LATO Lasten toiminnallinen ryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LATO Lasten toiminnallinen ryhmä"

Transkriptio

1 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

2 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

3 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

4 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

5 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

6 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

7 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

8 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

9 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

10 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

11 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

12 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

13 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

14 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

15 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

16 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

17 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

18 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

19 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

20 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

21 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

22 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

23 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

24 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

25 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

26 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

27 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

28 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

29 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

30 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

31 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

32 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

33 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

34 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

35 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

36 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

37 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

38 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

39 Kokoontumiset LATO Lasten toiminnallinen ryhmä Ennen ryhmän alkua pidetään aloituspalaveri, jossa tutustutaan perheeseen ja lapsen vahvuuksiin sekä haasteisiin 6-8 -vuotiaille ja vuotiaille Vanhemmille järjestetään info-tilaisuus ennen ryhmien alkua Lastenryhmä kokoontuu viikoittain 90 min kerrallaan, yhteensä 12 kertaa Vanhempainryhmä kokoontuu joka toinen viikko 90 min kerrallaan, yhteensä 6 kertaa Lisätietoja Perheneuvolasta p Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut Psykososiaaliset palvelut Väinönkatu 6, 3. kerros JYVÄSKYLÄ p Kuva: Katja Vuorensyrjä

40 Kohderyhmä Lapset, joilla on pulmia vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa taidoissa Omia rajojaan etsivät lapset, joilla on vaikeuksia oman käyttäytymisen ja tunteiden hallinnassa Sulkeutuneet ja vetäytyvät lapset, joiden on vaikea löytää kontaktia muihin Lukossa olevat lapset, joiden oma ilmaisu on estynyt Tavoitteet Toimia ennaltaehkäisevänä kuntoutuksena alakouluikäisille lapsille Vahvistaa itsetuntoa Tutkia yhdessä rooleja perheessä, koulussa ja kaverisuhteissa Tutustua tunteisiin, auttaa lapsia säätelemään niitä ja rohkaista ilmaisemaan niitä monipuolisemmin Menetelmät Ryhmän tarpeisiin sovelletut toiminnalliset ja luovat menetelmät kuten rooliharjoitukset ja -leikit Lastenryhmä Ryhmään otetaan 4-6 lasta Ryhmään ohjaudutaan perheneuvolan tai psykologipalveluiden kautta, joissa on arvioitu ja suositeltu ryhmämuotoista kuntoutusta Ryhmä kootaan ikäryhmältään ja muilta ominaisuuksiltaan sopivaksi Vanhempainryhmä Lastenryhmän rinnalla kokoontuu vanhempainryhmä, joka on tarkoitettu vertaistueksi ja mahdollisuudeksi pohtia omaa vanhemmuutta Osallistuminen vanhempainryhmään on oleellinen osa Lato-työskentelyä Auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan Opetella yhdessä huomioimaan toisia ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa myönteisellä tavalla

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Lapset ensin. Mannerheimin Lastensuojeluliitto Satakunnan piiri

Lapset ensin. Mannerheimin Lastensuojeluliitto Satakunnan piiri Mannerheimin Lastensuojeluliitto Satakunnan piiri Monenlaiset perheet ja osallisuus palvelujen järjestämisessä Lasten ja perheiden osallisuus MLL:n Satakunnan piirin toiminnassa ja ammatillisesti ohjatussa

Lisätiedot

Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi

Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kuntoutuksen ylempi AMK tutkinto-ohjelma Kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen vahvistaminen Uusi tieto ja ymmärrys kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta rakennetaan

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän

Lisätiedot

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tarve työn lähtökohtana Viittakivi toimintaympäristönä Uusien rahoituskanavien ja hallintomallien

Lisätiedot

Lippujen hinnat Allegrossa (27.5.2012-8.12.2012) Hintataso 1 Pietariin 1. lk 2. lk Viipuriin 1. lk 2. lk

Lippujen hinnat Allegrossa (27.5.2012-8.12.2012) Hintataso 1 Pietariin 1. lk 2. lk Viipuriin 1. lk 2. lk Hintataso 1 aikuinen 137,06 86,10 aikuinen 114,41 70,11 lapsi 100,71 60,27 lapsi 84,85 49,08 ryhmä 112,82 68,89 ryhmä 94,70 56,09 aikuinen 107,13 64,88 aikuinen 84,48 48,89 lapsi 79,76 45,41 lapsi 63,90

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 LUKISIEPPARI Ryhmä on tarkoitettu lapsille, joilla on luku- ja kirjoitustaidon vaikeuksia. Tavoitteena on fonologisten ja nopean nimeämisen taitojen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017

Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

Yhdessä meissä on voimaa

Yhdessä meissä on voimaa 8. lk Yhdessä meissä on voimaa 1. Yhdessä 8.-luokkalaisina 2. Mielen hyvinvoinnin tukitekijät ja kompastuskivet 3. Kaverisuhteet 4. Empatiataidot 5. Järkeä ja jämäkkyyttä 6. Elämän pulmista ja kriiseistä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE 10/2016 Lasten kuntoutuspalvelut KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Tämä kyselylomake on Lasten kuntoutuspalveluiden puhe- ja toimintaterapeuttien sekä lasten psykologien yhteinen esitietokaavake, joka pyydetään

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Elämyksi kehittämisseminaari

Elämyksi kehittämisseminaari Elämyksi myksiä sisält ltävä kehittämisseminaari Könkäällä 31.3.2008 Anne Korva Merja Saukkoriipi EVÄIT ITÄ ELÄMÄÄ ÄÄN N RYHMÄT Ylitorniolla ja Pellossa pidetty: pienten lasten vanhemmille eri työntekij

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä

Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä Vesa Heiskanen Puolueeton vyöhyke Punaisen Ristin brändi Avoimuus ja läpinäkyvyys avoimet prosessit auttavat nuorta ja vanhempia

Lisätiedot

LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT

LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT nro Valmennuksen nimi Valmennuksen kesto Hankinnan kokonaismäärä V1 Työnhakuvalmennus, lyhytvalmennukset, Oulu 1-3 pv (á 4 h), max 100 pv V2 Työnhakuvalmennus,

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori

Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori Mari Kerminen Psykologi Kuntoutussäätiö Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Lasten vertaissuhdetaitojen kehittäminen näkökulmia kiusaamisen ehkäisemiseen

Lasten vertaissuhdetaitojen kehittäminen näkökulmia kiusaamisen ehkäisemiseen Lectio praecursoria Lasten vertaissuhdetaitojen kehittäminen näkökulmia kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen Lectio praecursoria puheviestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Lasten vertaissuhdetaidot

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta.

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta. TerveysInfo Ettei kukaan jää yksin tarjoaa kouluille välineen, jonka avulla voidaan käydä keskustelua koulukiusaamisesta niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin kanssa. Videoiden loppu on jätetty

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL

Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Näkökulmina Miten varhaiskasvatus toteuttaa arjen kuntoutusta palvelujärjestelmänä? Miten eri tahot yhdessä toteuttavat kuntoutusta?

Lisätiedot

Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS

Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä Leikin tasot sairaalassa TASO 4 Yksilöllisesti suunniteltu TASO 3 Tutkimuksiin ja toimenpiteisiin valmistava leikki TASO 2 Ohjattu läpityöskentelyleikki,

Lisätiedot

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset Yksin ryhmässä - Vetäytyvät lapset ja syrjäytyminen päiväkodissa Aikaisemmat tutkimukset Laine Kaarina ja Junttila Nina: Lasten syrjäytyminen päiväkodin vertaisryhmästä (2002) Ulkomaisia tutkimuksia: mm.

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso

Kumppanuushanke Verso Näkökulmia Versoon Hankeikkuna 19.2.2013 Lapin yliopisto Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Seinäjoen mielenterveyskeskus Avohoidon ryhmätoiminnat Torikeskuksessa

Seinäjoen mielenterveyskeskus Avohoidon ryhmätoiminnat Torikeskuksessa Avohoidon ryhmätoiminnat Seinäjoen mielenterveyskeskus Avohoidon ryhmätoiminnat Puhelin 06 415 4111 Sähköposti: Kauppatori 1-3F 60100 Seinäjoki etunimi.sukunimi@epshp.fi Avohoidon ryhmätoiminnat 2 (7)

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo terapiaklinikka, Jyväskylä Terapiaryhmät 2016-2017 Alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten ryhmät Ryhmä on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, jotka hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille K E V Ä T / S Y K S Y 2 0 1 1 Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille Uusi Terapiamuoto! Helmikuussa ja elokuussa 2011 on alkamassa Kelan kuntoutujille suunnattu monimuototerapiaryhmä. Ryhmän ohjaajina

Lisätiedot

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä

Lisätiedot

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Tarja Salonen Ammatinvalintapsykologi Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimisto Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalvelut Koulujen ulkopuolella olevien asiakkaiden ammatinvalinnanohjaus,

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on tarkoitettu välineeksi silloin kun huoli vammaisen lapsen hyvinvoinnista

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot