VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS"

Transkriptio

1 VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa. Oppiaineen tehtävä Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen opettaja. Kielten opiskelu edistää ajattelutaitojen kehittymistä. Se antaa aineksia monikielisen ja -kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja arvostamiselle. Sanavaraston ja rakenteiden karttuessa myös vuorovaikutus- ja tiedonhankintataidot kehittyvät. Kielten opiskelussa on runsaasti sijaa ilolle, leikillisyydelle ja luovuudelle. Kieltenopetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Oppilaissa herätetään kiinnostus kouluyhteisön ja ympäröivän maailman kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen ja heitä rohkaistaan viestimään autenttisissa ympäristöissä. Koulussa ohjataan arvostamaan eri kieliä, niiden puhujia ja erilaisia kulttuureita. Sukupuolten tasa-arvoa kielivalinnoissa ja kielten opiskelussa vahvistetaan erilaisia oppilaita kiinnostavalla kielivalintatiedotuksella, rohkaisemalla oppilaita tekemään aidosti itseään kiinnostavia valintoja sukupuolesta riippumatta, käsittelemällä opetuksessa monipuolisesti erilaisia aiheita sekä käyttämällä vaihtelevia ja toiminnallisia työtapoja. Kielten opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla maailmaa. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa yhden luontevan mahdollisuuden toteuttaa kieltenopetusta autenttisista tilanteista ja oppilaiden viestintätarpeista lähtien. Opetus antaa myös valmiuksia osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen kansainvälisessä maailmassa. Opetus vahvistaa oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää niitä rohkeasti. Oppilaille annetaan mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja saada tarpeen mukaan tukea oppimiselleen. Opetus järjestetään niin, että myös muita nopeammin etenevät tai kieltä entuudestaan osaavat voivat edistyä. Kielten opetuksessa kehitetään monilukutaitoa ja käsitellään erilaisia tekstejä. Lasten ja nuorten erilaiset kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon tekstien valinnassa. Opetuksessa luodaan siltoja myös eri kielten välille sekä oppilaiden vapaa-ajan kielenkäyttöön. Oppilaita ohjataan hakemaan osaamillaan kielillä tietoa. VIERAS KIELI ENGLANTI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 3- Vuosiluokilla 3 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä: yhteisessä A1-kielessä sekä B1-kielessä ja mahdollisesti myös A2-kielessä, joka on A-kielen valinnainen oppimäärä.

2 Useat oppilaat käyttävät englantia kasvavassa määrin vapaa-aikanaan. Tämä oppilaiden informaalin oppimisen kautta hankkima taito otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa ja sisältöjä valittaessa. Englannin A-oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 2 ja 3- Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) L2 T1 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen sekä englannin levinneisyyteen mm. internetissä. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan eri tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin Aloitetaan eri kieliin tutustuminen oman luokan ja oman koulun kielistä. Voidaan esim. harjoitella jokaisesta kielestä tervehdys ja itsensä esittely. Tutustutaan koulun lähiympäristössä ja laajemmin omassa kaupungissa puhuttaviin kieliin. Voidaan esim. harjoitella mahdollisimman monta erikielistä tervehdystä ja lisäksi itsensä esittely muutamalla eri kielellä. Mietitään, missä maissa englantia puhutaan äidinkielenä ja mikä sen rooli on muissa maissa.

3 viestinnän kielenä T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä Tutustutaan Euroopan karttaan ja Euroopassa puhuttuihin kieliin. Pohditaan englannin kielen osuutta suhteessa muihin kieliin Euroopassa. Tarkastellaan, miten maantieteellinen sijainti vaikuttaa kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen. Oppilas osaa kuvata pääpiirteissään, millaisia kieliä on hänen lähiympäristössään, mitkä ovat maailman eniten puhutut kielet ja miten laajalti levinnyt englannin kieli on. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia L1 ja L2 T2 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen sekä englannin levinneisyyteen mm. internetissä. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan eri tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. 2 3 T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakkooletuksia T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja Kuunnellaan englannin lisäksi muita kieliä. Tutustutaan erilaisiin kirjoitusjärjestelmiin.

4 4 kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakkooletuksia T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakkooletuksia T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakkooletuksia T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakkooletuksia Keskustellaan oppilaiden kanssa siitä, miten muiden kielten ymmärtäminen auttaa arjessa. Pohditaan sitä, miksi lähiympäristössä puhutaan ja käytetään useita eri kieliä. Oppilaat pohtivat kieltenopiskeluaan ja sitä, kuinka yhden kielen osaaminen auttaa toisen kielen omaksumisessa. Keskustellaan siitä, mihin kielellisiin ryhmiin oppilaat kuuluvat ja mitä kieliä he jo osaavat. Pohditaan, missä tilanteissa kielten osaamisesta on hyötyä. Oppilaita johdatellaan miettimään, kuinka osallistua tilanteisiin, joissa käytetään useita kieliä. Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä L1 ja L2 T3 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen sekä englannin levinneisyyteen mm. internetissä. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan eri tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja

5 sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä Tutustutaan äänteisiin, jotka eroavat suomen kielestä. Pohditaan, mitä sanoja voidaan tunnistaa, vaikka osataan kieltä vasta vähän. Vertaillaan englannin kieltä omaan äidinkieleen. Pohditaan, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kielissä on. Tarkastellaan puhutun kielen eroja. Vertaillaan englannin kieltä omaan äidinkieleen. Pohditaan, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kielissä on. Tarkastellaan kirjoitetun kielen eroja. Harjoitellaan erilaisia viestintää tukevia keinoja kuten esim. eleet, ilmeet, kehonkieli ja piirtäminen tai ympäristön hyödyntäminen (osoittaminen). Tarkastellaan opiskeltavaa kieltä / opiskeltavia kieliä ja etsitään yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia esim. lainasanat ja rakenteet. Oppilas osaa tehdä havaintoja englannin kielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen rakenteellisista, sanastollisista tai muista eroista ja yhtäläisyyksistä. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T4 ohjata oppilasta ymmärtämään, että englanniksi on saatavilla runsaasti aineistoa ja valitsemaan niistä omaa oppimistaan edistävää, sisällöltään ja vaikeustasoltaan sopivaa aineistoa L2 ja L3 T4 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen sekä englannin levinneisyyteen mm. internetissä. Pohditaan omaa

6 T4 ohjata oppilasta ymmärtämään, että englanniksi on saatavilla runsaasti aineistoa ja valitsemaan niistä omaa oppimistaan edistävää, sisällöltään ja vaikeustasoltaan sopivaa aineistoa T4 ohjata oppilasta ymmärtämään, että englanniksi on saatavilla runsaasti aineistoa ja valitsemaan niistä omaa oppimistaan edistävää, sisällöltään ja vaikeustasoltaan sopivaa aineistoa kieli- ja kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan eri tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. Pohditaan oppilaiden kanssa, missä muualla kieliä voi oppia kuin koulussa. Oppilaat voivat esimerkiksi esitellä, miten ja missä käyttävät vapaa-aikanaan englantia. Tarkastellaan omia kieltenopiskelun tapoja ja mietitään, miten omaa opiskelua voisi kehittää. Mietitään oppilaiden kanssa, missä kaikkialla materiaalia kielten oppimista varten on ja onko kaikki materiaali kielen oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista. Oppilas osaa kertoa, millaista englanninkielistä hänen omaa oppimistaan edistävää aineistoa on saatavilla. Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys, arviointi) T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen L1 ja L3 T S2 Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja,

7 2 3 4 T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen. Toisella ja kolmannella luokalla pääpaino on puhutulla kielellä. Kielen käyttöön rohkaistaan esim. laulujen, helppojen dialogien ja draaman avulla. Harjoitellaan erilaisia työskentelytapoja pareittain ja ryhmissä. Toisella ja kolmannella luokalla pääpaino on puhutulla kielellä. Kielen käyttöön rohkaistaan esim. laulujen, helppojen dialogien ja draaman avulla. Harjoitellaan erilaisia työskentelytapoja pareittain ja ryhmissä. Harjoitellaan palautteen vastaanottamista ja antamista luokkakavereille. Harjoitellaan ryhmätyötaitoja esim. keskustelutilanteissa, näytelmissä ja projektitöissä. Pohditaan omaa roolia ja vastuunkantamista ryhmässä. Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys, arviointi) Oppilas osaa kuvata opiskelun tavoitteita ja osallistuu ryhmän yhteisten tehtävien tekoon.

8 T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten L1, L4, L ja L T T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja S2 Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja, tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen. Toisellla luokalla aloitetaan kieltenopiskelutaitojen harjoittelu. Mietitään yhdessä esimerkiksi, kuinka sanat jäävät mieleen parhaiten ja kuinka omaa ääntämistään voi parantaa. Harjoitellaan erilaisia muistiinpainamiskeinoja ja kieltenopiskelutapoja. Huomioidaan opiskelussa sähköisten ympäristöjen käyttö mahdollisuuksien mukaan.

9 myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten Suunnitellaan yhdessä toimintaa ja huomioidaan oppilaiden mielenkiinnon kohteet. Harjoitellaan sanojen päättelytaitoja ja vahvistetaan opittuja asioita käyttämällä niitä omissa ilmaisuissa. Oppitunteja elävöitetään esim. elokuvien, kirjallisuuden, sähköisten materiaalien ja pelien avulla. Kotikansainvälisyyttä harjoitetaan esim. etwinningin avulla. Oppilaita rohkaistaan ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta opiskelustaan ja oppimisestaan. Oppilas voi hyödyntää jo aiemmin oppimaansa päättelyssä. Hän voi esim. hyödyntää oppimiaan foneettisia merkkejä uusien sanojen ääntämisen opiskelussa. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään verkossa olevia maksuttomia nettisanakirjoja ja/tai - ohjelmia opiskelun tukena. Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa Oppilas asettaa tavoitteita kielenopiskelulleen, harjoittelee erilaisia tapoja opiskella kieliä käyttäen myös tieto- ja viestintäteknologiaa, harjaannuttaa ja arvioi taitojaan. T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta L2, L4, L ja L7 T2 S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan

10 2 3 T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Harjoitellaan helppoja fraaseja ja pieniä dialogeja. Harjoitellaan helppoja viestintätilanteita.

11 4 jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta T7ohjata oppilasta harjoittelemaan vuorovaikutusta aihepiiriltään monenlaisissa tilanteissa rohkaisten viestinnän jatkumiseen mahdollisista katkoksista huolimatta Tuotetaan omia dialogeja opittua sanastoa ja rakenteita käyttäen. Harjoitellaan erilaisia viestinnän tapoja esim. haastattelut, lyhyiden viestien ja tarinoiden kirjoittaminen. Käytetään mahdollisuuksien mukaan sähköisiä ympäristöjä monipuolisen viestinnän harjoittelussa. Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia ja tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa sekä toisinaan ylläpitämään viestintätilannetta. (A2.1) T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja L4 T8 S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun

12 2 3 4 T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja T8 rohkaista oppilasta pitämään yllä viestintätilannetta käyttäen pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Kiinnitetään huomiota kielellisiin ja muihin tekijöihin, jotka auttavat Oppilas osallistuu enenevässä määrin

13 monenlaisia viestinnän jatkamisen keinoja selviämään viestintätilanteessa esim. toistaminen, avunpyytäminen ja täytesanat sekä asioiden selittäminen toisin. Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa viestintään. Oppilas turvautuu harvemmin eikielellisiin ilmaisuihin. Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä melko usein. Oppilas osaa jonkin verran soveltaa viestintäkumppanin ilmaisuja omassa viestinnässään. (A2.1) T9 tukea oppilaan viestinnän kulttuurista sopivuutta tarjoamalla mahdollisuuksia harjoitella monipuolisia sosiaalisia tilanteita L2 ja L4. T9 S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema

14 T9 tukea oppilaan viestinnän kulttuurista sopivuutta tarjoamalla mahdollisuuksia harjoitella monipuolisia sosiaalisia tilanteita T9 tukea oppilaan viestinnän kulttuurista sopivuutta tarjoamalla mahdollisuuksia harjoitella monipuolisia sosiaalisia tilanteita globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Harjoitellaan tilanteen mukaista intonaatiota (kysymykset, kohteliaat pyynnöt, ehdotukset). Harjoitellaan sana- ja lausepainoja. Pohditaan, miten sana- ja lausepainot vaikuttavat viestintään. Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä Oppilas selviytyy lyhyistä sosiaalisista tilanteista. Oppilas osaa käyttää yleisimpiä kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja sekä esittää kohteliaasti esimerkiksi pyyntöjä, kutsuja, ehdotuksia ja anteeksi-pyyntöjä ja vastata sellaisiin. (A2.1) T10 ohjata oppilasta työskentelemään vaativuudeltaan monentasoisten puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien parissa käyttäen erilaisia ymmärtämisstrategioita L4 T10 S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi

15 T10 ohjata oppilasta työskentelemään vaativuudeltaan monentasoisten puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien parissa käyttäen erilaisia ymmärtämisstrategioita tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Tutustutaan monipuolisesti englanninkielisiin teksteihin kuten esim. sanallisiin, kuvallisiin, äänellisiin ja graafisiin teksteihin sekä näiden yhdistelmiin. Oppilaalle annetaan mahdollisuus valita itseään kiinnostavia sisältöjä ja työtapoja. Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä selkeää puhetta sisältäviä tekstejä. Oppilas ymmärtää lyhyiden, yksinkertaisten, itseään kiinnostavien viestien ydinsisällön ja tekstin pääajatukset tuttua sanastoa sisältävästä, ennakoitavasta tekstistä. Oppilas pystyy hyvin yksinkertaiseen päättelyyn asiayhteyden tukemana. (A2.1) T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin

16 L3, L4, L ja L7 2 T11 T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Toiselta luokalta lähtien harjoitellaan yksittäisten äänteiden ääntämistä sekä sana- ja lausepainoja, puherytmiä ja intonaatiota

17 3 4 keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin T11 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin toiston ja matkimisen avulla esim. käyttämällä lauluja, dialogeja, loruja ja draamaa. 3. luokan aikana tutustutaan foneettisiin tarkekirjoitusmerkkeihin, erityisesti niiden äänteiden osalta, jotka eroavat suomen kielestä tai muusta äidinkielestä. Vahvistetaan foneettisen merkkien tuntemusta. Ääntämisen, sana- ja lausepainon sekä puherytmin ja intonaation harjoittelu on edelleen keskeinen osa kielen oppimista. Rohkaistaan käyttämään kieltä oppilaan omalla tasolla, myös ylöspäin eriyttäen. Harjoitellaan opitun soveltamista keskeisen sanaston ja rakenteiden sekä ääntämisen osalta. Tuodaan esille oppilaan kielenkäyttö vapaaajalla myös digitaalisen maailman osalta ja pohditaan, miten sitä voidaan hyödyntää opiskelussa. Oppilas pystyy kertomaan jokapäiväisistä ja konkreettisista sekä itselleen tärkeistä asioista käyttäen yksinkertaisia lauseita ja konkreettista sanastoa. Oppilas osaa helposti ennakoitavan perussanaston ja monia keskeisimpiä rakenteita. Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmaisuissa. (A2.1) Englannin A-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 2 ja 3- S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen: Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen sekä englannin levinneisyyteen mm. internetissä. Pohditaan omaa kieli- ja

18 kulttuuritaustaa. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan eri tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. S2 Kielenopiskelutaidot: Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja, tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen. S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä: Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan englantia monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaa-ajan vietto sekä elämä ja toiminta englanninkielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään englanninkielistä aineistoa esimerkiksi ympäristöstä, verkosta ja kirjastosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon englannin kielen levinneisyys ja asema globaalin kommunikaation kielenä. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan englannin kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä. Englannin A-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 2 ja 3- Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Monikielisyys- ja kielikasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien yhteistyötä. Leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös asenteita. Opetuksessa käytetään monipuolisesti eri viestintäkanavia ja -välineitä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen toimijuuteen ja itsenäiseen vastuun ottoon omasta oppimisestaan Eurooppalaisen kielisalkun tai vastaavan työvälineen avulla. Oppilaat tutustuvat ympäröivän yhteisön monikielisyyteen ja -kulttuurisuuteen kotikansainvälisyyden avulla. Heille tarjotaan myös mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Englantia käytetään aina kun se on mahdollista. Ohjaus, eriyttäminen ja tuki englannin A-oppimäärässä vuosiluokilla 2 ja 3- Oppilaita ohjataan käyttämään kielitaitoaan rohkeasti. Runsas viestinnällinen harjoittelu tukee oppilaiden kielitaidon kehittymistä. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan myös muita koulun tarjoamia kieliä. Oppilaille, joilla on kieliin liittyviä oppimisvaikeuksia, tarjotaan tukea. Opetus suunnitellaan niin, että se tarjoaa haasteita myös muita nopeammin edistyville tai englannin kieltä entuudestaan osaaville oppilaille.

19 Kieltenopiskelussa harjoitellaan monipuolisia työtapoja ja opiskelutekniikoita sekä otetaan huomioon erilaiset oppimistyylit. Kieltenopiskelussa painotetaan toiminnallisuutta. Oppilasta auttaa, kun opiskeltavia asioita ennakoidaan, havainnollistetaan, toistetaan ja kerrataan. Apuna voi käyttää myös mielikuvia, ryhmittelyä ja omaan äidinkieleen vertaamista. Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa varten tehdyssä tukimateriaalissa kuvataan, millaista tukea voidaan tarjota oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia englannin opiskelussa, ja miten voidaan eriyttää nopeammin etenevien tai englantia entuudestaan osaavien oppilaiden opetusta. Oppilaan oppimisen arviointi englannin A-oppimäärässä vuosiluokilla 2 ja 3- Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoisiksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua. Englannin sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää englannin A-oppimäärän valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itse- ja vertaisarvioinnin keinoin ja että arviointi kohdistuu kaikkiin arvioitaviin tavoitteisiin. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kielitaidon osa-alueet. Niiden arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen. 2. luokalla arvioinnissa painotetaan oppilaan motivaatiota ja rohkeutta käyttää kieltä. Oppilaan itsearvioinnissa keskitytään ääntämisen, sanojen tunnistamisen ja oman oppimisen reflektointiin. Englannin kielen arviointikriteerit. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten on kuvattu tavoitteiden ja sisältöjen yhteydessä (vrt. taulukko). MUU VIERAS KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 3- Vuosiluokilla 3 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä: yhteisessä A1-kielessä sekä B1-kielessä ja mahdollisesti myös A2-kielessä, joka on A-kielen valinnainen oppimäärä. A2-kielen vuosiviikkotuntien jakamisessa eri vuosiluokille ei ole. vuosiluokan nivelvaihetta. Vieraan kielen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perusteiksi mille tahansa kielelle, jolle ei ole kielikohtaisia perusteita. Opetuksen järjestäjä huolehtii tällöin kielikohtaisen sovelluksen laatimisesta paikalliseen opetussuunnitelmaan näiden perusteiden pohjalta. Perusteissa kuvattu kehittyvän kielitaidon taso vuosiluokan lopussa ja perusopetuksen päättövaiheessa soveltuu parhaiten indoeurooppalaisiin kieliin sekä eurooppalaisiin kieliin, joissa käytetään aakkosiin pohjautuvaa kirjoitusjärjestelmää. Muihin opetuksen järjestäjän kieliohjelmaan sisältyviin kieliin opetuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman noudattaen näitä perusteita soveltuvin osin.

20 Kansainvälisesti hyväksyttyjä kielikohtaisia viitekehyksiä noudatetaan soveltuvin osin eieurooppalaisten kielten opetuksessa ottaen huomioon esimerkiksi erilaisten kirjoitusmerkkien vaikutus kielen oppimisnopeuteen. Vieraan kielen A-oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3- Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä opiskeltavan kielen asema siinä L2 T1 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien monimuotoisuuteen sekä opiskeltavan kielen levinneisyyteen ja tarvittaessa päävariantteihin. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutuksessa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan erilaisia tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä opiskeltavan kielen asema siinä T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä opiskeltavan kielen asema siinä Aloitetaan eri kieliin tutustuminen oman luokan ja koulun ja lähiympäristön kielistä. Mietitään yhdessä, mitä kieliä omassa luokassa, koulussa ja lähiympäristössä puhutaan. Voidaan esim. harjoitella jokaisesta kielestä tervehdys ja itsensä esittely. Mietitään, missä maissa opiskeltavaa kieltä puhutaan äidinkielenä ja mikä sen rooli Oppilas tietää, että maailman kielet jakautuvat kielikuntiin ja osaa kertoa, mihin kielikuntaan opiskeltava kieli kuuluu. Oppilas osaa kuvata, mitä kieliä lähiympäristössä puhutaan.

21 on muissa maissa. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia L1 ja L2 T2 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien monimuotoisuuteen sekä opiskeltavan kielen levinneisyyteen ja tarvittaessa päävariantteihin. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutuksessa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan erilaisia tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kielija kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kielija kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia Pohditaan, mitä kieliä oppilaat kuulevat ja näkevät ympärillään ja ketkä niitä puhuvat. Keskustellaan oppilaiden kanssa siitä, miten muiden kielten ymmärtäminen auttaa arjessa. Pohditaan sitä, miksi lähiympäristössä puhutaan ja käytetään useita eri kieliä. Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri)

22 T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä L1 ja L2 T3 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien monimuotoisuuteen sekä opiskeltavan kielen levinneisyyteen ja tarvittaessa päävariantteihin. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutuksessa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan erilaisia tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä Vertaillaan opiskeltavaa kieltä omaan äidinkieleen. Pohditaan, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kielissä on. Tarkastellaan puhutun kielen eroja. Vertaillaan opiskeltavaa kieltä omaan äidinkieleen. Pohditaan, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kielissä on. Tarkastellaan kirjoitetun kielen eroja. Oppilas osaa tehdä havaintoja opiskeltavan kielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen rakenteellisista, sanastollisista tai muista eroista ja yhtäläisyyksistä. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa

23 L2 ja L3 T4 S1 Tutustutaan kielten ja kulttuurien monimuotoisuuteen sekä opiskeltavan kielen levinneisyyteen ja tarvittaessa päävariantteihin. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutuksessa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan erilaisia tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa Pohditaan oppilaiden kanssa, missä muualla kieliä voi oppia kuin koulussa. Tarkastellaan omia kieltenopiskelun tapoja ja mietitään, miten omaa opiskeluaan voisi kehittää. Mietitään oppilaiden kanssa, missä kaikkialla materiaalia kielten oppimista varten on ja onko kaikki materiaali kielen oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista. Oppilas osaa kertoa, missä opiskeltavaa kieltä voi nähdä ja kuulla. Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys, arviointi) T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen

24 L1 ja L3 T S2 Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja, tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen. T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen T tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen Viidennellä ja kuudennella luokalla pääpaino on puhutulla kielellä. Kielen käyttöön rohkaistaan esim. laulujen, helppojen dialogien ja draaman avulla. Harjoitellaan erilaisia työskentelytapoja pareittain ja ryhmissä. Harjoitellaan palautteen vastaanottamista ja antamista luokkakavereille. Harjoitellaan ryhmätyötaitoja esim. keskustelutilanteissa, näytelmissä ja projektitöissä. Pohditaan omaa roolia ja vastuunkantamista ryhmässä. Oppilas osaa kuvata opiskelun tavoitteita ja osallistuu ryhmän yhteisten tehtävien tekemiseen. Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys, arviointi) T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten

25 L1, L4, L ja L T T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten T ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten S2 Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja, tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen. Huomioidaan opiskelussa sähköisten ympäristöjen käyttö mahdollisuuksien mukaan. Suunnitellaan yhdessä toimintaa ja huomioidaan oppilaiden mielenkiinnon kohteet. Harjoitellaan sanojen päättelytaitoja ja vahvistetaan opittuja asioita käyttämällä niitä omissa ilmaisuissa. Oppitunteja elävöitetään esim. elokuvien, kirjallisuuden, sähköisten materiaalien ja pelien avulla. Kotikansainvälisyyttä harjoitetaan esim. etwinningin avulla. Pohditaan omaa opiskelua ja oppimista. Oppilas asettaa tavoitteita kielenopiskelulleen, harjoittelee erilaisia tapoja opiskella kieliä käyttäen myös tieto- ja viestintäteknologiaa sekä harjaannuttaa ja arvioi taitojaan.

26 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa T7 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta

27 L2, L4, L ja L7 T7 T7 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kohdekieltä monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä kohdekielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään kohdekielistä aineistoa esimerkiksi verkosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys sekä kielialueen elämänmuoto. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä sekä tuottamaan tarvittavia kirjoitusmerkkejä. Harjoitellaan helppoja viestintätilanteita. Tuotetaan

28 viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta T7 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta omia dialogeja opittua sanastoa ja rakenteita käyttäen. Harjoitellaan erilaisia viestinnän tapoja esim. haastattelut, lyhyiden viestien ja tarinoiden kirjoittaminen. Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa T8 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen joskus viestintäkumppaniin. (A1.3)

29 L2 ja L4 T8 S3 Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kohdekieltä monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaaajan vietto sekä elämä kohdekielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään kohdekielistä aineistoa esimerkiksi verkosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys sekä kielialueen elämänmuoto. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä sekä tuottamaan tarvittavia kirjoitusmerkkejä. T8 tukea oppilasta kielellisten

30 viestintästrategioiden käytössä T8 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä Kiinnitetään huomiota kielellisiin ja muihin tekijöihin, jotka auttavat selviämään viestintätilanteessa esim. toistaminen, avunpyytäminen ja täytesanat sekä asioiden selittäminen toisin. Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa T9 auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmaisujen tuntemustaan Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee vielä usein apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmaisuin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin tai muunlaisella minimipalautteella. Oppilas joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa hyvin usein. (A1.3)

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6

ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6 ENGLANNIN KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Kieli on oppimisen ja ajattelun edellytys. Kieli on mukana kaikessa koulun toiminnassa, ja jokainen opettaja on kielen

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä A1- ENGLANTI VL.3-9 3.LUOKKA T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T2 motivoida oppilasta arvostamaan

Lisätiedot

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9 ESPANJA, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten oppilaalla

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali. Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi

Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali. Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi Lukuvuosiarvioinnin tukimateriaali Kielet vuosiluokat 3-6: A1 englanti, A2 ruotsi, saksa, ranska, B1 ruotsi Arvioinnin perustuminen tavoitteisiin ja kriteereihin Kokkolan perusopetuksessa oppimisen, työskentelyn

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

13.4.3 VIERAAT KIELET

13.4.3 VIERAAT KIELET 13.4.3 VIERAAT KIELET Kielikasvatus Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa.

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET 14.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus 13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa S1 L2, l3

T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa S1 L2, l3 MUU VIERAS KIELI, A-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 3-6 Vuosiluokilla 3 6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä: yhteisessä A1-kielessä sekä B1- kielessä ja mahdollisesti

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6 RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKKA 6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Vuosiluokilla 3-6 Vuosiluokilla 3-6 kaikilla oppilailla on äidinkielen lisäksi opetusta vähintään kahdessa muussa kielessä:

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI B1-oppimäärä Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 VENÄJÄN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla Lahden kaupunki

Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla Lahden kaupunki Lahden perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 muutokset ja täydennykset koskien A1 kielen opetusta vuosiluokilla 1-2 1.8.2019 2 (9) Sisällys 13 VUOSILUOKAT 1-2... 3 13.1 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9

VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9 VIERAS KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. ympäristön sekä kohdekielen. ja merkityksen. hahmottaminen. päättely. aineiston löytäminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa. ympäristön sekä kohdekielen. ja merkityksen. hahmottaminen. päättely. aineiston löytäminen Vieraan kielen A2-oppimäärän arviointiperusteet 4. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa

Lisätiedot

13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS

13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS 13.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa ajalla. Se

Lisätiedot

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 RUOTSIN KIELI, B1-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan

Lisätiedot

Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta

Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta Nakkilan kunnan opetussuunnitelma vuosiluokkien 1-2 A1 kielen osalta Sisällys 1. Englanti, A1 oppimäärä... 3 1.1. Oppiaineen tehtävä... 3 1.2. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet A1 kielen opetuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla.

Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla. PUOLALAN KOULU MUUTOSEHDOTUKSET: 10.1.2 Suppeampi kaksikielinen opetus Puolalan koulu tarjoaa kaksikielistä opetusta englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla. Opiskelu kieliluokilla

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9

SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 SAKSAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 Koska B2 saksa on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, oppilaalla on jo paljon kokemusta kielten opiskelusta. Hän kykenee käyttämään

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9 2016 Ruotsi vuosiluokat 6-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Ruotsi vuosiluokat 6-9 Rauman normaalikoulun ruotsin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ruotsin opetuksen

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET VIERAAT KIELET KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1-2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen erityisenä tehtävänä on

Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1-2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen erityisenä tehtävänä on PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2014 MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET KOSKIEN A1-KIELEN OPETUSTA VUOSILUOKILLA 1 2 13.1 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen sekä vuosiluokkien 1 2 tehtävä Siirtymä

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Saksa vuosiluokat 4-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Saksa vuosiluokat 4-9 2016 Saksa vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma A2 kieli saksa vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun saksan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden saksan

Lisätiedot

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1)

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1) Englanti 3. luokka oppilaan kielitietoisuus kehittyy (T1- T4) oppilas tutustuu kielenopiskelun apuneuvoihin ja opiskelumuotoihin (T6, T11) oppilas tutustuu oman työn arviointiin ja suunnitteluun osana

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ranska vuosiluokat 4-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ranska vuosiluokat 4-9 2016 Ranska vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma A2 kieli ranska vuosiluokat 4-9 Rauman normaalikoulun ranskan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ranskan

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

T1 Oppilas ymmärtää lähiympäristönsä ja maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta. T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin.

T1 Oppilas ymmärtää lähiympäristönsä ja maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta. T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin. Muu vieras kieli, A-oppimäärä A2-kieli: Tavoitteet luokilla 4-6 4.lk 5.lk 6.lk Oppilas havainnoi lähiympäristönsä kieliä ja kulttuureita. Oppilas suhtautuu arvostavasti omaan ja muiden kieli- ja kulttuuritaustaan.

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

Tavoitteena laaja- alainen osaaminen

Tavoitteena laaja- alainen osaaminen 1 Tavoitteena laaja- alainen osaaminen Laaja- alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Go for it! ja OPS 2016

Go for it! ja OPS 2016 OPS 2016 Go for it! ja OPS 2016 1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Laaja-alainen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9

AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 AINEKOHTAINEN OPS/RUOTSI 7 9 Kielten opiskelu Kieli on oppimisen ja ajattelun perusta. Kielikasvatus kuuluu kaikille opettajille ja tukee oppilaan kasvua. Kielen oppimisessa pyritään innostamaan kielten

Lisätiedot

VIERAAT KIELET. Kielikasvatus

VIERAAT KIELET. Kielikasvatus VIERAAT KIELET Kielikasvatus Kielikasvatusta koskevat tavoitteet sekä toisen kotimaisen ja vieraiden kielten opiskelun mahdollisuudet on määritelty toisen kotimaisen kielen opetusta koskevassa osuudessa.

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET

TOISEN KOTIMAISEN JA VIERAIDEN KIELTEN OPISKELUN MAHDOLLISUUDET 1 TOINEN KOTIMAINEN KIELI KIELIKASVATUS Oppilaan kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla.

Lisätiedot

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Anna-Kaisa Mustaparta Opetusneuvos Opetushallitus Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä osaaminen

Opetuksen tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä osaaminen Englanti, 5. luokka Opetuksen tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä osaaminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman

Lisätiedot

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 B2 ranska on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli ja oppilaalla on jo paljon kokemusta kielten opiskelusta. Hän kykenee käyttämään

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen TOINEN KOTIMAINEN KIELI SEKÄ VIERAAT KIELET Ruotsin kielen A-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

TOINEN KOTIMAINEN KIELI

TOINEN KOTIMAINEN KIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI Kielikasvatus Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Se koostuu

Lisätiedot

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit. Laaja-alainen tavoitteet, sisällöt ja tavoitteisiin perustuvat arviointikriteerit vuosiluokilla 6-9. Laaja-alaisen osaamisen painotukset Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET

Lisätiedot

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä)

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen- ja

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös

Lisätiedot

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa

Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa Autenttisuus ja omistajuus kieltenopeusta muuttamassa KV-kevättapaaminen, OPH:n kv-hankkeet Hatanpään lukio Annamari Kajasto, projektisuunnittelija 25.4.2014 Jossain kaupungissa on maailma näytteillä Mitä

Lisätiedot

Schulcurriculum Schwedisch

Schulcurriculum Schwedisch Schulcurriculum Schwedisch Klassen 6 bis 9 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Stand: 15. November 2014 1 Toinen kotimainen

Lisätiedot

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi Oheinen taulukko koskee B1-ruotsin oppimäärää peruskoulussa, joka alkaa vuosiluokalta 6 ja jonka pakollinen oppimäärä päättyy vuosiluokan 8 lopussa.

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH )

Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH ) LIITE 2 17.5.2019 1/7 ALep ROHKEUS LÄHEISYYS SUJUVUUS Pukkilan perusopetuksen opetussuunnitelman muutos ja täydennys (KH 27.5.2019) Muutos lukuun 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Perusopetuksen valinnaisten

Lisätiedot

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki

Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki Oulun kielten opetussuunnitelma Kielten opettajien tapaaminen 3.3. ja Eija Ruohomäki In a nutshell jokainen opettaja kielenopettaja kielten opetuksessa painotetaan maailman kielellistä ja kulttuurista

Lisätiedot

esi- ja alkuopetuksessa

esi- ja alkuopetuksessa Varhennettu englanninopetus sekä kieli- ja kulttuurikasvatus: tavoitteet, työtavat ja toteutus esi- ja alkuopetuksessa 2018-2019 Oriveden kielipolku 2018-2019 Tiina Sarisalmi Kielikasvatus esiopetuksen

Lisätiedot

KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen.

Lisätiedot

Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin

Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin kielikylpyluokan käyneille oppilaille. Yläkouluun siirryttäessä voidaan kielikylpyluokalle ottaa

Lisätiedot

KEHITTYVÄN KIELITAIDON ASTEIKKO, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

KEHITTYVÄN KIELITAIDON ASTEIKKO, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Kehittyvä alkeiskielitaito Kielitaidon alkeiden hallinta KEHITTYVÄN KIELITAIDON ASTEIKKO, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Taito toimia vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä 5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä Aasian ja Afrikan kielillä tarkoitetaan maailman valtakieliä, kuten japania, kiinaa tai arabiaa, joissa käytetään monenlaisia kirjoitusjärjestelmiä.

Lisätiedot

LIITE 1 KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

LIITE 1 KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO 277 LIITE 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen.

Lisätiedot

Kielet näkyviin ja kuuluviin

Kielet näkyviin ja kuuluviin Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VIERAS KIELI ENGLANTI, A-OPPIMÄÄRÄ: VUOSILUOKKAISTETUT TAVOITTEET JA SISÄLLÖT

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VIERAS KIELI ENGLANTI, A-OPPIMÄÄRÄ: VUOSILUOKKAISTETUT TAVOITTEET JA SISÄLLÖT PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VIERAS KIELI ENGLANTI, A-OPPIMÄÄRÄ: VUOSILUOKKAISTETUT TAVOITTEET JA SISÄLLÖT Sisällys VIERAS KIELI ENGLANTI, A-OPPIMÄÄRÄ LUOKILLA 3-6... 2 Tavoitteet... 2 Sisällöt...

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan: Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

Lisätiedot

5.4 Toinen kotimainen kieli

5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään ruotsin kielen

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta

Lisätiedot

Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Lisätiedot

KIELIKASVATUS TOINEN KOTIMAINEN KIELI, RUOTSI

KIELIKASVATUS TOINEN KOTIMAINEN KIELI, RUOTSI KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa ajalla. Se koostuu äidinkielten ja muiden

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

7.5 Vieraat kielet A-KIELI

7.5 Vieraat kielet A-KIELI 123 7.5 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

:Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta

:Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön :Opetussuunnitelman perusteiden yleiset osuudet kielten näkökulmasta Infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Kippo Perusopetuksen

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot