Kaupungin tilinpäätös 2020

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupungin tilinpäätös 2020"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupungin tilinpäätös 2020 KH 166 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh Erillinen liite A 165 Tilinpäätös 2020 Kuntalain taloussäännösten mukaan tulee kaupunginhallituksen luovuttaa kunnan tilinpäätös tilintarkastajille ja tarkastuslautakunnalle maa lis kuun loppuun mennessä. Valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös on saatettava kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma ja nii den liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toi min nal lis ten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Siinä on an net ta va myös tietoja sellaisista kunnan talouteen ja kon ser ni ta seeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tu loslas kel mas sa tai taseessa. Tällaisia asioita ovat arvio to den nä köi sestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja ris kienhal lin nan järjestämisestä ja niiden perusteella tehdyistä kes kei sis tä johtopäätöksistä. Kunnanhallituksen on lisäksi toi min ta ker to muk sessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kunnan taseessa on kattamaton ta alijäämää, toi min ta ker to mukses sa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tili kau del la sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toi men pi deoh jelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Tilinpäätös 2020 (luvut ulkoisia tuloja ja menoja): Kaupunki ja liikelaitokset Tilinpäätös 2020 / euroa Toimintatuotot yhteensä ,16 Valmistus omaan käyttöön ,66 Toimintakulut ,79 Toimintakate ,97 Verotulot ,33

2 Valtionosuudet ,00 Rahoitustuotot ja -kulut ,35 Vuosikate ,01 Poistot ja arvonalennukset ,56 Tilikauden tulos ,84 Poistoeron muutos Ra has to jen muutos Varausten muutos , , ,66 Tilikauden ylijäämä ,69 Esitys tilikauden tuloksen käsittelyksi on seuraava: Kuntalain 113 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava ti li kau delta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennes sä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Ti lin tar kas tajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnan hal li tuk sen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuus ton käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös ke sä kuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimin ta ker to mus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, ta lou del li ses ta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olen naisuus pe ri aat teen mukaisesti. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys ti li kauden tuloksen käsittelystä.

3 Kaupungin tilikauden tulos 2020 on ,69 euroa yli jää mäinen. Kau pun gin hal li tus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraa vaa: Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja kaupungin poistosuunnitelman mu kaan ,78 euroa ja lisätään kaupungin poistoeroja eurolla (kaupungintalon peruskorjauksen in ves toin tiva rauk sen purku) Tuloutetaan Liikelaitos Kokkolan Veden tehtyjä poistoeroja suun ni tel man mukaan ,57 euroa Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä ,67 euroa toteu tu nei den menojen katteeksi. Tuleviin menoihin va rau tu misek si kirjataan lisäystä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen ,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pääoma on sään tö jen mukaisella ylärajalla ( ) Työllistämisrahastoon kirjataan lisäystä ,11 euroa. Siirron jälkeen rahaston pääoma on euroa Tilikauden ylijäämä ,69 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- /alijäämä Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää 1 hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2020 tuloksen käsittelystä seuraavaa: Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja kaupungin pois tosuun ni tel man mu kaan ,78 euroa ja li sätään kaupungin poistoeroja eurolla (kaupun gin ta lon peruskorjauksen in ves toin ti va rauk sen purku) Tuloutetaan Liikelaitos Kokkolan Veden tehtyjä pois to ero ja suun ni tel man mukaan ,57 euroa Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä ,67 euroa to teu tu nei den menojen kat teeksi. Tuleviin menoihin va rau tu mi sek si kirjataan lisäys tä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen ,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pää oma on sään tö jen mukaisella ylärajalla ( )

4 Työllistämisrahastoon kirjataan lisäystä ,11 euroa. Siir ron jälkeen rahaston pää oma on euroa Tilikauden ylijäämä ,69 euroa kirjataan ta seen omaan pääomaan kohtaan edellisten ti likau sien yli- /alijäämä 3 oikeuttaa taloushallintopalvelut tekemään ti lin pää tökseen tarvittavat tekniset korjaukset. 4 saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja ti lin tarkas ta jan käsittelyn jälkeen edelleen valtuuston kä si tel täväk si. Päätös VSTO 55 Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen. Erillinen liite A 55 Tilinpäätös 2020 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2020 tuloksen käsittelystä seuraavaa: Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja kaupungin poistosuunnitelman mukaan ,78 euroa ja lisätään kaupungin poistoeroja eurolla (kaupungintalon peruskorjauksen investointivarauksen purku) Tuloutetaan Liikelaitos Kokkolan Veden tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,57 euroa Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä ,67 euroa toteutuneiden menojen katteeksi. Tuleviin menoihin varautumiseksi kirjataan lisäystä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen ,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pääoma on sääntöjen mukaisella ylärajalla ( ) Työllistämisrahastoon kirjataan lisäystä ,11 euroa. Siirron jälkeen rahaston pääoma on euroa Tilikauden ylijäämä ,69 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- /alijäämä Käsittely Käsittelyn aikana valtuutettu Laitila esitti seuraavan ponnen liitettäväksi päätösesitykseen. "Kokkola valmistelee ja päättää liikuntatilojen maksuttoman käytön

5 avaamisesta syksystä 2021 vuoden 2022 loppuun tukeakseen lasten ja nuorten selviytymistä koronaepidemian aiheuttamista seurauksista." Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti toivomusponnen liitettäväksi päätösesitykseen. Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösesityksen ja päätti liittää esitetyn toivomusponnen päätökseen.

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.03.2019 klo 15:30-18:06 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 153 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 154 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 282 22.05.2017 Valtuuston pöytäkirjan 15.5.2017 täytäntöönpano KH 282 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 Kaupunginhallitus 104 30.03.2015 Sastamalan 35 22.05.2015 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 36 15.06.2015 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 38/02.02.00/2014 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke-

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke- Kaupunginhallitus 41 13.02.2017 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 50 03.05.2017 Kaupunginvaltuusto 34 15.05.2017 ORIVEDEN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kaupunginhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02. Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 90 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 16:32-19:23 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon Aika 21.03.2018 klo 17:00-18:36 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 3. krs. Osallistujat Nimi

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1(12)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1(12) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1(12) Tarkastuslautakunta 31.05.2017 AIKA 31.05.2017 klo 17:30-19:20 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 Kunnanhallitus 195 31.03.2008 Kunnanhallitus 291 12.05.2008 Sivistyslautakunta 101 04.06.2008 TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 876/04/041/2008 KHALL

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00 SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 20.03.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 6 Tilintarkastajan tarkastusraportti

Lisätiedot

TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan seuraavasti:

TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan seuraavasti: Tarkastuslautakunta 16 08.04.2015 Kemijärven kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös 80/04/047/2015 TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan 23.3.2015 seuraavasti: Kuntalain

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet.

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet. Kunnanhallitus 100 29.03.2017 Tarkastuslautakunta 14 23.05.2017 Kunnanvaltuusto 19 29.05.2017 TILINPÄÄTÖS 2016 60/00.00/2017 KHALL 100 (valmistelija hallintopäällikkö Harri Korhonen puh. 040 733 5670)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs)

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 20.3.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 26.3.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) 9 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 13 20.04.2016 Kunnanhallitus 74 09.05.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös ja toimintakertomus 412/00.01.02/2014 Kh 29.03.2016 53 Valmistelija: Valmistelija: Paula

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2015

Tilinpäätös vuodelta 2015 Kunnanhallitus 76 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 61 31.05.2016 Kunnanhallitus 143 06.06.2016 Tarkastuslautakunta 67 09.06.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 37/02.02/2016 Khall 29.03.2016 76 Kuntalain 68 :n

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 44 27.03.2018 Kunnanvaltuusto 11 18.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Khall 27.03.2018 44 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen Puh. 044

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

Kaupunginhallitus (Asian valmistelija Kauko Sarkkinen, puh )

Kaupunginhallitus (Asian valmistelija Kauko Sarkkinen, puh ) Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 44 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös 66/1.40/2017 Kaupunginhallitus 27.03.2017 73 (Asian valmistelija Kauko Sarkkinen, puh 044 4294222) Kuntalain 113

Lisätiedot