Wiitaunionin työhyvinvointiohjelma Antaa eri toimijoille yhdessä mahdollisuuden suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen työhyvinvoinnin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Wiitaunionin työhyvinvointiohjelma 2014-2017 Antaa eri toimijoille yhdessä mahdollisuuden suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen työhyvinvoinnin"

Transkriptio

1 Wiitaunionin työhyvinvointiohjelma Antaa eri toimijoille yhdessä mahdollisuuden suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen työhyvinvoinnin tutkimiseen, arviontiin ja kehittämiseen

2 TYÖHYVINVOINTIOHJELMAN VAIHEET A. Toimialojen sisällä kartoitetaan tiimikohtaisesti/osatiimikohtaisesti/sopivissa kokonaisuuksissa työhyvinvoinnin nykytilannetta työntekijän ja organisaation tasoilla (molemmilla on merkitystä työhyvinvoinnin kokemisessa) työhyvinvoinnin portaita ( apuna käyttäen asteikolla 1-5 Tehdään tilannearvio toteuttamiskelpoisista kehittämiskohteista Valitaan kehittämiskohteet vuodelle 2015 ja tehdään kehittämistyö B. Ohjausryhmä valitsee kaikista toteuttamiskelpoisista kehittämiskohteista koko Wiitaunionia palvelevat yhteiset (yhteisen) kehittämiskohteet, jotka toteutetaan yhteistyössä ulkopuolista asiantuntemusta apuna käyttäen esim. teemapäivänä ja/ tai koulutustapahtumana, seminaarina paneeleineen, työpajoineen. Koko hankkeen aikataulu , valtuustokauden loppuun. Kannattaa edetä pienin askelin, realistisin tavoittein.

3 Portaikon ensimmäinen askelma Psykofysiologiset perustarpeet Tekijänsä mittainen työ, joka mahdollistaa virikkeisen vapaa-ajan, riittävä ja laadukas ravinto ja liikunta, sairauksien ehkäisy ja hoito

4 1.Alin ja tärkein taso: Psykofysiologiset perustarpeet, mitä se on? Organisaatio Työnkuormitus Työpaikkaruokailu Työterveyshuolto Työntekijä Terveelliset elintavat Arviointi: kyselyt, terveystarkastukset, fyysisen kunnon mittaukset

5 Asteikko 1-5 1=toteutunut heikosti 2=toteutunut jonkin verran 3= toteutunut pääosin 4=toteutunut hyvin 5=toteutunut täysin Arviointi asteikko

6 Portaikon toinen askelma: turvallisuuden tarve Mitä se on? Työn pysyvyys, riittävä toimeentulo, turvallinen työ ja työympäristö sekä oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja yhdenvertainen työyhteisö

7 2. Turvallisuuden tarve Miten se näyttäytyy? Organisaatio Työsuhde Työolot Työntekijä Turvalliset, ergonomiset ja sujuvat työ-ja toimintatavat

8 2.Turvallisuuden tarve Miten sitä arviodaan? Arviointi : Tilastot, riskit, työpaikkaselvitys. Pohdi ja arvioi omaa ja työorganisaatiosi tilaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin työhyvinvoinnin näkökulmasta asteikolla 1-5. (1=toteutunut heikosti, 2=jonkin verran, 3=pääosin, 4=hyvin, 5=toteutunut täysin

9 Portaikon kolmas taso: Liittymisen tarve Mitä se on työelämässä? Yhteishenkeä tukevat toimet, tuloksesta ja henkilöstöstä huolehtiminen, ulkoinen ja sisäinen yhteistyö

10 3. Liittymisen taso Missä ja miten se näkyy? Organisaatio Työyhteisö Johtaminen Verkostot Työntekijä Joustavuus Erilaisuuden hyväksyminen Kehitysmyönteisyys

11 3. Liittymisen tarve /Arviointi Työtyytyväisyys, työilmapiiri- ja työyhteisön toimivuuskyselyt Arvioi omaa ja työorganisaatiosi tilaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin työhyvinvoinnin näkökulmasta asteikolla 1-5. (1=toteutunut heikosti, 2=toteutunut jonkin verran, 3= toteutunut pääosin, 4= toteutunut hyvin, 5=toteutunut täysin

12 Portaikon neljäs askelma: Arvostuksen tarve Eettisesti kestävät arvot, hyvinvointia ja tuottavuutta tukeva missio, visio, strategia, oikeudenmukainen palkka ja palkitseminen, toiminnan arviointi ja kehittäminen Esim Wu:n työhyvinvointikyselyssä kysymys mihin kaipaisit parannusta, sisälsi joitakin arvokommentteja.

13 4. Arvostuksen tarve Miten ja missä se näkyy? organisaatio Arvot Toiminta ja talous Palkitseminen Palaute Kehityskeskustelut työntekijä Aikuinen rooli organisaation toiminnassa ja kehittämisessä

14 4. Arvostuksen tarve /Arviointi Työtyytyväisyyskyselyt, taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Arvioi omaa ja työorganisaatiosi tilaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin työhyvinvoinnin näkökulmasta asteikolla 1-5. (1=toteutunut heikosti, 2=toteutunut jonkin verran, 3= toteutunut pääosin, 4= toteutunut hyvin, 5=toteutunut täysin

15 Portaikon viides taso: Itsensä toteuttamisen tarve Mitä se on? Oppiva organisaatio, omien edellytysten täysipainoinen hyödyntäminen, uuden tiedon tuottaminen, esteettiset elämykset

16 5.Itsensä toteuttamisen tarve Organisaatio Osaamisen hallinta Mielekäs työ Luovuus ja vapaua Työntekijä Oman työn hallinta Osaamisen jatkuva ylläpito

17 5. Itsensä toteuttamisen tarve /Arviointi Kehityskeskustelut, osaamisprofiilit, innovaatiot, tieteelliset ja taiteelliset tulokset Arvioi omaa ja työorganisaatiosi tilaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin työhyvinvoinnin näkökulmasta asteikolla 1-5. (1=toteutunut heikosti, 2=toteutunut jonkin verran, 3= toteutunut pääosin, 4= toteutunut hyvin, 5=toteutunut täysin

18 Arviointikoonnat Työntekijä ja organisaatiokohtaiset arviointi koontalomakkeet jaetaan osallistujille

19 Wiitaunionin työhyvinvointiohjelma vaihe B Apuvälineenä tutustuminen eri tasojen 1-5 toimenpide-ehdotuslistaan (työhyvinvoinnin portaat, työkirja) josta voidaan kruksata ne, joita voisit työntekijänä harkita otettavaksi kehittämistoimenpiteiksi tai kehitettäväksi omalla tai työyhteisön kohdalla tai mieti työntekijänä listauksen pohjalta, mihin seikkoihin omalla kohdallasi haluaisit muutosta. Työyhteisö valitsee arvioinnin pohjalta keskeisen (keskeiset) kehittämiskohteen /-kohteet. Esimies huolehtii siitä, että jokaisella on toimenpide-esityslista, johon voi rauhassa etukäteen tutustua, ennen kuin tiimi yhdessä käsittelee työpaikkansa työhyvinvoinnin kehittämisaihioita. Esimies huolehtii kehittämistehtävän aikatauluttamisesta tiimin/työyksikön/työpaikan sisällä.. Työpaikat tekevät kartoituksen ja kehittämisalueensa valinnan vuoden 2014 loppuun mennessä. Varsinaiset kehittämistoimenpiteet tehdään v ja uusi työhyvinvointikysely suoritetaan 2016 vuoden alussa. Työpaikan kehittämiskohteiden kirjaamisessa voidaan käyttää henkilöstösihteerin jakamaa toimenpidesuunnitelmaa. Kehittämisohjelma ei kuitenkaan pääty hyvinvointikyselyyn.

20 Työyhteisön kehittämiskohteiden kerääminen Osatiimit ja isot tiimit keräävät kehittämiskohteet toimialoittain vuoden 2014 loppuun mennessä (esimiehet vastuussa tästä) toimialajohtajien tiedoksi ja toimialajohtajat käsittelevät isoa koontaa johtoryhmässä, joka on myös työhyvinvointiohjelman ohjausryhmä. Johtoryhmä valitsee isosta koonnasta jonkun/joitakin kehittämisteemoja, joiden käsittely palvelee koko Wiitaunionia, mahdollisuuksien mukaan kaikkia toimialoja. Näiden teemojen käsittelyssä käytetään myös ulkopuolisia asiantuntijoita, esim. aiheesta järjestettävänä teemapäivänä tai yhteisenä koulutustapahtumana. Tiimien ja osatiimien kehittämisen tukena toimivat tarpeen mukaan työterveyshuolto, työsuojeluorganisaatio, työnohjaajat ja henkilöstöhallinto.

Hyvän mielen viikko 2014 pienin teoin paljon hyvää. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, henkilöstöasiantuntija

Hyvän mielen viikko 2014 pienin teoin paljon hyvää. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, henkilöstöasiantuntija Hyvän mielen viikko 2014 pienin teoin paljon hyvää Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, henkilöstöasiantuntija Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri

Lisätiedot

Tulevaisuuden hyvä hallinto ja resurssijohtaminen

Tulevaisuuden hyvä hallinto ja resurssijohtaminen Tulevaisuuden hyvä hallinto ja resurssijohtaminen JOHDON VTV FOORUMI 220914 Helsinki Dosentti Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskus/ Turun yliopisto Aiheeni: 1) Mitä resursseja tulevaisuudessa johdetaan?

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin portaat. Työkirja

Työhyvinvoinnin portaat. Työkirja Työhyvinvoinnin portaat Työkirja Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK Teksti: Päivi Rauramo Valokuvat: Kansi: Shutterstock Sivu 2: 1. Harri Pälviranta/IMAP/Lehtikuva, 3. Vesa Moilanen/Lehtikuva, 6. Matti

Lisätiedot

Kouluturvallisuustuokio

Kouluturvallisuustuokio Kouluturvallisuustuokio Matti Kekki 14.03.2012 Haapavesi Pasontie 58, 90900 Kiiminki 044 275 4007 www.emkcon.com Matti Kekki Esittely Turvallisuuspäällikkö OSEKK 2004 2012 Työsuojelupäällikkö => hyvinvointi

Lisätiedot

Työyhteisö. Viisas vastaus. Työyhteisöllisyys

Työyhteisö. Viisas vastaus. Työyhteisöllisyys Työyhteisö Hyvä kysymys Viisas vastaus? Työyhteisöllisyys Hyvä työyhteisö Hyvän työyhteisön rakentaminen on esimiesten ja työntekijöiden välistä yhteistyötä, johon liittyvät työn ulkopuoliset yhteistyötahot

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja työurien pidentäminen. KEVA-päivät 30.5.2012 Professori Markku Wilenius

Tulevaisuuden megatrendit ja työurien pidentäminen. KEVA-päivät 30.5.2012 Professori Markku Wilenius Tulevaisuuden megatrendit ja työurien pidentäminen KEVA-päivät 30.5.2012 Professori Markku Wilenius Lähtökohtia Suomessa ikääntyvien määrä ohitti lasten määrän vuonna 2008. Väestön ikärakenteen muutoksen

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin portaat -viisi vaikuttavaa askelta

Työhyvinvoinnin portaat -viisi vaikuttavaa askelta Museotekniikan työsuojelupäivät 29.-30.10.2009 Työhyvinvoinnin portaat -viisi vaikuttavaa askelta Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi Luennon teemoja Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

1. Strategian täsmentäminen ja konkretisoiminen sekä yhteinen tulkinta organisaation kaikilla tasoilla. Ihmiset muutosvoimana

1. Strategian täsmentäminen ja konkretisoiminen sekä yhteinen tulkinta organisaation kaikilla tasoilla. Ihmiset muutosvoimana LOPPURAPORTTI 15.01.2013 VARSINAIS-SUOMEN PELASTUSLAITOS STRATEGIA TOIMEKSI MUUTOSVOIMANA IHMISET HANKKEEN PÄÄTAVOITTEET 1. Strategian täsmentäminen ja konkretisoiminen sekä yhteinen tulkinta organisaation

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely. Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017

Työhyvinvointikysely. Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017 Työhyvinvointikysely Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017 SUUNNITTELUVAIHE: Työhyvinvointikyselyn prosessikuvaus Työhyvinvointikysely toteutetaan sähköisesti 3 vuoden välein loka-marraskuussa. TOTEUTUSVAIHE:

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Sykettatyohon.fi/tyokaari

Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Sykettatyohon.fi/tyokaari Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Sykettatyohon.fi/tyokaari Työpaikan ikäohjelman keskeiset sisällöt 1. Ikäjohtaminen 2. Työuran ja työssä jatkamisen suunnittelu 3. Työn hallinnan

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Sosiaali- ja terveystoimialan keskus TYÖHYVINVOINTIKALENTERI

Riihimäen kaupunki Sosiaali- ja terveystoimialan keskus TYÖHYVINVOINTIKALENTERI Riihimäen kaupunki Sosiaali- ja terveystoimialan keskus TYÖHYVINVOINTIKALENTERI 2015 16 www.riihimaki.fi LOKA JOULUKUU 2015: HYVÄ TIIMI! Tänä syksynä tiimityössä on voimaa! Työpaikkakokouksissa mietimme,

Lisätiedot

Minun työhyvinvointini

Minun työhyvinvointini Minun työhyvinvointini Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja Kestävän työuran edistäjä Tuottavuuden mahdollistaja Hyvinvointi

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Koulutus työyhteisön kehittämistyökaluna

Koulutus työyhteisön kehittämistyökaluna Koulutus työyhteisön kehittämistyökaluna SOSIAALI-JA TERVEYSTOIMIALA Fysioterapian osasto Osaamisen kehittäminen osana henkilöstösuunnittelua Varkauden kaupunki 2012 Suunnittelu ja tarpeiden kartoitus/

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa

ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa Kiipulan kuntoutuskeskuksen juhlaseminaari 8.9.2010 Työelämäpäällikkö Maija-Leena Kaikkonen KIIPULAN TYÖHYVINVOINNIN VIITEKEHYS Kiipulassa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki TYÖHYVINVOINTIKYSELY Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki 24.10.2017 Työhyvinvointikysely työhyvinvointijohtamisen työvälineenä Kyselyn pohjana strategia Tietoa koko henkilöstön työhyvinvoinnista, keskustelun

Lisätiedot

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset EFQM MALLI TOIMINNTA TÚLOKSET 1 Johtajuus Lainsäädäntö Perussopimus Hallintosääntö Ydinprosessit Vuosisuunnitelmat Talousarvio Tilinpäätös Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista. Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen

Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista. Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen Sisältö Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvoinnin Mallit Vastuutasot Suunnitelma Läsnäolo ja uudistuminen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen TYHY-TAVOITTEET 2012-2017 Mukava arki ja hyvä työilmapiiri Työyhteisön osaamisen johtaminen Liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä Työhyvinvoinnin varmistaminen Henkilökunnan

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Poliisin työikäohjelma

Poliisin työikäohjelma Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Yleistä. Eurajoen kunnan henkilöstön palkitseminen aloitepalkkio kehittävä työyhteisö-palkkio erinomaisen palveluteon ilmianto

Yleistä. Eurajoen kunnan henkilöstön palkitseminen aloitepalkkio kehittävä työyhteisö-palkkio erinomaisen palveluteon ilmianto 1 Yleistä Palkitseminen on parhaimmillaan organisaation ja sen jäsenten välinen kaksisuuntainen prosessi, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Palkitseminen on myös johtamisen väline, joka tukee organisaation

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa 12.10 2013 Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP / Ojala Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, johtamisen akateeminen yksikkö Esimiestyö VAATII PALJON Pedagoginen johtajuus,

Lisätiedot

FORSSA HIHAT HEILUMAAN. Henkilöstöohjelma. Yhteistoimintaryhmä 31.8.2015 Kaupunginhallitus 28.9.2015

FORSSA HIHAT HEILUMAAN. Henkilöstöohjelma. Yhteistoimintaryhmä 31.8.2015 Kaupunginhallitus 28.9.2015 FORSSA HIHAT HEILUMAAN 2020 Henkilöstöohjelma Yhteistoimintaryhmä 31.8.2015 Kaupunginhallitus 28.9.2015 Sisällys Henkilöstöohjelman tarkoitus... 3 Henkilöstöjohtamisen visio... 4 Henkilöstöjohtamisen periaatteet...

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Joensuun seudun hankintatoimen strategia Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä?

Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä? Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä? Labquality Days, Helsingin Messukeskus 11.-12.2.2016 Katri Mannermaa Työhyvinvointipäällikkö, FT, Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Laatu Security Safety Potilasturvallisuus

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA SUORITUKSEN JOHTAMINEN JA PALKITSEMINEN Uusi Osaaja 2 Kick off seminaari 17.11.2011 Anne Haggrén, Virvo Oy 16.11.2011 www.virvo.fi 2 MENESTYS YMPÄRISTÖ YRITYS, ORGANISAATIO

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen.

Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen. Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen henkilöstöjohtaja @MaaritHilden Työtyytyväisyys tulevaisuuden rakentamisen työkaluna VTML 1.2.2016 Tulevaisuuden työelämä haastaa Työ Verkostot

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola MITTAREISTA Miten HAO /JEDU toimii Laatukoordinaattori Arto Veikkola JEDU/Hao oma toimintakäsikirja intrassa Mittaamista ohjaa vahvasti rahoitus, valtionosuudesta 3% otetaan kaikilta jaettavaksi tuloksellisuusrahana

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT KH

Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT KH Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT 24.10.2017 KH 1.11.2017 Tuloksellisen organisaation kehittämissykli 2. TAVOITE / MITEN ASIOIDEN TULISI OLLA? -Mitä tietoa työhyvinvointikyselyltä odotetaan

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot