Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004"

Transkriptio

1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ohjauksen tuella oppilas tekee omiin kykyihinsä ja kiinnostuksiinsa perustuvia opiskelua, koulutusta, arkielämää ja elämänuraa koskevia ratkaisuja. Oppilaanohjauksen tarkoituksena on edistää koulutyön tuloksellisuutta, lisätä hyvinvointia koulussa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Sen avulla edistetään myös koulutuksellista, etnistä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Oppilaan turvallista siirtymistä opintopolun nivelvaiheissa tulee tukea oppilaanohjaajien ja toisen asteen oppilaitosten ohjauksesta vastaavien opinto-ohjaajien sekä opettajien välisellä yhteistyöllä, joka ylittää oppilaitosten ja kouluasteiden väliset rajat. Oppilaanohjauksen tavoitteet täydentyvät ja syventyvät siirryttäessä vuosiluokalta toiselle. Oppilaanohjaus ehkäisee syrjäytymistä ja tukee oman kulttuuri-identiteetin syntymistä, monikulttuurisuuteen kasvamista ja kansainvälistymistä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään yhteistyötä huoltajien ja oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen kuten työ- ja elinkeinoelämän, muiden oppilaitosten, työvoimaviranomaisten sekä sosiaali- ja terveydenhoitoviranomaisten sekä nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa. TAVOITTEET Oppilas oppii itsenäisyyteen, vastuullisuuteen ja itsetuntemukseen oppii yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja oppii kehittämään oppimisvalmiuksiaan ja tunnistamaan oppimisvaikeuksiaan sekä etsimään apua ongelmatilanteissa oppii tuntemaan erilaiset oppimistyylit oppii kehittämään opiskelutaitojaan ja oman toiminnan arviointitaitojaan saa tukea ja ohjausta siirtyessään koulutuksen eri nivelvaiheissa perusopetuksen sisällä ja perusopetuksen päättövaiheessa oppii etsimään tietoja ja hankkimaan taitoja opiskelua, tulevaisuutta sekä elämää koskevia suunnitelmia ja valintoja varten käyttäen myös tieto- ja viestintäteknologian tarjoamia mahdollisuuksia oppii kehittämään päätöksentekotaitojaan sekä toteuttamaan ja arvioimaan tulevaisuudensuunnitelmiaan myös muuttuvissa olosuhteissa saa tukea ja ohjausta ammatillisessa suuntautumisessa, myös sukupuolirajat ylittävissä oppiaine-, koulutus- ja ammatinvalinnoissa oppii hankkimaan tietoja yhteiskunnasta, työelämästä ja yrittäjyydestä sekä kasvamaan monikulttuurisuuteen ja kansainvälisyyteen. LUOKKAMUOTOINEN OHJAUS TAVOITTEET Oppilas

2 oppii itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja muodostaa kokonaiskäsityksen koulun toimintatavoista ja opiskelumahdollisuuksista oppii käyttämään erilaisia opiskelumenetelmiä ja tiedonhankintakanavia sekä arvioimaan omia opiskelutaitojaan oppii kehittämään itselleen sopivia opiskelustrategioita tuntee Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteet ja oppii etsimään tietoa jatkoopiskelumahdollisuuksista hankkii perustietoa työelämästä ja eri ammattialoista opettelee etsimään tietoa opiskelusta ja työnteosta ulkomailla. KESKEISET SISÄLLÖT itsetuntemus ja ammatillinen kehitys kouluyhteisössä toimiminen, perusopetuksen rakenne, eteneminen ja oppilaan arviointi opiskelun taidot tulevaisuudensuunnittelu- ja päätöksentekotaidot työelämätietous, elinkeinorakenne ja ammattialat Suomen koulutusjärjestelmä jatko-opintomahdollisuudet peruskoulun jälkeen ja hakeutuminen jatko-opintoihin opiskelu ja työskentely ulkomailla ohjaus-, tiedotus- ja neuvontapalvelut tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä VUOSILUOKAT 1 2 Oppilaanohjauksen tavoitteena on edistää oppilaan opiskeluvalmiuksien kehittymistä ja tukea hänen sosiaalista kasvuaan sekä osaltaan estää oppimisvaikeuksien syntymistä. Sujuvan opiskelun turvaamiseksi ohjauksen on tuettava oppilasta opiskelutaitojen kehittämisessä. Oppilasta tulee ohjata suhtautumaan vastuullisesti koulutyöhön ja tehtäviin, käyttämään monipuolisia työtapoja ja hankkimaan tietoa erilaisista tietolähteistä. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 1 2 aikana eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaan tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tueksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. VUOSILUOKKA: 1 Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot - vuoron odottaminen - kuunteleminen - yhteisistä tavaroista huolehtiminen - toisten huomioon ottaminen - vihkotyöskentelyn ja oppimateriaalin käytön harjoittelu - yksilö- ja parityöskentely

3 - oppimisvalmiuksiin ohjaaminen - tavaroista huolehtiminen - kotitehtävien merkitsemisen ja tekemisen oppiminen - koulun päivittäisrutiinien oppiminen Oppimisvaikeuksien syntymisen estäminen - opiskelun tukeminen, tukiopetus - opetuksen eriyttäminen - erityisopetus VUOSILUOKKA: 2 - tiedon hankinta oppikirjoista ja tietokirjoista - ryhmätyön harjoittelu - työtapojen laajentaminen - opiskelutaidot Oppimisvaikeuksien syntymisen estäminen - opiskelun tukeminen, tukiopetus - opetuksen eriyttäminen - erityisopetus - A1 -kielivalinnan ohjaus - arkielämän kysymykset VUOSILUOKAT 3 6 Vuosiluokkien 3 6 aikana oppilaanohjauksen tehtävänä on ohjata oppilasta itsenäistymiseen ja vastuullisuuteen koulutyössä ja tehtävien tekemisessä. Oppilasta tulee ohjata myös hänen tehdessään ainevalintoja perusopetuksen aikana ja nivelvaiheissa. Vuosiluokkien 3 6 aikana aloitetaan tutustuminen ammatteihin ja työelämään. Ohjauksen tehtävänä on lisäksi ohjata oppilaita kehittämään tiedonhankinnan valmiuksia ja käyttämään monipuolisia työtapoja. Oppilasta tulee ohjata myös yhteistoiminnallisuuteen ja toisten ihmisten huomioon ottamiseen. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 3 6 aikana pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Ohjaukseen voidaan myös varata oppitunteja opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Myös vuosiluokkien 3 6 oppilaiden tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tukemiseksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. VUOSILUOKKA: 3

4 - yhteistoiminnallinen oppiminen - ryhmätyötaidot - kotitehtävien tekemisen ohjaus: lukuläksyt, kokeeseen lukeminen - kielten opiskelun ohjaaminen Oppilasarviointiperusteiden selvittäminen Tiedonhankinta ja -käsittelyvalmiuksien kehittäminen - haastattelu, kysely - tekstinkäsittely VUOSILUOKKA: 4 Tiedonhankinta ja -käsittelyvalmiuksien kehittäminen - yhteistoiminnallinen oppiminen - itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon ohjaaminen - A2 kielen valinnan ohjaus VUOSILUOKKA: 5 Tiedonhankinta ja -käsittelyvalmiuksien kehittäminen - tietojen haku lehdistä, internetistä - itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon ohjaaminen VUOSILUOKKA: 6 - esitelmä, tutkielma, projektityö - itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon ohjaaminen - omien tavoitteiden asettaminen

5 - oman työskentelyn suunnittelu - itsearviointiin ohjaus Opiskeluvalmiuksien kartoittaminen - erityisopettajan oppimiskykytestit Koulutusjärjestelmä - perusopetuksen rakenne - aineenopettajajärjestelmään tutustuttaminen - tutustumiskäynnit 7-9 luokkien kouluihin VUOSILUOKAT 7 9 Perusopetuksen vuosiluokkien oppilaanohjaus tulee järjestää siten, että se tarjoaa oppilaalle kokonaisuuden, joka muodostuu - luokkamuotoisesta ohjauksesta - yksilöllisiin kysymyksiin syventyvästä henkilökohtaisesta ohjauksesta - sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvasta pienryhmäohjauksesta - työelämään tutustumisesta. Oppilaalle tulee järjestää henkilökohtaista ohjausta, jolloin oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Oppilaalle tulee järjestää pienryhmäohjausta, jonka aikana hän oppii ryhmässä käsittelemään kaikille yhteisiä tai kunkin ryhmään osallistuvan opiskelijan henkilökohtaisia, muiden oppilaiden kanssa jaettavissa olevia ohjauksellisia kysymyksiä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta tulee ohjata ja tukea jatko-opiskeluvalinnoissa sekä ohjata käyttämään opetus- ja työhallinnon sekä muita yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluita. Työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välisen yhteistyön tavoitteena on, että oppilas hankkii tietoa ammattialoista, ammateista ja työelämästä sekä saa virikkeitä yrittäjyydestä. Oppilaalle tulee järjestää työelämään tutustumisjaksoja koulutus- ja ammatinvalintojensa perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilaan tulee voida hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja ammateista aidoissa työympäristöissä. Työelämään tutustumisen yhteydessä oppilaalle tulee järjestää mahdollisuus arvioida hankkimiaan tietoja ja kokemuksia. Opetussuunnitelmaan tulee laatia suunnitelma työelämään tutustumisen järjestelyistä. Työelämään tutustumisjaksot (TET -jaksot), joita 7-9. luokkien aikana on vähintään kaksi kertaa kouluviikon työpäivien pituiset jaksot, määritellään koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Tutustumisjaksot toteutetaan Ylöjärven kaupungin hankkimissa tai itse hankituissa, koulun hyväksymissä paikoissa. VUOSILUOKKA: 7,5 - kouluyhteisössä toimiminen ja opiskelu vuosiluokilla opiskelun taidot ja yhteisöllisyys; ryhmäytyminen, luokkahenki - arkielämän kysymykset

6 Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteet - koulun oppiaineiden valinnaisuus - perusopetuksen rakenne - koulutusväylät - oppilaan arviointi ja sen merkitys jatko-opintoihin pyrittäessä VUOSILUOKKA: 8,5 - tulevaisuuden suunnittelu ja päätöksentekotaidot - arvot ja ammatillinen suuntautuminen Suomen koulutusjärjestelmä - elinkeinorakenne - ammattialat - työelämätietous - työelämään tutustumisjakso (TET-jakso) VUOSILUOKKA: 9 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 1,0 - tulevaisuuden suunnittelu ja päätöksentekotaidot - ammattialoihin ja ammatteihin tutustuminen - työelämään tutustumisjakso (TET-jakso) - työnhaku - työelämätietous - yrittäjyys - tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä - kansainvälistyminen työelämässä Jatko-opintoihin ohjaaminen - urasuunnittelua koskevien tiedonhankintataitojen kehittäminen - koulutusalat ja jatko-opintoihin ohjaaminen - lähiseudun toisen asteen koulutustarjonta - toisen asteen yhteishaku - kansainvälistyminen koulutuksessa Työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välinen yhteistyö Yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluja

7

6.3.18 Oppilaanohjaus

6.3.18 Oppilaanohjaus 6.3.18 Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaan persoonallista kasvua ja kehitystä siten, että oppilaan opiskeluvalmiudet ja sosiaaliset taidot kehittyvät ja elämänhallintataidot lisääntyvät.

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

7.3.17 Valinnaiset aineet. 7.3.18 Oppilaanohjaus

7.3.17 Valinnaiset aineet. 7.3.18 Oppilaanohjaus kokee onnistumista käytännön työskentelyssä ja innostuu kotitaloustöiden harrastamiseen käyttää luovuuttaan ja mielikuvitustaan kehittää arjen hallinnan taitojaan tunnistaa omat tarpeensa ja arvostuksensa

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS 2013-2014 7.21 Oppilaanohjaus OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee

Lisätiedot

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1. Ohjauksen järjestäminen Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävän jatkumon, jonka toteutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa 17.3.2015 Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus on kaikkien lisäopetuksen opiskelijoiden kanssa työskentelevien yhteinen tehtävä.

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Oppilaanohjaus vuosiluokat 1-6 Rauman normaalikoulun oppilaanohjauksen

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä OPPILAANOHJAUS Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaan, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä 13.4.12 OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2 Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 2014 Aija Rinkinen Anu Japisson OPS 2016 - Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Erkki Merimaa ja Helena Kasurinen OPPILAANOHJAUS. Johdanto

Erkki Merimaa ja Helena Kasurinen OPPILAANOHJAUS. Johdanto Erkki Merimaa ja Helena Kasurinen OPPILAANOHJAUS Johdanto Vuonna 1999 voimaan tullut perusopetuslainsäädäntö (L 628/98, A 852/98) sekä vuonna 2001 annettu valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin)

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin) Lukuohjeistus: - Maakunnallinen osuus pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. - LUE AINA ENSIN opetussuunnitelman perusteiden osuus ko. aineessa: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Lisätiedot

Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma

Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma 1 Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma Kokoan tässä artikkelissa oppilaitoksemme oppilaanohjaussuunnitelman pääkohdat. Oppilaanohjaus perustuu opetussuunnitelmaan,

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen Lapsen siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen edellyttää suunnitelmallista yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen henkilöstön

Lisätiedot

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana 1. OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan

Lisätiedot

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa Vuosiluokat 7-9 TAVOITEET SISÄLLÖT SISÄLTÖJEN AVAAMINEN JA TARKENTAMINEN: VUOSILUOKITTAISET TARKENNUKSET Osallisuus ja aktiivinen toiminta auttaa oppilasta muodostamaan kokonaiskäsitys vuosiluokkien 7-9

Lisätiedot

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana 1. OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä ja

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6 Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe Siirtymävaiheessa on tärkeä varmistaa opiskelun edellyttämien perustaitojen hallinta ja tukea kunkin oppilaan itseluottamusta koululaisena.

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9 Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe Siirtyminen kuudennelta seitsemännelle luokalle edellyttää koulun tai koulujen henkilöstön suunnitelmallista yhteistyötä, opetuksen

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki OHJAUKSEN UUDET HAASTEET Syrjäytyminen Toisen asteen koulutuksen keskeyttäminen

Lisätiedot

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 2017 Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 9.5.2017 Sisällys 1. Ohjauksen tavoitteet, tehtävät ja keskeiset sisällöt... 2 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2... 3 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja viitekehys... 1 3. Ohjauksen järjestämisen toimintatavat... 1 Luokkamuotoinen ohjaus...

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Perusopetus 1. Henkilökohtainen ohjaus o oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseen liittyvä ohjaus o oppimaan oppimisen, tavoitteellisuuden

Lisätiedot

Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit

Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit Ohjaustyön vaiheet Teemat Projektit Yhteishaku Päätöksenteko Vaihtoehtojen yhdistäminen päätöksenteon perusteisiin 9.lk Turkulaiset toisen

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT. Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson

OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT. Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson OHJAUSTYÖ PERUSKOULUSSA 1. Miten perusopetuksen opetussuunnitelma rajaa ohjauksen ja oppilaanohjauksen tavoitteet? 2. Mikä

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma. Kaikki ohjaavat. Porvoon suomenkieliset koulutuspalvelut

Ohjaussuunnitelma. Kaikki ohjaavat. Porvoon suomenkieliset koulutuspalvelut Ohjaussuunnitelma Porvoon suomenkieliset koulutuspalvelut Kaikki ohjaavat Ohjauksen tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Näin ollen ohjaus kuuluu jokaiselle ohjaus ja opetushenkilöstöön

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

alkaen. Ohjaussuunnitelma.

alkaen. Ohjaussuunnitelma. 1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen

Lisätiedot

Emmi Klink Mainingin koulu

Emmi Klink Mainingin koulu Oppilaanohjaajana peruskoulussa ja monikulttuuristen nuorten ohjaus Emmi Klink Mainingin koulu 22.11.2018 OPPILAANOHJAUS PERUSKOULUSSA Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa vuosityöajassa n. 32 tuntia

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1 Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset 1.8.2018- LIITE 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 9.4.18 ylimääräisessä kokouksessaan, että varhennettu kieli aloitetaan kaikissa Espoon kouluissa

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen oppilaanohjaus

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

Valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Valmistavanopetuksen opetussuunnitelma Hämeenkyrönkunta Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 Hämeenkyrössä... 3 2. Perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma...

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma Perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1 SISÄLTÖ Johdanto 1. Ohjausmuodot ja ohjauksen sisällöt 3 1.1 Ohjausmuodot 3 1.2 Ohjauksen sisällöt 6 1.3 Opinto-ohjaajan työn vuosikierto 7 2. Tiedotus 9 3. Kodin ja

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Elinikäisen oppimisen neuvosto 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle (Yoyo) Kolmen kunnan yhteinen hanke: Espoo, Helsinki, Vantaa

Lisätiedot

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Sisältö Ohjaus Espoon perusopetuksessa...3 Ohjaus Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen kriteerit...4 Ohjauksen toteutuminen käytännössä...6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUS

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUS AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUS Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1 2, 3 6 ja 7-9 Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun kehittäminen - Oppilaanohjauksen kehittäminen

Perusopetuksen laadun kehittäminen - Oppilaanohjauksen kehittäminen 7.11. 2007 Liitemuistio Perusopetuksen laadun kehittäminen - Oppilaanohjauksen kehittäminen Perusopetuksen laadun kehittäminen perustuu seuraaviin asiakirjoihin. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x Ohjaussuunnitelma Ohjaustoiminta ja sen tavoitteet Turun normaalikoulussa ohjaus on keskeinen osa koulun toimintaa. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan hyvinvointia, kasvua ja kehitystä sekä edistää

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Työryhmä Vesa Anttila, Anne Järvelä, Seppo Rantahalvari, Sirkka Riepula, Päivi Salmela (2010) Ohjaus ennen peruskoulun alkua Esioppilaan

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS Tämä suunnitelma on tehty käytettäväksi ohjauksen työvälineenä koko perusasteella 1-9 luokilla. Suunnitelmassa kuvataan ohjauksen periaatteet, tavoitteet

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma ' HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma 1 Sisällys Oppiaineen tehtävä... 2 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako sekä monialaiset verkostot...

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien koulussa työskentelevien yhteistä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA

LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA 1. Ohjauksen määritelmä 2. Ohjauksen muodot 3. Ohjauksen työnjako 4. Oppilaan/opinto-ohjaajan työnkuva 5. Ohjauksen laatukriteerit ja tavoitteet Kouvolassa 1. Ohjauksen määritelmä

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009. Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009

Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009. Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009 Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009 Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009 Arvioinnin tavoitteet Tukea koulun ohjauksen kehittämistyötä Arvioida opetussuunnitelman rajaamien tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen. Juhani Pirttiniemi. Opetushallitus Helsinki

PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen. Juhani Pirttiniemi. Opetushallitus Helsinki PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen Juhani Pirttiniemi Opetushallitus 15.3.2010 Helsinki Oppilaanohjauksen painopistealueita Kasvatuksellinen ohjaus Oppimiseen ja opiskeluun ohjaus Uranvalinnanohjaus

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. KIRKKONUMMEN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA Perusopetuksessa 2016

Kirkkonummen kunta. KIRKKONUMMEN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA Perusopetuksessa 2016 Kirkkonummen kunta KIRKKONUMMEN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA Perusopetuksessa 2016 26.4.2016 1 Sisällys 1. Ohjaus Kirkkonummen perusopetuksessa... 2 2. Oppilaan ohjauksen järjestäminen holistisen mallin mukaisesti...

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Suonenjoen kaupunki, Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 30.10.2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Perustuu 1.8.2009 voimaan tulleeseen Perusopetukseen

Lisätiedot