Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat
|
|
- Susanna Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat Kaluston ja kuljetusten ympäristövaikutukset pitää ottaa huomioon heti hankintakohteen suunnittelu- ja määrittelyvaiheessa. Hankintayksikkö voi vapaasti määritellä hankkivansa palvelua, joka suoritetaan esimerkiksi hybridi-, sähkö- tai kaasuajoneuvoilla. Paikallisesti tuotetun uusiutuvan polttoaineen tarjontaa on hyvä hyödyntää, jos se on mahdollista. Hankinnan suunnittelun yhteydessä hankintayksikön on omien tarpeidensa lisäksi arvioitava kustannuksia, joita eri vaatimustasolle asetetut kilpailutuksen ehdot voivat synnyttää. Jos kaluston vaatimustaso asetetaan paikallisesti aiemmin sovellettua tasoa selvästi korkeammalle, tällä voi olla vaikutusta kuljetusyritysten mahdollisuuksiin tarjota olemassa olevaa kalustoa kyseiseen hankintaan. Tavoiteltuun vaatimustasoon on hyvä edetä suunnitelmallisesti. Tarvittavien kalustoinvestointien tarve tulee suunnitella ennakkoon ja asettaa oikeassa suhteessa sopimuksen arvoon ja sitä kautta yritysten investointien takaisinmaksukykyyn. Näin varmistetaan, ettei hankintayksikölle aiheudu ennakoimattomia lisäkustannuksia. Vähäinen kilpailu ja tarjoajien määrä voi jo sinänsä nostaa sopimushintaa. Vaatimustasosta seuraavien kalustoinvestointien aiheuttamia kustannusvaikutuksia on hyvä selvittää markkinakartoituksen yhteydessä jo ennen tarjouspyynnön valmistelua. Linja-autojen EURO-päästöstandardit EURO-luokitus kuvaa terveydelle haitallisten päästöjen määrää. Mitä suurempi EURO-luokka, sitä puhtaampia ovat pakokaasut. Uuden EURO-luokituksen käyttöönottoon liittyy aina noin vuoden mittainen siirtymävaihe, jolloin sinä vuonna ensirekisteröidyt ajoneuvot voivat olla vanhemman tai uuden EURO-luokan mukaisia. Vaihtoehto 1: Hankinnan toteutus vähimmäisvaatimuksin Vähimmäisvaatimukset kaluston pakokaasupäästöille (typenoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt) Esimerkki 1 Joukkoliikennehankinta, jonka tavoitteena ovat vähimmäisvaatimukset, jotka pysyvät samoina koko sopimuskauden aikana Kaluston on täytettävä vähintään seuraavat vaatimukset: Maaseutuliikenteessä EURO II -luokan päästötasot*. Seutuliikenteessä EURO III -luokan päästötasot*. Kaupunkien paikallisliikenteessä EURO IV -luokan päästötasot*. *Nämä ovat Motivan suosittelemia päästövaatimuksia. Hankintayksiköt asettavat vaatimukset omien tavoitteiden ja markkinakartoituksen mukaan. Käytettyjen bussien päästöluokkaa voi parantaa jälkiasennettavilla laitteilla, jos laitteiden suorituskyvystä ja kestävyydestä on riittävää näyttöä. 1
2 Todentamistapa Jos ajoneuvoon on tehty teknisiä lisäyksiä, joiden ansiosta vaadittu EURO-taso saavutetaan, tehdyt tavarantoimittajan dokumentti jälkiasennuslaitteen eli retrofit-järjestelmän vaikutuksesta sekä rekisteritodistuksen erikoisehtojen asianomainen merkintä. Jälkikäsittelylaitteilla tapahtuva päästöjen vähentyminen on oltava alla olevan taulukon mukainen. Vaadittava puhdistusalenema päästötasomuutoksen mukaan Auton alkuperäinen Jälkikäsittelylaitteilla Päästöalenemavaatimus päästöluokka aikaansaatava päästötaso NO x PM Esimerkki 2 Joukkoliikennehankinta, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä investoimaan tehokkaampaan kalustoon (sopimuskausi 5 10v) Kuljetuskalustoa koskevat vaatimukset pakokaasupäästöt Kaluston on koko sopimuskauden aikana keskimäärin täytettävä: Maaseutuliikenteessä korkeintaan 17 vuotta vanhat päästötasot*. Seutuliikenteessä korkeintaan 10 vuotta vanhat päästötasot*. Kaupunkien paikallisliikenteessä korkeintaan 8 vuotta vanhat päästötasot*. *Nämä ovat Motivan suosittelemia päästövaatimuksia. Hankintayksiköt asettavat vaatimukset omien tavoitteiden ja markkinakartoituksen mukaan. Käytettyjen bussien päästöluokkaa voi parantaa jälkiasennettavien laitteiden avulla, jos laitteiden suorituskyvystä ja kestävyydestä on riittävää näyttöä. Todentamistapa Jos ajoneuvoon on tehty teknisiä lisäyksiä, joiden ansiosta vaadittu EURO-taso saavutetaan, tehdyt 2
3 tavarantoimittajan dokumentti jälkiasennuslaitteiston eli retrofit-järjestelmän vaikutuksesta sekä rekisteritodistuksen erikoisehtojen asianomainen merkintä. Jälkikäsittelylaitteilla tapahtuva päästöjen vähentyminen on oltava alla olevan taulukon mukainen. Vaadittava puhdistusalenema päästötasomuutoksen mukaan Auton alkuperäinen Jälkikäsittelylaitteilla Päästöalenemavaatimus päästöluokka aikaansaatava päästötaso NO x PM Vaatimuksia tukevat sopimusehdot: Vähimmäisvaatimuksiksi asetetut päästötasot (EURO-normit) voidaan täyttää joko investoimalla tarvittaessa uuteen kalustoon tai asentamalla tarvittaessa jälkikäsittelylaite (retrofit-järjestelmä) viimeistään sopimuskauden alkaessa/ensimmäisen palveluvuoden päätyttyä. Jos sopimus on pitkä (5-10 v.), uuteen kalustoon siirtymistä voi myös pidentää. HUOM! Tällä tavalla tilaaja voi myös kannustaa maaseutu- ja seutuliikenteen palveluntarjoajia. Palveluntarjoaja vastaa siitä, että liikenteessä käytettävien ajoneuvojen ympäristöominaisuudet täyttävät asetetut vaatimukset. Korvauksen määrää vähennetään, jos käytetyt linja-autot eivät saavuta vaadittua päästötasoa. Tilaaja suorittaa sopimuskauden aikana pistokokeita. Palveluntarjoajaa koskevat vähimmäisvaatimukset energiankulutus/hiilidioksidipäästöt Polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen osalta palveluntarjoajalta edellytetään autokohtaista polttoaineenkulutuksen ja/tai taloudellisen ajotavan seurannan järjestämistä. Tarjoajalla pitää olla viimeistään sopimuskauden alkaessa toimintasuunnitelma kuljetusten energiatehokkuuden parantamiseksi sekä rutiinit sen seurannalle ja raportoinnille. Todentaminen Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimuksen todistus aktiivijäsenyydestä, ympäristöjohtamisjärjestelmä tai -ohjelma tai sen seurantaraportti tai muu vastaava dokumentaatio, josta asian (polttoaineenkulutuksen ja/tai taloudellisen ajotavan) aktiivinen seuranta ilmenee. Vaatimusta tukeva sopimusehto: Palveluntarjoajalla on oltava toimintasuunnitelma kuljetusten energiatehokkuuden parantamiseksi ja rutiinit sen seurannalle ja raportoinnille viimeistään sopimuskauden alkaessa/ensimmäisen palveluvuoden päätyttyä. 3
4 Vaihtoehto 2: Hankinnan toteuttaminen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella Annetuista tarjouksista valitaan kohdekohtaisesti se joka on kokonaistaloudellisesti edullisin. Tällöinkin yleensä asetetaan halutut vähimmäisvaatimukset kalustolle ja paremmista ympäristöominaisuuksista voi saada lisäpisteitä tarjousten arviointiin. Arviointiperusteena voivat olla hinta, kaluston ympäristöominaisuudet ja palvelun laatu. Eri tekijöiden painotus valitaan hankinnan tarpeiden ja haluttujen vaikutusten mukaisesti. Ympäristöominaisuuksille on suositeltavaa antaa vähintään %:n painoarvo kokonaispisteistä, esimerkiksi: hinta 60 %, laatu 20 % ja ympäristö 20 %. Esimerkkejä ympäristöominaisuuksista kokonaistaloudellisuuden vertailuperusteina: Kaluston epäpuhtauspäästöt Vähimmäisvaatimustasoa paremmasta kalustosta annetaan lisäpisteitä jos osa palvelun tuottamiseen tarjottavista ajoneuvoista on tiukempien EURO-päästövaatimusten: Euro III, Euro IV, Euro V, EEV tai (vuodesta 2015) Euro VI mukaisia.* *Vertailukriteeriksi valitaan siis vähimmäisvaatimuksesta seuraava taso. Eli jos vaatimuksena on ollut Euro II, niin jo Euro III -tason kalustosta saa pisteitä. Käytettyjen bussien päästöluokkaa on mahdollista parantaa jälkiasennettavien laitteiden avulla jos laitteiden suorituskyvystä ja kestävyydestä on riittävä näyttö. Todentaminen Jos ajoneuvoon on tehty teknisiä lisäyksiä, joiden ansiosta vaadittu EURO-päästötaso saavutetaan, tehdyt tavarantoimittajan dokumentti retrofit-järjestelmän vaikutuksesta sekä rekisteritodistuksen erikoisehtojen asianomainen merkintä. Jos päästöjä vähennetään jälkikäsittelylaitteilla, päästöjen vähenemän on oltava alla olevan taulukon mukainen. Jälkikäsittelylaitteilta vaadittava päästöjen alenema päästötasomuutoksen mukaan Auton Jälkikäsittelylaitteilla Päästöjen vähimmäisalenema alkuperäinen päästöluokka aikaansaatava päästötaso Typen oksidit (NOx) Hiukkaset (PM) Euro VI -94 % -93 % Euro VI -92 % -90 % Euro VI -89 % -50 % Euro V Euro VI -80 % -50 % Esimerkki. Jos Euro III -päästöluokan auto muutetaan jälkikäsittelylaitteilla Euro V luokkaa vastaavaksi autoksi, NOxpäästöjen pitää alentua vähintään 60 % ja hiukkasten 80 %. 4
5 Energiatehokkuuteen vaikuttavat tekijät Kalustosta, jossa on käytössä kuljettajakohtainen ajotavan seurantajärjestelmä saa lisäpisteitä. Todentaminen: Todistus seurantajärjestelmän käyttöönotosta. Tarjoaja, jonka kuljettajat ovat suorittaneet taloudellisen ajotavan koulutuksen, johon on sisältynyt ajoharjoittelua, saa lisäpisteitä. Todentaminen: Todistus koulutuksesta, josta käy ilmi ajoharjoittelu. Todistus ei saa olla viittä vuotta vanhempi. Melu Kalusto, jonka ulkomelutaso on 77dB(A) tai alle saa lisäpisteitä. Kalusto, jonka sekä sisä- että ulkomelutaso on 75 db(a) tai alle saa lisäpisteitä. Todentaminen: Kalustonvalmistajan vakuutus toimitettavan kaluston melutasosta, mittauspöytäkirja tai mittauksen tekijän todistus mittaustuloksista. Ulkomelun mittaustulosten tulee perustua direktiivin 70/157/EEC laajennuksen 2007/34/EC määrittämiin mittauksiin. Sisämelun mittaus suoritetaan Suomen tieliikennelain Vi 225_2_10_b 30 / /258 sisämelukohdan mukaisesti. Sisämelun mittauksista hyväksytään korivalmistajan tai Trafin hyväksymien tahojen tekemät mittaukset. Palveluntarjoajia kannustavia sopimusehtoja Osana palvelun laatua ovat laatuvaatimuksissa esitetyt ympäristöarvot. Palveluntarjoaja voi esittää uusia, voimassaolevan sopimuksen laatuvaatimusten ylittäviä toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Hyvitys huomioidaan vuosittaisten kokonaiskustannusten määrittelyssä. 5
Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat
Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat Kaluston ja kuljetusten ympäristövaikutukset pitää ottaa huomioon heti hankintakohteen suunnittelu- ja määrittelyvaiheessa.
Julkiset henkilökuljetuspalveluhankinnat
Julkiset henkilökuljetuspalveluhankinnat Käyttötarkoitus Tämä ohje koskee muita kuin joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaisia julkisen sektorin ostamia henkilökuljetuspalveluita, kuten esimerkiksi
JOUKKOLIIKENNELAIN JA PALVELUSOPIMUSASETUKSEN MUKAISET JOUKKOLIIKENNE- PALVELUHANKINNAT Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa
JOUKKOLIIKENNELAIN JA PALVELUSOPIMUSASETUKSEN MUKAISET JOUKKOLIIKENNE- PALVELUHANKINNAT Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.0 Julkaistu 4/2017 Tarkista, että sinulla on viimeisin
Joukkoliikenteen ympäristövaikutus ja energiatehokkuus Elina Ojala, Motiva Oy
Joukkoliikenteen ympäristövaikutus ja energiatehokkuus Elina Ojala, Motiva Oy 16.1.2018 Maksuton Help Desk palvelumme vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse hankintapalvelu@motiva.fi Viestimme
JOUKKOLIIKENNELAIN JA PALVELUSOPIMUSASETUKSEN MUKAISET JOUKKOLIIKENNEPALVELUHANKINNAT
JOUKKOLIIKENNELAIN JA PALVELUSOPIMUSASETUKSEN MUKAISET JOUKKOLIIKENNEPALVELUHANKINNAT Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.2 Julkaistu 4/2018 Tarkista, että sinulla on viimeisin
Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat
Joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen mukaiset joukkoliikennepalveluhankinnat Kaluston ja kuljetusten ympäristövaikutukset pitää ottaa huomioon heti hankintakohteen suunnittelu- ja määrittelyvaiheessa.
Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Seminaari 8.10.2012. Motiva Oy 1
Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Seminaari 8.10.2012 Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011)
Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa. Motiva Oy 1
Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa ( 1509/2011)
Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Motiva Oy 1
Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa 7.11.2011 Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011) Astui voimaan
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.0 Julkaistu 4/2017 Tarkista, että sinulla on viimeisin versio dokumentista: www.motivanhankintapalvelu.fi/tietopankki Sisällysluettelo
Vesihuollon hankinnat yhteistyössä muiden julkisten hankkijoiden kanssa
Vesihuollon hankinnat yhteistyössä muiden julkisten hankkijoiden kanssa VESIHUOLTO 2019 päivät 16.5.2019 Kristiina Bailey hankintapäällikkö Helsingin seudun ympäristöpalvelut - kuntayhtymä 1 2 1 Nurmijärvi
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.2 Julkaistu 4/2018
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.2 Julkaistu 4/2018 Tarkista, että sinulla on viimeisin versio dokumentista: www.motivanhankintapalvelu.fi/tietopankki Sisällysluettelo
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa
HENKILÖKULJETUKSET Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Versio 2.1 Julkaistu 12/2017 Tarkista, että sinulla on viimeisin versio dokumentista: www.motivanhankintapalvelu.fi/tietopankki Sisällysluettelo
OPAS TAVARANKULJETUS- PALVELUIDEN HANKINTAAN
OPAS TAVARANKULJETUS- PALVELUIDEN HANKINTAAN - Suosituksia vaatimuksiksi ja vertailukriteereiksi Versio 1.0 Julkaistu 12/2017 Tarkista, että sinulla on viimeisin versio dokumentista: www.motivanhankintapalvelu.fi/tietopankki
Luonnos kommenteille Ohje tavarankuljetuspalveluiden hankintaan
Luonnos kommenteille 6.11.2017 Ohje tavarankuljetuspalveluiden hankintaan Tavarankuljetuspalvelu Luonnos 11/2017 1 Sisällysluettelo 1. Tausta... 3 1.1 Ohjeen tarkoitus... 3 1.2 Ohjeen soveltaminen eri
Ulkoasiainministeriö, ympäristönäkökulma mukana hankinnoissa. Ylitarkastaja Vesa Leino
Ulkoasiainministeriö, ympäristönäkökulma mukana hankinnoissa Ylitarkastaja Vesa Leino Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. MISSIO: Osana
Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus
Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Tausta 2. Kilpailuttamisperiaatteet 3. Ympäristöbonus
PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? Petri Saari 14 October 2014
PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? Petri Saari 14 October 2014 Petri Saari 1 PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? ESITYKSEN SISÄLTÖ Suomalainen Proventia Emission Control Miksi? Miten? Mihin? Rekisteriotemerkinnät
KOULUKULJETUKSET LUKUVUONNA
1 ISONKYRÖN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Pohjankyröntie 136 61500 ISOKYRÖ 4.4.2018 KOULUKULJETUKSET LUKUVUONNA 2018 2020 Sopimuskausi Isonkyrön kunta pyytää tarjousta Hilma- ilmoituskanavaan lähetetyn hankintailmoituksen
Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä Toivakan kunta, y-tunnus 0177201-0, pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 17.3.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön
KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA
Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-
KILPAILUTUS KANNUSTAA PUHTAAMPIEN BUSSIEN KÄYTTÖÖN
KILPAILUTUS KANNUSTAA PUHTAAMPIEN BUSSIEN KÄYTTÖÖN Reijo Mäkinen 4.12.2007 Sisältö YTV:n tehtävä Bussipalveluiden kilpailuttaminen HKL:n, YTV:n ja Neste Oilin biopolttoainehanke Yhteenveto MISSIO YTV tuottaa
Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ
Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne
Fiksut hankinnat avainasemassa liikkumisen ja kuljetusten murroksessa , WEBINAARI Klo
Fiksut hankinnat avainasemassa liikkumisen ja kuljetusten murroksessa 13.12.2017, WEBINAARI Klo 9.30-10.30 Webinaarin mahdollistaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Käytännön asioita Webinaari tallennetaan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8746/
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 57 Asianro 8746/02.08.00.01/2017 Vilkku liikenteen tarjouskilpailu vuonna 2018 Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten järjestäminen siirsi
Turun kaupungin hankinnat ja logistiikka
Turun kaupungin hankinnat ja logistiikka Kuinka ympäristöasiat huomioidaan hankinnoissa Ekotukikoulutus 10.11.2015 Turun kaupungin tavara- ja palveluhankinnat vuositasolla M Tavarahankinnat Palveluhankinnat
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto
LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla
Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä Toivakan kunta, y-tunnus 0177201-0, pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 11.2.2018 julkaistun ennakkohankintailmoituksen, 20.3.2018
MS+ Maaseutuliikenne, lisäpisteet vähimmäiskriteerien päälle (laatuvertailu mukana)
MAASEUTU JA SEUTULIIKENTEIDEN LINJA AUTOJEN KALUSTOVAATIMUKSET (LL, 20.3.) MS Maaseutuliikenne, vähimmäiskriteerit* (vain hintavertailu) Liikenteen tyypittely Maaseutumaiset olosuhteet, reitit pääosin
Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:
Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde
Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu
Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset
Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa seminaari 7.11.2012 Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan
Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)
Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...
Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys
1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys
1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki
KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS
LIITE 4 TARJOUSLOMAKE 1 (6) KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Eri yhteenliittymät tekevät kukin oman tarjouksensa riippumatta
Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki
Vihreät hankinnat ja hankintalaki Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari 18.01.2010 Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Yleisiä lähtökohtia Hankintalaki perustuu pitkälti EU-lainsäädäntöön,
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND JÄLKIASENNETTAVIEN PAKOKAASUN PUHDISTUSLAITTEISTOJEN ARVIOINTI
1 JÄLKIASENNETTAVIEN PAKOKAASUN PUHDISTUSLAITTEISTOJEN ARVIOINTI 2 UUSIEN PÄÄSTÖMÄÄRÄYSTEN VOIMAANTULO EURO 4 uudet tyypit 1.10.2005 kaikki uutena myytävät autot 1.10.2006 EURO 5 uudet tyypit 1.10.2008
MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI
1 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI TARJOUSPYYNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULUN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Pyydämme tarjoustanne takseilla ja
TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ
Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2009 Diaarinumero: TRE: 7214/02.07.01/2009 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta
TARJOUSPYYNTÖ LAUKAAN KUNNAN KULJETUSPALVELUISTA
1 TARJOUSPYYNTÖ LAUKAAN KUNNAN KULJETUSPALVELUISTA Laukaan kunta (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.4.2013 julkaistun hankintailmoituksen korjausilmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön
Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen
VAALAN KUNTA. Tarjouspyyntö KULJETUSPALVELUT
VAALAN KUNTA Tarjouspyyntö KULJETUSPALVELUT 13.11.2012 VAALAN KUNTA, Sivistyslautakunta Niskantie 10 91700 Vaala Puh. 0400-855941, 0400-855947, fax. (08) 536 0181 vaala@vaala.fi Kuljetuspalveluiden osto
HSL:n ympäristöbonusjärjestelmä ja kilpailutuskriteerit
HSL:n ympäristöbonusjärjestelmä ja kilpailutuskriteerit Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa, Motiva, Tampere Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Tausta 2. Kilpailuttamisperiaatteet
Kuljetus Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat (GPP), tuotekohtaiset ohjeet
Kuljetus Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat (GPP), tuotekohtaiset ohjeet 1 Soveltamisala Julkishallinnon hankkimat ajoneuvotyypit vaihtelevat laajasti normaalikäyttöön soveltuvista ajoneuvoista (esimerkiksi
TÄYDELLINEN PROSESSI
14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi
Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset julkisilla hankinnoilla lisää energiatehokkuutta kuljetusalalle
Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset julkisilla hankinnoilla lisää energiatehokkuutta kuljetusalalle Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 Vesa Peltola, Motiva Oy LIIKENTEEN ENERGIATEHOKKUUS-
HSL joukkoliikenneosasto
LIITE A KILPAILUKIERROKSEN 41/2017 TARJOTUT KOHTEET LIIKENNÖITSIJÖITTÄIN 228 229 230 231 232 Yht. Linjat 38, 321, 322, 335, 614, 615, 617, 313, 432, 434, 444, 588 411, 415, 421, Tarjoaja 345, 435, 566,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti
Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):
Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä
LIITE 8 TARJOUSKIRJE KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut
KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 8 TARJOUSKIRJE Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi PL 1097 (Suokatu 42) PL 3016 *017 185 111 017
Tarjouspyyntö vuokrakoneista
Forssan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Tekninen ja Ympäristötoimi Turuntie 18 1.3.2016 30100 Forssa Tarjouspyyntö vuokrakoneista Hankinnan kohde ja kuvaus Infrapalvelut pyytää tarjouksia maanrakennuskoneista vuodeksi
Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) 2 Selvitys ympäristövyöhykkeestä Helsingissä ja eräissä Euroopan kaupungeissa vuonna 2012 HEL 2013-005744 T 11 00 01 Päätösehdotus Esittelijä Tausta päättänee
Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.
Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2
15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.
POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä
Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015
Yhteenliittymän käyttö ei saa olla kilpailulain vastaista (948/2011). Yhteenliittymän on nimettävä liittymälle yhteyshenkilö.
1 LIITE 3 TARJOUSKILPAILUN EHDOT / ESI- JA PERUSOPETUSKULJETUKSEN OPPILASKULJETUKSEN TARJOUSPYYNTÖ / KUHMOISTEN KUNTA 1. Tiedot tarjoajasta 2. Yhteenliittymät 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Kalusto- ja
KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LIITE 1 3.6.2008 1
3.6.2008 1 VERKKOLASKUJEN VÄLITYSPALVELUT HANKINNAN YKSILÖINTI 1 Hankinnan tausta 1.1 Ostolaskut 1.2 Myyntilaskut Kirkkonummen kunnalla on käytössä ostolaskujen käsittelyssä Rondojärjestelmä. Kunnalla
Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa
TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ
Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2008 Diaarinumero: TRE:1307/08.01.01/2008 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta
Laskennalliset vuotuiset ajokilometrit ovat kaikkien linjojen osalta yhteensä noin km.
LIITE 3 Kohteen kuvaus POSELY/182/2016 4.2.2016 Pohjois Savon elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus 3. Kohteen kuvaus 3.1. Yleistä Tarjottava kohde sisältää Iisalmen paikallisliikenteen vuorot. Laskennalliset
PäUiäM^ PARASTA AIKAA.
PäUiäM^ 6.3.2015 Pälkäneen kunta Tekninen lautakunta TEKNISEN OSASTON JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KONETYÖT Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta (=tilaaja) pyytää tarjouksia kunnallisteknisiin rakennus-ja kunnossapitotöihin
MAA JA BIOKAASUN KÄYTTÖ BUSSIEN SEUTULIIKENTEESSÄ
1 MAA JA BIOKAASUN KÄYTTÖ BUSSIEN SEUTULIIKENTEESSÄ Reijo Mäkinen Yksikön päällikkö Joukkoliikenneyksikkö 2 SISÄLTÖ YTV:n liikenneosaston tehtävät YTV:n vastuulla oleva liikennöinti Palvelujen ostokriteerit
LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1
LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä
1/9. Savo- Karjalan Linja Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. --- Kyllä --- Kyllä --- Kyllä ---
1/9 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 12215 / KORJAUSILMOITUS: Joensuun kaupunkiseudun joukkoliikenteen kannusteurakkaan perustuva sopimus (kohteet 2 ja 3) 1.7.2014 alkaen (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita
HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL
HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä
Taulukko 1. Bussien keskimääräisiä päästökertoimia. (www.rastu.fi)
MUISTIO 7.5.2010 VTT-M-04216-10 Nils-Olof Nylund LIIKENNEPOLTTOAINEIDEN LAATUPORRASTUS LÄHIPÄÄSTÖJEN PERUSTEELLA Tausta Parafiinisen dieselpolttoaineen ja metaanin (maakaasu/biokaasu) voidaan kiistatta
Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely
Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun
Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.
1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2011 1 (5) 794 Vt Emma Karin toivomusponsi: Kaupungin biopolttoainehankinnat ja HSL:n bussiliikenteen kilpailutuskriteerit Pöydälle 5.9.2011 HEL 2011-001445 T 11 00 00
TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE...
Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista
Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...
Tietokoneet ja näytöt Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa
Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Tämän ohjeen tarkoituksena on auttaa julkisia hankkijoita valitsemaan energiatehokkaampia ja ympäristöä säästävämpiä tietokoneita ja näyttöjä. Ohjeessa
Joukkoliikenteen kilpailuttamiskriteerit ponnistavat tutkimuksesta ja hankintalainsäädännöstä
Joukkoliikenteen kilpailuttamiskriteerit ponnistavat tutkimuksesta ja hankintalainsäädännöstä TransEco-päättöseminaari HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Tausta 2. Kilpailuttamisperiaatteet
23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl
TARJOUSPYYNTÖ 23.11.2009 Arvoisa vastaanottaja RHL-Data Oy pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellystä tuotteesta ja/tai palvelusta tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä yksilöidyllä tavalla. Tarjous
Liikeyhtymä M&R Ruokolainen Ky
1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 28839 / KORJAUSILMOITUS: Lieksan ja Nurmeksen kaupunkien maa-ainesten ym. kuljetuspalvelut (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 8 Kelvollisia tarjouksia
Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut
Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...
HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan
Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely
Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun
TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä
LIITE 2 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä täytettynä. Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Kaikkiin
Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin. ympäristövaikutuksia pienentäen?
Haluatko tehdä hankinnat kokonaistaloudellisemmin ja ympäristövaikutuksia pienentäen? Motivan hankintapalvelu auttaa julkista sektoria energia- ja materiaalitehokkuuteen liittyvissä esim. energian, jätehuollon,
Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön
Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun
Hankintojen ympäristönäkökulmat ja niiden huomiointi hankinnan eri vaiheissa
Hankintojen ympäristönäkökulmat ja niiden huomiointi hankinnan eri vaiheissa Ympäristönäkökohdat hankinnoissa Kuopio 29.10.2008 Vesa Haapamäki Materiaalitoimen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Esityksen
Kehittyvä bussitekniikka ja vaihtoehtoiset energiamuodot
Kehittyvä bussitekniikka ja vaihtoehtoiset energiamuodot Seminaari Messukeskus -kuntayhtymä Kymmenen vuotta yhteistyötä VTT:n kanssa RAKEBUS RASTU HDENIQ HDENIQ kaupunkibussien päästötietokanta HSL:n kannalta
Katsaus kone- ja kuljetuskaluston ympäristö- ja turvallisuusvaatimuksiin tiestön hoidon alueurakoissa
Katsaus kone- ja kuljetuskaluston ympäristö- ja turvallisuusvaatimuksiin tiestön hoidon alueurakoissa Infra-alan ympäristöpäivä 23.10.2015 Anne-Mari Haakana, Liikennevirasto Esityksen sisältö Tausta ympäristö-
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa
Turun kaupungin hankinnat ja logistiikka
Turun kaupungin hankinnat ja logistiikka Kuinka ympäristöasiat huomioidaan hankinnoissa Ekotukikoulutus 20.10.2016 / tuoteryhmäpäällikkö Tuula-Marja Mantere Turun kaupungin hankinnat 2010-2015 700 000
RASTU-SEMINAARI. Liikenteen tilaajan näkökulma. Reijo Mäkinen
RASTU-SEMINAARI Liikenteen tilaajan näkökulma Reijo Mäkinen 9.5.2006 MISSIO YTV tuottaa laajentuvan pääkaupunkiseudun asukkaille tärkeitä YTV-lain mukaisia tai kuntien YTV:n tehtäviksi sopimia palveluja
Bussiliikenteen tarjouskilpailu 35/2014
Hallitus 169 18.11.2014 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 35/2014 RATKAISU 340/07.71.711/2014 Hallitus 169 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230,
BUSSILIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN ASKELMERKIT. toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013
BUSSILIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN ASKELMERKIT toiminnanjohtaja Pekka Aalto, Suomen Paikallisliikenneliitto ry 15.1.2013 1. TARJOUSKILPAILUSTA SOPIMUKSEEN Tarjouspyyntö Tarjouspyyntö on kehotus tarjouksen
TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN
Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...
Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus
LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT
LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Liikennöinnissä
Tarjouspyyntö "Microsoft School Agreement ja Select sopimukset
Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Tarjouspyyntö "Microsoft School Agreement ja Select sopimukset Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö
Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy
Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta Hansel Oy 1 Ympäristömerkin käyttäminen Direktiiviteksti Artiklassa 43 Merkit Ympäristö, reilu kauppa, luomu. Miten voi käyttää ympäristömerkkiä
EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011
EkoAuton julkistustilaisuus Katja Lohko Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi 2 Sisältö Trafin Ekoautoilusivusto ja henkilöauton hankintaohje Turvallinen auto Ympäristöä vähemmän kuormittava
Hankinnan sisällön määrittely
Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen