VIITASAMMAKKO- SELVITYS, KONTTISUO

Transkriptio

1 Vastaanottaja UPM Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Viitasammakkoselvitys Päivämäärä VIITASAMMAKKO- SELVITYS, KONTTISUO

2 Päivämäärä Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Konttisuon suunnittelualueen viitasammakkoselvitys Viite Ramboll Niemenkatu Lahti

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 4 2. VIITASAMMAKKOIDEN SUOJELU 5 3. AINEISTO JA MENETELMÄT 5 4. TULOKSET 6 5. SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN 9 6. LÄHTEET 10

4 1. JOHDANTO UPM-Kymmene Oyj suunnittelee tuulipuiston rakentamista Soinin ja Karstulan rajalla sijaitsevalle alueelle. Suunnittelualueelta on etäisyyttä Soinin keskustaan noin 20 kilometriä, Karstulan keskustaan noin 25 kilometriä ja Ähtäriin noin 30 kilometriä (kuva 1-1). Suunnittelualueen pinta-ala on 23 km². Suunnittelualueella tehtiin viitasammakkoselvitys keväällä Selvityksen on laatinut FM biologi Emilia Osmala. Kuva 1-1. Konttisuon suunnittelualueen sijainti.

5 2. VIITASAMMAKKOIDEN SUOJELU Viitasammakko on EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) (92/43/EEC) laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki 49 ). Nykytiedon mukaan viitasammakkoa esiintyy lähes koko Suomessa, mutta pohjoiseen päin mentäessä sen esiintymät harvenevat. Keski-Suomessa ja Perämeren rannikolla viitasammakko on ilmeisesti paikoin jopa runsaslukuisempi kuin tavallinen sammakko. Viitasammakko on Suomessa ja koko levinneisyysalueellaan luokiteltu elinvoimaiseksi (LC) (Rassi ym. 2010). Viitasammakko on erotettavissa tavallisesta sammakosta etenkin soidinäänensä mutta myös ulkonäkönsä perusteella. Varmin viitasammakon ulkoinen tuntomerkki on tavallista sammakkoa suurempi metatarsaalikyhmy takajalan sisäsyrjässä. Eroavaisuuksia lajien välillä on myös vatsan värityksessä sekä täysikasvuisten yksilöiden koossa ja kuonon muodossa. Viimeksi mainittujen eroavaisuuksien käyttö lajinmäärityksessä on kuitenkin epävarmaa, sillä kyseisissä piirteissä esiintyy runsaasti yksilöiden ja ikäluokkien välistä vaihtelua. Viitasammakon elinpiiri koostuu lisääntymisalueesta, elinalueesta ja talvehtimisalueesta. Optimaalisessa tilanteessa elinalue ja lisääntymisalue ovat samat. Viitasammakko asuttaa etenkin soita, rantaniittyjä, rantaluhtia ja muita tulvanalaisia rantoja. Viitasammakon elinympäristö voi rajoittua vain muutamaan neliömetriin jos ravintoa on riittävästi tarjolla. Viitasammakoiden oletetaan talvehtivan kaivautumalla vesistöjen pohjamutaan, mutta talvehtimisesta ei ole tarkkaa tietoa. Keväällä jäiden lähdettyä viitasammakot siirtyvät talvehtimispaikoista kutualueilleen. Keväinen kutu ajoittuu huhtikuun puolesta välistä kesäkuun alkuun. Kutu on vilkkaimmillaan öisin. Kutuaika on yleensä noin pari viikkoa, mutta voi olla pienillä esiintymisalueilla ohi jo muutamassa päivässä. Kutupaikkana toimivat usein rehevät järvenpohjukat, merenlahdet tai lammet. Lisääntymisympäristössä tulisi olla matalia rantoja, vesikasvillisuutta sekä avovettä. Kutevalle naarassammakolle on tiettävästi ensisijaisesti tärkeää itse vesistön laajuus, rantojen ominaispiirteet ja vasta sen jälkeen vesistöä ympäröivä kasvillisuus, lähinnä peitteisyyden muodossa. Viitasammakolle tyypillistä on paikkauskollisuus, jolloin ne hyödyntävät samoja kutupaikkoja usein vuodesta toiseen. Viitasammakot saavuttavat sukukypsyyden 3-4-vuotiaina ja voivat elää kymmenvuotiaiksi. Viitasammakoita tavataan monenlaisissa vesialtaissa ja niiden on havaittu sietävän myös happamia vesiä (Hangartner 2010). Turvetuotantoalueilla olevat ojat tarjoavat vesialtaita sammakoille, ja joillakin alueilla turvetuotannon on arveltu edistäneen viitasammakon esiintymistä alueella (Linnunmaa 2013). Toisaalta turvetuotanto saattaa rehevöittää vesistöä ja heikentää näin viitasammakoiden elinympäristöä. Turvetuotantoalueiden sarkaojissa on tavattu viitasammakoita kutemassa, mutta varmaa tietoa poikasten selviytymisestä ei ole. Turvetuotantoalueiden sarkaojissa veden korkeus vaihtelee ja voi laskea rajusti kevään mittaan, jolloin kutu tai nuijapäät voivat jäädä ojien kuivuessa loukkuun. Turvetuotantoalueen ojissa ei myöskään ole suojaavaa kasvillisuutta. Turvetuotantoalueiden sarkaojat eivät riitä elinympäristöksi aikuisille yksilöille. 3. AINEISTO JA MENETELMÄT Viitasammakot ovat helpoimmin havaittavissa ja helpoimmin tunnistettavissa kutuaikaisesta ääntelystään. Ääntelyn havainnointi on myös ainoa luotettava keino saada jonkinlainen käsitys viitasammakoiden lukumääristä. Jos halutaan ainoastaan selvittää esiintyykö viitasammakkoa alueella, voi inventoinnin tehdä myös kutuajan jälkeen kesällä. Toisaalta kutuaikana voidaan kartoittaa nimenomaan soidin- tai lisääntymispaikkoja erotukseksi mahdollisista kesäaikaisista elinympäristöistä. Tämän selvityksen yhteydessä käytettiin soidinääntelyyn perustuvaa kartoitusmenetelmää, jossa kierretään vesialueiden rantoja ja lasketaan äänteleviä koiraita kutuaikana. Koska ääntelyyn perustuva lajinmääritys on yksinäänkin luotettava, ei ulkonäköön perustuvaa lajinmääritystä tämän selvityksen yhteydessä tehty.

6 Suunnittelualueelta kartoitettiin kaikki luonnontilaiset vesialueet potentiaalisina viitasammakon elinympäristöinä. Turvetuotannon vuoksi alueella on erittäin runsaasti ojia ja altaita; näitä ei järjestelmällisesti kartoitettu, mutta kartoituksen yhteydessä niissä havaitut viitasammakot merkittiin GPS-paikantimeen. Kartoitus suoritettiin kävelemällä rauhallisesti edeten vesialueiden ympäri. Sopivin väliajoin ja potentiaalisissa kohdissa pysähdyttiin odottamaan ja kuuntelemaan, sillä viitasammakot usein keskeyttävät ääntelynsä herkästi tullessaan häirityksi. Viitasammakoiden soidin kestää tavallisesti vain pari viikkoa ja sen ajankohta vaihtelee sekä vuosittain että paikan mukaan. Pienillä viitasammakon esiintymisalueilla soidin voi olla ohi muutamassa päivässä. Kartoituksen ajoitus ja sää on sammakkoselvityksen luotettavuuden kannalta erittäin tärkeää, sillä nämä seikat vaikuttavat sammakoiden aktiivisuuteen. Aktiivisuus on korkeimmillaan lämpimien aurinkoisten päivien tuulettomina iltoina. Selvitysalueella tehtiin samaan aikaan liito-oravakartoitusta, joka mahdollisti sen, että viitasammakkokartoitusta tehtiin vain kartoituksen kannalta optimaalisina iltoina. Kartoitusta tehtiin neljänä iltana hyvällä säällä välisenä aikana. Kartoitus aloitettiin yhdeksän aikaan illalla ja sitä jatkettiin puoleenyöhön. Havaintojen määrät osoittavat, että alueella liikuttiin juuri viitasammakoiden aktiivisimpaan aikaan. 4. TULOKSET Konttisuon alueella on neljä luonnontilaista lampea (Kuva 4-1) ja alueen reunoilla sijaitsee useita järviä. Lisäksi suunnittelualueen läheisyydessä on useita suuria lampia. Alueella havaittiin viitasammakoiden lisäksi rupikonnia ja tavallisia sammakoita. Suunnittelualueella oli myös useita ruokailevia kurkia. Suunnittelualueella havaittiin useita kymmeniä viitasammakkoyksilöitä soitimella. Viitasammakoita havaittiin luonnontilaisissa lammissa, turvetuotantoalueiden altaissa ja ojissa sekä tienvarsien ojissa. Suunnittelualueen luonnontilaiset viitasammakon lisääntymisalueet löytyivät Pirttilammelta sekä Kuivuulammelta alueen pohjoisosasta (Kuva 4-2). Molemmat lammet ovat umpeenkasvaneita suolampia, joiden rantoja reunustaa monta metriä leveä nevareunus. Kuivuulammella havaittiin ainakin seitsemän ja Pirttilammella ainakin kymmenen koirasta. Alueen muissa luonnontilaisissa lammissa Tenhuslammella ja Hepolammella ei havaittu viitasammakoita soitimella. Jälkimmäisen välittömässä läheisyydessä olevissa turvetuotantoalueiden ojissa sen sijaan tehtiin lajista useita havaintoja.

7 Kuva 4-1 Kuivuulampi. Kuva 4-2 Viitasammakko Konttisuon suunnittelualueella.

8 Kuva 4-3 Hankealueella sijaitsevat viitasammakoiden soidinlammet Kuivuulampi ja Pirttilampi sekä niiden läheisyydessä ihmisen muokkaamissa vesialtaissa ja ojissa havaitut viitasammakot.

9 5. SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN Konttisuon suunnittelualueella todettiin olevan useita luonnonsuojelulain 49 :n tarkoittamia viitasammakon lisääntymis- tai levähdysalueita. Suunnittelualueella tehtyjen havaintojen määrä kertoo alueella esiintyvän elinvoimaisen viitasammakkokannan, sillä soidintavia viitasammakkokoiraita havaittiin useita kymmeniä. Luonnontilaisina säilyneiden elinympäristöjen lisäksi viitasammakoita havaittiin useissa ihmisen muokkaamissa vesialtaissa, kuten turvetuotantoalueilla ja teiden varsien ojissa. Viitasammakoiden elinympäristöt eivät sijoitu tuulivoimalaitosten tai huoltoteiden alueelle, eikä hankkeen toteuttamisesta kohdistu niille vaikutuksia. Lahdessa Tarja Ojala ryhmäpäällikkö Kaisa Torri FM biologi

10 6. LÄHTEET Dodd, C. K Amphibian Ecology and Conservation, A Handbook of Techniques. Oxford. IUCN Rana arvalis. The Red List of Threatened Species Hangartner, S. B Adaptive divergence of the moor frog (Rana arvalis) along an acidification gradient. PhD Dissertation. University of Zurich. Switzerland. Linnunmaa Oy 2013: Turvetuotannon ja viitasammakoiden suojelun yhteensovittaminen. 39 s. Vapo Oy. Ramboll 2012: Kymijärven Kyynärönpohjukan viitasammakkoselvitys. Nastolan kunta. 8 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslen, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus 2010 Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J., Nironen, M Direktiivilajien huomioonottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Helsinki. Suomen ympäristökeskus Luontodirektiivin lajien esittelyt. Terhivuo, J Sammakkoeläimet ja matelijat. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Ympäristöministeriö Suomen raportti EU:lle luontodirektiivin toimeenpanosta lajeittain ja luontotyypeittäin