Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely."

Transkriptio

1 Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely. - Iikka Lovio

2 Hyvän olon tila -hanke Hyvän olon tila hankkeessa muotoillaan sosiaalialan toimipisteitä. Tavoitteena on tila, joka tukee onnistunutta vuorovaikutusta palvelun käyttäjien ja työntekijöiden välillä. Tilojen suunnitteluun osallistuvat palveluiden käyttäjät ja sosiaalialan työntekijät. 2

3 Fyysinen ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen. Käyttäytyminen vaikuttaa muiden tilakokemukseen.

4 Asiakkaan mieltäminen yhteistyökumppaniksi onnistuu, jos se, jolla on valta määritellä suhteet, muuttaa ensimmäisenä omaa näkökulmaa. 4

5 Washingtonin vertaisvalamiehistö. Nuorisorikolliset oikeuslaitoksen yhteisötyökumppaneina. 5

6 Yhteissuunnittelu. 6 6

7 Kysy millaista sossussa asioiminen on älä sitä, minkä värinen seinä siellä pitäisi olla. 7

8

9

10

11 Pelko. Epätietoisuus. Jännitys. Hallinnan puute tilanteessa. 11

12 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. 12

13 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. Tilat eivät kerro sosiaalityöstä ja sen tavoitteista. 13

14 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. Tilat eivät kerro sosiaalityöstä ja sen tavoitteista. Tilat kertovat hyvin vähän työntekijöistä itsestään. 14

15 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. Tilat eivät kerro sosiaalityöstä ja sen tavoitteista. Tilat kertovat hyvin vähän työntekijöistä itsestään. Tilat kertovat hyvin vähän vertaiskokemuksista, hyvistä tai huonoista. 15

16 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. Tilat eivät kerro sosiaalityöstä ja sen tavoitteista. Tilat kertovat hyvin vähän työntekijöistä itsestään. Tilat kertovat hyvin vähän vertaiskokemuksista, hyvistä tai huonoista. Tilat keskustelevat heikosti yhteisöllisen sosiaalityön ihanteen kanssa. 16

17 Kerrataan opit Tilat kertovat vallasta ja kontrollista. Tilat eivät kerro sosiaalityöstä ja sen tavoitteista. Tilat kertovat hyvin vähän työntekijöistä itsestään. Tilat kertovat hyvin vähän vertaiskokemuksista, hyvistä tai huonoista. Tilat keskustelevat heikosti yhteisöllisen sosiaalityön ihanteen kanssa. Turvallisuus ei ole yksiselitteisesti suljettuja ovia ja panssarilasia. 17

18 Toisinkin on 18

19

20 Työvoiman palvelukeskus Duuri

21 Hyvän olon tila -hanke Toimivia tilaratkaisuja ja tietoa tilan vaikutuksesta vuorovaikutukseen. 21

22 Hyvän olon tila -hanke Toimivia tilaratkaisuja ja tietoa tilan vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Yhteistoiminnallisen työotteen vahvistaminen. 22

23 Hyvän olon tila -hanke Toimivia tilaratkaisuja ja tietoa tilan vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Yhteistoiminnallisen työotteen vahvistaminen. Työhyvinvoinnin vahvistaminen. 23

24 Hyvän olon tila -hanke Toimivia tilaratkaisuja ja tietoa tilan vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Yhteistoiminnallisen työotteen vahvistaminen. Työhyvinvoinnin vahvistaminen. Asiakasrajapinnassa tapahtuvan työskentelyn innovaatiopotentiaali? Mitä muuta prosessi synnyttää? 24

25 9:30 12:00 Alustukset Päivän ohjelma Iikka Lovio, projektipäällikkö, : Hyvän olon tila -hankkeen esittely. Liisa Horelli, dosentti, ympäristöpsykologi, Aalto yliopisto: Me muokkaamme rakennukset ja rakennukset muokkaavat meitä ympäristöpsykologinen näkökulma. Maaretta Tukiainen, sisustusarkkitehti ja valmentaja, Moodit Oy: Hyvän olon tila minkälaisessa tilassa ihminen voi hyvin?" Niko Väänänen, tutkija: Sosiaalitoimiston tilan rajojen ja kulkuesteiden vaikutus asiakkuuteen Janne Salovaara, muotoilija: Tilojen yhteissuunnittelu opiskelija-asuntolassa Hoas Junailijankujalla Jussi Ekqvist, tutkija, Aalto yliopiston MIND-tutkimusryhmä: Lupa toimia eri tavalla Tapio Nieminen, Espoon kaupunki: Sosiaalityötä avokonttorissa Ohjeistus työpajaan 25

26 Päivän ohjelma 12:00 Yhteislounas Ravintola Käenpesässä alakerrassa Työpaja Viisi ryhmää, kierretään rastilta toiselle. Tavoite on tuottaa konkreettisia kokeiluja, joita edistetään hankkeen puitteissa tai haastetaan muita alan toimijoita viemän eteenpäin :20: Yhteenveto työpajoista 26

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä

SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT 27.03.2017 Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä Kysely / Selvitys Kysely osana laajempaa selvitystä (valmis 14.03.2017) Mika Forsberg (puheenjohtaja), Soile Sauranen, Eija Tiihonen,

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Me muokkaamme rakennukset ja rakennukset muokkaavat meidät

Me muokkaamme rakennukset ja rakennukset muokkaavat meidät Me muokkaamme rakennukset ja rakennukset muokkaavat meidät Liisa Horelli, ympäristöpsykologian dosentti Aalto yliopisto SOCCA-seminaari, 15.8.2012 Liisa Horelli Esityksen rakenne Ympäristöpsykologian käsitteitä

Lisätiedot

Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja?

Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus 22.6.11 Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja? /Anna-Kaisa Tukiala pvm 1 Lain nimi? Lain henki? Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Sari Tappura 14.3.2017 Lähde: TJS-opintokeskus, Reilun pelin työkalupakki Ohje: Osallistavan työpajan aloittaminen 1. Ryhmäytyminen u Esittely ja luottamuksellisen

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi!

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi Lastensuojelun kesäpäivät Kemi 4.-5.6.2019 Erikoissuunnittelija Anne Kantoluoto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Socca 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN SYSTEEMISEN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN LAPE-

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA Case: Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 1.2.2016 Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 3 TOIMEKSIANTAJASTA Hyvinkään-Riihimäen Seudun

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali 2017 Grand Marina Helsinki 4.5.2017 klo 11.35 11.55 Joustavat oppimisen tilat - JOT Lähtökohdat Tilat Alueellinen kehitys ja palveluverkko Väistötiloissa

Lisätiedot

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske)

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen 22.1.2014 työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Tavoite 1. Työpajassa luodaan kuvapuhelinpalvelun tuottamiselle yhteiset tavoitteet ja kuvaus käyttötilanteesta

Lisätiedot

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015 TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA ULLA PIIRONEN-MALMI METROPOLIA KEVÄT 2015 KIELELLINEN SAMAUTTAMINEN IHMISELLÄ ON SOSIAALISISSA TILANTEISSA MUUNTUMISEN TARVE HÄN HALUAA MUOKATA JA SOVITTAA OMAA

Lisätiedot

Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut

Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut Matalan kynnyksen ja jalkautumisen kehittämistyöryhmä 6.3.2018 Hanna Lohijoki ja Markku Hallikainen, Vasson osahanke 11.1.2019 Hanna Lohijoki Jalkautumisen hyödyt:

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS

TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS HENKILÖSTÖN TYÖPAJA 26.8.2015 Työpajan tulokset AGENDA HENKILÖSTÖTYÖPAJA 15.00 Tervetuloa - Tavoitteet ja sisältö & aiemman työpajan tulokset 15.15 Asukkaiden palvelutarpeet:

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta Työhyvinvointi Janita Koivuranta Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu työn mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Työhyvinvointi vaikuttaa työssä

Lisätiedot

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde 6.11.2014 Mikä MINNO on? - Metropolian kaikkien alojen opiskelijoiden opintoihin kuuluva, pakollinen 10op

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa

Lisätiedot

Socca. Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä

Socca. Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä Socca Näkijänä, tietäjänä ja kehittäjänä Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus sosiaalityössä Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Sosiaalityön kehittämisen foorumi Socca

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa CASE Maahanmuuttajamiesten sirkuskokeilu PRO

Lisätiedot

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä?

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mikä olikaan työn tavoite? Hyvä kuntien henkilökohtaisen neuvonnan verkosto ulkomailta muuttavalle Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle tulevalle! NEUVONTATYÖN tekevät

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Anu Pärssinen, Sosiaalityöntekijä Merikratos lastensuojelu Oy 30.9.2014 Esityksen runko Miten päädyin verkkoon? Miksi nuorille? Case: A-klinikkasäätiön Varjomaailma.fi

Lisätiedot

Johtamisen kehitysloikka

Johtamisen kehitysloikka Johtamisen kehitysloikka Mikä? VIA Leadership in Action -kehitysohjelma keskittyy oman vastuualueen kehittämiseen operatiivisesta ja strategisesta näkökulmasta. Ihmisten johtamisen haasteisiin vastaaminen

Lisätiedot

Sosiaalityön käytännönopintojaksojen sisällöt ja tavoitteet opintojaksoille ja lastensuojelun Praksiksen idea

Sosiaalityön käytännönopintojaksojen sisällöt ja tavoitteet opintojaksoille ja lastensuojelun Praksiksen idea Sosiaalityön käytännönopintojaksojen sisällöt ja tavoitteet opintojaksoille ja lastensuojelun Praksiksen idea Pääkaupunkiseudun Lastensuojelun Praksisseminaari 29.1.2010 Tarja Juvonen ja Tiina Muukkonen

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

henkilokohtainenbudjetointi.fi

henkilokohtainenbudjetointi.fi HB avustajatoiminnan kehittämistarpeet Tuija Nummela Ulla Huhtalo Saimaan Ammattikorkeakoulu YAMK OPISKELIJAT KEHITTÄJINÄ Liittyy opintojaksoon Yhteisöllisen sosiaalityön vaikuttavuus Mitä edellytetään

Lisätiedot

ETÄKUNTOUTUS Sirpa Impinen, Leena Moisio ja Laura Syyrakki

ETÄKUNTOUTUS Sirpa Impinen, Leena Moisio ja Laura Syyrakki ETÄKUNTOUTUS 6.6.2018 Sirpa Impinen, Leena Moisio ja Laura Syyrakki Lähtötilanteen pohdintaa Tarvitsemme uusia toimintamuotoja tukemaan kotona asumista. Osa ihmisistä ei halua/ kykene lähtemään pois kotoa,

Lisätiedot

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Puheenjohtajan keskeisin tehtävä Pitää huolta aikataulusta huolehtia siitä, että kaikki saavat mahdollisuuden osallistua keskusteluun Tauot pidetään sovitusti

Lisätiedot

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Unelma aikuissosiaalityöstä Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Yhteinen unelma yhteisöllisyydestä Me aikuissosiaalityön ammattilaiset

Lisätiedot

MONA. Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti ( )

MONA. Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti ( ) MONA Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti (2010-2012) Tausta Rakennetun ympäristön virikkeellisyys - Ympäristö ja tilaratkaisut vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta KatuMetro - Monikulttuurisuus ja maahanmuutto Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010-2012 VTT, tutkija Vuoden 2010 tutkimus- ja kehittämistoiminta ja tiedottaminen:

Lisätiedot

Yhteistä kehittämistä

Yhteistä kehittämistä Tule mukaan yhteisen oppimisen ja tutkimisen hetkiin! 1 Tavoitteet i i 1. Tehdä näkyväksi, jakaa ja kehittää aikuissosiaalityön osaamista ja asiakastyön taitoja (kohtaaminen, tilannearviotyö, dokumentointi,

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA Aki Tiihonen TURVALLISUUSAJATTELU Turvallisuusajattelua voidaan tarkastella vapaa-ajan tai työpaikan näkökulmasta. Erona on, että työantajaa sitoo työturvallisuuslaki, mikä

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Palvelutori TV Espoon Nopeat kokeilut käytettävyyden ja vaikutusten arviointi

Palvelutori TV Espoon Nopeat kokeilut käytettävyyden ja vaikutusten arviointi Palvelutori TV Espoon Nopeat kokeilut käytettävyyden ja vaikutusten arviointi PalvelutoriTV - Kokeilu pähkinänkuoressa Mitä teimme? Tausta: Neljä Palvelutorin 10 julkisen palveluntuottajan yhteistä 40min

Lisätiedot

Hyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja

Hyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja Hyvää huomista - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja 12.11.2009 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen Kansallinen rahoittaja Uudenmaan

Lisätiedot

Koulutusta taksin kuljettajille ja hoitajille Potilaan eettinen kohtaaminen

Koulutusta taksin kuljettajille ja hoitajille Potilaan eettinen kohtaaminen Koulutusta taksin kuljettajille ja hoitajille Potilaan eettinen kohtaaminen Anne-Mari Savukoski Koulutussuunnittelija, TtM, psykoterapeutti Teemat: Koulutustarve Tavoitteet Suunnitteluprosessi (yhteistoiminnallisesti,

Lisätiedot

VUOROHOIDON 2. NEUVOTTELUPÄIVÄ VARHAISKASVATUSPÄÄLLIKÖILLE

VUOROHOIDON 2. NEUVOTTELUPÄIVÄ VARHAISKASVATUSPÄÄLLIKÖILLE KUTSU VUOROHOIDON 2. NEUVOTTELUPÄIVÄ VARHAISKASVATUSPÄÄLLIKÖILLE 6.4.2016 OHOI osaamista vuorohoitoon -hankkeen neuvottelupäivien tarkoituksena on koota yhteen ja dokumentoida vuorohoidon järjestämisen

Lisätiedot

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry.

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. TERVETULOA SEMINAARIIMME: LAPSI KUTSUU TURVALLISUUTEEN - mikä luo turvaa vauva- ja pikkulapsiperheiden kotielämään? Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. Piirun verran

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Kehittäjäasiakastoiminnalla pyritään kansalaiskeskeiseen palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa

Lisätiedot

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta?

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? ISOn kevätseminaari 22.5.2019, Siilinjärvi Timo Hankosalo, erityisasiantuntija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, projektipäällikkä ISO SOS -hanke

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen

OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen Tervetuloa! OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen keskiviikkona 3. maaliskuuta 2010 Helsingin kaupungintalolla AAMUPÄIVÄN OHJELMA 9.00 avaus ja hankkeen esittelyä 9.20 osallistujien

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 1 GeroMetron seminaari 19.1.2015 Katse kehittämiseen 12.30 Tervetuloa! Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.45 Mistä tässä kaikessa on kyse?

Lisätiedot

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 20.10.2015 Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 2015 2018 Toimijaverkosto Sosiaalitoimi Nuorisotoimi ja etsivä nuorisotyö Typ / tetoimisto Mielenterveyspalvelut STARTTI VALMENNUS Päihdepalvelut

Lisätiedot

Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö.

Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö. Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö laura.suojanen@hus.fi www.hyvakierre.fi HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ 3/2019 HUSin toimitusjohtaja 10,5 vakanssia (15 henkilöä)

Lisätiedot

Etätyö-case osallistuva suunnittelu ja ajallinen ymmärrys

Etätyö-case osallistuva suunnittelu ja ajallinen ymmärrys Kotona työskentelyn haasteet ja mahdollisuudet asumiselle ja kotitoimistolle Etätyö-case osallistuva suunnittelu ja ajallinen ymmärrys Katja Virtanen 140303 Etätyö- case Case- kuvaus Prosessi ja menetelmät

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta Yleistä Voimanpesähanke on tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena on luoda peruspalveluiden rinnalle interventiomalli, jonka avulla ennalta ehkäistään perheiden asunnottomuutta. Tätä nelivuotista

Lisätiedot

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO 3.12.2014 Kaija Lajunen & RiiAa Ala- Luhtala Tunne- ja turvataidot osaamiseksi - hanke Lajunen & Ala- Luhtala 3.12.2014 1 TUNNE- JA TURVATAITOJA

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS TIEDEKULMA 017 PALVELULUPAUS Helsingin kansainvälisin ja aktiivisin tieteen ystävien verkosto, jossa kohtaat kiinnostavia ihmisiä sekä tiedemaailman sisä- että ulkopuolelta. Aktiivinen yhteisöllisen kehittämisen

Lisätiedot

DIGIPOLKU TÖIHIN HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO

DIGIPOLKU TÖIHIN HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO DIGIPOLKU TÖIHIN Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen Minna Pesonen 24.1.2018 HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO Rahoittaja: Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) Aika: 15.2.2017 31.1.2019

Lisätiedot

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Jan Huopainen Katriina Kunttu Marjo Romakkaniemi 19.1.2017 OSALLISUUDEN VARMISTAMINEN JA SYRJÄYTYMISEN

Lisätiedot

Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta ESITTELY

Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta ESITTELY www. Sivu 1/8 Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta Suomen Vesiosuuskuntien Tuki yhdistys sihteeri, Simo

Lisätiedot

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä. ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten

Lisätiedot

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1 1 MOOD- VALMENNUS Ohjauksen apuvälineenä Susanna Hjulberg LÄHDE: Koskinen, K. & Hautaluoma, M. (toim.) Valmennuksessa erilainen oppija. Välineitä työ- ja yksilövalmennukseen. Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Mitä turvallisuus on?

Mitä turvallisuus on? Mitä turvallisuus on? Väljästi määriteltynä, Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen ja uhkien poissaoloa, sekä psykologista kokemusta niiden poissaolosta. Turvallisuus on suhteellinen määre, sillä vaarojen,

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op. Kehittämistehtävän ohjeistus

Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op. Kehittämistehtävän ohjeistus Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op Kehittämistehtävän ohjeistus Tavoite Kehittämistehtävän tavoitteena on kehittää uusia toimintatapoja ja lisätä osaamista liittyen joko verkostoitumiseen, keinovalikoiman

Lisätiedot

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä Yhteinen koti maalla hanke Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä 1.9.2017 Päivän ohjelma: 9.30 Aamukahvit ja päivän aloitus Jamilahden tervehdys, Jamilahden rehtori Sanna Gango Yhteinen koti maalla

Lisätiedot

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Anna-Liisa Niemelä Erityissuunnittelija, FT Kehittämisen ja toiminnan

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPEhankkeen

Oma Hämeen LAPEhankkeen Oma Hämeen LAPEhankkeen tulokset Kanta-Häme LAPE-hanke 1 Ohjeita PP-pohjan täyttäjälle Tätä diasettiä käytetään hankkeen tulosten raportointiin mahdollisimman viestintäystävällisesti. Jokaisella dialla

Lisätiedot

University of Tampere University of Jyväskylä

University of Tampere University of Jyväskylä Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa

Lisätiedot

Sivuston sisällöt... 5 Sivurakennesuunnitelma (alustava)... 5 Sisältösuunnitelma (alustava)... 6

Sivuston sisällöt... 5 Sivurakennesuunnitelma (alustava)... 5 Sisältösuunnitelma (alustava)... 6 Liite 2: 1(7) Sisältö Kuvaus hankkeesta ja sen verkkosivustosta... 2 Verkkosivuston keskeisin rooli ja tavoitteet... 2 Käyttäjät ja käyttäjäryhmät... 2 Mitä muita palveluita ja sivustoja verkkopalveluun

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö

24.11 Verkkokonsulttien työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö 24.11 Verkkokonsulttien työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kaisa Kostamo-Pääkkö TAVOITTEENA Lisätä virtu.fi palveluiden tunnettavuutta ja käyttöä TOTEUTUS 1. ssa tuettiin tietoa ensin esteistä/haasteista,

Lisätiedot

Vastaamo 2 hanke Espoo-Helsinki-Vantaa 1.11.2011-31.10.2013

Vastaamo 2 hanke Espoo-Helsinki-Vantaa 1.11.2011-31.10.2013 Vastaamo 2 hanke Espoo-Helsinki-Vantaa 1.11.2011-31.10.2013 Perhe- ja sosiaalipalvelujen jaosto 7.3.2012 Mervi Wallin Terveydenhoidon asiantuntija Lapsen ääni kehittämisohjelman osahankkeet 2011-2013 Varhainen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko

Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu Verkostotapaaminen 26.10.2017 Tapio Matinmikko Tausta Rakennusvalvonnan asiakkaat ovat siirtyneet asioimaan verkkoon Usein asiakas

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Tervehdys! Tässä vaiheessa hanketta on jo viimeistään mietittävä mitä toiminnasta halutaan jäävän elämään ja miten. Järjestimme THL:n kanssa 3.10. työpajan Laukaassa

Lisätiedot

Irti Huumeista ry / Anne Salovaara- Kero

Irti Huumeista ry / Anne Salovaara- Kero / Anne Salovaara- Kero Sisäinen turvallisuus ja kolmas sektori, kansallinen turvallisuusseminaari, Oulu 10. 11.11.2015 Perhekeskeinen huumetyö, verkostoyhteistyö ja kumppanuus: esimerkkejä :n ja kuntien

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio

Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio 8.10.2010 ARVOT JA IHANTEET Mikä on minun mielestäni itseni arvo? TUNNE-ELÄMÄN TARPEET Ihmisellä on kaksi tunne-elämän perustarvetta rakastaa ja

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Luontokokemuksen pinnan alla Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Eko- ja ympäristöpsykologi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila PsM, laillistettu psykologi,

Lisätiedot

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari 10.5.2016 Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Päivän ohjelma 13.00 Tervetuloa Mistä oppimisverkostossa on kyse? Anniina Tuomi, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu!

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! Tieke 16.9.2010 Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! 1 Irmeli Halinen/Opetushallitus Tulevaisuuden vaatima osaaminen - terve identiteetti, valmius itsenäiseen toimintaan - taito elää yhteisössä, toimia

Lisätiedot

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät 5.6.2019 7.6.2019 SyTy-hanke/Nanna Miettunen 1 SYSTEEMISYYS LASTEN JA PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ

Lisätiedot

EVA-treffit: Hei me evataan!

EVA-treffit: Hei me evataan! EVA-treffit: Hei me evataan! Kuntatalo 4.6.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Twitter: @Maria_Salenius OHJELMA 9.15 Aamukahvit 9.45 Ennakkoarviointia tässä

Lisätiedot

Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.

Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa. Itseohjautuvuus Sami.jalonen@mlp.fi Itseohjautuvuusteoria Myös: itsemääräämisteoria ja itsemääräytymisteoria Me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa,

Lisätiedot

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Saija Turunen, tutkija, Ph.D. 1 Esityksen rakenne Tutkimuksen esittely Tutkimustulokset Aikuisen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon kehittämisen näkymät

Sosiaalihuollon kehittämisen näkymät Sosiaalihuollon kehittämisen näkymät Anu Muuri, johtava asiantuntija, VTT, dosentti, THL Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 2019, 4.6.2019 4.6.2019 1 Sosiaalihuoltoon liittyviin selvityksiin on satsattu

Lisätiedot

AJANKOHTAISFOORUMI Rakenteellinen sosiaalityö

AJANKOHTAISFOORUMI Rakenteellinen sosiaalityö AJANKOHTAISFOORUMI 13.10.2016 Rakenteellinen sosiaalityö ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI Hannu Lyly Asta Niskala Kehittäjäasiakastoiminta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turku, Logomo

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turku, Logomo Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 31.1. 1.2.2018 Turku, Logomo Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa OHJELMA Keskiviikko 31.1.2018 10.00 Ilmoittautuminen ja aloituskahvit 10.30 Tervetuloa!

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Pro SOS hanke Euroopan sosiaalirahaston rahoittama toimintalinja (TL) 5 : sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta hanke Myös kuntaliitto ja

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa

Lisätiedot

KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA

KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA E T S I V Ä N T Y Ö N V A L T A K U N N A L L I S I L L E V E R K O S T O P Ä I V I L L E 2 6. 3. 2 0 1 5 1 Tarja Laukkanen HAJATELMIA

Lisätiedot

Asuinalueohjelma 2013 2015 Hanketapaaminen 28.5.2013. Espoon keskuksen kehittämisprojekti visioista tekoihin Projektipäällikkö Kai Fogelholm

Asuinalueohjelma 2013 2015 Hanketapaaminen 28.5.2013. Espoon keskuksen kehittämisprojekti visioista tekoihin Projektipäällikkö Kai Fogelholm Hanketapaaminen 28.5.2013 visioista tekoihin Projektipäällikkö taustaa ja tavoitteita Suvelan kehittämishanke vuodesta 2007. Lähiöohjelma 2008 2011 Silta elävään lähiöön, Espoon kohdealueet Suvela, Soukka

Lisätiedot

Tilat toimimaan - hanke

Tilat toimimaan - hanke Tilat toimimaan - hanke Uudenlaiset kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyömallit 1.8.2015-31.12.2016 /Joensuun seutukirjasto & nuorisopalvelut 3.10.2016 YLEISTÄ HANKKEESTA Resurssit: puolikas kirjastotyöntekijä

Lisätiedot

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Tarja Kauppila, johtaja, ISO 14.9.2015 UEF/Opetussosiaalikeskusverkosto, yleiskokous Wanted: erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen)

Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen) Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen) Alustuksen ydinkohdat 1) Yhteistä käsitteistöä määrittämässä: Oppilaan peruskoulussa kohtaamia siirtymiä nimitetään peruskoulun kehittämistyön

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot