13.3. Transkendenttisuudesta. 14. Juurikunnat Määritelmä ja olemassaolo.
|
|
- Kaarlo Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 13.3. Transkendenttisuudesta. Luvun todistamiseksi algebralliseksi riittää löytää polynomi, jonka juuri kyseinen luku on. Transkendenttisuuden todistaminen on sen sijaan työläämpää. Jotkut tapaukset ovat kuitenkin selkeitä: Oletetaan esimerkiksi, että K on kunta, ja tarkastellaan polynomialgebran K[X] jakokuntaak(x). Tämä kunta onk:n laajennos, ja alkiox K(X) on selvästi transkendenttinen K:n suhteen. Kaikkien K-kertoimisten polynomien joukko K[X] nimittäin sisältyy kuntaan K(X), ja alkioon X liittyvä sijoitushomomorfismi K[X] K(X) on inkluusiokuvaus. Toisin sanoen, sijoitettaessa alkio X polynomiinf tuloksena onf. Siispäf(X) = 0 jos ja vain josf = 0. Useimmiten transkendenttisista luvuista puhuttaessa tarkoitetaan reaali- tai kompleksilukuja, jotka ovat transkendenttisia rationaalilukujen kunnan suhteen. Nykyään on selvää, että transkendenttisia lukuja on olemassa, vieläpä runsain mitoin. On nimittäin varsin helppo osoittaa, että Q-kertoimisia polynomeja on vain numeroituva määrä, jolloin myös niiden juuria on numeroituvan monta (ks. lemma 14.11). Siispä algebrallisten lukujen joukko A ={α C α on algebrallinen Q:n suhteen} on numeroituva. Toisaalta kompleksilukujen joukko on ylinumeroituva, joten valtaosa kompleksiluvuista (tai yhtä hyvin reaaliluvuista) on transkendenttisia. Yllä esitetty päättely on mahdollista tehdä vain, jos kompleksilukujen joukon ylinumeroituvuus tunnetaan. Tämän todisti Georg Cantor vuonna Kuitenkin jo ennen sitä tarkemmin sanoen vuonna 1844 Joseph Liouville oli osoittanut, että hänen nimeään kantavat Liouvillen luvut ovat transkendenttisia reaalilukuja. Tämä oli ensimmäinen osoitus transkendenttiseten lukujen olemassaolosta. Tunnetumpi esimerkki transkendenttisesta luvusta saatiin vuonna 1873, kun Charles Hermite osoitti Neperin luvun e transkendenttisuuden. Hieman myöhemmin, eli vuonna 1882, Ferdinand von Lindemann onnistui Hermiten menetelmää mukaillen osoittamaan, että myös luku π on transkendenttinen rationaalilukujen suhteen. Lindemannin ja Hermiten todistukset käyttävät analyyttisiä menetelmiä. Avoimeksi ongelmaksi on jäänyt muun muassa se, onko e algebrallinen vai transkendenttinen laajennoksen Q(π) suhteen eli onko olemassa polynomia, jonka kertoimissa saa hyödyntää piin potensseja ja jolla on juurena e. 14. Juurikunnat Mielivaltaisella polynomilla ei välttämättä ole juuria tarkasteltavassa kunnassa. Tässä luvussa tutkitaan sellaisia algebrallisia laajennoksia, jotka saadaan lisäämällä polynomeille juuria. Ääritapauksessa voidaan muodostaa laajennos, johon lisätään kaikkien polynomien kaikki mahdolliset juuret Määritelmä ja olemassaolo. Tarkastellaan aluksi esimerkkiä. Oletetaan, ettäk on kunta jaf K[X] jokin polynomi, jolla on juuria kunnank laajennoksessal. Josα 1,...,α n Lovat polynominf juuret, voidaan määritellä, ettäk(α 1,...,α n ) onf:n juurikunta laajennoksessal. Juurikunta on siis pienin L:n alilaajennos, joka sisältää polynomin f juuret. Määritelmä on kuitenkin hieman kömpelö, koska siinä viitataan ympäröivään laajennokseen L, jossa 100
2 14. JUURIKUNNAT 101 polynomilla jo tiedetään olevan juuria. Lisäksi jää avoimeksi, sisältääkö L kaikki f:n juuret vai jääkö osa juurista mahdollisesti juurikunnan ulkopuolelle. Seuraava tuttu lemma antaa juurten olemassaololle kriteerin, joka perustuu vain polynomin jaollisuusominaisuuksiin. Lemma Olkoon K kunta, ja f K[X] nollasta poikkeava polynomi. a) Alkioαon polynominf juuri, jos ja vain josx α jakaaf:n. b) Polynomin f juurten lukumäärä missä tahansa K:n laajennoksessa on korkeintaan deg(f). Todistus. a) Jakoyhtälöstä saadaanf = (X α) g +r, missäron vakio. Nytf(α) =r, jotenf(α) = 0, jos ja vain josx α jakaaf:n. b) Olkoon L kunnan K laajennos. Käytetään induktiota polynomin f asteen suhteen. Jos deg(f) = 0, niin väite pätee selvästi. Oletetaan sitten, että väite pätee astettanolevilla polynomeilla ja ettäf:n aste onn + 1. Josf:llä ei ole juuria laajennoksessal, niin väite pätee. Muussa tapauksessa voidaan valita juuri α L ja kirjoittaaf = (X α) g. Jokainenf:n juuri on nyt jokoαtai joking:n juurista. Jälkimmäisiä on induktio-oletuksen mukaan korkeintaan n kappaletta, joten yhteensä juuria on korkeintaan n + 1. Lemman avulla päästään juurikunnan määritelmässä eroon viittauksesta ympäröivään kuntaan. Mikäli ympäröivää kuntaa ei ole, ei voida tietää, minkälaisia juuria annetulla polynomilla on eri laajennoksissa. Kuitenkin sellainen laajennos, jonka suhteen polynomi jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin, sisältää joka tapauksessa maksimaalisen määrän kyseisen polynomin juuria. Määritelmä Olkoon f K[X] jokin polynomi. Kunnan K laajennos L on f:n juurikunta kunnan K suhteen, jos seuraavat ehdot toteutuvat: (JK1) Polynomi f jakautuu 1. asteen polynomien tuloksi renkaassa L[X]. (JK2)L =K(α 1,...,α n ), missäα 1,...,α n L ovat polynominf juuret. Huomaa, että ehto (JK1) takaa, että polynomilla on suurin mahdollinen määrä juuria laajennoksessa L. Ehdolla (JK2) puolestaan varmistetaan, että L ei sisällä mitään ylimääräistä kyseisten juurten lisäksi. Yleisemmin, jos S K[X] on joukko polynomeja, sanotaan, että L on joukon S juurikunta, jos jokainen f S jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin L:n suhteen ja lisäksi L = K(A), missä A koostuu kaikkien S:n polynomien juurista. Polynomijoukon juurikunta ei ole yksikäsitteinen. Myöhemmin tullaan kuitenkin osoittamaan, että kaikki tietyn joukon juurikunnat ovat keskenään isomorfiset. Esimerkki Kompleksilukujen kunta C on polynominx juurikunta R:n suhteen, sillä C = R(i) = R(i, i). Yleisesti, jos L on kunnan K laajennos ja α 2 K jollainα L, niin laajennosk(α) L on polynominx 2 α 2 juurikunta K:n suhteen. Toisaalta esimerkiksi Q( 3 2) ei ole polynominx 3 2 juurikunta Q:n suhteen, sillä X 3 2 = (X 3 2)(X X + 3 4) eikä polynomillax X ole reaalisia juuria; siis erityisesti sillä ei ole juuria kunnassa Q( 3 2).
3 102 Esimerkki Olkoonf =X 2 +X + 1 F 2 [X]. Koskaf on jaoton, tekijärengask = F 2 [X]/ f on kunnan F p laajennos. Merkitäänα=X. Nyt α 2 +α = 1, silläα 2 +α+1 = 0, ja 1 = 1 kunnassak. Täten (X +α)(x + (α + 1)) =X 2 + (2α + 1)X +α 2 +α =X 2 +X +α 2 +α =X 2 +X + 1. Siispä f jakautuu renkaassa K[X] ensimmäisen asteen tekijöihin X+α ja X+α+1. LisäksiK = F 2 [α] = F 2 [α,α+1], jotenk on polynominf juurikunta alkukunnan F 2 suhteen. Voidaan osoittaa, että millä tahansa polynomilla on olemassa juurikunta. Se löydetään jo tutuksi tulleella menetelmällä. Lause OlkoonK kunta, ja olkoonf K[X] jokin polynomi, joka ei ole vakio. Tällöin löytyy K:n äärellinen laajennos L, jonka suhteen f jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin. Todistus. Käytetään induktiota polynomin f asteen suhteen. Jos deg(f) = 1, tapaus on selvä. Oletetaan sitten, että väite pätee tapauksessa n. Olkoon f K[X] polynomi, jonka aste onn+1. Valitaan jokinf:n jaoton tekijäp, ja konstruoidaan kuntak 1 =K[X]/ p. LähtökuntaK voidaan samastaak 1 :n alikunnan kanssa, jolloink 1 onk:n laajennos. Merkitään α = X. Sijoitettaessa muuttujan X paikalle X polynomi p muuttuu polynomiksip. Tätenp(α) =p=0, eliαon polynominpjuuri ja siten myösf:n juuri. Näin ollenf = (X α) g jollaing K 1 [X]. Nyt polynoming aste onn, joten induktio-oletuksen perusteella löytyyk 1 :n äärellinen laajennosl, jonka suhteen g jakautuu 1. asteen tekijöihin. Siispä myös f jakautuu M:n suhteen ensimmäisen asteen tekijöihin, ja lisäksi [L :K] = [L :K 1 ] deg(p)<. Korollaari Jokaisella polynomilla f K[X] on juurikunta kunnan K suhteen. Todistus. Edellisen lauseen avulla löydetäänk:n laajennosl, jonka suhteen f jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin. Olkootα 1,...,α n Lpolynominf juuret. NytK(α 1,...,α n ) L on etsitty juurikunta. Mielivaltaisen äärellisen polynomijoukon{f 1,...,f n } juurikunta löydetään soveltamalla edellistä lausetta tuloonf 1 f n. Jos polynomeja on ääretön määrä, todistus on vaikeampi, ja se jätetään myöhemmäksi Algebrallinen sulkeuma. Tarkastellaan seuraavaksi niitä laajennoksia, jotka sisältävät kaikkien polynomiensa juuret. Määritelmä Kunta K on algebrallisesti suljettu, jos jokainen polynomi f K[X] jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin renkaassa K[X]. Algebrallisesti suljetut kunnat voidaan karakterisoida monella tapaa. Lause Olkoon K kunta. Seuraavat ehdot ovat yhtäpitäviä. a) K on algebrallisesti suljettu.
4 14. JUURIKUNNAT 103 b) Jokaisella polynomilla f K[X] on juuri K:ssa. c) K:lla ei ole aitoja algebrallisia laajennoksia. d) K:lla ei ole aitoja äärellisiä laajennoksia. e) Jos L on K:n laajennos, niin K koostuu täsmälleen niistä L:n alkioista, jotka ovat algebrallisia K:n suhteen. Todistus. Harjoitustehtävä. Määritelmä Kunnan K laajennosta L nimitetään K:n algebralliseksi sulkeumaksi, jos se on algebrallisesti suljettu ja algebrallinen K:n suhteen. Kunnan algebrallinen sulkeuma on pienin algebrallisesti suljettu kunta, joka sisältää alkuperäisen kunnan. Jos nimittäin algebrallisesta sulkeumasta poistaa yhdenkin alkion, poistuu samalla jonkin polynomin juuri, koska jokainen sulkeuman alkio on algebrallinen. Toisaalta algebrallinen sulkeuma on algebrallisista laajennoksista suurin, koska se on algebrallisesti suljettu. Esimerkki Kompleksilukujen kunta C on algebrallisesti suljettu. Tämä tulos, jonka Gauss todisti vuonna 1799, tunnetaan algebran peruslauseen nimellä. 20 Sille on lukuisia todistuksia, jotka yleensä perustuvat kompleksianalyysiin. On olemassa myös Galois n teoriaa käyttävä todistus, jossa tarvitaan algebrallisten menetelmien lisäksi vain väliarvolausetta. Koska C on algebrallisesti suljettu ja algebrallinen reaalilukujen suhteen, se on R:n algebrallinen sulkeuma. Tarkastellaan algebrallisten lukujen joukkoa A ={α C α on algebrallinen Q:n suhteen}. On helppo nähdä, että jokaisen A-kertoimisen polynomin kaikki kompleksijuuret löytyvät A:sta. Koska C on algebrallisesti suljettu, myös A on täten algebrallisesti suljettu. Lisäksi A on kunnan Q algebrallinen laajennos. Algebralliset luvut muodostavat siis Q:n algebrallisen sulkeuman. Voidaan osoittaa, että mielivaltaisella kunnalla K on algebrallinen sulkeuma ja että tämä sulkeuma on isomorfiaa vaille yksikäsitteinen. Tässä esitettävän olemassaolotodistuksen perusidea on käyttää Zornin lemmaa kaikkienk:n algebrallisten laajennosten kokoelmassa. Kyseinen kokoelma on kuitenkin liian laaja ollakseen joukko, joten sitä on rajoitettava jollain tapaa. Samalla on silti pidettävä huolta siitä, että kokoelma sisältää riittävän määrän kuntia, jotta todistus menee läpi. Tähän käytetään seuraavaa joukko-opillista lemmaa. Lemma Jos L/K on algebrallinen laajennos, niin L max{ K, N }. Todistus. Jokainen polynomif =a 0 +a 1 X + +a n X n K[X] voidaan samastaa äärellisen jonon (a 0,...,a n ) kanssa. AstettanolevienK-kertoimisten polynomien joukonk n [X] mahtavuus on siis K n. JosK on äärellinen, tämä mahtavuus on K n, muuten K n = K. KoskaK[X] on numeroituva yhdiste joukoistak n [X], joukko-opin perustuloksista seuraa, että K[X] max{ K, N }. 20 Oikeastaan Gaussin väitöskirjassaan esittämä todistus sisältää aukon. Jean-Robert Argand esitti täydellisen todistuksen vuonna 1814, ja Gauss julkaisi myöhemmin useitakin erilaisia aukottomia versioita.
5 104 Koska L/K on algebrallinen, jokainen L:n alkio on jonkin K-kertoimisen polynomin juuri. Indeksöidään jokaisenk-kertoimisen polynomin juuretα 1,...,α r jossain mielivaltaisessa järjestyksessä, jolloin kutakin L:n alkiota α vastaa yksikäsitteinen pari (p,i) K[X] N, missäp=min(k,α) jaα:n indeksi polynomin p juurten joukossa on i. Näiden parien muodostaman joukon mahtavuus on korkeintaan max{ K[X], N } = max{ K, N }. Lause Jokaisella kunnalla on algebrallinen sulkeuma. Todistus. OlkoonK mielivaltainen kunta. OlkoonS jokin joukko, joka sisältää kunnan K ja jolle pätee S > max{ K, N }. Joillekin S:n osajoukoille voidaan määritellä kuntarakenne, jonka suhteen niistä tuleek:n algebrallisia laajennoksia. Olkoon A nyt kaikkien tällaisten joukkoon S sisältyvien K:n algebrallisten laajennosten kokoelma. (Sama osajoukko voi esiintyä kokoelmassa useamman kerran erilaisilla kuntarakenteilla varustettuna.) Selvästi K A, joten A =. MerkitäänL 1 L 2, kunl 2 onl 1 :n laajennos. Tämä relaatio tekee kokoelmastaa osittaisjärjestyksen. On helppo nähdä, että osittaisjärjestyksessä (A, ) jokaisella ketjulla on yläraja. Zornin lemmasta seuraa tällöin, että A:ssa on maksimaalinen alkio M. Riittää osoittaa, ettäm on algebrallisesti suljettu. Olkoon sitä vartenm jokinm:n algebrallinen laajennos. Edellisen lemman perusteella M max{ M, N } max{ K, N }< S, koska sekäm /M ettäm/k ovat algebrallisia laajennoksia. Näin ollen löytyy jokin injektiof :M S, jolle lisäksi päteef M = id. Kun määritellään kuvassa f(m ) laskutoimitukset kaavoilla f(a) +f(b) =f(a +b) ja f(a)f(b) =f(ab), joukostaf(m ) S tuleem:n algebrallinen laajennos. NytM:n maksimaalisuudesta seuraa, ettäf(m ) =M, jotenm =M, koskaf M = id jaf on injektio. Siispä M on algebrallisesti suljettu ja kunnan K algebrallinen sulkeuma. S M M f K Kuva 27. Maksimaalinen algebrallinen laajennos M on kunnan K algebrallinen sulkeuma.
6 14. JUURIKUNNAT 105 Korollaari Jokaisella polynomijoukolla S K[X] on juurikunta kunnan K suhteen. Todistus. Olkoon M kunnan K algebrallinen sulkeuma. Tällöin jokainen polynomi f S jakautuu ensimmäisen asteen tekijöihin M:n suhteen. Olkoon A joukko, joka sisältää kaikkis:n polynomien juuret. NytK(A) on etsitty juurikunta.
14. Juurikunnat Määritelmä ja olemassaolo.
14. Juurikunnat Mielivaltaisella polynomilla ei välttämättä ole juuria tarkasteltavassa kunnassa. Tässä luvussa tutkitaan sellaisia algebrallisia laajennoksia, jotka saadaan lisäämällä polynomeille juuria.
15. Laajennosten väliset homomorfismit
15. Laajennosten väliset homomorfismit Rakenteiden väliset homomorfismit auttavat selvittämään rakenteiden suhteita toisiinsa. Rakenteen sisäiset isomorfismit eli niin sanotut automorfismit auttavat vastaavasti
15. Laajennosten väliset homomorfismit
15. Laajennosten väliset homomorfismit Rakenteiden väliset homomorfismit auttavat selvittämään rakenteiden suhteita toisiinsa. Rakenteen sisäiset isomorfismit niin sanotut automorfismit auttavat vastaavasti
16. Valikoituja aiheita
16. Valikoituja aiheita Materiaalin viimeisessä luvussa käydään läpi väliinjääneitä kuntalaajennoksiin liittyviä tuloksia ja tutustutaan vielä hieman tarkemmin Galois n teoriaan. 16.1. Isomorfismien jatkaminen.
13. Algebralliset laajennokset
13. Algebralliset laajennokset Vanhoina aikoina algebran tutkimuksen päämääränä oli oppia ratkaisemaan polynomiyhtälöitä. Niinpä erityisen tärkeää osaa klassisessa kuntalaajennosten teoriassa näyttelevät
koska 2 toteuttaa rationaalikertoimisen yhtälön x 2 2 = 0. Laajennuskunnan
4. Äärellisten kuntien yleisiä ominaisuuksia 4.1. Laajenuskunnat. Tarkastellaan aluksi yleistä kuntaparia F ja K, missä F on kunnan K alikunta. Tällöin sanotaan, että kunta K on kunnan F laajennuskunta
k=1 b kx k K-kertoimisia polynomeja, P (X)+Q(X) = (a k + b k )X k n+m a i b j X k. i+j=k k=0
1. Polynomit Tässä luvussa tarkastelemme polynomien muodostamia renkaita polynomien ollisuutta käsitteleviä perustuloksia. Teemme luvun alkuun kaksi sopimusta: Tässä luvussa X on muodollinen symboli, jota
Mitään muita operaatioita symbolille ei ole määritelty! < a kaikilla kokonaisluvuilla a, + a = kaikilla kokonaisluvuilla a.
Polynomit Tarkastelemme polynomirenkaiden teoriaa ja polynomiyhtälöiden ratkaisemista. Algebrassa on tapana pitää erillään polynomin ja polynomifunktion käsitteet. Polynomit Tarkastelemme polynomirenkaiden
1 Lineaariavaruus eli Vektoriavaruus
1 Lineaariavaruus eli Vektoriavaruus 1.1 Määritelmä ja esimerkkejä Olkoon K kunta, jonka nolla-alkio on 0 ja ykkösalkio on 1 sekä V epätyhjä joukko. Oletetaan, että joukossa V on määritelty laskutoimitus
Renkaat ja modulit. Tässä osassa käsiteltävät renkaat ovat vaihdannaisia, ellei toisin mainita. 6. Ideaalit
Renkaat ja modulit Tässä osassa käsiteltävät renkaat ovat vaihdannaisia, ellei toisin mainita. 6. Ideaalit Tekijärenkaassa nollan ekvivalenssiluokka on alkuperäisen renkaan ideaali. Ideaalin käsitteen
802320A LINEAARIALGEBRA OSA I
802320A LINEAARIALGEBRA OSA I Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO SYKSY 2016 LINEAARIALGEBRA 1 / 72 Määritelmä ja esimerkkejä Olkoon K kunta, jonka nolla-alkio on 0 ja ykkösalkio on 1 sekä
[E : F ]=[E : K][K : F ].
ALGEBRA II 35 Lause 4.4 (Astelukulause). Olkoot E/K/Fäärellisiä kuntalaajennuksia. Silloin [E : F ]=[E : K][K : F ]. Todistus. Olkoon {α 1,...,α n } kanta laajennukselle E/K ja {β 1,...,β m } kanta laajennukselle
7. Olemassaolo ja yksikäsitteisyys Galois n kunta GF(q) = F q, jossa on q alkiota, määriteltiin jäännösluokkarenkaaksi
7. Olemassaolo ja yksikäsitteisyys Galois n kunta GF(q) = F q, jossa on q alkiota, määriteltiin jäännösluokkarenkaaksi Z p [x]/(m), missä m on polynomirenkaan Z p [x] jaoton polynomi (ks. määritelmä 3.19).
Miten perustella, että joukossa A = {a, b, c} on yhtä monta alkiota kuin joukossa B = {d, e, f }?
Miten perustella, että joukossa A = {a, b, c} on yhtä monta alkiota kuin joukossa B = {d, e, f }? Miten perustella, että joukossa A = {a, b, c} on yhtä monta alkiota kuin joukossa B = {d, e, f }? Vastaus
Vastaus 1. Lasketaan joukkojen alkiot, ja todetaan, että niitä on 3 molemmissa.
Miten perustella, että joukossa A = {a, b, c} on yhtä monta alkiota kuin joukossa B = {d, e, f }? Vastaus 1. Lasketaan joukkojen alkiot, ja todetaan, että niitä on 3 molemmissa. Vastaus 2. Vertaillaan
Reaaliluvut. tapauksessa metrisen avaruuden täydellisyyden kohdalla. 1 fi.wikipedia.org/wiki/reaaliluku 1 / 13
Reaaliluvut Reaalilukujen joukko R. Täsmällinen konstruointi palautuu rationaalilukuihin, jossa eri mahdollisuuksia: - Dedekindin leikkaukset - rationaaliset Cauchy-jonot - desimaaliapproksimaatiot. Reaalilukujen
Tehtävä 4 : 2. b a+1 (mod 3)
Tehtävä 4 : 1 Olkoon G sellainen verkko, jonka solmujoukkona on {1,..., 9} ja jonka särmät määräytyvät oheisen kuvan mukaisesti. Merkitään lisäksi kirjaimella A verkon G kaikkien automorfismien joukkoa,
reaalifunktioiden ominaisuutta, joiden perusteleminen on muita perustuloksia hankalampaa. Kalvoja täydentää erillinen moniste,
Reaaliluvuista Pekka Alestalo Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Nämä kalvot sisältävät tiivistelmän reaaliluvuista ja niihin liittyvistä käsitteistä.
Tehtävä 8 : 1. Tehtävä 8 : 2
Tehtävä 8 : 1 Merkitään kirjaimella G tarkasteltavaa Petersenin verkkoa. Olkoon A joukon V(G) niiden solmujen joukko, joita vastaavat solmut sijaitsevat tehtäväpaperin kuvassa ulkokehällä. Joukon A jokaisella
on Abelin ryhmä kertolaskun suhteen. Tämän joukon alkioiden lukumäärää merkitään
5. Primitiivinen alkio 5.1. Täydennystä lukuteoriaan. Olkoon n Z, n 2. Palautettakoon mieleen, että kokonaislukujen jäännösluokkarenkaan kääntyvien alkioiden muodostama osajoukko Z n := {x Z n x on kääntyvä}
H = : a, b C M. joten jokainen A H {0} on kääntyvä matriisi. Itse asiassa kaikki nollasta poikkeavat alkiot ovat yksiköitä, koska. a b.
10. Kunnat ja kokonaisalueet Määritelmä 10.1. Olkoon K rengas, jossa on ainakin kaksi alkiota. Jos kaikki renkaan K nollasta poikkeavat alkiot ovat yksiköitä, niin K on jakorengas. Kommutatiivinen jakorengas
1 sup- ja inf-esimerkkejä
Alla olevat kohdat (erityisesti todistukset) ovat lähinnä oheislukemista reaaliluvuista, mutta joihinkin niistä palataan myöhemmin kurssilla. 1 sup- ja inf-esimerkkejä Nollakohdan olemassaolo. Kaikki tuntevat
Rollen lause polynomeille
Rollen lause polynomeille LuK-tutkielma Anna-Helena Hietamäki 7193766 Matemaattisten tieteiden tutkinto-ohjelma Oulun yliopisto Kevät 015 Sisältö 1 Johdanto 1.1 Rollen lause analyysissä.......................
Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto
Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto 3. Oletetaan, että kunnan K karakteristika on 3. Tutki,
Injektio. Funktiota sanotaan injektioksi, mikäli lähtöjoukon eri alkiot kuvautuvat maalijoukon eri alkioille. Esim.
Injektio Funktiota sanotaan injektioksi, mikäli lähtöjoukon eri alkiot kuvautuvat maalijoukon eri alkioille. Esim. Funktio f on siis injektio mikäli ehdosta f (x 1 ) = f (x 2 ) seuraa, että x 1 = x 2.
Transkendenttiluvuista
Transkendenttiluvuista Juuso Mattila Matematiikan pro gradu Jyväskylän yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos Kevät 205 2 TIIVISTELMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos
1. Hiukan lineaarialgebraa
ÁÎ ÃÓ Ø ÐÓ ³Ò Ø ÓÖ 1. Hiukan lineaarialgebraa 1.1. Määritelmä. Olkoon K = (K, +, ) kunta (ns. kerroinkunta). Joukko V varustettuna yhteenlaskulla +:V V V ja skalaarikerronnalla :K V V on K- vektoriavaruus,
ei ole muita välikuntia.
ALGEBRA II 41 Lause 4.15. F q m on polynomin x qm x hajoamiskunta kunnan F q suhteen. Todistus. Olkoon α kunnan F q m primitiivialkio. Nyt F qm =< α > muodostuu täsmälleen polynomin x qm 1 1nollakohdistajatäten
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos Institution Department Matemaattis-luonnontieteellinen Tekijä Författare Author Riku
Johdatus matematiikkaan
Johdatus matematiikkaan Luento 7 Mikko Salo 11.9.2017 Sisältö 1. Funktioista 2. Joukkojen mahtavuus Funktioista Lukiomatematiikassa on käsitelty reaalimuuttujan funktioita (polynomi / trigonometriset /
KOMPLEKSIANALYYSI I KURSSI SYKSY 2012
KOMPLEKSIANALYYSI I KURSSI SYKSY 2012 RITVA HURRI-SYRJÄNEN 8. Integraalilauseiden sovelluksia 1. Analyyttisen funktion sarjaesitys. (eli jokainen analyyttinen funktio on lokaalisti suppenevan potenssisarjan
ja jäännösluokkien joukkoa
3. Polynomien jäännösluokkarenkaat Olkoon F kunta, ja olkoon m F[x]. Polynomeille f, g F [x] määritellään kongruenssi(-relaatio) asettamalla g f mod m : m g f g = f + m h jollekin h F [x]. Kongruenssi
Miten osoitetaan joukot samoiksi?
Miten osoitetaan joukot samoiksi? Määritelmä 1 Joukot A ja B ovat samat, jos A B ja B A. Tällöin merkitään A = B. Kun todistetaan, että A = B, on päättelyssä kaksi vaihetta: (i) osoitetaan, että A B, ts.
b) Olkoon G vähintään kaksi solmua sisältävä puu. Sallitaan verkon G olevan
Tehtävä 7 : 1 a) Olkoon G jokin epäyhtenäinen verkko. Tällöin väittämä V (G) 2 pätee jo epäyhtenäisyyden nojalla. Jokaisella joukolla X on ehto X 0 voimassa, joten ehdot A < 0 ja F < 0 toteuttavilla joukoilla
Matematiikan johdantokurssi, syksy 2016 Harjoitus 11, ratkaisuista
Matematiikan johdantokurssi, syksy 06 Harjoitus, ratkaisuista. Valitse seuraaville säännöille mahdollisimman laajat lähtöjoukot ja sopivat maalijoukot niin, että syntyy kahden muuttujan funktiot (ks. monisteen
Avainsanat Nyckelord Keywords Nullstellensatz, Hilbertin nollajoukkolause, algebrallinen geometria
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos Institution Department Matemaattis-luonnontieteellinen Tekijä Författare Author Sampo
1 Algebralliset perusteet
1 Algebralliset perusteet 1.1 Renkaat Tämän luvun jälkeen opiskelijoiden odotetaan muistavan, mitä ovat renkaat, vaihdannaiset renkaat, alirenkaat, homomorfismit, ideaalit, tekijärenkaat, maksimaaliset
11. Jaollisuudesta. vuoksi tarkastellaan tässä yhteydessä vain kokonaisalueita.
11. Jaollisuudesta Kuntalaajennosten yhteydessään käytetään usein apuna jaottomia polynomeja. Tarkastellaan seuraavaksi hieman jaollisuuskäsitettä yleensä ja todistetaan joitain kriteerejä erityisesti
Hieman joukko-oppia. A X(A a A b A a b).
Hieman joukko-oppia Seuraavassa esittelen hieman alkeellista joukko-oppia. Päämääränäni on saada käyttöön hyvinjärjestyslause, jota tarvitsemme myöhemmin eräissä todistuksissa. Esitykseni on aika, vaikkei
1 Reaaliset lukujonot
Jonot 10. syyskuuta 2005 sivu 1 / 5 1 Reaaliset lukujonot Reaaliset lukujonot ovat funktioita f : Z + R. Lukujonosta käytetään merkintää (a k ) k=1 tai lyhyemmin vain (a k). missä a k = f(k). Täten lukujonot
Luonnollisen päättelyn luotettavuus
Luonnollisen päättelyn luotettavuus Luotettavuuden todistamiseksi määrittelemme täsmällisesti, milloin merkkijono on deduktio. Tässä ei ole sisällytetty päättelysääntöihin iteraatiosääntöä, koska sitä
g : R R, g(a) = g i a i. Alkio g(a) R on polynomin arvo pisteessä a. Jos g(a) = 0, niin a on polynomin g(x) nollakohta.
ALGEBRA II 27 on homomorfismi. Ensinnäkin G(a + b) a + b G(a)+G(b) (f), G(ab) ab G(a)G(b) G(a) G(b) (f), ja koska kongruenssien vasempien ja oikeiden puolten asteet ovat pienempiä kuin f:n aste, niin homomorfiaehdot
1 sup- ja inf-esimerkkejä
Alla olevat kohdat (erityisesti todistukset) ovat lähinnä oheislukemista reaaliluvuista, mutta joihinkin niistä palataan myöhemmin kurssilla. 1 sup- ja inf-esimerkkejä Kaarenpituus. Olkoon r: [a, b] R
7 Vapaus. 7.1 Vapauden määritelmä
7 Vapaus Kuten edellisen luvun lopussa mainittiin, seuraavaksi pyritään ratkaisemaan, onko annetussa aliavaruuden virittäjäjoukossa tarpeettomia vektoreita Jos tällaisia ei ole, virittäjäjoukkoa kutsutaan
Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat.
Approbatur 3, demo 1, ratkaisut 1.1. A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Käydään kaikki vaihtoehdot läpi. Jos A on rehti, niin B on retku, koska muuten
isomeerejä yhteensä yhdeksän kappaletta.
Tehtävä 2 : 1 Esitetään aluksi eräitä havaintoja. Jokaisella n Z + symbolilla H (n) merkitään kaikkien niiden verkkojen joukkoa, jotka vastaavat jotakin tehtävänannon ehtojen mukaista alkaanin hiiliketjua
1 Kompleksiluvut. Kompleksiluvut 10. syyskuuta 2005 sivu 1 / 7
Kompleksiluvut 10. syyskuuta 2005 sivu 1 / 7 1 Kompleksiluvut Lukualueiden laajennuksia voi lähestyä polynomiyhtälöiden ratkaisemisen kautta. Yhtälön x+1 = 0 ratkaisemiseksi tarvitaan negatiivisia lukuja.
4. Ryhmien sisäinen rakenne
4. Ryhmien sisäinen rakenne Tässä luvussa tarkastellaan joitakin tapoja päästä käsiksi ryhmien sisäiseen rakenteeseen. Useimmat tuloksista ovat erityisen käyttökelpoisia äärellisten ryhmien tapauksessa.
{I n } < { I n,i n } < GL n (Q) < GL n (R) < GL n (C) kaikilla n 2 ja
5. Aliryhmät Luvun 4 esimerkeissä esiintyy usein ryhmä (G, ) ja jokin vakaa osajoukko B G siten, että (B, B ) on ryhmä. Määrittelemme seuraavassa käsitteitä, jotka auttavat tällaisten tilanteiden käsittelyssä.
verkkojen G ja H välinen isomorfismi. Nyt kuvaus f on bijektio, joka säilyttää kyseisissä verkoissa esiintyvät särmät, joten pari
Tehtävä 9 : 1 Merkitään kirjaimella G tehtäväpaperin kuvan vasemmanpuoleista verkkoa sekä kirjaimella H tehtäväpaperin kuvan oikeanpuoleista verkkoa. Kuvan perusteella voidaan havaita, että verkko G on
1 Supremum ja infimum
Pekka Alestalo, 2018 Tämä moniste täydentää reaalilukuja ja jatkuvia reaalifunktioita koskevaa kalvosarjaa lähinnä perustelujen ja todistusten osalta. Suurin osa määritelmistä jms. on esitetty jo kalvoissa,
Lineaarikombinaatio, lineaarinen riippuvuus/riippumattomuus
Lineaarikombinaatio, lineaarinen riippuvuus/riippumattomuus 1 / 51 Lineaarikombinaatio Johdattelua seuraavaan asiaan (ei tarkkoja määritelmiä): Millaisen kuvan muodostaa joukko {λv λ R, v R 3 }? Millaisen
Kompleksianalyysi, viikko 5
Kompleksianalyysi, viikko 5 Jukka Kemppainen Mathematics Division Kompleksiset jonot Aloitetaan jonon suppenemisesta. Määr. 1 Kompleksiluvuista z 1,z 2,...,z n,... koostuva jono suppenee kohti raja-arvoa
x j x k Tällöin L j (x k ) = 0, kun k j, ja L j (x j ) = 1. Alkuperäiselle interpolaatio-ongelmalle saadaan nyt ratkaisu
2 Interpolointi Olkoon annettuna n+1 eri pistettä x 0, x 1, x n R ja n+1 lukua y 0, y 1,, y n Interpoloinnissa etsitään funktiota P, joka annetuissa pisteissä x 0,, x n saa annetut arvot y 0,, y n, (21)
R 1 = Q 2 R 2 + R 3,. (2.1) R l 2 = Q l 1 R l 1 + R l,
2. Laajennettu Eukleideen algoritmi Määritelmä 2.1. Olkoot F kunta ja A, B, C, D F [x]. Sanotaan, että C jakaa A:n (tai C on A:n jakaja), jos on olemassa K F [x] siten, että A = K C; tällöin merkitään
8. Avoimen kuvauksen lause
116 FUNKTIONAALIANALYYSIN PERUSKURSSI 8. Avoimen kuvauksen lause Palautamme aluksi mieleen Topologian kursseilta ehkä tutut perusasiat yleisestä avoimen kuvauksen käsitteestä. Määrittelemme ensin avoimen
Olkoon seuraavaksi G 2 sellainen tasan n solmua sisältävä suunnattu verkko,
Tehtävä 1 : 1 a) Olkoon G heikosti yhtenäinen suunnattu verkko, jossa on yhteensä n solmua. Määritelmän nojalla verkko G S on yhtenäinen, jolloin verkoksi T voidaan valita jokin verkon G S virittävä alipuu.
Johdatus matemaattiseen päättelyyn
Johdatus matemaattiseen päättelyyn Maarit Järvenpää Oulun yliopisto Matemaattisten tieteiden laitos Syyslukukausi 2015 1 Merkintöjä Luonnollisten lukujen joukko N on joukko N = {1, 2, 3,...} ja kokonaislukujen
Ilkka Mellin Todennäköisyyslaskenta Liite 1: Joukko-oppi
Ilkka Mellin Todennäköisyyslaskenta Liite 1: Joukko-oppi TKK (c) Ilkka Mellin (2007) 1 Joukko-oppi >> Joukko-opin peruskäsitteet Joukko-opin perusoperaatiot Joukko-opin laskusäännöt Funktiot Tulojoukot
MS-A0402 Diskreetin matematiikan perusteet
MS-A040 Diskreetin matematiikan perusteet Osa : Relaatiot ja funktiot Riikka Kangaslampi 017 Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto Relaatiot Relaatio Määritelmä 1 Relaatio joukosta A
Teema 4. Homomorfismeista Ihanne ja tekijärengas. Teema 4 1 / 32
1 / 32 Esimerkki 4A.1 Esimerkki 4A.2 Esimerkki 4B.1 Esimerkki 4B.2 Esimerkki 4B.3 Esimerkki 4C.1 Esimerkki 4C.2 Esimerkki 4C.3 2 / 32 Esimerkki 4A.1 Esimerkki 4A.1 Esimerkki 4A.2 Esimerkki 4B.1 Esimerkki
Vastauksia. Topologia Syksy 2010 Harjoitus 1
Topologia Syksy 2010 Harjoitus 1 (1) Olkoon X joukko ja (T j ) j J perhe X:n topologioita. Osoita, että T = {T j : j J} on X:n topologia. (2) Todista: Välit [a, b) muodostavat R 1 :n erään topologian kannan.
d ) m d (I n ) = 2 d n d. Koska tämä pätee kaikilla
MAT21007 Mitta ja integraali Harjoitus 2 viikko 25.3-29.3 2019) Palauta mieleen: monisteen luku 0; Topologia I) avaruuden d euklidinen etäisyys, avoimet kuulat ja joukot. Ohjausta laskuharjoitusten tekoon:
Johdatus matematiikkaan
Johdatus matematiikkaan Luento 8 Mikko Salo 13.9.2017 Sisältö 1. Kertausta Kurssin suorittaminen Kurssi suoritetaan lopputentillä (20.9. tai 4.10.). Arvostelu hyväksytty/hylätty. Tentissä on aikaa 4 h,
= 5! 2 2!3! = = 10. Edelleen tästä joukosta voidaan valita kolme särmää yhteensä = 10! 3 3!7! = = 120
Tehtävä 1 : 1 Merkitään jatkossa kirjaimella H kaikkien solmujoukon V sellaisten verkkojen kokoelmaa, joissa on tasan kolme särmää. a) Jokainen verkko G H toteuttaa väitteen E(G) [V]. Toisaalta jokainen
Mikäli huomaat virheen tai on kysyttävää liittyen malleihin, lähetä viesti osoitteeseen
Mikäli huomaat virheen tai on kysyttävää liittyen malleihin, lähetä viesti osoitteeseen anton.mallasto@aalto.fi. 1. 2. Muista. Ryhmän G aliryhmä H on normaali aliryhmä, jos ah = Ha kaikilla a G. Toisin
Valitsemalla sopivat alkiot joudutaan tämän määritelmän kanssa vaikeuksiin, jotka voidaan välttää rakentamalla joukko oppi aksiomaattisesti.
Joukon määritelmä Joukko on alkioidensa kokoelma. Valitsemalla sopivat alkiot joudutaan tämän määritelmän kanssa vaikeuksiin, jotka voidaan välttää rakentamalla joukko oppi aksiomaattisesti. Näin ei tässä
KOMPLEKSIANALYYSI I KURSSI SYKSY 2012
KOMPLEKSIANALYYSI I KURSSI SYKSY 2012 RITVA HURRI-SYRJÄNEN 2. Kompleksitason topologiaa Kompleksianalyysi on kompleksiarvoisten kompleksimuuttujien funktioiden teoriaa. Tällä kurssilla käsittelemme vain
Matemaattisten työvälineiden täydentäviä muistiinpanoja
Matemaattisten työvälineiden täydentäviä muistiinpanoja Antti-Juhani Kaijanaho 7 maaliskuuta 0 Deduktiivinen ja induktiivinen päättely Deduktiivisessa päättelyssä johtopäätös seuraa aukottomasti premisseistä
Kurssikoe on maanantaina Muista ilmoittautua kokeeseen viimeistään 10 päivää ennen koetta! Ilmoittautumisohjeet löytyvät kurssin kotisivuilla.
HY / Avoin ylioisto Johdatus yliopistomatematiikkaan, kesä 05 Harjoitus 6 Ratkaisut palautettava viimeistään tiistaina.6.05 klo 6.5. Huom! Luennot ovat salissa CK maanantaista 5.6. lähtien. Kurssikoe on
TOOLS. Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO TOOLS 1 / 28
TOOLS Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO 2018 TOOLS 1 / 28 Merkintöjä ja algebrallisia rakenteita Lukujoukkoja N = {0, 1, 2,..., GOOGOL 10,...} = {ei-negatiiviset kokonaisluvut}. TOOLS
Johdatus matemaattiseen päättelyyn
Johdatus matemaattiseen päättelyyn Maarit Järvenpää Oulun yliopisto Matemaattisten tieteiden laitos Syyslukukausi 2015 1 Merkintöjä 2 Todistamisesta 2 3 Joukko-oppia Tässä luvussa tarkastellaan joukko-opin
802328A LUKUTEORIAN PERUSTEET OSA III BASICS OF NUMBER THEORY PART III
802328A LUKUTEORIAN PERUSTEET OSA III BASICS OF NUMBER THEORY PART III Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO SYKSY 2016 LUKUTEORIA 1 / 77 Irrationaaliluvuista Määritelmä 1 Luku α C \ Q on
2 Funktion derivaatta
ANALYYSI B, HARJOITUSTEHTÄVIÄ, KEVÄT 2018 2 Funktion derivaatta 1. Määritä derivaatan määritelmää käyttäen f (), kun (a), (b) 1 ( > 0). 2. Tutki, onko funktio sin(2) sin 1, kun 0, 2 0, kun = 0, derivoituva
Kaikki kurssin laskuharjoitukset pidetään Exactumin salissa C123. Malliratkaisut tulevat nettiin kurssisivulle.
Kombinatoriikka, kesä 2010 Harjoitus 1 Ratkaisuehdotuksia (RT (5 sivua Kaikki kurssin laskuharjoitukset pidetään Exactumin salissa C123. Malliratkaisut tulevat nettiin kurssisivulle. 1. Osoita, että vuoden
Näytetään nyt relaatioon liittyvien ekvivalenssiluokkien olevan verkon G lohkojen särmäjoukkoja. Olkoon siis f verkon G jokin särmä.
Tehtävä 6 : 1 Oletetaan ensin joukon X olevan sisältymisen suhteen minimaalinen solmut a ja b toisistaan erotteleva joukon V(G)\{a, b} osajoukko. Olkoon x joukon X alkio. Oletuksen nojalla joukko X\{x}
PERUSASIOITA ALGEBRASTA
PERUSASIOITA ALGEBRASTA Matti Lehtinen Tässä luetellut lauseet ja käsitteet kattavat suunnilleen sen mitä algebrallisissa kilpatehtävissä edellytetään. Ns. algebrallisia struktuureja jotka ovat nykyaikaisen
Äärelliset kunnat ja polynomien jako alkutekijöihin
TAMPEREEN YLIOPISTO Pro gradu -tutkielma Heidi Kananoja Äärelliset kunnat ja polynomien jako alkutekijöihin Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitos Matematiikka Syyskuu 2007 Tampereen yliopisto
jonka laskutoimitus on matriisien kertolasku. Vastaavasti saadaan K-kertoiminen erityinen lineaarinen ryhmä
4. Ryhmät Tässä luvussa tarkastelemme laskutoimituksella varustettuja joukkoja, joiden laskutoimitukselta oletamme muutamia yksinkertaisia ominaisuuksia: Määritelmä 4.1. Laskutoimituksella varustettu joukko
Analyysi III. Jari Taskinen. 28. syyskuuta Luku 1
Analyysi III Jari Taskinen 28. syyskuuta 2002 Luku Sisältö Sarjat 2. Lukujonoista........................... 2.2 Rekursiivisesti määritellyt lukujonot.............. 8.3 Sarja ja sen suppenminen....................
Cantorin joukon suoristuvuus tasossa
Cantorin joukon suoristuvuus tasossa LuK-tutkielma Miika Savolainen 2380207 Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto Syksy 2016 Sisältö Johdanto 2 1 Cantorin joukon esittely 2 2 Suoristuvuus ja
Kannan vektorit siis virittävät aliavaruuden, ja lisäksi kanta on vapaa. Lauseesta 7.6 saadaan seuraava hyvin käyttökelpoinen tulos:
8 Kanta Tässä luvussa tarkastellaan aliavaruuden virittäjävektoreita, jotka muodostavat lineaarisesti riippumattoman jonon. Merkintöjen helpottamiseksi oletetaan luvussa koko ajan, että W on vektoreiden
Pysähtymisongelman ratkeavuus [Sipser luku 4.2]
Pysähtymisongelman ratkeavuus [Sipser luku 4.2] Osoitamme nyt vihdoin, että jotkin Turing-tunnistettavat kielet ovat ratkeamattomia ja jotkin kielet eivät ole edes Turing-tunnistettavia. Lisäksi toteamme,
(2n 1) = n 2
3.5 Induktiotodistus Induktiota käyttäen voidaan todistaa luonnollisia lukuja koskevia väitteitä, jotka ovat muotoa väite P (n) on totta kaikille n =0, 1, 2,... Tässä väite P (n) riippuu n:n arvosta. Todistuksessa
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 2, Osoita että A on hyvin määritelty. Tee tämä osoittamalla
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 2, 23.9.2015 1. Osoita että A on hyvin määritelty. Tee tämä osoittamalla a) että ei ole olemassa surjektiota f : {1,, n} {1,, m}, kun n < m. b) että a) kohdasta
a) Mitkä seuraavista ovat samassa ekvivalenssiluokassa kuin (3, 8), eli kuuluvat joukkoon
Matematiikan johdantokurssi, syksy 08 Harjoitus 3, ratkaisuista. Kokonaisluvut määriteltiin luonnollisten lukujen avulla ekvivalenssiluokkina [a, b], jotka määrää (jo demoissa ekvivalenssirelaatioksi osoitettu)
Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 1 / vko 8
Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 1 / vko 8 Tuntitehtävät 1-2 lasketaan alkuviikon harjoituksissa ja tuntitehtävät 5- loppuviikon harjoituksissa. Kotitehtävät 3-4 tarkastetaan loppuviikon
Induktiota käyttäen voidaan todistaa luonnollisia lukuja koskevia väitteitä, jotka ovat muotoa. väite P(n) on totta kaikille n = 0,1,2,...
Induktiotodistus Induktiota käyttäen voidaan todistaa luonnollisia lukuja koskevia väitteitä, jotka ovat muotoa väite P(n) on totta kaikille n = 0,1,2,.... Tässä väite P(n) riippuu n:n arvosta. Todistuksessa
802328A LUKUTEORIAN PERUSTEET Merkintöjä ja Algebrallisia rakenteita
802328A LUKUTEORIAN PERUSTEET Merkintöjä ja Algebrallisia rakenteita Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO SYKSY 2016 LUKUTEORIA 1 / 25 Lukujoukkoja N = {0, 1, 2,..., GOOGOL 10,...} = {ei-negatiiviset
8 Potenssisarjoista. 8.1 Määritelmä. Olkoot a 0, a 1, a 2,... reaalisia vakioita ja c R. Määritelmä 8.1. Muotoa
8 Potenssisarjoista 8. Määritelmä Olkoot a 0, a, a 2,... reaalisia vakioita ja c R. Määritelmä 8.. Muotoa a 0 + a (x c) + a 2 (x c) 2 + olevaa sarjaa sanotaan c-keskiseksi potenssisarjaksi. Selvästi jokainen
Lineaarialgebra ja matriisilaskenta II. LM2, Kesä /141
Lineaarialgebra ja matriisilaskenta II LM2, Kesä 2012 1/141 Kertausta: avaruuden R n vektorit Määritelmä Oletetaan, että n {1, 2, 3,...}. Avaruuden R n alkiot ovat jonoja, joissa on n kappaletta reaalilukuja.
Kompaktisuus ja filtterit
Kompaktisuus ja filtterit Joukkoperheellä L on äärellinen leikkausominaisuus, mikäli jokaisella äärellisellä L L on voimassa L. Nähdään helposti, että perheellä L on äärellinen leikkausominaisuus ja L
Näin ollen saadaan tulos rad(g) diam(g). Toisaalta huomataan, että verkon G kaikilla solmuilla x ja y pätee kolmioepäyhtälön nojalla havainto
Tehtävä 3 : 1 Olkoon G mielivaltainen epätyhjä verkko. Erityisesti siltä ei vaadita äärellisyyttä. Polut ovat verkon G koosta riippumatta määritelmän mukaan aina äärellisiä, joten kahden solmun välisen
Bijektio. Voidaan päätellä, että kuvaus on bijektio, jos ja vain jos maalin jokaiselle alkiolle kuvautuu tasan yksi lähdön alkio.
Määritelmä Bijektio Oletetaan, että f : X Y on kuvaus. Sanotaan, että kuvaus f on bijektio, jos se on sekä injektio että surjektio. Huom. Voidaan päätellä, että kuvaus on bijektio, jos ja vain jos maalin
1. Osoita, että joukon X osajoukoille A ja B on voimassa toinen ns. de Morganin laki (A B) = A B.
HY / Avoin yliopisto Johdatus yliopistomatematiikkaan, kesä 2015 Harjoitus 3 Ratkaisuehdotuksia Tehtäväsarja I Seuraavissa tehtävissä harjoitellaan muun muassa kahden joukon osoittamista samaksi sekä joukon
Algebrallisista ja transkendenttisista luvuista
TAMPEREEN YLIOPISTO Pro gradu -tutkielma Leo Majaranta Algebrallisista ja transkendenttisista luvuista Informaatiotieteiden yksikkö Matematiikka Toukokuu 2011 2 Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden
TIEA241 Automaatit ja kieliopit, kevät 2011 (IV) Antti-Juhani Kaijanaho. 16. maaliskuuta 2011
TIEA241 Automaatit ja kieliopit, kevät 2011 (IV) Antti-Juhani Kaijanaho TIETOTEKNIIKAN LAITOS 16. maaliskuuta 2011 Sisällys Sisällys Väitelauseet lause (tai virke), joka sanoo jonkin asian pitävän paikkaansa
802328A LUKUTEORIAN PERUSTEET OSA III BASICS OF NUMBER THEORY PART III. Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO
8038A LUKUTEORIAN PERUSTEET OSA III BASICS OF NUMBER THEORY PART III Tapani Matala-aho MATEMATIIKKA/LUTK/OULUN YLIOPISTO SYKSY 016 Sisältö 1 Irrationaaliluvuista Antiikin lukuja 6.1 Kolmio- neliö- ja tetraedriluvut...................
3.1 Väliarvolause. Funktion kasvaminen ja väheneminen
Väliarvolause Funktion kasvaminen ja väheneminen LAUSE VÄLIARVOLAUSE Oletus: Funktio f on jatkuva suljetulla välillä I: a < x < b f on derivoituva välillä a < x < b Väite: On olemassa ainakin yksi välille
Esko Turunen Luku 3. Ryhmät
3. Ryhmät Monoidia rikkaampi algebrallinen struktuuri on ryhmä: Määritelmä (3.1) Olkoon joukon G laskutoimitus. Joukko G varustettuna tällä laskutoimituksella on ryhmä, jos laskutoimitus on assosiatiivinen,