Jyväskylän yliopiston laatutyö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän yliopiston laatutyö"

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopiston laatutyö Pirjo Halonen Laatupäällikkö

2 Yliopistolain Jyväskylän yliopisto velvoite 5 Arviointi Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Yliopistojen on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Yliopiston tulee julkistaa järjestämänsä arvioinnin tulokset. 2

3 Muita velvoitteita Kansainvälistyminen EU European Higher Education Area Bolognan sopimus 1999 Prahan kommunikea 2001 Berliinin kommunikea 2003 Bergenin seurantakokous

4 Laadunhallinnan Jyväskylän yliopisto linjat JY on kansainvälisesti tunnettu tutkimus- ja tiedeyliopisto, joka on myös elinikäisen oppimisen merkittävä toimija. Jotta yliopisto pystyisi saavuttamaan päämääränsä ja toteuttamaan tehtävänsä mahdollisimman hyvin, se nojaa kaikissa toimissaan yliopiston hallituksen hyväksymään laatupolitiikkaan. 4

5 Vastuut Yliopiston johto ja työntekijät ovat sitoutuneet laatupolitiikan noudattamiseen. yliopiston jokainen työntekijä on omalta osaltaan vastuussa laadun kehittämisestä. 5

6 Tavoitteet Ydintoiminnot ovat tehokkaat ja tarkoituksenmukaiset Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuus opetuksen laatuun. 6

7 Tavoitteet, jatkuu JY:n toiminta on laadukasta (eli kokonaisvaltaista, systemaattista, jatkuvasti kehittyvää) ja eettisesti hyväksyttävää. Se perustuu kestävän kehityksen periaatteelle, tasa-arvolle, yhdenvertaisuudelle ja esteettömyydelle. Sen periaatteet ovat avoimia, helposti ymmärrettäviä ja tarkistettavia. 7

8 Pääperiaatteet JY:n Toiminnan johtaminen ja vastuut on määritelty. Toiminta perustuu TTS:ssa hyväksyttyihin päämääriin ja arvoihin. Koko henkilöstö on sitoutunut laatutyöhön. 8

9 Pääperiaatteet palvelee yliopiston perustehtäviä. Prosessit on dokumentoitu riittävästi ja ymmärrettävästi. Sidosryhmien tarpeet otetaan huomioon toiminnassa ja tiedottamisessa. Toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja sitä kehitetään. 9

10 Laadukkuus lähtee Määrittelyistä: Missio eli tehtävä: Miksi olemme olemassa? Mikä on tehtävämme? Visio eli tavoite: Mitä haluamme saavuttaa? Strategia eli toimintatavat: Tavoitteiden saavuttamisen keinot Arvot: Toiminnan taustavaikuttimet. Mihin uskomme? 10

11 Laadukkuus etenee laatupolitiikan ja laatutavoitteiden määrittelemisen kautta. Laatupolitiikan määrittelee johto. Se on organisaation laadun yleinen tarkoitus ja suunta. 11

12 Lisäarvo Organisaation toimintaympäristö hahmottuu Vakiinnutetaan suunnitelmallisuus, toimintamallit, seuranta ja jatkuva muutos Henkilöiden yhteistyö ja toimintatavat systematisoituvat Toiminta tulee läpinäkyväksi, ja organisaatio tuntee sen 12

13 Oleellista n on katettava toiminnan kaikki alat, alueet ja tasot. Ylin johto on sitoutunut vankkumattomasti. Henkilökunta ja opiskelijat ovat mukana. Laadusta keskustellaan kaikkialla. Yliopistolla on yksi yhteinen dokumentoitu järjestelmä. (Lainaus Sirpa Suntioiselta) 13

14 JY:ssa Jyväskylän yliopisto mitäseuraavaksi? n perusta on oman työn kehittäminen, MUTTA syksyllä 2008 on Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) auditointi. 14

15 Auditoinnin Jyväskylän yliopisto tavoitteet arvioida miten laatujärjestelmä toimii laadunhallinnan ja kehittämisen välineenä arvioida laatujärjestelmää auditointikriteerien mukaisesti vahvuudet, hyvät käytänteet kehittämiskohteet 15

16 Auditoinnista Auditoidaan laadunvarmistuksen prosessit ja menettelytavat, ei JY:n omia tavoitteita tai tuloksia. Edellytetään konkreettista näyttöä toimivuudesta, vaikuttavuudesta ja avoimuudesta. 16

17 Aikatauluhahmotelma Aikataulutus on vielä kesken, mutta maaliskuussa 2008 KKA:n kanssa sopimusneuvottelu on laatujärjestelmän viimeistään oltava valmis. Laatukäsikirja hyväksytään hallituksessa kesäkuussa Materiaali toimitetaan KKA:lle syyskuussa Auditointi on marraskuussa

18 Auditoinnissa läsnä Yliopiston johto Dekaanit Opettajia Opiskelijoita Erillislaitosten edustajia Sidosryhmien edustajia 18

19 Laatupäällikön Jyväskylän yliopisto työsarkaa n koordinointi Yhteydenpito laitoksiin, tiedekuntiin ja hallintoon Ohjeistaminen Laatuyhdyshenkilöverkoston toimivuuden lisääminen Sisäisten auditointien järjestelmän rakentaminen Koulutusten ja tuen järjestäminen yleinen laatukoulutus QPR-koulutus ja tuki (QPR Quality, Processes, Results on prosessien mallinnusohjelmisto) Auditointiin valmistautuminen Jatkuvan kehittämisen varmistaminen 19

20 Ottakaa yhteyttä, kutsukaa laitoskäynneille, laatupalavereihinne, kysykää, kommentoikaa, kritisoikaa: Puh Matkap

21 Laadukkuustaso Kehitä Suunnittele Tätä suoraa pitkin laatukehä pyörii. Kehän alla oleva kiila on laadunvarmistusjärjestelmä. Arvioi Toteuta Aika Lähde: Jorma Kärppä 21

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Yliopistopalvelujen johtoryhmä 5.3.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Yliopistolain velvoite Yliopistolaki 558/2009, 87 : Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

Laatuvastaavien perehdytys

Laatuvastaavien perehdytys Laatuvastaavien perehdytys Perehdytyksen tavoite Laatuvastaava ymmärtää oman tehtäväosuutensa yliopiston laadunhallintatyössä Laatuvastaavan tehtävistä: Koordinoi yksikössä laadunhallintatyötä Toimii laaturyhmän

Lisätiedot

Laatutyö yliopistossa - arkea, strategiaa ja auditointia. Oulun yliopisto 18.9.2008 ja TKK 22.10.2008 Sirpa Suntioinen

Laatutyö yliopistossa - arkea, strategiaa ja auditointia. Oulun yliopisto 18.9.2008 ja TKK 22.10.2008 Sirpa Suntioinen Laatutyö yliopistossa - arkea, strategiaa ja auditointia Oulun yliopisto ja TKK 22.10.2008 Sirpa Suntioinen Esitykseni rakenne Strategisen johtamisen ja laatutyön kokonaisuus Laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET Laatuvastaavat 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Aiheet Kertaus laadunhallintajärjestelmästä Ajankohtaiset muut asiat Kokonaisarkkitehtuurihanke Vuoden 2014 auditointiin

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA Viestintätieteiden laitos 2.5.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 ULKOINEN AUDITOINTI Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA), joka

Lisätiedot

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 Suunnittelija MuT Marja-Liisa Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa Laadunhallinta osana organisaation toimintaa TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 1.9.2006 Sari Tervonen Oppimiskeskus Sisältö Laadun käsitteistöä Laatu organisaatiossa Laatutyö Kuopion yliopistossa

Lisätiedot

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta

Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Auditointitulosten analyysia johtamisen näkökulmasta Ammattikorkeakoulujen rehtorien seminaari 15.2.2007 Projektisuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Auditointien kokonaisaikataulu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta

Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Kokemuksia auditointien ensimmäisestä kierroksesta Puheenjohtaja Riitta Pyykkö Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Miksi juuri auditointi?

Lisätiedot

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 emeritusprofessori Paavo Okko Auditointiryhmän

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009 pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Auditointien kokonaisaikataulu 2005-2011 Pilottiauditoinnit 2004-2005 Syksy 2005-kevät 2006 Kevät

Lisätiedot

Arviointi ja mittaaminen

Arviointi ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Laatuvastaavien koulutus 5.6.2007 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 Arviointi itsearviointia sisäisiä auditointeja ulkoisia auditointeja johdon katselmusta vertaisarviointeja

Lisätiedot

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Itsearviointi Itsearvioinnissa pyydetään tutkintotavoitteisen koulutuksen näyttöihin liittyen kuvaamaan, miten oppimistavoitteiden ja niiden määrittelyn

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja. Tiivistelmä sidosryhmille

Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja. Tiivistelmä sidosryhmille Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja Tiivistelmä sidosryhmille Itä-Suomen yliopiston päälaatukäsikirja tiivistelmä sidosryhmille Plan - Suunnittele Act - Kehitä Do - Tee Check - Arvioi 1 1 Itä-Suomen

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet

Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet Laadunvarmistuksen käsitteet ja haasteet Jani Ursin JY:n laatuvastaavakoulutus 14.3.2007 14.3.2007 1 korkeakoulujen autonomian periaatteen mukaisesti päävastuu korkeakoulutuksen laadunvarmistuksesta kuuluu

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI 31.10.2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Karttunen, vararehtori Susanna Saarinen, kehittämispäällikkö TAMK numeroina yhteensä noin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta KOKOA seminaari 10.10.2013 Kuopio Pääsuunnittelija Sirpa Moitus & erikoissuunnittelija Touko Apajalahti KKA:n auditointimallin

Lisätiedot

Laatuvastaavien tapaaminen

Laatuvastaavien tapaaminen Laatuvastaavien tapaaminen 24.10.2007 klo 10:15-12, A103 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 soile.vaananen@adm.jyu.fi 014 260 1085 050 443 2363 Asioita Laatulista Sisäinen auditointi Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa.

Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa. Jyväskylän yliopisto 1(5) Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa. Ryhmän nimi: Laadunkehittämisryhmä Ryhmän puheenjohtaja: Vararehtori Matti Leino Ryhmän sihteeri: Laatupäällikkö Halonen

Lisätiedot

Laatuvastaavien tapaaminen nro 1

Laatuvastaavien tapaaminen nro 1 Laatuvastaavien tapaaminen nro 1 23.2.2007 A103 klo 10-12 Pirjo Halonen Laatupäällikkö Puh. 014 260 1180 GSM 050 4285315 E-mail pirjo.halonen@adm.jyu.fi Ohjelma n laatutyön tilannekatsaus Vararehtori,

Lisätiedot

Toisen auditointikierroksen menetelmä

Toisen auditointikierroksen menetelmä Toisen auditointikierroksen menetelmä Rehtori, varapuheenjohtaja Pentti Rauhala Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointi Yliopistokirjastojen johdon seminaari 16.1.2006 Projektisuunnittelija Sirpa Moitus Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Lähtökohtana Bologna

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja Korkeakoulujen arviointineuvosto Peda-forum Rovaniemi 26.8.2010 Sidosryhmäyhteistyö ja auditoinnit

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet

Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Laadunvarmistuksen ajankohtaiset näkymät ja lähiajan haasteet Riitta Pyykkö Puheenjohtaja, Korkeakoulujen arviointineuvosto Yhteistyötä laadun vuoksi Ammattikorkeakoulun laatutoimijoiden tapaaminen Mikkeli

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.1.2017 J Y V Ä S K Y LÄ N Y LI O PI S T O 26.1.2017 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään

Lisätiedot

Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja on kokousmuistiossa.

Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja on kokousmuistiossa. Jyväskylän yliopisto 1(8) L A A T U T Y Ö 6. 3. 2 0 0 8 J o h d o n k a t s e l m u s, l u o n n o s Sinisellä ovat laadunkehittämistyöryhmän 3.3.2008 pidetyssä kokouksessa muutetut kohdat. Kohtien perusteluja

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset Kehittyvät korkeakoulut muutoksessa, 14.6.2017, Helsinki Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Karvi Selvityksen tarkoitus

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO Hyvät käytännöt jakoon -tilaisuus 10.6.2013 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 PALAUTTEET 1/4 Pyydettiin itsearviointiraportin valmistuttua kaikilta osallistuneilta

Lisätiedot

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA

LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA LAATUTYÖSTÄ JA AUDITOINNISTA TTY:N KIRJASTOSSA Kaija Jääskeläinen, Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto Taustaa laadunvarmistusjärjestelmään ja auditointiin 2 Kirjastossa perinteisesti tehty työtä

Lisätiedot

laadunvarmistusjärjestelmän

laadunvarmistusjärjestelmän Kajaanin ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin i i tulokset t Kehitysjohtaja Mirja Toikka Auditointiryhmän puheenjohtaja Kajaani 30.1.2008 Korkeakoulujen arviointineuvosto Rådet för

Lisätiedot

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous

Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous Laatujärjestelmätyön ohjausryhmän kokous 16.12.2013 Taina Joutsenvirta 16.12.2013 1 Auditoinnin tarkoitus Auditoinnin tavoitteena on tukea suomalaisia korkeakouluja niiden kehittäessä laatujärjestelmiään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu ja laadunvarmistus Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012-konferenssi 26. 27.2.2007, Marina Congress Centre, Helsinki Prof. Ossi V. Lindqvist, pj. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli OKTR-puheenjohtajien koulutus 10.12.2007 Korkeakoulut kehittävät laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne täyttävät Euroopan korkeakoulutusalueen

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Sari Tervonen KuY, Oppimiskeskus TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 26.8.2005 Esityksen sisältö Laadun käsitteistöä Laatutyö Kuopion

Lisätiedot

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen

10.12.2010 Ulla Keto & Marjo Nykänen Itsearviointi, case MAMK Laatu- ja palvelujohtaja Marjo Nykänen Lehtori, laatuvastaava Ulla Keto Ohjelma Itsearviointi korkeakoulun laatutyökaluna Itsearviointi MAMKissa EFQM-itsearvioinnit (1998, 1999)

Lisätiedot

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Laatujärjestelmien kehittämisseminaari 14.6.2017 Laatupäällikkö Jukka Mäkinen Kehittämispäällikkö Leena Ahrio Esityksen

Lisätiedot

Laadunkehittämisryhmän tehtävät on lueteltu ryhmän toimeksiannossa:

Laadunkehittämisryhmän tehtävät on lueteltu ryhmän toimeksiannossa: Jyväskylän yliopisto 1(7) n tehtävät n tehtävät on lueteltu ryhmän toimeksiannossa: osallistuu laadunvarmistusjärjestelmän toteuttamiseen, arvioi laadunvarmistusjärjestelmää, osallistuu ulkoisen auditoinnin

Lisätiedot

LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA. Taina Joutsenvirta

LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA. Taina Joutsenvirta LAATUTYÖ JA TOIMINTAKÄSIKIRJA Taina Joutsenvirta Laatu Laatu tarkoittaa Helsingin yliopistossa toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tulosten korkeatasoisuutta. Ks. http://www.helsinki.fi/laatu/index.html

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle!

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Aika Aihe / teema Alustaja / vastuuhenkilö klo 13.00 13.20 klo 13.20 14.15 klo 14.15 14.45 klo 14.45 15.00 Tervetulosanat ja välitehtävien

Lisätiedot

JY:n laatutyö. Ainejärjestötapaaminen Pirjo Halonen Laatupäällikkö

JY:n laatutyö. Ainejärjestötapaaminen Pirjo Halonen Laatupäällikkö Jyväskylän yliopisto JY:n laatutyö Ainejärjestötapaaminen 20.3.2007 Pirjo Halonen Laatupäällikkö pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 1 Jyväskylän yliopisto Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI. Opintohallinnon SEFE-seminaari

TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI. Opintohallinnon SEFE-seminaari 1 TOISELLE KIERROKSELLE: KORKEAKOULUJEN AUDITOINTI Opintohallinnon SEFE-seminaari 9.4.2013 2 KERTAUSTA Suomi sitoutui Bolognan prosessiin v. 2003 OPM:n työryhmän muistio vuodelta 2004: kaikki toiminnot

Lisätiedot

Laadunkehittämisryhmän kokous Muistio 2/2008

Laadunkehittämisryhmän kokous Muistio 2/2008 Jyväskylän yliopisto 1(6) Aika: 16.4.2008 klo 9:03 11:17 Paikalla Paikka: Rehtoraatin kokoushuone Läsnä: Matti Leino, puheenjohtaja Antti Auer - Anita Malinen Sirkka-Liisa Korppi-Tommola - Sakari Liimatainen

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA Pedagogiset johtajat Humanistinen tiedekunta 4.6.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 ULKOINEN AUDITOINTI Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Yliopiston hallitus on päättänyt toukokuussa 2008 yliopiston laatuvaatimuksista:

Yliopiston hallitus on päättänyt toukokuussa 2008 yliopiston laatuvaatimuksista: Jyväskylän yliopisto 1(9) 1 Yleistä Yliopistotason laatukäsikirjan mukaan laadunhallinnalla tarkoitetaan laadun suunnittelua ja ohjausta, laadunvarmistusta ja laadun parantamista. Laadun suunnittelu ja

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Perehdytystilaisuus -toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän itsearviointi Vaasa 31.10.2014 Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Lisätiedot

Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys?

Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys? Mistä yliopistojen laatutyössä on kysymys? Keskustelutilaisuus 15.12.2005 Jyväskylän yliopisto Ossi Tuomi Korkeakoulujen arviointineuvosto www.kka.fi Korkeakoulujen arviointineuvosto 2004-2007 Puheenjohtaja,

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Mikkelin ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Mamk lyhyesti Mikkelin ammattikorkeakoulu on elinikäisen oppimisen korkeakoulu, opiskelijan korkeakoulu, kansainvälinen korkeakoulu, yhteisöllinen korkeakoulu, vahva TKI-korkeakoulu

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2016

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2016 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Hyväksytty laadunohjausryhmässä 25.2.2016 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään laatupolitiikassa yhteisössä tunnetun vastuunjaon,

Lisätiedot

KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen. Teija Sievänen Laatupäällikkö p

KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen. Teija Sievänen Laatupäällikkö p KAMK:n johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen Teija Sievänen Laatupäällikkö p. 044 7101 237 teija.sievanen@kamk.fi 1 Esityksen sisältö KAMKin auditoinnin tulokset Laatujärjestelmän esittely Auditoinnin

Lisätiedot

SAMKin laadunkehittämistyö

SAMKin laadunkehittämistyö SAMKin laadunkehittämistyö Suunnittelija Erja Kuurila, SAMK Kohti nykyistä laadunhallintajärjestelmää Väliaikaiselle amkille luotiin yhteistä laatujärjestelmää Vuonna 1995 haettiin toimilupaa vakinaiselle

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen TERVEYSALAN LAITOKSEN LAATUTYÖN KUVAUS 2012 Laatutyön tavoitteet Terveysalan laitoksen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta

Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta 3.12.2008 Mirja Iivonen Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta Johto ja keskushallinto Kansleri Hallitus Rehtori Vararehtorit (2) Hallintokeskus Hallintojohtaja Tiedekunnat (6) ja laitokset

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2017 2018 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja sekä muita asiakkaan prosesseja tukevia palveluja. Palveluiden

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan. koulutuskuntayhtymä Amisto ja Edupoli

Itä-Uudenmaan. koulutuskuntayhtymä Amisto ja Edupoli Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Amisto ja Edupoli Amisto ja Edupoli yhteinen toimintajärjestelmä Kehittämistavoite = Tavoite 3 Koulutuksen järjestäjän toimintajärjestelmien kehittäminen vastaamaan muutoksiin

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa KT Ulla Soukainen, palvelupäällikkö, Turku, 22.9.2015 Varhaiskasvatuslaki (muutokset vuodelta 1973 olevaan lakiin 8.5.2015/580, voimaan 1.8.2015) 9 b Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088

Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088 Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088 Laadunhallintajärjestelmän tulisi olla organisaation strateginen päätös ISO9001 tarkoituksena ei ole edellyttää, että kaikilla laadunhallintajärjestelmillä

Lisätiedot

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan laatutyöpaja Helena Immonen

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan laatutyöpaja Helena Immonen Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan laatutyöpaja 7.4.2011 Helena Immonen 7.4.2011 www.helsinki.fi/yliopisto Laatuajattelu ja prosessityö Suunnittelu ja laadunvarmistus / Helena Immonen www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Työpaja B - Kuinka kokonaisarkkitehtuurin laadunhallinta voidaan integroida osaksi korkeakoulun laatujärjestelmää?

Työpaja B - Kuinka kokonaisarkkitehtuurin laadunhallinta voidaan integroida osaksi korkeakoulun laatujärjestelmää? Työpaja B - Kuinka kokonaisarkkitehtuurin laadunhallinta voidaan integroida osaksi korkeakoulun laatujärjestelmää? Työpisteessä pohdittiin, mitä on kokonaisarkkitehtuurin laadunhallinta ja miten se voidaan

Lisätiedot

Seuraavan kokouksen aikaistaminen johdon katselmuksen vuoksi. Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin esitetyssä muodossaan.

Seuraavan kokouksen aikaistaminen johdon katselmuksen vuoksi. Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin esitetyssä muodossaan. Jyväskylän yliopisto 1(6) Aika: 21.1.2009 klo 9:05 12:20 Paikka: T115 Läsnä: Matti Leino, puheenjohtaja Antti Auer Minna Hautamäki Sirkka Liisa Korppi Tommola Sakari Liimatainen Minna Riitta Luukka Anita

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 11.2.2013 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen laatustrategian toteuttaminen Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi Laadunvarmistuksesta 7.1.2009 Ismo Kantola Laatu Käsitykset laadusta on jäsennetty usein seuraavasti: laatu erinomaisuutena (excellence) itsestään selvää erinomaisuutta, tavanomaisesta poikkeavaa ja elitististä:

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Oppiminen tulevaisuudessa, 10.10.2017, Turku Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Mittaamiseen liittyvien termien määrittelyä: - Mittaväline = mittauslaite - Tunnusluku = osoitin/ilmaisin = mittarin tulos = indikaattori Mihin laadun arviointi

Lisätiedot

Rajat ylittävän korkeakoulutuksen laadunvarmistus. Yhteis- ja kaksoistutkinnot

Rajat ylittävän korkeakoulutuksen laadunvarmistus. Yhteis- ja kaksoistutkinnot Rajat ylittävän korkeakoulutuksen laadunvarmistus Yhteis- ja kaksoistutkinnot Kirsi Hiltunen Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) Korkeakoulujen arviointineuvosto Rådet för utvärdering av högskolorna

Lisätiedot

Yliopistojen laadunvarmistus ja sen tulevaisuus. Jani Ursin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

Yliopistojen laadunvarmistus ja sen tulevaisuus. Jani Ursin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Yliopistojen laadunvarmistus ja sen tulevaisuus Jani Ursin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Laadunvarmistuksen aikajana 1999- Korkeakoulutuksen laadunvarmistus - työryhmän muistio KKA aloittaa

Lisätiedot

Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa

Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa Auditoinnin jälkeinen kehittämistyö Polamkissa Korkeakoulujen laatujärjestelmien seurantaja kehittämisseminaari 14.10.2015 Aatos Juurijoki Poliisiammattikorkeakoulun laatujärjestelmä muodostuu kolmesta

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 atakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 Kokemäenjokilaakson kky Pohjois-atakunnan kky Kokemäenjokilaakson mmattiopisto Kokemäki Kokemäenjokilaakson mmattiopisto

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki Kotoutumiskoulutuksen arviointi Riina Humalajoki Osallisena Suomessa -hanke Laki kotouttamisesta uudistui 2009. Laki sisältää Osallisena Suomessa kokeilulakihankkeen, jonka toimikausi on 22.3.2010-30.6.2013.

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 7.10.2009. Versio 1.00. Koulutus- ja tutkimuspalvelut. Koulutus- ja tutkimuspalvelut LAATUKÄSIKIRJA

LAATUKÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 7.10.2009. Versio 1.00. Koulutus- ja tutkimuspalvelut. Koulutus- ja tutkimuspalvelut LAATUKÄSIKIRJA Hyväksytty käyttöön 7.10.2009 Anna-Maija Ylimaula, johtaja 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMINEN...3 1.1 KOULUTUS- JA TUTKIMUSPALVELUJEN PERUSTEHTÄVÄ...3 1.2 ORGANISAATIO...4 1.3 LAATUPOLITIIKKA...5 2 KOTUN

Lisätiedot

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Itsearviointi -9, toukokuu Suunnitelmallisuus ja organisoituminen % % % % % % % 7 % 8 % 9 % % Projektille on selkeästi osoitettavissa oleva tarve Projekti reagoi riittävän nopeasti toimintaympäristössä

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset. Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen

Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset. Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen Jyväskylän yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin tulokset Auditointiryhmän puheenjohtaja Laatujohtaja, dosentti Helka Urponen Jyväskylän yliopiston auditointiryhmä Laatujohtaja, dosentti Helka

Lisätiedot

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (5)

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (5) 1 (5) Kirkkopalvelut ry/ Koulutuskeskus Agricola Hankkeen partnerin yhteystiedot Huvilakatu 31 76130 Pieksämäki Kerrotaan lyhyesti, millaisia laadunhallinnan hyviä käytänteitä hankkeen partneriosapuolella

Lisätiedot

Iisalmen lyseo. Strategia ja laatukäsikirja

Iisalmen lyseo. Strategia ja laatukäsikirja Iisalmen lyseo Strategia ja laatukäsikirja 2015-2020 Päivitetty 1.6.2016 Strategia ja laatukäsikirja 2015 2020, Iisalmen lyseo 1/6 Strategia Toiminta-ajatus, missio - koulun rooli yhteiskunnassa, koulun

Lisätiedot

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Koponeuvoston kevään päätös 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Tänään Alkulämmittely Ajankohtaiset asiat Audintointituloksen ja YOPALAn esittely Palauttetta opetuksesta, kuka,

Lisätiedot