Oikaisuvaatimus rakennusluvasta , Huso-Pöylä, tuulivoimala WT 9
|
|
- Aleksi Toivonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Oikaisuvaatimus rakennusluvasta , Huso-Pöylä, tuulivoimala WT 9 293/ /2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan päällikkö Esa Nieminen, esa.nieminen@salo.fi, puh. (02) Salon kaupungin tarkastusinsinööri on myöntänyt CPC Finland Oy:lle luvan tuulivoimalan rakentamiseen tilalla sijaitsevalle määräalalle. Lupa 2015:381 Kuulemisvaiheessa naapurusto esitti lukuisia muistutuksia. Luvan perusteluosassa niihin pyrittiin vastaamaan. Luvan tekstiosa kuuluu seuraavasti: Hakemus: CPC Finland Oy hakee tuulivoimalan rakennuslupaa Paimion yhteismetsä-nimiselle kiinteistölle (Huso-Pöylän alue Salossa ja Paimiossa). Hakemus koskee Salon alueelle tulevaa tuulivoimalaa WT 9. Kaavoitustilanne Rakennuspaikka sijaitsee Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston hyväksymässä tuulivoimavaihekaavassa osoitetulla tuulivoimala-alueella. Ympäristöministeriö on vahvistanut kaavan ja korkein hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä hylännyt kaavasta tehdyt valitukset. Salon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Huso-Pöylän tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Turun hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä hylännyt osayleiskaavasta tehdyt valitukset. Hallinto-oikeuden päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten osayleiskaava ei ole lainvoimainen. Maankäyttö- ja rakennuslain 201 a 2 momentin mukaan rakennuslupa voidaan valitusajan umpeen kuluttua myöntää tuulivoimalan rakentamiseen oikeuttavan yleiskaavan perusteella. Rakennusluvassa on tällöin määrättävä, ettei rakentamista saa aloittaa ennen kuin yleiskaava on saanut lainvoiman. Kaavoitusvaiheessa on tehty runsaasti erillisselvityksiä esimerkiksi:
2 lepakkoselvitys pesimälinnustoselvitys lintujen kevätmuuttoselvitys metsojen soidinpaikkaselvitys linnustoselvityksen törmäysmallinnus luontoselvitys kasvillisuudesta ja liito-oravista muinaisjäännösinventointi maisemaselvitys meluselvitykset jne. Rakennusluvan käsittely: Hakemus on kirjattu saapuneeksi Salon rakennusvalvontaan Hakemusta on täydennetty muun ohella siten, että rakennusvalvontaan on toimitettu päivätty meluselvitys ja päivätty varjostusselvitys. Hakemuksesta on kuultu naapureita julkisella kuulutuksella välisenä aikana. Kuulutus on julkaistu myös Salon Seudun Sanomissa. Lisäksi on kuultu erillisillä kirjeillä 26 naapuria noin kilometrin säteellä rakennuspaikasta. Lupahakemuksesta on jätetty neljä huomatusta/kannanottoa. Huomautuksen ovat jättäneet Jaana Kukkonen-Leino ja Tommi Leino, Laila ja Martin Panelius, Päivi ja Timo Matikainen sekä Pekka Rintola. Rintolan allekirjoittaman kannanoton on lisäksi allekirjoittanut 8 muuta henkilöä. Hakija on antanut vastineen kannanottoihin. Lausunnon hakemuksista on antanut Salon kaupungin ympäristönsuojelu sekä ympäristöterveydenhuolto, Turun Ursa ry on lähettänyt lausunnon Paimion kaupunki on pyytänyt Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kannanottoa samoin kuin Uudenmaan Ely-keskuksen kannanottoa. Annetut lausunnot ovat olleet myös Salon rakennusvalvonnan käytettävissä. Myös Digita Oy on antanut lausunnon asiassa. Ratkaisun perusteista: Huso-Pöylän osayleiskaava on maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n mukainen kaava, jonka perusteella rakennuslupa voidaan myöntää. Lupahakemuksen hyväksymisen edellytys on, että hakemus on kaavan mukainen. Hakija CCP Finland Oy hallitsee rakennuspaikkaa vuokrasopimuksen perusteella. Haettu tuulivoimala sijaitsee yleiskaavan mukaiselle tuulivoimalalle varatulla rakennuspaikalla. Osayleiskaavan kaavamääräyksessä M-1 todetaan, että tälle alueelle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen osoitetuille alueille sekä niitä varten huoltoteitä ja teknisiä verkostoja.
3 Kaavamääräyksissä on myös merkintä tv, joka on määritelty tuulivoimala-alueeksi. Voimaloiden kokonaiskorkeus saa olla enintään 200 metriä edellyttäen, ettei se ylitä lentoesteluvassa asetettavia korkeusrajoituksia. Voimaloiden tulee olla säädettävissä siten, etteivät melu- ja välkehaitat ole kohtuuttomia loma-asuntojen käytön aikana. Tuulivoimaloiden kaikkien rakenteiden on sijoituttava kokonaan alueen sisäpuolelle. Tuulivoimaloiden kokoamis- ja pystytysalueet on huoltoalueita lukuun ottamatta maisemoitava rakentamisen jälkeen. Voimaloiden tarkka sijainti määritellään rakennusluvan yhteydessä. Puolustusvoimilta on pyydettävä lausunto ennen rakennusluvan myöntämistä. Osayleiskaavan yleisissä määräyksissä todetaan lisäksi muun ohella, että ennen kunkin tuulivoimalayksikön rakentamista on oltava ilmailulain mukainen lentoestelupa. Tuulivoimalan päivätystä julkisivu- ja perustuspiirustuksista ilmenee, että korkeus perustuksen yläpinnasta on 200 metriä. Asemapiirustuksesta ilmenee, että tuulivoimala sijoittuu kaavan mukaiselle tuulivoimala-alueelle eikä ylitä alueen rajoja. Puolustusvoimat on ilmoittanut, ettei se vastusta haettua kahdeksan voimalan lupaa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on antanut luvan kahdeksan tuulivoimalan pystytykseen. Lupaan on liitetty seitsemän ehtoa. Koska hakemus on osayleiskaavan mukainen, on lupa lähtökohtaisesti myönnettävä (oikeusharkinta). Meluselvitys: Hakijan uusimmassa, päivätyssä melumallinnuksessa on käytetty turbiinityyppiä Vestas V MW. Mallinnuksen on tehnyt Pöyry Oy. Raportin mukaan voimalan takuuarvo lähtömelulle on Lw(dB). Osayleiskaavan viimeistelyvaiheessa melumallinnuksessa oli käytetty turbiinityyppiä Nordex N117 3 MW. Sen lähtömelun takuuarvo on ollut db. Hakemuksen mukainen turbiini ei ole yleiskaavan vastainen, koska valitun turbiinin lähtömelutaso on alhaisempi kuin kaavavaiheen mallinnuksessa käytetyllä turbiinilla. Melurajojen osalta on todettava, ettei osayleiskaavan kaavamääräyksissä ole mainittu nimenomaisia ohjearvoja (db). Kaavaa laadittaessa on ollut voimassa valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset ohjeelliset raja-arvot, joita kuitenkaan ei tuulivoimaloiden melun osalta suoraan sovellettu. Ympäristöministeriö on vuonna 2012 antanut ohjeen 4 tuulivoimarakentamisen suunnittelusta. Ohjeessa on yöajan (22-7) suunnitteluohjearvona käytetty 35 db:n raja-arvoa, kun kysymys on loma-asumiseen käytetystä alueesta taajaman ulkopuolella.
4 voimaan tulleen valtioneuvoston asetuksen 1107/2015 mukaiset ohjeelliset rajat soveltuvat niihin hankkeisiin, jotka tulevat vireille asetuksen voimaan tulon jälkeen. Jos harkitaan esimerkiksi ympäristöluvan tarpeellisuutta, sovelletaan tilanteeseen kuitenkin uutta asetusta. Uuden asetuksen mukainen yöohjearvo on 40 db. Tätä sovelletaan sekä pysyvään asumiseen että loma-asumiseen. Hakemukseen liitetyn mallinnuksen mukaan valtioneuvoston asetuksen 1107/2015 yöajan ulkomelun ohjearvo 40 db(a) ei ylity yhdenkään lomaasuntokiinteistön tai asuinkiinteistön kohdalla. Rakennuslupavaiheessa on käytettävissä melumallinnukset. Nyt esillä olevassa tapauksessa hakijan toimittaman melumallinnuksen meluarvot eivät ole esteenä rakennusluvan myöntämiselle. Koska mitattua tietoa ei ole, ei lupavaiheessa ole tarkoituksenmukaista asettaa tuulivoimaloille käynnin konkreettisia rajoitteita. Näitä voidaan asettaa valvonnan yhteydessä, jos mitatut tulokset ylittävät ohjearvot. Vastineet kuulemiseen Pekka Rintola ja hänen myötäpuolensa vastustavat rakennuslupien myöntämistä. Suuria voimalaitoksia ei tulisi rakentaa alle kahden kilometrin päähän asutuksesta. Melumallinnusten desibelimääriin tulisi lisätä 5 db, koska tuulivoimalan melu on sykkivää pienitaajuista ääntä. Vastineena tähän voidaan todeta, ettei valtioneuvoston asetuksen 1107/2015 ohjeen 40 db(a) melutasoa ylitetä lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Asetuksessa ja sen perustelumuistiossa on nimenomaisesti todettu, ettei mallinnuksen tuloksiin tehdä sykintään liittyvää 5 db:n lisäystä. Martin ja Leila Panelius ovat vaatineet hakemuksen hylkäämistä, koska heidän kiinteistönsä arvo alenee merkittävästi, jos lupa myönnetään. He ovat vuonna 1991 muuttaneet Pöylään noin satavuotiaaseen maalaiskartano-tyyppiseen taloon. Päärakennusten ja sivurakennusten koko asumisaikainen jatkuva saneeraus ja korjaus osoittautuu tuloksettomaksi ja vääräksi investoinniksi, mikäli tuulivoimaloille myönnetään rakennusluvat. Vastineena huomautukseen voidaan todeta, että kysymys on osayleiskaavan mukaisesta hankkeesta. Kielteistä ratkaisua ei voida tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. Kiinteistön arvon alenemista ei voida pitää selvitettynä tai todistettuna faktana. Kiinteistöjen arvot riippuvat monista seikoista eikä tuulivoimaloiden näkyminen vaikuta kaikkien ihmisten valintoihin. Timo ja Päivi Matikainen vastustavat rakennuslupien myöntämistä. He perustelevat kantaansa muun ohella sillä, että voimalat sijaitsevat heidän kiinteistöihinsä nähden noin metrin etäisyydellä, kun sosiaali- ja terveysministeriön suosituksena on vähintään kaksi kilometriä. Heidän tilansa jäisi kokonaisuudessaan 35 db:n melualueelle, josta johtuen rakentaminen heidän tilalleen estyisi kokonaan. Myös välkevaikutus muodostuisi heidän tilansa kannalta kohtuuttomaksi.
5 Vastineena todetaan, että valtioneuvoston asetuksessa asetetut ohjearvot määrittävät ne etäisyysrajat, joille voimaloita voidaan perustaa. Suomessa ei ole asetettu kahden kilometrin etäisyysrajaa. Välkkeen osalta todetaan, että sen mahdollista kohtuuttomuutta voidaan tarkkailla voimaloiden valmistuttua. Tilanteeseen voidaan puuttua ympäristönvalvonnan keinoilla. Tommi Leino ja Jaana Kukkonen-Leino ovat huomautuksessaan kiinnittäneet huomiota hankkeen negatiivisiin maisemavaikutuksiin, luontoarvojen selvittämättömyyteen, maanomistajien rakennushankkeiden estymiseen, meluun ja tuulivoimaloiden lähistön turvaamiseen jäiden irrotessa tuulivoimalan lavoista. Lisäksi he viittaavat siihen, että yleiskaavavaiheessa tehdyt muutokset voimaloiden sijainnissa olisivat edellyttäneet kaavan kuuluttamista uudelleen. Muistuttajat vetoavat vielä siihen, että ympäristövaikutusten arviointi tulisi tehdä, jotta paikalliset asukkaat otettaisiin paremmin huomioon päätöksenteossa. Muistuttajat toteavat lopuksi, että Salon Märynummen voimaloiden aiheuttamasta melusta tulisi suorittaa puolueeton tutkimus. Ennen tätä ei Huso-Pöylän rakennuslupia tule ratkaista. Näihin seikkoihin voidaan vastineena todeta, että riittävät maisema- ja luontoselvitykset on ollut käytössä osayleiskaavaa valmisteltaessa. Yva-menettelystä on todettu, ettei tarvetta siihen ole. Voimaloiden turvallisuuden osalta hakija esittää, että jos lavat jäätyvät, turbiinin toiminta keskeytyy. Vaaratilanteita ei Suomessa ole ollut ja voimalat sijaitsevat viranomaisten edellyttämän matkan päästä valtateistä. Osayleiskaavan prosessin laillisuus on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana. Märynummen tuulivoimala-alueen osalta voidaan todeta, että rakennus- ja ympäristölautakunta ei ole velvoittanut toiminnanharjoittajia mittaamaan meluarvoja lähikiinteistöillä. Yhteenvetona naapurien huomautuksista voidaan todeta, että niissä ei esitetä perusteita, joiden nojalla rakennuslupahakemukset voidaan hylätä. - Muut ehdot: MRL :n mukainen alkukatselmus ei ole tarpeen. Kohteessa on pidettävä työmaapäiväkirjaa. Ennen rakennustöihin ryhtymistä on rakennusvalvontatoimistosta pyydettävä aloituskokouksen pitämistä. Kohteessa jätehuolto on järjestettävä Salon kaupungin yleisten jätehuoltomääräysten mukaan. Rakennustöitä ei saa aloittaa ennen kuin yleiskaava ja rakennuslupa ovat saaneet lainvoiman. Työmaalle on nimettävä työturvallisuudesta vastaava työturvallisuuskoordinaattori
6 Rakennusluvan käsittely lainvoimaa vailla olevan kaavan perusteella ( /989). Rakennuslupa voidaan valitusajan umpeen kuluttua myöntää 53 :n 3 momentin ja 81 :n 1 ja 2 momentin estämättä lainvoimaa vailla olevan, hyväksytyn asemakaavan perusteella. Rakennusluvassa on tällöin määrättävä, ettei rakentamista saada aloittaa ennen kuin asemakaava on tullut voimaan. Lupa katsotaan rauenneeksi, jos asemakaava ei tule voimaan. Mitä 1 momentissa säädetään rakennusluvan myöntämisestä asemakaavan perusteella, sovelletaan myös 77 a :ssä tarkoitetun rakennusluvan myöntämiseen tuulivoimalan rakentamiseen yleiskaavan perusteella. Ennen tuulivoimaloiden käyttöönottoa tulee varmistaa tiedonsiirtoyhteyksien ja TV-vastaanoton häiriöttömyys. Mahdolliset melu- ja välkehaitat käsitellään ympäristönsuojelulain perusteella. Ympäristöön välittyvän valomäärän vähentämiseksi on tuulivoimaloissa käytettävä sekä lentoestevalojen ryhmittämistä että valovoiman vähentämistä hyvissä näkyvyysolosuhteissa näkyvyysmittauksella. Konehuoneen päälle asennettavien suuritehoisten B-tyypin lentoestovalojen vaihtoehdoista on yöllä käytettävä vaihtoehtoa: keskitehoinen 2000 cd (2x1000 cd) C-tyypin kiinteä punainen valo. Tuulivoimapuiston seurantaohjelmaa tulee noudattaa ja päivittää hankkeen edetessä. Sovelletut oikeusohjeet: Maankäyttö- ja rakennuslain 38 Maankäyttö- ja rakennuslain 201 a 2 Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a Maankäyttö- ja rakennuslain MRL 150c Valtioneuvoston asetus 1107/2015 Oikaisuvaatimukset Päätöksestä on tehnyt oikaisuvaatimuksen Tommi Leino kiinteistön Anttila osaomistajana. Hän edustaa valtakirjalla 13 muuta naapurikiinteistön omistajaa ja haltijaa. Muutoksenhakijat vaativat ensisijaisesti, että rakennuslupaa ei myönnetä. Heidän mukaansa hanke ei täytä maankäyttö- ja rakennuslaissa mainittuja rakentamisen edellytyksiä. Lupa-asiassa on muutoksenhakijoiden mukaan tehty useita menettelyvirheitä. Toissijaisesti muutoksenhakijat vaativat, että asiassa tehdään uusi päätös, jossa hankkeen lainmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus tulee laajempaan tarkasteluun. Myönteinen päätös tulisi perua. Muutoksenhakijat katsovat olevansa asianosaisia ja siten oikeutettuja tekemään oikaisuvaatimuksen. He katsovat, että tuulivoimalan haittavaikutukset ovat heidän kiinteistöjensä osalta välittömiä. Tätä he perustelevat sillä, että asukaskokemusten mukaan tuulivoimalan
7 läheisyydessä asukkaan oikeus turvalliseen ja terveelliseen asuinympäristöön vaarantuu useiden kilometrien etäisyydellä ja omaisuuden turva vaarantuu, kun asukkaat joutuvat muuttamaan pois kiinteistöstään ja kiinteistö menettää arvonsa. Hakija on antanut vastineen oikaisuvaatimuksiin. Muutoksenhakijoiden yksilöimiin perusteluihin vastataan seuraavasti: Muutoksenhakuun oikeutetut Viranhaltijan tekemään rakennusluparatkaisuun saa muutosta hakea oikaisuvaatimuksella (maankäyttö- ja rakennuslaki 187 ). Oikeus vaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus. Valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä on maankäyttö- ja rakennuslain 192 :n mukaan: 1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla; 2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa; 3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; sekä 4) kunnalla. Karttatarkastelun perusteella muutoksenhakijoiden lähin rakennus sijaitsee noin metrin päässä tuulivoimalasta WT 9. Osa muutoksenhakijoiden kiinteistöistä (rakennuksista) sijaitsee yli kolmen kilometrin päässä tuulivoimalasta. Aiemmin on todettu, että muutoksenhakijat katsovat asian koskevan heitä välittömästi. Valmistelussa on lähdetty siitä, että kaikki oikaisuvaatimukset tutkitaan, vaikka monien muutoksenhakijoiden kiinteistöjen etäisyys tuulivoimalasta on merkittävä. Laillisuusperusteet Muutoksenhakijat toteavat, ettei hanke täytä maankäyttö- ja rakennuslain 117 f :n, 117 :n 136 :n määräyksiä. Kyseisissä lainkohdissa edellytetään muun ohella, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan siten, että rakennuksen melualtistus ja ääniolosuhteet eivät vaaranna terveyttä, lepoa tai työntekoa. Rakennuspaikan tulee olla tarkoitukseen sovelias ja rakentamiseen kelvollinen. Rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista, yleisistä teistä ja naapurin maista. Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset. Alue ei muutoksenhakijoiden mukaan sovellu tuulivoimala-alueeksi. Tuulivoimalat eivät sijoitu riittävälle etäisyydelle naapureiden kiinteistöistä. Muutoksenhakijat toteavat, että rakennuslupa perustuu virheelliseen melumallinnukseen. Rakennuslupavaiheessa tulee noudattaa 35 db:n raja-arvoa
8 loma-asuntojen kohdalla, koska kaava perustuu tähän arvoon. Suomessa sovellettava välkeraja eli 8 tuntia vuodessa ylittyy useiden lähiasuntojen kohdalla. Tuulivoimalan aiheuttama muutos maisemakuvaan aiheuttaa liiallista haittaa rakennettuun ympäristöön muun ohella Pöylän suojeltua kylämaisemaa ajatellen. Vastineena muutoksenhakijoiden perusteluihin voidaan ensiksikin todeta, että tuulivoimaloiden rakennuspaikat on määrätty osayleiskaavassa. Niiden etäisyydet naapurikiinteistöistä on siten vahvistettu. Haettu tuulivoimalan WT 9 sijainti vastaa kaavassa osoitettua rakennuspaikkaa. Tuulivoimalan maisemallisesta soveltuvuudesta voidaan olla monta mieltä. Osayleiskaavassa on määrätty, että voimala saa olla enintään 200 metrin korkuinen. Voimalan ympäristövaikutuksia on arvioitu mallinnuksilla sekä kaavan yhteydessä tehdyissä luontoselvityksissä. Rakennuspaikka täyttää siten maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset. Tuulivoimalahankkeiden yhteydessä vaadittujen melu- ja välkeselvitysten luotettavuutta on arvosteltu useissa tuulivoimalarakentamista vastustavissa kannanotoissa. Selvityksissä kuitenkin todetaan, että ne on laadittu ympäristöministeriön ohjeiden mukaisesti. Laatijoina on maan johtavia konsulttiyrityksiä, tässä tapauksessa Pöyry Oy. Osayleiskaavassa ei aseteta melulle raja-arvoja. Kaavan laadintavaiheessa sovellettiin yleisesti ympäristöministeriön ohjeistusta, jossa loma-asuntojen yöaikaiseksi melun raja-arvoksi oli todettu 35 db. Uusi valtioneuvoston asetus tuli voimaan Tässä asetuksessa yöaikainen melun raja-arvo on sekä pysyvän että loma-asutuksen osalta 40 db. Rakennuslupaa myönnettäessä on sovellettu uuden asetuksen raja-arvoja. Asetuksen siirtymäsäännöksissä todetaan, että uutta asetusta sovelletaan muun ohella silloin, kun harkitaan tuulivoimalahankkeiden ympäristöluvan varaisuutta. Eri lupamenettelyissä ei ole perusteltua soveltaa erilaisia melun raja-arvoja. Välkkeen osalta ei ole vahvistettuja raja-arvoja. Rakennuslupamenettelyssä on katsottu, että mahdolliset melu- ja välkehaitat tulevat tarkasteltaviksi ympäristönsuojelulain mukaisessa järjestyksessä. Menettely Muutoksenhakijoiden mukaan luvan käsittelyssä on tapahtunut menettelyvirheitä. Huso-Pöylän tuulivoimala-alueella on voimassa rakennuskielto. Kielto on voimassa, kunnes rakennuskiellon rajaamista koskevan kaupunginhallituksen uusi päätös saa lainvoiman. Lupaa ei olisi voitu myöntää. Luvan myöntäneellä rakennustarkastajalla (oikeammin tarkastusinsinöörillä) ei ole valtuutta päättää näin ison hankkeen rakennuslupaa. Hallinnollista pakkoa koskevaa päätösvaltaa ei ole voitu delegoida viranhaltijalle. Nyt on kysymys hallinnollisen pakon sisältävästä menettelystä.
9 Näiden väitteiden osalta on todettava, että kaupunginhallitus on rajannut rakennuskiellon ulkopuolelle tuulivoimalaluvat. Tämä on loogista, koska kielto on aikanaan asetettu tuulivoimaa koskevan kaavan laatimiseksi. Kaavahan on valtuustossa jo hyväksytty. Rakennuskieltoa koskevaa muutosta voidaan soveltaa, vaikka päätöksestä valitettaisiinkin. Hallinto-oikeus ei ole soveltamista kieltänyt, joten tuulivoimalan lupa on voitu myöntää. Päätösvallan osalta voidaan todeta, että nyt ei ole kysymys hallintopakosta vaan rakennusluvan myöntämisestä. Valtuusto on voinut delegoida päätösvallan viranhaltijalle. Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen, jonka tutkii rakennus- ja ympäristölautakunta. Oheisaineisto Oheisaineistona on muutoksenhakukirje sekä kartta. Luvan kohdassa Lisäselvitykset ja poikkeukset todetaan virheellisesti, että hakemus koskee Paimion yhteismetsä nimistä kiinteistöä Luvan kohdassa Rakennuspaikka on kuitenkin oikein todettu, että rakennuspaikkana on tila Rakennus- ja ympäristövalvonnan päällikkö: Rakennus- ja ympäristölautakunta hylkää valmistelussa mainituin perustein Tommi Leinon ja hänen asiakumppaneidensa oikaisuvaatimukset rakennusluvasta Oikaisuvaatimuksissa ei esitetä seikkoja, joiden nojalla myönnetty tuulivoimalan rakennuslupa olisi lain vastainen. Päätös: Ritva Sinervo esitti Marja Brockmannin ja Jonna Nyyssösen kannattamana pöydälle jättämistä, esitys liitetään pöytäkirjaan. Risto Keto-oja ja Jarmo Viander kannattivat pohjaesitystä. Koska asiassa oli annettu päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Puheenjohtajan ehdotus äänestystavasta hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen sai yhdeksän ääntä (9) (Viander, Virtanen, Engren, Fontell, Keto-oja, Koski, Mattila, Rantanen ja Uusitalo) ja Ritva Sinervon ehdotus asian jättämisestä pöydälle kolme ääntä (3) (Sinervo, Brockmann, Nyyssönen). Yksi (1) ääni oli poissa (Aaltonen). Puheenjohtaja totesi äänestyksen tulokseksi tulleen asian käsittelyn jatkaminen.
10 Esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti: Luvan hakijan tulee ennen tuulivoimalan käyttöönottoa esittää pelastussuunnitelma, mikäli voimassa oleva lainsäädäntö sitä edellyttää. Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen. Ritva Sinervo, Marja Brockmann ja Jonna Nyyssönen jättivät eriävän mielipiteen, joka liitetään pöytäkirjaan.
Kaavoitusvaiheessa on tehty runsaasti erillisselvityksiä esimerkiksi:
Ympäristölautakunta 42 21.04.2016 CPC FINLAND OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS WT 4 YMPLTK 42 CPC Finland Oy hakee tuulivoimalan rakennuslupaa Paimion yh teismet sä-ni mi sel le kiinteistölle 577-874-1-0 (Huso-Pöylän
Kaavoitusvaiheessa on tehty runsaasti erillisselvityksiä esimerkiksi:
Ympäristölautakunta 41 21.04.2016 Ympäristölautakunta 56 26.05.2016 CPC FINLAND OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS WT 2 YMPLTK 41 CPC Finland Oy hakee tuulivoimalan rakennuslupaa Paimion yh teismet sä-ni mi sel
Salon kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1
Salon kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 18:00-19:19 Paikka Halikon virastotalon kahvio, os. Hornintie 2-4, Halikko Käsitellyt asiat Otsikko Sivu
Valittaminen rakennusluvista
TV-KY 30.6.2016 Valittaminen rakennusluvista Jos rakennuslupapäätökset on tehnyt rakennustarkastaja tai muu viranhaltija yksin, kyseisistä päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta maankäyttö- ja rakennuslain
Tuulivoimatuotantoalueen melu
Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
Kaavoitusvaiheessa on tehty runsaasti erillisselvityksiä esimerkiksi:
Ympäristölautakunta 40 21.04.2016 Ympäristölautakunta 55 26.05.2016 Ympäristölautakunta 141 15.12.2016 CPC FINLAND OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS WT 1 YMPLTK 40 CPC Finland Oy hakee tuulivoimalan rakennuslupaa
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
133 14.10.2015 160 09.12.2015
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 133 14.10.2015 160 09.12.2015 Vastine Turun hallinto-oikeudelle rakennuslupaa koskevassa asiassa, lupa 2014-662, rakennuspaikka Ihantolantie
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 17.2 2015 tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon
23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti
Ympäristölautakunta 42 26.06.2013 Ympäristölautakunta 52 25.09.2013 Ympäristölautakunta 62 24.10.2013 Ympäristölautakunta 42 15.05.2014 Ympäristölautakunta 52 21.08.2014 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle
Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 3125/10.03.00/2015 121 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2013-1095, Räisäläntie 5, Bique Tomi Matti Johannes ym. Päätöspäivämäärä
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 53/2018 1 (5) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 31.7.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 445 Päätökset annetaan
Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
Rakennus- ja ympäristölautakunta Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/ /2015
Rakennus- ja ympäristölautakunta 45 13.09.2017 Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/11.03.01.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.09.2017 45 Valmistelijat: rakennus- ja
Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava Lausunnot saapuivat kaavaehdotuksen nähtävänäoloajan Kalajoen kaupunki ilmoitti etukäteen palautteenannosta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 3 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ (7) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 21.4.2015 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 21.4 2015 tekemät rakennuslupapäätökset 23 24 Päätökset
Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 01.09.2016 Sivu 1 / 1 2101/2016 10.03.00 120 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennuslupa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2016-381, kiinteistö 49-42-120-13, Tillinmäentie
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 18.5.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 18.5.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 12 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 23.5.2017,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten
Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen
Prof. Kai Kokko Syksy 2011
Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla
Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto
Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston
Oikaisuvaatimus tuulivoimalan rakennuslupaa koskevassa asiassa, Märynummen 4. voimala
Rakennus- ja ympäristölautakunta 122 12.10.2016 Oikaisuvaatimus tuulivoimalan rakennuslupaa 2015-206 koskevassa asiassa, Märynummen 4. voimala 885/10.03.00.01.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 12.10.2016
RAKLA 48 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh paivi.salminen(at)lappeenranta.fi
Rakennuslautakunta 48 30.06.2015 Rakennuslautakunta 57 10.08.2015 Rakennuslupahakemus nro 2014-861 / Tuulivoimala WTG 2 23/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 48 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi
LIITE 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Suunnittelutarveratkaisu / Raahen Tuulivoima Oy / tila Takalo RN:o 17:27
LIITE 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KAUPUNGINHALLITUS 21 23.01.2012 Suunnittelutarveratkaisu / Raahen Tuulivoima Oy / tila Takalo RN:o 17:27 1012/10/1003/100300/2012 KH 21 Kaavasuunnittelija Jaana
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.6.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 1 Päätökset
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 12/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 28.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 22-23 Päätökset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan
Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle
Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen
Lausunto Turun hallinto-oikeudelle tuulivoimalan 4 rakennuslupaa koskevassa asiassa, Näsen tuulivoimapuisto
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 70 17.05.2017 43 13.09.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle tuulivoimalan 4 rakennuslupaa 2017-182 koskevassa asiassa, Näsen tuulivoimapuisto
Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6
03/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 02.02.2017 1 (5) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 02.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 16/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 16/2017 1 (13) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.10.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 31.10.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 27-29 Päätökset
Rakennusvalvontaviranomainen
Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).
JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL
Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan
Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014
Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²
Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on
Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala
31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka
Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO
Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2016 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen
Maisematyöluvat Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen 10.3.2015 Maisematyölupavelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 128 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 7 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen
Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi
Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75
Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14
Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 25.08.2015 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset ja asiat:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8
05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta
TV-KY 30.6.2016 Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 193 :n mukaan kunnan viranomaisen suunnittelutarveasiassa tekemästä 137 :n mukaisesta päätöksestä valitusoikeus
Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41
(OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015
Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen
RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN
HELSINGIN KAUPUNKI 20.06.2017 2 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 20-1653-17-A Hakija Hellsten Hotel Group Ab Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0815-0002 Välimerenkatu 22 894 m² 11770 2009 4200 m² 4200 m² Pinta-ala
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 9/ (7) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 12.9.
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 9/2017 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 12.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 12.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 14-15 Päätökset annetaan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö
Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41 Tekninen lautakunta Nro 6/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 17.9.2015 klo 17-18.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA
1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 10.4.2012, kello 17.30 18.20 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 25.6.2015 18:00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO RAKLTK, 25.6.2015 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 6 Rakennusluvat; Saunamaan tuulivoimapuisto, 37-41... 2 Pykälän liite: Liite; Saunamaan tuulivoimapuiston luvat 37-41... 4 7 Rakennuslupa,
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (19) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU
7/2015 1 (19) KAUPUNKITILAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 3.3.2015 Kaupunkitilayksikön päällikön 3.3.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 19 26 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 6.3.2015, jolloin
Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku
Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä Tapaus Masku Varsinais-Suomen ELY-keskus, johtava lakimies Pauli Rajala 11.11.2016 Säännöstaustaa Maa-aineslaki ei koske rakentamisen yhteydessä irrotettujen
127 14.10.2015. Valitukset ja toimenpidevaatimukset Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta
Rakennus- ja ympäristölautakunta 127 14.10.2015 Valitukset ja toimenpidevaatimukset Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta 559/11.03.01.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 14.10.2015 127
Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
KOKOUSAIKA klo Ennen kokousta tutustuttiin Jokioisten kunnan puolella olevaan Tyrinselän tuulivoimapuistoon
YPÄJÄN KAUPUNKI Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 3 / 2016 KOKOUSAIKA 30.6.2016 klo 18.00 Ennen kokousta tutustuttiin Jokioisten kunnan puolella olevaan Tyrinselän tuulivoimapuistoon KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto,
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 29/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 29/2015 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.10.2015 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.10.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 80 81 Päätökset
Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta
n ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta Tiekartan tarkoituksena on kuvata prosessi, jossa valtio myy asetuksella suojellun kiinteistön. Kiinteistön käyttötarkoitus on tarkoitus muuttaa, jotta se palvelee
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 30/ (7) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 30/2015 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset 82 83 Päätökset annetaan julkipanon
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 23.2.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (5) HENKILÖTIEDOT POISTETTU 23.2.2017 Talotekniikkayksikön päällikkö on 23.2.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 9 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 28.2.2017,
Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto
Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 73/2018 1 (13) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.10.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 11.10.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 592-594 Päätökset
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (7) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 14.4 2015 tekemät rakennuslupapäätökset 21 22 Päätökset annetaan julkipanon
LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo
1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo 20.6.2018 KAAVOITUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT Vetovoimalautakunta 20.6.2018 96 Voimassa 1.8.2018 alkaen 1 Yleistä Kaavoitustoimen palvelut ovat asemakaavojen ja
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12
08/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.4.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 11.4.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen