TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET"

Transkriptio

1 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu äidinkielten ja muiden kielten sekä niiden murteiden eritasoisista taidoista. Koulun kieltenopetuksen lähtökohtana on kielen käyttö eri tilanteissa. Se vahvistaa oppilaan kielitietoisuutta ja eri kielten rinnakkaista käyttöä. Oppilas oppii tekemään havaintoja erikielisistä teksteistä ja vuorovaikutuksen käytänteistä, käyttämään kielitiedon käsitteitä tekstien tulkinnassa ja hyödyntämään erilaisia tapoja oppia kieliä. Oppilas käyttää eri kielten taitoaan kaiken oppimisen tukena. Oppilasta ohjataan lukemaan kielitaidolleen sopivia tekstejä ja hankkimaan opiskelussa tarvittavaa tietoa eri kielillä. Oppilasta ohjataan tiedostamaan sekä omaa että muiden kielellisten ja kulttuuristen identiteettien monikerroksisuutta. Myös vähemmistökielten ja uhanalaisten kielten merkitys tuodaan esiin opetuksessa. Opetus tukee oppilaan monikielisyyttä hyödyntämällä kaikkia, myös oppilaan vapaa-ajalla käyttämiä kieliä. Opetus vahvistaa oppilaan luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoaan rohkeasti. Kielikasvatus edellyttää eri kieliaineiden yhteistyötä. TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET Oppilaan opinto-ohjelmaan tulee kuulua vähintään yksi pitkä ja yksi keskipitkä kielen oppimäärä. Näistä toisen tulee olla toinen kotimainen kieli (ruotsi tai suomi) ja toisen jokin vieras kieli tai saamen kieli. Pitkiä oppimääriä ovat A-oppimäärät sekä ruotsin ja suomen äidinkielenomaiset oppimäärät. Keskipitkiä oppimääriä ovat B1-oppimäärät. Lisäksi opetuksen järjestäjä voi tarjota oppilaalle valinnaisina ja vapaaehtoisina kieliopintoina eripituisia kielten oppimääriä. Toinen kotimainen kieli -oppiaineeseen on näissä perusteissa määritelty kuusi oppimäärää: äidinkielenomainen suomi ja ruotsi, ruotsin ja suomen pitkä eli A-oppimäärä sekä ruotsin ja suomen keskipitkä eli B1-oppimäärä. Vieras kieli -oppiaineeseen on määritelty seitsemän eri oppimäärää: englannin, saamen ja vieraan kielen pitkät eli A-oppimäärät, vieraan kielen keskipitkä eli B1-oppimäärä sekä vieraan kielen, saamen ja latinan lyhyet eli B2-oppimäärät. Vieraan kielen oppimääräkuvaukset soveltuvat kaikille niille kielille, joille ei ole kielikohtaista oppimääräkuvausta. Opetuksen järjestäjä tai koulu laatii tällöin perusteiden pohjalta kielikohtaisen sovelluksen. Perusteissa määritelty karttuvan kielitaidon taso soveltuu eurooppalaisiin kieliin, joissa käytetään aakkosiin pohjautuvaa kirjoitusjärjestelmää. Muihin kieliin opetuksen järjestäjä tai koulu laatii opetussuunnitelman noudattaen näitä perusteita soveltuvin osin. Pitkiä A-oppimääriä voidaan opettaa myös valinnaisina ja vapaaehtoisina kielinä, jolloin tuntimäärä on pienempi. Kunkin A-oppimäärän kohdalla on mainittu, mistä sisältöjä voidaan tarpeen mukaan karsia.

2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI RUOTSI/SUOMI Oppiaineen tehtävä Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen opettaja. Kielten opiskelu edistää ajattelutaitojen kehittymistä. Se antaa aineksia monikielisen ja - kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja arvostamiselle. Sanavaraston ja rakenteiden karttuessa myös vuorovaikutus- ja tiedonhankintataidot kehittyvät. Kielten opiskelussa on runsaasti sijaa ilolle, leikillisyydelle ja luovuudelle. Kieltenopetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Oppilaissa herätetään kiinnostus kouluyhteisön ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen, ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa ympäristöissä. Koulussa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja erilaisia kulttuureita. Sukupuolten tasa-arvoa vahvistetaan tarjoamalla mahdollisuuksia valita itseä kiinnostavia tekstejä ja työtapoja. Kielten opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla maailmaa. Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa luontevan mahdollisuuden toteuttaa kieltenopetusta autenttisista tilanteista ja oppilaiden viestintätarpeista lähtien. Opetus antaa myös valmiuksia osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen.

3 Opetuksen tulee vahvistaa oppilaan luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää niitä rohkeasti. Oppilaille annetaan mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja saada tarpeen mukaan tukea oppimiselleen. Opetus järjestetään niin, että myös muita nopeammin etenevät tai kieltä entuudestaan osaavat voivat edistyä. Kielten opetuksessa kehitetään monilukutaitoa ja käsitellään erilaisia tekstejä. Lasten ja nuorten erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon tekstien valinnassa. Opetuksessa luodaan siltoja myös eri kielten välille sekä oppilaiden vapaa-ajan kielenkäyttöön. Oppilas osaa myös hakea osaamillaan kielillä tietoa. TOINEN KOTIMAINEN KIELI RUOTSI, A-OPPIMÄÄRÄ Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi vähintään kahden muun kielen opetusta. Yhteinen A-kieli alkaa viimeistään 3. vuosiluokalla, B1-kieli viimeistään 6. vuosiluokalla ja mahdollinen A2-kieli (vapaaehtoinen ja valinnainen pitkä oppimäärä) viimeistään 5. vuosiluokalla. A1- ja A2- oppimäärillä on samat tavoitteet. Koska tunteja on A2-oppimäärässä vähemmän, voidaan joitakin sisältöjä painottaa vähemmän (erityisesti S1, S2, ). A2-kielen vuosiviikkotuntien jakamisessa eri vuosiluokille ei ole 6. vuosiluokan nivelvaihetta. Nivelvaiheen puuttumisen takia siihen sovelletaan ainoastaan päättöarvioinnin kriteereitä. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 virittää oppilaan kiinnostusta lähiympäristön, Suomen ja Pohjoismaiden kielellistä ja kulttuurista runsautta kohtaan sekä suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia (eri kielet, kansallisuudet, sukupuolet, kulttuuriset tavat, jne.) T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä Kielenopiskelutaidot T4 tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T5 ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa oppilasta harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti sekä miettiä, millaiset tavat oppia kieliä sopivat kullekin parhaiten Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa T6 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta S1, S2 L2 S1, S2 L2 Laajaalainen osaaminen S1, S2 L1, L4 L1, L7 L6 S4, S5 L2, L4 T7 opettaa oppilasta käyttämään vuorovaikutustilanteisiin sopivia S4, S5 L2, L4

4 viestinnän keinoja T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuuristen viestinnän käytänteiden tunnistamiseen ja vuorovaikutuksen asianmukaisuuteen Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä T9 ohjata oppilas työskentelemään monentyyppisten tekstien parissa Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan tekstien tuottamista sekä hyvää ja ymmärrettävää ääntämistä luokkahuonetilanteessa että sen ulkopuolella myös tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen S4, S5 L2 S4, S5 L4 S4, S5 L4 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 KASVU KULTTUURISEEN MONIMUOTOISUUTEEN JA KIELITIETOISUUTEEN S1: Tutustutaan ruotsin ja muiden pohjoismaisten kielten ja kulttuurien piirteisiin ja sukulaisuussuhteisiin. Havainnoidaan suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroja (tukiaineistoa). Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. S2: Hankitaan tietoa ja keskustellaan Suomen kansalliskielistä ja vähemmistökielistä sekä niiden merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Kiinnitetään huomiota siihen, mikä on yhteistä kaikille kielille ja miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. KIELENOPISKELUTAIDOT : Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Ohjataan oppilasta huomaamaan ruotsin kieli ympärillään. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa. KARTTUVA KIELITAITO: TAITO TOIMIA VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA, TAITO TULKITA TEKSTEJÄ, TAITO TUOTTAA TEKSTEJÄ S4: Opetellaan löytämään ruotsinkielistä aineistoa. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on kiinnostus ja ajankohtaisuus, näkökulmana minä ja me Suomessa ja Ruotsissa (tukiaineisto). Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia (tukiaineisto). Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien yhteydessä (tukiaineistoon ehdotuksia teksteiksi). S5: Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti puhumista ja ääntämistä. Verrataan toisiinsa ruotsin kielen äänne- ja kirjoitusasua. (tukiaineistoa) Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 3-6 Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaalle merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja - välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Ruotsin kieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

5 Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppilasta ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaan kielitaidon kehittymistä. Oppilasta kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai ruotsin kieltä entuudestaan osaaville oppilaille. Oppiaineen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Ruotsin kielen sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää ruotsin kielen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Arviointikriteerejä voidaan myös hyödyntää alempien vuosiluokkien arvioinnissa. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin ja se kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitekokonaisuuksiin, joita ovat kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen, kielenopiskelutaidot sekä karttuva kielitaito. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. Harjoitus- ja arviointitehtävien tulee olla luonteeltaan kannustavia ja antaa oppilaille mahdollisuus painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 virittää oppilaan kiinnostusta lähiympäristön, Suomen ja Pohjoismaiden kielellistä ja kulttuurista runsautta kohtaan sekä suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kielija kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia (eri kielet, kansallisuudet, sukupuolet, kulttuuriset Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa S1, S2 ruotsin kielen merkityksen ymmärtäminen S1, S2 Kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden arvostaminen Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas tietää, miksi Suomessa puhutaan ruotsia ja tuntee Pohjoismaiden kielellistä monimuotoisuutta. ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena

6 tavat, jne.) T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä Kielenopiskelutaidot T4 tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T5 ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa oppilasta harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti sekä miettiä, millaiset tavat oppia kieliä sopivat kullekin parhaiten Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa T6 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta T7 opettaa oppilasta käyttämään vuorovaikutustilanteisiin sopivia viestinnän keinoja (tukiaineisto) T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuuristen viestinnän käytänteiden tunnistamiseen ja vuorovaikutuksen asianmukaisuuteen Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä S1, S2 Kielitajun kehittyminen Oppilas tietää, että kielet ovat viestintäjärjestelmiä, jotka ilmaisevat pääpiirteissään samankaltaisia asioita, mutta erilaisin ilmenemismuodoin. Oppilas osaa päätellä jonkin verran merkityksiä myös kielistä, joita ei ole opiskellut. Yhteisvastuu opiskelussa Oppilas rohkaisee muita antamallaan palautteella ja osallistuu vastuullisesti yhteisiin opiskelutilanteisiin. Omien kielenopiskelutavoitteiden asettaminen ja omien vahvuuksien löytäminen S4, S5 Vuorovaikutustaito erilaisissa tilanteissa S4, S5 tehokkaiden viestintästrategioiden käyttö S4, S5 viestinnän kulttuurinen asianmukaisuus Oppilas asettaa tavoitteita kielenopiskelulleen, harjaannuttaa ja arvioi taitojaan Taitotaso A1 (alkeistaso) T6 T8 Oppilas selviytyy muutamista yksinkertaisista vuorovaikutustilanteista käyttäen harjoiteltuja, vakiintuneita ilmauksia. Oppilas osaa hyödyntää erilaisia apukeinoja viestinnässä sekä ilmaista, ymmärtääkö viestin ja pyytää tarvittaessa hidastamista tai selvennystä. Oppilas osaa esim. tervehtiä, hyvästellä, kiittää, esittää joitakin rutiininomaisia kysymyksiä ja vastata niihin. Taitotaso A1.3 T9

7 T9 ohjata oppilas työskentelemään monentyyppisten tekstien parissa Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan tekstien tuottamista sekä hyvää ja ymmärrettävää ääntämistä luokkahuonetilanteessa että sen ulkopuolella myös tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen S4, S5 tekstien tulkintataidot Oppilas ymmärtää yksinkertaista, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää tekstiä ja hidasta puhetta. Taitotaso A1.2 T10 S4, S5 tekstien tuottamistaidot Oppilas osaa kertoa perusasioita itsestään tuttuja ilmaisuja käyttäen. Oppilas ääntää ymmärrettävästi harjoitellut ilmaisut. TOINEN KOTIMAINEN KIELI RUOTSI, B1-OPPIMÄÄRÄ Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi vähintään kahden muun kielen opetusta. Yhteinen A-kieli alkaa viimeistään 3. vuosiluokalla, B1-kieli viimeistään 6. vuosiluokalla ja mahdollinen A2-kieli (vapaaehtoinen ja valinnainen pitkä oppimäärä) viimeistään 5. vuosiluokalla. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 tukea oppilasta hänen monikielisen osaamisensa kasvattamisessa ja arvostamisessa, auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien opiskelemiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan Suomen ja Ruotsin historiallisia ja kulttuurisia yhtymäkohtia sekä tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä Kieltenopiskelutaidot T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan T4 rohkaista oppilaita näkemään ruotsin taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista ruotsinkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja S1 Laajaalainen osaaminen L2, L4 S1, S2 L2 S2 L1, L3 S2, L3, L5 hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella monipuolisesti L4

8 pääasiassa suullista viestintää vuorovaikutustilanteissa Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä T6 ohjata oppilaita tulkitsemaan erityyppisiä tekstejä L4 Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T8 ohjata oppilaita harjoittelemaan arkipäiväisiin tilanteisiin L4 liittyvien tekstien tuottamista T9 ohjata oppilasta harjoittelemaan ääntämistä tavoitteena mahdollisimman ymmärrettävä ja luonteva puhe L4 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 KASVU KULTTUURISEEN MONIMUOTOISUUTEEN JA KIELITIETOISUUTEEN S1: Tarkastellaan ja verrataan ruotsin kielen ja entuudestaan tuttujen kielten tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutustutaan kielen näkökulmasta Suomen ja Ruotsin yhteiseen historiaan ja kulttuuriin. KIELENOPISKELUTAIDOT S2: Asetetaan tavoitteita ja suunnitellaan toimintaa yhdessä. Selvitetään, missä ruotsin taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää. Opetellaan huomaamaan, miten ruotsin kieli näkyy erilaisissa arkisissa yhteyksissä. KARTTUVA KIELITAITO: TAITO TOIMIA VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA, TAITO TULKITA TEKSTEJÄ, TAITO TUOTTAA TEKSTEJÄ : Valitaan oppilaita kiinnostavia kielenkäytön aihepiirejä (tukiaineisto) näkökulmana minä ja me Pohjoismaissa. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien yhteydessä (tukiaineistoon tekstiehdotuksia). Opetellaan ruotsin kielen tärkeimmät suomesta poikkeavat foneettiset merkit ja niiden luonteva ääntäminen. Harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita, (tukiaineisto kielenkäyttötarkoituksista). Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 3-6 Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaalle merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja - välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Ruotsin kieltä käytetään aina kun se on mahdollista. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppilasta ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaan kielitaidon kehittymistä. Oppilasta kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai ruotsin kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

9 Oppiaineen arviointi vuosiluokilla 3-6 Ruotsin kielen sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää ruotsin kielen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin. Arviointi kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitekokonaisuuksiin, joita ovat kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen, kielenopiskelutaidot sekä karttuva kielitaito. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. Arvioinnin tulee olla luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuus painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 tukea oppilasta hänen monikielisen osaamisensa kasvattamisessa ja arvostamisessa, auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien opiskelemiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan Suomen ja Ruotsin historiallisia ja kulttuurisia yhtymäkohtia sekä tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä Kielenopiskelutaidot T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa Sisältöalueet S1 Arvioinnin kohteet oppiaineessa Oppilaan osaamien kielten keskinäissuhteen hahmottaminen S1, S2 Ruotsin kielen aseman tunteminen Suomessa S2 Vastuullisuus ruotsin opiskelussa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas tietää, missä ruotsia puhutaan ja tietää joitakin sen lähisukukieliä. Oppilas on tietoinen, että suomeen on lainautunut ruotsista paljon sanastoa. Oppilas tietää, miksi Suomessa käytetään ruotsia. Oppilas ottaa vastuuta kieliopinnoistaan sekä osallistuu ryhmän työskentelyyn. Oppilas on halukas harjaannuttamaan ruotsin taitoaan ja arvioimaan sen kehittymistä.

10 opiskeluilmapiirissä sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan T4 rohkaista oppilaita näkemään ruotsin taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista ruotsinkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella monipuolisesti pääasiassa suullista viestintää vuorovaikutustilanteissa Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä T6 ohjata oppilaita tulkitsemaan erityyppisiä tekstejä Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T7 ohjata oppilaita harjoittelemaan arkipäiväisiin tilanteisiin liittyvien tekstien tuottamista T8 ohjata oppilasta harjoittelemaan ääntämistä tavoitteena mahdollisimman ymmärrettävä puhe S2, Ruotsin kielen käyttöalueiden tunnistaminen omassa elämässä Vuorovaikutustaidot ruotsin kielellä Ruotsinkielisten tekstien tulkintataito Ruotsinkielisten tekstien tuottamistaidot Ääntämisen ymmärrettävyys Oppilas osaa mainita joitakin ruotsin kielen käyttöalueita. Taitotaso: A1 (alkeistaso) T5 Oppilas selviytyy muutamista yksinkertaisista vuorovaikutustilanteista käyttäen harjoiteltuja, vakiintuneita ilmauksia. Oppilas osaa hyödyntää erilaisia apukeinoja viestinnässä sekä ilmaista, ymmärtääkö viestin ja pyytää tarvittaessa hidastamista tai selvennystä. Oppilas osaa esim. tervehtiä, hyvästellä, kiittää, esittää joitakin rutiininomaisia kysymyksiä ja vastata niihin. Taitotaso A1.2 T6 Ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää tekstiä ja hidasta puhetta. Taitotaso A1.1 T7 T8 Osaa ilmaista itseään hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja vakioilmauksia. Oppilas ääntää ymmärrettävästi harjoitellut idiomaattiset ilmaukset.

11 ÄIDINKIELENOMAINEN RUOTSI -OPPIMÄÄRÄ VALMISTUU MYÖHEMMIN TOINEN KOTIMAINEN KIELI SUOMI, A-OPPIMÄÄRÄ Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi vähintään kahden muun kielen opetusta. Yhteinen A-kieli alkaa viimeistään 3. vuosiluokalla, B1-kieli viimeistään 6. vuosiluokalla ja mahdollinen A2-kieli (vapaaehtoinen ja valinnainen pitkä oppimäärä) viimeistään 5. vuosiluokalla. Eri kielten opettajat avaavat yhdessä kielten maailman moninaisuutta ja kielten sukulaisuussuhteita oppilaille. Suomi A-kielenä opetuksessa oppilaat saavat tietoa kotimaisten kielten merkityksestä pohjoismaisessa yhteistyössä, ja heille tarjotaan tilaisuuksia harjoitella yhteydenpitoa kotimaisilla kielillä. Suomen A1- ja A2- oppimäärillä on samat tavoitteet. Koska tunteja on A2-oppimäärässä vähemmän, voidaan joitakin sisältöjä painottaa vähemmän (erityisesti S1, S2, ). A2-kielen vuosiviikkotuntien jakamisessa eri vuosiluokille ei ole 6. Vuosiluokan nivelvaihetta. Nivelvaiheen puuttumisen takia siihen sovelletaan ainoastaan päättöarvioinnin kriteereitä. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 auttaa oppilasta havaitsemaan ympäristön suomen kieli ja sen kulttuurinen runsaus, virittää kiinnostusta sitä kohtaan, motivoida oppilasta arvostamaan ruotsin ja suomen asemaa kansalliskielinä T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia (eri kielet, kansallisuudet, sukupuolet, kulttuuriset tavat jne.) T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä Kielenopiskelutaidot T4 tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T5 ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa oppilasta harjaannuttamaan suomen kielen taitoaan rohkeasti sekä miettiä, millaiset tavat oppia kieliä sopivat kullekin parhaiten Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa T6 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta S1, S2 L2 S1, S2 L2 Laajaalainen osaaminen S1, S2 L1, L4 L1, L7 L6 S4, S5 L2, L4 T7 opettaa oppilasta käyttämään vuorovaikutustilanteisiin sopivia S4, S5 L2, L4

12 viestinnän keinoja T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuuristen viestinnän käytänteiden tunnistamiseen ja vuorovaikutuksen asianmukaisuuteen Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä T9 ohjata oppilas työskentelemään monentyyppisten tekstien parissa Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan tekstien tuottamista sekä luokkahuonetilanteessa että sen ulkopuolella myös tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen S4, S5 L2 S4, S5 L4 S4, S5 L4 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen S1: Tutustutaan luokassa, koulussa tai ympäristössä puhuttuun suomen kieleen (tukiaineistoa). S2: Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa ja keskustellaan Suomen kansalliskielistä ja vähemmistökielistä sekä niiden merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Kiinnitetään huomiota siihen, mikä on yhteistä kaikille kielille ja miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kielenopiskelutaidot : Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Ohjataan oppilasta huomaamaan suomen kieli ympärillään. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa. Karttuva kielitaito: taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä S4: Opetellaan löytämään suomenkielistä aineistoa. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on kiinnostus ja ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja yhteisömme (tukiaineisto). Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia (tukiaineisto). Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien yhteydessä (tukiaineistoon ehdotuksia teksteiksi). S5: Valitaan tärkeimpiä ääntämisen sekä sana- ja lausepainon, puherytmin ja intonaation harjoitteita. Tavoitteena on mahdollisimman luonteva puhe. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaalle merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja - välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat myös ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Kohdekieltä käytetään aina kun se on mahdollista.

13 Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppilasta ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaan kielitaidon kehittymistä. Oppilasta kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai kieltä entuudestaan osaaville oppilaille. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Suomen kielen sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää suomen kielen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Arviointikriteerejä voidaan myös hyödyntää alempien vuosiluokkien arvioinnissa. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että arvioidaan monin eri tavoin ja se kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitekokonaisuuksiin, joita ovat kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen, kielenopiskelutaidot sekä karttuva kielitaito. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. Arvioinnin tulee olla luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuus painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Arvosanan kahdeksan osaaminen Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 auttaa oppilasta havaitsemaan ympäristön suomen kieli ja sen kulttuurinen runsaus, virittää kiinnostusta sitä kohtaan, motivoida oppilasta arvostamaan ruotsin ja suomen asemaa kansalliskielinä S1, S2 Oman kielitaustan tunteminen ja suomen kielen merkityksen ymmärtäminen Oppilaalla on ymmärrys maailman kielellisestä ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta ja tietää, miksi Suomessa puhutaan ruotsia ja suomea. T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kielija kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia (eri kielet, kansallisuudet, sukupuolet, kulttuuriset tavat jne.) S1, S2 Kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden arvostaminen Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena

14 T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä Kielenopiskelutaidot T4 tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T5 ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa oppilasta harjaannuttamaan suomen kielen taitoaan rohkeasti sekä miettiä, millaiset tavat oppia kieliä sopivat kullekin parhaiten S1, S2 Kielitajun kehittyminen Yhteisvastuu opiskelussa Omien kielenopiskelutavoitteiden asettaminen ja omien vahvuuksien löytäminen Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa Taitotaso A2 T6 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta S4, S5 vuorovaikutustaito erilaisissa tilanteissa T7 opettaa oppilasta käyttämään vuorovaikutustilanteisiin sopivia viestinnän keinoja (tukiaineisto) T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuuristen viestinnän käytänteiden tunnistamiseen ja vuorovaikutuksen asianmukaisuuteen Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä Taitotaso A2.1 S4, S5 tehokkaiden viestintästrategioiden käyttö S4, S5 viestinnän kulttuurinen asianmukaisuus Oppilas tietää, että kielet ovat viestintäjärjestelmiä, jotka ilmaisevat pääpiirteissään samankaltaisia asioita, mutta erilaisin ilmenemismuodoin. Oppilas osaa päätellä jonkin verran merkityksiä myös kielistä, joita ei ole opiskellut. Oppilas rohkaisee muita antamallaan palautteella ja osallistuu vastuullisesti yhteisiin opiskelutilanteisiin. Oppilas asettaa tavoitteita kielenopiskelulleen, harjaannuttaa ja arvioi taitojaan. Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia ja tietoja tutuista aiheista tutuissa tilanteissa. Oppilas osaa tehdä ehdotuksia ja vastata niihin, ilmaista samanmielisyyttä/erimielisyyttä sekä ymmärtääkö viestin. Oppilas selviytyy suhteellisen hyvin vuorovaikutustilanteissa hyödyntäen erilaisia apukeinoja. Oppilas osaa viestiä kohteliaasti, esimerkiksi puhutella, tervehtiä, hyvästellä, kiittää ja pyytää anteeksi ja reagoida luontevasti vastaavassa tilanteessa.

15 T9 ohjata oppilas työskentelemään monentyyppisten tekstien parissa S4, S5 tekstien tuottamistaidot Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä A1.3 T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan tekstien tuottamista sekä luokkahuonetilanteessa että sen ulkopuolella myös tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen S4, S5 tekstien tuottamistaidot Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä selkeää puhetta sisältäviä tekstejä. Oppilas pystyy kertomaan itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa. Oppilas ääntää tutut ilmaisut ymmärrettävästi. TOINEN KOTIMAINEN KIELI SUOMI, B1-OPPIMÄÄRÄ Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi vähintään kahden muun kielen opetusta. Yhteinen A-kieli alkaa viimeistään 3. vuosiluokalla, B1-kieli viimeistään 6. vuosiluokalla ja mahdollinen A2-kieli (vapaaehtoinen ja valinnainen pitkä oppimäärä) viimeistään 5. vuosiluokalla. Eri kielten opettajat avaavat yhdessä kielten maailman moninaisuutta ja kielten sukulaisuussuhteita oppilaille. Suomi A-kielenä opetuksessa oppilaat saavat tietoa kotimaisten kielten merkityksestä pohjoismaisessa yhteistyössä, ja heille tarjotaan tilaisuuksia harjoitella yhteydenpitoa kotimaisilla kielillä. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 tukea oppilasta hänen monikielisen osaamisensa kasvattamisessa ja arvostamisessa, auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien opiskelemiensa kielten keskinäisestä suhteesta sekä havaitsemaan niitä yhdistäviä ja erottavia seikkoja T2 auttaa oppilasta hahmottamaan Suomen ja Ruotsin historiallisia ja kulttuurisia yhtymäkohtia sekä tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä Kielenopiskelutaidot T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan T4 rohkaista oppilasta näkemään suomen taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista suomenkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja S1 S1 Laajaalainen osaaminen L1, L2 L2 S2, L1, L7 S2, L1, L3, L4 hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella monipuolisesti L2

16 pääasiassa suullista ja viestintää ja vuorovaikutustilanteissa Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä T6 ohjata oppilaita tulkitsemaan erityyppisiä tekstejä L4, L5, L6 Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä T7 ohjata oppilaita harjoittelemaan arkipäiväisiin tilanteisiin L2, L4, L6 liittyvien tekstien tuottamista T8 ohjata oppilasta harjoittelemaan ääntämistä tavoitteena mahdollisimman ymmärrettävä ja luonteva puhe L2, L6 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen S1: Tarkastellaan ja verrataan suomen kielen ja entuudestaan tuttujen kielten tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutustutaan kielen näkökulmasta Suomen ja Ruotsin yhteiseen historiaan ja kulttuuriin. Kielenopiskelutaidot S2: Asetetaan tavoitteita, suunnitellaan toimintaa yhdessä. Selvitetään, missä suomen kielen taitoa tarvitaan ja missä sitä käytetään. Opetellaan huomaamaan, miten suomen kieli näkyy erilaisissa arkisissa yhteyksissä. Karttuva kielitaito: taito toimia vuorovaikutustilanteissa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä : Valitaan oppilaita kiinnostavia kielenkäytön aihepiirejä (tukiaineisto) näkökulmana minä ja me Suomessa. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien yhteydessä (tukiaineiston ehdotuksia). Opetellaan suomen kielen tärkeimmät ruotsista tai muusta äidinkielestä poikkeavat foneettiset merkit ja niiden luonteva ääntäminen. Harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita (tukiaineisto kielenkäyttötarkoituksista). Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 3-6 Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaalle merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja - välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat myös ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Kohdekieltä käytetään aina kun se on mahdollista. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Kielenopetuksessa oppilasta ohjataan käyttämään uuden kielen taitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaan kielitaidon kehittymistä. Oppilasta kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

17 Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Suomen kielen sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää suomen kielen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin ja se kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitekokonaisuuksiin, joita ovat kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen, kielenopiskelutaidot sekä karttuva kielitaito. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. Arvioinnin tulee olla luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuus painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Arvosanan kahdeksan osaaminen Kasvu kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 tukea oppilasta hänen monikielisen osaamisensa kasvattamisessa ja arvostamisessa, auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien opiskelemiensa kielten keskinäisestä suhteesta sekä havaitsemaan niitä yhdistäviä ja erottavia seikkoja S1 Oppilaan osaamien kielten keskinäissuhteen hahmottaminen Oppilas tuntee suomen kielestä ruotsiin lainautunutta sanastoa T2 auttaa oppilasta hahmottamaan Suomen ja Ruotsin historiallisia ja kulttuurisia yhtymäkohtia sekä tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä Kielenopiskelutaidot T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan S1 S2, Suomen kielen aseman tunteminen Suomessa Vastuullisuus suomen opiskelussa Oppilas tietää, miksi Suomessa puhutaan suomea ja ruotsia Oppilas ottaa vastuuta kieliopinnoistaan sekä osallistuu ryhmän työskentelyyn. Oppilas on halukas harjaannuttamaan suomen taitoaan ja arvioimaan sen kehittymistä.

18 T4 rohkaista oppilasta näkemään suomen taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista suomenkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella S2, Suomen kielen käyttöalueiden tunnistaminen omassa elämässä Karttuva kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa Taitotaso: A1 (alkeistaso) T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella monipuolisesti pääasiassa suullista ja viestintää ja vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaidot suomen kielellä Karttuva kielitaito, taito tulkita tekstejä Taitotaso: A1.2 T6 ohjata oppilaita tulkitsemaan erityyppisiä tekstejä Suomenkielisten tekstien tulkintataito Karttuva kielitaito, taito tuottaa tekstejä Taitotaso: A1.1 T7 ohjata oppilaita harjoittelemaan arkipäiväisiin tilanteisiin liittyvien tekstien tuottamista T8 ohjata oppilasta harjoittelemaan ääntämistä tavoitteena mahdollisimman ymmärrettävä ja luonteva puhe Suomenkielisten tekstien tuottamistaidot Ääntämisen ymmärrettävyys Oppilas osaa mainita joitakin suomen kielen käyttöalueita Oppilas selviytyy muutamista yksinkertaisista vuorovaikutustilanteista käyttäen harjoiteltuja, vakiintuneita ilmauksia. Oppilas osaa hyödyntää erilaisia apukeinoja viestinnässä sekä ilmaista, ymmärtääkö viestin ja pyytää tarvittaessa hidastamista tai selvennystä. Oppilas osaa esim. tervehtiä, hyvästellä, kiittää, esittää joitakin rutiininomaisia kysymyksiä ja vastata niihin. Ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää tekstiä ja hidasta puhetta. Osaa ilmaista itseään hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja vakioilmauksia. Oppilas ääntää ymmärrettävästi harjoitellut idiomaattiset ilmaukset ÄIDINKIELENOMAINEN SUOMI -OPPIMÄÄRÄ VALMISTUU MYÖHEMMIN

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9 ESPANJA, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten oppilaalla

Lisätiedot

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6 RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Vuosiluokilla 3-6 Vuosiluokilla 3-6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä:

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET 1 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla.

Lisätiedot

Schulcurriculum Schwedisch

Schulcurriculum Schwedisch Schulcurriculum Schwedisch Klassen 6 bis 9 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Stand: 15. November 2014 1 Toinen kotimainen

Lisätiedot

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali. Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi

Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali. Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi Arvioinnin perustuminen tavoitteisiin ja kriteereihin Kokkolan perusopetuksessa oppimisen, työskentelyn

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS

13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS 13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa ajalla. Se

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET 14.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus 13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6

ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6 ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen

Lisätiedot

T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa S1 L2, l3

T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa S1 L2, l3 MUU VIERAS KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 3-6 Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä: yhteisessä A1-kielessä sekä B1- kielessä ja mahdollisesti

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Ruotsi vuosiluokat 6-9 Rauman normaalikoulun ruotsin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ruotsin opetuksen

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9

VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9 VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan kielten

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9

SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 Koska B2 saksa on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, oppilaalla on jo paljon kokemusta kielten opiskelusta. Hän kykenee käyttämään

Lisätiedot

13.4.3 VIERAAT KIELET

13.4.3 VIERAAT KIELET 13.4.3 VIERAAT KIELET Kielikasvatus Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa.

Lisätiedot

VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS

VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS 14.4.3 VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa.

Lisätiedot

Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla Lahden kaupunki

Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla Lahden kaupunki Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla 1-2 1.8.2019 2 (9) Sisällys 13 VUOSILUOKAT 1-2... 3 13.1 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta

Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta Sisällys 1. Englanti, A1 oppimäärä... 3 1.1. Oppiaineen tehtävä... 3 1.2. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet A1 kielen opetuksen näkökulmasta

Lisätiedot

TOINEN KOTIMAINEN KIELI

TOINEN KOTIMAINEN KIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI Kielikasvatus Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit. Laaja-alainen tavoitteet, sisällöt ja tavoitteisiin perustuvat arviointikriteerit vuosiluokilla 6-9. Laaja-alaisen osaamisen painotukset Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. ympäristön sekä kohdekielen. ja merkityksen. hahmottaminen. päättely. aineiston löytäminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. ympäristön sekä kohdekielen. ja merkityksen. hahmottaminen. päättely. aineiston löytäminen Vieraan kielen A2-oppimäärän arviointiperusteet 4. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa

Lisätiedot

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 B2 ranska on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli ja oppilaalla on jo paljon kokemusta kielten opiskelusta. Hän kykenee käyttämään

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä A1- ENGLANTI VL.3-9 3.LUOKKA T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T2 motivoida oppilasta arvostamaan

Lisätiedot

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa KV-kevättapaaminen, OPH:n kv-hankkeet Hatanpään lukio Annamari Kajasto, projektisuunnittelija 25.4.2014 Jossain kaupungissa on maailma näytteillä Mitä

Lisätiedot

Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Lisätiedot

KIELIKASVATUS TOINEN KOTIMAINEN KIELI, RUOTSI

KIELIKASVATUS TOINEN KOTIMAINEN KIELI, RUOTSI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa ajalla. Se koostuu äidinkielten ja muiden

Lisätiedot

VIERAAT KIELET. Kielikasvatus

VIERAAT KIELET. Kielikasvatus VIERAAT KIELET Kielikasvatus Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa.

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös

Lisätiedot

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Anna-Kaisa Mustaparta Opetusneuvos Opetushallitus Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

esi- ja alkuopetuksessa

esi- ja alkuopetuksessa Varhennettu englanninopetus sekä kieli- ja kulttuurikasvatus: tavoitteet, työtavat ja toteutus esi- ja alkuopetuksessa 2018-2019 Oriveden kielipolku 2018-2019 Tiina Sarisalmi Kielikasvatus esiopetuksen

Lisätiedot

:Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta

:Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön :Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta Infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Kippo Perusopetuksen

Lisätiedot

Tavoitteena laaja- alainen osaaminen

Tavoitteena laaja- alainen osaaminen 1 Tavoitteena laaja- alainen osaaminen Laaja- alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin

Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin kielikylpyluokan käyneille oppilaille. Yläkouluun siirryttäessä voidaan kielikylpyluokalle ottaa

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi Oheinen taulukko koskee B1-ruotsin oppimäärää peruskoulussa, joka alkaa vuosiluokalta 6 ja jonka pakollinen oppimäärä päättyy vuosiluokan 8 lopussa.

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1-2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen erityisenä tehtävänä on

Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1-2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen erityisenä tehtävänä on PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2014 MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET KOSKIEN A1-KIELEN OPETUSTA VUOSILUOKILLA 1 2 13.1 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen sekä vuosiluokkien 1 2 tehtävä Siirtymä

Lisätiedot

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1)

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1) Englanti 3. luokka oppilaan kielitietoisuus kehittyy (T1- T4) oppilas tutustuu kielenopiskelun apuneuvoihin ja opiskelumuotoihin (T6, T11) oppilas tutustuu oman työn arviointiin ja suunnitteluun osana

Lisätiedot

5.4 Toinen kotimainen kieli

5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään ruotsin kielen

Lisätiedot

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki Oulun kielten opetussuunnitelma Kielten opettajien tapaaminen 3.3. ja Eija Ruohomäki In a nutshell jokainen opettaja kielenopettaja kielten opetuksessa painotetaan maailman kielellistä ja kulttuurista

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen TOINEN KOTIMAINEN KIELI SEKÄ VIERAAT KIELET Ruotsin kielen A-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen

Lisätiedot

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään CULTURA-SÄÄTIÖN SEMINAARI: KULTTUURIKASVATUS JA KIRJALLISUUS VENÄJÄN KIELEN OPETUKSESSA Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen

Lisätiedot

Koulun kielikasvatus S2- näkökulmasta Kielikasvatusfoorumi Finlandia-talo Jyrki Kalliokoski

Koulun kielikasvatus S2- näkökulmasta Kielikasvatusfoorumi Finlandia-talo Jyrki Kalliokoski Koulun kielikasvatus S2- näkökulmasta Kielikasvatusfoorumi Finlandia-talo 27.10. 2014 Jyrki Kalliokoski Humanistinen tiedekunta / jyrki.kalliokoski@helsinki.fi 29.10.2014 1 Kaksi kommenttia 1) Eurooppalaisen

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ranska vuosiluokat 4-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ranska vuosiluokat 4-9 2016 Ranska vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma A2 kieli ranska vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun ranskan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ranskan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Saksa vuosiluokat 4-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Saksa vuosiluokat 4-9 2016 Saksa vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma A2 kieli saksa vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun saksan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden saksan

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla.

Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla. PUOLALAN KOULU MUUTOSEHDOTUKSET: 10.1.2 Suppeampi kaksikielinen opetus Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla. Opiskelu kieliluokilla

Lisätiedot

6.2 Toinen kotimainen kieli

6.2 Toinen kotimainen kieli 6.2 Toinen kotimainen kieli 6.2.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään ruotsin kielen

Lisätiedot

Perusopetusta täydentävän romanikielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Perusopetusta täydentävän romanikielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän romanikielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän romanikielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

LIITE 3 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN OPPILAAN OMAN ÄIDINKIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI

LIITE 3 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN OPPILAAN OMAN ÄIDINKIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI LIITE 3 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN OPPILAAN OMAN ÄIDINKIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI Opetuksen tehtävä Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön. (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön. (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön (omat kommentit sinisellä) Mustaparta maahanmuuttajien tukeminen Kauppinen sähköiset materiaalit käyttöön, ei itseisarvona vaan lisäarvona, pedagoginen peruste

Lisätiedot

Go for it! ja OPS 2016

Go for it! ja OPS 2016 OPS 2016 Go for it! ja OPS 2016 1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Laaja-alainen

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kielet näkyviin ja kuuluviin

Kielet näkyviin ja kuuluviin Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

T1 Oppilas ymmärtää lähiympäristönsä ja maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta. T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin.

T1 Oppilas ymmärtää lähiympäristönsä ja maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta. T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin. Muu vieras kieli, A-oppimäärä A2-kieli: Tavoitteet luokilla 4-6 4.lk 5.lk 6.lk Oppilas havainnoi lähiympäristönsä kieliä ja kulttuureita. Oppilas suhtautuu arvostavasti omaan ja muiden kieli- ja kulttuuritaustaan.

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.

Lisätiedot

Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH )

Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH ) LIITE 2 17.5.2019 1/7 ALep ROHKEUS LÄHEISYYS SUJUVUUS Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH 27.5.2019) Muutos lukuun 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Perusopetuksen valinnaisten

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin

Lisätiedot

Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille

Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille Paasitorni 24.11.2016 Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille Työpaja B, Perusopetus Terhi Seinä, Annamari Kajasto Paasitorni 24.11.2016 Työpajan sisältö 14.30 Alkusanat,

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa. 1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset

Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset Kielikasvatusfoorumi 27.10.2014 Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset Minna Harmanen Anna-Kaisa Mustaparta Leena Nissilä Kielikasvatus Yhteinen johdantoteksti Äidinkieli ja kirjallisuus ja sen eri

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot