Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi."

Transkriptio

1 Lounainen Ylöjärvi Lounainen osa-alue koostuu Vuorentaustan asemakaava-alueesta ja rakenteilla olevasta Kolmenkulman työpaikka-alueesta. Vuorentausta on Siivikkalan tapaan perinteistä luvun pientaloaluetta. Vuorentaustaan ei ole suunnattu aktiivisia kaavoitustoimenpiteitä eikä juurikaan uutta asuinrakentamista viime vuosikymmeninä. Vuorentausta on suuntautunut ennen kaikkea Tampereen suuntaan, mutta jonkin verran Siivikkalaa enemmän myös Ylöjärven keskustan suuntaan. Vuorentaustan asukasmäärä on pysynyt suunnilleen samana viimeisinä vuonna. Osa-alueen väestömäärä on vähän alle Alueelle ei odoteta asukaslisäystä suunnitelmakaudella. Alueen joukkoliikenneyhteydet ovat suhteellisen hyvät. Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi. MERKKIEN SELITE Talonrakennus $K V $K V2015 -> Liikenne, vesi ja muut V V Liikenne- vesi- ja muut V V Yleiskaavat osayleiskaavakohde Asemakaavat Tontit AO, AR, AK, Lounaisen Ylöjärven kaavoitushankkeet Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella seuraavat kaavoitushankkeet:

2 Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio I. Kolmenkulman en osayleiskaavan laajennus 2018 / Ostopalvelu noin Sisältö ja tavoite Osayleiskaavalla tutkitaan en laajentamisen mahdollisuutta pohjoiseen nykyisestä asemakaavaalueesta. Alueella on sekä kaupungin että yksityisen maanomistusta. Alueella on vireillä maa-alueen lunastustoimitus. Alueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria. Teollisuusalueen laajentaminen edellyttää maakuntakaavan muuttamista osalla aluetta. Seuraavat toimenpiteet ja kohteet Alueen asemakaavatyö käynnistetään voimassa olevan yleiskaavan elta ja asemakaavatyötä jatketaan 2017 osayleiskaavan pohjalta. Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio 17. Kolmenkulman en asemakaava 2016 / Ostopalvelu 15 noin : Kolmenkulman en laajennus voimassa olevan yleiskaavan mahdollistamalle alueelle tutkitaan asemakaavalla kaavoittamalla monipuolisia ja erikokoisia yritystontteja pääosin pienelle ja keskisuurelle teollisuus- ja varastorakentamiselle. Alueen pinta-ala on noin 10 hehtaaria. Alueen katuverkko ja kunnallistekniikka suunnitellaan ja rakennetaan Alueelta voi luovuttaa teollisuustontteja Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio 27. Kolmenkulman pohjoisosan en asemakaava Sisältö ja tavoite / Ostopalvelu noin Kolmenkulman en laajennus tulevan yleiskaavan mahdollistamalle alueelle tutkitaan asemakaavalla kaavoittamalla monipuolisia ja erikokoisia yritystontteja pääosin pienelle ja keskisuurelle teollisuus- ja varastorakentamiselle. Alueen pinta-ala on noin 20 hehtaaria. Seuraavat toimenpiteet ja kohteet Alueen katuverkko ja kunnallistekniikka suunnitellaan ja rakennetaan Alueelta voi luovuttaa teollisuustontteja Lounaisen Ylöjärven tontinluovutus ja asuntotuotanto Alueelta ei luovuteta asuintontteja suunnittelukaudella. Alueelta luovutetaan teollisuus- ja liiketontteja seuraavalla aikataululla: Kohde kpl/m Kolmenkulma Kolmenkulman laajennus 4 4

3 Lounaisen Ylöjärven palvelut Alueella on kaksi päiväkotia sekä joitakin omassa kodissaan työskenteleviä kunnallisia perhepäivähoitajia. Vuorentaustan päiväkoti (r.paikat 63, rakentamisvuosi 1977, peruskorjaus 2011), Soppeenharjun päiväkoti (r. paikat 84 sekä avoin varhaiskasvatus, rakentamisvuosi 1991). Palvelut riittävät hyvin alueen kysyntään. Kysyntää on myös jonkin verran Tampereen Lamminpää-Tesoma alueelta. Vuorentaustan neuvola on vuokratiloissa seurakuntakodin kiinteistössä. Neuvolassa toimii alueen lastenneuvola 3 päivää viikossa ja äitiys- ja ehkäisyneuvola 2 päivää viikossa. Lisäksi on yhteinen tila aikuisvastaanottoon ja neuvolalääkärille. Yksi huone on jäänyt käyttämättömäksi kotihoidon siirryttyä keskustan terveysasemalle. Tilat ovat käyttöön nähden suuremmat kuin tämän hetkinen tarve. Henkilöstöresurssi nykyiseen asiakasmäärään ja mitoituksiin nähden on kohdallaan. Kouluterveydenhuollon tila Vuorentaustan koululla sijaitsee siipirakennuksessa entisessä talonmiehen asunnon yhdessä huoneessa. Tila on liian ahdas ja epätarkoituksenmukainen vastaanottohuoneeksi. Terveydenhoitaja pystyy olemaan nykyisin koululla kaksi päivää viikossa ja oppilasmäärään nähden tarvetta on enemmän. Soppeenharjun koululla on kouluterveydenhoitajan vastaanottohuone erillisessä siivessä. Terveydenhoitaja on koululla 4pv viikossa. Oppilasmäärään nähden tilanne on kohdallaan. Samassa siivessä toimii myös hammaslääkärin vastaanotto. Alueella toimivat Vuorentaustan alakoulu (230 opp) ja Soppeenharjun yläkoulu (400 opp). Koulutilat ovat tyydyttävässä/hyvässä kunnossa. Vuorentaustan koulussa tehdään tällä hetkellä lattiapintojen korjaustöitä koulun sisäilmaongelmien takia. Vuorentaustan koulussa olisi tilaa suuremmallekin oppilasmäärälle (n. 300 oppilaalle). Soppeenharjun koulun tilat ovat täynnä, mutta koulun tilanne helpottuu lähivuosina huomattavasti, kun Metsäkylän koulu rakennetaan yhtenäiskouluksi ja Metsäkylän oppilaat eivät enää tule yläkouluun Soppeenharjuun. Alueen stabiilina pysyttelevän asukasmäärän takia kaupungin musiikkiluokat toimivat Vuorentaustan ja Soppeenharjun kouluissa. Soppeenharjun koulun yhteydessä toimii nuorisotila Zoppero. Tilat kaipaavat vuosien kovan käytön jälkeen perusremonttia. Lounaisen Ylöjärven investoinnit Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat talonrakennusinvestoinnit: Vuorentaustan koulu : kustannusarvio laskettu Sisäilmakorjauksia kesän aikana raportin mukaisessa laajuudessa. Lattiapinnoitteiden vaihtotyötä pääosin toisessa kerroksessa. Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat liikenneväyläinvestoinnit: Kolmenkulman / Ostopalvelu 2016: : Karkea arvio Alueen katuverkon rakentaminen. Lopullinen laajuus ja kustannukset tarkentuvat kaavoituksen myötä.

4 27. Kolmenkulman pohjoisosan / Ostopalvelu 2018: Karkea arvio Alueen katuverkon rakentaminen. Lopullinen laajuus ja kustannukset tarkentuvat kaavoituksen myötä. jatkuu 2019 ( ) Malminmäki / Ostopalvelu 2015: : Alustava kustannusarvio Alueen katuverkon rakentaminen v Viimeistely ja päällystys v Rakennettavan katuverkon pituus 150 m. Kolmenkulmantien kevyenliikenteen väylä 2016: Alustava kustannusarvio Kevyenliikenteen väylän rakentaminen Kolmenkulmantien varteen välillä: kaupungin raja - Ahveniston eritasoliittymä. Koreeniitty 2015: Kustannusarvio Aikaisemmin rakennettujen katujen viimeistely ja päällystys Pohjolantie-Hatolantie risteys 2015: : Karkea arvio Risteysalueen parantaminen ja kevyenliikenteen väylän lisärakentamista Yrjöntien kevyen liikenteen väylä 2015: Karkea arvio Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Yrjöntien varteen välille Hatolantie-Käyräkuja

5 Pohjolantien kevyen liikenteen väylä 2015: Karkea arvio Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Siwan kohdalle Pohjolantien varteen. Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat yleisten alueiden investoinnit Soppeenmäen kuntoradan kuntoiluvälineet 2015 Kuntoiluvälineiden hankinta Soppeenmäen kuntoradalle. 2016: Karkea arvio Vuorentaustan 2017 monitoimikenttä Vuorentaustan kentän muuttaminen monitoimikentäksi 2018: Karkea arvio Alueella toteutetaan suunnittelukaudella seuraavat vesihuoltoinvestoinnit: 17. Kolmenkulman Kolmenkulman pohjoisosan 2018 Malminmäki 2015

Metsäkylän kaavoitushankkeet

Metsäkylän kaavoitushankkeet Metsäkylä Metsäkylä on ollut vanhahko perinteinen pientaloalue. Viimeisen 20 vuoden aikana Metsäkylää on kehitetty merkittävästi asemakaavoittamalla uusia pientaloalueita. Tätä kautta asukasmäärä on noussut

Lisätiedot

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio Asuntila Asuntilasta on rakentunut 1990-luvun loppupuolesta alkaen vajaan 3 000 asukkaan pientaloalue. Alue on laaja, yhtenäinen ja monipuolinen pientaloalue, jossa on lähipalvelut. Asuntila ei kasva enää

Lisätiedot

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,

Lisätiedot

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan

Lisätiedot

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään

Lisätiedot

MAPSTO Kaavoitus ja tontinluovutus

MAPSTO Kaavoitus ja tontinluovutus MAPSTO 2017-2021 Kaavoitus ja tontinluovutus Kaavoitushankkeet Nro Tyyppi Hanke v_2017 v_2018 v_2019 v_2020 v_2021 Alue 101 osayleiskaava Keskusta X Keskusta 102 asemakaava Ranta-Laatu asuinalue X X X

Lisätiedot

5. Toimenpiteet alueittain

5. Toimenpiteet alueittain Ylöjärvi MAPSTO 5. Toimenpiteet alueittain Kaupunki on jaettu 11 alueeseen hyödyntäen tilastokeskuksen tilastoaluejakoa. Aluejako perustuu nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen sekä tulevaisuuden eroavaisuuksiin

Lisätiedot

Viljakkala MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Viljakkala MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Viljakkala Osa-alue koostuu Viljakkalan entisen kuntakeskuksen eli kirkonkylän ja Manni Vilppeen asemakaava-alueista sekä Harhalan haja-asutusalueesta. Kirkonkylän asukasmäärä on tällä hetkellä noin 580,

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena

INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena Talonrakennusinvestoinnit uudiskohde Tiuraniemen ryhmäkoti Yksityin 0 0 - - Keskusta en saneeraus Moision koulu

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA luonnos

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA luonnos MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 luonnos 18.9.2013 1 MAPSTO - MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 1. Asiakirjan tausta ja tarkoitus Maankäytön

Lisätiedot

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Oheismateriaali / sivltk 12.5.2015 39 vapltk 26.5.2015 38 MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän Investointi,

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä 4.4.2019 Yleisiä nostoja ja tavoitteita Kaavoituksen painopiste lähivuosina yleiskaavoituksesta asemakaavoitukseen Ydinkeskustan oyk, osittainen

Lisätiedot

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän muutos Investointi, vuodet, Esitykset / huomiot Keskusta 950 Moision

Lisätiedot

Keskusta. ? Esiopetus? Leikkitoiminta? Leikkitoiminta muut? Päiväkoti? Päiväkoti ykstiyinen Sivistys. Julkisen liikenteenvuorot.

Keskusta. ? Esiopetus? Leikkitoiminta? Leikkitoiminta muut? Päiväkoti? Päiväkoti ykstiyinen Sivistys. Julkisen liikenteenvuorot. Keskusta Kaupunkikeskustan monipuolinen kehittäminen on ollut viime vuosikymmeninä Ylöjärven tärkein painopistealue. Sekä ydinkeskustan että muille keskustan alueille on sijoittunut runsaasti lisää asukkaita,

Lisätiedot

Ylöjärvi MAPSTO

Ylöjärvi MAPSTO Ylöjärvi MAPSTO 2015 2019 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 MAPSTO 2015-2019 MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kvalt 11.10.2014 121 3 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus MAPSTO-prosessin

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli)

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) 1 (5) LIITE 6 YLÖJÄRVI YMPLTK. 12.12.2011 ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelun alue sijaitsee Elovainion

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kaupunginvaltuusto

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA Kaupunginvaltuusto MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA 2014 2018 Kaupunginvaltuusto 12.12.2013 1 2 Sisällysluettelo 1. Asiakirjan tausta ja tarkoitus... 3 2. Asiakirjan sisältöä ohjaavat tekijät...

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO EHDOTUS, KV

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO EHDOTUS, KV MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO 2018-2022 EHDOTUS, KV 6.11.2017 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus Maankäytön ja palveluiden suunnittelu-

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2018 Liikenneväylät Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2018 TA-% Selite 9017 Ihantie (Teivon alue, Hiitti) Rakennettiin tie valmiiksi Kulut

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2018 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2018 Ympäristölautakunta 28.3.2018 Kaupunginhallitus 9.4.2018 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO EHDOTUS, KH

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO EHDOTUS, KH MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO 2018-2022 EHDOTUS, KH 30.10.2017 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus Maankäytön ja palveluiden suunnittelu-

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Tasapainoinen talous Ylöjärven kaupungin talousarvio 2017

Tasapainoinen talous Ylöjärven kaupungin talousarvio 2017 Tasapainoinen talous Ylöjärven kaupungin talousarvio 2017 Kaupunginjohtajan esitys 25.10.2016 Tasapainoinen talous Tavoitteena on ollut rakentaa vastuullinen, pidemmän tähtäyksen taloussuunnitteluun perustuva,

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita 1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue)

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Heinikon

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO Kaupunginvaltuusto x.xx.2018 LUONNOS

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO Kaupunginvaltuusto x.xx.2018 LUONNOS MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO 2019-2023 Kaupunginvaltuusto x.xx.2018 LUONNOS 22.8.2018 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus Maankäytön ja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007 Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO Kaupunginvaltuusto

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO Kaupunginvaltuusto MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO 2019-2023 Kaupunginvaltuusto 5.11.2018 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus Maankäytön ja palveluiden suunnittelu-

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO LUONNOS

MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO LUONNOS MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSOHJELMA MAPSTO 2018-2022 LUONNOS 1.9.2017 1 Ylöjärven eteläosan aluejako 2 1. MAPSTO:n tausta ja tarkoitus Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelmassa

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS Kunkun parkki keskustan kehittämisohjelmassa Kunkun parkin pysäköinti- ja huoltolaitoksen rakentaminen toteuttaa

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 11.11.2014 582/51.512/2014 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kolmenkulman yritysalueen laajennus (läntisen kehätien itäpuoli ja Kolmenkulmantien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2017 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2017 Ympäristölautakunta 16.8.2017 Kaupunginhallitus 00.00.2017 Kaupunginvaltuusto 00.00.2017

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 Ylöjärven kaavoitus Ympäristölautakunta 28.4.2009 111 Kaupunginhallitus 4.5.2009 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 2/6 Ylöjärven kaupungissa ja maakunnan

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2013-2015 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET. Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Kaupunginhallitus 350 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 107 09.11.2015 Maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2016-2020 73/00.001/2015 KAUPHALL 02.11.2015 350 Kehitysjohtaja Riku Siren

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016. 06.11.2015 Matti Nikupeteri

Kaavoituskatsaus 2016. 06.11.2015 Matti Nikupeteri Kaavoituskatsaus 2016 06.11.2015 Matti Nikupeteri Maakuntakaavoitus Neljäs vaihemaakuntakaava (4. VMK) päivittää kaupan palveluverkon ja taajamat. Kaavassa osoitetaan myös puolustusvoimien melu- ja suojaalueita

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2015 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ympäristölautakunta 21.4.2015 75 Kaupunginhallitus 27.4.2015 156 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2019 Ympäristölautakunta 13.2.2019 Kaupunginhallitus 00.00.2019 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.

Lisätiedot

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT

KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT KONSERNIJOHTO JA HALLINTOPALVELUKESKUS Kaupunkistrategian valmistelu ja päätöksenteko. Konserniohjauksen periaatteiden päivittäminen.

Lisätiedot

VIREILLE KUNTAKEHITYSLAUTAKUNTA EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUS

VIREILLE KUNTAKEHITYSLAUTAKUNTA EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUS VIREILLE KUNTAKEHITYSLAUTAKUNTA 20.03.2019 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 00.00. 00.00.2019 HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUS 00.00.2019 KUNTAKEHITYSPALVELUT HEIKINKUJA 4, 04600 MÄNTSÄLÄ, 019 2645000 KAAVATUNNUS 242 2 MÄNTSÄLÄ

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 19.5.2015 Ympäristölautakunta 17.2.2015 Ympäristölautakunta 19.8.2014 Dnro:

Lisätiedot

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

Hiukkavaara Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta. Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013

Hiukkavaara Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta. Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013 Oulun kaupungin keskeinen kasvusuunta Laadittu yhteistyössä Kopa, YYP, SiKu ja Oulun Tilakeskus 18/06/2013 Miksi on rakennettava? Oulun kaupunki on Pohjois-Suomen kasvava keskuskaupunki. Oulun kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Imatrankoski 2015 KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 mukaan kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava katsaus

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2019

Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2019 Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2019 Tekninen lautakunta 22.1.2019 3 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS

Lisätiedot

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p YRITYSTONTIT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat yritys- ja teollisuustontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla sekä Ruhalassa

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2016 Ympäristölautakunta 12.4.2016 Kaupunginhallitus 20.4.2016 Kaupunginvaltuusto 9.5.2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 KOIVUVAARANPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002360, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset

1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Käynnistetään ja toteutetaan erityisopetusta koskeva auditointi. Selvitys ja toimenpide-ehdotukset valmistuvat 30.4.2017

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1. Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2019 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

HEVONEN YPÄJÄLLÄ. Hevonen kaavoituksessa, rakentamisessa ja ympäristössä seminaari Lahti 15.4.2014 Jouko Käkönen, tekninen johtaja

HEVONEN YPÄJÄLLÄ. Hevonen kaavoituksessa, rakentamisessa ja ympäristössä seminaari Lahti 15.4.2014 Jouko Käkönen, tekninen johtaja HEVONEN YPÄJÄLLÄ Hevonen kaavoituksessa, rakentamisessa ja ympäristössä seminaari Lahti 15.4.2014 Jouko Käkönen, tekninen johtaja YPÄJÄ Hämeen läntisin kunta Tunti Turusta ja Hämeenlinnasta Suomen hevospitäjä

Lisätiedot