RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/"

Transkriptio

1 Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 2014 MAAKUNTAKAAVOITUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ 1

2 Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen on aloitettu syksyllä Kaavan tarkistaminen ja täydentäminen on katsottu tarpeelliseksi mm. jo toteutuneiden ja vireillä olevien lainmuutosten, tarkistettujen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, uuden maakuntasuunnitelman ja liiton muiden strategioiden toteuttamiseksi. Maakuntakaavan uudistamisen pääteemana on energia, joka on ilmastonmuutoksen hallinnan kannalta keskeinen alueidenkäytöllinen kysymys. Siihen sisältyy sekä energian tuotantoon että kulutukseen liittyvä alueidenkäytön yleispiirteinen ohjaus: mm. energian tuotantoalueet (maa- ja merituulivoima, turve, bioenergian tuotanto), energiansiirtoyhteydet sekä energiatehokas alue- ja yhdyskuntarakenne. Lisäksi maakuntakaavaa päivitetään muiden tarpeellisten alueidenkäyttöratkaisujen osalta, joita ovat ainakin Oulun seudun yhdyskuntarakenne ja sen liittyminen ympäröivään maakuntaan sekä Himangan alueen sovittaminen Pohjois-Pohjanmaan kaavaan. Maakuntakaavan uudistaminen etenee kokonaisohjelman puitteissa vaiheittain mm. kaavan päivitysten kiireellisyyden ja selvitysten valmistumisasteen mukaisesti. 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Seuraavien vaihekaavojen teemat ovat: 2. vaihekaava: kulttuuriympäristö, maaseudun asutusrakenne, virkistys ja matkailu, jätteenkäsittely. Kaava on tullut vireille keväällä vaihekaava: kiviaines- ja pohjavesialueet, uudet kaivokset, muut tarvittavat päivitykset. Kaava on suunniteltu käynnistyväksi vuoden 2015 aikana. Maakuntakaavatyötä ohjaa maakuntahallitus, jossa käsitellään kaikki kaavan vaiheet ja niistä saatu palaute. Lisäksi maakuntakaavan keskeisiä kysymyksiä käsitellään kuntien edustajista koostuvassa maakuntakaavoituksen neuvotteluryhmässä. 2. vaihemaakuntakaava Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus on päättänyt maakuntakaavan uudistamisen 2. vaihemaakuntakaavan vireille tulosta. Pohjois-Pohjanmaan voimassa olevia maakuntakaavoja täydennetään ja päivitetään kolmessa vaiheessa. 2. vaihemaakuntakaavassa käsitellään koko maakunnan alueidenkäyttöä seuraavien teemojen osalta: - kulttuuriympäristö - maaseudun asutusrakenne - virkistys- ja matkailu - seudulliset jätteenkäsittelyalueet - seudulliset ampumarata-alueet. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen kaavoitustyön sisältöä ja vuorovaikutusta käsittelevä osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli julkisesti nähtävillä vaihekaavan OAS on tarkasteltavissa ja tulostettavissa Pohjois-Pohjanmaan liiton internetsivuilta -> Maakunnan suunnittelu ja kehittäminen -> Maakuntakaavoitus -> Vireillä olevat maakuntakaavat 2

3 YLEISKAAVOITUS/ KAUPUNKISUUNNITTELU VT 8 VAASA OULU YHTEYSVÄLIN KEHITTÄMISSELVITYS - TAAJAMAKOHTEET Neuvottelu POPELYn, Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Raahen kaupungin kesken Raahen liikennejärjestelmän kehittämisperiaatteet Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavan maankäytön ja liikennejärjestelmän kehittäminen Neuvottelu POPELYn liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen ja Raahen kaupungin kesken Liikennesuunnittelukonsultin valintakriteerit Työohjelman laadinta 2014 Maankäytön suunnittelun aikataulu sidoksissa liikennesuunnittelun aikataulutukseen

4 VIHANNIN KAAVOITUS Vihannin kunnan kaavoitustoimen sisällyttäminen Raahen kaupungin kaavoitusyksikköön alkaen Vihannin kaavoituksesta vastaava kaavoitusarkkitehti on aloittanut työnsä alkaen Vireillä mm. Vihannin ratapihan asemakaavan muutoksen ehdotusvaiheen laadinta 4

5 VIHANNIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA Vihannin maapoliittisen ohjelman laatiminen Maapoliittisen ohjelman tavoiteasettelu Vihannin maapolitiikan tavoitteet kytketään osaksi koko Raahen kaupungin maapoliittista ohjelmaa - Vastuuhenkilöt kaupungingeodeetti Risto Karhu ja kaavoitusarkkitehti Timo Tamminen 5

6 PIEHINKI Perus- ja ympäristöselvitykset valmistuneet 2011 Pinta-ala n. 430 ha Osayleiskaavan laadinnan aloittaminen 2014 tarjouspyynnöt 1/ 2014 Konsultin valinta 2 3/ 2014 Työneuvottelu POPELYssa - Perus- ja ympäristöselvitysten laajuuden riittävyys lisäselvitystarve Osayleiskaavaluonnoksen laadinta vireille Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 6

7 RAAHEN ETELÄINEN RANTA-ALUE Perus- ja ympäristöselvitykset valmistuneet 2011 Pinta-ala n. 840 ha Osayleiskaavan laadinnan aloittaminen 2014 tarjouspyynnöt 1/ 2014 Konsultin valinta 2 3/ 2014 Työneuvottelu POPELYssa - Perus- ja ympäristöselvitysten laajuuden riittävyys lisäselvitystarve Osayleiskaavaluonnoksen laadinta vireille Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 7

8 SULATON OSAYLEISKAAVA Kaavoitusaloite KH / Mustavaaran Kaivos Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MST Osayleiskaavan laadinta on aikataulullisesti sidoksissa vireillä olevan Mustavaaran sulattohankkeen YVA menettelyn kanssa YVA -menettelyä koskeva aineisto on nähtävillä osoitteessa: -> Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi -> Ympäristövaikutusten arviointi Hankkeiden YVA-menettely Kaavoitusta koskeva materiaali on nähtävillä osoitteessa: 8

9 KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO Kaupunginhallitus Neuvottelu kansallisen kaupunkipuiston perustamisedellytyksistä 2009/ Raahen kaupunki, Ympäristöministeriö ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Esiselvitystyö

10 KAAVARUNGOT KESKUSTAN KAAVARUNKO Kaupunkirakennetoimikunnan päätöspöytäkirjan mukaisten maankäyttöesitysten tutkiminen kaavarunkotasolla Keskustan kaupunkirakenteen tarkastelu asemakaavoituksen pohjaksi Tavoiteaikataulu: Työohjelman laatiminen, perus- ja ympäristöselvitykset kevät 2014 Vaihtoehtoisten kaavarunkosuunnitelmien laadinta vireille kesä 2014 alk. Viranomais-/ työneuvottelu POPELYssa kevät 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 10 13

11 KAUPUNGINLAHDENRANNAN KAAVARUNKO Kaavoitusaloite KH / Rakennus Miilukangas Oy KH / Kaavarunkoluonnos ja ideasuunnitelmat nähtävillä Kaavarunkosuunnitelman luottamuselinkäsittely kevät 2014 Alueen osayleiskaavan laadinnasta päättäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 11 14

12 TOKOLANPERÄN KAAVARUNKO Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavan mukaisen ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman pienteollisuusalueen kaavoittaminen Kaavarungon pinta-ala noin 50 ha Tavoiteaikataulu: Kaavarungon laadinnan aloittaminen 2013 Viranomais-/ työneuvottelu POPELYssa talvi 2014 Luottamuselinkäsittelyt kevät

13 MIKONKARIN KAAVARUNKO Alueella voimassa olevan osayleiskaavan tarkistaminen vastaamaan nykyisiä maankäyttövaatimuksia Kaavarunko tulee olemaan pohjana alueen asemakaavojen laadinnalle Tavoiteaikataulu: Kaavarungon laadinta

14 ASEMAKAAVOITUS RAAHEN KAUPUNGIN ASEMAKAAVOJEN AJANMUKAISUUDEN ARVIOINTI MRL 60 Kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteuttamatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Arviointi ei kuitenkaan ole tarpeen, jos kaavan ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi voidaan samalla kertaa suorittaa alueella, joka muodostaa arvioinnin kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Kunnan päätökseen, jolla asemakaavan on todettu olevan ajanmukainen, ei saa valittamalla hakea muutosta. Edellä 2 momentissa säädettyä 13 vuoden määräaikaa voidaan erityisestä syystä asemakaavassa lyhentää tai pidentää. Määräaika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin viisi vuotta eikä pitempi kuin 20 vuotta. Edellä 2 momentissa tarkoitettua 13 vuoden määräaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä aikaa, jolloin alueella on voimassa 53 :n 1 momentin mukainen rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi tai 58 :n 5 momentin mukainen kielto. ( /1129). Tarkemmat säännökset asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista annetaan asetuksella. Neuvottelu ELY -keskuksen kanssa asemakaavojen ajanmukaisuuden arvioinnin menettelytavoista

15 PITKÄNKARINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Akm 214: Pitkänkarinrannan asemakaavan muutos ja laajennus sai lainvoiman

16 KAUPUNGINLAHDENRANNAN JA PITKÄKARIN ASEMAKAAVA Kaavoitusaloite KH / Rakennus Miilukangas Oy Alueen asemakaavoituksen aloittaminen asemakaavoitus suoritetaan vaiheittain Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaa esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 16 19

17 HAKOTAURINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Kaavoitusaloite KH / Hyvinvointikuntayhtymä Pinta-ala 9,0 ha Asemakaavaehdotuksen laadinta 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaa esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 17 20

18 PITKÄKARIN ITÄOSA JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue jaettu 2 osa-alueeksi Pinta-ala n. 30 ha KV hyväksyi Kylmälahdenrannan asemakaavan (osa-alue 1) - Viljo Lehmuskedon valitus Oulun hallinto-oikeuteen - KH lausunto Oulun hallinto-oikeudelle - KH osittainen voimaantulo Pitkänkarin itäosan asemakaavan laadinta 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu

19 Suunnittelualue 1 Suunnittelualue

20 METTALANMÄEN KAUPPAKESKUS Asemakaavaehdotuksen laadinta Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu

21 VANHA KAUPUNKI Ote taajamayleiskaavasta Tavoitteena kaavoitustyön sisällyttäminen mahdollisesti vireille tulevaan koko Vanhaa kaupunkia koskevaan EU-projektiin lähivuosina Apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvelan Vanha Raahe -projekti RAAHEN KAUPUNGIN 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 12 Asemakaavan edellyttämät selvitykset laadittu 2013 Asemakaavan laadinta vireille 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 21 24

22 VIHANNIN OULUNTIEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Pinta-ala 41,3 ha Kaavoitustyön aloittaminen 3/2009 Luonnosvaiheen kuuleminen Kaavoitusehdotus julkisesti nähtävillä Alueen pohjavesitilanne ja rakentamismahdollisuudet selvitetty 2013 Kaavoitus keskeytetty Maapoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä tutkitaan mahdollisuutta vaihtoehtoisen vetovoimaisen teollisuusalueen sijoituspaikan löytämiseen siten, että alueen ympäristö- ja maaperäolosuhteet soveltuisivat kustannustehokkaiden teollisuustonttien kaavoittamineen

23 VIHANNIN RATAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Pinta-ala 10,3 ha Kaavoitustyön aloittaminen 8/ 2012 Luonnosvaiheen kuuleminen VON Liikenneviraston poikkeamisluvat KH Neuvottelu Liikenneviraston ja Raahen kaupungin kesken Asemakaavaehdotuksen laadinta 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 23 26

24 MERIKADUNRANNAN ASEMAKAAVA Lemminkäinen Talo Oy:n kaavoitusaloite KH Viljo Lehmuskedon oikaisukehoitus - KH Oulun hallinto-oikeus ratkaisee asian 24 27

25 RAAHEN KAUPUNGIN 36. KAUPUNGIOSAN (OLLINSAARI) KORTTELIN 3629 ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan laadinta vireille 2013 Tavoitteena alueen täydennysrakentaminen, rivitalotonttien ja koulurakennuksen tontin muodostaminen Pinta-ala noin 1,6 ha Asemakaavaluonnoksen ja -ehdotuksen laadinta 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu RAAHEN ENERGIA OY:N BIOLÄMPÖKESKUKSEN ASEMAKAAVA Tutkitaan biolämpökeskuksen sijainnille soveltuvaa taajamayleiskaavan mukaista sijoituspaikkaa Asemakaavan laadinta vireille 2014/ Edellyttää Raahen Energia Oy:n kaavoitusaloitteen KH:lle 25 28

26 ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Alueella voimassa oleva vuoden 1941 asemakaava on vanhentunut ja alueelle kohdentuu rakentamispaineita Asemakaavamuutos vireille

27 VARVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Varvi-Välikylän kyläyhditys ry on tehnyt esityksen kaavan muuttamisesta Kaupunginhallitus käsittelee kaavoituspäällikön esityksen muutosesityksestä 3/ 2014 ja käy evästyskeskustelun asiasta Kaupunginhallituksen päätöksen pohjalta asemakaavoitus tullee vireille

28 RAAHEN VANHAN KAUPUNGIN RANNAN JA MUSEONRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaadinta vireille 2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa tullaan esittämään kaavaprosessin suunniteltu aikataulu 28 31

29 VUONNA 2013 HYVÄKSYTYT ASEMAKAAVAT Akm 222: Pitkänkarin kaupunginosan 30 korttelin 3003 asemakaavan muutos (Seminaarin katu 2-8), KV hyv Akm 224: Yritysperän asemakaavan muutos, KV hyv Akm 223: Raahen kaupungin 18. kaupunginosan kortteli 71 tonttia 8 ja siihen liittyvää puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos, KV hyv Akm 221: Kalkankankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus, KV hyv Akm 218a: Kylmälahdenrannan asemakaava, KV hyv , ei lainvoimainen Akm 225: Raahen kaupungin 23. kaupunginosan korttelin 2305 tontteja 5, 6 ja 7 koskeva asemakaavan muutos, KV hyv Akm 226: Mestauskallion teollisuusalueen laajennus, KV hyv Akm 219: Pyhtilänkankaan asemakaava, KV hyv VUONNA 2013 HYVÄKSYTYT OSAYLEISKAAVAT JA LIIKENNESUUNNITEL- MAT Keskeisten alueiden liikennejärjestelmäsuunnitelma, KV Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava, KV hyv Kopsan tuulivoimapuiston II vaiheen osayleiskaava, KV hyv

30 KAAVOITUKSEN MUUT TYÖTEHTÄVÄT Ohjaus- ja työryhmät/ projektit Kaavoitusyksikön henkilökunta osallistuu kulloinkin vireillä olevien kaupunkisuunnittelua, kaavoitusta ja liikennesuunnittelua koskevien ohjaus- ja työryhmien toimintaan sekä työja projektiryhmätyöskentelyyn. Hankekaavojen osalta vetovastuu kaavojen ohjausryhmätyöskentelystä on kaavoitusyksiköllä. Viikoittaiset/kuukausittaiset säännölliset neuvottelut ja kokoukset: Kaupungin johtoryhmä Keskushallinnon johtoryhmä Teknisen palvelukeskuksen johtoryhmä Kaavoitus ja maankäyttö -tulosalueen informaatio- ja keskustelutilaisuudet Kaavoitusyksikön työpalaveri Rakennusvalvonta-collegio Neuvottelut ja kokoukset Kaavoitusyksikkö hoitaa kaikkien kaavahankkeiden neuvottelut ja kokoukset ja järjestää mm. viranomaisneuvottelut, Raahen kaupungin ja POPELYn välisen vuosittaisen kehittämiskeskustelun jne. Kaavoitusyksikön henkilökunta järjestää ja/ tai osallistuu kuukausittain noin 20 neuvotteluun/ kokoukseen (yht. noin 200 neuvottelua/ kokousta vuosittain). Kaavojen kuulemismenettelyt Kaavoitusyksikkö vastaa jokaisen kaavaprosessin MRA:n ja MRL:n mukaisista kuulemismenettelyistä ja hoitaa osallisia koskevan asiakaspalvelun. Kaavan luonnos- ja ehdotusvaiheessa: kuulutukset lehtiin ja kaupungin internetsivuille, ilmoitukset kunkin suunnittelualueen ja/ tai siihen rajautuvien alueiden maanomistajille/ vuokramiehille, virallisten lausuntopyyntöjen lähettäminen, osallisten asiakaspalvelu, neuvottelut eri viranomaistahojen kanssa, saadun palautteen osalta (lausunnot, mielipiteet ja muistutukset) vastineiden laatiminen jne. Lausunnot Kaavoitusyksikkö valmistelee poikkeamislupa- ja suunnittelutarveratkaisuja koskevat asiantuntijalausunnot kaupunginhallitukselle. Lisäksi kaavoitusyksikkö valmistelee myös muut pyydetyt maankäyttöön liittyvät lausunnot eri luottamuselinkäsittelyä varten. Rakentajien ohjaus Kaavoitusyksikkö hoitaa omalta osaltaan sekä asemakaava-alueille että taaja- asutuksen ulkopuolelle suuntautuvien rakennushankkeiden edellyttämän rakentajien ohjauksen ja neuvonnan sekä laatii tarvittavat kirjalliset kaavalliset selvitykset

31 Henkilöstö: Kaavoitusarkkitehti Timo Tamminen alk. Kaavasuunnittelija Jaana Pekkala Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Suunnitteluassistentti Riitta Svensk Suunnitteluassistentti Eila Tikkala Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen 31 34

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 20.2.2013 Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 2013 MAAKUNTAKAAVOITUS MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ Ote maakuntakaavaluonnoksen yhdistelmäkartasta 2012 Kaavoituksen

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVOITUS RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ

MAAKUNTAKAAVOITUS RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ 28.1.2015 Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2015 MAAKUNTAKAAVOITUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ Ote Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavojen yhdistelmäkartasta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2016

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2016 RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2016 Kaavoitus 1.2.2016 Maankäytön suunnittelutoimikunta 16.2.2016 4 Tekninen lautakunta 18.2.2016 17 Kaupunginhallitus 29.2.2016 95 Sisältö Johdanto 3 Kaavoitusprosessi

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2017 VERSIO 1.1

Kaavoitusohjelma 2017 VERSIO 1.1 Kaavoitusohjelma 2017 VERSIO 1.1 Sisältö Johdanto 3 Kaavoitusprosessi 4 Kaavoitusohjelma 5 Maakuntakaavoitus 6 Yleiskaavoitus 12 Kaavarungot 18 Maapoliittinen ohjelma 21 Asemakaavoitus 22 Yhteystiedot

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 2012 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ

RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 2012 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ 9.2.2012 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkala RAAHEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA/ 2012 MAAKUNTAKAAVOITUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN VIREILLÄ Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen

Lisätiedot

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1

Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1 Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1 Sisällysluettelo Kaavoitusprosessi... 4 Kaavoitusohjelma... 5 Maakuntakaavoitus... 6 Yleiskaavoitus... 11 Kaavarunko... 16 Aluetarveselvitys... 18 Asemakaavoitus... 19

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta pvm. Kaupunginhallitus pvm. YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta 27.2.2014 YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017-2018 OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta 26.2.2018 TEKNINEN KESKUS YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Muhoksen kunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAMUUTOS KORTTELISSA 202 Asemakaavamuutos koskee Muhoksen kirkonkylän korttelin 202 tontteja 1 ja 2 ja niihin liittyviä puistoalueen

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1

Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1 Kaavoitusohjelma 2018 VERSIO 1.1 Sisällysluettelo Kaavoitusprosessi... 4 Kaavoitusohjelma... 5 Maakuntakaavoitus... 6 Yleiskaavoitus... 11 Kaavarunko... 18 Aluetarveselvitys... 19 Asemakaavoitus... 21

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen arviointimenettely t... sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013

Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen arviointimenettely t... sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013 Page 1 of 5 Etusivu Kuntaliitto Yleiskirjeet ja lausunnot Yleiskirjeet 2011 Yleiskirje 15/80/2011, Ulla Hurmeranta, Ritva Laine/eg, 8.8.2011 Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen kaupungin kaavoitusohjelma 2016 855/10.1002/2016 MST 4 Yleistä Raahen kaupungin kaavoitusohjelma käsittää jo vireillä olevat osa- ja ase ma kaa vat, kaavarungot

Lisätiedot

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaavan muutos 780/10.1002.100203/2018 KELA 127 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt xx.xx.2019

Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt xx.xx.2019 1 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2019 Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt xx.xx.2019 Jukka Tikanmäki puheenjohtaja Kirsti Kinnunen pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjantarkastaja xx pöytäkirjantarkastaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017 OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta 8.2.2017 TEKNINEN KESKUS YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 ALAVIESKAN KUNTA ALAVIESKAN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 29, 31 JA 32 1.3.2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma TEKNINEN PALVELUKESKUS Ak 215 KAUPUNGINLAHDENRANNAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2017 Kaava-alueen sijainti ja alustava rajaus kartalla. Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue,

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599599404201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43, korttelin 62 tontteja 38 ja 52 sekä kortteleiden välistä katualuetta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

Tyrnävän kunta KAAVOITUSKATSAUS 2014

Tyrnävän kunta KAAVOITUSKATSAUS 2014 Tyrnävän kunta KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 4 1.1. Kaavoitussanastoa... 4 1.2. Kaavoitusprosessin eteneminen... 6 2. Maakuntakaavan uudistaminen... 7 3. Ängeslevänjokivarren

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan muutos (Sandsund I), korttelit ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kirkonkylän asemakaavan muutos (Sandsund I), korttelit ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kirkonkylän asemakaavan muutos (Sandsund I), korttelit 26-28 ja 43 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201603 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; OSAKORTTELI 28 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Kaustisen kunta

KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; OSAKORTTELI 28 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Kaustisen kunta Vastaanottaja Kaustisen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 29.4.2016 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS; OSAKORTTELI 28 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 1. MAANKÄYTTÖ-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 1 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 viistokuva: Jari Kokkonen 9.9.2016 Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt xx.xx.2016 xx x puheenjohtaja x pöytäkirjanpitäjä x pöytäkirjantarkastaja x pöytäkirjantarkastaja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Iin kunta

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Iin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Iin kunta Kunnanhallitus 11.1.2017 (Maapoliittinen työryhmä 16.12.2016 ) 1 1. JOHDANTO Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen..2015, 1 (10) S w e c o Y m p ä r i s t ö Oy Laatinut: Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:..

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. ALAVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus:

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Itäisen 121 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Porokylän Leipomo Oy) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot