Laidunkalkkunatuotantoon tutustuminen Englannissa syyskuu 2014
|
|
- Aila Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MATKARAPORTTI Elina Kari ja Sirkka Karikko Laidunkalkkunatuotantoon tutustuminen Englannissa syyskuu 2014 Vierailu: Kelly Turkeys, Danbury, ESSEX Paul Kelly otti meidät vastaan ja piti tapaamisemme alkuun lyhyen yritysesittelyn. Kelly Turkeys ja sen 22 sopimuskasvattajaa kasvattavat joulusesonkiin kalkkunaa, joista sopimustuottajat myyvät suoraan tilan portilta noin kokonaisina. Lisäksi Kelly Turkeys tuottaa 2,6 miljoonaa haudontamunaa välillä touko-elokuu, joista se hautoo untuvikkoja myyntiin. Kelly Turkeys on äskettäin ostanut pienen tilan Virginiasta tarkoituksenaan tuottaa USA:n markkinoille Kelly Turkeys merkillä kokonaisia kalkkunoita. Ostopäätöstä edelsi koemarkkinointi, mikä rohkaisi investointiin vaativilla USA:n markkinoilla. Kellyllä on myös sisaryritykset Hollannissa ja Saksassa. Kelly Turkeys on tunnetuin omasta Kelly Bronze rodustaan, joka kasvaa täysikasvuiseksi noin viiden kuukauden aikana (20 26 viikkoa). Kelly Turkeysin kalkkunat kasvavat laitumilla (noin 750 kalkkunaa/ha) ja metsissä. Yöajaksi ne otetaan sisälle avoseinäisiin rakennuksiin, joissa on paksu olkipatja. Kalkkunat teurastetaan noin 26 viikon iässä. Kalkkunoiden teurastus tapahtuu käsin, koska koneet ovat kalliita ja teurastamo on poissa käytöstä 45 viikkoa vuodesta. Kalkkunat myydään jouluksi KellyBronze paketeissa, joissa kalkkunan lisäksi on mukana valmistusohjeet, rosmariininoksa, reseptivihko ja paistomittari. Paul Kelly kertoi luomastaan KellyBronze konseptista. Tilalle kutsuttiin isoja ruokalehtikirjoittajia tekemään juttua pronssikalkkunasta ja näin luotiin kuluttajalle tarve saada kalkkunaa. Kauppa ostaa sitä, mitä kuluttaja haluaa. Kuluttajan odotuksiin vastaamiseksi kuluttajan tarpeet tulee ensin ymmärtää ja toimia sitten niiden mukaan. Kuluttajat ovat aina tervetulleita Kelly Turkeysin tilalle katsomaan kalkkunoiden kasvatusta, mikä antaa mielikuvan siitä, että toimitaan kuluttajan odotusten mukaisesti. Jos tilalle ei voida päästää vieraita, antaa se helposti kuluttajalle kuvan siitä, että toimitaan kuluttajan mielikuvien ja odotusten vastaisesti. KellyBronze kalkkuna on hinnaltaan huomattavasti kaupan peruskalkkunaa kalliimpaa, joten markkinoinnissa on erittäin tärkeää korkeamman hinnan perustelu kuluttajalle. Englannin kuuluisin kokki, Jamie Oliver on ollut yksi KellynBronze kalkkunoiden puolestapuhujista. KellyBronze on saanut vuosien saatossa useita ruoka-alan palkintoja.
2 Hautomo Vierailimme Kellyn hautomossa, jossa haudotaan toukokuusta syyskuuhun haudontamunaa viikoittain. Viikkokapasiteetti hautomolla olisi untuvikkoa. Hautomolla on ChickMaster haudontakoneet. Kalkkunaa lounaaksi Hautomokierroksen jälkeen lounastimme Paul Kellyn luona kalkkunaa, totta kai. Paul tarjosi kokonaista perinteisellä tavalla teurastettua KellyBronze kalkkunaa, jonka hän oli valmistanut uunissa. Kalkkunasta paistaessa muodostuneen rasvan Paul valeli kalkkunan päälle nam. kyllä maistui hyvälle. Paul kertoi tarjoavansa usein vierailleen myös kalkkunan tartar-pihviä. Kun epäilimme raa an kalkkunan syöntiä, hän kertoi, että ikivanhalla perinteisellä teurastustavalla käsitelty kalkkuna on täysin turvallinen, sillä mikrobien määrää vähenee kuivakynintä menetelmällä.
3 Kävimme katsomassa Kelly Turkeysin 12 viikon ja 7 viikon ikäisiä laidunkalkkunoita. Laidunta ympäröi 1,8 m korkea aita ja aidan ulkopuolella on paimenlanka pitämässä petoeläimet loitolla. Laidunta vaihdetaan ja kalkkunoita siirretään usein, jotta maaperä ei ehdi kulua liikaa. Kalkkunat siirretään ajamalla ne haluttuun paikkaan. Linnut päästetään laitumelle 6 viikkoisina. Osa kalkkunoista laiduntaa metsässä, jossa ruokinta- ja vesilaitteistojen siirtäminen ja täyttäminen on haasteellista. Juomapaikkaa siirretään parin viikon välein, jotta alusta saa levätä. Koko laiduntamisen ajan (7 26 vk) käytössä on sama rehu.
4 Näille 7 viikon ikäisille kalkkunoille oli avattu vapaa siirtyminen laitumelle paria päivää aikaisemmin. Ruokinta- ja juomalaitteet sijaitsevat yleensä kiinteässä laidunsuojassa Paul arvioi, että parin viikon kuluessa kaikki kalkkunat ovat siirtyneet hallista laitumelle. Lisää: Vierailu: Walters Turkeys Ltd Walters Turkeys Ltd on perheyritys, jossa kalkkunoita on tuotettu jo 40 vuoden ajan. Walters tuottaa free range kalkkunaa, luomukalkkunaa sekä perinteistä valkoista tarhakalkkunaa. Kaikissa näissä kasvatusmuodoissa kalkkunat ovat hitaasti kasvia kalkkunalinjoja. Kalkkunoille syötetään tilalla kasvatettua viljaa, joka jauhetaan omassa rehumyllyssä. Luomukalkkunaa tuotetaan läheisellä luomutilalla ja Walters on yksi harvoista luomukalkkunan dry plucking käsittelijöistä. Perinteisten hitaasti kasvavien kalkkunalinjojen untuvikot ovat arvokkaita, sillä niiden hinta on lähes 6 kappale. Kalkkunat myydään kokonaisina noin 5 7 kilon painoisina, yhden kalkkunan tuotantokustannus vaihtelee noin kappaleelta, mikä tarkoittaa, että teuraskiloa kohti tuotantokustannus vaihtelee 5 11 /kilo. Tilalla on investoitu sekä rakennuksiin, että teurastamoon ja varastotiloihin. Alla kuvassa oleva rakennuksen jatko-osa on tehty pari vuotta sitten ja sen kustannus oli noin Laitumen aitaverkossa ala-osa oli pystysuunnassa tiheämpää ja yläosa harvempaa.
5 Tilalla on käytössä useita rakennuksia ja kaikille rakennuksille on tarjolla oma laidunalue. Samoja laidunalueita köytetään vuodesta toiseen. Tämä on mahdollista, koska laidun saa levätä yli puoli vuotta, jolloin se on jälleen käyttökelpoinen. Kalkkunat rokotetaan Mycoplasma Gallisepticumia vastaan. Kaikissa nähdyissä laidunsuojissa kuiviketta oli runsaasti ja kuiviketta lisättiin joka päivä. Kasvattamot ovat suhteellisen kevytrakenteisia ja niissä on maalattia. Walters Turkeys teurasti vuonna 2012 kalkkunoita 9 500, joista kaikki myytiin itse, pääasiassa suoraan tilalta kuluttajille tai lihan jälleenmyyjille. Englannissa tilalla saa teurastaa kalkkuna vuodessa. Yrittäjä oli investoinut tilateurastamoon viimeisten vuosien aikana puntaa ja siihen oli saatu avustusta. Walters on TFTA:n jäsen (Traditional Farmfresh Turkey Association), mikä takaa tavallista tiukemmat hyvinvointivaatimukset tuotannolta. Uudessa pakkaamossa on käytössä järjestelmä, jossa punnituksen yhteydessä saadaan tiedot lintutyypistä, luokasta ja tarkka paino. Kalkkunat myydään tarkoitukseen suunnitelluissa laatikoissa, joissa kalkkunan mukana on rosmariininoksa ja pop-up paistomittari Lisää:
6 Vierailu: Peach Croft Farm Kalkkunoiden ja hanhien kasvatuksen lisäksi Peach Croft Farmilla viljellään mm. parsaa ja mansikkaa. Kalkkunoita on kasvatettu tilalla jo 75 vuoden ajan, kolmessa sukupolvessa. Hitaasti kasvavat kalkkunauntuvikot hankitaan Kelly Turkeysilta ja Hockenhull Turkeysiltä. Kalkkunoita kasvatetaan 26 viikkoa 5 7 kg teuraspainoon. Jalostelinjan valinta riippuu siitä, millaista loppupainoa tavoitellaan. Tilalla työskentelee henkilöä kokoaikaisesti ja sesonkiavuksi palkataan joulukuulle henkilöä. Kalkkunat teurastetaan omalla tilalla samalla menetelmällä kuten edellisissäkin käyntikohteissa. Peach Croft Farmin tilalla kasvatetaan pääasiassa kalkkunakanoja, kukkoja tilataan vain 500. Kalkkunat rokotetaan sikaruusua vastaan kaksi kertaa. Kalkkunat laiduntavat päivisin ja öiksi ne otetaan sisälle kevytrakenteisiin halleihin. Tuottaja kertoi kuvassa olevan hallin kustannukseksi noin Ketut saattavat aiheuttaa suurta tappiota jos pääsevät kalkkunoiden kimppuun. Yksi kettu voi tappaa jopa 100 kalkkunaa syödäkseen vain yhden niistä. Ketut torjutaan sähköpaimenella ja myös ampumalla. Laitumen ja hallin vieressä oli aurinkopaneeli keräämässä sähköä pieniin akkuihin. Tällä sähköllä käytetiin hallin laitteita ja sähköistettiin laitumen paimenaitaa.
7 Eri kalkkunarodut kasvatetaan sekalaumoissa. Kuvassa näkyvät Bourboun Red kalkkunat myydään Lontoon Harrodsilla. Borboun Red on rakenteeltaan korkeampi kuin muut hitaasti kasvavat linnut. Rodun kantalintuja on kerätty pieniltä tiloilta ja nyt rotua ylläpitää ja jalostaa mm. James Bentley, jolta nämä untuvikot oli hankittu. Kalkkunoilla on hallissa paksu olkipatja ja virikkeinä olkipaaleja. Sisällä olevien rehukuppien lisäksi myös ulkona oli tarjolla rehua. Vettä oli tarjolla laidunhallin sisällä lattiatasossa olevissa juomakaukaloissa.
8 Hanhien kasvatusta Tilalla kasvatetaan vuosittain 2000 hanhea joulumarkkinoille. Kana- ja kukkohanhet kasvatetaan sekaisin. Hanhenlihan lisäksi tila myy hanhenrasvaa :lla vuodessa. Rasvan lisäksi hanhien höyhenet hyödynnetään myymällä ne vuodevaatteiden valmistajille. Hanhet teurastetaan erillisessä niille varatussa teurastamossa. Lisää: Torstai Aviagen Turkeys Ltd, Chester Keskustelua teuraskalkkunoiden ruokinnasta: Keskusteltiin Antonyn ja Richardin kanssa kasvuun vaikuttavista tekijöistä. Suomessa kalkkunoille syötetään viljaa 0 40 %, rehutehtaan ohjeen tähdätessä noin 20 % vehnämäärään. Annettaessa viljaa rehutehtaan suositusta enemmän, vääristyy ruokinnan energia- ja proteiinipitoisuus, mistä voi aiheutua ongelmia rehun hyväksikäytölle. Viljasta tulisi aina tehdä analyysi. Jos viljaa syötetään suositusta enemmän, aiheutuu ruokintaan epätasapaino, mikä voi aiheuttaa mm. nokintaa, jolloin valaistusta joudutaan himmentämään, mikä taas vaikuttaa rehunkulutukseen. Jos valaistus on kovin himmeä, osa kalkkunoista jättää syömättä, jolloin erän painohajonta suurenee. Tavoitepainoon osumiseen vaikuttavat myös muun muassa rehu- ja vesilinjojen riittävyys ja ilman riittävä kierrättäminen ja ilmastointi. Englannissa Aviagen Tukeysillä on 23 nuorikko/emotilaa Chesterin lähistöllä, joista ovat tavallisia nuorikko- ja emotiloja, kaksi R&D tilaa ja yksi koetila. Käytiin katsomassa yhden nuorikko- ja yhden emotilan pihapiiriä. Hallit on aidattu verkkoaidan sisäpuolelle, jonne kulku ulkopuolisilta on estetty. Rehuautokaan ei mene aidan sisäpuolelle, vaan rehun saa purettua siiloihin aidan ulkopuolelta. Rakennusmateriaalina kaikilla tiloilla on puu!
9 Tässä näkymä yhdeltä Aviagen Turkeysin munitustilalta. Jokaisella tilalla on oma tilanhoitaja, joka asuu perheineen tilalla. Tällä tilalla on yhteensä lintua, joista kanoja on ja kukkoja 500. Kukin tila toimii all in - all out periaatteella. Tilat täytetään 3 viikon aikana ja kun ne tyhjenevät kokonaan, ne pestään ja desinfioidaan. Tilakäynti Baily`s Turkeys Baily s Tukeys lopetti tavanomaisen ison teuraskalkkunan tuotannon 10 vuotta sitten, jolloin Puola ja Unkari tulivat vahvasti kilpailemaan kalkkunalihan tarjonnasta. Teurastamo sijaitsee ison valtaväylän lähellä ja teurastamoaluetta ympäröi tukeva aita.
10 Bailey s Turkeys teurastaa vuodessa kalkkunaa, josta on luomua. Untuvikot kasvatetaan sopimustiloilla 6 viikkoon saakka, jonka jälkeen ne siirretään kasvatustiloille. Baily silla on omassa kasvatuksessa kalkkunaa. Linnut ovat pääasiassa kanoja. Kasvatustiloilla lintuja punnitaan viikoittain. Tavoitteena on 5 kg teuraspaino, jolloin kalkkunat ovat vähintään 20 viikon ikäisiä. Bailey s teurastaa myös luomukalkkunaa. Luomukalkkunan hinta asiakkaalle on /kg (hintasuhde normaalikalkkunaan on 6 kertainen). Bailey s teurastaa myös luomubroileria noin 400 kpl viikossa. Puolet teurastetuista kalkkunoista menee joulumarkkinoille. Kysyntää kalkkunalle olisi enemmänkin, mutta koska kulutus on niin sesonkiluonteista, ei tiloja kannata laajentaa. Kaikki kalkkunat ovat hitaasti kasvavia linjoja: kalkkunoiden teuraspaino on noin 5 kg ja ne myydään pienille lihakauppiaille. Kaikki kalkkunat toimitetaan itse lihakauppiaille tuoremyyntiin. Myynti on pääasiasiassa ja mieluiten kokonaisena kalkkunana. Isoihin marketteihin ei myydä lainkaan, vaikka supermarketitkin haluavat nykyisin parempilaatuisia kokonaisia kalkkunoita. Suurin myynnin kasvu on tapahtunut nettimyynnissä. Baily`s Turkeys huolehtii, että jälleen myyjillä on tietoa kalkkunan kasvatusoloista, resepteistä ym. asioista, mitkä voivat kuluttajaa kiinnostaa. Baileysin mukaan kuluttajien suurin syy FreeRange kalkkunan ostoon on eläinten hyvinvointi, ei niinkään maku. Lisää: Muuta Englannissa kasvatetaan 18 miljoonaa kalkkunaa, joista 9 miljoonaa menee joulumarkkinoille. Joulukalkkunoista suurin osa myydään tuoreina! Markkinat ovat siis erittäin sesonkiluontoiset. Valitettavasti emme ehtineet kauppoihin tutkimaan millaista kalkkunaa ja millä hinnalla sitä oli tarjolla. Kysyimme yleisesti taudeista. Meille kerrottiin, että laiduntamisessa on se filosofia että kasvatetaan yksi parvi vuodessa ja laidun saa sitten levätä talvella ja keväällä. Laidunkasvattamisessa käytetään hitaammin kasvavia kalkkunarotuja. Kalkkunoita kasvatetaan viikkoa, jolloin ne ovat täysin kypsiä lihakset ovat kehittyneet kunnolla ja kalkkunan teurasruho on pyöreä ja kaunis. Osa laidunlinnuista prosessoidaan kuivakynintämenetelmällä. Tällä tavalla teurastettu kalkkuna erottuu vielä enemmän markettien halvoista bulkkikalkkunoista. Liikuimme matkan aikana Englannin vauraimmilla alueilla ja sen takia kysyntä Kelly Bronze tyyppisille kalkkunoille riittää. Pohjoisempana Free-range kasvatus ei ollut niin suosittua, koska kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan niin paljon luksustuotteista.
11 Useilla tiloilla eri eläinlajit käyskentelivät sulassa sovussa rinnakkaisilla laitumilla. Tässä kuvassa nautanuorkarjaa edessä ja taustalla näkyy kalkkunoiden laidun. Viereisellä laitumella kirmaili pari hevosta. Varsinaista idylliä!
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa?
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: - Hankkeen tausta - Hankkeessa selvitettyä - Haasteet 1 Hanke: Luomukalkkunan
LisätiedotLAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014
LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014 Linnut saapuivat tilalle 5. kesäkuuta. Tavoitteena oli toimittaa tavanomaisesti tuotettavien kasvattamountuvikkotoimituksen yhteydessä ylimääräisiä untuvikkoja,
LisätiedotMitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain
LisätiedotKatsaus siipikarjatuotannon talouteen
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja
LisätiedotKananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät
Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per
LisätiedotTuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Broilerin tuotantoketju Eläinjalostuksen perusteet ja hyvinvointi 20.11.2012 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Broilerituotannon asiakasketju Aviagen Ltd Skotlanti
LisätiedotOnnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: Luomukalkkunan tuotantoketjun toiminnan käynnistäminen - Hankkeen
LisätiedotMatkaraportti 26.11.2010 Mira Jääskeläinen
Matkaraportti 26.11.2010 Mira Jääskeläinen Eurotier-messut 16-19.11.2010 Kalkkuna tuottajia oli paikalla Jarkko Ja Perttu Eskola, Kirsi ja Hermanni Huhtala, Juho Marttila, Hannu Heikkilä. Tiistaina 16.11.
LisätiedotMATKARAPORTTI 9.3.2011 Ingelsta Kalkon, Ruotsi, Tomelilla
MATKARAPORTTI 9.3.2011 Ingelsta Kalkon, Ruotsi, Tomelilla Matkalla mukana: Kalkkunatuottajat Seppo Heikkilä, Juhani Viljakainen ja Fredrik Ström Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka Länsi-Kalkkuna
LisätiedotMarkkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
LisätiedotLea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry.
Kanasta rahaa - siipikarjatuotannon mahdollisuudet tulevaisuudessa Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry. Siipikarjanlihan markkinat meillä ja muualla Valkoisen lihan menekki kasvaa kaikkialla Maailman
LisätiedotLaiduntavien kalkkunoiden tautisuojaus. Kitty Schulman, Leena Sahlström Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Evira Jaakko Heikkilä MTT Taloustutkimus
Laiduntavien kalkkunoiden tautisuojaus Kitty Schulman, Leena Sahlström Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Evira Jaakko Heikkilä MTT Taloustutkimus Sisältö Tautisuojausosion tavoitteet Siipikarjan tautisuojaus
LisätiedotCase Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa
Case Tenhon tila historiaa Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Tilan toimintaa Suomalaisen suoramyynnin pioneeritila Suoramyyntiä
LisätiedotLUOMUKOTIELÄINKONFERENSSIN KUULUMISIA SUOMEN SIIPIKARJALIITTO. Ulla Holma Luomusiipikarjan syysseminaari 25.10.2012 Tampere
IFOAMIN LUOMUKOTIELÄINKONFERENSSIN KUULUMISIA SUOMEN SIIPIKARJALIITTO Ulla Holma 25.10.2012 Tampere http://www.ifoam.org/ IFOAM is the worldwide umbrella organization for the organic movement, uniting
LisätiedotLuomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
LisätiedotSuomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere. Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry
Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry Hyvinvointitavoitteet ETU-siipikarja-asiantuntijaryhmien toimesta Munintakanat 2004 Broilerit
LisätiedotEläinten hyvinvointikorvaus EHK
Eläinten hyvinvointikorvaus EHK Eläinlajikohtaiset 1-vuotiset sitoumukset Sitoumus koskee kaikkia valitun eläinlajin samalla tilatunnuksella olevia eläimiä Täydentävien ehtojen noudattaminen Noudatettava
LisätiedotLuomuruokinnan erot tavanomaiseen ruokintaan
ruokinnan erot tavanomaiseen ruokintaan Kehityspäällikkö Eija Valkonen Hankkija Oy Rehuliiketoiminta rehujen valmistuksen yleiset tuotantosäännöt 1. Luonnonmukaisten rehujen valmistus on pidettävä ajallisesti
LisätiedotHyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi
Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi 16.3.2018 s. Kurikka Helsingin yliopisto, MMM Hyönteistalous osana suomalaista alkutuotantoa 2015 Finsect Foto:
LisätiedotTeknologinen. Laatu: - koostumus (proteiini, rasva) - vedensidontakyky - ph, väri. Lihan laatutekijät
Eettinen laatu - eläinten hyvinvointi - ympäristövaikutukset Mikrobiologinen Laatu: - tuoteturvallisuus - säilyvyys Teknologinen Laatu: - koostumus (proteiini, rasva) - vedensidontakyky - ph, väri Lihan
LisätiedotMiten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke
Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Satu Raussi, FT, johtava asiantuntija Tiina Kauppinen, FT, erityisasiantuntija www.eläintieto.fi
LisätiedotSatafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry. Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen
Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen RUOAN JA LIHAN VALINTAPERUSTEET LUOMULIHA SIIPIKARJA BROILERI JA KALKKUNA
LisätiedotKananmunantuotantotilan terveydenhuolto
Kananmunantuotantotilan terveydenhuolto Tampere 23.10.2014 Loimaa 29.10.2014 Seinäjoki 30.10.2014 Virpi Rantanen, kunnaneläinlääkäri Nykyiset tuotantomuodot virikehäkkikanala. Kanoja 10-60 kanaa / häkki.
LisätiedotOHJEITA KALKKUNOIDEN LAIDUNKASVATUKSEEN
OHJEITA KALKKUNOIDEN LAIDUNKASVATUKSEEN Satafood Kehittämisyhdistys ry. /Sirkka Karikko, 30.12.2014 1 Sisällys Johdanto 3 Eläinaines 4 Alkukasvatus 5 LAIDUNNUKSESTA 6 Laidun 7 Laidunaita 9 Laidunsuoja
LisätiedotBroilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy
Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerin kasvatus Kasvattamon valmistelut ennen untuvikkojen tuloa Untuvikkoaika Olosuhteet Hoitotoimet kasvatusaikana Päiväkirjan
LisätiedotTuottajan tietopankki. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012
Tuottajan tietopankki Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Tuottajan tietopankki Tuotantodataa: Olosuhdetiedot Tuotantotiedot Teurastulokset Taloudelliset tunnusluvut Huomiot HH 11/12 2 Tuottajan
LisätiedotLuomu- ja laidunkalkkunan tuotantokustannukset
Luomu- ja laidunkalkkunan tuotantokustannukset Esimerkkilaskelmia hyvin onnistuvalle tuotannolle ja vertailu saksalaiseen tuotantoon Jarkko K. Niemi ja Timo Karhula MTT Taloustutkimus 1 Sisältö Johdanto...
LisätiedotLÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET
Lähiruoka- ja ruokaketjuhankkeiden ajankohtaisseminaari 11.6.2014 LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tutkimusjohtaja Markku Virtanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Ventspils University
LisätiedotKalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa. Dr Jérôme NOIRAULT
Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa Dr Jérôme NOIRAULT Suomessa sääolosuhteet ovat erittäin ankarat. Talvella on erittäin kylmää ja kuivaa ja kesällä on kuuma. Ilmastointi on vaikeaa tuhlaamatta energiaa:
LisätiedotLuomun kannattavuus ja markkinatilanne
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
Lisätiedotkasvattajalleen lisäarvoa
N ärpiöön kuuluvassa Ylimarkussa kalkkunoita vuodesta 1999 kasvattaneen Kristian Bengtsin maatilan takana avautuvalla peltoaukealla kävijää kohtaa erikoinen näky. Aukea on täynnä ulkona vapaasti tepastelevia
LisätiedotTiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän
LisätiedotPro Luomu Luomulihajaloste
Pro Luomu Luomulihajaloste Yrityshaastattelut 2/2017 Järjestimme tammi-helmikuun vaihteessa 2017 neljä noin puolen tunnin pituista puhelinkeskustelua kolmen eri lihatalon edustajan sekä yhden kaupan edustajan
LisätiedotStrategian perusteet
Strategian perusteet Visio Suomessa tuotetaan kannattavasti kysyntää vastaava määrä puhdasta ja turvallista, kuluttajien arvostamaa sianlihaa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta kestävillä tuotantotavoilla.
LisätiedotTäydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot Evira ohjeistaa sekä kirjoittaa
LisätiedotELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA 2016 Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään
LisätiedotTutkitusti tehokas ja toimiva
N A T U R A L L Y A C T I V E F O R C E Progres on luonnollisesti toimiva voima, jonka juuret ovat suomalaisessa metsässä. Jalostimme mäntyöljyn pihka-aineet muotoon, jossa ne ovat tehokkaita eläinten
LisätiedotTäydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Ympäristöneuvonnan neuvontapäivät Tampere 15.3.2016 Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Taina Mikkonen Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot
LisätiedotTuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010
Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,
LisätiedotMaaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä
Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä Anne Tuomivaara projektikoordinaattori Lapin yliopiston Arktinen keskus Lappari-hanke Esityksen aiheet: Salzburgin
LisätiedotTarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua
LisätiedotTarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)
LisätiedotLisää luomua: Valio ja LUOMU 2012
Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 26.1.2011 Valio Luomu on lanseerattu vuonna 1993 Lähes 20 vuotta luomua Valiolta Valio on tarjonnut kuluttajille luomuvaihtoehtoja jo vuodesta 1993 alkaen Tuotevalikoimaa
LisätiedotAloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle
Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Ylämaankarjan suosio on jatkuvasti nousussa. Ylämaankarjan lempeä luonne ja sympaattinen ulkomuoto ovat toki sen valtteja, mutta sen hoito on ei ole pelkästään
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2011. 375/2011 Valtioneuvoston asetus. broilereiden suojelusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2011 375/2011 Valtioneuvoston asetus broilereiden suojelusta Annettu Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,
LisätiedotMaitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa
Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen
LisätiedotLaitumelta lautaselle- Voiko koko ketjun jäljittää?
Laitumelta lautaselle- Voiko koko ketjun jäljittää? Ravitsemusasiantuntija Mirva Lampinen Atria Suomi Oy 1 Mitä tarkoitetaan jäljitettävyydellä ruokaketjussa? Lakisääteinen velvoite on pystyä jäljittämään
LisätiedotEviran ohje 16038/1. Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa
Eviran ohje 16038/1 Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa Sivu/sivut 1 / 7 Viranomaisen toiminnan tulee perustua laissa olevaan toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee tarkoin noudattaa lakia. Viranomaisohjeet
LisätiedotSikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta
Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Keskeiset näkökulmat Markkinatilanteesta johtuen sikatilojen
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettävää siipikarjaa ja siirrettäviä siipikarjan
LisätiedotMaissirehu lehmien ruokinnassa. ProAgria Pohjois-Savo, Jouni Rantala
Maissirehu lehmien ruokinnassa ProAgria Pohjois-Savo, Jouni Rantala 043 825 2684 Miksi tämä kiinnostaa? 1. Kehittyvät tilat haluavat testata uusia asioita 2. Mahtava satopotentiaali 3. Kaiken työn ulkoistaminen
LisätiedotMarjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits
Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon
LisätiedotELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info Loimaa. Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info 22.1.2018 Loimaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira EHK yleistä / ajankohtaista koskien tukivuotta 2017 Ilmoitus vuoden
LisätiedotKysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta
Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat
LisätiedotTUTUSTUMINEN PUOLAN KALKKUNATUOTANTOON 7. 10.2.2012 Osana Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen -hanketta
MATKAKERTOMUS 1.3.2012 TUTUSTUMINEN PUOLAN KALKKUNATUOTANTOON 7. 10.2.2012 Osana Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen -hanketta Hankkeessa verrataan suomalaista kalkkunatuotantoa
LisätiedotKampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy
Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,
LisätiedotTeuraskypsyys Elävästä eläimestä. Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen
Teuraskypsyys Elävästä eläimestä Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen Ulkonäkö arviointia Katso ryhmää kokonaisuutena, riittävän etäältä. Muodosta yleisvaikutelma, havaitse
LisätiedotTARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua
LisätiedotTarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
LisätiedotTampere 27.3.2014 Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri
Tampere 27.3.2014 Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Siipikarjan terveys Suomessa vuosikymmeniä tiukka viranomaisvalvonta Tartuntojen ennaltaehkäisy Toimenpiteet tautitapauksissa 1995 EU-jäsenyyden
LisätiedotAjankohtaista siipikarjaterveydenhuollosta. Loimaa Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz
Ajankohtaista siipikarjaterveydenhuollosta Loimaa 4.4.2019 Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT 25 vuotta Juhlaseminaari Seinäjoella 29.8.2019 Yhteistyöllä kilpailukykyä suomalaiselle
LisätiedotEläinten hyvinvointifoorumi 2014
Eläinten hyvinvointifoorumi 2014 Ontuva broileri Eija Kaukonen 10.12.2014 Broilerin jalkaviat - merkitys Heikentynyt hyvinvointi Kipu Huono ja epätasainen kasvu olosuhteiden ja laitteiden säätö vaikeaa
LisätiedotELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET
ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa
LisätiedotMaxammon ruokintateknologia
Maxammon ruokintateknologia Maxammon Maxammon teknologia on käytössä laajalti Euroopassa Uusiseelanti Irlanti Skotlanti Ranska Italia Espanja Hollanti Norja Ruotsi Viljaa enemmän ruokintaan, turvallisesti
LisätiedotMAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio VALTIONEUVOTON ASETUS ERÄISTÄ ELINTARVIKETURVALLISUUSRISKEIL- TÄÄN VÄHÄISISTÄ TOIMINNOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LisätiedotTarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS HANHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
LisätiedotLuomumunantuotannon trendit eli mitä edessä
Luomumunantuotannon trendit eli mitä edessä Katarina Rehnström Mitä alalla edessä? Faktoja 2012 kaikki yksimahaisten rehut luomua 2012 luomunuorikot Säännöt tiukentuvat! Yksikkökoot kasvavat Kerroslattiakanalat
LisätiedotSonnitkin soveltuvat laidunnukseen
Liite 18.6.2007 64. vuosikerta Numero 1 Sivu 15 Sonnitkin soveltuvat laidunnukseen Arto Huuskonen, Susanna Jansson, Leena Tuomisto, MTT ja Paula Martiskainen, Kuopion yliopisto MTT:n tutkimus osoitti,
LisätiedotTulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas
Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali
LisätiedotLuomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus
Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Esityksen sisältö: 1. Johdanto (mm. uusi luomutuki) 2. Luomun kannattavuus tilastojen
LisätiedotLuomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme?
@apetit_oyj #apetitluomu Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? Liiketoimintajohtaja Anu Ora twitter: @AnuOra1 APETIT OYJ Luomuelintarvikepäivä 5.10.2017 1 Luomme hyvinvointia kasviksista
LisätiedotItämeren kala elintarvikkeena
Itämeren kala elintarvikkeena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Jari Setälä Tutkimuspäivät Pori 15.11.2007 Esitelmän sisältö Elintarvikekalan määrä Itämeressä ja Suomessa Itämeressä kalastetun ja
LisätiedotLisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865
LisätiedotAsymmetrinen informaatio
Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,
LisätiedotTaustatietoa sianlihan kulutuksesta
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta Suomalaiset syövät n. 35 kg/hlö porsaanlihaa vuodessa. Porsaanliha edustaa n. 50 % lihan kokonaiskulutuksesta. Vain ¾ talouksista osti v 2009 kuluttajapakattua tuoretta
LisätiedotCapital Markets Day Atria Suomi
Capital Markets Day Atria Suomi Toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi Atria Suomi 1.1. 30.9.2018 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. EUR 2018 2017 2018 2017 2017 Liikevaihto 250,1 245,0 750,7 725,7 986,4 Liikevoitto 13,6
LisätiedotBroilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu. Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry
Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry Broilerintuotanto Suomessa Tuotantopolven broilerit Atria Chick Oy HKScan Finland Oy
LisätiedotKasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani -
Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Tiina Harrinkari MMM, agr Maisematie 643, 39120 Mahnala Sposti: tiina.harrinkari @ netti.fi p. 040 700 1597 Luennon aihealueet 1. Syy: miksi ruokinta
LisätiedotEnergia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi
Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian
LisätiedotEläinsuojelulainsäädäntö koskee myös luomubroilereita. Tampere 15.4.2014/P.H.
Eläinsuojelulainsäädäntö koskee myös luomubroilereita Tampere 15.4.2014/P.H. Ns. hyvinvointidirektiivi (2007/43/EY): tavanomaisen broilerinkasvatuksen vähimmäisvaatimukset (lintujen kasvatustiheys, kasvattamon
LisätiedotBroilerkasvatus prosessina. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012
Broilerkasvatus prosessina Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Hanna Hamina Eura hannahamina@gmail.com 0505730773 1 Tärkeät periaatteet Broilerien hyvinvoinnista huolehtiminen kaikissa vaiheissa
LisätiedotMuuttuva arvoketju -seminaari Seinäjoki
Muuttuva arvoketju -seminaari Seinäjoki 23.11. Lihatilan talous ja johtaminen Jukka Rantala Kotieläinasiamies, sika ja siipikarja MTK Liha on menestystarina! 430 Lihan kulutus 2010-2016e 420 410 400 390
LisätiedotLuomulihan arvoketjutyöryhmä. 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko
Luomulihan arvoketjutyöryhmä 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 12.2. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Hermanni Huhtala, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg
LisätiedotTUTUSTUMINEN PIETARIN LIHA- JA EINESTUOTTEIDEN VÄHITTÄISKAUPPATAR- JONTAAN 16. 18.9.2013
TUTUSTUMINEN PIETARIN LIHA- JA EINESTUOTTEIDEN VÄHITTÄISKAUPPATAR- JONTAAN 16. 18.9.2013 1. Yleistä Suomalaiset kauppaketjut SOK, Kesko ja Stockmann ovat rynnistäneet Pietariin hyvin erilaisilla strategioilla.
LisätiedotSiipikarjatilan omavalvontakuvaus
Siipikarjatilan omavalvontakuvaus Maa- ja metsätalousministeriön asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi asetettavista vaatimuksista 134/2006 edellyttää alkutuotannon toimijoilta
LisätiedotKainuun Country Food Oy
Kainuun Country Food Oy Tarina siitä kuinka kaikki alkoi vuonna 1996 Heikin kylästä ja kuinka on tultu tähän päivää, noin 20 vuoden aikana ja päädytty Kainuuseen. Luomumaitoa Aloitin tuorejuuston valmistamisen
LisätiedotLuomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa
LisätiedotHirvenlihan arvo. Riistapäivät 2015, Oulu Markus Kankainen ja Kaija Saarni
Hirvenlihan arvo Riistapäivät 2015, Oulu Markus Kankainen ja Kaija Saarni Hirvenlihan arvo Tutkimus hirven elintarvike- ja rahavirroista Hirvenliha metsästä kulutukseen: - Hirvenlihan määrät ja arvoketju
LisätiedotBioetanolitehdas. Sievi
Bioetanolitehdas Sievi Hankkeen taustaa Ylivieskan seutukunta Ry käynnisti 1.10.2011 LOGIBIO- Biojalostamon raaka-aineiden hankintatoiminnan kannattavuus- ja käynnistämisselvityksen. Hankkeessa tarkasteltiin
LisätiedotLähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
LisätiedotAihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi
Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Tausta Metsälaidunhanke eli Puustoisten perinneympäristöjen hoito
LisätiedotTALLITARKASTUS Sivu 1 / 5
TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja
LisätiedotSiipikarjan salmonellavalvontaohjelma
Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Siipikarjan terveys ja terveydenhuolto Eläinlääkäreiden täydennyskoulutus 2014 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Suomi ja siipikarjan salmonella EU-lisävakuudet
LisätiedotScanchips. Bioetanolitehdashanke
Scanchips Bioetanolitehdashanke Hankkeen taustaa Ylivieskan seutukunta Ry käynnisti 1.10.2011 LOGIBIO- Biojalostamon raaka-aineiden hankintatoiminnan kannattavuus- ja käynnistämisselvityksen. Hankkeessa
LisätiedotLuomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014
Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto
LisätiedotLuomunuorikot ja luomurehut: tuotantotapaohjeet ja haasteet. SUOMEN SIIPIKARJALIITTO Ulla Holma Kennot täyteen luomutietoa II 29.11.
Luomunuorikot ja luomurehut: tuotantotapaohjeet ja haasteet SUOMEN SIIPIKARJALIITTO Ulla Holma Kennot täyteen luomutietoa II 29.11.2011 Loimaa Muutoksia luomuohjeisiin vuonna 2012 (?) Luomunuorikkokasvatus
LisätiedotEläinten hyvinvointikorvaus
Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti
LisätiedotKANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon
KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANAT OVAT YKSILÖITÄ, JOTKA ELÄVÄT PARVESSA Kanoja tulee hankkia kerralla useampi. Kukko ei ole väl1ämätön. Kukon kaitsema parvi *on puuhakkaampi
LisätiedotH HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1
HINTOJEN SUOJAUS HINNAN SUOJAUS PÖRSSISSÄ PÖRSSISSÄ 16.3.2009 1 Hintojen suojaus pörssissä - futuurit ja optiot Futuurisopimus on sitova sopimus, jolla ostat tai myyt tulevaisuudessa hintaan, josta sovitaan
LisätiedotEläinten Hyvinvointi 1.3.2016
Eläinten Hyvinvointi 1.3.2016 Muutokset 2016 Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset kattavat kaikki maataloustoiminnassa pidettävät tuotantoeläimet Naudat Siat Lampaat ja vuohet
Lisätiedot