, Pernaja, ranta-asemakaavan muutos (Mandalintie ja Mandalinpolku) F. Lappnor, Pernaja, ranta-asemakaava G. Marina-Cafe, Pernaja, Rönnäs, ranta-asemakaavan muutos 4 UUDENMAAN LIITOSSA VIREILLÄ OLEVAT KAAVA-ASIAT Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden käytöstä. Maakuntakaavassa sovitetaan valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa. Maakuntakaavoitusta tehdään laajassa ja tiiviissä vuorovaikutuksessa jäsenkuntien ja sidosryhmien kanssa. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava on vahvistettavana ympäristöministeriössä. Kaavan keskeisimpänä kysymyksenä on sovittaa yhteen aluerakenne ja sitä tukeva liikennejärjestelmä. Seuraavan, 4.vaihemaakuntakaavan valmistelu on aloitettu vuonna Sen teemoina ovat: elinkeinot ja innovaatiotoiminta, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt. Tietoa kaavoituksen vaiheista ja kaavaprosessista löytyy Uudenmaan liiton verkkosivuilta: LOVIISAN KAUPUNKI 10
11 5 ASEMAKAAVOITUKSEN KULKU JA OSALLISTUMINEN ALOITUS Tekninen lautakunta tai kaupunginhallitus tekee päätöksen kaavoitustyön aloittamisesta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NÄHTÄVÄNÄ 2-4 viikkoa Kaavan valmistelutyön alkuvaiheessa tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Siinä esitetään kaavan tavoitteet, olemassa olevat ja tarvittavat selvitykset, suunniteltu osallistumis- ja vuorovaikutusmenettely, sekä vaikutusten arviointitapa. Tässä vaiheessa voi ottaa kantaa kaavan tavoitteisiin. KAAVALUONNOS / - LUONNOKSET Kaavaluonnos asetetaan nähtäville Valmisteluvaiheen kuuleminen, luonnokset nähtävillä 2-4 viikkoa. Kaavaluonnos/-luonnokset ja valmisteluaineisto ovat esillä kaupungin virallisella ilmoitustaululla kuulemisen ajan. Tästä tiedotetaan osallisille tarvittaessa kirjeitse ja aina kuulutuksella paikallisissa lehdissä. Tässä vaiheessa on osallisilla paras hetki vaikuttaa kaavaratkaisuun. Pienistä / vaikutuksiltaan vähäisistä asemakaavoista ei laadita kaavaluonnosta. Mielipiteet osoitetaan kaavoitus- ja arkkitehtitoimistolle ja jätetään nähtävilläoloaikana kirjallisesti Teknisen keskuksen kansliaan tai sähköisesti kaavoitus@loviisa.fi Kaavan valmistelutyö jatkuu luonnoksesta kaavaehdotukseksi saatujen mielipiteiden ja viranomaisilta saatujen alustavien lausuntojen pohjalta. KAAVAEHDOTUS TEKNINEN LAUTAKUNTA, päättää kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta nähtävilläolo 14 tai 30 vrk Lautakunnan puoltama kaavaehdotus sekä valmisteluasiakirjat ovat esillä kaupungin virallisella ilmoitustaululla raatihuoneella ja teknisessä keskuksessa. Tästä ilmoitetaan kirjeitse maanomistajille ja kuulutuksella paikallisissa lehdissä. Mahdolliset muistutukset osoitetaan kaavoitus- ja arkkitehtitoimistolle ja toimitetaan kirjallisesti Teknisen keskuksen kansliaan Tekninen lautakunta päättää viranomaisten lausuntoihin ja mahdollisiin osallisten muistutuksiin annettavista vastineista ja niiden vaikutuksesta kaavaan. Kaavan hyväksyy kaupunginhallitus tai kaupunginvaltuusto. VALMIS KAAVA LAINVOIMAINEN ASEMAKAAVA Mahdolliset valitukset käsitellään oikeusasteissa. Asemakaavan lainvoimaisuudesta kuulutetaan LOVIISAN KAUPUNKI 11
12 Yhteystiedot: Avoinna ma-pe klo ja Käyntiosoite Kuningattarenkatu 15 B, 3.krs. Postiosoite: Loviisan kaupunki Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto Tekninen keskus PL LOVIISA vs. kaupunginarkkitehti Anneli Naukkarinen kaavasuunnittelija Suvi Peltola kaavoittaja Hanna Oijala suunnitteluavustaja Barbro Kullström kaavarekisterinhoitaja Ulla Lindström (Alakaupunki) (suunnittelutarveja poikkeamishakemukset) (kaavaotteet) Sähköpostiosoitteet LOVIISAN KAUPUNKI 12
Kaavoituskatsaus. Tekninen lautakunta 26.2.2013 27
Kaavoituskatsaus Tekninen lautakunta 26.2.2013 27 2013 AJANKOHTAISTA LOVIISAN kaupunkisuunnittelussa Kaavoituksella luodaan edellytyksiä kaupungin suunnitellulle kehittymiselle ja rakentamiselle. Alueita
Kaavoituskatsaus 2014
Kaavoituskatsaus 2014 TEKNNEN LAUTAKUNTA 25.2.2014 24 AJANKOHTASTA LOVSAN kaupunkisuunnittelussa Kaavoituksella luodaan edellytyksiä kaupungin suunnitellulle kehittymiselle ja rakentamiselle. Alueita varataan
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Kaavoituskatsaus SISÄLTÄÄ MYÖS VUODEN 2015 KAAVOITUSKATSAUKSEN KAUPUNGINHALLITUS
1 Kaavoituskatsaus 2016 SISÄLTÄÄ MYÖS VUODEN 2015 KAAVOITUSKATSAUKSEN KAUPUNGINHALLITUS 21.3.2016 Ajankohtaista Loviisan kaupunkisuunnittelussa 2 Kaavoituksella luodaan edellytyksiä kaupungin suunnittelulle,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Loviisan kaupunki Tekninen keskus Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto KORTTELIN 316 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen sijainti
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
KANTONIITTU 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen
VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Kaavoituskatsaus TEKNINEN LAUTAKUNTA
1 Kaavoituskatsaus 2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.3.2017 Ajankohtaista Loviisan kaupunkisuunnittelussa edellytykset uudelle mm. ulkoilu-, virkistys-, matkailu-, majoitus- ja elämyspalveluihin sekä ruukkimiljööseen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA
Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Loviisan kaupunki Tekninen keskus Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 8 HARMAAKALLIO, UUSI TEOLLISUUSALUE, KORTTELIT 818 JA 819 SEKÄ KORTTELIIN 819 RAJAUTUVA KEVYENLIIKENTEENVÄYLÄ
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KERTTULANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA (KERTTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 4.12.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä
Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016
16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain
Kaavoituskatsaus 2016
Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 6 UUSIKAUPUNKI, KORTTELI 625
L O V I I S A 10.10.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 6 UUSIKAUPUNKI, KORTTELI 625 KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: LÄNSIPORTTI Kaupunki: LOVIISA Kaupunginosa: 6 Kortteli:
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-