Socca. Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Socca. Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä"

Transkriptio

1 Socca Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus sosiaalityössä Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Sosiaalityön kehittämisen foorumi Socca Puheenvuorossani on kolme teemaa Pohdin aluksi näkevän katseen rajoja kulkemalla kotikäynneillä lastensuojeluasioissa - eteisestä peräkammariin saakka. Tämän jälkeen etsin havaitsemisen ja tietämisen näkökulmia ja suhteita arkisessa sosiaalityössä. Lopussa asetun olennaisen äärelle: puhun itsestään tietoiseksi tulemisen tärkeydestä kehittämistyön lähtökohtana ja voiman antajana sekä yhdessätietämisestä ja yhdessäkehittämisestä. Socca

2 1 Kotikäynnille Socca Eteisen matolla Ovikellon jälkeen astumme eteiseen. Lapsi komentaa meitä ottamaan kengät pois - ettei äiti suutu. Aino Kääriäinen Socca

3 Keittiön tiskialtaassa Tuo mustanaan kihisevä kärpäsparvi työntää vatsaa lähemmäs kieltä. Asuuko täällä todellakin se poika, joka avasi meille oven? Haju tarttuu mukaan. Poikaa emme saaneet. Aino Kääriäinen Socca Olohuoneen sohvalla Poissaolevaa keskustelua. Äidin katse on kiinni jossakin muussa: Etkö sä jumalauta ole keränny tota näkkileipää vieläkään pois lattialta? Lattialla on hädin tuskin silmin nähtävä muru. Me kaikki pienenemme sille tasolle. Aino Kääriäinen Socca

4 Makuuhuoneen patjalla Ei ole lakanoita. Jäljet kertovat eletystä. Ketkä kaikki tässä vielä nukkuvatkin? Aino Kääriäinen Socca Mitä näkemällä voi tietää? Socca

5 Tieto, toiminta ja moraali Tieto ohjaa toimintaa. Millaista tietoa asiakastyön päätöksenteossa käytetään? Millainen on se prosessi, jossa ammattilainen tulee tietoiseksi omasta käytännön osaamisestaan ja pystyy osaamisensa ja tietämisensä perusteella tekemään asiakkaan kannalta hyviä päätöksiä? Miten tietoja kerätään ja miten niitä käytetään asiakastyössä ja kehittämistyössä? Millainen on työntekijän tiedonmuodostuksen moraali? Socca Tiedonmuodostuksen haaste Väitteet, jotka pitävät paikkansa kaikkien mahdollisten kokijoiden ja havaitsijoiden kohdalla kaikissa mahdollisissa erilaisissa erityisolosuhteissa, ovat mahdollisimman kaukana kaikista yksittäisistä konkreettisista kokemuksista (John Dewey 1999, 190). Socca

6 Havainto tiedonmuodostuksen välineenä Tietämisen yhteys olosuhteisiin ja tilanteisiin on suuri. Tiedon muodostamisen tavat ovat osa tietämistä. Havaintosisällöt välittävät tietoa sekä havaitsemastamme kohteesta että myös suhteestamme siihen. Havaitseminen tai näkeminen on tiedonmuodostuksen keskeinen metodinen väline. Socca Havainto Järki Mitä nyt tapahtuu? Merkitys Ymmärrys Mikä on mahdollista? Havaintoja itsestä näkijänä ja kokijana Suunta Mitä pitää tehdä? Aino Kääriäinen 12 6

7 3 Yhdessätietämisestä ja yhdessäkehittämisestä Socca Yhdessäkehittäminen Omaa työtä pitää voida avata jotta voi tulla tietoiseksi siitä, mikä on hyvää ja toimivaa ja mitä voi ja kannattaa kehittää. Mikä ei tule yhdessä jaetuksi tulee aina jonkun kannettavaksi. (Pirjo Tuhkasaari) Yhteinen kehittämistyö edellyttää yhteisestä puhumista, toisten kuuntelemista ja yhdessärakentamista. Socca

8 Dialogista on se ilo, että kun uskaltaa puhua omastaan ja kuulee toista, väistämättä saa uusia näkökulmia jolloin mahdollisuudet ymmärtää tekemäänsä ja toisten tekemisiä laajenevat. on myös se ilo, että olleessaan aitoa ja läsnäolevaa, siitä tulee voimautunut ja hyvä olo. Socca Kehittäminen ei ole vain yrityksiä toimimattomien asioiden paremmintekemiseksi. Kehittäminen on jatkuvaa herkkyyttä ja tietoisena olemista omasta toiminnasta ja suhteista ympärillä olevaan. Socca

9 Pelkkä itsensä jatkuva reflektoiminen on väsyttävää, eikä johda välttämättä uudenlaisiin ajatuksiin. Yhdessä tietäminen ja yhdessätuotanto sen sijaan voivat avata työhön ja omaan toimintaan uudistavia ja innostavia näköaloja. Socca Socca

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 30.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 1 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

15.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto

15.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 15.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille

SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -toiminta on alkamassa. Ennen toiminnan alkua pyydämme sinua lapsen/nuoren kanssa toimivana

Lisätiedot

Socca strategia 1. Socca. Strategiamme Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus

Socca strategia 1. Socca. Strategiamme Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca strategia 1 Strategiamme 2012...2015 Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus 2 Socca strategia Socca strategia 3 Erilaisia asiakastyön kehittäjäryhmiä 21 tutkimuspäiväkotia Espoo Kauniainen

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Puheenjohtajat uudenlaisen toimintakulttuurin edistäjinä! Hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa

Puheenjohtajat uudenlaisen toimintakulttuurin edistäjinä! Hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa Puheenjohtajat uudenlaisen toimintakulttuurin edistäjinä! Hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa mirkka.torppa@evl.fi 16.5.2019 Millainen on hyvä puheenjohtaja? Vaikuttaa kokouskulttuuriin, hyvään ilmapiiriin

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

PELILLISYYS JA LEIKILLISYYS AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ. Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen

PELILLISYYS JA LEIKILLISYYS AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ. Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen PELILLISYYS JA LEIKILLISYYS AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen 26.9.2018 TAUSTAKSI Soccan PRO SOS- osahankkeessa on vuosien 2017-18 aikana tehty 14 pilottia leikillisyyttä ja pelillisyyttä

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

TERVETULOA! yhteistä elämää

TERVETULOA! yhteistä elämää TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä

Lisätiedot

Tusina teesiä aikuissosiaalityöstä - työpajatyöskentelyn tulokset. Kooste: Anni Kuhalainen, Pikassos

Tusina teesiä aikuissosiaalityöstä - työpajatyöskentelyn tulokset. Kooste: Anni Kuhalainen, Pikassos Tusina teesiä aikuissosiaalityöstä - työpajatyöskentelyn tulokset Kooste: Anni Kuhalainen, Pikassos Työpaja 1 Pois laatikosta yhteisen pöydän ääreen Jos me haluamme muutosta ja vaikuttavuutta ihmisen elämään,

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

Kappale 6. Onnea uuteen kotiin!

Kappale 6. Onnea uuteen kotiin! Kappale 6 Onnea uuteen kotiin! Maijan luona kylässä On lauantai. Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää kalakeittoa. Ovikello soi. Kari, mene avaamaan! Halimo, Abdi ja Jusuf ovat tulossa kylään. Kari

Lisätiedot

Tunnetko tunnesäännöt? Nettiluento 13.3.2015 Anja Saloheimo Sosiaalipsykologi, VTM Pari- ja seksuaaliterapeutti

Tunnetko tunnesäännöt? Nettiluento 13.3.2015 Anja Saloheimo Sosiaalipsykologi, VTM Pari- ja seksuaaliterapeutti Tunnetko tunnesäännöt? Nettiluento 13.3.2015 Anja Saloheimo Sosiaalipsykologi, VTM Pari- ja seksuaaliterapeutti Mikä on tunne? Kehollinen tuntemus, sisäinen kokemus ja lisäksi mukana sosiaalinen ulottuvuus:

Lisätiedot

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ Anne Arkonaho Yhteisökoordinaattori Askel matalankynnyksen kohtaamispaikka, Kalliolan setlementti 040 5182667 anne.arkonaho@kalliola.fi 15.11.2018 ASUKKAIDEN

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Praksis. Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti

Pääkaupunkiseudun Praksis. Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti Pääkaupunkiseudun Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti Praksiksen toimintaidea on asiakastyön käytäntöjä käytäntötutkimuksen ja opetuksen avulla kehittävä verkosto.

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija Socca Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa Petteri Paasio FL, tutkija 1 Mitä mittaaminen on? RIITTÄVÄN TARKAT HAVAINNOT KÄSITTEET, JOILLA ON RIITTÄVÄN

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Ateria 13 5.11.2013 Wanha Satama, Helsinki Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia,

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Tervetuloa Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? oppimisverkostoon Pääkaupunkiseudun Praksis

Tervetuloa Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? oppimisverkostoon Pääkaupunkiseudun Praksis Tervetuloa Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? oppimisverkostoon 23.10.2018 Pääkaupunkiseudun Jenika Heinonenj Koulutussuunnittelija, pääkaupunkiseudun, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,

Lisätiedot

Toimijoiden näkökulmia dokumentointiin ja hiljaisen tiedon välittämiseen seudullisessa sosiaalipäivystyksessä

Toimijoiden näkökulmia dokumentointiin ja hiljaisen tiedon välittämiseen seudullisessa sosiaalipäivystyksessä Toimijoiden näkökulmia dokumentointiin ja hiljaisen tiedon välittämiseen seudullisessa sosiaalipäivystyksessä SeutuSOS tutkimustulosten esittelyä ja pohdintaa Jenni Mari Räsänen & Anna Metteri Tampereen

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Sykettätyöhön.fi-palvelu 15.12.2014 Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia, energiaa

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle

Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle Pääkaupunkiseudun yhteistyöllä hyvä neuvonta ulkomailta maahan muuttaneelle Neo-Vantaa, Neo-seudun osahanke 2009-2012 Sari Pajala, Neo-Vantaa & Yhteispalvelu 22.11.2012 Neo-seudun lähtötilanne v. 2009

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA

ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA Koulutusmateriaali Jenika Heinonen Heikki Waris -instituutti Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Asiakascase 1: 8-vuotias Nelli tulee vanhempien kanssa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Työterveyspsykologi Hanna Wikman- Heinonen KKT-keskus Arvo Esityksen tavoite Antaa perustietoa puheeksiottamisesta ja siinä huomioitavista tekijöistä Antaa käytännön

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry.

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. TERVETULOA SEMINAARIIMME: LAPSI KUTSUU TURVALLISUUTEEN - mikä luo turvaa vauva- ja pikkulapsiperheiden kotielämään? Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. Piirun verran

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Isäryhmän ohjaajalle Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Miksi ryhmään? Ryhmään kuuluminen on yksilölle tärkeää, sen avulla rakennetaan identiteettiä ->

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely.

Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely. - Iikka Lovio 14.8.2012 1 Hyvän olon tila -hanke Hyvän olon tila hankkeessa muotoillaan sosiaalialan

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Korpilahden hoivakoti

Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.

Lisätiedot

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun?

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Petteri Paasio FL, tutkija SoccaPetteri Paasio 1 Huhtikuussa 2015 voimaan tullut

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö. Eeva Vermas 2010

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö. Eeva Vermas 2010 Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö Eeva Vermas 2010 Itäinen perhekeskus Sörnäisten lastenpsykiatrian poliklinikka Lastensuojelu on sosiaaliviraston lapsiperheiden

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Socca. Lape-muutosohjelman jatko. Elämän värit -ryhmä. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Socca

Socca. Lape-muutosohjelman jatko. Elämän värit -ryhmä. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Socca Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Elämän värit -ryhmä Lape-muutosohjelman jatko Socca 24.5.2019 ELÄMÄN VÄRIT RYHMÄ MAAHANMUUTTAJAPERHEILLE Ryhmien vetäjät ja lisätietoa ryhmästä Elina

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Soveltavan taiteen eettiset ulottuvuudet vapautta ja vastuuta Päivi Känkänen, VTT Turun ammattikorkeakoulu

Soveltavan taiteen eettiset ulottuvuudet vapautta ja vastuuta Päivi Känkänen, VTT Turun ammattikorkeakoulu Soveltavan taiteen eettiset ulottuvuudet vapautta ja vastuuta Päivi Känkänen, VTT Turun ammattikorkeakoulu 7.2.2017 Esityksen rakenne I II III IV V Taustaa aiheeseen Taiteen seitsemän tehtävää Taiteen

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

Kappale 6. Onnea uuteen kotiin!

Kappale 6. Onnea uuteen kotiin! Kappale 6 Onnea uuteen kotiin! Maijan luona kylässä On lauantai. Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää kalakeittoa. Ovikello soi. Maija: Kari, mene avaamaan! Halimo, Abdi ja Jusuf ovat tulossa kylään.

Lisätiedot

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A : NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön

Lisätiedot

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO 8.9.2015/Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Missä vaiheessa ollaan OSKEJEN VALTAKUNNALLINEN HANKE VALMISTEILLA 2 Ohjausvelvollisuus 35

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois.

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. 1. Suodattaminen Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. Esim. Kiinnitän huomiota hikoiluuni ja jännittämiseeni, mutta en mieti lainkaan, onko minua kohtaan

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä

Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä Sosiaalipedagogiikan päivät 2018 tutkimustyöryhmät Kemi 22.3.2018 Sanna Ryynänen, FT, sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa 2013-2014 Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen Asta Niskala 3.10.2013 Poske Lapin toimintayksikkö Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot