Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto"

Transkriptio

1 Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä aiheettomana. Asemakaavoja tehtäessä on otettu huomioon yleiskaavojen sisällöt samoin kuin sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 39 :n mukaiset yleiskaavan sisältövaatimukset että lain 77 b :n mukaiset tuulivoimarakentamista koskevat erityiset sisältövaatimukset. Asemakaavoja laadittaessa on otettu huomioon MRL 9 :n säännökset, joiden mukaan kaavan on perustuttava riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Asemakaavat täyttävät MRL 54 :ssä säädetyt asemakaavan sisältövaatimukset. Selvitykset on tehty kohdentaen ne kaavoitettavalle alueelle sekä sen vaikutusalueelle. Selvitysten tulokset on otettu kaavaa laadittaessa huomioon. Asemakaavat eivät aiheuta maanomistajille tai muille oikeudenhaltijoille kohtuutonta haittaa. Asemakaavat eivät siten ole valituksessa esitetyistä syistä lainvastaisia. Kaupunki on tulkinnut valituksen koskevan Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa ja määrännyt Kiimassuo-asemakaavan tulemaan voimaan ennen kaavan lainvoimaisuutta. Kaavan voimaantulopäivä on ollut Kiimassuon tuulivoima -asemakaavassa olevia tuulivoimaloita käsiteltiin tuulivoimapuiston teemaosayleiskaavan yhteydessä hallinto-oikeudessa, jossa valitukset hylättiin. Hallinto-oikeuteen tehty valitus koski myös suurelta osin meluvaikutusten selvitysten sekä vaikutusten arvioinnin puutteellisuutta ja riittämättömyyttä. Tuulivoiman vaikutuksia on tutkittu laajana kokonaisuutena osayleiskaavassa ja yksittäisiin voimaloihin liittyen asemakaavassa. Tuulivoimapuiston teemayleiskaavoja laadittiin yhteistyössä Forssan kaupungin ja Tammelan kunnan kesken, vaikka kumpikin kaava on itsenäinen. Nyt käsittelyssä oleva Kiimassuon tuulivoima -asemakaava koskee vain Forssan kaupungin alueelle sijoittuvaa osaa tuulivoimaloiden kokonaisuudesta. Vaikutukset on tarkasteltu eri kaavoissa kaavoitettavia alueita sekä niiden vaikutusalueita koskevina. Osayleiskaavan yhteydessä tehty tarkastelu määrää vaikutusalueet myös asemakaavaan, koska yhteisvaikutukset ovat suuremmat kuin yksittäisistä voimaloista aiheutuvat vaikutukset tai vain Forssan kaupungin puolelta tulevien voimaloiden vaikutukset. Forssan tuulivoimapuiston teemayleiskaavassa on osoitettu paikat neljälle tuulivoimalalle, joiden napakorkeus on enintään 100 metriä maanpinnasta ja suurin voimalan tuottama lähtömelutaso 106 dba tai sellainen, ettei se aiheuta asutukselle enemmän haittaa, kuin selvityksissä on osoitettu. Tammelan kunnan puolelle teemayleiskaavassa voimaloita on osoitettu kuusi.

2 Edellä esitetyn pohjalta Forssan kaupungin alueella tuulivoima-asemakaavassa on neljä tuulivoimalaa. Teemayleiskaavaa varten on tehty kattavat selvitykset, joissa on 2 tarkasteltu hankkeen vaikutuksia ympäristön erityispiirteisiin, maisemaan, ympäröivään maankäyttöön ja elinkeinoihin. Tuulivoimaloiden yhteisvaikutukset sekä Forssan että Tammelan puolella on otettu huomioon osayleiskaavaan liitetyssä mallinnuksessa. Tuulivoimaloiden rakentamisen jälkeen ne tulevat otetuiksi huomioon myös käytönaikaisissa mittauksissa. Melu- ja välkemallinnuksissa on mallinnettu nimenomaan koko tuulivoimapuisto, ei pelkästään yksittäisiä voimalaitoksia. Melumallinnus saattaa antaa tässä mielessä jopa hieman liioittelevan kuvan meluvaikutuksista. Mallinnuksessa kaikki voimalaitokset vaikuttavat jokaisen laskentapisteen melutasoihin, vaikka laskentapiste ja tuulivoimalaitos sijaitsisivat täysin eri puolella tuulivoimapuistoa, jolloin etäisyyttä saattaa olla jopa yli 3,5 km. Tehdyissä mallinnuksissa tuulen suuntaa ei erityisesti ole otettu huomioon, vaan melun on oletettu leviävän joka suuntaan vastaavalla tavalla kuin myötätuuleen. Tällöin yksittäisen asuintalon melutasoon vaikuttavat voimalaitokset saattavat olla täysin eri suunnilla. Todellisuudessa missä tahansa sääolosuhteissa vain osa voimalaitoksista on ko. asuintalon kohdalla ns. tuulen yläpuolella eli melun leviämisen kannalta optimaalisella puolella. Valittajien viittaukset Pohjois- Savon ja Varsinais-Suomen vaihemaakuntakaavoihin eivät ole vertailukelpoisia asemakaavan tapauksessa, jossa asemakaavassa määritellään tarkasti melurajat, korkeudet, lähtömelutasot ja välkkeen maksimivaikutusalueet. Asemakaavassa on tutkittu ympäristövaikutukset ja ympäristövaikutuksia rajoittavien määräysten mukaan joudutaan valitsemaan sopiva voimala. Vaihemaakuntakaavoissa ei ole määrätty laitosten MW-tasoa. Valittajien siteeraaman maakuntakaavan yhteydessä annetun sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lausunnoissa esittämän kahden kilometrin etäisyysvaatimuksen osalta on huomattava, että nämä lausunnot koskevat yleispiirteistä maakuntakaavaa ja että selvitykset tarkentuvat yksityiskohtaisissa kaavoissa. STM:n lausunnoissa on otettu tuulivoimaan kantaa paljon yleispiirteisemmin, kuin Kiimassuon tuulipuiston kaavoitusta ja selvityksiä on laadittu. Lausunnoissa todetaan, ettei maakuntakaavassa voida tietää voimaloiden tehoa ja napakorkeutta, joten kahden kilometrin suojavyöhyke perustuu oletukseen 200 metrin napakorkeudesta ja 4-6 MW:n voimalasta. STM on lausunnossaan itsekin todennut, että melun leviämiseen vaikuttavat myös paikalliset olosuhteet, kuten maastonmuodot ja valittu voimalatyyppi. Lausunnossa edellytetään, että jatkotyössä tarkastellaan huolellisesti vaikutuksia, jotka kohdistuvat ihmisten elinympäristöön, terveyteen ja viihtyisyyteen. Kiimassuon tuulivoimahankkeessa selvitykset on tehty huomattavasti tarkemmin, kuin yleiskaavassa on mm. VTT:n vetämän Melutyöryhmän raportissa esitetty vaadittavaksi. Kiimassuon tuulipuiston sisältävästä Kanta-Hämeen maakuntakaavan 1. vaihepäivityksestä sosiaali- ja terveysministeriö on syksyllä 2012 lausunut, ettei sillä ole vaihepäivitykseen huomautettavaa. Hallintoja oikeuskäytännön osalta on todettava, että se ei ole muotoutunut STM:n lausunnon antamisvaiheessa linjaaman etäisyysvaatimuksen pohjalta. Valituksessa viitataan Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen (14/0018/2, ei lainvoimainen) perusteluna sille, että 5 db:n häiritsevyyskorjaus tulisi lisätä tuloksiin. Viitatussa asiassa oli kyse tilanteesta, jossa kaava salli napakorkeudeltaan melumallinnuksessa tarkasteltuja tuulivoimaloita korkeampien voimaloiden rakentamisen toisin kuin nyt käsiteltävässä tuulivoimapuiston teemayleiskaavassa, jossa mallinnukset vastaavat kaavan sallimaa napakorkeutta. Lisäksi viitatussa

3 ratkaisussa voimaloiden aiheuttaman melun vaikutukset läheisten asuntojen sisämelutasoon olivat jääneet tyystin selvittämättä ja I luokan pohjavesialueen pohjavesiolosuhteitakaan ei ollut selvitetty. Vaasan hallinto-oikeuden päätös poikkeaa siis olosuhteidensa puolesta olennaisilta osiltaan nyt käsiteltävänä olevasta asiasta, eikä siitä missään tapauksessa voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että 5 db:n häiritsevyyskorjaus olisi mallinnuksen 3 riittävyyden edellytys. Vielä on niin, ettei alueellisen hallinto-oikeuden päätökselle ylipäätään anneta oikeuslähdeopissa sellaista asemaa, että käytännön tulisi muotoutua hallinto-oikeuden linjauksen mukaisesti. Vain korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjassaan julkaisemat oikeustapaukset ovat hallinto- ja oikeuskäytäntöä ohjaavia ennakkopäätöksiä. Selvityksien tulokset on otettu huomioon kaavaa laadittaessa rajoittavina määräyksinä, joita on noudatettava. Määräykset on tehty siten että asutukseen tulevat ympäristövaikutukset eivät ylity. Näiden selvitysten perusteella ei ole tiedossa, millä voimalatyypillä alueelle tuulivoimaloita rakennetaan. Se voidaan sanoa, että selvitysten perusteella valituksessa esille otettu Gamesa ei ainakaan voi sijoittua osoitetuille paikoille. Forssan tuulivoimapuisto teemayleiskaava on laadittu siten, että tuulivoimaloiden tekniseen rajoittamiseen ei ole tarvetta, vaan kaavan mukaisella ratkaisulla melutasot ovat tuulivoimamelun suunnitteluohjearvon tasalla tai alapuolella. Koska Kiimassuon tuulivoima -asemakaava noudattaa näiltä osin teemayleiskaavaa, edellä esitetty pätee myös tuulivoima-asemakaavaan. Kaavamääräyksissä todetaan, että tuulivoimaloiden tulee vastata kaavan selvityksiä ja niitä tulee tarvittaessa voida rajoittaa. Jos kaavaa noudatetaan, tuulivoimaloita ei tarvitse rajoittaa. Rajoittaminen on teknisesti täysin mahdollista, mikäli voimaloista aiheutuisi haittaa. Tekninen rajoittaminen perustuu tuulivoimalan korkeaan teknologiaan ja tietokonepohjaiseen toimintaan. Voimala tunnistaa sensoreidensa ja siihen asennettujen ohjelmien avulla tuulen voimakkuuden, sen suunnan ja auringon sijainnin voimalaan nähden. Tämän ansiosta voimala voi rajoittaa toimintaansa tilanteissa, joissa on arvioitu vaikutusten ylittävän asutukselle annetut ohjearvot. Tällöin voimala joko hidastaa siipien pyörimisnopeutta vähentäen näin melu- tai välkevaikutuksia tai voimala pysähtyy kokonaan ajaksi, jolloin liiallisia vaikutuksia voi siintyä. Voimaloiden napakorkeudella tuulen suunnan ja tuulisuuden vaihtelut ovat tämän kokoisen tuulipuiston sisällä pieniä, joten ne eivät vaikeuta teknistä rajoittamista. Voimalaitosvalmistajilla on jo nykyisin olemassa teknisiä ratkaisuja tuulivoimalaitosten säätämisestä sähköntuoton kannalta optimaaliseen toimintaan. Ratkaisujen skaala ulottuu tuulivoimapuiston ja yksittäisten tuulivoimalaitosten toiminnan optimoinnista roottorin asennosta riippuvaan jokaisen lavan erilliseen lapakulman säätöön, joten ei ole syytä olettaa, että tekninen rajoittaminen ei onnistuisi. Asemakaavassa on otettu huomioon MRL 54 :ssä olevat terveellistä ja turvallista sekä viihtyisää elinympäristöä koskevat asemakaavan sisältövaatimukset. Asemakaava ei aiheuta elinympäristön merkityksellistä heikkenemistä eikä maanomistajille tai muille oikeudenhaltijoille kohtuutonta haittaa. Asemakaava ei siten ole valituksissa esitetyistä syistä lainvastainen. Tuulivoimalalle ei määritellä asemakaavassa suojaetäisyyttä vaaralliseen toiminnan sijoittumiseen nähden. Näin ei ollut osayleiskaavassakaan. Tukes ei ole puuttunut lausunnossaan kaavoihin ja toimintojen sijoittumiseen. Erikseen pyydetyssä lisälausunnossa Tukes on esittänyt, että mikäli tuulivoimaloiden korkeutta, rakennetta, turvajärjestelyjä jne ei tiedetä, tuulivoimaloilta on 500 m suojaetäisyys

4 kemikaalikohteisiin. Jos toiminnanharjoittaja pystyy laskennallisesti osoittamaan, että mahdollisten onnettomuuksien vaikutukset jäävät tätä lyhyemmiksi, etäisyys voi olla sitä lyhyempi. Tukes arvioi ja ottaa kantaa sille toimitettujen laskelmien perusteella tuulivoimaloista aiheutuviin vaaroihin tai häiriöihin. Nyt rakennetut kemikaalikohteet sijoittuvat yli 500 metrin päähän kaavassa osoitetuista tuulivoimaloista. 4 Kaavassa esitetään, että jään muodostuminen on estettävä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus lapoineen on 160 m, joka on kaatumisetäisyys. Pelastuslaitos on esittänyt, että tuulivoimaloiden turvallisuusratkaisuista tulee tehdä erillinen palotekninen suunnitelma, jolla osoitetaan tuulivoimaloiden turvallisuuden olevan riittävä. Kaavoituksen jälkeen tuli voimaan tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista annettu valtioneuvoston asetus (1107/2015). Asetuksen 3 :ssä vapaa-ajanasuntojen yömelun desibeliarvo nousi kaavan aikaisen ohjeen mukaisesta 35 db:stä 40 db:in, vastaavaksi vakituisen asumisen desibeliarvon kanssa. Asetuksessa myös säädetään, että mikäli tuulivoimalan melu on impulssimaista tai kapeakaistaista melulle altistuvalla alueella, lisätään 5 db valvonnan yhteydessä saatuun konkreettiseen mittaustulokseen ennen sen vertaamista 3 :ssä säädettyihin arvoihin. Tämä on otettu huomioon Kiimassuon tuulivoima -asemakaavan kaavamääräyksissä, vaikka tätä ei ole lisätty melumallinnuksiin. Kiimassuo-asemakaavaan liittyen kaupunki toteaa seuraavaa: Kiimassuo-asemakaava laadittiin Kiimassuo osayleiskaavan pohjalta määräyksiä tarkentaen. Selvityksien tulokset on otettu huomioon kaavaa laadittaessa rajoittavina määräyksinä, joita on noudatettava. Kaavamääräyksissä on huomioitu ympäröivän asutuksen turvaaminen. Kiimassuon toiminnat ovat luonteeltaan sellaisia, että asutuksen ja toiminnan väliin on osoitettu suojavihervyöhyke, jolle ei ole tarkoituksenmukaista osoittaa minkäänlaista asutusta. Jos rakennuslupia myönnetään asemakaavaa noudattaen, asutukselle syntyvät haitalliset vaikutukset eivät voi ylittyä. Rakennusluvan yhteydessä on osoitettava, etteivät vaikutukset ylity ja että laitokset asettuvat kaavan mukaisiin rajoihin. Ympäristölupia myönnettäessä on otettava huomioon asemakaavan rajoitukset. Tuulivoima ei voi levittää pienhiukkasia ympäristöön, koska Kiimassuo-asemakaavassa pienhiukkasten leviämiseen on esitetty EJT alueilla määräys: Alueen toiminnoista ei saa aiheutua asutukselle tai naapurille kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, johon pienhiukkasetkin on luettavissa. Yleismääräyksissä esitetään, että tuotteet, joista saattaa aiheutua haittaa tai vaaraa ympäristölle on prosessoitava sisätiloissa tai suojattuna ulkotiloissa. ELY-keskus arvioi yva-selvitysten riittävyyden kaavan yhteydessä. Hämeen ELY-keskuksella ei ole ollut lausunnoissaan huomautettavaa yva-selvityksistä. Näin ollen selvityksiä voidaan pitää riittävinä. Kiimassuo-asemakaavassa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavassa oleva määräys kuuluu seuraavasti: Alueella oleva toiminta ei saa aiheuttaa Seveso II direktiivin mukaista suuronnettomuusriskiä - määräys, joka vaikuttaa vähintäänkin toimintojen sijoitteluun alueella Alueelle sijoittuva toimintaa on arvioitava kokonaisuutena, jotta voidaan arvioida että kaavan määräys täyttyy. Alueella on jo

5 nyt erilaisia toimintoja ja alueelle tulee uusia toimintoja, joita ei voi tietää mutta määräys rajaa syntyviä vaikutuksia.

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 10 Parhalahti_Valkeselvitys_JR15 1211- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Välkeselvitys Versio Päivä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015 YKo

Lisätiedot

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava Lausunnot saapuivat kaavaehdotuksen nähtävänäoloajan Kalajoen kaupunki ilmoitti etukäteen palautteenannosta

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 9 Portin_tuulipuisto_Valkeselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 28.09.2015 YKo

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT Tilaajat: Turku 8.10.2015 Lasse Heino, Matti Sjöberg, Tero Kannisto, Keijo Tång, 1(14) Kari Iltanen, Keijo Kuisma, Jussi Jokela c/o Peräläntie 59, 25260 Vaskio ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN

Lisätiedot

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA MUISTUTUSTEN VASTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21191 MUISTUTUSTEN VASTI Sisällysluettelo 1 Aino Tammela...

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Huittinen-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kiimasuo, Huittinen Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset

Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Innopower OY Jouttikallion tuulivoimapuiston melu- ja varjostusmallinnukset Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23440 Raportti 1 (9) Märsylä Janne Sisällysluettelo

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Hankilanneva_Valkeselvitys- CGYK150219- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.12.2014

Lisätiedot

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013 Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus Sivu 1 (6) Sisältö 1 YLEISTÄ 2 1.1 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu 2012 2 1.2 Tuulivoimamelun mallinnusohjeet 2013 2

Lisätiedot

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 12 Ketunperä_Meluselvitys_yhtei svaikutukset-ykjr150528-8_rev3 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys - Yhteisvaikutukset Versio Päivämäärä Tekijät

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 2.4.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 4 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä melusta... 4 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 24.9.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 3 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä äänestä... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksiin tuulivoimaloiden rakennusluvista, rakennuslautakunnan päätökset 10.8.

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksiin tuulivoimaloiden rakennusluvista, rakennuslautakunnan päätökset 10.8. Rakennuslautakunta 93 08.12.2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksiin tuulivoimaloiden rakennusluvista, rakennuslautakunnan päätökset 10.8.2015 :t 56 ja 57 23/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 93

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.12.2013 Viite 1510008051 KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Päivämäärä 3.11.2015 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Yleisvastine muistutuksiin: Yleistä

Yleisvastine muistutuksiin: Yleistä Yleisvastine muistutuksiin: Yleistä Kaavoitus lähti liikkeelle Kiimassuon jätteidenkäsittely- ja teollisuusalueen tuulivoimahankkeena, josta se laajeni kolmen kunnan alueita kattavaksi tuulivoimapuistoksi.

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

Tuulivoiman maisemavaikutukset

Tuulivoiman maisemavaikutukset Kuvasovite raportista Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitys, FCG, E-P:n liitto, YM. http://www.epliitto.fi/upload/files/etelapohjanmaan_tuulivoimaselvitys.pdf Tuulivoiman maisemavaikutukset Tietoa ja havainnollistusta

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.11.2013 Viite 82139678-01 GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS GUMBÖLEBERGET TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta

Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta SIIKAJOEN KUNTA Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 2.11.2018 P34815 1 (67) Tolonen Kai, Väyrynen Leila 2.11.2018 Sisällysluettelo 1 LAUSUNNOT... 3

Lisätiedot

Louen tuulivoimapuisto

Louen tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Louen tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2 (11) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Louen tuulivoimapuisto 1 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu 531 Haukilahden kylän tilalle Anttila Rn:o 6:66 tuulivoimalalle WTG K1, TuuliSaimaa Oy

Suunnittelutarveratkaisu 531 Haukilahden kylän tilalle Anttila Rn:o 6:66 tuulivoimalalle WTG K1, TuuliSaimaa Oy Tekninen lautakunta 199 24.06.2015 Suunnittelutarveratkaisu 531 Haukilahden kylän tilalle Anttila Rn:o 6:66 tuulivoimalalle WTG K1, TuuliSaimaa Oy 1424/10.03.00.03/2014 TEKLA 199 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA. Vastine muistutuksiin: Yleistä

TAMMELAN KUNTA. Vastine muistutuksiin: Yleistä Vastine muistutuksiin: Yleistä Kaavoitus lähti liikkeelle Kiimassuon jätteidenkäsittely- ja teollisuusalueen tuulivoimahankkeena, josta se laajeni kolmen kunnan alueita kattavaksi tuulivoimapuistoksi.

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuisto

Korvennevan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.3.2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Korvennevan

Lisätiedot

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi V6 x 6 x HH37 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Page 1 of 7 Ketunperä_Valkeselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI LAUSUNTO POPELY/1728/2017 Pohjois-Pohjanmaa 20.11.2017 Raahen rakennusvalvonta Jyrki Määttä jyrki.määttä@raahe.fi LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI Taustaa:

Lisätiedot

Liite 11 1 (13) 24.2.2015

Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Huittisten kaupunki Kiimasuon tuulivoimaosayleiskaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut lausunnot ja mielipiteet sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Somero Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.6.2013 Viite 1510001380-003 SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS SOMERON TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 27.6.2013 Laatija

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB/OY Molpe-Petalax tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510020841 TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA Nähtävilläoloaika 16.9. 13.11.2015 Lausunnot L1 Lausunnon Varsinais- Suomen

Lisätiedot

Tuulivoimalat ympäristöoikeudessa

Tuulivoimalat ympäristöoikeudessa Tuulivoimalat ympäristöoikeudessa Lakimiehen tietoisku TV-KY:n syyskokouksessa 25.10.2014 Matias Forss, OTK Jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto (väitöskirja tekeillä kunnan kaavoitusmonopolista) Lakimies,

Lisätiedot

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT ULPPAANMÄKI OyAb Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG

Lisätiedot

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Empower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.2.2014 Viite 1510009311 HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS HANKOSAAREN TUULIVOIMAHANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE) Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584-001 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

Lisätiedot

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL 38 90015 Oulun kaupunki 1 : Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Suunnittelutarveratkaisuhakemusten täydennys: Päivitetty melu- ja varjostusvaikutusten mallinnus

Lisätiedot

Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava

Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20159 Lausuntojen vastineet, 1 (7) Sisällysluettelo 1 Liikenteen

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki TUULIVOIMAPUISTO VÖYRINKANGAS OY / MEGATUULI OY Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30660 Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1 Varjostusmallinnuksen tavoitteet... 1 1.1

Lisätiedot

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIALFA OY Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi Näkymäanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26900 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kuusiselän

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa (Vaikka em. otsikko, uudemman oikeuskäytännön vähäisyyden vuoksi aihetta on seuraavassa tarkasteltu vähän laajemmin) Yleistä Tuulivoimaloiden

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Päivän vietto alkoi vuonna 2007 Euroopan tuulivoimapäivänä, vuonna 2009 tapahtuma laajeni maailman laajuiseksi.

Päivän vietto alkoi vuonna 2007 Euroopan tuulivoimapäivänä, vuonna 2009 tapahtuma laajeni maailman laajuiseksi. TIETOA TUULIVOIMASTA: Maailman tuulipäivä 15.6. Maailman tuulipäivää vietetään vuosittain 15.kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta tuulivoimasta ja sen mahdollisuuksista energiantuotannossa

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi 1 / 7 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 30.3.2015 43100 Saarijärvi HALLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Kyyjärvi Kyyjärven kunta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva,

meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015 CGr JRd Tuulivoimapuisto Tuppuraneva, Page 1 of 20 Tuppuraneva_Meluselvitys- CGYK150616- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Tuppuraneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev03 16.6.2015

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO LÅNGMOSSA. Näkemäalueanalyysi. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO LÅNGMOSSA. Näkemäalueanalyysi. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Sivu 1 / 7 Langmossa_Nakemaalue analyysi_ck180814-1jr Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO LÅNGMOSSA Näkemäalueanalyysi Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä 1 2017-08-11

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi Intercon Energy Oy Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi 1.11.2013 Empower Oy Atomitie 2C 00370 Helsinki Puh. 029 020 011 Fax. 029 020 2290 www.empower.fi Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 2402137-5

Lisätiedot

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN VERTAILUA WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 Helsinki tuukka.lyly@wspgroup.fi Tiivistelmä WSP Finland Oy on yhdessä WSP Akustik Göteborgin yksikön kanssa

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2 Ympäristömelu Raportti PR Y1698 2 Sivu 1 (10) Tilaaja: Turku 17.3.2013 Kaarlo Jaakkola Kaisalahdentie 11 64100 Kristiinankaupunki Täydennysosa lausuntoon (PR Y1349 2, 28.4.2011) MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN

Lisätiedot

Liite 7. Lakiakankaan tuulivoimayleiskaava, Karijoki. Lakiakankangas 1 tuulivoimakaava 1 (7)

Liite 7. Lakiakankaan tuulivoimayleiskaava, Karijoki. Lakiakankangas 1 tuulivoimakaava 1 (7) Lakiakankangas 1 Malinen Pertti Liite 7 1 (7) 16.2.2014 Lakiakankaan tuulivoimayleiskaava, Karijoki FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Yrittäjänkatu 13, PL 186, 65101 Vaasa Puh. 010 4090, fax 010 409 6999,

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Kaavoituspäällikkö 4.7.2013 HOVILANMAA OY:N SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS SUUNNITTELUTARVEALUEELLE

Kalajoen kaupunki Kaavoituspäällikkö 4.7.2013 HOVILANMAA OY:N SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS SUUNNITTELUTARVEALUEELLE HOVILANMAA OY:N SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS SUUNNITTELUTARVEALUEELLE Hovilanmaa Oy hakee suunnittelutarveratkaisua kahdelle 3MW:n, pyyhkäisykorkeudeltaan 182,5 m:n tuulivoimalalle Kalajoen Pohjankylään, keskustan

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Radiotaajuuspäivät. Tuulipuistojen vaikutus antenni-tv-näkyvyyteen. Teppo Ahonen/Digita 20.11.2014

Radiotaajuuspäivät. Tuulipuistojen vaikutus antenni-tv-näkyvyyteen. Teppo Ahonen/Digita 20.11.2014 Radiotaajuuspäivät Tuulipuistojen vaikutus antenni-tv-näkyvyyteen 20.11.2014 Teppo Ahonen/Digita Esityksen sisältö 1. Tausta Tuulivoimapuistojen rakentamistilanne Digitan tekemät mittaukset ja selvitykset

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Päiväys 3.10.2012 Sivu 1 (8) Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Yhteyshlö Carlo Di Napoli Tehokkuus- ja mittauspalvelut Puh. 010 33 24587 Faksi 010

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 18 Suolakangas_Meluselvitys- YKCG151002- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Suolakangas Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev02 30.9.2015

Lisätiedot

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 6 SUOMEN HYÖTYTUULI OY Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila Valokuvasovitteet Siemens SWT2,3MW x 21 x HH122,5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18059

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 21 Hankilanneva_Meluselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 01.06.2015

Lisätiedot

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.2012 päivitetty 24.4.2012 kaavan laatijana toimii Ramboll Finland Oy SISÄLLYSLUETTELO 1. SIJAINTI JA NYKYTILANNE...2 2. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Portin_tuulipuisto_Meluselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 2.10.2015 YKo

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012 LAPELY/145/07.00/2012 07.00.03 2 pitää olla 8/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN

Lisätiedot

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2011-12-12 Viite 82138782 KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Päivämäärä 12.12.2011 Laatija Tarkastaja Dennis

Lisätiedot

MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI

MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI Makeanveden altaan rauhallinen virkistys-, asunto- ja loma-asutusalue ollaan muuttamassa teollisuusalueeksi. NÄIN EI SAA TAPAHTUA, ON TOIMITTAVA NOPEASTI EI TUULIVOIMA A IHMISTEN

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Alastaro-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Alastaro Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01

Lisätiedot

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto OAS:n palautteesta/ Kattiharjun tuulivoimapuisto, 1 (5) Paananen Susanna 6.8 2014 KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi 1 / 5 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi LAUSUNTO ympäristöterveysvalvonta Sairaalantie 2 13.1.2015 43100 Saarijärvi VIHISUON TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, Kaavaluonnos Karstula Karstulan kunta pyytää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot