Perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksen ohjaussuunnitelma"

Transkriptio

1 Perusopetuksen ohjaussuunnitelma

2 1 SISÄLTÖ Johdanto 1. Ohjausmuodot ja ohjauksen sisällöt Ohjausmuodot Ohjauksen sisällöt Opinto-ohjaajan työn vuosikierto 7 2. Tiedotus 9 3. Kodin ja koulun yhteistyö ohjauksessa Työelämäyhteistyö ja työelämään tutustumisen järjestelyt Verkostoyhteistyö Opinto-ohjaajien paikallinen ja alueellinen yhteistyö Moniammatillinen yhteistyö Yhteishaku Eriyttäminen ja tuki Siirtymävaiheet Muita opinto-ohjaajan tehtäviä Ohjauksen arviointi 14

3 2 Johdanto Perusopetuksen ohjaussuunnitelma on ohjaustyötä tekevien työkalu. Se on tarkoitettu opinto-ohjaajan lisäksi muulle koulun henkilökunnalle, opetuksenjärjestäjälle sekä oppilashuollolle. Tavoitteena on selkeyttää ohjaustyön käytänteitä ja toimintamalleja sekä antaa tietoa ja tukea ohjaustyötä tekeville. Oppilaanohjauksen järjestämisen pääperiaatteet, keskeisimmät tavoitteet ja sisällöt perustuvat valtakunnalliseen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2014) ja kunnalliseen opetussuunnitelmaan (2016). Näiden pohjalta koulut suunnittelevat ja toteuttavat oppilaanohjausta omaan toimintakulttuuriinsa sopivin tavoin. Tämä ohjaussuunnitelma on tehty Mäntsälän kunnan perusopetuksen yleiseksi ohjauksen työvälineeksi. Yläkouluille on laadittu erilliset, tarkemmat koulukohtaiset ohjaussuunnitelmat.

4 3 1. Ohjausmuodot ja ohjauksen sisällöt 1.1 Ohjausmuodot Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 2016) on määritelty oppilaanohjauksen tuntijako sekä keskeiset sisällöt ja tavoitteet. Opetussuunnitelma määrittelee myös ohjausmuodot, joita ovat luokkamuotoinen ohjaus, pienryhmäohjaus ja henkilökohtainen ohjaus. Sivulla 4 olevassa taulukossa on kerrottu Mäntsälän koko perusopetuksen osalta ohjauksen toimintatavat, rakenteet, vastuunjako ja eri yhteistyömuodot. Luokkamuotoinen ohjaus toteutetaan vuosiluokilla 7-9 alla olevan tuntijaon mukaisesti. vvt Ehnroos Riihenmäki 7. lk 0,5 syksy syksy 8. lk 0,5 kevät syksy ja kevät 9. lk 1,0 syksy ja kevät syksy ja kevät Ohjauksen sisällöt ja tehtävät jakaantuvat Mäntsälässä vuosiluokittain. Sivulla 6 olevasta taulukosta käy ilmi luokkamuotoisen ohjauksen sisällöt, henkilökohtaisen ohjauksen ajoittuminen sekä muu ohjaustoiminta. Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista vaan arviointi perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen. Pienryhmäohjausta toteutetaan joustavasti tarpeiden ja resurssien mukaan. Ohjausta voidaan toteuttaa pienryhmässä esimerkiksi silloin, kun oppilailla on samantapaisia ohjaustarpeita. Käsiteltäviä aiheita voivat olla esimerkiksi työelämään ja jatkokoulutukseen liittyvät asiat.

5 4 7-9 luokka Luokkamuotoinen ohjaus Pienryhmäohjaus Henkilökohtainen ohjaus Päävastuu oppilaanohjauksesta on opinto-ohjaajalla. Kaikki opettajat osallistuvat ohjaukseen omassa opetus- ja kasvatustehtävässään. Vanhempainillat Arviointi- ja ohjauskeskustelut Huoltajille avoimet tapahtumat Oppilaan asioihin liittyvä yhteistyö (palaverit ja yhteydenotot) TET-jaksot Vierailijat Vierailut työpaikoille Ammattipäivä 3-6 luokka Tuetaan oppilaita opiskelustrategioidensa tunnistamisessa ja kehittämisessä. Vahvistetaan kykyä asettaa itselle tavoitteita ja arvioida tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi ohjauksella Ohjauksesta vastaa tuetaan sosiaalisten taitojen ja luokanopettaja yhdessä muiden ryhmässä toimimisen taitojen opettajien ja koulun muun kehittymistä. henkilökunnan kanssa. Ohjaus tukee oppilaita ja huoltajia opiskeluun liittyvässä tiedonsaannissa ja valinnoissa. Henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja järjestetään tarvittaessa. Oppilaat tutustuvat lähiseudun ammatteihin, työpaikkoihin ja elinkeinoelämään mm. tutustumiskäyntien ja vierailujen kautta. 1-2 luokka Painotus vuorovaikutustaitojen harjoittelemisessa ja ryhmässä toimimisessa. Ohjauksesta vastaa luokanopettaja yhdessä muiden opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa. Ohjauksessa luodaan pohjaa kodin ja koulun yhteistyölle. Ohjauksella tuetaan oppilaita ja huoltajia tekemään ensimmäisiä koulutukseen liittyviä valintoja. Aloitetaan harjoittelu luokan tai koulun sisäisistä tehtävistä sekä oppilaan lähipiirin ammateista. Rakenteet ja toimintatavat Työn- ja vastuunjako Kodin ja koulun yhteistyö Työelämäyhteistyö

6 5 Opinto-ohjaajan toteuttama henkilökohtainen ohjaus ajoittuu pääsääntöisesti perusopetuksen 9. vuosiluokalle. Tällöin oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutusja ammatinvalintaansa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Opinto-ohjaaja tapaa jokaisen oppilaan henkilökohtaisesti vähintään yhden kerran. Oppilaan yksilölliset tarpeet huomioiden ohjauskertoja voi olla useampia ja tarvittaessa huoltaja osallistuu ohjauskeskusteluun. Oppilaan henkilökohtaiseen ohjaukseen osallistuvat yläkoulun aikana myös aineenopettajat ja luokanohjaaja. Aineenopettaja on oman aineensa opetuksen ja pedagogisen ohjauksen asiantuntija. Hän seuraa oppilaan oppimisen edistymistä ja ohjaa tarvittavan tuen piiriin. Luokanohjaaja on luokkansa oppilaiden lähiohjaaja. Hän seuraa luokkansa oppilaiden koulunkäynnin sujumista ja on yhteydessä huoltajiin. Luokanohjaajan ohjaava rooli korostuu erityisesti pedagogisen tuen suunnittelussa ja asiakirjojen laadinnassa sekä 7. luokalla käytävissä kolmikantakeskusteluissa. Eri oppiaineissa ohjaus linkittyy muuhun opetustyöhön. Oppilaita ohjataan tunnistamaan ja kehittämään omaa osaamistaan. Opettajat auttavat oppilaita oivaltamaan työelämän ja oman oppiaineensa yhteyden ja kannustavat oppilaita kiinnittämään huomiota opiskeltavien asioiden merkitykseen tulevaisuuden kannalta.

7 6 1.2 Ohjauksen sisällöt 6. luokka 7. luokka 8. luokka 9. luokka Tutustuminen yläkouluun - tulevien seiskojen ilta oppilaille ja huoltajille tammikuussa - tulevien seiskojen päivä koululla toukokuussa Ryhmäytyminen - ryhmäytymispäivä - ryhmäytymistä tukeva toiminta oppitunneilla - toimintapäivät syksyllä ja keväällä - tukaritunnit Yläkoulu tutuksi - alakoulusta yläkouluun - henkilökunta - koulualue - koulun säännöt Opiskelutaidot - opiskelutekniikat - opiskelumotivaatio Valinnaisaineet - valinnaisaineilta oppilaille ja huoltajille marrasjoulukuussa Henkilökohtainen ohjaus - kolmikanta maalishuhtikuussa Työelämään tutustuminen - keittiö-tet Tutustuminen koulutukseen ja ammatteihin Suomessa - koulutusjärjestelmä - toisen asteen koulutukset - ammattialat Työelämään tutustuminen - nuori työntekijä - TET-jakso 1 vk - ammattipäivä Itsetuntemus - ammatinvalinnan testit Henkilökohtaiset ohjauskeskustelut Itsetuntemus - ammatinvalinnan testit Koulutusoppaat Tiedonhaku internetistä - jatko-opintovaihtoehdot - opintojen rahoitus Tutustumiskäynnit toisen asteen oppilaitoksiin - kaikille yhteiset: Mäntsälän lukio ja Keudan ammattiopisto/ Lukkarinpolku - muut ohjatut: Keuda/Saaren kartano; Järvenpään lukio ja Keuda/Wärtsilänkatu; Seurakuntaopisto - omatoimiset: avoimet ovet ja alakohtaiset tutustumispäivät Senioripäivä Mäntsälän yläkoulujen jatkoopintomessut Työelämään tutustuminen - TET-jakso 1 vk - työelämätietous - työpaikkavierailut Kunnan palvelu-ohjaukseen tutustuminen Yhteishaku - harjoitushaku - kieli- ja matikkainfot - haku valinnan mukaan koulussa tai kotona - lukion ainevalinnat - pääsykoevalmennus - jälkiohjausinfo ja -päivät

8 7 1.3 Opinto-ohjaajan työn vuosikierto Elokuu 7.-luokkalaisten ryhmäytymispäivä 7.-luokkalaisten koulun sisäinen TET (keittiö ja siivous) Yhteishaku: syksyn jälkiohjauspäivä, muu jälkiohjaus, tiedonsiirto ja tilastointi Keski-Uudenmaan opinto-ohjaajien yhteistyötapaaminen Syyskuu 9.-luokkalaisten henkilökohtainen ohjaus alkaa 7.-luokkalaisten vanhempainilta Keuda Saaren kartanon Ruska-tapahtuma 9.-luokkalaisten TET Keski-Uudenmaan oposeminaari luokkalaisten vanhempainilta ja yhteishakuinfo Kohti yhteishakua -tiedote Lokakuu Senioripäivä 9.-luokkalaisille Valinnaisainetietojen päivitys ja -vihkojen tekeminen 9.-luokkalaisten vierailut lukiolla ja Lukkarinpolulla Marraskuu Jatko-opintomessut Valinnaisaineilta 7.-luokkalaisille ja huoltajille Toisen asteen oppilaitosten avoimet ovet ja tutustumispäivät alkavat Taitaja9-kilpailu Nelosvaroitukset

9 8 Joulukuu Valinnaisainevalinnat (7. lk) Tammikuu Yhteishaun demo Yhteishakutiedote 9.-luokkalaisten huoltajille Kieli- ja matikkainfot 9.-luokkalaisille Tutustumiskäynnit Järvenpäähän (lukio, JäWä, Seurakuntaopisto) Tulevien 7.-luokkalaisten ilta Helmikuu 9.-luokkalaisten väliarviointi Valinnaisainevalinnat (8. lk) Yhteishaku alkaa Nivelpalaverit Maaliskuu Yhteishaku päättyy Ammatillisten erityisoppilaitosten yhteishaku alkaa Tulevien 7. luokkien tekeminen JOPO-, tiku- ja yrittäjyysluokalle haku alkaa lukioiden ainevalinnat Huhtikuu 8.-luokkalaisten TET Tarviketilaukset Keski-Uudenmaan opinto-ohjaajien yhteistyötapaaminen

10 9 Nelosvaroitukset JOPO-soveltuvuuskoe Pääsykokeet alkavat B2-kielen arviointikysely Koulutuksella tulevaisuuteen -ilta (8.lk huoltajille) Toukokuu Haku valmistaviin koulutuksiin alkaa Seuraavan lukuvuoden suunnittelu Tulevien 7.-luokkalaisten tutustumispäivä Jälkiohjaustiedote ja info (ohjeet yhteishaun loppukäytäntöihin ja lisähakuun) Ammattipäivä 8.-luokkalaisille Kesäkuu Yhteishaku: tulokset, kesän jälkiohjauspäivä ja muu jälkiohjaus 2. Tiedotus Oppilaanohjaukseen liittyvistä asioista tiedotetaan pääasiassa Wilma-viesteillä. Tiedotusvälineinä toimivat myös erilaiset oppaat, tiedotteet ja koulun kotisivut. Oppilaita ja huoltajia tiedotetaan ajankohtaisista aiheista myös vanhempainilloissa ja muissa erikseen järjestetyissä tilaisuuksissa. Tiedonhaku on yksi oppilaanohjauksen keskeinen osa-alue ja sen vuoksi oppilaita kannustetaan ja ohjataan ottamaan vastuuta tiedotuksen seuraamisesta.

11 10 3. Kodin ja koulun yhteistyö ohjauksessa Huoltajien kanssa tehtävällä yhteistyöllä on suuri merkitys oppilaanohjauksessa. Yhteistyö korostuu oppilaan jatko-opintoihin liittyvässä ohjauksessa. Tavoitteena on, että huoltajat saavat riittävästi tietoa ja välineitä tukea lapsensa koulunkäyntiä ja tulevaisuuden suunnittelua. Yhteistyömuotoja ovat mm. vanhempainillat, henkilökohtaiset tapaamiset ja muu viestintä huoltajien kanssa. Koulukohtaisessa ohjaussuunnitelmassa kuvataan tarkemmin eri yhteistyömuodot. 4. Työelämäyhteistyö ja työelämään tutustumisen järjestelyt Työelämäyhteistyön tarkoitus on tarjota oppilaille tilaisuuksia tutustua eri ammatteihin, aloihin ja yritystoimintaan. Keskeisimpänä toimintatapana ovat työelämään tutustumisen jaksot (TET). Muita työelämäyhteistyön muotoja ovat yritysvierailut ja koulussa vierailevien työelämän edustajien pitämät tilaisuudet. Työelämään tutustuminen alkaa 7. luokalla omassa kouluympäristössä ja jatkuu 8. ja 9. luokalla koulun ulkopuolella. Lähtökohtana viikon kestävissä TET-jaksoissa 8. ja 9. luokalla on, että oppilas harjoittelee aktiivisesti työelämätaitoja työpaikan hankkimisesta lähtien. Opinto-ohjaaja ja huoltajat ohjaavat ja ovat tarvittaessa apuna prosessin eri vaiheissa.

12 11 5. Verkostoyhteistyö 5.1 Opinto-ohjaajien paikallinen ja alueellinen yhteistyö Opinto-ohjaajat tekevät tiivistä yhteistyötä lähialueen toisen asteen toimijoiden kanssa. Paikallisten toimijoiden, Mäntsälän lukion ja Keudan ammattiopiston Mäntsälän koulutusyksiköiden, kanssa on vakiintuneita toimintoja. Opinto-ohjaajat järjestävät yhdessä jatko-opintoihin liittyvän vanhempainillan 8.-luokkalaisten huoltajille ja yhteistyössä kunnan nuorisotoimen kanssa kesän ja syksyn jälkiohjauspäivät. Paikallisella yhteistyöllä ohjaukseen haetaan myös uusia käytänteitä ja pyritään jatkuvasti kehittämään jo olemassa olevia toimintatapoja. Alueellinen yhteistyö suuntautuu Keski-Uudellemaalle, Lahden seudulle, Hyvinkään ja Riihimäen alueelle sekä Porvooseen. Tiiviimpää yhteistyötä tehdään Keski-Uudenmaan alueen opinto-ohjaajien kanssa. Vuosittaisia tapahtumia ovat yhteiset seminaari- ja jälkiohjauspäivät. Seminaarissa kuullaan ja käsitellään ohjausalan ajankohtaisia aiheita. Syksyn ja kevään jälkiohjauspalavereissa käydään läpi alueen yhteishakuun liittyviä asioita sekä perusopetuksen että toisen asteen näkökulmasta. Alueellista yhteistyötä tehdään mm. seuraavien oppilaitosten kanssa: Mäntsälän lukio, Keuda, Salpaus, Amisto, Hyria, Seurakuntaopisto, Työtehoseura, Järvenpään lukio, Keravan lukio, Tuusulan lukiot, Validia 5.2 Moniammatillinen yhteistyö Moniammatillista yhteistyötä tehdään Mäntsälän kunnan nuorisopalveluiden kanssa. Palveluohjaaja ja nuoriso-ohjaaja ovat mukana yhteishaun jälkiohjauspäivissä. Etsivä nuorisotyö on mukana yhteishaussa paikatta jääneiden ohjauksessa.

13 12 6. Yhteishaku Yhteishakuun liittyvät käytänteet ovat vakiintuneita kummassakin yläkoulussa. Koulukohtaisissa ohjaussuunnitelmissa kerrotaan tarkemmin hakuun liittyvistä vaiheista ja oppilaiden valmistautumisprosessista esimerkiksi tutustumisista toisen asteen oppilaitoksiin. Tiedonsiirto perusopetuksesta toiselle asteelle perustuu perusopetuslain 40 :ään, jonka mukaan perusopetuksesta on viipymättä ja salassapitosäännösten estämättä toimitettava oppilaan opiskelun kannalta välttämättömät tiedot uudelle koulutuksen järjestäjälle. Käytännössä tiedonsiirtolupa kysytään huoltajalta ja oppilaalta 9. luokan pedagogisten asiakirjojen laatimisen tai päivittämisen yhteydessä. Opinto-ohjaajat ja laaja-alaiset erityisopettajat vastaavat tietojen siirtämisestä elokuussa. Tarvittaessa perusopetuksen edustaja osallistuu toisen asteen tiedonsiirtopalavereihin. Jälkiohjauksella tarkoitetaan perusopetuksen päättymisen jälkeistä aikaa, jolloin opinto-ohjaajat tarkistavat yhteishaun opiskelijavalintojen tulokset. Opinto-ohjaajat ovat yhteydessä opiskelupaikatta jääneisiin ja ohjaavat kesän hakuvaihtoehtoihin. Tilanne tarkistetaan elokuussa. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäävät oppilaat ohjataan kunnan etsivän nuorisotyön piiriin nuorisolain 7 c :n mukaisesti. Ennen perusopetuksen päättymistä oppilaita ja huoltajia tiedotetaan jälkiohjauksesta, kuten vuosittain järjestettävistä jälkiohjauspäivistä. Ne pidetään kesäkuussa yhteishaun tulosten julkistamisen jälkeen ja elo-syyskuussa koulujen alettua. Näissä tilaisuuksissa on mukana perusopetuksen opinto-ohjaajien lisäksi paikallisten toisen asteen oppilaitosten opinto-ohjaajat sekä kunnan palveluohjaaja ja etsivän työn nuoriso-ohjaaja. Moniammatillisella ohjausyhteistyöllä pyritään samaan opiskelupaikatta jääneet mahdollisimman sujuvasti jatko-opintoihin tai tarvittaessa muun tuen piiriin.

14 13 7. Eriyttäminen ja tuki Oppilaan yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet otetaan huomioon kaikessa ohjaustoiminnassa. Erityisesti henkilökohtaisessa ohjauksessa korostuvat oppilaan omat tavoitteet, kokemukset ja kiinnostuksen kohteet. Tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla ohjaustyötä tehdään yhteistyössä luokanohjaajien, aineenopettajien sekä erityisopettajien ja tarvittaessa muun oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Pienryhmien ohjauksesta vastaa ensisijaisesti erityisluokanopettaja. Jatko-opintoihin liittyvässä ohjauksessa opinto-ohjaajat ovat erityisluokanopettajan apuna ja tukena. 8. Siirtymävaiheet Siirtymävaiheissa ohjaustyötä tehdään yhteistyössä luokanopettajien, luokanohjaajien, oppilashuoltohenkilöstön ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Alaluokilta yläluokille siirryttäessä oppilaat käyvät ensin tutustumassa yläkouluun huoltajiensa kanssa. Nivelpalavereissa siirretään opetuksen kannalta välttämättömät tiedot luokanopettajilta ja alakoulun erityisopettajilta yläkoululle. Nivelpalavereiden tietoja hyödynnetään uusien 7. luokkien muodostamisessa. Yläkouluun siirtyvät oppilaat käyvät toukokuussa uudelleen tutustumassa yläkouluun. Silloin he tapaavat tulevat luokkakaverinsa ja tulevan luokanohjaajansa. Yläkoulun alettua uusille 7.-luokkalaisille järjestetään koko päivän kestävä ryhmäytymispäivä. Koulusta toiseen siirtyminen koskee joko koulusta pois muuttavaa tai kouluun tulevaa oppilasta. Pois muuttavan oppilaan kohdalla Wilmaan avataan poismuuttokysely, jolla kartoitetaan oppilaan sen hetkinen opiskelutilanne. Kyselyn vastaukset lähetetään erotodistuksen

15 14 ja muiden asiakirjojen mukana uuteen kouluun. Kouluun tuleva oppilas haastatellaan ja hänen tietonsa tarkistetaan edellisen koulun lähettämistä asiakirjoista. Tarvittaessa edelliseen kouluun otetaan yhteyttä tietojen täydentämiseksi. Siirtymävaihe perusopetuksesta toiselle asteelle on kuvattu ohjaussuunnitelman kohdassa Muita opinto-ohjaajan tehtäviä Koulukohtaisissa ohjaussuunnitelmissa on kerrottu opinto-ohjaajan muista tehtävistä. 10. Ohjauksen arviointi Ohjauksen arviointi on jatkuvaa ja se on keskeinen kehittämisen väline. Opinto-ohjaajien ei-muodollinen ohjaustyön kehittämiseen liittyvä keskustelu ja vuorovaikutus toimii vertaisarviointina. Sen lisäksi ohjaustyötä arvioidaan ja kehitetään oppilaspalautteiden pohjalta sekä vuosittaisissa kehityskeskusteluista esimiehen kanssa. Oppilaiden jatko-opintoihin sijoittuminen ja jatko-opintojen läpäisy ovat osa ohjauksen arviointia. Jatko-opintojen seuranta antaa kuvaa ohjauksen toimivuudesta. Ohjauksen arvioinnin vaikutukset näkyvät koulukohtaisissa ohjaussuunnitelmissa, jotka tarkistetaan lukuvuosittain.

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Sisältö Ohjaus Espoon perusopetuksessa...3 Ohjaus Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen kriteerit...4 Ohjauksen toteutuminen käytännössä...6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Pyhäselän koulun ohjaussuunnitelma

Pyhäselän koulun ohjaussuunnitelma Pyhäselän koulun ohjaussuunnitelma Lukuvuosikalenteri Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Koulu alkaa Opon osuus koulun tiedotteeseen: TET-aikataulu, yhteishaun aikataulu ja vanhempainillat TET-valmistelut:

Lisätiedot

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 2017 Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 9.5.2017 Sisällys 1. Ohjauksen tavoitteet, tehtävät ja keskeiset sisällöt... 2 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2... 3 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6...

Lisätiedot

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1. Ohjauksen järjestäminen Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävän jatkumon, jonka toteutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat

Lisätiedot

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen oppilaanohjaus

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja viitekehys... 1 3. Ohjauksen järjestämisen toimintatavat... 1 Luokkamuotoinen ohjaus...

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS Tämä suunnitelma on tehty käytettäväksi ohjauksen työvälineenä koko perusasteella 1-9 luokilla. Suunnitelmassa kuvataan ohjauksen periaatteet, tavoitteet

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

alkaen. Ohjaussuunnitelma.

alkaen. Ohjaussuunnitelma. 1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Sisällys ... ... ... ... ... ... ...

Sisällys ... ... ... ... ... ... ... Sisällys..................... REHTORI pitää yhteyttä koteihin tiedottamalla ja osallistumalla vanhempainiltoihin päättää luokanvaihdosta yhteistyössä huoltajan, luokanohjaajan ja oppilashuoltoryhmän

Lisätiedot

Ohjaustoiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvointi, lukio-opinnoissa eteneminen tavoitteellisesti sekä jatko-opintoihin sijoittuminen.

Ohjaustoiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvointi, lukio-opinnoissa eteneminen tavoitteellisesti sekä jatko-opintoihin sijoittuminen. Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma Yleistä Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa ja perustuu Opetushallituksen Opetussuunnitelman perusteissa (2015) määriteltyihin sisältöihin. Ohjaussuunnitelmassa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Oppilaanohjaus vuosiluokat 1-6 Rauman normaalikoulun oppilaanohjauksen

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset

Lisätiedot

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE Yhteishaun valinnan Yhteishaun valinnan tulokset julki aik. 12.6.2014 tulokset julki aik. 12.6.2014 KESÄ-HEINÄKUU Yhteishaun valinnan tulokset

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT Siikalatvan peruskoulut OHJAUSSUUNNITELMA 16.8.2016/mLe vers 2.1 Siikalatvan kunnan peruskoulujen ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako

Lisätiedot

Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle

Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle AIKA OHJAUSPROSESSI / MITÄ TEHDÄÄN VASTUUTOIMIJA / MUUT TOIMIJAT 6. lk syyslukukau si 6. lk kevätlukuka usi 7. lk syyslukukau si Nivelvaiheen

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä 13.4.12 OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2 Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus

Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus JÄRVENPÄÄN MALLI Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus Tiedottaminen: koulutuspaikoista ja mahdollisuuksista, koulutuksesta, alan vaatimuksista, työllistymisvaihtoehdoista, koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä ja

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS PETÄJÄVEDELLÄ

JOUSTAVA PERUSOPETUS PETÄJÄVEDELLÄ 1 JOUSTAVA PERUSOPETUS PETÄJÄVEDELLÄ TAVOITTEET Joustavan perusopetuksen tavoitteena on a) oppilaan kannalta tukea opiskelutaitojen kehittymistä oppia itsenäisyyttä ja vastuullisuutta sekä kehittää itsetuntoaan

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien koulussa työskentelevien yhteistä

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Vuosiluokkien 0-6 ohjaustoimia

Vuosiluokkien 0-6 ohjaustoimia MAahMUut Sos. toimi NUor.toimi PSykologi Lääkäri TervHoit Kuraattori KKohjaaja PeErOpe LuokOpe EsiOpettaja RehtJoht. KOODI. OHJAUSTOIMI 0- Siirtopalaverit (mm. esi/alkuopetus) B C D G H I 0- Työskentelytaitojen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

TOPELIUKSEN KOULUN OHJAUSSUUNNITELMA vuosiluokilla 1-9

TOPELIUKSEN KOULUN OHJAUSSUUNNITELMA vuosiluokilla 1-9 TOPELIUKSEN KOULUN OHJAUSSUUNNITELMA vuosiluokilla 1-9 työversio 22.3.2016 1 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen 1.2. Ohjaustyön tavoitteet

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen tilan arviointi 2004 ja 2008

Oppilaanohjauksen tilan arviointi 2004 ja 2008 2004 ja 2008 Toplake mikko.siippainen@koulut.tampere.fi Tampereen kaupunki 2004 ja 2008 2004 Opetushallituksen arviointipohja 9. luokkalaiset Opot Rehtorit 2008 muokattu Opetushallituksen pohjalta 9-luokkalaiset

Lisätiedot

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin)

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin) Lukuohjeistus: - Maakunnallinen osuus pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. - LUE AINA ENSIN opetussuunnitelman perusteiden osuus ko. aineessa: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelma 1 (16) Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS 2013-2014 7.21 Oppilaanohjaus OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla Ammattikymppi Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla varmistetaan hakijoiden motivaatio ja opiskeluasenne

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot