Viitasammakon suojelusuunnitelma Nurmijärven vanhan tiilitehtaan tontille (Hyvämäki, Nurmijärvi) Jarmo Saarikivi

Transkriptio

1 Viitasammakon suojelusuunnitelma Nurmijärven vanhan tiilitehtaan tontille (Hyvämäki, Nurmijärvi) Jarmo Saarikivi Viitasammakko (Rana arvalis). Jarmo Saarikivi 1

2 Tausta: Nurmijärven kunta suunnittelee Hyvämäen vanhan tiilitehtaan alueen kehittämistä teollisuusrakentamista varten. Alue on vuokrattu Delete Kierrätys- ja Purkupalvelut Oy:lle, jonka suunnitelmissa on esirakentaa aluetta ja käyttää rakentamisessa kierrätysbetonia maanpinnan tasaamiseen ja vahvistamiseen. Tarkoitus on myöhemmin palauttaa alue kunnalle rakennusvalmiina. Esirakentamista on valmisteltu tekemällä alueella mm. vesi- & sedimenttianalyysejä, rakennettavuusselvitys (Taratest Oy ) ja luontoselvityksiä (Enviro Oy ). Alueen itäosassa on jo tehty esirakentamista, joka käsittää alustavasti alueen yleistasauksen alueelta saatavilla kaivuumassoilla ja muualta tuotavilla materiaaleilla, mm. kierrätysbetonilla. Tehdyissä luontoselvityksissä on selvinnyt että alueella elää mm. tiukasti suojeltu viitasammakko (Rana arvalis). Lajin esiintyminen suunnittelualueella tulee ottaa huomioon alueen kehittämissuunnitelmissa. Tiukasti suojellun lajin lisääntymis- ja levähdyspaikat on suojeltu, minkä johdosta alueelle tulee laatia suunnitelma viitasammakon suotuisan suojelutason säilymisestä alueella. Tämän suojelusuunnitelman on laatinut biologi Jarmo Saarikivi ja sen tarkoituksena on parantaa elinympäristön laatua, varmistaa alueen säilyminen suotuisana viitasammakolle ja mahdollistaa osan alueesta kehittäminen suunnitellun teollisuusrakentamisen tarpeisiin. 2

3 Suunnittelualue Tutkimusalue sijaitsee Nurmijärven kunnan pohjoisosassa (Kuva 1). Tutkimusalueen koko on noin 20 ha ja se on Nurmijärven kunnan omistamaa maata. Alue voidaan tarkasteluissa jakaa itäiseen osaan (Alue 1, n. 5 ha), joka on Hyvänmäentien itäpuolella ja läntiseen osaan (Alue 2, n. 15 ha), joka sijaitsee Hyvänmäentien ja junaradan välissä. Alueen pohjoispuolella olevalla entisellä tiilitehtaan teollisuustontilla toimii traktoripurkaamo ja etelässä alueen rajaa valtatie 25. Alueella on useita erikokoisia lampareita, jotka ovat entisiä tiilitehtaan savenottokuoppia. Lampareiden ympäristössä on myös vanhoja läjitysalueita. Talvella alueelta kaadettiin lähes kaikki puusto. Alueen pienvesilammikot ja lammet toimivat alueen sammakkoeläinten lisääntymis- ja talvehtimispaikkoina. Alueella tavataan (ja lisääntyy) ainakin kolme sammakkoeläinlajia, tavallinen sammakko (Rana temporaria), viitasammakko (Rana arvalis), rupikonna (Bufo bufo) ja todennäköisesti myös vesilisko (Lissotriton vulgaris). Näistä viitasammakko on tiukasti suojeltu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tuhoaminen ja heikentäminen on kiellettyä. Alueella on suotuisaa elinympäristöä myös mm. vesilinnuille. Laulujoutsen (Cygnus cygnus) pesi 2015 suurimmalla lammella ja liejukana (Gallinula chloropus) sekä viime vuosina etelä-suomessa huomattavasti runsastunut sudenkorento, eteläntytönkorento (Coenagrion puella) on tavattu alueella kesän 2015 kartoituksissa. Eteläntytönkorento on säädetty luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Alueen luontoarvot ovat syntyneet ihmistoiminnan (maanoton) seurauksena. Kuvia alueesta (marraskuu 2015) on liitteessä 3. Alueella on yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa tehty useita suunnitelmia viitasammakon esiintymisalueen rajaamiseksi suunnittelutoimien ulkopuolelle (rajausehdotukset ja ). Kehittämishankkeen kannalta suotuisaa ja taloudellisesti kestävää ratkaisua ei ole löytynyt. Mielekkään ratkaisun löytyminen edellyttää alueen luontoarvojen huomioimista lain edellyttämällä tavalla. Tiukasti suojellun lajin suotuisan suojelutason tulee säilyä alueella, mutta sen ei tarvitse olla ristiriidassa kehittämishankkeen kanssa. Aktiivisilla suojelutoimilla on mahdollista ylläpitää ja kehittää alueen luontoarvoja, taata tiukasti suojellun lajin säilyminen alueella ja jopa parantaa lajin elinympäristöä ja populaation tilaa. Aktiivisten suojelutoimien tarkoitus on myös mahdollistaa osan alueesta kehittäminen suunnitellun teollisuusrakentamisen tarpeisiin. Tyydyttävä ratkaisu edellyttää kompromissia, jossa vaatimusten mukainen suojelualuerajaus ja kehittämisalue ovat samalla suunnittelualueella. Parhaimmillaan virkistys- ja luonnonsuojelualueet tukevat muita alueellisia toimintoja ja ovat luonnollinen osa kaupunkirakennetta. 3

4 Kuva 1. Suunnittelualue maastokartassa (Kansalaisen karttapaikka). 4

5 Viitasammakon lainsäädännöllinen asema (Linnunmaa 2013, Tapaus 2014) EU-lainsäädäntö Luontodirektiivin (92/43/ETY) 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV (a) olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä a) kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa; b) näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana; c) tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta; sekä d) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Alakohdissa a ja b tarkoitettuja kieltoja sovelletaan artiklan 3 kohdan mukaan artiklassa tarkoitettujen eläinten kaikkiin elämänvaiheisiin. Artiklan 16 mukaan alueellinen ympäristöviranomainen voi tietyissä tapauksissa myöntää poikkeusluvan, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelutason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. Poikkeuslupa voidaan 16 artiklan mukaan myöntää erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden vuoksi. Rakennushankkeista tällaisia voisivat olla mm. valtakunnallisesti tärkeät liikenneväylät, lentokentät ja jätteenkäsittelylaitokset. Poikkeuslupa voidaan myöntää myös esimerkiksi omaisuudelle aiheutuvien erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellosta poikkeaminen edellyttää aina myös, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja ettei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. Yleisesti ottaen poikkeusluvan myöntämisen kynnys on muodostunut varsin korkeaksi. Poikkeuslupa voidaan myöntää omaisuudelle erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. Omaisuudella 16 artiklassa tarkoitetaan erityisesti viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta. Aiheutuvien vahinkojen tulee olla erityisen merkittäviä, mutta niiden ei tarvitse olla tapahtunut, sillä kohdan tarkoituksena on nimenomaan ehkäistä vahinkoja. Kohdassa voidaan siten ottaa huomioon taloudelliset vahingot, mutta vähäiset vahingot ja normaalit liiketoiminnan riskit eivät tule kyseeseen (EU:n komissio 2007). Poikkeuslupa yleisen edun kannalta pakottavasta syystä edellyttää tarkkaa intressivertailua. Yleisellä edulla voidaan tarkoittaa kansanterveyttä, yleistä turvallisuutta tai muuta pakottavaa syytä, mukaan luettuna sosiaaliset ja taloudelliset syyt. Komission ohjeessa korostetaan pitkäaikaisen edun ensisijaisuutta ja huomautetaan, että yrityksen etu ei täytä kriteeriä, mutta yleisen edun tarjoajana voi olla myös yksityinen toimija (EU:n komissio 2007). 5

6 Kotimainen lainsäädäntö Suomessa viitasammakko on rauhoitettu (Luonnonsuojeluasetus 471/2013). Luonnonsuojelulain (1096/1996) 39 :n mukaan kiellettyä on rauhoitettujen eläinlajien tahallinen tappaminen tai pyydystäminen, pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen ja tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. Luonnonsuojelulain 49 :n 1. momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 23 :n mukaan edellä mainittua momenttia sovelletaan Suomessa luonnonvaraisena esiintyviin luontodirektiivin liitteessä IV mainittuihin eläinlajeihin, joihin kuuluu mm. viitasammakko. Luonnonsuojelulain 49 :n 3 momentin mukaan ELY- keskus voi yksittäistapauksissa myöntää luvan poiketa tästä kiellosta luontodirektiivin 16 artiklassa mainituilla perusteilla. Ympäristönsuojelulain 41 :n 3 momentin mukaan ympäristölupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Käytännössä kyseisen säännöksen on tulkittu tarkoittavan sitä, että ympäristölupaa ei saa ilman luonnonsuojelulainsäädännön mukaista poikkeuspäätöstä myöntää, jos ympäristöluvalla sallitusta toiminnasta voisi aiheutua jokin luonnonsuojelulainsäädännön vastainen seuraus (esim. KHO t.386). Hävittämis- ja heikentämiskiellon rajaus Käytännössä luonnonsuojelulain 49 :n 1 momentin mukainen hävittämis- ja heikentämiskielto tulee harkittavaksi tapauskohtaisesti. Se koskee aina liitteessä IV (a) mainittuja lajeja, mutta ei välttämättä niiden kaikkia yksilöitä (Reunanen 2006). Toisaalta hävittämis- ja heikentämiskielto ei tarkoita, ettei näillä paikoilla saisi suorittaa lainkaan toimenpiteitä, vaan keskeistä on se, ettei toiminnasta aiheudu haitallisia seurauksia lisääntymis- ja levähdyspaikoille (Reunanen 2006). Luontainen levinneisyysalue Luontodirektiivin 12 artiklan mukaan IV (a) -liitteen eläinlajeja on suojeltava tiukasti niiden luontaisella levinneisyysalueella. EU:n komission niin sanottu habitaattikomitea on luontodirektiivin 12 artiklan mukaista eläinlajien suojelua koskevassa tulkinnassaan ottanut kantaa muun muassa siihen, miten termiä 6

7 luontainen levinneisyysalue tulisi tulkita. Tulkinnan mukaan esimerkiksi alueet, joille kyseiset eläinlajit eivät olisi levinneet luontaisesti ilman ihmistoiminnan vaikutusta, eivät lähtökohtaisesti ole luontaista levinneisyysaluetta. (Kannanoton on laatinut habitaattikomitean työryhmä Article 12 Working Group. Suomen edustajana työryhmässä oli Heikki Korpelainen ympäristöministeriöstä. Nykyään Suomen edustajina habitaattikomiteassa toimivat Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Korpelainen, Petri Ahlroth ja Jussi Soramäki ympäristöministeriöstä.) Referenssiajankohtana pidetään kuitenkin lähtökohtaisesti direktiivin voimaantuloajankohtaa kesäkuuta Jos leviäminen kyseessä olevalle alueelle on tapahtunut tuota ajankohtaa ennen, on aluetta pidettävä lajin luontaisena esiintymisalueena (EU: komissio 2005). Suotuisa suojelun taso Luontodirektiivin mukaan lajin suojelun taso on suotuisa, jos kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että tämä laji pystyy ajan mittaan selviytymään luonnollisten elinympäristöjen elinkelpoisena osana, ja lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Suotuisan suojelun tason on katsottu tarkoittavan eri tekijöiden yhteisvaikutusta, joka voi vaikuttaa lajin kantojen levinneisyyteen ja lukuisuuteen pitkällä aikavälillä (Reunanen 2006). Suotuisan suojelun tason arvioinnissa huomioon tulee ottaa paikallisen ja alueellisen esiintymisen lisäksi koko levinneisyysalueen kattava arviointi. Hävittämis- ja heikentämiskiellosta poikkeamisen kynnys on matalampi yleisille lajeille, kuten viitasammakolle, kuin uhanalaisille lajeille. Suojelun tason suotuisuuden ja vaadittavien suojelutoimenpiteiden yhteyttä on määritelty oikeuskäytännöissä muun muassa tapauksessa C-383/09 Euroopan komissio vs. Ranska, jonka ratkaisuehdotuksessa julkisasiamies Julianne Kokott totesi suojelutoimenpiteiden välttämättömän sisällön riippuvan ratkaisevasti suojeltavan lajin suojelun tasosta: Jos lajin suojelun taso on hyvä, mahdollisesti riittää, kun luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdassa mainituista kielloista säädellään abstraktilla tasolla ja lajia seurataan. Myös habitaattikomitea on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että kaikki artiklan 12 lajit eivät ole harvinaisia, vaan osa on alueellisesti ja kansallisesti runsaita ja levinneisyysalueeltaan laajoja, mikä edellyttää joustavaa lähestymistapaa kyseisiin suojelusäännöksiin (EU:n komissio 2005). CEF- toimenpiteet Eu-komission luontodirektiivilajien suojelusta laatimassa ohjeistuksessa esitetään mahdollisuus hyödyntää erityisiä toimenpiteitä, joilla säilytetään tai turvataan lisääntymis- ja levähdyspaikan ekologisen toimivuuden jatkuminen alueella harjoitetusta toiminnasta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta lisääntymisja levähdyspaikan osien heikentämisestä huolimatta. Toimintaa suunniteltaessa ja toteutettaessa voidaan hyödyntää lievennystoimenpiteitä (mitigation measures), joilla vähennetään tai ehkäistään kokonaan 7

8 toiminnan negatiivinen vaikutus suojellun eläinlajin populaatioon. Tarvittaessa toimenpiteitä voidaan viedä vielä pitemmälle niin, että niillä aktiivisesti ennallistetaan tai luodaan kokonaan uusia ko. lajin lisääntymisja levähdyspaikkoja alueella (ns. CEF-toimenpiteet, measures to ensure the continued ecological functionality). Olemassa olevalla lisääntymis- ja levähdyspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä toteutetut CEF-toimenpiteet ovat eri asia kuin varsinaiset kompensoivat toimenpiteet, joita voi hyödyntää poikkeuslupamenettelyssä. Jos tällaisilla soveltuvilla toimenpiteillä pystytään varmistamaan, että kyseinen lisääntymis- ja/tai levähdyspaikka säilyy vähintään entisen kokoisena ja laatuisena tai jopa kasvaa ja paranee, kyseessä ei ole direktiivissä tarkoitettu heikentäminen, eikä toiminta edellytä poikkeuslupaa. Edellytyksenä on, että CEFtoimenpiteet arvioidaan lupaprosessissa (ympäristölupa) ja niiden toimivuutta seurataan. Hyväksyttävien toimenpiteiden toimivuuden tulisi olla hyvin varmaa ja niistä päätettäessä tulisi huomioida myös kyseessä olevan lajin suojelutaso. Toimenpiteet tulee toteuttaa kyseisen lisääntymis- tai levähdyspaikan alueella tai niin, että uudet habitaatit ovat suorassa toiminnallisessa yhteydessä nykyiseen lisääntymis- ja levähdyspaikkaan (EU:n komissio 2007). Komission ohjeistusta valmistellut habitaattikomitean työryhmä mainitsee erikseen sammakkoeläinpopulaatiot esimerkkinä tapauksesta, joiden suojelussa CEF-toimenpiteitä voidaan hyödyntää. Sammakkoeläinpopulaation elinympäristö muodostuu useasta lammesta, jotka yhdessä muodostavat kyseisen populaation lisääntymispaikan. Yhtenä mahdollisuutena sammakkoeläinten lisääntymispaikan heikentämisen tai hävittämisen estämiseksi mainitaan myös uusien lampien muodostaminen alueelle: Deterioration or destruction of a few ponds within the site can be acceptable, provided that measures are taken to establish new ponds within or in direct connection to the site in order to maintain or even improve the conservation status of the population concerned. (EU:n komissio 2005). 8

9 Viitasammakkoselvitys 2015 (Enviro Oy ) Hyvämäen tiilitehtaan suunnittelualueella on tehty viitasammakkoselvitys 2015 (Enviro Oy), jossa on havaittu viitasammakkojen käyttävän alueen pienvesiä lisääntymispaikkoinaan (Lammi & Routasuo 2015). Viitasammakkoja tavattiin runsaana lähes kaikista alueen seitsemästä lammikosta, paitsi maantäytön alle jääneestä lammikosta nro 7 (Alue 1) ja alueen 2 pohjoisimmasta lammikosta nro 2 (Kuva 2), yhteensä yli 200 yksilöä. Alue on viitasammakolle suotuisaa elinympäristöä ja sitä on pidettävä lajin lisääntymispaikkana. Tiukasti suojellun sammakkolajin kohdalla lisääntymispaikaksi määritellään koko lisääntymislampi ja levähdyspaikoiksi lajille soveltuvan elinympäristön alue lisääntymislampien ympäriltä (EU direktiivin tulkintaohje). Tulkintaohjeen mukaan elinympäristöä tulee arvioida 1 km etäisyydelle lisääntymislammista. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen alue siis käsittää sekä vesialueen että terrestisen elinympäristön. Täysikasvuiset sammakot ovat lisääntymislammessa vain noin kuukauden ajan keväällä (Suomessa huhti-toukokuussa) ja viettävät kesän maaympäristössä ja kosteikoissa lähialueella. Sammakoiden poikaset (nuijapäät) ovat lisääntymislammissa loppukesään saakka (Etelä-Suomessa heinäelokuun vaihteeseen saakka). Todennäköisesti viitasammakot myös talvehtivat samoissa lisääntymislammissa. Viitasammakoiden talvehtiminen yleensä tapahtuu lampien pohjamudassa. Todennäköisesti alueella on runsas populaatio viitasammakoita, josta kartoituksen yhteydessä tavattiin vain osa. Koska lisääntymiskerääntymä on huomattava, on alue todennäköisesti ollut lajin lisääntymispaikka jo pitkään. Kartoituksessa mainitaan lajihavaintoja olevan jo vuodelta Laji on paikkauskollinen ja tulee samoille lisääntymispaikoille vuodesta toiseen. 9

10 Kuva 2. Suunnittelualueen viitasammakkolammet. Aktiiviset suojelutoimenpiteet Viitasammakoiden elinolosuhteita voidaan parantaa muodostamalla keinotekoisesti sopivia lisääntymisympäristöjä. Uusien lisääntymislampien kaivaminen, ojien- ja lammikoiden muotoilu, kalaston poisto ja puuston harvennus ovat keinoja, joilla elinympäristöä on mahdollista muokata viitasammakolle suotuisaksi. Mahdollisesti myös yksilöiden eri kehitysasteiden siirroilla voidaan parantaa populaation lisääntymismahdollisuuksia (Huom.! luvanvaraista). Maailmalla on lukuisia hankkeita, joissa sammakkoeläimille on rakennettu soveliasta keinotekoista elinympäristöä. Suomessa lintuvesien kunnostuksen, mm. ruovikoiden niiton, on arveltu hyödyttävän myös viitasammakkoa (avoin elinympäristö luo lämpimämmän mikrohabitaatin). Pohjois-Karjalassa on tehty menestyksekästä työtä tiukasti suojellun sammakkoeläimen, rupiliskon (Triturus cristatus) elinympäristöjen luomisessa. Lajin yksilöt ovat aktiivisesti hyödyntäneet uusia kaivettuja lisääntymislampia ja populaation koko alueella on kasvanut ja kanta voimistunut (Vuorio 2009). Viitasammakolle on rakennettu uusia lisääntymislampia Suomessa ainakin Porvoossa ja Kaustisilla. Kovin pitkäaikaista kokemusta elinympäristöjen kunnostushankkeista viitasammakolle Suomessa ei ole. Muutamien vuosien seurannan pohjalta tulokset ovat kuitenkin lupaavia. Hankkeiden onnistumisen kannalta tärkeää on rakentaa lammet mahdollisimman lähelle olemassa olevia lisääntymislampia. Hyödyllisenä on myös pidetty rakentaa useiden lampien kokonaisuuksia sekä rakenteeltaan vaihtelevia vesialueita. Kun tarjolla on monenlaisia (koko, syvyys, rakenne) lisääntymispaikkoja, sopivia alueita löytyy ja lisääntyminen onnistuu aina jollain lammella sademäärältään tai lämpötilaltaan erilaisina vuosina (Rannap 10

11 ym. 2009). Hyödylliseksi on myös osoittautunut lampien puhdistaminen hakkutähteistä ja umpeenkasvua aiheuttavista kasveista sekä ranta-alueen kasvillisuuden harventaminen. Viitasammakko on paikkauskollinen (filopatrinen) laji. Viitasammakoiden on tutkimuksissa todettu liikkuvan harvoin yli n. 1 km päähän lisääntymisalueeltaan (Vos & Chardon 1998). Mahdolliset liikkumis- ja leviämisesteet, mm. tiet ja rakennukset, tulee huomioida elinympäristön kunnostussuunnitelmissa. Oleellista on myös tehdä maanmuokkaustyöt sellaiseen vuodenaikaan, jolloin viitasammakot eivät ole ko. alueella. Käytännössä lammikoita kannattaa kaivaa elo-syyskuussa, koska suurin osa sammakoista on silloin maaympäristössä. Toimenpiteitä maaympäristössä voidaan tehdä myös talvella, jolloin sammakot ovat horroksessa. Suunnitelma suositeltavista elinympäristön kunnostustoimista viitasammakolle Hyvänmäen tiilitehtaan alueella On syytä epäillä, että suunniteltu maanmuokkaus ja rakentaminen tulevat heikentämään viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikkojen laatua ja vaikuttamaan haitallisesti lajin suotuisaan suojelutasoon suunnittelualueella ja sen lähistöllä ellei lajin elinolosuhteita paranneta suunnitelmallisilla aktiivisilla suojelutoimilla. Toimijan tulee varautua tekemään CEF-toimenpiteitä tiukasti suojellun lajin suotuisan suojelutason takaamiseksi alueella ja toiminnan edellyttämien lupien saamiseksi. Kaikkien suunnittelualueen rakenteiden ja erityisesti vesialueiden rakentamisen yhteydessä voidaan rakennusvaiheessa tehdä parannuksia, joilla voidaan edesauttaa viitasammakon elinmahdollisuuksia alueella. Suunnittelualueelle jää todennäköisesti toiminnasta huolimatta edelleen viitasammakolle suotuisaa elinympäristöä. CEF-toimenpiteitä ja muita ympäristön parannustoimia kannattaa ja tulee tehdä sekä suunnittelualueella että läheisellä CEF-toimenpidealueella. Molemmille alueille tehtävien ojien ja muiden kaivantojen reunoja voi muotoilla loiviksi. Ojiin voi kaivaa levennyksiä viitasammakon lisääntymisja talvehtimisalueiksi. Ojat ja rumpuputket voivat toimia myös viitasammakoiden elinympäristönä. Koska lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrä todennäköisesti vähenee alueella, on syytä varmistaa suotuisan suojelutason säilyminen kaivamalla lähistölle uusia lisääntymislammikoita viitasammakolle. Lisääntymislammikoita kannattaa kaivaa useita. Lammikoiden ei tule olla vesiyhteydessä toisiinsa. Tällä vältetään petojen siirtyminen lammikoiden välillä. Lammikot voivat myös olla pienempialaisia kuin olemassa olevat lammikot. Usein pienet, vain muutaman aarin kokoiset lammikot ovat sammakoille suotuisia lisääntymisympäristöjä. Pienissä lammikoissa ei yleensä ole kaloja, rapuja tai muita petoja, joita sammakot karttavat. Lammikot kannattaa kaivaa sen verran syviksi, että ne voivat toimia myös talvehtimispaikkoina. Tällöin oleellista on, että lammikot eivät jäädy pohjaa myöten kovinakaan pakkastalvina. Käytännössä veden syvyyden tulee aina olla vähinään 1 m, mielellään enemmänkin. Läpileikkaus suotuisasta lisääntymislammikosta on kuvassa 3. Syvän kohdan lisäksi hyvässä sammakkolammessa tulee olla loiva ranta, ainakin osassa lammikkoa. Lammikoiden kannattaa olla suhteellisen pyöreän muotoisia ja varjostavaa puustoa kannattaa karsia lammikoiden ympäriltä. Hyvä sijainti on mahdollisimman lämmin, mielellään eteläinen rinne, johon auringonvalo pääsee esteettömästi paistamaan koko päivän. Ympäristöä korkeampi kohta on myös sammakoiden mieleen. Sammakot etsivät lisääntymislammikseen ylhäällä olevia lammikoita todennäköisesti sen vuoksi, että niiden valuma-alue on pienempi, eikä laskuvesien mukana 11

12 lammikoihin tule petoja, mm. kaloja. Hyvänmäen tiilitehtaan alueella maasto on tasaista, joten lammikoille ei voi valita suotuisaa korkeampaa maastonkohtaa. Uudet lammikot tulee siis kaivaa tasamaalle niin, että ne ovat tarpeeksi syviä. Todennäköisesti uusissa lammikoissa vedenpinta asettuu suunnilleen samalle tasolle kuin olemassa olevissa lammikoissa. Koska veden kertyminen lammikoihin saattaa kestää jonkun aikaa, tulee kaivuun yhteydessä varmistaa, että uudet lammikot ovat ainakin yhtä syviä kuin alueen muut lammikot. Savimaalla lammikoista tulee helposti sameavetisiä. Hiekkainen maaperä on parempi, kunhan vesi vain pysyy lammikoissa. Oheisessa suunnitelmassa (Kuva 4) lammikot on kaikki sijoitettu suunnittelualeen länsiosaan. Lammikot ovat osa viherkäytäviä, joita pitkin sammakot pystyvät liikkumaan lammikosta toiseen. Lammikoiden välinen etäisyys on joitain kymmeniä metriä. Suunnitelman mukaiset lammikot voivat todennäköisesti toimia elinympäristöinä myös muille alueen sammakkoeläimille. Kasvillisuuden kannattaa antaa levitä lammikoihin luontaisesti. Umpeenkasvun välttämiseksi, lammikoista kannattaa rakennusvaiheessa poistaa kaikki kasvillisuus. Uppotukit tuskin ovat tarpeen, vaikka kuvassa sellainen onkin. Puuston harvennusta lammikoiden liepeillä kannattaa myös tehdä. Lammikoita Hyvänmäen tiilitehtaan alueella kannattaa kaivaa syyskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Kuva 3. Keinotekoisen viitasammakkolammen poikkileikkaus. Kuvan mukaisia lampia on tehty Porvoossa ja Kaustisilla. Lammen suunnittelussa on mallina käytetty viitasammakoiden suosimaa lisääntymislampea, jonka mittoja ja muita piirteitä on mahdollisimman tarkkaan kopioitu. (Kuva: Tommi Lievonen/Finventia) 12

13 Kuva 4. Kartassa on suunnittelualueen länsiosaan piirretty neljä uutta viitasammakkolampea. Lammikoiden kokoa ja muotoa voi varioida maastonpiirteiden mukaan. Määrän tulee olla suhteessa poistettaviin alueisiin, vanhoihin lammikoihin. Käytännössä toimivan sammakkolammen vesialueen tulisi kuitenkin olla vähintään n. 20 x 20 m, mahdollisuuksien mukaan enemmänkin. Suurempi vesimäärä takaa lammikon veden laadun säilymisen hyvänä ja parantaa siten elinympäristön laatua. Tässä suunnitelmassa tarkoitus on laajentaa teollisuusrakentamisen aluetta suunnittelualueen (Alue 2) itäosassa, siten että itäisimmät (vanhat) lammikot voidaan jatkossa ottaa rakentamiskäyttöön. Ensimmäisessä vaiheessa kaivetaan korvaaviksi elinympäristöiksi tarkoitetut lammet kartan (kuva 4) mukaisesti. Kun niiden soveltuvuudesta viitasammakon elinympäristöksi on näyttöä (seuranta-aineistoa), voidaan itäiset lammikot ottaa käyttöön. Tämän tulee tapahtua sammakoiden kannalta suotuisaan aikaan eli silloin kun sammakot eivät ole lammikoissa (elo-syyskuussa). Todennäköisesti uusien lammikoiden luontaisessa kolonisoinnissa menee muutamia vuosia. Mikäli teollisuusrakentamista on tarpeen päästä tekemään nopeasti, voidaan toimintoja tehdä kartan (kuva 5) osoittamalla alueella. Tällöin on alueen länsiosaan rakennettava min. 1 m korkea maavalli tai penger rakentamisalueen ja lammikoiden väliin. Suunnittelualueen poikki pohjois-eteläsuunnassa kulkevan ojan varsilta on mitattu kynnysarvot ylittäviä pitoisuuksia mm. arseenia ja joitain muita alkuaineita ja yhdisteitä. Päästöjen lähde ei ole tiedossa. Oja tuo vettä läheisistä metsistä ja pelloilta radan länsipuolelta alueen pienvesiin ja lammikoihin. Todennäköisesti lammikoiden vesi on myös pohjavedestä peräisin. Ojan kääntöä radan ja valtatien varren suuntaisesti on pohdittu. Uudet lammikot tulee rakentaa niin, että ne eivät ole vesiyhteydessä ojaan tai toisiinsa. Mikäli ojan kääntö katsotaan tarpeelliseksi, sen voi tehdä. Se saattaa olla hyödyllistä epäpuhtauksien rajoittamiseksi ja sitomiseksi. Sammakot käyttävät todennäköisesti ojan vartta kulkureittinä, mutta eivät lisääntymisympäristönä ainakaan suuremmassa määrin. Virtaava vesi ei ole suotuisa 13

14 lisääntymisympäristö, mutta mahdollinen talvehtimispaikka. Jos oja päätetään kääntää, niin siihen kannattaa tehdä levennyksiä, mutkia ja viipymäaltaita potentiaalisiksi lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi. Kuva 5. Alue, jolla (esi)rakentaminen on mahdollista heti (punaisella). Alueen länsiosaan lammikoiden ja rakennusalueen väliin on tehtävä min 1 m korkea maavalli / penger. Kun CEF-toimenpiteiden (uusien lammikoiden) toimivuudesta on saatu varmuus ja ELY-keskuksen hyväksyntä, voidaan lisää aluetta ottaa rakennuskäyttöön. Tässä suunnitelmassa rakentamiseen varattu alue kasvaa yli 2 ha ja on rajausehdotuksen mukainen. Rakentamiseen varatulle alueelle jääneet lammikot 5 ja 6 (kuva 2) voidaan poistaa ja ottaa rakennuskäyttöön, kunhan se tehdään oikea-aikaisesti. Lammikot 3 ja 4 (kuva 2), joista on lajihavaintoja kevään 2015 kartoituksessa, eivät ole lammikoita vaan metsäkoneen uria ja pienialaisia lätäköitä, joissa tuskin on vettä vähäsateisina vuosina. Ne eivät ole lajin jokavuotisia lisääntymispaikkoja ja näin ollen niiden ottaminen rakennuskäyttöön on myös mahdollista, kunhan se tehdään samoin kuin lammikoiden 5 ja 6 kohdalla. Pohjoisimmasta lammikosta 2 (kuva 2) ei ollut lajihavaintoja vuonna 2015, mahdollisesti lammikon vedenlaatu on heikko ja vesimäärä vähäinen. Lopullinen teollisuusrakentamiselle osoitettu rajaus on kuvassa 6. Raja noudattelee alueen poikki kulkevan ojan linjaa. 14

15 Kuva 6. Lopullinen teollisuusrakentamisen alue (pun). Alueen länsiosaan lammikoiden ja rakennusalueen väliin on tehtävä min 1 m korkea maavalli / penger. Viitasammakoiden suojelualueen kehittäminen Tässä suunnitelmassa suunnittelualueen länsiosa jää viitasammakoiden suojelualueeksi. Se tulee huomioida kaavoitusmerkintänä. Halutessaan kunta voi kaavoittaa alueen luonnonsuojelualueeksi, ehdot täyttyvät tiukasti suojellun lajin esiintymän osalta. Alueella on todennäköisesti myös muita luontoarvoja. Esim. hyönteiskartoitus voisi antaa mielenkiintoisia tuloksia. Alueen pintamaa on savea, jonka johdosta kasvillisuus on runsasta. Lammikoiden ja maa-alueiden umpeenkasvu on todennäköistä ja aikaa myöten se heikentää alueen luontoarvoja. Puuston poiston jälkeen alue on jo pusikoitunut, mm. ohdakkeita ( karhiaisia M. Kyntäjä, pers comm.), pujoa, takiaisia ja vastaavaa joutomaiden kasvillisuutta on runsaasti. Suojelualuetta kannattaisi kehittää paahdealuebiotoopiksi. Se voisi myös sopia alueen vuokranneelle toimijalle ja olisi todennäköisesti myös viitasammakoiden elinympäristöä parantavaa. Suomessa harvinainen paahdealuebiotooppi syntyy kun maan pinnassa ei ole peittävää kasvillisuutta ja auringon valo ja lämpö pääsevät maan pintaan saakka. Luonnollisina tällaisia alueita on mm. harjuilla, mutta usein ne ovat ihmistoiminnan myötä syntyneitä esim. käytöstä poistuneita soranottoalueita (hiekkakuoppia), joiden luontoarvot on viime vuosina havaittu huomattaviksi. Suojelualueen maanpintaa ja uusien lammikoiden reunoja voisi hyvin käyttää kierrätysbetonin sijoitusalueena. Tämä estäisi alueen liiallista rehevöitymistä. Esim. parinkymmenen sentin kerros kierrätysbetonia estäisi alueen pusikoitumista huomattavasti, vahvistaisi maapohjaa poluille, estäisi lammikoiden reunoja valumasta veteen ja todennäköisesti mahdollistaisi vaateliaan paahdealuelajiston menestymisen alueella. Kierrätysbetonin sijoittaminen on luvanvaraista: suuremmat määrät (>1000 t?) vaativat ns. MARA-asetuksen mukaisen luvat, mutta alueellinen ELY-keskus voi antaa luvan pienemmälle 15

16 määrälle. Koska alueella on joka tapauksessa tarkoitus käyttää kierrätysbetonia maapohjan vahvistamiseen teollisuusrakentamista varten, voisi nyt olla ennakkoluuloton mahdollisuus kokeilla kierrätysbetonin käyttöä alueen luontoarvojen kohentamisessa. Kierrätysbetonin korkea ph todennäköisesti nostaisi hieman myös maan ph:ta, mikä saattaisi monipuolistaa alueen kasvillisuutta ja biodiversiteettiä. Suojelualueen ei tarvitse tarkoittaa ihmistoiminnan rajoittamista ja liikkumisen vähentämistä. Sammakkolammista on monin paikoin tullut hienoja yleisöä kiinnostavia virkistysalueita ja retkikohteita. Käytöstä poistuneille sorakuopille on löydetty uusia toimintoja, mm. urheilun ja taiteen keinoilla. Suosiotaan kasvattanut frisbeegolf on löytänyt harrastuspaikkoja sorakuopilta ja joutomailta. Hiihtolatuja ja lenkkipolkuja on pitkin kaupunkien luonnonsuojelualueita. Ympäristötaidetta on ilmestynyt rakentamiseen soveltumattomille suojelu- tai pilaantuneen maan alueille. Lähiluonnon merkitys on ihmisille yhä tärkeämpää ja luonnon tilaa ja laatua voi aktiivisilla toimilla parantaa. Päättäjät ja toimijat voivat nostaa alueiden profiilia osoittamalla luonnonsuojelun olevan paitsi lain vaatimus, myös tahtotila. Suojelupäätösten tiedotus ja viestintä kannattaa ottaa osaksi suojelusuunnitelmia heti alusta pitäen. Ennen suojelualueen reunalle ilmestyi maanomistajia kauhistuttava kyltti, joka vandalisoitiin. Nykyään mobiiliaplikaatiosta saa lisätietoja alueen lajistosta ja luontoarvoista. Seuranta Osana elinympäristön kunnostusta (CEF-toimenpiteitä) alueella tulee tehdä luonnonvaraisen eliölajiston seurantaa. Se kannattaa keskittää uhanalaisiin lajeihin, mm. viitasammakkoon. Alueen viitasammakkokanta tulee ottaa vuosittaiseen seurantaan, joka tarkoittaa säännöllisiä, jokakeväisiä laskentoja. Tulevan toiminnan kannalta oleellista on seurata uusien lammikoiden kolonisaation nopeutta. Mahdollisuuksien mukaan, sammakoiden runsautta ja liikkuvuutta alueella tulee tutkia myös pyynneillä tai geneettisillä menetelmillä. Tieto sammakoiden biologiasta ja käyttäytymisestä suunnittelualueella voi olla yleistettävissä muihin vastaavanlaisiin alueisiin. CEF-toimenpiteiden toimivuuden seuranta alueella tulee liittää osaksi lupahakemuksia. Seurantaa kannattaa tehdä yhteistyössä alueellisen luonnonsuojeluviranomaisen kanssa, ainakin raportit tulee saattaa viranomaisten tietoon. Sammakoiden seuranta tulee tehdä kutuaikaan. Sammakoiden kutu on Etelä-Suomessa yleensä vapun aikoihin, mutta Hyvämäen suunnittelualueella maastotöihin tulee varautua jo huhtikuun loppupuolella. Kutu on yhtäjaksoinen ja lyhyt, vain noin viikon mittainen. Sen ajoituksesta pääsee perille säätä ja referenssikohteita tarkkailemalla. Kutuaikaan käydään tunnetulla kutupaikalla määrittämässä lajit ja arvioimassa populaatiokokoa. Lajinmääritys tapahtuu äänestä sekä mahdollisuuksien mukaan yksilöitä tarkkailemalla. Lajinmäärityksen varmistamiseksi, yksilöitä voi tarvittaessa pyydystää (luvat) ja populaatiokoon arviointia varten mätimunaklimppejä voi laskea. Liikkeellä on oltava aurinkoisella tai puolipilvisellä säällä, mieluiten päiväsaikaan. Koska kutuaika on lyhyt, käytännössä maastopäiviä tulee muutama. Näin varmistetaan, että paikalla ollaan juuri oikeaan aikaan. Tunnetun kutupaikan lisäksi vuosittain tulee inventoida uudet lammet mahdollisimman tarkasti. Myös alueen muut pienvedet kannattaa kiertää rantoja pitkin ainakin kerran. Kohteissa on hyvä viettää jonkin verran aikaa, sillä viitasammakot ovat arkoja ja pakenevat herkästi palatakseen jonkin ajan kuluttua takaisin. Kierrokset tulee tehdä sekä kudun aikana, jolloin on mahdollista arvioida paikalla olevien koiraiden 16

17 määrä (ääni), että kudun jälkeen, jolloin voi arvioida paikalla käyneiden naaraiden määrä (mätimunaklimppien määrä). Keskeisimmät lisääntymisalueet ja muut mielenkiintoiset havainnot kannattaa dokumentoida valokuvaamalla vuosittain, jotta mm. kasvillisuuden kehitystä voi arvioida. Raportti tutkimuksesta laaditaan vuosittain. Lähdeluettelo EU:n komissio Contribution to the interpretation of the strict protection of species (Habitats Directive 12). A report from the Article 12 Working Group under the Habitats Committee with special focus on the protection of breeding sites and resting places (article 12 1d). EU:n komissio Guidance document on the strict protection of animal species of community interest under the Habitats Directive 92/43/EEC. Lammi, E. & Routasuo, P Rajamäen entisen tiilitehtaan alueen viitasammakko- ja korentoselvitys Enviro Oy. 10 s. Linnunmaa Alaranta, J. Huovinen-Manu, L., Parviainen, M. & Ahvensalmi, A. Turvetuotannon ja viitasammakoiden suojelun yhteensovittaminen. 39 s. Rannap, R., Lohmus, A. & Briggs, L Restoring ponds for amphibians: a success story. Hydrobiologia 634: Reunanen, P Liito-orava lainsäädännössä ekologis-juridinen näkökulma lajisuojeluun. Ympäristöjuridiikka 1/2006. Vuorio, V Rupiliskon suojeluohjelma. Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus. 34/ s. Vos, C.C. & Chardon, J.P Effects of habitat fragmentation and road density on the distribution pattern of the moor frog Rana arvalis. Journal of Applied Ecology 35:

18 Liite 1 Taustatietoja Matelijat ja sammakkoeläimet ovat monimuotoisten ja häiriöttömien elinympäristöjen eläimiä, jotka reagoivat herkästi ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Matelijoille tärkeitä ovat rauhallinen talvehtimispaikka sekä paistattelu- ja saalistusalueet. Sammakkoeläimille oleellisia ovat lisäksi puhtaat vesialueet lisääntymistä varten ja turvalliset vaellusreitit talvehtimispaikoilta lisääntymisalueille. Matelijoista erityisesti käärmeet saavat usein osansa ihmisten vainosta, kun taas sammakkoeläinten varhaiset kehitysvaiheet ovat herkkiä monille saasteille ja kemikaaleille. Matelija- ja sammakkoeläinkantojen on todettu monilla alueilla vähentyneen ja sammakkoeläinten maailmanlaajuinen taantuma on askarruttanut tutkijoita jo vuosia. Matelijat ja sammakkoeläimet ovat erinomaisia indikaattoreita luonnon tilasta, sillä vaateliaina, hidasliikkeisinä, paikkauskollisina ja monenlaista elinympäristöä tarvitsevina eläiminä niiden menestys heijastelee herkästi muutoksia ympäristössä. Syklisesti runsastuvat tai esimerkiksi lentävät eläinlajit saattavat antaa epätäsmällisempää tietoa elinympäristönsä dynamiikasta. Erityisesti monimuotoisessa, mutta usein pirstaleisessa kaupunkiluonnossa matelijoiden ja sammakkoeläinten tutkimus tarjoaa luonnon monimuotoisuuden, pienvesien tilan, ekologisten verkostojen ja viheryhteyksien kannalta oleellista tietoa. Nykyään kaupunkiluonnon arvo tunnustetaan ja sen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ponnistellaan. Kaupunkipienvesiä ei enää pidetä ongelmina, jotka pitää kuivattaa, täyttää ja putkittaa, vaan ne nähdään luonnon ja eliöiden kohtaamispaikkoina sekä elinympäristöinä että viihtyisinä virkistysympäristöinä. Samoin on käynyt kaupunkialueiden niityille, kallioille, paahdealueille ja jopa joutomaille. Vaikka matelijoiden ja sammakkoeläinten joukossa ei ole kaupunkeihin kotiutuneiden citykanien tai vastaavien kaltaisia menestystarinoita, on monin paikoin esimerkiksi Helsingissä nähtävissä, että sammakot pystyvät käyttämään kutupaikkoinaan ihmisten tekemiä lammikoita. Matelija- ja sammakkoeläinkartoituksia on Suomessa tehty monilla alueilla lähinnä uhanalaisten tai tiukasti suojeltavien lajien esiintymisen ja runsauden selvittämiseksi. Suojeltavien lajien esiintyminen on erityisen tärkeä selvittää, jotta lain edellyttämät suojeluvaatimukset voitaisiin tarvittaessa huomioida alueiden kehitystä ja maankäyttöä suunniteltaessa. Esimerkiksi Helsingissä on tehty koko kaupungin kattava matelija- ja sammakkoeläinselvitys (Saarikivi 2008). Valtakunnallisesti matelija- ja sammakkoeläinhavaintoja on aikaisemmin kerätty lähinnä uhanalaisten eläinten määrän ja levinneisyyden seuraamiseksi. Tutkimuksesta on vastannut Ympäristöministeriö ja havaintojen keruusta Luonnontieteellinen keskusmuseo (LTKM). Nykyään matelijoiden ja sammakkoeläinten valtakunnallinen seuranta on jatkuvaa ja LTKM ylläpitää Suomen matelija- ja sammakkoeläinatlas -nimistä seurantaa, jossa kartoitetaan levinneisyystietoa Suomen sammakkoeläin- ja matelijalajeista keräämällä havaintoja 10x10 km2 yhtenäiskoordinaattiruuduista. LTKM on myös tehnyt fenologiakartoituksia (kevätseuranta), joissa on seurattu muun muassa sammakoiden kudun ajoittumista. Havaintojen perusteella Suomen matelija- ja sammakkoeläinkannat ovat taantumassa, erityisesti urbaaneilla alueilla. Nykyään yleisöhavaintoja on mahdollista kerätä entistä tehokkaammin. Internetissä on mahdollista ilmoittaa havainnoistaan LTKM:n ylläpitämässä Laji.fi -palvelussa, joka on osoittautunut toimivaksi ja aktiivisesti käytetyksi palveluksi. Tietokantaan voi kuka tahansa ilmoittaa havainnoistaan ja halutessaan myös salata havaintonsa, mikä arvelee sen tarpeelliseksi. Näin on usein syytä menetellä 18

19 luonnonsuojelullisesti arkaluontoisten havaintojen (esimerkiksi käärmehavaintojen) kohdalla. Laji.fi - portaaliin ilmoitetut havainnot ovat muun muassa matelija- ja sammakkoeläinatlaksen pohjana. Suomenkielessä matelijoille ja sammakkoeläimille ei ole olemassa yhteistä nimeä, toisin kuin esimerkiksi englannissa, jossa niistä käytetään molemmat luokat yhdistävää termiä herps. Sana tulee herpetologiasta, joka tarkoittaa matelijoita ja sammakkoeläimiä tutkivaa eläintieteen alaa. Kaikki Suomen matelija- ja sammakkoeläinlajit (10 kpl) ovat Euroopassa laajalle levinneitä ja suhteellisen yleisiä lajeja, jotka Suomessa ovat levinneisyysalueensa pohjoisella äärirajalla. Lajit ovat Etelä-Suomessa runsaimpia ja Lapin tuntureilla tavataan enää ainoastaan sisiliskoja ja sammakoita. Matelijat Matelijat (Reptilia) on vanha maaelämään sopeutunut selkärankaisten eläinten luokka, johon kuuluvat kilpikonnat, liskot, käärmeet, krokotiilit ja alkuliskot (tuatarat). Maailmasta tunnetaan yhteensä yli matelijalajia. Suomessa luonnonvaraisina eläviä matelijalajeja on viisi: kaksi liskolajia sisilisko (Zootoca vivipara) ja vaskitsa (Anguis fragilis) sekä kolme käärmelajia kyy (Vipera berus), rantakäärme (Natrix natrix) ja kangaskäärme (Coronella austriaca). Näistä kangaskäärmettä tavataan Suomessa harvinaisena ainoastaan Ahvenanmaalla, mutta muut neljä lajia on mahdollista havaita Etelä-Suomessa. Matelijat ovat vaihtolämpöisiä ja Suomessa ne viettävät talven horroksessa. Talvihorros alkaa syyslokakuussa ja kestää huhti-toukokuulle. Etelä-Suomessa vuoden ensimmäiset matelijahavainnot saadaan yleensä jo maaliskuun viimeisellä viikolla. Matelijat talvehtivat maan alla, routarajan alapuolella, kivikoissa, louhikoissa tai puiden juurakoissa. Samoja talvehtimispaikkoja käytetään vuodesta toiseen ja niistä tavataan yleensä useampia matelijalajeja. Koiraat heräävät talvihorroksesta pari viikkoa naaraita aikaisemmin ja paistattelevat kevätauringossa päästäkseen lisääntymiskuntoon. Keväisin koiraat myös kamppailevat siitä, kuka on yhdyskunnan vahvin ja pääsee parittelemaan naaraiden kanssa. Käärmeiden kamppailuun kuuluu paini, jossa koiraat kietoutuvat toisiinsa ja mittelevät voimiaan yrittämällä painaa vastustajan maahan. Myös liskokoirailla on vastaavanlaista vääntöä keväisin. Keväisillä kamppailuilla ja ryhmäsoitimella on merkittävä vaikutus lisääntymisen onnistumiseen. Todennäköisesti useiden yksilöiden läsnäolo pienellä alueella keväisin nostaa eläinten hormonitason lisääntymisen kannalta suotuisaksi. Parittelun jälkeen eläimet leviävät lähimaastoon, jossa ne viettävät kesänsä, palatakseen jälleen syksyllä samoille talvehtimispaikoille. Etelä- Suomessa matelijoiden poikaset syntyvät tai kuoriutuvat heinä-elokuussa. Suomen matelijalajeista ainoastaan rantakäärme munii, muut lajit synnyttävät eläviä poikasia. Rantakäärmeelle sopivien munintapaikkojen puute on todennäköisesti esiintymistä ja runsautta rajoittava tekijä. Sammakkoeläimet Sammakkoeläimet (Amphibia) on vanha ja alkeellinen selkärankaisten eläinten luokka, johon kuuluvat matosammakot, pyrstösammakot (salamanterit) ja pyrstöttömät sammakot (sammakot ja konnat). Sammakkoeläimiä tunnetaan yli lajia, joista Suomessa tavataan luonnonvaraisina viittä lajia. Näistä kaksi on pyrstösammakoita vesilisko (Lissotriton vulgaris) ja rupilisko (Triturus cristatus) sekä kolme pyrstöttömiä sammakoita sammakko (Rana temporaria), viitasammakko (Rana arvalis) ja rupikonna (Bufo bufo). Lajeista rupiliskoa tavataan Ahvenanmaalla ja harvinaisena Itä-Suomessa. Muut neljä 19

20 sammakkoeläinlajia on mahdollista tavata Etelä-Suomessa. Lisäksi viime vuosina Turun seudulle on tulokaslajina kotiutunut mölysammakko (Rana ridibunda) ja muutamia muita tulokaslajeja, joita ei vielä lasketa Suomen vakituiseen lajistoon kuuluvaksi. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja Suomessa ne viettävät talven horroksessa. Talvihorros alkaa syys-lokakuussa ja kestää huhti-toukokuulle. Suurin osa sammakoista talvehtii pienvesien (lampien, lammikoiden) pohjamutaan hautautuneina, mutta osa populaatioista saattaa myös talvehtia maalla, esimerkiksi lehti- tai risukasoissa, kivien alla tai rakennusten kellareissa. Säiden lämmettyä keväällä sammakot kerääntyvät kutulammikoihin lisääntymispuuhiin. Lisääntymiseen kuuluu ryhmäsoidin, jossa useat lammikkoon kokoontuneet koiraat houkuttelevat naaraita luokseen kurnuttamalla. Kurnutusääni on lajityypillinen (Arnold & Burton 1981). Sammakot suosivat lisääntymispaikkoinaan ja elinympäristöinään seisovavetisiä lammikoita, joissa ei ole kaloja, jotka saattaisivat syödä vastakuoriutuneet nuijapäät. Sammakolla, viitasammakolla ja vesiliskolla ei ole keinoja puolustautua kaloja vastaan yhtä hyvin kuin myrkyllisellä rupikonnalla, joka suosiikin hieman kookkaampia lammikoita ja metsälampia lisääntymisalueinaan. Varsinkin sammakko voi kutea mitättömän pieniin lammikoihin, kosteisiin painanteisiin tai vaikka metsäkoneen ajouriin kertyneisiin vesilätäköihin. Sammakot ovat filopatrisia (paikkauskollisia) ja suosivat samoja lisääntymispaikkoja vuodesta toiseen. Samalle lisääntymislammikolle kerääntyy sammakoita laajoilta alueilta. Vaellukset lisääntymislammikoille ovat enimmillään noin kilometrin luokkaa. Sammakot viipyvät lisääntymislammikoilla vain muutamia päiviä ja levittäytyvät kudun jälkeen lähimaastoon. Syksyisin sammakot saattavat vaeltaa takaisin lammikolle talvihorrosta varten. Sammakoiden vaellukset ja lisääntyminen ovat siis hyvin synkronisia tapahtumia. Sammakkoeläimet ovat taantuneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana (Blaustein ym. 1994, Houlahan ym. 2000). Taantuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka syyt eivät ole tarkkaan tiedossa. Sammakkoeläinten taantuman tiedetään liittyvän maankäytön muutoksiin ja elinympäristöjen pirstoutumiseen (Brooks ym. 2002), mutta taantumaan vaikuttavat mahdollisesti ainakin ilmastonmuutos (Pounds & Crump 1994), lisääntynyt UV-säteily (Blaustein ym. 1994), erilaiset lois- ja sienitaudit, tulokaslajit (Adams 1999) ja ympäristön kemikalisoituminen. Sammakkoeläinten maailmanlaajuinen taantuma on paikoin johtanut kantojen romahtamiseen, ja viimeisten vuosikymmenien aikana useita sammakkolajeja on kuollut sukupuuttoon. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on listannut noin kolmasosan (32 %) maailman sammakkoeläinlajeista uhanalaisiksi (IUCN 2011). Laki suojaa matelijoita ja sammakkoeläimiä Kaikki Suomen matelija- ja sammakkoeläinlajit ovat kyytä lukuun ottamatta rauhoitettuja. Rauhoitus on hieman monimutkainen, sillä luonnonsuojelulain (1096/1996) eliöiden suojelua koskevan luvun (6. luku) soveltamisalana ovat vain nisäkkäät ja linnut. Matelijoiden ja sammakkoeläinten (sekä muun muassa tiettyjen kalalajien ja selkärangattomien) rauhoituksesta on säädetty luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997). Asetuksen liitteessä 2 luetellaan rauhoitettuina kaikki muut matelija- ja sammakkoeläinlajit, paitsi kyy. Tilanne on ollut sama vuodesta 1983 lähtien, jolloin matelija- ja sammakkoeläinlajit kyytä lukuun ottamatta rauhoitettiin asetuksella (404/83). Rauhoitus tarkoittaa, että rauhoitettujen eläinten tappaminen ja pyydystäminen on kielletty. Samoin kaikenlainen rauhoitettujen eläinten häirintä, siirtäminen tai kuolleiden yksilöiden ottaminen haltuun on kielletty. Rauhoitus koskee myös eläinten munia tai muita kehitysasteita. Täten esimerkiksi sammakonkudun ottaminen kasvatukseen on kielletty. Rauhoitetun eläimen tappamisesta voidaan rangaistuksen lisäksi tuomita maksamaan korvaus, joka riippuu muun 20

21 muassa lajin uhanalaisuudesta. Suomen rauhoitettujen matelijoiden ja sammakkoeläinten korvaussummat ovat tällä hetkellä seuraavat: Kangaskäärme 2523 Rantakäärme 252 Sisilisko 17 Vaskitsa 202 Rupikonna 34 Rupilisko 420 Sammakko 17 Vesilisko 34 Viitasammakko 34. Kansallisen rauhoituksen lisäksi matelijoita ja sammakkoeläimiä suojelevat myös Euroopan yhteisön keskeiset luonnonsuojelusäännökset, lähinnä luontodirektiivi, jonka lajiliitteissä on mainittu yksi matelijalaji (kangaskäärme, liite IV) ja kolme sammakkoeläinlajia: viitasammakko (liite IV), sammakko (liite V) ja rupilisko (liitteet II & IV). Liitteessä II mainituille lajeille on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita, muun muassa Natura verkoston alueita. Liitteessä IV mainitaan yhteisön tärkeinä pitämiä lajeja, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua, toisin sanoen niiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen, häiritseminen sekä kaupallinen käyttö on kielletty. Lisäksi niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki 49 ). Liitteessä V mainitaan yhteisön tärkeinä pitämät lajit, joiden ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia hyödyntämisen sääntelyä. Sekä rauhoituksiin että luontodirektiivin säännöksiin alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksia kielloista, mikäli lajien suojelutilanne säilyy suotuisana. Direktiivilainsäädäntö perustuu Euroopan luonnonsuojelusopimukseen (Bernin sopimus 1979), jossa edellytetään kaikkien luonnonvaraisten matelijoiden ja sammakkoeläinten rauhoittamista. Sopimukseen liittyessään Suomi teki kuitenkin muiden eläinlajien perusteella varauksen päättää rauhoituksista kansallisella tasolla ja niinpä kyy on edelleen Suomessa rauhoittamaton, vaikkei rauhoittamattomuudelle ole kovin hyviä perusteita. Luonnonsuojelullisin perustein kyy tulisi rauhoittaa heti. Rauhoitusta on esitetty asetukseen joka kerta, kun luonnonsuojelulakia on muutettu, mutta esitys ei ole mennyt eduskunnassa läpi. Kyyn rauhoittamattomuus on vakava uhka lajille, sillä se mahdollistaa luonnonvaraisten yksilöiden keruun ja terraariokasvatuksen sekä vaikkapa eläinten kaupan ulkomaalaisiin yksityiskokoelmiin. Laji on kuitenkin vaatelias ja huonosti terraariokasvatukseen sopiva. Kyyn tappaminenkin on sallittua, kunhan se tehdään eläinsuojelulain säännösten mukaisesti eli mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Eläinsuojelulaissa (247/1996) kielletään (13 ) ainoastaan luonnonvaraisten lintujen ja nisäkkäiden ottaminen elätettäväksi ja metsästyslaki koskee ainoastaan laissa määriteltyjä rauhoittamattomia lajeja, joiden joukossa kyytä ei ole. Kyy on Suomessa siten vailla kunnollista lainsuojaa (Saarikivi 2008). 21

22 Uhanalaisuus Suomessa matelijoiden ja sammakkoeläinten levinneisyyttä ja runsautta on selvitetty lähinnä uhanalaisuusarviointeja varten. Näiden arviointien pohjalta on laadittu niin kutsutut punaiset kirjat (vuosina 1986, 1992, 2001 ja 2010), joissa on lueteltu Suomen uhanalaiset eliölajit ja pohdittu uhanalaisuuden syitä. Lajit on luokiteltu uhanalaisuuden tai häviämistodennäköisyyden perusteella eri uhanalaisuusluokkiin. Matelijoista ja sammakkoeläimistä on viimeisimmässä luokituksessa (Rassi ym. 2010) luokiteltu erittäin uhanalaiseksi rupilisko (EN), vaarantuneeksi kangaskäärme (VU) ja silmälläpidettäväksi rantakäärme (NT). Lisäksi luonnonsuojeluasetuksessa on mainittu uhanalaisena lajina rantakäärme sekä uhanalaisena ja erityisesti suojeltavana lajina rupilisko. Uhanalaisten lajien selvitystyön johtopäätöksenä on todettu matelijoiden ja sammakkoeläinten kantojen taantuneen ja lajien harvinaistuneen. Keskeisimmiksi uhanalaisuuden syiksi on arvioitu avointen alueiden sulkeutuminen, häirintä ja liikenne (kangaskäärme), peltomaiden muutokset ja rakentaminen (rantakäärme) sekä ojitus ja vesien rakentaminen (rupilisko). Aikaisemmassa luokituksessa (Rassi ym. 2001) myös vaskitsa oli luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT), mutta mm. uusien havaintojen myötä lajin kanta on viimeisimmässä luokituksessa arvioitu elinvoimaiseksi ja laji on poistettu punaisesta kirjasta (Rassi ym. 2010). 22

23 Liite 2. Viitasammakko (Rana arvalis) Viitasammakko (R. arvalis) on hyvin paljon tavallisen sammakon (R. temporaria) näköinen laji (Kuvat 1 ja 2). Viitasammakkoa tavataan Keski- ja Pohjois-Euroopassa (Gasc ym. 1997) (Kuva 1). Suomessa lajin levinneisyys kattaa lähes koko maan, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta (Kuva 2) (Terhivuo 1981, Terhivuo 1993, Sammakkolampi 2012). Levinneisyysalue ei kuitenkaan ole kovin tarkasti tiedossa, sillä lajin tunnistaminen on vaikeaa. Parhaiten viitasammakon erottaa tavallisesta sammakosta ääntelyn perusteella. Viitasammakon ääni on pulputusta kun taas tavallinen sammakko kurnuttaa. Ääntelyä voi kuulla vain kutuaikaan, joka Etelä-Suomessa on yleensä huhtikuun viimeisellä viikolla. Viitasammakko on hieman tavallista sammakkoa teräväkuonoisempi, pienempi ja kutuaikaan koiraiden väri on sinertävä (Kuvat 3 ja 4). Eri lajien täysikasvuiset yksilöt voi erottaa toisistaan myös takajalan metatarsaalikyhmyn (Kuva 5) perusteella ja poikaset (nuijapäät) voi määrittää suukentän hammasrivien perusteella (edellyttää mikroskooppitarkastelua). Viitasammakon vatsapuoli on yleensä vaalea (Kuva 6), kun tavallisella sammakolla on marmorikuvioinen vatsa. Lajien mätimunat on myös mahdollista erottaa toisistaan, sillä viitasammakon mätimunaklimpit ovat pienempiä (munia on vähemmän) ja heikommin kelluvia. Mätimunia valoa vasten tarkasteltaessa, tavallisen sammakon munissa näkyy lajille tyypillinen samea rengas kehittyvän alkion ympärillä. Viitasammakon mätimunissa alkion ympärillä oleva lima on kirkas (Arnold & Burton, 1981, Gasg ym. 1997, Sammakkolampi 2012). Viitasammakko on rauhoitettu laji, eikä sitä saa pyydystää ilman asianmukaista tutkimuslupaa. Viitasammakkoa tavataan kosteilla niityillä, soilla, merenlahdissa, ruovikoissa, metsälammissa, tulvalammikoissa jne. Suomessa laji vaikuttaisi suosivan suomaista elinympäristöä. Laji on elintavoiltaan hyvin samankaltainen kuin tavallinen sammakko ja molempia lajeja tavataankin usein samoissa elinympäristöissä. Viitasammakko ei ole Suomessa uhanalainen, eikä erityisen harvinainen laji. Mutta koska viitasammakko on maailmanlaajuisesti taantunut voimakkaasti ja koska huomattava osa lajin maailmanlaajuisesta kannasta esiintyy Suomessa, laji on Euroopan unionin alueella tiukasti suojeltu, nk. direktiivilaji. Viitasammakko kuuluu luonnonsuojelulain 49 :n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin, joiden yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Laki tarkoittaa, että kaikki viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat automaattisesti suojeltuja eikä kielto edellytä mitään erillistä viranomaispäätöstä tullakseen voimaan. Luonnonsuojelulain 49 :n 3 momentin mukaan ympäristökeskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksen em. kiellosta luontodirektiivissä (16 artikla) mainituin perustein. Lupa voidaan myöntää esimerkiksi jos kyseessä on yleisen edun kannalta tärkeä hanke eikä muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja lajin kanta säilyy suotuisana. Viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi on EU-direktiivin tulkintaohjeessa (Euroopan komissio 2005) määritelty lajin lisääntymislammikot. Ja koska sammakko elää osan vuotta akvaattisessa ympäristössä ja osan maalla, ja käyttää elinympäristöä myös lisääntymislammikoiden ympärillä, on lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympärille määrätty direktiiviin pohjautuva 1 km 23

24 suojaetäisyys, joka kuuluu hävittämis- ja heikentämiskiellon piiriin ja on siksi myös suojeltu (Euroopan komissio 2005). Lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympärille tulee jättää elinympäristöä muuttavien toimien ulkopuolelle 1 km:n suojavyöhyke tai ns. joustavan suojelun keinoin varmistua siitä, että viitasammakon elinympäristöä ei uudella maankäytöllä hävitetä tai heikennetä. Tällöin tulee selvittää, miten populaatio käyttää aluetta. EU:n edellyttämän tiukan suojelun lisäksi viitasammakko on Suomessa luonnonsuojeluasetuksessa mainittu rauhoitettu laji, kuten muutkin Suomen sammakkoeläinlajit (Luonnonsuojelulaki 1996, Luonnonsuojeluasetus 1997/2005, Ympäristöministeriö 2012). Kuva 1. Viitasammakon levinneisyys Euroopassa (Gasc, ym. 1997). 24

25 Kuva 2. Viitasammakon levinneisyys Suomessa (Sammakkolampi 2011). Kuva 3. Viitasammakko on hieman pienempi kuin tavallinen sammakko. Kutuaikaan viitasammakkokoiraat voivat olla sinertäviä. Jarmo Saarikivi 25

26 Kuva 4. Kutupari viitasammakoita. Jarmo Saarikivi Kuva 5. Varma viitasammakon tuntomerkki on takaraajan kookas metatarsaalikyhmy (merkitty nuolella). Tavallisella sammakolla kyhmy on pienempi. Jarmo Saarikivi 26

27 Kuva 6. Viitasammakon vatsapuoli on yleensä vaalea kun tavallisella sammakolla on marmorikuvioinen vatsa. Jarmo Saarikivi 27

28 Liite 3. Kuvia suunnittelualueelta (otettu ). 28

29 29