ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖSELVITYS 2003

Transkriptio

1 Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/2003 ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖSELVITYS 2003 Katja Raatikainen Mia Vaittinen Espoon ympäristölautakunta Espoo 2003

2 KUVAILULEHTI Julkaisija Espoon ympäristölautakunta Julkaisun päivämäärä Tekijä(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Katja Raatikainen, Mia Vaittinen Espoon perinneympäristöselvitys 2003 Selvityksen tavoitteena oli löytää Espoossa vielä jäljellä olevia perinneympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia, jotka perinteinen karjatalous ja maankäyttö on luonut. Selvityksen aikana käytiin kohteita läpi selvittäen alueen kasvillisuutta, putkilokasvilajistoa, maankäyttöä, kaavoitustilannetta ja historiaa. Lisäksi 16 kohdetta oli mukana perhosselvityksessä. Espoon perinneympäristöt ovat pääasiassa pienialaisia, lukuun ottamatta Metsähallituksen omistamia laajoja rantaniittyjä Laajalahdella ja Espoonlahdella. Pieniä perinneympäristölaikkuja on eri puolilla Espoota. Nämä ovat pääasiassa erilaisia pieniä niittyjä tai hakamaisia alueita, jotka ovat monesti hyvin rehevöityneitä ja umpeenkasvamassa. Joukossa on myös muutamia kallioketoja, jotka ovat olleet aiemmin tyypillisiä eteläiselle Espoolle. Perinneympäristöjen kasvillisuus köyhtyy, kun heinittyminen ja pensoittuminen vievät elintilaa vaateliaammilta lajeilta, jotka viihtyvät niiton tai laidunnuksen ennen avoimena pitämissä elinympäristöissä ja niukkaravinteisessa maaperässä. Espoossa tavataan vielä useita huomionarvoisia niittykasveja, jotka ovat voimakkaasti taantumassa maatalouden muututtua ja rakentamisen uhatessa monia alueita. Näiden lajien joukossa on monia uhanalaisuusluokituksessa mukana olevia lajeja. Perhosten kannalta laajat aluekokonaisuudet, joihin liittyy eri tyyppisiä elinympäristöjä ovat tärkeimmässä asemassa. Jäljellä olevat laikut ovat monesti perhoskantojen säilymisen kannalta valitettavan pieniä, vaikka moni niittykasvi niillä vielä sinnittelisikin. Tämän tutkimuksen yhteydessä tehty pienimuotoinen perhosselvitys antoi vain viitteitä Espoon perinneympäristöjen perhoslajistosta. Laajempi selvitystyö perhosten elinympäristöistä ja lajistosta olisi tarpeen. Espoossa on vielä jäljellä arvokkaita maisemakokonaisuuksia, joita luonnehtivat viljellyt pellot ja vanha rakennuskanta mm. Röylässä ja Söderskogissa. Nämä kauniit, vielä melko idyllistä maalaismaisemaa olevat aluekokonaisuudet ovat tärkeitä alueita pääkaupunkiseudun köyhtyvässä maisemakuvassa. Tällaisina toimivat myös monet pienialaisemmat avoimet, entiset tai vielä viljelyksessä olevat peltoalueet eri puolilla Espoota, joita rakentaminen uhkaa. Paikallisille asukkaille nämä ovat usein tärkeitä maisemaelementtejä. Avainsanat Perinneympäristöjen säilyttäminen vaatii säännöllistä hoitoa. Niitto tai laidunnus pitää ympäristön avoimena ja auttaa niittylajien selviämistä. Tällä hetkellä vain pientä osaa selvityksessä mukana olleista kohteista niitetään tai laidunnetaan. Hoitotarve on kuitenkin ilmeinen monella kohteella niiden maisema-arvon ja lajiston säilyttämiseksi. Suorana jatkona tälle tutkimukselle olisikin toivottavaa saada osalle kohteista tarkempi hoitosuunnitelma ja järjestää hoidon toteutus. Perinneympäristöt, perinnemaisemat, niityt, putkilokasvit, perhoset Sarja Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/03 ISBN ISSN Sivuja Painopaikka Espoon kaupungin painatuskeskus, Espoo

3 PRESENTATIONSBLAD Utgivare Miljönämden i Esbo Utgivningsdatum Författare Titel Sammandrag Katja Raatikainen, Mia Vaittinen Utredning om vårdbiotoper i Esbo Avsikten med utredningen var att inventera miljöer som gamla markanvändningsformer har gett upphov till, t.ex. ängar, hagar och skogsbeten. I de inventerade områdena undersöktes växtlighet, förekomsten av kärlväxter, markanvändning, planläggningssituation och historia. Sexton områden ingick också i en utredning om fjärilar. Ifrågavarande områden i Esbo är i allmänhet små med undantag av de vidsträckta strandängarna som Forststyrelsen äger i Bredviken och Esboviken. Runt om i Esbo finns små fläckar av huvudsakligen ängar och hagmark som mångenstädes är mycket övergödda eller håller på att växa igen. Några hällmarksängar påträffas också. De har varit typiska för södra Esbo. Vegetationen utarmas när landskapet växer igen med gräs och buskar som tränger ut sådana mera fordrande arter som trivs där slåtter eller bete har hållit landskapet öppet och där jormånen är näringsfattig. I Esbo påträffas fortfarande många beaktansvärda ängsväxter, som dock visar en kraftig nedgång för att jordbruket har förändrats och bebyggelsen breder ut sig. Många av dessa arter är rödlistade. För fjärilarna är det viktigast med vidsträckta områden med olika slags biotoper. De som har bevarats är ofta beklagligt små för fjärilpopulationernas överlevnad, också om många ängsväxter hänger sig kvar på dem. Den lilla utredning om fjärilar som företogs i samband med föreliggande undersökning gav bara en fingervisning om fjärilarterna i de inventerade områdena. Det behövs en mera omfattande undersökning av fjärilarnas biotoper och om artbestånden. I Esbo återstår ännu värdefulla landskap som kännetecknas av åkrar och gammal bebyggelse, t.ex. i Rödskog och Söderskog. Dessa vackra, fortfarande ganska idylliska och vidsträckta odlingslandskap är viktiga i huvudstadsregionen, där landskapen håller på att utarmas. Runtom i Esbo förekommer likaså viktiga mindre, öppna åkrar, varav en del ännu odlas. De hotas av bebyggelse, men för invånarna är de ofta betydelsefulla. Att bevara de inventerade landskapen kräver regelbunden skötsel. Fortsatt slåtter och bete håller landskapet öppet och hjälper ängsarterna att klara sig. För närvarande sköts endast en liten del av objekten på detta sätt. På många av platserna är skötselbehovet uppenbart om landskap och arter skall bevaras. Därför borde denna undersökning genast på en del av platserna följas upp med skötselplaner och konkreta åtgärder. Ämnesord Vårdbiotoper, ängar, kärlväxter, fjärilar Serie Miljönämdens publikation 1/03 ISBN ISSN Sidor Tryckeri Esbo stads tryckningscentral, Esbo

4 ESIPUHE Espoon pitkä historia näkyy maisemassa monin tavoin. Yksi merkki vanhasta asutuksesta ovat vanhan maatalouden muovaamat perinneympäristöt: niityt, kedot ja hakamaat. Ne ovat muotoutuneet kasvi- ja hyönteislajistoltaan omaperäisiksi ja perinneympäristöjen voimakkaasti vähennyttyä myös niihin erikoistunut lajisto on uhanalaistunut nopeasti. Siksi Espoon luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää hoitaa arvokkaimpia perinneympäristöjä perinteisin tai perinteistä jäljittelevin menetelmin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun koko Espoo on käyty järjestelmällisesti läpi ja etsitty mahdollisesti arvokkaita perinneympäristöjä. Löydettyjen kohteiden kasvi- ja perhoslajisto on selvitetty ja kohteet on luokiteltu merkittävyytensä perusteella. Tämä raportti on hyvä työkalu jatkotyössä perinneympäristöjen suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Ympäristölautakunta kiittää selvityksen tekijöitä sekä niitä henkilöitä, jotka antoivat yleisövihjeitä mahdollisista arvokkaista alueista ja/tai antoivat arvokasta tietoa alueista haastatteluissa. Juhani Kytö Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Ritva Veijonen Ympäristönsuojelupäällikkö

5 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 6 2. ESPOON KARJATALOUDEN HISTORIAA 7 3. TUTKIMUKSEN TAVOITE JA MENETELMÄT Esiselvitys Kasvit Perhoset ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖT Tutkimuskohteet Erittäin merkittävät perinneympäristöt Merkittävät perinneympäristöt Kohtalaisen merkittävät perinneympäristöt Muut huomionarvoiset alueet Metsähallitukset perinneympäristökohteet Espoossa Maisemakokonaisuudet PERINNEYMPÄRISTÖJEN ELIÖLAJISTO ESPOOSSA Kasvit Perinneympäristöjen kasvillisuus Espoon perinneympäristöjen uhanalaiset ja silmälläpidettävät kasvilajit Espoon perinneympäristöjen huomionarvoisia kasvilajeja Perhoset Perhosten vähenemisen syitä Espoon perhoslajistosta Perhoslajiston kannalta tärkeitä alueita PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOITO Hoidon tarve ja menetelmät Niitto Laidunnus Raivaus Muut menetelmät Vieraslajit niittykasvien uhkana Korvaavat ympäristöt niittylajeille TUTKIMUKSEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT KIITOKSET 67 KIRJALLISUUS 68 LIITE 1: Kartta tutkimuskohteiden sijainnista LIITE 2: Taulukko tutkimuksessa havaitusista putkilokasveista LIITE 3: Taulukot tutkimuksen perhoslajeista

6 1. JOHDANTO Perinnemaisemat ovat perinteisen karjatalouden kautta syntyneitä alueita. Laidunnus ja niitto ovat luoneet monimuotoisia ympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia. Vuosikymmenten, usein vuosisatojen aikana näille ympäristöille on sopeutunut omaleimainen eliölajisto. Maatalouden tehostuessa ja karjanpidon voimakkaasti vähennyttyä nämä ympäristöt ovat häviämässä, minkä vuoksi niillä elävä lajisto on käynyt uhanalaiseksi. Viimeisen uhanalaisuusarvioinnin mukaan noin 28 % uhanalaisista eliölajeista elää perinneympäristöissä (Rassi ym. 2001). Näistä huomattavan suuri osa on putkilokasvi- ja hyönteislajeja. Perinneympäristöt ovat heti metsien jälkeen toiseksi tärkein elinympäristö uhanalaisille lajeille. Laidunnuksen ja niiton loputtua avoimet alueet ovat kasvamassa umpeen, ne rehevöityvät ja pusikoituvat, jonka jälkeen avointa ympäristöä ja matalaa kasvillisuutta suosivat niittylajit eivät enää viihdy alueilla. Perinnemaisemat vaativatkin hoitoa, laidunnusta tai säännöllistä niittoa säilyttääkseen lajistonsa ja ilmeensä (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Espoossa varsinkin rakentaminen uhkaa monia avoimia alueita. Perinnemaisemat sijoittuvat usein alueille, jotka ovat haluttua rakennusmaata. Esimerkiksi erilaiset kumpareet, jotka ovat saattaneet olla ennen laitumia, ovat maiseman kiintopisteitä ja niihin on helppo rakentaa. Myös rannat ovat haluttua tonttimaata, ja rantaniitytkin ovat monessa tapauksessa muuttuneet asuintonteiksi. Tämä Kuva 1. Laidunniitty Maulassa. (Katja Raatikainen) 6

7 on vähentänyt myös kosteikkolinnuston pesimä- ja ruokailupaikkoja. Espoossa edellä mainitut ympäristöt ovat jo pitkälti otettu käyttöön, mutta joitakin rippeitä menneistä niitty- ja laidunalueista on jäljellä vielä Etelä-Espoossakin. Eniten Espoossa on jäljellä pienialaisia tuoreita niittyjä, jotka ovat umpeen kasvamassa ja kohtalaisen rehevöityneitä. Rehevöityminen voi johtua aiemmasta ravinnelisästä, kuten alueen lannoituksesta tai eläinten lisärehun käytöstä (Pykälä 2001). Rehevöitymistä aiheutuu myös, kun hylätyn niityn vuosittainen kasvimassan tuotto ei enää poistu heinän korjuun tai laidunnuksen kautta, vaan jää vapauttamaan ravinteita maahan. Rehevöitymisestä seuraa usein heinittyminen ja muutaman ravinteikasta maaperää suosivan kasvilajin valta-asema. Perinneympäristöt ovat Espoon uhanalaisimpia ympäristöjä, joista on ollut hyvin vähän tietoa. Valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa (Pykälä & Bonn 2000) Espoosta on mukana vain neljä kohdetta. Tämä antaa olettaa, ettei inventointi ole ollut Espoossa kovinkaan kattava. Tässä selvityksessä perinnemaisemaksi luokitellaan perinteisen maankäytön ja karjatalouden muodostamat erilaiset perinnebiotoopit, kuten niitty-, haka- ja metsälaidunalueet. Näistä luonnonympäristöistä käytetään tässä yhteydessä nimitystä perinneympäristö. Rakennettu perinnemaisema ei ole varsinaisesti mukana tässä selvityksessä, joskin se liittyy usein kiinteästi perinneympäristöihin. Espoon kaupunginmuseo on selvittänyt rakennettua kulttuurimaisemaperintöä Espoossa (mm. Härö 1984 ). 2. ESPOON KARJATALOUDEN HISTORIAA Kivikauden lopulla Suomeen muutti etelästä uutta väestöä, joka oli omaksunut karjanhoidon ja maatalouden menetelmiä. Asuinpaikan ja meren väliin sijoittuivat rantaniityt, joilla laidunnettiin eläimiä. Asuinpaikat sijoitettiin karjapitoa ajatellen otollisesti lehtojen ja niittyjen reunaan. Ensimmäiset karjaeläimet olivat vuohia ja lampaita. Varhaisella metallikaudella noin ekr maanviljelystä tuli yhä tärkeämpi elinkeino ja karjanpito lisääntyi, vaikka pyynti oli vielä tuolloinkin tärkein elinkeino. Laidunmaat sijaitsivat usein talojen kupeessa, ja karjana pidettiin edelleen yleisesti vuohia ja lampaita. Espoosta puuttuvat kokonaan rautakautiset löydöt, joten voidaan päätellä rannikkoalueiden olleen autioina ajanlaskun alusta 1200-luvulle asti. Hämäläiset kuitenkin todennäköisesti käyttivät Espoota metsästykseen ja kaukokaskiin. (Kokkonen 1990) Uudenmaan rannikkoalueelle muutti 1200-luvulta alkaen ruotsalaisia, jotka alkoivat viljellä maata myös Espoossa (Kokkonen 1990). Uutta peltoalaa raivattiin innokkaasti luvuilla. Espoon maaperä vaihtelee entisten merenlahtien muodostamista savikoista hiekka- ja moreenialueisiin sekä karuihin kallioihin. Perinteinen asutus ja viljelykset seurailivat maastoa keskittyen jokilaaksojen alarinteille. Etelä-Espoon savikot otettiin ensimmäisinä viljelykäyttöön. Pohjois- ja Luoteis-Espoossa peltoviljely oli pienimuotoista ja alkoi myöhemmin lähinnä pohjoisen suunnasta muuttaneen suomalaisväestön siirtyessä etelämmäksi. Näillä metsäisillä ja kallioisilla alueilla harjoitettiin yleisesti metsälaidunnusta ja kaskeamista varsinkin 1700-luvulla. Jossain määrin kaskia poltettiin myös 1800-luvulla. Kaskikierrossa metsä poltettiin, jonka jälkeen sitä viljeltiin muutamia vuosia sekä korjattiin heinää. Viljelyn loputtua alueita myös laidunnettiin, kunnes ne metsän kasvettua kaskettiin uudelleen. Heinämaat olivat karjanpidon elinehto. Parhaimmat niittyalueet jätettiin monin paikoin laidunnuksen ulkopuolelle. Näiltä niin kutsutuilta niittoniityiltä korjattiin heinä karjan talvirehuksi ja vasta sen jälkeen saatettiin päästää karja alueelle. Muuten karja laidunsi kesän aikana pitkälti metsissä. 7

8 Kuva 2. Heinätöissä Gerkissä 1930-luvulla. (Espoon kaupunginmuseo) Suuri osa nykyisestä Espoon peltoalasta raivattiin 1800-luvulla ja enemmistö vanhoista niitty- ja laidunmaista otettiin tuolloin peltokäyttöön (Ramsay 1923, 1984). Jo 1800-luvulla joissakin kartanoissa alettiin kylvää heinänurmia. Tavalliset talonpojat saivat kuitenkin pääosan karjan rehusta edelleen luonnonlaitumilta ja -niityiltä, joiden osuus pinta-alasta olikin suurimmillaan 1800-luvun puolivälin tienoilla. Vuonna 1876 mainitaan Espoossa olleen hehtaaria peltoa ja hehtaaria luonnonniittyjä (Lahti 1975). Keinolannoitteiden käyttö alkoi 1800-luvun lopulla aluksi kartanoissa. Maatalouden tehostuminen, kylvönurmet, keinolannoitteet ja koneellistuminen johtivat luonnonniittyjen merkittävään vähenemiseen 1900-luvun puoliväliä kohti tultaessa, samalla kun Espoo kehittyi nopeasti asutuskeskuksena ja kauppalana. Maatilojen lopettaminen kiihtyi 1970-luvulla, jolloin useita ennen maatalouteen keskittyneistä vanhoista tiloista siirtyi kaupungille ja alueet kaavoitettiin kasvavan kaupungin rakennustarpeisiin. Nykyään Espoo jakautuu tiivisti rakennettuun eteläosaan, sekä metsäiseen ja maatalousvaltaiseen pohjoisosaan. Rakentaminen laajenee koko ajan kuitenkin yhä uusille alueille ja ennen maatalousympäristöä olleita alueita häviää. 3. TUTKIMUKSEN TAVOITE JA MENETELMÄT Tutkimuksen tavoitteena oli löytää Espoosta vielä jäljellä olevia perinneympäristöjä, jotka ovat syntyneet perinteisen maankäytön ja karjatalouden seurauksena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää niitä alueita, joilla olisi perinneympäristöarvoja taantuvan eliölajiston säilyttämisessä tai maisemallisena elementtinä. Tarkoituksena oli kartoittaa alueiden sijaintia, eliölajistoa ja 8

9 hoitotarvetta. Etsittyjä alueita olivat erilaiset niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet. Tutkimusalueena oli koko Espoo, lukuun ottamatta suurinta osaa ulko- ja välisaaristoa. Perinneympäristöjen selvitys on kirjattu osaksi Espoon ympäristöstrategiaa (Espoon kaupunki 2003).Ensisijaisen tärkeää oli saattaa perinneympäristöistä koottu tieto kaavoituksen ja maankäytönsuunnittelun tietoon. Espoon perinneympäristöselvitys koostuu neljästä osasta: esiselvityksestä, kasvillisuuskartoituksesta, perhosselvityksestä, sekä tietojen tallentamisesta. Tutkimuksessa kerätty aineisto on koottuna kirjallisessa muodossa tässä raportissa. Tiedoista on muodostettu paikkatietokanta, joka on kaupunkisuunnittelun käytössä. Lisäksi lajitiedot on tallennettu lajitaulukoihin Esiselvitys Selvitystyö lähti liikkeelle esiselvityksellä marras-joulukuussa Esiselvityksessä pyrittiin kokoamaan yhteen olemassa olevaa hajanaista tietoa ja merkitsemään alueita alustavasti kartalle, sekä suunnittelemaan seuraavan kesän maastotöitä. Esiselvityksen teki fil. yo Katja Raatikainen. Vain muutamasta kohteesta oli aiempaa tarkempaa tietoa esimerkiksi kasvilajeista. Esiselvitys tehtiin raporttien, kirjallisuuden, karttojen ja eri tahoilta kerätyn tiedon perusteella. Olemassa oleva kirjallinen aineisto painottui kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin, erilaiseen historiatietoon Espoon alueesta, sekä erilaisiin luontoselvityksiin. Näiden pohjalta saatiin selville yksittäisiä kohteita, sekä voitiin arvioida missä perinneympäristöjä vielä olisi. Usein nämä alueet keskittyvät vanhojen rakennusten tuntumaan. Lisäksi olemassa olevaa tietoa oli saatavilla kasvilajien esiintymispaikoista (mm. Wuorenrinne 1994b), sekä kulttuurikasviesiintymistä Espoossa (mm. Wuorenrinne 1994a, julkaisematon). Tämän pohjalta voitiin tarkastella niin kutsuttujen niittylajien (Pykälä 2001) esiintymispaikkoja ja jäljittää mahdollisia perinneympäristöjä. Esiselvityksestä lähti lehdistötiedote, jossa pyydettiin kaupunkilaisilta havaintoja perinnemaisemista. Yleisövihjeitä saatiin 11 ja näiden pohjalta löytyikin muutamia merkittäviä alueita. Lisäksi haastateltiin aiheeseen liittyen useita henkilöitä. Näin saatiin kerättyä paljon tietoa Espoon historiasta ja mahdollisista kohteista. Karttatarkastelu oli tärkeä osa esiselvitystyössä. Peruskartoilta selvitettiin avoimia niittyalueita, kylien alueita ja vanhojen tilojen ympäristöä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kartta, sekä Espoon alueen kasvillisuuskartat olivat mukana tarkastelussa. Lisäksi selvityksessä käytettiin vanhaa kartta-aineistoa sekä karttaa keskiaikaisista kylän mäistä. Alueita tarkasteltiin myös ilmakuvamateriaalin avulla. Selvityksen alussa Espoon perhoslajistosta tiedettiin hyvin vähän ja tietoa oli tarkoitus lisätä kesän kuluessa. Vain muutamilla tässä raportissa mainituilla kohteilla oli tehty perhostutkimusta aiemmin. Esimerkiksi Kannussillanmäellä on tehty kattava perhosinventointi valorysämenetelmällä (Jalava 2002). Nuuksiossa ja Söderskogissa perhosharrastajat ovat laskeneet päiväperhosia linjalaskentamenetelmällä. Perustetut linjat ovat osa Suomen ympäristökeskuksen (Syke) johtamaa maatalousympäristön päiväperhosseurantatutkimusta (Kuussaari ym. 2000). Lisäksi Syke on tehnyt tuoreiden niittyjen hoitotutkimusta Högbackassa (julkaisematon aineisto) ja Jari Venetvaara on selvittänyt laidunnuksen vaikutuksia perhoslajistoon Espoon Laajalahdessa (julkaisematon aineisto). Perhostutkimusta on tehty joillakin perinneympäristöistä poikkeavilla alueilla, kuten Perhostutkijain Seuran johdolla Marketanpuistossa tehty perhostutkimus (Länsiväylä ). 9

10 Jatkeena esiselvitystyölle kohteet käytiin keväällä 2003 tarkastamassa maastossa. Osa alustavasti valituista kohteista osoittautui tutkimuksen kannalta arvottomiksi tai jo rakennetuiksi, mutta maastokierroksen aikana mukaan tuli myös uusia kohteita. Perinneympäristöselvityksen yhteydessä läpikäydyt kohteet on esitetty raportin lopussa olevassa kartassa (liite 1) Kasvit Kohteiden kasvillisuuskartoitus tehtiin kesän 2003 aikana, painottuen alkukesään. Katja Raatikainen selvitti kesän 2003 aikana kasvilajistoa tarkemmin kaikkiaan 36:llä alueella. Kohteilla käytiin pääasiallisesti kerran, joillakin kohteilla kahdesti kesän aikana. Tutkimusalueen kasvilajisto pyrittiin kartoittamaan kävelemällä alue tarkkaan lävitse. Lajit ja niiden arvioitu peittävyys kirjattiin ylös. Peittävyysarvioinnissa käytettiin muunnettua 5-asteikkoa: += <0.5 %, ½= %, 1= 1-5 %, 2= 5-25 %, 3= %, 4= %, 5= % (Okland 1990). Kaikilta kohteilta ei tehty peittävyysarvioita aikaisen tai hyvin myöhäisen arviointiajankohdan vuoksi. Peittävyysarviota ei tehty myöskään muutamalta kohteelta kohteen laajuuden tai hajanaisuuden vuoksi. Alueilta kirjattiin ylös maastokäynnin aikana tietoja kasvillisuustyypeistä, niiden osuudesta ja valtalajeista, puustosta, pensastosta, ympäröivästä alueesta, maankäytöstä ja historiasta (Pykälä ym. 1994). Tutkimuksessa havaitut putkilokasvilajit on esitetty liitteessä 2. Käytetty nimistö noudattelee Retkeilykasvion neljännen painoksen (Hämet-Ahti ym. 1998) nimistöä. Lajilistassa on tutkimuksessa havaittujen perinneympäristöjen kannalta huomionarvoisten putkilokasvilajien suomenkielinen nimi lihavoituna (Pykälän 2001 mukaan). Lajin perään on kirjattu myös, onko laji viljely- tai koristekasvina käytetty ja muualla kuin puutarhassa esiintyessään viljelykarkulainen (k). Lajilistassa ja kohdeluettelossa on uhanalaisten kasvilajien perässä suluissa ilmoitettu lajin uhanalaisuus viimeisimmän uhanalaisuusluokituksen (Rassi ym. 2001) mukaan seuraavasti: NT silmälläpidettävä, VU vaarantunut Perhoset Tutkimukseen valittuja kohteita ei oltu inventoitu perhosten osalta aiemmin. Tavoitteena oli saada tietoa kohteilla esiintyvistä perhoslajeista, ei niinkään lajien tarkoista yksilömääristä. Yksilömääristä tehtiin ainoastaan karkeita arvioita, kuten oliko laji alueella runsas vai vähälukuinen. Tavallisten päiväperhosten lisäksi tutkimuskohteina olivat muut päivällä havaittavat suurperhoset (lähinnä mittarit ja yökköset). Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, esiintyykö kohteilla harvinaisia tai taantuneita perhoslajeja. Perhostutkimus suoritettiin kesällä 2003, työn teki fil. yo Mia Vaittinen. Kesän kuluessa tehtiin maastokäyntejä useille kasvitutkimukseen valituille kohteille, joista osa osoittautui kuitenkin perhosten kannalta vähäpätöisiksi lähinnä niiden pienialaisuuden ja mesikasvien vähäisyyden vuoksi. Näitä kohteita ei otettu mukaan perhosselvitykseen. Toisaalta sopivia kohteita tuli kesän kuluessa lisää, minkä vuoksi maastokäyntien ajankohdissa esiintyy vaihtelua eri kohteiden välillä. Valtaosalla kohteista ensimmäiset laskennat suoritettiin kuitenkin kesäkuun alussa ja viimeiset heinä-elokuun vaihteessa. 10

11 Ajankäytön rajallisuuden vuoksi maastokäynnit jaksotettiin neljään käyntikertaan (Kullberg 1995). Tutkimusalue kierrettiin kävellen ja kaikki havaitut lajit kirjattiin ylös. Apuna lajistonmäärityksessä käytettiin haavia. Kiertelyn kuluessa perhosia ja tutkimusalueita myös valokuvattiin. Laskennat pyrittiin suorittamaan kello välisenä aikana mahdollisimman aurinkoisella ja vähätuulisella säällä, jolloin olosuhteet olivat otolliset perhosten lennolle. Perhosselvityksessä oli mukana yhteensä 16 kohdetta. Kaikki tutkimusalueilla havaitut päiväperhoset sekä muut päiväaktiiviset suurperhoset on esitetty taulukoissa raportin lopussa (liite 3). Käytetty nimistö on Kullbergin ym. (2002) mukainen. Taulukossa on myös mainittu havaittujen perhoslajien toukkien ravintokasvit. Huomionarvoisten perhoslajien suomenkieliset nimet ovat listassa lihavoituna. Koska kohteilla ei esiintynyt uhanalaisia perhoslajeja, lajien huomionarvoisuus perustuu niiden yleisyyteen ja taantumiseen (Marttilan ym. 2000, Pitkäsen ym ja Saarisen & Jantusen 2003 mukaan). Huomionarvoiset perhoslajit on luokiteltu seuraavasti: H jokseenkin harvinainen/harvinainen R jokseenkin yleinen, rauhoitettu T taantunut Luokitteluun ei otettu mukaan vaeltajalajeja. Luokitukset on esitetty kohdeluettelossa suluissa kyseisen lajin perässä. 4. ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖT Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 47 aluetta ja kohdetta, joista 16 oli mukana perhosselvityksessä, 36:llä alueella tehtiin tarkempi putkilokasvikartoitus ja kaikilla kohteilla käytiin vähintään kerran kesän aikana. Perhosselvityksessä mukana olleilla kohteilla kohdenimen perässä on luettelossa *. Jos perhosselvityksessä mukana olleen alueen rajaus poikkeaa muusta rajauksesta, on se merkitty karttaan rasterilla. Kohteet on jaettu Espoon mittakaavassa luokkiin: erittäin merkittävät (1), merkittävät (2), kohtalaisen merkittävät (3) ja muut huomionarvoiset alueet (4). Luokituksessa on otettu huomioon kohteen kasvillisuus, kasvilajisto, maisematekijät, hoito ja historia. Perhosselvityksessä mukana olleilla kohteilla myös perhoslajisto on huomioitu. Erittäin merkittäväksi kohde on luokiteltu, kun kasvilajisto on monipuolinen ja lajilukumäärä suuri, mukana on useita huomionarvoisia niittylajeja. Mahdollisesti myös perhoslajisto on monipuolinen, mikäli kohde on ollut mukana perhosselvityksessä. Kohde saattaa myös maisemallisilta arvoiltaan olla huomionarvoinen. Kohdetta joko hoidetaan tai se on hoitamaton, mutta sen hoito kannattaisi aloittaa välittömästi. Merkittäväksi kohde on arvioitu, kun kohteen kasvilajisto on monipuolinen, mukana on huomionarvoisia lajeja. Perhoslajisto voi olla monipuolinen. Maisemallisesti kohde saattaa olla huomionarvoinen. Mikäli kohde ei ole hoidon piirissä, kannattaisi sen hoito aloittaa. Kohtalaisen merkittävä kohde on, kun kohteen kasvilajisto on tavanomainen, mukana ei ole montaa huomionarvoista niittylajia. Perhoslajisto on niukka. Kohde on pienialainen, eikä maisemallisesti juurikaan merkittävä. Kohde on lähinnä paikallisesti huomionarvoinen, sitä voisi hoitaa. 11

12 Lisäksi mukana kohdelistassa on muita huomionarvoisia tutkimuksen yhteydessä inventoituja kohteita, joita oli vaikea luokitella edellä mainittuihin luokkiin esimerkiksi kohteen laajuuden tai erilaisten osa-alueiden hajanaisuuden vuoksi, tai joilla ei ole välttämättä varsinaista perinneympäristöarvoa, mutta ne kannattaisi huomioida paikallisella tasolla. Mukana ovat myös Metsähallituksen perinneympäristökohteet Espoon alueella. Metsähallituksen kohteilla ei tässä yhteydessä tehty tarkempaa lajistotutkimusta, vaan tiedot perustuvat pääasiassa muihin aiempiin tutkimuksiin ja tietoihin. Kohteet esitellään luokan mukaisessa järjestyksessä, samaan luokkaan kuuluvat kohteet on listattu aakkosjärjestyksessä. Kohteista on mukana kartta (1: tai 1:20 000). Kohdekuvauksen jäljessä on esitetty hoitosuositus kohteelle. Kohteiden esittelyssä on pitkälti noudatettu Uudenmaan perinneympäristöt julkaisun (Pykälä & Bonn 2000) rakennetta. Kohteen kaavatilanteen perässä suluissa on mainittu kaava, josta tilanne on katsottu (pyk pohjoisosien yleiskaava, eyk eteläosien yleiskaava, ak asemakaava) 4.1. Tutkimuskohteet Erittäin merkittävät perinneympäristöt 1. BODOM SMEDSIN HAKA Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66861: yki Pinta-ala: n. 0.4 ha Maanomistaja: haka ja osa pelloista yksityinen, osa pelloista ja kallio Metsähallitus Kaavatilanne: maa- ja metsätalousavaltainen alue (M), osin virkistysaluetta (V) (pyk I) Tyyppi: haka, kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), valkolehdokki (Platanthera bifolia), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), virnasara (Carex pilulifera), hirssisara (Carex panicea), keväthanhikki (Potentilla cranzii) Bodom Smedsin haka 1: Alueen kuvaus: Pienen punaisen mökin länsipuolisessa rinteessä on kaunis koivuhaka, jonka valtalajit ovat valkovuokko (Anemone nemorosa), mustikka (Vaccinium myrtillus) ja punanata (Festuca rubra), sekä voimakkaasti levittäytyvä sananjalka (Pteridium aquilinum). Katajaa kasvaa haassa melko runsaasti. Hieman pohjoisempana on pieni kallioketo- ja niittyalue. Alue on monilajinen, sisältäen paljon arvokasta niittylajistoa. Rinne on ollut joskus ilmeisesti laitumena. Vaahteran vesat ovat 12

13 vallanneet kohteen pohjoisosan. Haan kaakkoisreunassa lupiini (Lupinus polyphyllus) on valtaamassa alaa sananjalan lisäksi. Rannan ja pellon välissä on hyvin kapea niittymäinen kaistale, jossa kasvaa muutama kataja. Maisemallisesti alue on kaunis, liittyen Bodom Smedsin kulttuurihistoriallisesti merkittävälle vanhalle kyläalueelle. Yhdessä vanhojen rakennusten ja laidunnettujen peltojen, sekä rannan kanssa alue on kaunis kokonaisuus, joka kannattaa säilyttää avoimena. Hoitosuositus: Aluetta uhkaavat erityisesti pusikoituminen ja umpeenkasvu, sekä sananjalan leviäminen. Pohjoispuolen kalliorinteen puustoa on raivattu lähiaikoina. Rinteessä olevan kalliokedon ja niityn päältä kannattaa poistaa raivausjäte, joka on jätetty alueelle. Myös vesat ja puiden taimet kannattaa poistaa säännöllisesti. Vadelman (Rubus idaeus) ja sananjalan leviämistä voisi estää niittämällä niitä kasvavia alueita. Myös vieraslajien, kuten lupiinin leviäminen hakaan tulisi estää. 2. KAUKLAHDEN KALLIONALUSKETO * Kauklahden kallionalusketo 1: Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ypk 66783: yki Pinta-ala: 0.1 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: Kohteen kohdalla virkistysaluetta (V), lähistöllä pientaloasuinaluetta (AP) (eykluonnos 97) Tyyppi: kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: heinäratamo (Plantago lanceolata), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), mäkikaura (Avenula pubescens), valkolehdokki (Platanthera bifolia), pölkkyruoho (Arabis glabra), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), kissankäpälä (Antennaria dioica), mäkikuisma (Hypericum perforatum), mäkitervakko (Lychnis viscaria), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: ritariperhonen (Papilio machaon) (H, T), pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T) ja punemittari (Lythria cruentaria) (T) Maastokäynnit, perhoset: 12.6, 2.7, 14.7 ja 29.7 Alueen kuvaus: Pieni kallion alla, osin kalliolla sijaitseva keto ja niitty, jolla kasvaa useita huomionarvoisia lajeja. Kasvilajisto on poikkeuksellisen monipuolinen. Yläosa on kallioketoa, alaosa tuoretta, monilajista pienruohoniittyä, paras osa itäreuna. Kalliokedolla valtalajina kasvavat keto-orvokki (Viola tricolor), mäkitervakko ja ahosuolaheinä (Rumex acetosella). Pienruohoniityllä valtalajeina ovat mm. keltamatara, mäkikaura ja aholeinikki (Ranunculus polyanthemos). Alareunan 13

14 keskiosa on rehevöitynyt ja siinä kasvavat koiranputki (Anthriscus sylvestris), vuohenputki (Aegopodium podagraria) ja koiranheinä (Dactylis glomerata). Kaikki kohteella esiiintyneet perhoslajit olivat vähälukuisia. Kohteen reunoilla olevat tuomet olivat tuomenkehrääjäkoin (Yponomeuta evonymellus) valtaamia. Alue on kuulunut Espoonkartanon maihin ja sillä on saattanut olla laidunnusta. Kasvilajisto on säilynyt alueella ohutmultaisuutensa ja niityn hieman piilossa olevan sijainnin ansiosta. Tutkittu alue on osa laajaa ja maisemallisesti hienoa kallioaluetta. Hoitosuositus: Itäreunasta alueelle on levittäytymässä haavan vesoja ja kariketta on kertynyt melko runsaasti. Puun taimet on tarpeen poistaa aika ajoin. Myös niitto silloin tällöin olisi hyvä keino estää karikkeen kertymistä ja niityn rehevöitymistä. Kuva 3. Ketoneilikka ja keltamatara Kauklahden kallionaluskedolla. (Katja Raatikainen) 3. LANKELAN NIITTY JA HAKA Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66963: yki Pinta-ala: 0.5 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: metsätalousvaltaista aluetta (MT) (pyk II) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), purtojuuri (Succisa pratensis), hirssisara (Carex panicea), mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum), harmaapoimulehti (Alchemilla glaucescens) Alueen kuvaus: Espoon pohjoisreunalla, Lepsämäjoentien tuntumassa oleva haka- ja niittysaareke, joka kohoaa muuta ympäristöään korkeammalle peltoalueen keskellä. Saarekkeen pohjoisosaan kallion alle sijoittuva niitty on kasvillisuustyypiltään erittäin merkittävä, monilajinen 14

15 tuoreen suurruoho- ja pienruohoniityn sekamuoto. Niityllä kasvaa useita huomionarvoisia kasvilajeja. Valtalajeina ovat huopaohdake (Cirsium helenioides), ahdekaunokki (Centaurea jacea), niittyleinikki (Ranunculus acris) ja rätvänä (Potentilla erecta). Myös purtojuuri, sarjakeltano (Hieracium umbellatum) ja nurmirölli (Agrostis capillaris) ovat runsaita. Muu osa saarekkeesta on koivu- ja mäntyhakaa. Kenttäkerroksessa kasvavat runsaina mm. metsälauha (Deschampsia flexuosa), nurmirölli, kielo (Convallaria majalis) ja ahomatara (Galium boreale). Alue on ollut vielä melko äskettäin lammaslaitumena. Haassa on vanha vaja tai kellari, sekä lammaskatos. Maisemallisesti alue on merkittävä, kaunis mäki, joka näkyy hyvin läheiselle tielle. Mäeltä on hienot maisemat Lepsämäjokilaaksoon. Haan eteläpuolella on aiemmin ollut kapea niittykaistale ojan ja pellon välissä. Nyt tämä alue on rehevöitynyt ja osin lepikoitunut. Hoitosuositus: Niittyä uhkaavat heinittyminen, sekä puun taimien leviäminen alueelle. Varsinkin niityn pohjoisreunan rinteessä on runsaasti koivun ja pajun taimia. Niittyä kannattaisi ajoittain niittää umpeenkasvun ja rehevöitymisen välttämiseksi. Puun taimet kannattaa poistaa säännöllisesti. Lankelan niitty ja haka 1: MATALAJÄRVEN NIITYT Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66845: yki Pinta-ala: n. 3 ha Maanomistaja: Ab Svenska småbruk & egna hem Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltainen alue (M) (pyk I) Tyyppi: rantaniitty, niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), hirssisara (Carex panicea), mäkikaura (Avenula pubescens), purtojuuri (Succisa pratensis), ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU), mesimarja (Rubus arcticus) Alueen kuvaus: Laajahko rantaniittyalue Matalajärven itäreunalla, jota hevoset laiduntavat kesäisin. Tarkemmin tutkittiin pumppukopin ja pohjoisosan golfkentän välinen osuus rannan ja pellon välissä. Niittymäistä laidunta jatkuu kapeana vyöhykkeenä myös etelämmäs. Useassa kohdassa tutkittua aluetta on edustavaa ja monilajista pienruohokasvillisuutta. Pääosalla aluetta vaihtelevat nurmipuntarpää-, (Alopecurus pratensis) niittyleinikki- (Ranunculus acris) ja kevätleinikki- (Ranunculus auricomus) valtainen tuore heinäniitty, mesiangervo- (Filipendula 15

16 ulmaria), ojakellukka- (Geum rivale) ja niittyleinikkivaltainen suurruohoniitty, kostea saravaltainen niitty, sekä tuoreen pienruoho- ja suurruohoniityn sekamuoto. Viimeksi mainitulla kasvaa runsaana mesiangervo muodostaen mättäitä, joiden välissä on pienruohokasvillisuutta, mm. keltamataraa, niittynätkelmää (Lathyrus pratensis) nurmitatarta, hiirenvirnaa (Vicia cracca), siankärsämöä (Achillea millefolium) ja metsäapilaa (Trifolium medium). Kapea pienruohokaistale kulkee niityn ja ojan välissä laidunaidan alla. Näissä kohdissa runsaita ovat mm. keltamatara, nurmitatar, nurmirölli (Agrostis capillaris), niittynätkelmä ja ahdekaunokki (Centaurea jacea). Myös ketonoidanlukko kasvaa pienruohoisessa kohdassa alueen keskivaiheilla. Muuten keskiosa alueesta on kapeaa aidan alla kulkevaa kaistaletta lukuun ottamatta hyvin rehevä, jossa nurmipuntarpää ja kirjopillike (Galeopsis speciosa) ovat runsaita. Taantunut nurmitatar kasvaa Matalajärven alueella erityisen runsaana yksittäisen männyn lähellä mättäiden välissä, sekä pohjoispäädyn hakamaisella alueella. Purtojuuri on kohtalaisen runsas luoteiskulmassa aluetta. Alue on yksi harvoja laidunnuksessa olevia perinneympäristökohteita Espoossa. Maisemallisesti rantaniityt ja haka muodostavat kauniin kokonaisuuden, joka rajautuu Matalajärveen lännessä ja Margrethebergin peltoihin idässä. Hoitosuositus: Hevoslaidunnusta kannattaa jatkaa. Nykyisenlainen kiertolaidunnus näyttää sopivan alueelle. Keskimmäinen osa-alue on rehevää, johon lepikko on levinnyt voimakkaasti. Kuitenkin juuri tällä osa-alueella kasvaa silmälläpidettäväksi luokiteltua ketonoidanlukkoa (3 yksilöä 2003) kapealla vyöhykkeellä ojan reunan läheisyydessä. Tällä alueella laidunnusta kannattaisi lisätä. Myös pumppukopin ja yksittäisen männyn välisellä alueella laidunpaine voisi olla hieman suurempi, sillä mesiangervo ja leppä näyttävät levittäytyvän alueella. Pohjoisosassa, johon kuuluu hakamainen osa, laidunpaine näyttää sopivalta. Mukaan laidunnukseen voisi ottaa luoteiskulmassa sijaitsevan koko hakamaisen alueen entiseen vanhaan aitaan saakka. Pohjoisosassa laidun käsittää rantaniityn lisäksi peltolaidunta. Peltolaidun kannattaisi aidata kokonaan erilleen varsinaisesta niitystä. Matalajärven niityt ja eteläpuolinen laidun 1: MAULAN LAIDUN * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66855: yki Pinta-ala: n. 1 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: niitty, kallioketo, haka 16

17 Maulan laidun 1: Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), hietalemmikki (Myosotis stricta), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) (R), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T) ja hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) (T) Maastokäynnit, perhoset: 5.6, 25.6, 7.7 ja 26.7 Kuva 4. Maulan laitumen kukkaloistoa. (Katja Raatikainen) 17

18 Alueen kuvaus: Kivinen laidunniitty, joka on suurimmalta osin matalaksi syötyä. Niitty on alueella vapaana kulkevien lampaiden käytössä. Aiempina vuosina niityllä on ollut myös hevonen. Kasvillisuus on suurelta osin rehevää, valkoapilan (Trifolium repens) vallitsemaa pienruohoniittyä. Runsaita ovat myös siankärsämö (Achillea millefolium), niittynurmikka (Poa pratensis), niittyleinikki (Ranunculus acris) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Kalliopaljastumien tuntumassa runsaita ovat mm. kevätkynsimö (Erophila verna) ja hiirenhäntä (Myosurus minimus). Alueen pohjoispäässä kasvaa taantunutta nurmitatarta sekä aivan koilliskulmassa maariankämmekkää. Koillisosa on jokanpaikansaraa (Carex nigra) kasvavaa kosteaa niittyä. Osa alueesta on mäntyhakaa, jossa kasvavat runsaina mm. niittynurmikka, kirjopillike (Galeopsis speciosa), ahomatara (Galium boreale), nurmirölli ja punanata (Festuca rubra). Eteläosa niitystä on hyvin rehevöitynyttä jauhosavikan (Chenipodium album), nokkosen (Urtica dioica) ja lutukan (Capsella bursa-pastoris) valtaamaa. Alueella ei ollut runsaslukuisena esiintyviä perhoslajeja. Kesäkuun alkupuolella laitumen kasvillisuus oli hyvin matalaa, eikä laitumella esiintynyt juurikaan perhosia. Kesän kuluessa kasvillisuus elpyi ja heinäkuussa laitumella oli jo runsaasti kukkakasveja. Myös perhosten määrä lisääntyi kesän kuluessa. Maisemallisesti niitty on kaunis, kivinen loivasti etelään viettävä rinne, joka liittyy kiinteästi Maulan vanhoihin rakennuksiin. Lähistön metsät ovat ilmeisesti olleet metsälaitumena. Hoitosuositus: Nykyisen kaltaista laidunnusta kannattaa jatkaa. Eteläosan rehevöityneintä osaa kannattaisi niittää, mikäli se jää laiduntajilta syömättä. 6. MEERLAMMEN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66891: yki Pinta-ala: n. 0.2 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V1) (pyk II) Tyyppi: niitty Huomionarvoiset kasvilajit: kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) (VU), lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine), soikkokaksikko (Listera ovata), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius), kesämaitiainen (Leontodon hispidus), purtojuuri (Succisa pratensis) Huomionarvoiset perhoslajit: ritariperhonen (Papilio machaon) (H,T) Maastokäynnit, perhoset: 4.6, 25.6, 7.7 ja 26.7 Alueen kuvaus: Pieni niittyalue Meerlammen tuntumassa metsän ympäröimänä. Kasvillisuus on kalkkivaikutteista, erittäin huomionarvoista koko Meerlammin alueella. Niitty on pääasiassa eräänlaista tuoreen suurruoho- ja pienruohoniityn välimuotoa, johon sekoittuu runsaasti metsälajeja. Valtalajeina ovat metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), nurmilauha (Deschampsia cespitosa), kielo (Convallaria majalis), nurmirölli (Agrostis capillaris) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). Kirkiruohoa havaittiin kesällä 2003 yksi kukkiva yksilö, lehtoneidonvaippaa 6 kukallista yksilöä ja soikkokaksikkoa kolme kukkivaa yksilöä. Huomionarvoisena lajina niityllä kasvaa kohtalaisen runsaasti myös taantunutta kesämaitiaista. 18

19 Perhoslajeista runsaslukuisena alueella esiintyi metsänokiperhonen (Erebia ligea). Alueella on joskus kauan sitten ollut ilmeisesti talo ja pientä viljelytoimintaa. Niittyä rajaavat selvät sarkaojat. Merkkinä ihmisasutuksesta niityllä kasvaa myös omenapuu. Alueen historiaan liittynee kaskeaminen, joka saattaa osaltaan selittää monien vaateliaiden kasvien menestymisen. Toisaalta myös koko alueen kallioperä on emäksinen. Kallionalusmetsissä kasvaa runsaasti metsälehmusta. Meerlammin alueella tavataan huomattavan useita kämmekkälajeja. Edellä mainittujen kirkiruohon, soikkokaksikon ja lehtoneidonvaipan lisäksi niittyä ympäröivissä metsissä kasvaa runsaasti valkolehdokkia (Platanthera bifolia, lisäksi metsissä kasvavat maariankämmekkä (Dactyrhiza maculata) ja yövilkka (Goodyera repens). Hoitosuositus: Niittyä uhkaavat metsittyminen, liika varjoisuus ja umpeenkasvu. Ympäröivää puustoa voisi harventaa niityn valoisuuden parantamiseksi. Alueen niitto olisi tarpeen niityn avoimena pysymiseksi ja karikekertymän vähentämiseksi. Aluetta on niitetty satunnaisesti luvulla. Vanhoja heinäkasoja on melko lähellä kirkiruohon kasvupaikkaa. Niitetty heinä olisi hyvä viedä hieman kauemmas niityltä. 7. SVARTBÄCKTRÄSKETIN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66820: yki Pinta-ala: koko alue vajaa 4 ha, tarkemmin tutkittu osa n. 1.7 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: kaatopaikkatoiminnoille varattu alue (EK) (pyk I) Tyyppi: niitty, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) (NT), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius), valkolehdokki (Platanthera bifolia), mesimarja (Rubus arcticus) Huomionarvoiset perhoslajit: kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) (R), suokeltaperhonen (Colias palaeno) (H), mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) (T), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T), virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) ja niittyvihersiipi (Adscita statices) (T). Huomionarvoisen runsaana alueella esiintyi lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T). Maastokäynnit, perhoset: 2.7, 8.7, 15.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Laajahko, eristynyt vanha pelto- ja niittyalue. Tarkemmin tutkittiin alueen keskiosa ja koilliseen ulottuva haara (kartassa tummalla). Kasvillisuus koostuu metsäkurjenpolvi- (Geranium sylvaticum) niittyleinikki- (Ranunculus acris) ja nurmilauha- (Deschampsia cespitosa) valtaisesta tuoreesta suurruohoniitystä, nurmilauhamättäisestä heinäniitystä, jotka ovat olleet peltokäytössä, sekä pienialaisesta melko edustavasta tuoreesta pienruohoniitystä. Pienruohoniityllä kasvavat runsaina mm. niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), ahdekaunokki (Centaurea jacea), metsäkurjenpolvi, päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), rätvänä (Potentilla erecta) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). T:n muotoisen vanhan peltoalueen risteyskohdassa, metsänreunassa ja jo osin kuusettuneella, muusta ympäristöstä hieman koholla olevalla alueella kasvaa toistakymmentä ketonoidanlukkoa. Pienruohoniityllä, sekä paikoin muunkin alueen reunamilla kasvaa syylälinnunherne. Vanhojen peltoalueiden ja metsän reunassa kasvaa siellä täällä valkolehdokkia. Eniten perhoslajistoa esiintyi pienruohoisella osalla. Runsaslukuisia perhosia alueella olivat: piippopaksupää (Ochlodes sylvanus), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus), metsänokiperhonen (Erebia liegea), viirulehtimittari (Scopula immorata), serpentiinimittari (Idaea serpentata), ruutumittari (Chiasmia clathrata) ja kasteyökkönen (Polypogon tentacularius). Perhosia oli runsaasti myös ladon läheisellä metsäkurjenpolvikasvustolla. Muita huomionarvoisia lajeja alueella olivat käki (Cuculus canorus) ja tiltaltti (Phylloscopus collybita). Alueella on tehty aiempi luontoselvitys (Vuorinen 1999). 19

20 Hoitosuositus: Puiden taimia ja pajukkoa on levittäytynyt niitylle. Nämä kannattaisi poistaa. Edustavimmalta alueelta ja ketonoidanlukon kasvupaikalta kannattaisi raivata alueelle levittäytyneet nuoret kuuset ja muut puun taimet. Ainakin parhaimpien osien niitto silloin tällöin olisi myös tarpeen. Svartbäckträsketin niitty 1: Merkittävät perinneympäristöt 8. BEMBÖLEN KAHVITUVAN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66813: yki Pinta-ala: n. 0.4 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP) (pyk I) Tyyppi: niitty, kallioketo Huomionarvoiset kasvilajit: tummatulikukka (Verbascum nigrum), mäkikaura (Avenula pubescens), mäkikattara (Bromus hordeaceus), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: punemittari (Lythria cruentaria) (T) Maastokäynnit, perhoset: 4.6, 23.6, 7.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Kallioinen niitty kahvituvan läheisyydessä, sekä pieni kalliolaikku kahvituvan kaakkoispuolella. Kasvillisuus on rehevöitynyttä, runsaita ovat koiranputki (Antriscus sylvestris) ja nokkonen (Urtica dioica). Joukossa sinnittelee muutamia huomionarvoisia niittylajeja, kuten tummatulikukka ja mäkikattara. Alaosat ovat olleet peltokäytössä, nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja koiranputki ovat runsaita. Kallioilla kasvaa runsaasti pelto-orvokkia (Viola arvensis), isomaksaruohoa (Sedum telephium) ja keltamaksaruohoa (Sedum acre). Perhoslajeista runsaslukuisena alueella esiintyi tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus). Enemmistö perhosista havaittiin vanhan mökin pohjois- ja länsipuolella olevalla niittymäisellä kaistaleella. Kohteella on erittäin paljon muurahaispesiä. Maisemallisesti alue on kaunis ja sopii kahvituvan vanhaan miljööseen. Hoitosuositus: Lammaslaidunnus sopisi parhaiten alueen luonteeseen ja maisemaan. Myös säännöllinen niitto auttaisi vähentämään niityn rehevyyttä ja edesauttaisi niittykasvien säilymistä. 20

21 Bembölen kahvituvan niitty 1: BISAN KALLIO * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66778: yki Pinta-ala: n. 0.5 ha (perhosselvitys n. 0.2 ha) Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP), osin keskustatoimintojen aluetta (C) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: mäkikaura (Avenula pubescens), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU), hietalemmikki (Myosotis stricta) Huomionarvoiset perhoslajit: pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T). Maastokäynnit, perhoset: 12.6, 2.7, 14.7 ja Alueen kuvaus: Kalliorinne aivan Bisan päässä, joka rajoittuu peltoon ja pihapiiriin. Laajahko mäki, johon kuuluu monipuolista ympäristöä: paljaita kallioita, kallioketoa, niittyä, metsäistä aluetta ja puutarhaa. Kallioilla kasvavat runsaina ahosuolaheinä (Rumex acetosella), keltamaksaruoho (Sedum acre), isomaksaruoho (Sedum telephium), keto-orvokki (Viola tricolor), tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum), metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja kattomehitähti (Sempervivum tectorum). Alueen eteläosassa on pieni pienruohoinen rinneniitty, jolla valtalajeina ovat keltamatara, ahomatara (Galium boreale), nurmitädyke (Veronica chamaedrys), särmäkuisma (Hypericum maculatum) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Pienruohoista on ollut aiemmin laajemmalla alueella, mutta osat alueesta ovat voimakkaasti heinittyneet. Myös silmälläpidettävä ketoneilikka kasvaa jo melko heinittyneellä alueella. Osa alueesta on rehevämpää, valtalajeina näillä alueilla ovat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranputki (Anthriscus sylvestris), ahomatara ja poimulehdet (Alchemilla sp.). Läheisyydessä sijaitsee vanha talo ja siihen liittyviä talousrakennuksia, sekä mm. punainen lato. Mäen rinne kaakkoon päin on ollut ennen avoimempaa ja osin niittymäistä, sekä puutarhaa. 21

22 Bisan kallio 1: Alueen eteläisimmässä kärjessä, tien, pellon ja niityn kulmauksessa on muutamia kalliopaljastumia, joissa kasvavat mm. hiirenhäntä (Myosurus minimus), mäkivirvilä ja hietalemmikki. Perhosia kohteella esiintyi vähän. Tähän saattoi vaikuttaa mm. kohteen tuulisuus. Maisemallisesti alue on hieno, joka liittyy Bisan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennuskantaan. Alueen länsipuolella on vielä toistaiseksi viljelyksessä olevat pellot. Pelloille rakennetaan kuitenkin pian Kauklahden asuntomessualue. Hoitosuositus: Puun taimet kannattaa pitää poissa alueelta ja estää vadelman leviäminen. Eteläosan alarinteen tiheää pensaikkoa ja puustoa voisi avata eteläosan niityn kohdalta varjostuksen vähentämiseksi. Eteläosan niittyä kannattaisi niittää heinittymisen ja karikekertymän vähentämiseksi, ja niittylajien säilymisen turvaamiseksi. Heinittyminen on vähentänyt ainakin ketoneilikkaa. 10. ERIKSBERGIN LAITUMET Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66940: yki Pinta-ala: yht. n. 4 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) (pyk I) Tyyppi: niitty, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: kelta-apila (Trifolium aureum) (NT), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), musta-apila (Trifolium spadiceum) (NT) Alueen kuvaus: Laaja alue Eriksbergintien varressa Lahnuksessa, johon kuuluu nykyisin hevosten laiduntamia entisiä peltoalueita, joita on käytetty aiemmin myös nautakarjan laitumina. Osa nykyisistä laitumista on ollut kauan kyntämättä ja ne ovat kehittyneet niittymäisiksi. Edustavin, niukkaravinteisin osa on kaakkoisosan rinne. Runsaita alueella ovat ahdekaunokki (Centaurea jacea), nurminata (Festuca pratensis), timotei (Phleum pratensis), nurmirölli (Agrostis capillaris), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja niittynätkelmä (Lathyrus pratensis). Siellä täällä usealla lohkolla kasvaa silmälläpidettäväksi luokiteltua kelta-apilaa. Alueen kaakkoisosan kuivassa yläreunassa kasvaa ketoneilikkaa. Suuri osa alueesta on rehevöitynyttä; peltokanankaali on alkukesästä monella lohkolla todella runsas, myös rönsyleinikki on rehevimmillä alueilla runsas. Alavimmat osat ovat nurmipuntarpään (Alopecurus pratensis) ja nurminatan vallitsemia, myös nurmilauha (Deschampsia cespitosa) on runsas. Maisemallisesti laajat, kumpuilevat laitumet muodostavat kauniin aluekokonaisuuden. Tähän liittyvät viljelyksessä olevat pellot ja tilan rakennukset, joista osa on huonokuntoisia. 22

23 Eriksbergin laitumet ja Rosbackan niitty 1: Hoitosuositus: Nykyinen laidunnus, niitto ja heinänkorjuu auttavat alueita kehittymään niittymäisemmiksi köyhdyttämällä maaperää, sekä pitävät yllä kaunista maisemaa viljeltyjen peltojen lisäksi. Ainakin kaakkoisosa ja lauta-aidan rajaama alue kannattaa säilyttää ja hoitaa niittymäisinä. 11. FRISANSIN KARTANON MÄKI * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 3 ha (perhosselvitysalue n. 1 ha) Maanomistaja: asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt Kaavatilanne: kaavoitettu asuinalueeksi (AP) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: kallioketo, niitty, vanha piha Huomionarvoiset kasvilajit: ruoholaukka (Allium schoenoprasum), mäkikattara (Bromus hordeaceus), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), mäkikuisma (Hypericum perforatum), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T) ja ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T). Maastokäynnit, perhoset: 23.6, 4.7, 15.7 ja Alueen kuvaus: Huomattavan laaja kallioinen mäki entisen Frisansin kartanon alueella Länsiväylän välittömässä läheisyydessä. Kartanosta on jäljellä perustuksia, rakennukset purettiin 1970-luvulla. Tutkimuksessa oli mukana myös erillinen niitty kallioiden itäpuolella. Kalliokedolla kasvaa erityisen runsaana ruoholaukka. Runsaita ovat myös isomaksaruoho (Sedum telephium), keltamaksaruoho (Sedum acre), sekä pelto-orvokki (Viola arvensis). Alueella esiintyy melko paljon ravinteikasta maaperää suosivia lajeja, mutta myös huomionarvoisia niittylajeja sekä vanhoja koristekasveja. Kallioalueella olevat niittymäiset kohdat ovat heinittyneitä, nurmipuntarpää- (Alopecurus pratensis) valtaisia. Itäpuolen niityllä kasvavat runsaina mm. keltamatara, päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), siankärsämö (Achillea millefolium), ojakärsämö (Achillea ptarmica), nurmipuntarpää, koiranheinä (Dactylis glomerata) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Perhosia alueella oli vähän, eikä alueella tavattu runsaana esiintyviä perhoslajeja. Tähän vaikuttivat mm. tuulisuus ja tien läheisyys. Maisemallisesti kohde on hieno kallioalue, joka on myös kulttuurihistoriallisesti arvokas. Vanhoja rakennusten paikkoja ja tietä reunustavat vanhat sireenipensaat. Vanhan tien molemmin puolin kasvaa kaksi suurta lehmusta. 23

24 Frisansin kartanon mäki 1: Hoitosuositus: Ravinteisuutta ja heinittymistä voisi vähentää niittämällä heinittyneimpiä kohtia. Ryteiköksi muodostunutta vanhaa puutarhaa lehmusten luota kannattaisi raivata. Aluetta uhkaa rakentaminen. 12. HANKALAHDENTIEN LAIDUN * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66862: yki Pinta-ala: yht. n. 4 ha (perhosselvitys n. 1.6 ha:lla avoimia alueita) Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) (pyk I) Tyyppi: niitty, haka, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU), mäkikuisma (Hypericum perforatum), kesämaitiainen (Leontodon hispidus), mäkitervakko (Lychnis viscaria), purtojuuri (Succisa pratensis) Hankalahdentien laidun 1:

25 Huomionarvoiset perhoslajit: pihlajaperhonen (Aporia crataegi) (H), suokeltaperhonen (Colias palaeno) (H), mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) (T), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T) ja ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T), virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) Maastokäynnit, perhoset: 5.6, 25.6, 7.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Lounaaseen viettävässä rinteessä oleva laaja alue, joka on ollut melko äskettäin laidunkäytössä. Alue koostuu kolmesta avoimesta niittylaikusta, joiden välissä on harvennettua metsää. Niityllä kasvillisuus muodostuu nurmipuntarpään (Alopecurus pratensis), koiranputken (Anthriscus sylvestris), niittyleinikin (Ranunculus acris) ja nurmiröllin (Agrostis capillaris) vallitsemasta tuoreesta heinäniitystä, sekä pienruohoisista kohdista avoimien alueiden reunassa, joilla runsaita ovat mm. ahomatara (Galium boreale), punanata (Festuca rubra), niittyleinikki, niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), aitovirna (Vicia sepium) ja vuohenputki (Aegopodium podagraria). Pieni osa on suurruohoniittyä, jolla kasvaa runsaasti vuohenputkea, koiranputkea, metsäkurjenpolvea (Geranium sylvaticum) ja hietakastikkaa (Calamagrostis epigejos). Metsäalueet on hoidettu talousmetsinä. Puustoisilla alueilla kenttäkerroksessa runsaita ovat metsäkastikka (Calamagrostis arundinacea), mäkilehtoluste, nurmilauha (Deschapsia cespitosa), valkovuokko (Anemone nemorosa), lillukka (Rubus saxatilis), metsäkorte (Equisetum sylvaticum) ja nuokkuhelmikkä (Melica nutans). Alueet ovat yhteydessä toisiinsa vanhan peltokaistaleen kautta rinteen alaosassa, joka on paikoitellen pusikoitunut ja reheväkasvuinen, runsaita ovat koiranputki, vuohenputki, juolavehnä (Elymus repens), nurmilauha, mesiangervo (Filipendula ulmaria), niittyleinikki ja nurmipuntarpää. Avoimet niittyalueet rinteessä ovat myös olleet osin peltona, mutta tästä on kulunut kauan aikaa ja ne ovat kehittyneet niittymäisiksi. Eniten perhosia esiintyi kohteen eteläpäässä, joka oli myös niittyaukeista suurin. Runsaslukuisimmat perhoslajit olivat: lauhahiipijä (Thymelicus lineola), piippopaksupää (Ochlodes Kuva 5. Loistokultasiipi Hankalahdentien varren niityllä. (Mia Vaittinen) 25

26 sylvanus), idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus), pihamittari (Scotopteryx chenobodiata), liitumittari (Siona lineata), metsämittari (Ematurga atomaria) ja niittoyökkönen (Euglidia glyphica). Hoitosuositus: Laidunnuksen jatkaminen olisi suositeltavaa. Lähistöllä on hevostalli. 13. HEINÄSTIEN KETO Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66854: yki Pinta-ala: n. 0.7 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: osin maa- ja metsätalousaluetta (M), osin pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: keto, kallioketo, niitty, metsälaidun Huomionarvoiset kasvilajit: jäkki (Nardus stricta), kesämaitiainen (Leontodon hispidus), mäkitervakko (Lychnis viscaria), mäkikaura (Avenula pubescens), pölkkyruoho (Arabis glabra), ruoholaukka (Allium schoenoprasum), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), keltamatara (Galium verum) (VU) Heinästien keto 1: Alueen kuvaus: Vanha talon paikka Heinästie 5:n kohdalla. Rakennukset on purettu luvulla. Jäljellä on pienellä alalla umpeenkasvamassa olevaa niittyä ja ketoa, sekä ilmeisesti joskus laidunnettua metsää. Alueella esiintyy useita huomionarvoisia kasvilajeja. Kuivemmissa kohdissa runsaita ovat tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum), kissankello (Campanula rotundifolia), siankärsämö (Achillea millefolium), särmäkuisma (Hypericum maculatum), nurmirölli (Agrostis capillaris) ja mäkikaura. Myös taantunut jäkki sekä mäkitervakko kasvavat lähellä kallioita. Tuoreemmat osat ovat rehevät ja heinittyneet, runsaina kasvavat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja vuohenputki (Aegopodium podagraria). Alueella on vanhaa puustoa, mm. pari vanhaa saarnea. Kaakkoisrinteessä kasvaa runsaasti ukkomansikkaa (Fragaria muricata) ja eteläkärjessä taantunutta kesämaitiaista. Alue olisi raivauksen jälkeen edustava maisemallinen elementti tien mutkassa. Hoitosuositus: Alueen hoito kannattaisi aloittaa pikaisesti niittylajien säilyttämiseksi. Umpeenkasvu on edennyt jo melko pitkälle, lisäksi vieraslajit, kuten lupiini (Lupinus polyphyllus) ovat valtaamassa alaa niittykasveilta ja kariketta on paikoin runsaasti. Nuori puusto kannattaa poistaa. Säännöllinen niitto ja puiden taimien raivaus olisivat sopivaa hoitoa alueelle. 26

27 Kuva 6. Kesämaitiainen Heinästien varrella. (Katja Raatikainen) 14. KUNNARLAN KETO Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66870: yki Pinta-ala: n. 0.5 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: osin virkistysaluetta (V), osin pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: keto, kallioketo, niitty, tienpiennar Huomionarvoiset kasvilajit: ketomaruna (Artemisia campestris), pölkkyruoho (Arabis glabra), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), mäkitervakko (Lychnis viscaria), keltamatara (Galium verum) (VU) Alueen kuvaus: Teiden risteyksessä oleva pieni, kuiva mäki, jolla on sijainnut rakennuksia. Rinteessä on useita ihmistoiminnasta aiheutuneita kuoppia. Alue on suurelta osin kuivaa ketoa, jonka valtalajeina ovat huopakeltano (Pilosella officinalis), ketomaruna, keltamatara ja mäkitervakko. Suuri osa alueesta on mäntyvaltaista metsää, jonka kenttäkerroksessa valtalajeina ovat valkovuokko (Anemone nemorosa) ja mustikka (Vaccinium myrtillus). Pohjoisessa on kallioalue, jossa esiintyy hieman kallioketoa, jonka valtalajina kasvaa mäkitervakko. Osa alueesta on nurmipuntarpää- (Alopecurus pratensis) valtaista, heinittynyttä. Alueella on muutamia asutuksen aikaisia koristekasveja, kuten narsissi (Narcissus sp.) ja kaukasianmaksaruoho (Sedum spurium). Myös Pakankylään menevän tien itäpuolella on ketoa, jossa runsaina kasvavat ketomaruna ja hopeahanhikki (Potentilla argentea). 27

28 Kunnarlan keto 1: Maisemallisesti alue on merkittävässä kohdassa teiden risteyksessä. Rinteestä on näkymät Bodominjärvelle. Hoitosuositus: Varsinkin alueen etelärinteen keskiosassa olevat nuoret puut kannattaisi poistaa. Ne varjostavat mm. ketoneilikan kasvupaikkaa ja keltamaksaruohoa. Muutenkin mäkeä ja maisemaa voisi avata enemmän etelään ja tielle päin. Lounaisreunassa olevat kurtturuusut voisi poistaa tai niiden kasvua rajoittaa. 15. KÄKINIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66835: yki Pinta-ala: n. 2 ha Maanomistaja: länsiosa yksityinen, itäosa Kapiteeli Oy Kaavatilanne: virkistysaluetta (V), pientaloaluetta (AP) ja suojelualuetta (SL2) (pyk I) Tyyppi: niitty, ent.pelto Huomionarvoiset kasvilajit: ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), purtojuuri (Succisa pratensis), hakarasara (Carex spicata), keltamatara (Galium verum) (VU) Alueen kuvaus: Melko laaja vanha laidunalue Nupurinjärven länsipuolella Mustapurontien molemmin puolin. Oli 1960-luvulle saakka kyläläisten yhteistä laidunmaata. Laiduneläiminä olivat pääasiassa nautakarja, sekä muutamia hevosia, välillä alueella pidettiin myös lampaita. Valtiolle siirryttyä niityt kynnettiin heinäpelloksi 1960-luvulla. Laidunnus alueella jatkui 1970-luvun alkupuolelle saakka. Alue koostuu useammasta osa-alueesta. Avoin tuore niitty sijoittuu alueen eteläosaan, jolla runsaita lajeja ovat mm. ahomatara (Galium boreale), nurmirölli (Agrostis capillaris), nurmilauha (Deschampsia cespitosa) ja vuohenputki (Aegopodium podagraria). Järveä kohti alue muuttuu kosteaksi, mesiangervo- (Filipendula ulmaria) valtaiseksi. Avoimen alueen pohjoisreunan puolivälissä, järvelle vievän polun tuntumassa on koivujen luona pienruohoinen kohta, jossa kasvaa mm. ketoneilikka sekä runsaasti purtojuurta. Koillinen osa-alue orapihlaja-aidan pohjoispuolella on rehevä, nurmipuntarpäätä (Alopecurus pratensis) ja pelto-ohdaketta (Cirsium arvense) kasvava katajainen niitty, joka on ollut ennen peltona. Haavan taimet ovat levinneet tehokkaasti alueelle. Tien länsipuolella on vanhaa laidunta puron varressa. Tämä alue on voimakkaasti umpeutunut ja pensoittunut. Runsaita lajeja ovat mm. punanata (Festuca rubra), koiranheinä (Dactylis glomerata), ahdekaunokki (Centaurea jacea) ja niittynätkelmä (Lathyrus pratensis). 28

29 Käki niityn alue on luultavasti tärkeää elinympäristöä monelle perhoslajille, sillä kukkakasveja on paljon ja niittymäinen alue on laaja. Perhoslajistoa kannattaisi selvittää tarkemmin. Hoitamalla alueesta saisi maisemallisesti näyttävän alueen. Hoitosuositus: Puustoa ja pensaikkoa kannattaisi raivata alueelta. Näkymät järvelle olivat ennen avoimet, ja näitä voisi avata takaisin. Alueen niitto olisi suotavaa niittylajien säilyttämiseksi. Länsiosan säilyttäminen vaatii pikaisia toimenpiteitä umpeenkasvun ollessa melko pitkälle edennyttä. Käkiniitty 1: LAKISTON ENTISET LAITUMET * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66938: yki Pinta-ala: 3 ha (perhosselvitys n. 0.5 ha) Maanomistaja: Rinnekoti-säätiö Kaavatilanne: virkistysaluetta (V1) (pyk II) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), hirssisara (Carex panicea), purtojuuri (Succisa pratensis), (ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) 1996) Huomionarvoiset perhoslajit: ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T), täpläpapurikko (Pararge aegeria) (H) ja mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) (T) Maastokäynnit, perhoset: 5.6, 18.6, 7.7 ja Alueen kuvaus: Nykyään puustoinen alue on ollut Rinnekodin nautakarjan laidunmaita vielä 1980-luvulla, sijoittuen puron molemmin puolin. Alueen itäpuolelle on istutettu kuusen ja koivun taimia, osin menestys on ollut huono. Suurin osa itäpuolesta on kuitenkin kynnetty metsitystä varten. Itäosan hakamainen rinne ja mäki ovat olleet joskus kasvillisuudeltaan edustavia. Valtalajeina ruohoisella kyntämiseltä säästyneellä rinteellä ovat mm. ahomatara (Galium boreale), valkovuokko (Anemone nemorosa), kielo (Convallaria majalis), nurmirölli (Agrostis capillaris). Siellä kasvavat myös mm. hirssisara ja kartioakankaali. Pieni osa alueesta on entistä metsälaidunta, jossa kasvavat runsaina käenkaali (Oxalis acetosella), sinivuokko (Hepatica nobilis) ja kielo. Itäpuoliseen alueeseen kuuluu myös pieni kosteikkoalue, jossa kasvaa luhtasara (Carex vesicaria). Länsipuoli alueesta on pääosin haapa- ja koivuhakaa, jotka ovat pahasti pusikoituneet ja umpeenkasvamassa. Valtalajeina ovat osassa hakaa vuohenputki (Aegopodium podagraria), valkovuokko ja kielo, osassa puolestaan valkovuokko, huopa-ohdake (Cirsium helenioides), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) ja nurmilauha (Dechampsia cespitosa). Avoimen entisen niityn 29

30 on loppukesällä vallannut erittäin pahasti sananjalka (Pteridium aquilinum), keväisin tämä alue on täynnä valkovuokkoa. Länsipuolisen alueen eteläkärki on ollut peltokäytössä. Siellä runsaita ovat nurmilauha, ranta-alpi (Lysimachia vulgaris), luhtakastikka (Calamagrostis purpurea) ja peltopillike (Galeopsis bifida). Vadelma (Rubus idaeus) on yleinen koko alueella. Eniten perhosia esiintyi joen länsipuolella. Runsaslukuisia perhoslajeja olivat piippopaksupää (Ochlodes sylvanus), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) ja kasteyökkönen (Polypogon tentacularius). Myös Uudellamaalla harvinainen sananjalkamittari (Petrophora chlorosata) esiintyi kohteella huomionarvoisen runsaana kesäkuun alkupuolella. Alue oli mukana valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa Lakiston entiset laitumet 1: Hoitosuositus: Alueen hoito kannattaisi aloittaa pikaisesti. Puustoiset, hakamaiset alueet tulisi harventaa ja nuori taimikko poistaa isojen puiden alta. Raivauksen jälkeen vesakko tulisi säännöllisesti poistaa. Sananjalkaa voisi yrittää pitää kurissa säännöllisellä niitolla. Itäpuoliselle alueelle istutetut puun taimet alkavat pian varjostaa rinnettä, perinnemaiseman säilyttämiseksi ne kannattaisi poistaa. Laidunnus olisi parasta hoitoa alueelle, jota on muutoin melko vaikea hoitaa riittävän tehokkaasti. 17. MAARINPURON NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66872: yki Pinta-ala: koko alue n. 5 ha (perhosselvitysalue n. 1 ha) Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousaluetta (M), pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: niitty (entinen pelto), metsä (entinen laidunhaka ennen 1940-lukua) Huomionarvoiset kasvilajit: kelta-apila (Trifolium aureum) (NT), musta-apila (Trifolium spadiceum) (NT), mäkikuisma (Hypericum perforatum) mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), sikojuuri (Scorzonera humilis), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis). (Omistaja on tavannut 2002 yhden yksilön hirvenkelloa (Campanula cervicaria) ja kukkimattoman särmäputken (Selinum carvifolia) 2003) Huomionarvoiset perhoslajit: kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) (R), karttaperhonen (Araschnia levana ) (H), tuominopsasiipi (Satyrium pruni) (H), ritariperhonen (Papilio machaon) (H,T), pihlajaperhonen (Aporia crataegii) (H), suokeltaperhonen (Colias palaeno) (H), rinnehopeatäplä (Argynnis niobe) (H,T), pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T), hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) (T), ratamoverkkoperhonen 30

31 (Melitaea athalia) (T) ja metsäpapurikko (Lasiommata petropolitana) (T) (omistajan havainnot), sekä virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) Maastokäynnit, perhoset: 5.6, 2.7, 14.7 ja Alueen kuvaus: Laaja entinen peltoalue. Nykyinen asutus on tullut ja 1950-luvulla. Sitä ennen alue oli ilmeisesti Bodomin kartanon laidunmaita. Peltoa on viljelty ilman kemiallisia torjunta-aineita, joka selittänee monien kasvilajien esiintymisen. Pelto on kehittynyt niittymäiseksi ja sillä kasvaa runsaasti kukkivia kasveja. Runsaita ovat mm. niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), hiirenvirna (Vicia cracca) ja mäkikuisma. Huomattavan runsaita ovat myös mäkivirvilä ja peltovirvilä (Vicia hirsuta), myös aholeinikkiä (Ranunculus polyanthemos) esiintyy kohtalaisen runsaasti. Alueen pohjoisosassa on metsä, joka 1940-luvulla oli valoisaa mäntymetsää, jossa kasvoi runsaasti katajaa. Myrsky kuitenkin kaatoi lähes kaiken puuston ja alue on nykyisin kuusihaapametsää, jossa jokunen mänty on jäljellä, katajat ovat kuolleet valon puutteeseen. Metsässä kasvaa muutama yksilö sikojuurta. Pihapiirissä kasvaa vanhoja koristekasveja mm. vuohenkello (Campanula rapunculoides). Omistaja hoitaa avoimia niittyalueita kulottaen ja niittäen. Kulotusta on tehty noin viiden vuoden ajan. Hoidon jälkeen mm. kelta-apila, mäki- ja peltovirvilä ovat levittäytyneet laajalle. Alueen eteläpuolella on laaja alue kosteaa niittyä, joka on myös ollut aiemmin peltona. Runsaslukuisina perhoslajeina alueella esiintyivät tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus), serpentiinimittari (Idaea serpentata) ja metsämittari (Ematurga atomaria). Hoitosuositus: Nykyistä hoitoa ja erilaisia hoitokokeiluja kannattaa jatkaa. Maarinpuron niitty 1: ROSBACKAN NIITTY * Peruskarttalehti: (ks. kartta kohdassa Eriksbergin laitumet) Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66936: yki Pinta-ala: n. 0.5 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousaluetta (M) (pyk I) Tyyppi: niitty (ent. pelto), keto Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT) Huomionarvoiset perhoslajit: ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T), ruskosinisiipi (Aricia eumedon) (T), ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T), virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) Maastokäynnit, perhoset: 18.6, 2.7, 14.7 ja

32 Alueen kuvaus: Etelään viettävä rinne, jonka valtalajeina kasvavat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), ahomatara (Galium boreale), koiranputki (Anthriscus sylvestris), ahdekaunokki (Centaurea jacea), paimenmatara (Galium boreale) ja metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum). Rinteen yläpuolella on ilmeisesti ollut kasvimaa, sillä sen kasvillisuus on hyvin rehevää ja juolavehnä- (Elymus repens) valtaista. Itäreunassa on kapea vyöhyke kuivaa niittyä, joka on melko monilajinen, mutta pahasti pensoittumassa. Kuivan reunan valtalajeina ovat nurmirölli (Agrostis capillaris), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga), ahomansikka (Fragaria vesca), huopakeltano (Pilosella officinalis) ja punanata (Festuca rubra). Reunassa kasvaa muutama kataja. Alueen pohjoisreunassa on punainen mökki. Alueen ympäristössä on paljon entisiä peltoalueita ja metsitettyjä entisiä peltoja. Pihapiirissä kasvaa useita kauan sitten lehdestettyjä tai latvottuja puita. Perhosia tutkittiin ainoastaan etelärinteestä, jossa oli eniten mesikasveja. Runsaslukuisia perhoslajeja kohteella olivat lauhahiipijä (Thymelicus lineola), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus), vaaleakulmumittari (Idaea pallidata), pihamittari (Scotopteryx chenobodiata), ruutumittari (Chiasmia clathrata), liitumittari (Siona lineata), kasteyökkönen (Polypogon tentacularius) ja niittoyökkönen (Euglidia glyphica). Hoitosuositus: Haavan vesat kannattaisi poistaa kiireellisesti kuivasta itäreunasta. Aluetta voisi niittää. Kuva 7. Taantunut ketokultasiipi Rosbackan niityllä. (Mia Vaittinen) 19. SAHAJÄRVEN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66879: yki ( : ) Pinta-ala: n. 0.6 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP) (pyk I) Tyyppi: niitty Huomionarvoiset kasvilajit: hirvenkello (Campanula cervicaria) (VU), lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine), mäkikuisma (Hypericum perforatum), purtojuuri (Succisa pratensis) 32

33 Alueen kuvaus: Pihaniitty Sahajärven pohjoispäässä. Alue on ollut kauan aikaa sitten pelto- ja laidunkäytössä. Itäpuolinen osa on hyvin rehevää lupiinin ja vuohenputken valtaamaa (kartan tummempi alue). Länteen päin vanhojen sarkaojien rajaamat alueet hieman köyhtyvät ja lajisto monipuolistuu. Edustavin osa on alueen länsi- ja luoteisreunan muuta aluetta kuivempi ja niukkaravinteisempi alue, jossa runsaita ovat nurmirölli (Agrostis capillaris), timotei (Phleum pratense), ahdekaunokki (Centaurea jacea) ja niittynurmikka (Poa pratensis). Niukkaravinteisemmalla osalla kasvavat myös niityn huomionarvoiset kasvilajit. Kaksivuotisen hirvenkellon runsaus vaihtelee vuosittain. Parhaimpina vuosina hirvenkelloja on ollut kukassa niityllä kymmeniä. Kesällä 2003 oli kukassa ainoastaan neljä yksilöä, kukkimattomia ruusukkeita oli sen sijaan kolmisen kymmentä. Lehtoneidonvaippaa kasvaa lähellä naapurin välistä aitaa kolme yksilöä. Niityn länsiosassa on istutusmäntyjä ja koivut ovat levinneet reunasta myös niityn puolelle. Alueella on myös haavan ja lepän vesoja. Sahajärven niitty 1: Hoitosuositus: Vaikka omistajat ovat niittäneet niittyä vuosittain useiden vuosien ajan, se on pysynyt pääosin hyvin rehevänä. Kesällä 2003 kokeiltiin kahdesti kesässä tapahtuvaa niittoa. Ensi tuntumalta alkukesän ensimmäinen niitto vähensi vuohenputkea ja lupiinia. Kahdesti kesän aikana tapahtuvaa niittoa ja niittojätteen poiskorjuuta kannattaa jatkaa parin vuoden ajan alueen ravinteisuuden vähentämiseksi, ja siirtyä sen jälkeen takaisin elokuun alkupuolella tapahtuvaan yhteen niittoon. Loppukesällä parhaimman alueen niitossa kannattaa käyttää niittokonetta, joka ei kerää heinää itse talteen, vaan heinät haravoidaan niiton jälkeen, joilloin niittykasvien siemenet pääsevät karisemaan maahan. Vieraslajien leviäminen alueella kannattaa estää, sillä mm. lupiini leviää alueella erittäin tehokkaasti. Puustoa luoteisreunasta kannattaa hieman harventaa ja mahdollisesti istutusmännyt kaataa. 20. SNETTANSIN VANHA LAIDUN Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66890: yki Pinta-ala: n. 3.6 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousaluetta (M) (pyk I) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: hirssisara (Carex panicea), purtojuuri (Succisa pratensis), mesimarja (Rubus arcticus), pähkinäpensas (Corylus avellana) 33

34 Alueen kuvaus: Röylässä sijaitseva syrjäinen Snettansin tilan vanha lammaslaidun. Alue on kokonaisuudessaan laaja. Länsi- ja eteläosat ovat hakamaista, runsaita ovat valkovuokko (Anemone nemorosa) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). Pääosa alueesta on kosteaa, lajistoltaan niukkaa niittyä, jonka poikki kulkee ojia. Katajaa kasvavat pienet, muusta ympäristöstä korkeammalla olevat alueet ovat monilajisempia. Näillä kasvavat runsaina mm. rätvänä (Potentilla erecta), valkovuokko, nurmitädyke (Veronica chamaedrys), metsälauha (Deschampsia cespitosa), nurmirölli (Agrostis capillaris), ahomatara (Fragaria vesca) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Pieni osa alueen itäreunassa on metsälaidunta. Alueella kasvaa kohtalaisen runsaana mesimarja. Hoitosuositus: Omistaja pitää aluetta avoimena raivaamalla pensaita ja puiden taimia. Alueelle kaakkoisreunasta ulottuvat pähkinäpensaat kannattaisi kuitenkin säästää. Nyt ne on raivattu tyveä myöten matalaksi. Pähkinäpensasta kasvaa hyvin runsaasti etenkin kalliojyrkänteen alla ja siitä katajaa kasvavia pieniä mäkiä kohti. Alueen parasta hoitoa olisi laidunnus. Varsinkin pajukon vesominen on alueella erittäin voimakasta ja sitä on vaikea pitää kurissa pelkällä raivauksella, mutta tämäkin säännöllisesti tehtynä auttaa alueen säilyttämisessä. Aluetta kannattaisi myös niittää. Snettansin vanha laidun 1: SVINÖN NIITTY JA LAMMASHAKA * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66707: yki Pinta-ala: n. 2.8 ha (tien itäpuolinen alue 2 ha, perhosselvitysalue n. 0.4 ha) Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, haka, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), mäkikattara (Bromus hordeaceus), mäkikaura (Avenula pubescens), mäkitervakko (Lychnis viscaria), valkolehdokki (Platanthera bifolia), ruoholaukka (Allium schoenoprasum), keltamatara (Galium verum) (VU), iharuusu (Rosa mollis) Huomionarvoiset perhoslajit: pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T) ja hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) (T) Maastokäynnit, perhoset: 23.6, 4.7, 15.7 ja Alueen kuvaus: Laaja alue vanhan Suinonmäen keskiaikaisen kylämäen alueella, johon kuuluu kallioita, kallioketoa, entistä peltoa ja niittyä, sekä vanhaa lammashakaa ja metsälaidunta. Edustavin kasvillisuus on kalliolla, sekä niiden välittömässä läheisyydessä, jossa kasvavat mm. mäkikattara, mäkikaura, ruoholaukka ja keto-orvokki (Viola tricolor), sekä tien varren pienessä haassa, jossa kasvavat mm. kartioakankaali ja valkolehdokki. Alueella oli 1970-luvulle saakka suuri 34

35 talo talousrakennuksineen, josta on merkkinä rakennusten perustuksia. Nykyisin vadelma (Rubus idaeus) on levittäytynyt tehokkaasti vanhoille rakennusten paikoille. Alueen länsiosa on ollut talon puutarhana, josta on jäänyt jäljelle monia koristekasveja, mm. raparperi. Suurin osa alueesta on heinittynyttä entistä peltoa, joka on paikoin kosteaa. Runsaita lajeja ovat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranputki (Anthriscus sylvestris), nurmilauha (Deschampsia cespitosa), röyhyvihvilä (Juncus effusus) ja valkoapila (Trifolium repens). Runsaslukuisia perhoslajeja kohteella olivat lauhahiipijä (Thymelicus lineola), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) ja mäkikenttämittari (Xanthorhoe montanata). Maisemallisesti alue on kaunis kokonaisuus Suvisaaristontien varressa ja kannattaa säilyttää kokonaisuudessaan avoimena. Hoitosuositus: Alueen uudelleen ottamista laidunkäyttöön tulisi harkita. Lammaslaidunnus olisi edelleen parasta maiseman hoitoa alueelle, mutta myös hevosten saantia alueelle kannattaa selvittää. Myös alueen niittäminen olisi suotavaa. Laidunnus tai niitto kannattaa ulottaa myös vanhan laidunrajauksen eli entisen peltoalueen ulkopuolelle, vanhalle talon ja navetan paikalle saakka. Svinön niitty ja lammashaka 1: VANTTILAN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66778: yki Pinta-ala: n. 2 ha (perhosselvitysala n ha) Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V), kerrostaloaluetta (AK) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: mäkiarho (Arenaria serpyllifolia), hietalemmikki (Myosotis stricta), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T), virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) Maastokäynnit, perhoset: 12.6, 2.7, 14.7 ja Alueen kuvaus: Vanha lammaslaidun, josta suurin osa on ollut peltona. Alueen kasvillisuus on rehevöitynyttä. Valtalajeja ovat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), juolavehnä (Elymus repens), koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja voikukka (Taraxacum sp.). Kaksi pientä mäkeä ovat olleet kyntämättä ja niillä on joskus sijainnut rakennuksia. Toinen mäistä on avoin ja niittymäinen, toinen puustoinen ja hakamainen, jossa valtalajeina ovat nurmipuntarpää, punanata (Festuca rubra) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Alueella on muutama kalliopaljastuma, jossa kasvavat mm. peltoorvokki (Viola tricolor), mäkivirvilä, isomaksaruoho (Sedum telephium) ja hiirenhäntä (Myosurus 35

36 Vanttilan niitty 1: minimus). Osa alueesta on mesiangervo- (Filipendula ulmaria) valtaista kosteaa niittyä. Runsaslukuisina perhoslajeina alueella esiintyivät lauhahiipijä (Thymelicus lineola), idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion) tesmaperhonen (Aphantopus hyperanus) ja niittoyökkönen (Euglidia glyphica). Kohteen pohjoispuolen puustoisella osalla perhosharrastaja Marko Tähtinen piti kesän aikana perhosrysää, jonka lajit väliseltä ajalta on esitetty taulukossa 3 (liite 3). Listassa esiintyi kaksi lajia, häiveperhonen (Apatura iris) ja aaltoritariyökkönen (Catocala sponsa), jotka kuuluvat nykyisen uhanalaisuusluokituksen (Rassi ym. 2000) mukaan silmälläpidettäviin lajeihin. Häiveperhosen uhkatekijöinä ovat suuret kannanvaihtelut; laji on vakinaistunut maassamme vasta 1990-luvulla. Suurten kannanvaihteluiden lisäksi aaltoritariyökkösen uhkatekijöinä ovat metsien puulajisuhteiden muutokset, kuusettuminen ja lehtipuiden väheneminen. Kohteella havaittiin Tähtisen mukaan myös karttaperhonen (Araschnia levana) (H). Maisemallisesti alue näkyy kauas peltoalueiden yli jokilaakson toiselle puolelle. Hoitosuositus: Alueella laidunnettiin lampaita vielä 1990-luvulla. Laidunnus olisi edelleen alueen parasta hoitoa. Myös alueen niitto on suositeltavaa. Pohjoispäästä kannattaisi poistaa puiden vesat ja avata näkymää pellolle päin Kohtalaisen merkittävät perinneympäristöt 23. BOCKTRÄSKIN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66822: yki Pinta-ala: yht. n. 4.4 ha (pohjoisreuna n. 1 ha) Maanomistaja: Uudenmaan ympäristökeskus, YTV Kaavatilanne: maa- ja metsätalousaluetta (M) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius), purtojuuri (Succisa pratensis) Alueen kuvaus: Laajahko entinen peltoalue Bockträskin koillispuolella. Pääosa alueesta on rehevää entistä peltoa, jolla runsaina kasvavat mm. koiranputki (Anthriscus sylvestris), nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum). Avoimen alueen pohjoisreunassa on melko runsaasti katajaa ja muuta aluetta kuivempaa paimenmatara- (Galium 36

37 1: album) valtaista niittyä. Kasvillisuudeltaan edustavin osa on alueen koillisreunassa, jossa kasvaa mm. kartioakankaalia ja syylälinnunhernettä. Alueella on tehty aiempi luontoselvitys (Kiirikki & Koskinen 2002). Hoitosuositus: Aluetta kannattaisi niittää. 24. BONDAKSEN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66737: yki Pinta-ala: 0.28 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi luonnosteltu (PY) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty Huomionarvoiset kasvilajit: pölkkyruoho (Arabis glabra), keltamatara (Galium verum) (VU), iharuusu (Rosa mollis), hietalemmikki (Myosotis stricta), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma) Maastokäynnit, perhoset: 23.6, 4.7, 15.7 ja 29.7 Alueen kuvaus: Hannuksentien varressa teiden risteyksessä sijaitseva pieni niittylaikku. Kasvillisuus on alueella melko tavanomaista. Tuoreella heinäniityllä kasvavat runsaina nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), voikukka (Taraxacum sp.), hietakastikka (Calamagrostis epigejos) ja juolavehnä (Elymus repens). Suurin osa alueesta on tuoretta pienruohoniittyä, jolla runsaita ovat Bondaksen niitty 1:

38 mm. siankärsämö (Achillea millefolium), nurmitädyke (Veronica chamaedrys), keltamatara, punanata (Festuca rubra), voikukka ja pukinjuuri (Pimpinella saxifraga). Alueella on muutama kalliolaikku. Kohteella ei tavattu huomionarvoisia perhoslajeja. Runsaslukuisia perhoslajeja olivat idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion), viirulehtimittari (Scopula immorata) ja serpentiinimittari (Idaea serpentata). Maisemallisesti alue muodostuu pienestä niittylaikusta vilkkaasti liikennöidyn tien varressa vanhan Hannuksen talon läheisyydessä. Hoitosuositus: Aluetta uhkaavat lähinnä rakentamispaineet. Karikekertymän vähentämiseksi aluetta voisi niittää. 25. KAUKLAHDEN KALLIOMÄKI Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66784: yki Pinta-ala: 0.15 ha Kaavatilanne: osin pientaloaluetta (AP) (Kauklahdenpuiston ak-luonnos 2003) Tyyppi: kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: mäkitervakko (Lychnis viscaria), iharuusu (Rosa mollis), keltamatara (Galium verum) (VU) Alueen kuvaus: Hyvin pieni kallioketoalue, jolla paljaita kalliota, sekä osin melko edustavaa ketokasvillisuutta. Runsaita ovat keto-orvokki (Viola tricolor), ahosuolaheinä (Rumex acetosella), metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja mäkitervakko. Uudellamaalla harvinaisena pidettävä iharuusu muodostaa matalaa pensaikkoa yhdessä koiranruusun kanssa. Kalliolla kasvaa myös muutamia katajia, sekä matalia koivuja ja pihlajia. Rinteen alla kohteen eteläosassa on nurmirölli- (Agrostis capillaris) ja metsälauhavaltaista tuoretta niittyä, jolla kasvaa myös keltamataraa. Aiemmassa luontoselvityksessä (Yrjölä & Häyhä 2003) kalliolta on tavattu myös huomionarvoiset mäkilemmikki (Myosotis ramossissima) ja törrösara (Carex muricata). Hoitosuositus: Kallioketo kannattaa jättää rakentamisen ulkopuolelle. Alueelle levittäytyviä puiden taimia kannattaa ajoittain poistaa. Myös kallionaluspuustoa etelään ja lounaaseen voisi hieman harventaa alarinteen valo-olosuhteiden parantamiseksi. 26. KILON NIITTYLAIKKU * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 0.5 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysalue (V) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, kulttuurikasviyhdistymä Huomionarvoiset kasvilajit: pölkkyruoho (Arabis glabra), hietalemmikki (Myosotis stricta), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), mäkikaura (Avenula pubescens) Huomionarvoiset perhoslajit: karttaperhonen (Araschnia levana) (H) ja hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) (T) Maastokäynnit, perhoset: 4.6, 25.6, 7.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Mäennyppylä, jolla on ennen sijainnut rakennuksia. Avointa niittymäistä, sekä matalaa mäntyä kasvavaa aluetta. Kohde rajoittuu eteläpuolelta pyörätiehen, pohjoispuolelta harvahkoon mäntymetsään. Alue on verrattain monilajinen, niittymäiset osat ovat heinittyneitä, nurmipuntarpää- (Alopecurus pratensis) valtaisia. Hieman kalliopaljastumia, joilla kasvavat runsaina 38

39 Kilon niittylaikku 1: isomaksaruoho (Sedum telephium), pelto-orvokki (Viola arvensis) ja kevätkynsimö (Erophila verna). Monin paikoin mm. isomaksaruoho on jäänyt heinien peittoon. Runsaslukuisena perhoslajina alueella esiintyi lauhahiipijä (Thymelicus lineola). Alueen pohjoisreunan metsäkaistaleeseen rajautuvalla kalliolaikulla lensi kesäkuun alussa kaksi karttaperhosta. Samalla paikalla nähtiin heinäkuun lopussa kaksi toisen sukupolven yksilöä. Maisemallisesti alue muodostaa pienen saarekkeen niittylaikkuineen pyörätien varressa. Länsireunassa on jonkinlainen risujen säilytyspaikka. Hoitosuositus: Avointa osaa kannattaisi niittää mm. isomaksaruohon esiin saamiseksi. Pyörätien puolen niityn reunaa niitettiin kesän 2003 aikana parin metrin leveydeltä. Kuva 8. Karttaperhonen Kilon niittylaikulla. (Mia Vaittinen) 39

40 27. KYLÄNPÄÄN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66691: yki ( Pinta-ala: 0.7 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: mäkikuisma (Hypericum perforatum), keltamaite (Lotus corniculatus), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma) Alueen kuvaus: Avoin niittyalue Suvisaarentien ja Bergöntien risteyksestä länteen. Aluetta reunustavat pohjoisreunan ja itäosan puustoiset hakamaiset alueet. Alue on ollut joskus peltokäytössä. Pääosa on tuoretta korkeakasvuista heinäniittyä. Erittäin runsaana koko alueella kasvaa heinäkaura (Arrhenatherum elatius), joka on luultavasti viljelyjäänne. Huomattavan runsaita ovat myös mäkikuisma ja keltamaite. Näiden lisäksi myös mm. paimenmatara (Galium album), siankärsämö (Achillea millefolium) ja hietakastikka (Calamagrostis epigejos) ovat runsaita. Eteläosan kostealla niityllä valtalajeina ovat mesiangervo (Filipendula ulmaria) ja hietakastikka. Alue on maisemallisesti yksi harvoja avoimia alueita Suvisaarentien varressa. Hoitosuositus: Aluetta kannattaisi niittää ajoittain. Uhkana ovat mesiangervon leviäminen ja pensoittuminen. Kylänpään niitty 1: MATALAJÄRVEN ETELÄPUOLINEN LAIDUN Peruskarttalehti: , (ks. sijainti kartalla Matalajärven niityt) Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66838: yki Pinta-ala: n. 0.8 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltainen alue (M) (pyk I) Tyyppi: niitty, rantaniitty Huomionarvoiset kasvilajit: jäkki (Nardus stricta), nurmitatar (Bistorta vivipara), hirssisara (Carex panicea) Alueen kuvaus: Matalajärven eteläpuolella on vielä hieman jäljellä entistä rantalaidunta. Kapea tuoreen niityn kaista kulkee sähkölinjaa seuraillen kosteamman rantaniityn ja pellon välissä. Alue on jaettu kahteen hevoslaitumeen. Itäpuolinen alue on rehevämpi ja avonaisempi, lyhyeksi syöty. Valtalajeina ovat nurmilauha (Deschamsia cespitosa), rönsyleinikki (Ranunculus repens) ja ketohanhikki (Potentilla anserina). Pellon ja niityn välissä on suuri tammi. Niityn järven puoleisella reunalla on vanhoja heinäpaaleja. Alueen länsipuoli on monilajisempi, mutta pensoittumassa. Myös niitylle 40

41 kasatut ojan ruoppausmassat ovat hankaloittaneet niittykasvien säilymistä ja laskeneet alueen arvoa. Länsiosassa kasvavat kuitenkin vielä muutamassa melko edustavassa pienruohokohdassa mm. jäkki ja nurmitatar. Runsaita ovat rätvänä (Potentilla erecta), nurmirölli (Agrostis capillaris), jokapaikansara (Carex nigra), ojakärsämö (Achillea ptarmica) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Kosteammissa kohdissa sarat ja röyhyvihvilä (Juncus effusus) ovat runsaita. Hoitosuositus: Hevoslaidunnus on hyvää hoitoa alueelle. Paju ja koivun taimet ovat valtaamassa alaa niittykasvillisuudelta. Pensaat ja puun taimet kannattaa ajoittain raivata alueelta. Laidunta voisi laajentaa kosteammalle rantaniitylle päin. Vanhoja heiniä ei kannata kuljettaa niitylle niiden rehevöittävän vaikutuksen takia. 29. MOISÖN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp: 66696: yki 3723 Pinta-ala: n. 0,2 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty Huomionarvoiset kasvilajit: lehtomaitikka (Melampyrum nemorosum), valkolehdokki (Platanthera bifolia) Moisön niitty 1: Alueen kuvaus: Moisön saarella Suvisaaristossa oleva niittymäinen, osin hakamainen alue talon pihassa, joka rajoittuu merenrantaan. Alue on ollut aikanaan peltokäytössä, mutta viljelystä on kulunut kauan. Alue on toiminut myös laitumena 1940-luvulla, jonka jälkeen se metsittyi, mutta on raivattu uudelleen avoimemmaksi. Tuore niitty on nurmilauha- (Deschamsia cespitosa) valtainen ja paikoin runsasruohoinen. Moisön niitty on ollut mukana valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa vuonna 1995, josta kohteen lajitiedot ovat peräisin (Pykälä & Bonn 2000). Hoitosuositus: Asukkaat hoitavat aluetta niittämällä. Niitetty säännöllisesti kerran kesässä luvun puolivälistä asti. Hoitoa kannattaa jatkaa niittyalueen säilyttämiseksi. Vieraslajit, mm. lupiini ovat vallanneet osan alueesta, ne kannattaisi poistaa. Niityllä kasvaa pähkinäpensas ja suuri koivu, myös joitakin istutettuja puita, mm. kirsikkapuu ja lehtikuusi. 30. SALAKOSKEN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66871: yki Pinta-ala: 0.3 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: niitty, entinen pelto 41

42 Huomionarvoiset kasvilajit: kelta-apila (Trifolium aureum) (NT), kesämaitiainen (Leontodon hispidus) Alueen kuvaus: Keskiosassa ja eteläreunassa on tuoretta niittyä, jossa kasvaa runsaasti kesämaitiaista. Muita runsaita lajeja ovat mm. sarjakeltano (Hieracium umbellatum), niittynätkelmä (Lathyrus pratensis) ja metsäapila (Trifolium medium). Tien vastaisessa reunassa kasvaa melko runsaasti peurankelloa (Campanula glomerata). Alueen yläosa on ollut äskettäin peltokäytössä, viimeksi pari vuotta sitten perunapeltona. Nykyään yläosassa kasvaa runsaasti koiranheinää (Dactylis glomerata) ja vuohenputkea (Aegopodium podagraria). Alueella on joskus kasvatettu mansikkaa, sillä sitä kasvaa melko runsaasti niityllä. Koko alue on ollut myös heinäpeltona. Hoitosuositus: Alueen niitto olisi suositeltavaa. Salakosken niitty 1: SUOMENOJAN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 3.5 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: rantaniitty Alueen kuvaus: Kostea rantaniitty, jota läheisen tallin hevoset laiduntavat kesäisin. Melko niukkalajinen, sara- ja luikkavaltainen. Avoin, matalakasvuinen alue on tärkeä monille linnuille, mm. kahlaajille ja kottaraisille. Hoitosuositus: Hevoslaidunnusta kannattaa jatkaa. Suomenojan niitty 1:

43 Muut huomionarvoiset alueet 32. HEINÄSLAMMEN ENTISET PELLOT Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 3 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysalue (V), (pyk I) Tyyppi: entinen pelto, niitty Alueen kuvaus: Heinäslammen luoteispuolella on melko laaja alue entistä peltoa. Paikoin alueella on niittymäisiä, kohtalaisen monilajisia kohtia. Edustavin kohta on tontin lounaispuolella oleva pieni niitty (kartassa vaaleammalla). Tällä alueella runsaana esiintyvät mm. purtojuuri (Succisa pratensis), nurmipiippo (Luzula multiflora), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), ahdekaunokki (Centaurea jacea) ja nurmitädyke (Veronica chamaedrys). Aiempien tietojen mukaan alue on myös hirvenkellon (Campanula cervicaria) kasvupaikka (mm. Heinonen 2002) ja sen seurassa on tavattu myös valkolehdokkia (Platanthera bifolia). Heinäslammen ympäristö on aiempien tietojen perusteella rauhoitetun kirjoverkkoperhosen (Euphydryas maturna) elinaluetta. Hoitosuositus: Aluetta kannattaisi pitää avoimena niittämällä säännöllisesti. Heinäslammen entiset pellot 1: KANNUSILLANMÄKI Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66795: yki Pinta-ala: n. 1.7 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysalue (V), julkisten palvelujen ja hallinnon alue (PY) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, lehtomainen metsä, kallio Alueen kuvaus: Rakentamiselta säästynyt mäki aivan Espoon keskuksen vieressä. Alueen vanhoissa rakennuksissa toimii useita kansalaisjärjestöjä. Alueen säilyttämiseksi ja ennallistamiseksi on perustettu Pappilanportti- niminen projekti, jonka tarkoituksena on kerätä 43

44 varoja mm. alueen kasvillisuuden ennallistamiseen ja kulttuurihistoriallisten arvojen esille tuomiseen. Mäki on pääasiassa lehtomaista metsää. Aluskasvillisuutena esiintyvät lillukka (Rubus saxatilis), ahomansikka (Fragaria vesca), villiintynyt ukkomansikka (Fragaria muricata) ja metsäapila (Trifolium medium) (Jalava 2002). Musiikkiopiston pihalla on niittylaikku, jossa kasvaa tavallista niittylajistoa, mm. nurmitädyke (Veronica chamaedrys), huopakeltano (Pilosella officinalis), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga). Kallioilla kasvaa keto-orvokkia (Viola tricolor), tuoksusimaketta (Anthoxanthum odoratum), ahosuolaheinää (Rumex acetosella) ja isomaksaruohoa (Sedum telephium). Kannusillanmäellä on tehty perhoslajiston inventointi käyttäen valorysää (Jalava 2002). Alueella tavattiin huomattavan suuri määrä perhosia (yli 550 lajia). Kohteella esiintyi neljä merkittävää uhanalaisuusluokitukseen kuuluvaa perhoslajia, joista kaksi, kirjotäpläkoi (Ethmia funerella) ja kuuyökkönen (Polypogon lunalis) on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi (Rassi ym. 2000). Molempien lajien uhanalaisuuden syynä on avoimien alueiden sulkeutuminen. Lisäksi kohteella tavattiin vyöneilikkayökkönen (Hadena compta) ja punapetoyökkönen (Cosmia pyralina), joista molemmat ovat luokiteltu silmälläpidettäviksi. Vyöneilikkayökkösen uhkatekijöiksi on mainittu avointen alueiden sulkeutuminen ja rakentaminen. Punapetoyökköstä uhkaavat rakentaminen ja suuret kannanvaihtelut. Hoitosuositus: Puuston ja pensaston harvennus. Niittylaikkujen niitto. Kannusillanmäki 1: KAUKLAHDEN ASUNTOMESSUALUEEN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66782: yki Pinta-ala: n. 1 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: pientaloalue (AP), puisto (VP) (Kauklahdenpuiston ak-luonnos 2003) Tyyppi: entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: iharuusu (Rosa mollis), mäkitervakko (Lychnis viscaria) Alueen kuvaus: Entinen niitty- ja peltokäytössä ollut alue, jonka länsireunalla on rakennuksen raunio ja Narvankujaa vasten kulkee vanhaa matalaa kiviaitaa. Kasvillisuus on pääosin rehevää tuoretta heinäniittyä, jonka valtalajeina ovat koiranheinä (Dactylis glomerata), karhunputki (Angelica sylvestris), hietakastikka (Calamagrostis epigejos) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Alueen lounaisosassa on pieni kuiva mäkitervakkoketo, osin harvennetun koivikon alla. Yläosan kuivemmalla niityn osalla kasvavat runsaina myös nurmirölli, pukinjuuri (Pimpinella saxifraga), siankärsämö (Achillea 44

45 millefolium) ja timotei (Phleum pratense). Ukkomansikkaa (Fragaria muricata) kasvaa runsaasti alueen luoteiskulmassa. Narvankujan reunassa on runsaasti puustoa, pääasiassa melko nuorta, mutta joukossa myös muutama vanhempi koivu, vaahtera ja kuusi. Alueella on hyvin runsaasti vaahteran, tuomen ja haavan vesoja. Runsaasti tuomea kasvaa loivan rinteen alaosassa. Metsikköä on vasta harvennettu ja hakkuutähteet on haketettu alueelle. Aluetta voisi harkita jätettäväksi ainakin osin luonnonniityksi sen sijaan, että paikalle rakennetaan kokonaan uudelleen muokattava puisto. Hoitosuositus: Jos aluetta hoidetaan niittynä, rehevimpiä osia voisi niittää. Haketta ei jatkossa kannattaisi levittää ainakaan niityn puolelle, eikä mäkitervakkokohtiin. Vaahteran taimet kannattaisi poistaa, eikä niitä kannata päästää leviämään avoimelle alueelle. 35. KYTÖN MERENRANTANIITYT Peruskarttalehti: Maanomistaja: puolustusvoimat Tyyppi: merenrantaniitty, niitty, kallioketo Alueen kuvaus: Puolustusvoimille kuuluvalla saarella esiintyy paikoin edustavaa merenrantaniittyä varsinkin lounaisosassa saarta. Lisäksi laivalaiturin on luona niittymäistä ja vanhaa kalastaja-asutuksen piha-aluetta. Saarella esiintyy paljon niittyjen ja rantaniittyjen kasvilajeja mm. isorantasappi (Centaurium littorale), merirannikki (Glaux maritima), ruohokanukka (Cornus suecica), suola-arho (Honckenya peploides), rantatädyke (Veronica spicata), meriputki (Angelica archangelica ssp. litoralis), keltamaite (Lotus corniculatus), merisaunio (Tripleurospermum maritimum), rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis), isolaukku (Rhinanthus serotinus) ja pikkulaukku (Rhinanthus minor). Saarella tehty luontoarvojen selvitys (Lammi & Venetvaara 2001), jossa tarkemmin saaren kasvillisuudesta. Hoitosuositus: Mahdollinen virkistyskäyttö kannattaa ohjata pois herkimmiltä alueilta, etenkin lounaisosassa. 36. LAAJARANNAN ALUE Peruskarttalehti: (ks. kartta Laajalahden rantaniityt) Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 1.4 ha Maanomistaja: Suomen valtio Kaavatilanne: virkistysalue (V), suojelualue (SL1) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: niitty, kallioketo, haka, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: pölkkyruoho (Arabis glabra), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), hietalemmikki (Myosotis stricta) Alueen kuvaus: Sijoittuu aivan Kehä I:n varteen, sen itäpuolelle, Sakkolantien päähän. Kohteella osin niittymäistä, osin hakamaista aluetta, sekä hieman kalliopaljastumia. Kasvillisuus on tavanomaista, mutta melko monipuolista, pääosin nurmipuntarpää- (Alopecurus pratensis) ja koiranputki- (Anthriscus sylvestris) valtaista heinäniittyä, sekä nurmipuntarpää-, punanata- (Festuca rubra), ahomansikka- (Fragaria vesca) valtaista hakamaista aluetta. Muuntajan läheisyydessä on istutettuja katajia. Osin alue on hyvin rehevää, myös vadelmaa (Rubus idaeus) on runsaasti. Alueella kasvaa suuri rauhoitettu tammi. Paikalla on sijainnut joskus rakennuksia. Alue voisi toimia mukavana Kehä I:n varressa olevana maisemallisena niitty- ja haka-alueena. 45

46 Hoitosuositus: Nuoren puuston mm. koivun ja haavan poisto olisi tarpeen, jos aluetta halutaan kehittää perinnemaisemana. Muutenkin näkymää voisi raivata, jolloin alue näkyisi paremmin Kehä I:lle. Myös säännöllinen niitto olisi kasvillisuudelle hyväksi. 37. LAKISTON KÄRRYTIE Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Maanomistaja: Helsingin kaupunki Kaavatilanne: maatalousvaltainen alue (MM) (pyk II) Tyyppi: niitty Alueen kuvaus: Lullammen koillispuolitse kulkee umpeutumassa oleva tie, johon liittyy pieni niittylaikku ja vanha kärrytien varsi, joilla on niittylajistoa. Ympärillä on vanhoja umpeen kasvamassa olevia peltoalueita. Niityllä kasvaa paljon kukkivia kasveja, joista runsaita ovat ahdekaunokki (Centaurea jacea), huopa-ohdake (Cirsium helenioides), purtojuuri (Succisa pratensis), rätvänä (Potentilla erecta) ja niittyhumala (Prunella vulgaris). Myös päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja särmäkuisma (Hypericum maculatum) ovat melko runsaita. Kärrytiellä kasvaa maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata) ja kartioakankaali (Ajuga pyramidalis). Kuivassa tien laidassa esiintyy hieman kissankäpälää (Antennaria dioica). Alueella lenteli loppukesällä paljon metsänokiperhosia (Erebia ligea). Hoitosuositus: Niittyä voisi niittää ajoittain karikekertymän vähentämiseksi ja pensoittumisen estämiseksi. 38. MÖSSENKÄRRIN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66777: yki Pinta-ala: 0.5 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysalue (V) (Keskuspuisto I) Tyyppi: niitty, entinen pelto Mössenkärrin pohjoispuoli ja Rönnängen 1:

47 Alueen kuvaus: Mössenkärrin lammen pohjoispuoli Keskuspuistossa on niittymäistä aluetta. Alueella kasvaa tavallisia niittykasveja, kuten ahomatara (Galium boreale), paimenmatara (Galium album), niittyleinikki (Ranunculus acris), huopaohdake (Cirsium helenioides), nurmitädyke (Veronica chamaedrys) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Lämpöoloiltaan alue on suotuisa, perhosten pitämä paikka. Alue on ollut aikoinaan peltokäytössä. Hoitosuositus: Aluetta kannattaisi niittää säännöllisesti. 39. ODILAMMEN NIITTY * Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 0.2 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkitysaluetta (V) (pyk I) Tyyppi: kostea niitty Huomionarvoiset perhoslajit: lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T), ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T) ja täpläpapurikko (Pararge aegeria) (H) Maastokäynnit, perhoset: 18.6, 2.7, 14.7 ja 29.7 Odilammen niitty 1: Alueen kuvaus: Pieni avoin niittymäinen alue metsän keskellä. Kasvilajisto on niukka, pääasiassa viitakastikka- (Calamagrostis canescens) valtaista. Runsaina kasvavat myös korpikaisla (Scirpus sylvaticus), metsäkorte (Equisetum sylvaticum), huopaohdake (Cirsium helenioides) ja suo-orvokki (Viola palustris). Reunamilla hieman päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare), ahomansikkaa (Fragaria vesca) ja kissankelloa (Campanula rotundifolia). Alue on ollut joskus ilmeisesti heinäpeltona. Eteläosa niitystä varsin reheväkasvuista, mm. nokkosta (Urtica dioica) ja mesiangervoa (Filipendula ulmaria). Runsaslukuisena alueella esiintyi metsänokiperhonen (Erebia ligea). Hoitosuositus: Perhosten kannalta alue kannattaa pitää avoimena. 40. PENTALAN ENTISET PELLOT Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66681: yki Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V), julkisten palvelujen ja hallinnon alue (PY) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: entinen pelto 47

48 Pentalan entiset pellot 1: Alueen kuvaus: Vanhan kalastajakylän entisiä peltoalueita, puutarhaa ja koivukuja, joka johtaa vanhalle hyväkuntoiselle tallille. Kasvillisuus alueella on tavanomaista. Pensaikko on valtaamassa avoimia alueita. Sitä on hieman raivattu polun varrelta. Maisemallisesti ja historiallisesti alue on säilyttämisen arvoinen. Rantaan on tulossa saaristomuseo, jonka yhteyteen alueen voisi liittää. Hoitosuositus: Alue kannattaa pitää avoimena raivaamalla ja mahdollisesti niittämällä. 41. PUUSTELLINMÄKI Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 0.6 ha Yleiskaava: virkistysalue (V), julkisten palvelujen ja hallinnon alue (PY) (eyk-luonnos 97) Maanomistaja: valtio Tyyppi: kallioketo, niitty, kulttuurikasviyhdistymä Huomionarvoiset kasvilajit: pölkkyruoho (Arabis glabra), ukontulikukka (Verbascum thapsus), mäkikaura (Avenula pubescens), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT) Alueen kuvaus: Vanhan Mäkkylän tilan mailla, nykyisen Arla-Instituutin läheisyydessä oleva, etelään viettävä mäkialue, joka on pääosin entistä puutarhaa, joutomaata ja virkistysmetsikköä. Alueella on muutamien kalliopaljastumia, joilla kasvaa mm. isomaksaruohoa (Sedum telephium), sekä rehöitynyt avoin niittymäinen alue, jolla kasvaa valtalajina nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis). Avoimella niittymäisellä alueella on sorakasa. Mäen itäisellä pyörätien vieressä olevalla pienellä alueella esiintyy kulttuurikasveja, mm. pölkkyruohoa ja ukontulikukkaa. Maisemallisesti ja virkistysarvoiltaan mäki on arvokas alue tiheään rakennetun Leppävaaran ja Mäkkylän alueella. Alueella on runsaasti vanhaa puustoa, metsässä mm. valtavan kokoisia poppeleita ja vaahteroita. Hoitosuositus: Jos alueen virkistysaluearvoa haluaa parantaa, voisi pensaikkoa ja puustoa hieman raivata, sekä niittää avoimia osia. 48

49 Puustellinmäki 1: RÖNNÄNGEN Peruskarttalehti: (ks. kartta kohdassa Mössenkärr) Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66779: yki Pinta-ala: 3 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V) (Keskuspuisto I) Tyyppi: entinen pelto, niitty Alueen kuvaus: Keskuspuistossa oleva entinen pelto alue, jota kaupungin viherpalvelut ovat alkaneet hoitaa niittynä. Ympäröivää puustoa raivattu ja sille on kehittymässä hieman hakamainen ilme. Pääasiassa mesiangervon (Filipendula ulmaria) valtaamaa kosteaa niittyä. Pohjoisreuna hieman kuivempaa ja siellä kasvaa tyypillisiä niittylajeja, kuten ahomansikka (Fragaria vesca), ahomatara (Galium boreale), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga) ja niittyleinikki (Ranunculus acris). Hoitosuositus: Niitto ja alueelle leviävien pensaiden poisto ovat suositeltavia toimenpiteitä. Haketusta ei kannata ulottaa niitylle tai sen reunaan saakka, sillä kuivemmat reuna-alueet saattavat olla tärkeitä kasvupaikkoja niittylajeille. 43. TVIJÄLPIN NIITTYALUEET Peruskarttalehti: Maanomistaja: Espoon kaupunki Tyyppi: rantaniitty, niitty, haka, entinen pelto Alueen kuvaus: Virkistysalueena toimivalla saarella on ollut kolme taloa pysyvästi asuttuna, jotka ovat nyt kesämökkeinä. Taloilla oli ennen karjaa ja saarella on mm. vanha lato. Ladon luona kasvillisuus on niittymäistä, osin hakamaista, mutta heinittynyttä; nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) on runsas, samoin pietaryrtti (Tanacetum vulgare) ja lillukka (Rubus saxatilis). Vadelma (Rubus idaeus) on vallannut laajalti entiset niitty- ja peltoalueet. Itäosassa on kapea rantaniittykaista meren ja polun välissä. Siellä kasvaa mm. ruohokanukka (Cornus suecica), keltamaite (Lotus corniculatus), merisaunio (Tripleurospermum maritimum), rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis), siankärsämö (Achillea millefolium), ketohanhikki (Potentilla anserina), rantatädyke (Veronica longifolia), merirannikki (Glaux maritima), ruoholaukka (Allium schoenoprasum). Saaren keskellä oleva lahden pohjukka on ruovikoitunut. Hoitosuositus: Entiset niittyalueet voisi pitää avoimina virkistysarvojen lisäämiseksi. Niitä voisi mahdollisesti niittää ja niille levittäytyvä puusto kannattaisi poistaa ajoittain. 49

50 4.2. Metsähallitukset perinneympäristökohteet Espoossa 44. ESPOONLAHDEN RANTANIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66765: yki Pinta-ala: n. 9 ha Tyyppi: rantaniitty, haka Alueen kuvaus: Laaja rantaniittyalue Fiskarsin mäen kupeessa, joka on otettu uudelleen laidunnukseen vuonna Pääosa alueesta on nurmilauha- (Deschampsia cespitosa) ja mesiangervo- (Filipendula ulmaria) valtaista kosteaa niittyä. Tuoreen niityn kasveja esiintyy lähinnä pohjoisosan hakamaisella mäellä. Laiduneläiminä ovat olleet nautakarja ja lampaat. Kesällä 2003 aluetta laidunsi ylämaankarja. Alueeseen kuluu avointa entistä peltoa, sekä puustoista, laidunnuksen myötä hakamaiseksi kehittynyttä aluetta. Laidunnus on ehkäissyt ruovikon leviämistä. Alueella on tehty kasvillisuusselvitys (Ryttäri & Tukia 1994). Hoitosuositus: Laidunnusta kannattaa jatkaa. Espoonlahden rantaniitty 1: HÖGBACKAN HEVOSLAIDUN Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki Pinta-ala: n. 1.5 ha Tyyppi: niitty, ex pelto Alueen kuvaus: Kattilaan vievän tien varressa oleva hevoslaidun. Suurin osa alueesta on ollut ilmeisesti peltokäytössä, mutta korkein ja kuivin osa on kehittynyt niittymäiseksi. Pääasiassa valkoapilaa (Trifolium repens), nurmirölliä (Agrostis capillaris), nurmilauhaa (Deschampsia cespitosa) ja nurminataa (Festuca pratensis) kasvavaa tuoretta niittyä, myös alsikeapila (Trifolium hybridum) on runsas. Niitty on hyönteislajistoltaan rikas. Perhoslajeja on Suomen ympäristökeskuksen perinnebiotooppeihin liittyvän tutkimuksen (Kuussaari, Pöyry, Pykälä, Paukkunen, julkaisematon aineisto) aikana vuosina havaittu 70. Kohteella on havaittu mm. seuraavat taantuneet 50

51 perhoslajit: mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae), ritariperhonen (Papilio machaon), pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe), lehtosinisiipi (Aricia artaxerxes), hohtosinisiipi (Polyommatus icarus), niittyvihersiipi (Adscita statices), virnapunatäplä (Zygaena viciae) ja punemittari (Lyhtria cruentaria). Lisäksi alueelta on havaittu 27 myrkkypistiäislajia; huomionarvoisina mm. pitkäsarvimehiläinen (Eucera longicornis) ja niittymuurariampiainen (Eumenes pedunculatus). Alueella kasvaa pieni kasvusto harvinaista sikojuurta (Scorzonera humilis). Puustoa on raivattu keväällä Hoitosuositus: Laidunnusta kannattaa jatkaa. Högbackan hevoslaidun 1: HÖGBACKAN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki ( : ) Pinta-ala: n. 0.5 ha Tyyppi: niitty Alueen kuvaus: Etelään viettävässä rinteessä Högbackan tilan välittömässä läheisyydessä oleva, melko rehevä tuore heinäniitty, joka on nurmipuntarpää- (Alopecurus pratensis) valtainen. Aluetta on niitetty säännöllisesti. Hoitosuositus: Niittoa kannattaa jatkaa vuosittain. 47. LAAJALAHDEN RANTANIITYT Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp 6678 : yki 3379 Pinta-ala: yht. n. 32 ha Tyyppi: rantaniitty, haka Alueen kuvaus: Laaja rantaniittyalue, joka on otettu uudelleen laidunnukseen. Niitty on osin tuoretta nurmilauhan (Deschampsia cespitosa) vallitsemaa, osin kosteaa rantaniittyä. Paikoin esiintyy edustavaa rantaniittykasvillisuutta (Nieminen 1998, julkaisematon), mm. merisara (Carex mackenziei), rantanätkelmä (Lathyrus palustris), käärmeenkieli (Ophioglossum vulgatum), hentosuolake (Triglochin palustris). Pohjoisella rantaniityllä laidunnus alkoi uudelleen vuonna 1993, Otaniemen puoleisella laitumella vuonna Näitä alueita on pikku hiljaa laajennettu. Kesällä 2003 pohjoista osaa laidunsivat itäsuomenkarjaan kuuluvat emolehmät vasikoineen, sekä lauma lampaita. Otaniemen puoleisella alueella laidunsi myös itäsuomenkarja. Alue on ollut entistä peltoa, mutta hoidon ansiosta se on alkanut kehittyä niittymäisemmäksi ja ruovikko on vähentynyt. Laidunnus on parantanut myös alueen lintujen oloja, lisäämällä mm. kahlaajille sopivaa elinympäristöä. Puustoiset osat ovat laidunnuksen myötä kehittymässä hakamaisiksi. 51

52 Alue on tärkeä osa Laajalahden luonnonsuojelualuetta ja Villa Elfvikin toimintaa. Pohjoisosassa on osaa entisestä pellosta niitetty säännöllisesti vuosittain Espoon viherpalvelujen ja Villa Elfvikin järjestämien talkoiden yhteydessä. Siellä täällä Laajalahden alueella on pieniä ketomaisia laikkuja, joissa kasvavat mm. keltamatara (Galium verum), mäkikaura (Avenula pubescens) ja hietalemmikki (Myosotis stricta). Hoitosuositus: Nykyisen kaltaista laidunnusta kannattaa jatkaa. Laajalahden rantaniityt ja Laajarannan alue 1: PUROLAN NIITTY Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp : yki 3629 Pinta-ala: n. 0.7 ha Tyyppi: niitty Alueen kuvaus: Alue on ollut mukana valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa (Pykälä & Bonn 2000). Alue on mesiangervo-(filipendula ulmaria) ja huopaohdake- (Cirsium helenioides) valtainen, monilajinen, osin kostea, osin tuore suurruohoniitty vanhan tilan tuntumassa kahdessa osassa. Osa on tilan vanhoilla rakennusten sijaintipaikoilla, osa lähistöllä, metsän ja vanhojen peltoalueiden välissä. Runsaita ovat mm. rätvänä (Potentilla erecta), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), särmäkuisma (Hypericum maculatum), vuohenputki (Aegopodium podagraria) ja niittyleinikki (Ranunculus acris). Alueen ongelmana on voimakkaasti levittäytyvä lupiini (Lupinus polyphyllus). Huomionarvoisia kasvilajeja ovat hirvenkello (Campanula cervicaria) (VU), purtojuuri (Succisa pratensis), nurmitatar (Bistorta vivipara), mäkikaura (Avenula pubescens), hirssisara (Carex panicea), lehtoleinikki (Ranunculus cassubicus) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT). Hoito: Alueen hoito on aloitettu Hoitoon kuuluu niitto, sekä puiden ja pensaiden raivaus. 52

53 4.3. Maisemakokonaisuudet Espoossa on vielä säilynyt monin paikoin vanhaa maatalousympäristöä, joka koostuu kumpuilevasta maisemasta, jossa mäen päälle sijoittuu vanha asutus ja alavat alueet ovat olleet viljelyksessä. Huomattavia, pääkaupunkiseudulla ainutlaatuisia maisema-alueita ovat etenkin Röylän viljelymaisema, Söderskogin viljelymaisema ja vanhan Nuuksion alue. Pakankylästä Röylän läpi Bodomiin kulkeva tie on säilyttänyt kylätiemäisen leimansa, tien kulkiessa aivan talojen ja talousrakennusten lomassa peltoalueita myötäillen. Röylän vielä viljelyksessä oleva peltoalue on säilynyt harvinaisen laajana. Vanha rakennuskanta alueella on erittäin arvokasta. Söderskogin vanha viljelymaisema sijoittuu aivan Espoon keskuksen tuntumaan ja sitä uhkaavat rakentamispaineet. Mäen kumpareella on vanha kartano ja lähellä vanhoja torppia. Alue on maisemallisesti arvokas kokonaisuus, joka kannattaisi säilyttää viljeltynä, avoimena alueena. Osa entisistä pelloista on jo metsitetty. Uusi tie ja rakentaminen rikkoisivat arvokkaan maisemakokonaisuuden. Vanha Nuuksio on Espoon vanhimpia kyläalueita. Kylä oli suurin Espoon kylistä 1800 luvun puolivälissä. Jäljellä on vielä vanhaa rakennuskantaa, peltoa ja niittyä. Osa pelloista ei enää ole viljelyksessä ja niitä uhkaa umpeenkasvu. Edellä mainittujen lisäksi avointa viljelymaisemaa on vielä laajemmalti jäljellä mm. Espoonjokilaaksossa Vanttilassa. Jokilaakso on kaunis maisemakokonaisuus joka näkyy kauas ylempänä kulkeville teille ja rautatielle. Myös Matalajärven ja Bodominjärven ympärillä olevat peltoalueet ovat vielä maisemallisesti arvokkaita, vaikka ovatkin vähentyneet golfkentän ja rakentamisen myötä. Vanhakartanon perinteikkäät maatalousalueet ovat jo pitkälti saaneet antaa tilaa asuntorakentamiselle. Samoin Lahnuksen vanhaa viljelymaisemaa Pohjois- Espoossa ollaan kovaa vauhtia rakentamassa. Bembölessä kahvituvalta ja Glimsin talomuseolta aukeava maisema peltoineen ja vanhoine rakennuksineen mäen rinteillä käsittää vielä viitteitä menneestä ympäristöstä. Kaikkiaan monet ennen avoimet maisema-alueet ovat viljelyn loputtua voimakkaasti pusikoitumassa ja muuttumassa ilmeeltään samankaltaisiksi heinittyneiksi joutomaiksi ja pensaikoiksi. Espoolle ennen luonteenomainen perinteikäs viljelyalueiden, vanhan asutuksen, metsäsaarekkeiden, laidunten, jokilaaksojen ja järvien, sekä kallioalueiden muodostama kumpuileva, monimuotoinen mosaiikkimainen maisema ollaan nopeasti menettämässä. 53

54 Kuva 9. Maatalousmaisemaa Lahnuksessa. (Katja Raatikainen) 5.1. Kasvit 5. PERINNEYMPÄRISTÖJEN ELIÖLAJISTO ESPOOSSA Perinneympäristöjen kasvillisuus Espoo on kasvillisuudeltaan hyvin vaihteleva ja monipuolinen. Espoon pienialaisista perinneympäristöistä suurin osa on erilaisia tuoreita niittyjä. Kalliokedot ovat olleet varsinkin Etelä-Espoolle tyypillisiä, näistä valitettavan vähän on enää jäljellä. Varsinkin rakentaminen on hävittänyt monet ketokohteet. Pohjois-Espoossa avointen niittyjen määrä on ollut vähäisempi, mutta niillä on ollut paremmat mahdollisuudet säilyä rakentamisen keskittyessä eteläiseen Espooseen. Metsälaitumet ovat olleet yleisiä pohjoisessa, mutta edustavia metsälaitumia ei enää ole jäljellä ja vanhat metsälaidunnusalueet ovat vaikeita löytää. Koska laidunnusta tai niittoa ei enää monellakaan kohteella ole, ovat ne usein reheviä, voimakkaasti heinittyneitä ja umpeutumassa. Rehevyyteen saattaa olla syynä aiempi lannoitus, peltokäyttö tai lisärehun antaminen laiduneläimille. Näillä kaikilla on rehevöittävä ja lajistoa köyhdyttävä vaikutus (mm. Pykälä 2001). Runsasravinteisilla paikoilla viihtyvät mm. koiranputki, nokkonen, pelto-ohdake, koiranheinä ja nurmipuntarpää. Nämä syrjäyttävät tehokkaasti matalat niittykasvit. Pajukko ja puiden taimet ovat vallanneet monet hylätyksi jääneet kohteet. 54

55 Espoon perinneympäristöjen uhanalaiset ja silmälläpidettävät kasvilajit Espoon niittyjen ja entisten kaskimaiden harvinaisuuksiin kuluu vaarantuneeksi (Rassi ym. 2001) luokiteltu hirvenkello (Campanula cervicaria). Tällä korkealla kellolla on puolen tusinaa ennestään tiedossa olevaa kasvupaikkaa Espoossa. Lajia voidaan pitää jäänteenä kaskenpolton ajoilta, jolloin sitä kasvoi etenkin kaskiahoilla (Rautiainen ym. 2002). Nykyiset kasvupaikat ovat umpeen kasvamassa olevia niittyjä ja metsän reunoja. Valtaosalla hirvenkellon kasvupaikoista on aloitettu hoito niittämällä. Kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) on laji, joka on erittäin voimakkaasti taantunut niittyjen ja luonnonlaidunten vähentyessä (Rautiainen ym. 2002). Laji on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut. Se on vaatelias kämmekkä, jota tavattiin perinneympäristöselvityksessä yhdellä mukana olleella niityllä. Kaikkiaan kasvupaikkoja on Espoossa tiedossa ainoastaan muutama. Kirkiruoho on erittäin suuressa vaarassa hävitä kokonaan Espoosta. Kasvupaikkoja uhkaavat lähinnä liika varjoisuus ja umpeenkasvu. Tiedossa olevia kasvupaikkoja ei hoideta tällä hetkellä. Jäänteitä menneiltä karja- ja niittytalouden ajoilta on vielä näkyvissä monin paikoin Espoossa. Niittylajeista monessa paikassa tavataan keltamataraa (Galium verum) ja ketoneilikkaa (Dianthus deltoides). Ketoneilikka on viimeisen uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä (NT) laji. Ennen yleisestä kasvista on niittyjen katoamisen ja umpeenkasvun myötä tullut voimakkaasti Kuva 10. Uhanalainen hirvenkello Nuuksiossa. (Katja Raatikainen) 55

56 taantunut laji (Rautiainen ym. 2001). Myös keltamataralla kehitys on ollut samansuuntainen, ja se onkin luokiteltu vaarantuneeksi. Keltamataraa kasvaa kuitenkin edelleen varsin yleisesti Espoossa. Useimmin tavataan kuitenkin keltamataran ja yleisen tulokaskasvin paimenmataran (Galium album) risteymää piennarmataraa (Galium x pomeranicum). Harvinaistuneita niittykasveja ovat myös silmälläpidettävät kelta-apila (Trifolium aureum) ja musta-apila (Trifolium spadiceum). Kelta-apilaa tavattiin tutkimuksessa kolmella kohteella, musta-apilaa kahdella kohteella. Kohteet ovat kauan sitten peltokäytössä olleita niittymäiseksi kehittyneitä alueita, joista kahta tällä hetkellä hoidetaan. Noidanlukot ovat niittyjen ja ketojen vähenemisen myötä erittäin voimakkaasti taantuneita lajeja. Ne ovat pieniä sanikkaisia, jotka jäävät helposti muun kasvillisuuden jalkoihin laidunnuksen tai niiton loputtua, ja kasvillisuuden rehevöityessä. Espoossa tavataan ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria), joka on silmälläpidettäväksi luokiteltu laji. Sitä kasvoi huomattavan runsaasti Svartbäckträsketin niityllä, reilut toista kymmentä yksilöä pienruohoisessa kohdassa, sekä sinnitteli muutaman yksilön voimalla Matalajärven niityillä, muuten jo melko korkean ja rehevän kasvillisuuden seassa. Kasvin esiintyminen vaihtelee vuosittain ja usein se saattaa jäädä havaitsematta pienen kokonsa vuoksi. Kuva 11. Ketonoidanlukko Matalajärven niityillä. (Katja Raatikainen) 56

57 Espoon perinneympäristöjen huomionarvoisia kasvilajeja Uudellamaalla harvinaista, taantunutta kesämaitiaista (Leontodon hispidus) kasvaa Espoossa yllättävän monessa paikassa. Laji on kaskiviljelyn seurassa viihtynyt ja levinneisyydeltään itään painottuva (Suominen & Hämet-Ahti 1993). Tutkimuksessa sitä tavattiin neljällä kohteella. Kohteet, joilla lajia havaittiin ovat hylättyjä, hoidon tarpeessa olevia. Lisäksi lajia kasvaa tien varrella varsinkin Nuuksion suunnalla, jossa kaskenpoltto oli yleistä. Nurmitatar (Bistorta vivipara) on erittäin voimakkaasti taantunut, ennen yleinen niittykasvi. Harvinaisen runsaana sitä kasvoi Matalajärven rantaniityillä, jonka lisäksi sitä tavattiin kahdella muulla niityllä. Sitä voidaan pitää hyvänä niittyindikaattorilajina (Pykälä 2001), mikä on usein merkki monilajisesta, usein muitakin vaateliaita lajeja käsittävästä niitystä. Sikojuuri (Scorzonera humilis) on harvinainen metsänreunojen, ketomaisten rinteiden ja harjumetsien kasvi. Sitä kasvoi yhdellä tutkimuksessa mukana olleella ja yhdellä Metsähallituksen kohteella. Toinen kasvupaikka on metsä ja vanha laidunhaka, joka aiemmin ollut avoimempi, toinen kasvupaikka on hevoslaitumella puun juurella. Heinäratamo (Plantago lanceolata) on Uudellamaalla harvinainen kuivien paikkojen kasvi, jota tavattiin tutkimuksessa yhdellä kedolla. Lajia pidetään muinaistulokkaana ja usein sen on katsottu indikoivan jopa esihistoriallista asutusta (Suominen & Hämet-Ahti 1993). Purtojuurta (Succisa pratensis) esiintyi tutkimuksessa usealla paikalla ja lajin esiintyminen indikoi yleensä monilajisuutta. Pölkkyruoho (Arabis glabra) on vanha kulttuurin seuralaislaji, jota tutkimuksessa tavattiin lähinnä kuivilta mäen tömpyröiltä tai rinteiltä. Kartioakankaali (Ajuga pyramidalis) on Espoossa huomattavan yleisesti tavattava niittyjen ja entisten hakamaiden laji. Se on kulkeutunut Espooseen todennäköisesti seudulle Ruotsista muuttaneen varhaisen maanviljelijäväestön mukana, mikä selittää sen yleisyyden alueella. Syylälinnunherne (Lathyrus linifolius) on Uudellamaalla harvinaisena esiintyvä laji, jota kuitenkin kasvaa Espoossa useassa paikassa. Tutkimusniityillä sitä tavattiin kolmella kohteella. Mäkilemmikki (Myosotis ramosissima) on nykyään harvinainen perinneympäristöjen pieni kasvi. Lajin kasvupaikkoja ovat kedot ja kalliot. Tutkimuksessa sitä kasvoi tai oli aiemmin tavattu vain muutamalta kallion läheiseltä ketolaikulta. Yleisempänä esiintyi tavattiin hietalemmikkiä (Myosotis stricta), jota kasvaa Espoossa kallioilla ja kallioketolaikuilla. Monet sarat ovat olleet yleisiä niittyjen ja laidunmaiden kasveja. Hakarasara (Carex spicata) ja virnasara (Carex pilulifera) ovat huomionarvoisia, taantuneita niittyjen saroja, joita tavattiin vain muutamilla tutkimuksessa mukana olleilla kohteilla. Myös hirssisara (Carex panicea), jota tavattiin muutamalla kohteella indikoi usein monilajista niittyä tai hakamaata (Pykälä 2001). Törrösara (Carex muricata) on myös niittyjen vähenemisen myötä taantunut laji, sitä on aiemmin tavattu yhdellä mukana olleista kohteista. Kaikki edellä mainitut lajit vaativat avointa kasvupaikkaa ja niukkaravinteista maaperää. Ne jäävät helposti korkeampien lajien jalkoihin niityn heinittyessä ja rehevöityessä. Umpeenkasvun myötä tuleva varjostus on haitaksi monille niittylajeille. Edellä mainittujen lisäksi useat muut kasvilajit ovat huomionarvoisia, perinneympäristöjen vähennyttyä ja hoidon loputtua taantuneita. 57

58 5.2. Perhoset Perhosten vähenemisen syitä Perhosten vähenemisen tärkein syy maassamme on niiden elinympäristöjen kuten niittyjen, hakamaiden ja metsälaidunten sulkeutuminen umpeenkasvun seurauksena (Somerma 1997). Perinteisen laidun- ja niittokulttuurin loppuessa perhosten suosimat avoimet alueet umpeutuvat ja perhosten ravintokasvit taantuvat. Umpeenkasvun myötä alueen varjoisuus lisääntyy, eivätkä lämpöolosuhteet ole enää suotuisat perhosten lisääntymiselle (Nieminen & Kaitila 2000). Aikuiset perhoset kelpuuttavat ravinnokseen useita eri mesikasveja, sen sijaan joidenkin lajien toukat saattavat olla hyvin valikoivia ravintokasvinsa suhteen (Somerma 1997). Perhosen ainoan ravintokasvin kadottua myös perhosen häviämisen todennäköisyys kasvaa erittäin suureksi. Ravintokasvin esiintyminen ei kuitenkaan takaa tietyn perhoslajin esiintymistä alueella, sillä myös ilmasto- ja valo-olosuhteiden on oltava perhoselle sopivia. Yleisesti tavattavien perhoslajien toukat kykenevät käyttämään useita eri kasveja ravintonaan tai niiden ravintokasvi on esiintymiseltään yleinen. Perhoset reagoivat kasveja nopeammin niiden elinympäristössä tapahtuviin muutoksiin (Pykälä 2001). Epäsuotuisat sääolot voivat hävittää alueelta koko perhospopulaation, kasvipopulaatio sitä vastoin voi säilyä alueella mm. siemenpankin avulla (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Vuosittaiset kannanvaihtelut ovat perhospopulaatioille hyvin tyypillisiä. Kasvipopulaatio voi myös säilyä elinvoimaisena hyvin pienelläkin alueella, perhosten pinta-ala vaatimuksen ollessa yleensä suurempi. Perhosten kannanvaihteluista on saatu tietoa erilaisten tutkimusprojektien kautta. Etelä- Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johdolla on tehty valtakunnallista päiväperhoseurantaa jo kymmenen vuoden ajan (Saarinen 2002). Lisäksi Suomen ympäristökeskus ja Suomen Perhostutkijain Seura käynnistivät vuonna 1999 maatalousympäristön päiväperhosseurantatutkimuksen (Kuussaari ym 2000) Espoon perhoslajistosta Maatalousympäristön niittyjen päiväperhosista mm. mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae), pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) ja ruskosinisiipi (Aricia eumedon) ovat taantuneita lajeja (Pitkänen ym. 2001). Mansikkakirjosiipeä tavattiin ainoastaan kolmella perhosselvityksessä mukana olleella kohteella. Hiukan yleisempiä olivat pikkukultasiipi ja ketokultasiipi, joita molempia tavattiin viidellä kohteella. Ruskosinisiipeä esiintyi ainoastaan Rosbackan niityllä, sielläkin vain yksi yksilö. Valtaosa huomionarvoisista lajeista oli esiintyessään vähälukuisia. Lehtosinisiipi lenteli kuitenkin poikkeuksellisen runsaslukuisena Svartbäckträsketin niityllä. Tähän vaikuttanee se, että kyseisellä niityllä kasvoi hyvin runsaana lehtosinisiiven toukan ravintokasvi metsäkurjenpolvi. Päiväperhosten lisäksi muita taantuneita perhoslajeja ovat mm. punemittari (Lythria cruentaria) ja niittyvihersiipi (Adscita statices) (Pitkänen ym. 2001). Punemittaria tavattiin ainoastaan kahdella kohteella, joista molemmat olivat kallioketoja, perhosten suosimia avoimia ja paahteisia ympäristöjä (Saarinen & Jantunen 2003). Kalliokedoilla kasvaa perhosten toukan ravintokasvia 58

59 suolaheinää. Niittyvihersiipeä tavattiin tutkimuksessa ainoastaan yhdellä kohteella, Svartbäckträsketin niityllä, sielläkin nähtiin vain yksi yksilö. Niittylajeista mm. lauhahiipijän (Thymelicus lineola) ja hopeasinisiiven (Polyommatus amandus) kantojen on havaittu kasvaneen (Pitkänen ym. 2001). Tutkituista kohteista ainoastaan kaksi oli sellaisia, joilla lauhahiipijää ei tavattu. Myös karttaperhonen (Araschnia levana) on lähivuosien aikana yleistymässä. Vaikka karttaperhosta tavattiin perinneympäristöselvityksessä vain kahdella kohteella, lajista tehtiin useita eri havaintoja Espoon alueelta Suomen Perhostutkijain Seuran havaintotietokantaan kesän 2003 aikana. Kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) on siirretty uhanalaisuusluokituksessa (Rassi ym. 2000) elinvoimaisiin lajeihin, laji on kuitenkin rauhoitettu ja EU:n luontodirektiivin IV liitteen mukaan tiukkaa suojelua vaativa laji. Tutkimuksessa kirjoverkkoperhosta tavattiin kolmella kohteella, Svartbäckträsketin niitty oli kohteista kuitenkin ainoa, jolla perhosta oli enemmän kuin yksi yksilö. Kuva 12. Rauhoitettu kirjoverkkoperhonen Svartbäckträsketin niityllä (Mia Vaittinen) Tutkittujen kohteiden kaksi yleisintä päiväperhoslajia olivat tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) ja piippopaksupää (Ochlodes sylvanus). Nämä lajit esiintyivät jokaisella perhosselvityksessä mukana olleella kohteella, monesti runsaslukuisena. Sekä tesmaperhonen että piippopaksupää ovat molemmat lajeja, joiden toukat saavat ravintonsa erilaisilta heiniltä (Marttila ym. 2000). Näiden lajien yleisyys ei ole mitenkään yllättävää, sillä monet perinneympäristöselvityksen kohteista ovat hoidon puutteen vuoksi voimakkaasti heinittyneitä. 59

60 Perhoslajiston kannalta tärkeitä alueita Majkärrin laidalla ja sen kaakkoispuolella sijainneessa vanhassa kuusikossa esiintyi luvulla kirjopapurikkoa (Lopinga achene) (Eero Kari suull.). Laji kuuluu nykyisin uhanalaisuusluokituksen mukaan (Rassi ym. 2000) silmälläpidettäviin ja on rauhoitettu. Majkärr oli luvulla vielä luonnontilainen suo, josta virtasi puro Mossenkärrille asti. Hakkuut kuusikossa ja Majkärrin kuivatus ovat todennäköisesti ainakin osittaisena syynä lajin häviämiseen. Myös harvinaista haapaperhosta (Limenitis populi) tavattiin Mossenkärrin alueella, josta se luvulle tultaessa kuitenkin hävisi. Mossenkärr oli luvulla vielä kuiva, nurmitatarvaltainen niitty, jonka läpi virtasi Majkärrin korpisuolta alkava puro. Puro kuitenkin padottiin luvun lopussa ja niitty muuttui tulvimisen ja umpeenkasvun seurauksena. Nykyään niittyä on jäljellä enää Mossenkärrin pohjoisreunalla. Niittykaistaleelle on levinnyt pajupensaita ja leppää Mossenkärriltä päin. Niitty on sijaintinsa vuoksi suojaisa ja paahteinen. Pensaiden poisto ja niitto lisäisi alueen sopivuutta perhosille. Kartta Mossenkärristä kohdekuvausten yhteydessä. Rönnängenin niittyalueella kirjoverkkoperhonen (Eyphydryas maturna) esiintyi runsaana vielä ja 80- luvulla (Eero Kari, suull.). Niitty koostuu nykyisin eri laikuista pusikoitumisen ja umpeenkasvun seurauksena. Erityisesti haapa, koivu ja pajupensaat ovat levinneet niitylle. Alueella on paikoitellen myös laajaa horsma- ja mesiangervokasvustoa. Alue on todennäköisesti ennen toiminut niittoalueena ja lähistöllä on ollut laidunnusta. Kohteelle tehtiin yksi maastokäynti kesällä 2003 kirjoverkkoperhosen lentoaikaan, mutta lajia ei havaittu. Jos laji on jo hävinnyt alueelta, sen palaamismahdollisuudet ovat hyvät, sillä Keskuspuiston hoitosuunnitelman mukaan Rönnängenin alue on tarkoitus ennallistaa niityksi. Kartta Rönnängenin alueesta kohdekuvausten yhteydessä. Storkärretin lettoniityllä esiintyi luvulla kirjopapurikkoa (Veikko Solantie, suull.). Nykyään alue on todennäköisesti merkittävä mm. kirjoverkkoperhosen kantapopulaatiopaikkana. Solantien mukaan kesällä 2003 kirjoverkkoperhosta ja myös harvinaista tuominopsasiipeä (Satyrium pruni) esiintyi kohteella. Niittyalue on paikoin pusikoitunut ja rehevöitynyt. Alueella myös lähteitä. Alue kannattaisi inventoida erikseen ainakin perhosten ja kasvien osalta, tässä yhteydessä ei valitettavasti pystytty käymään laajaa aluetta läpi. Haapaperhosta tavattiin luvulla Ryssänniityn alueella (Veikko Solantie, suull.). Samalla alueella on esiintyi myös nykyisin uhanalaista lehtohopeatäplää (Boloria titania) ja harvinaista keisarinviittaa (Argynnis paphia). Myös uhanalainen virnasinisiipi (Glaucopsyche alexis) kuului ennen alueen lajistoon. Lisäksi pihlajaperhonen (Aporia crataegi) lenteli niityllä runsaana. Huomionarvoisista kasvilajeista alueella on tavattu mm. silmälläpidettävää kelta-apilaa (Trifolium aureum). Niittyalueen laatua on heikentänyt nykyaikaisen viljelyn käyttöönotto kemiallisine torjunta-aineineen, osaa niitystä käytetty mm. joulukuusen viljelyyn. Alue on mikroklimaattisesti ainutlaatuinen, kesäisin suojaisa ja erittäin kuuma. Kirjoverkkoperhosta tavataan vielä nykyisinkin Ryssänniityn alueella. Alueelle on ilmeisesti suunnitelmissa läheisen hautausmaan laajennus. Haapaperhosen, lehtohopeatäplän, keisarinviitan ja kirjopapurikon häviämistä ei ole tapahtunut yksinomaan Espoossa, vaan suuntaus on ollut sama myös muualla Suomessa (Kullberg 1995). Elinympäristöjen muutosta enemmän näiden perhoslajien katoon lienee vaikuttanut sääolosuhteiltaan perhosille epäedulliset vuodet, joita esiintyi ja 70- luvulla. 60

61 Sunassa sijaitseva kalliosinisiiven (Scolitandites orion) kanta havaittiin ensimmäisen kerran luvulla ja viimeisin kolmen yksilön havainto lajista tehtiin kesällä 2002 (Eero Kari, suull.). Kesällä 2003 kohteella käytiin kahdesti lajin lentoaikaan, mutta perhosta ei tavattu. Kalliosinisiipi on uhanalainen ja rauhoitettu laji, jota uhkaa avoimien alueiden sulkeutuminen ja rakentaminen (Rassi ym. 2000). Lajista tehtiin luvulla myös muutaman yksilön havainto Mössenkärrin eteläpuolelta, vanhan hiekkakuopan läheiseltä kallioalueelta. Kalliosinisiiven yhdyskunta koostuukin yleensä toistensa läheisyydessä olevien erillisten kallioiden kannoista, eivätkä yksittäisten kalliolaikkujen perhosmäärät välttämättä ole muutamia yksilöitä suurempia (Somerma 1997). Ensisijaisen tärkeää olisi tulevaisuudessa varmistaa lajin esiintyminen alueella. Sunan läheisen Keskuspuiston ympäristö koostuu useista erillisistä kalliolaikuista, jotka tulisi kartoittaa. Esimerkiksi kesällä 2003 alueella liikuttaessa havaittiin, että Mössenkärrin itäpuolella sijaitsevalla kalliolaikulla toukan ravintokasvi isomaksaruoho, kasvoi Sunan kallioaluetta huomattavasti runsaampana. Kallioiden kasvillisuutta tulisi myös selvittää. Laji suosii kallioalueita, joilla on toukan ravintokasvin lisäksi myös rehevää kasvustoa (Somerma 1997). Sunan kalliopainanteissa kasvoi isomaksaruohon lisäksi mm. kieloa, kalliokieloa ja mäkitervakkoa. Lajia uhkaavat tekijät ovat selvästi havaittavissa Sunan kallioalueella. Rinteelle levittäytyneen puuston aiheuttaman varjostuksen vuoksi toukan ravintokasvi, isomaksaruoho on lähes täysin hävinnyt kallioalueelta. Alue vaatii pikaista hoitoa ja puuston raivausta kallioharjanteelle johtavalta rinteeltä. Koska rivitaloasutus on levittäytynyt aivan kallion läheisyyteen, myös kallion kulutus on lisääntynyt; kallioharjanne toimii nykyisin mm. haravavointijätteiden kaatopaikkana. Esimerkillisiä tuloksia kalliosinisiiven elinympäristön hoidosta on saatu Lappeenrannan Ruohosaaressa (Jantunen ym. 2000). Kaupungin viherpalvelut aloittaa mahdollisesti kohteen hoidon. Pelkkä yksittäisen kalliolaikun hoitaminen ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä pysty turvaamaan lajin säilymistä, vaan tarpeen olisi sisällyttää myös muut sinisiivelle sopiviksi havaitut kalliolaikut hoidon piiriin. Kuva 13. Kalliosinisiiven elinympäristöä Sunassa. (Mia Vaittinen) 61

62 6. PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOITO 6.1. Hoidon tarve ja menetelmät Espoon perinneympäristöselvityksen perusteella valitettavan harva kohde on tällä hetkellä hoidon piirissä. Useat kohteet ovat hylättyjä ja umpeenkasvamassa. Hoidon tulisi olla säännöllistä tuottaakseen tuloksia (mm. Hæggström ym. 1995). Tutkimuksen perusteella hoitoa kannattaisi järjestää ainakin erittäin merkittävillä ja merkittävillä kohteilla. Tämän tutkimuksen jatkona kannattaa tehdä tarkempia hoitosuunnitelmia kohteille ja aloittaa niillä säännöllinen hoito. Espoon kaupungin omistamilla alueilla hoidon järjestäminen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi viherpalvelujen kautta. Vanhan maankäytön ja karjatalouden kautta kehittyneet perinneympäristöt kannattaisi ottaa mukaan hoito-ohjelmiin muokkaamalla ja kylvämällä perustettujen niittyalueiden lisäksi, joita viherpalvelujen hoito-ohjelmassa on jo useita. Metsähallitus on järjestänyt alueillaan perinneympäristöjen hoidon esimerkillisesti vuokraamalla laiduneläimiä ja organisoimalla alueiden niittoa ja raivausta. Yksityisten omistamilla alueilla hoidettavien kohteiden määrää voisi lisätä. Alueiden hoitosuunnitelmat olisivat monelle maanomistajalle hyödyksi alueiden huomioinnissa ja hoidossa. Yksityiset maanomistajat saavat tarvittaessa lisätietoa perinneympäristöjen hoidossa esimerkiksi Espoon ympäristökeskuksesta, maataloussihteeriltä tai Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Myös paikalliselta luonnonsuojeluyhdistykseltä voi saada tietoa perinneympäristöjen hoidosta ja mahdollisesti myös talkooapua. Espoossa toimii Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin paikallisyhdistyksenä Espyy ry. Tällä hetkellä perinnemaisemien hoidosta saavat valtiolta tukea vain peltoviljelyyn ja ympäristötukeen sitoutuneet viljelijät. Tähän tarkoitukseen on olemassa perinnebiotooppien hoitoon tarkoitettu maatalouden ympäristötuen erityistuki, josta lisätietoja saa maataloussihteeriltä, Uudenmaan ympäristökeskuksesta sekä erilaisista viljelijöille suunnatuista oppaista ja koulutustilaisuuksista. Hyvässä tai kohtalaisessa kunnossa olevia niittyjä on Espoossa jäljellä enää hyvin vähän, suurin osa on jo varhain raivattu pelloksi tai otettu rakennusmaaksi. Myös viljelyksessä olevat pellot ovat voimakkaasti vähentymässä. Tällä hetkellä jäljellä olevia rippeitä perinneympäristöistä ja viljelypelloista uhkaa eniten rakentaminen. Olisikin toivottavaa, että nämä ympäristöt huomioitaisiin paremmin maankäytön suunnittelussa. Monet perinneympäristökohteista sijaitsevat kulttuurihistoriallisestikin merkittävällä paikalla. Alueen arvoa ja hoitoa mietittäessä kannattaa aina huomioida kokonaisuus. Siihen liittyvät läheisesti kulttuurihistoria, viljelymaisema, vanhat rakennukset tai rakennelmat sekä perinneympäristöjen taantuva eliölajisto. Suositeltavin hoitotapa eroaa toisistaan tarkasteltaessa kasveja tai perhosia, joka tulisi myös huomioida hoitoa suunniteltaessa Niitto Tutkimushetkellä kuudella kohteista hoitomuotona oli niitto tai koneellinen heinänkorjuu. Monelle hoitamattomalle kohteelle säännöllisen niiton aloittaminen olisi hyväksi, ja jopa ehdoton edellytys alueen arvojen säilymiselle. 62

63 Paras niiton ajankohta on loppukesä, yleisesti heinä-elokuun vaihde. Tällöin useimpien niittykasvien siemenet ovat ehtineet kehittyä. Joidenkin myöhään kukkivien tai harvinaisten kasvien kasvupaikoilla niittoajankohta voi olla myöhäisempi. Myös perhosten kannalta voi olla hyväksi siirtää niittoa elokuun loppuun. Loppukesällä tapahtuvalla niitolla varmistetaan perhosten ravinnonsaanti sekä vältetään perhosten kehitysasteiden tuhoutuminen (Nieminen & Kaitila 2000). Perhosten kannalta perinneympäristöjen hoidossa tulisi välttää koko alueen yhtäaikaista käsittelyä, oli hoitomuotona sitten niitto tai laidunnus. Jos kyse on ainoastaan yksittäisestä kohteesta tulisi osa kohteesta jättää kokonaan hoidon ulkopuolelle tai vaihdella käsiteltäviä alueita vuosittain. Kuivilla ja niukkaravinteisilla alueilla niiton ei tarvitse olla vuosittaista, usein riittää joka toinen vuosi tapahtuva niitto. Erityisen runsasravinteisia tai umpeenkasvaneita alueita tai kohtia niitystä voidaan köyhdyttää useammin kesässä tapahtuvalla niitolla, jossa rehevimmät kohdat niitetään ensimmäisen kerran jo alkukesällä (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Eitoivottuja kasveja voidaan vähentää niittämällä kasvustot ennen kukintaa. Niiton jälkeen alueita voidaan myös laiduntaa. Niittovälineenä suositeltavin on leikkaavateräinen viikate tai niittokone (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Tavallista ruohonleikkuria ei suositella, sillä sen terä katkaisee kasvin murskaamalla, joka saattaa olla haitallista kasvin kehitykselle. Usein ruoholeikkuri myös leikkaa kasvillisuuden liian matalaksi. Niittojäte tulisi aina korjata pois niityltä. Alueelle jäädessään niittojätteellä on rehevöittävä vaikutus (Pykälä 2001). Suositeltava ja maisemanhoidollisesti hyvä tapa on kerätä ja kuivattaa heinä seipäillä. Esimerkiksi Laajalahdella kaupungin viherpalvelut ja Villa Elfvik ovat järjestäneet suosittuja heinätalkoita jo useana kesänä alueiden avoimena pitämiseksi. Useimmiten niitetty kasvillisuus haravoidaan pois niityltä ja kuljetetaan se joko eläinten syötäväksi tai muuten pois niityltä. Niitetyn heinän kannattaa antaa kuivahtaa päivä tai pari, jolloin siemenet ehtivät varista maahan Laidunnus Kohteista kahdeksaa laidunnettiin tutkimuskesänä, näistä puolet oli Metsähallituksen kohteita. Laiduneläiminä ovat hevoset ja lampaat. Perhosten ja kasvien kyky sopeutua laidunnukseen eroaa huomattavasti. Kasveilla on kyky elpyä voimakkaankin laidunnuksen jälkeen, sen sijaan liian intensiivinen laidunnus tai väärään aikaan suoritettu niitto voi hävittää alueelta koko perhospopulaation tuhoamalla perhosten ravintokasvit sekä kasvillisuudessa olevat muna- ja toukkavaiheet (Nieminen & Kaitila 2000). Kiertolaidunnus olisi monelle kohteelle kukkakasvien ja sen vuoksi myös perhosten kannalta paras hoito- ja laidunnusmuoto. Tällöin yksittäinen alue ei tule laidunkauden aikana liian tehokkaasti syödyksi ja kasvillisuudella on aikaa toipua. Mahdollisuuksien mukaan laidunkäytössä olevia alueita kannattaisi vaihdella vuosittain. Laidunnuksen tulos on riippuvainen sekä laidunnuksen ajankohdasta että laiduneläimestä (Pykälä 2001). Nautakarjatiloja ei Espoossa enää ole. Nauta olisi kuitenkin paras eläin useimpien alueiden hoitajaksi (Pykälä 2001). Metsähallitus on aloittanut alueillaan Laajalahdella ja Espoonlahdella alueiden uudelleen laidunnuksen vuokratulla karjalla 1990-luvun puolivälistä alkaen. Kesällä 2003 Laajalahdella laidunsi itäsuomalaista maatiaisrotuista karjaa ja lampaita, Espoonlahdella pörröpäistä ylämaan karjaa. Paitsi, että rantalaitumella laiduntavat lehmät toimivat ensiluokkaisina maisemanhoitajina, ovat ne olleet monelle kaupunkilaiselle myös merkittävä luontokokemus. Laiduntajat ovat muokanneet maisemaa avoimemmaksi, estäneet pensoittumista ja vähentäneet ruovikkoa. Mainituilla alueilla laiduneläiminä ovat olleet myös lampaat yksin tai yhdessä nautojen kanssa. 63

64 Kuva 14. Laiduntajia Laajalahdella. (Katja Raatikainen) Lampaiden pitoon on havaittavissa kiinnostusta. Ongelmaksi koetaan kuitenkin eläinten aitaus ja silmälläpito laidunkauden aikana, sekä eläinten talvisijoitus. Moni olisi kiinnostunut ns. kesälampaiden pidosta. Laajempi lampaiden vuokraustoiminta Uudellamaalla olisikin tervetullutta perinneympäristöjen hoidossa myös Espoossa. Lampaat ovat todennäköisesti perhosten kannalta epäedullisimpia laiduntajia ylilaidunnuksen riskin vuoksi. Hevosia Espoossa on paljon, joten näitä voitaisiin hyödyntää enemmän perinneympäristöjen hoitajina. Suurin osa hevoslaitumista on entisiä peltoja ja kylvönurmia. Hevoslaidunnuksessa maaperän liiallinen kuluminen saattaa olla ongelma niityn kasvillisuudelle Raivaus Usein jo pitkälle umpeen kasvamassa olevan kohteen hoito aloitetaan raivauksella. Tällöin poistetaan alueelle levittäytynyttä nuorta puustoa ja pensaita. Raivaus voidaan suorittaa esimerkiksi kevättalvella tai loppusyksyllä. Seuraavana kesänä hoitoa kannattaa jatkaa niitolla tai laidunnuksella. Tulevina vuosina alueelle levittäytyvät puun taimet ja pensaat kannattaa säännöllisesti poistaa. Usein raivauksen jälkeen puiden vesominen on runsasta, joten jälkihoito on tärkeää. Jotta kasvillisuus ehtisi sopeutua raivauksen mukanaan tuomiin muutoksiin, voidaan raivaus toteuttaa vähän kerrallaan usean vuoden aikana (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Raivaustähteet tulee aina kerätä pois kohteelta. Tehokkain työväline raivaukseen on raivaussaha. 64

65 Muut menetelmät Kulotus on monin paikoin ollut niittyjen perinteinen hoitokeino. Kulotukseen kannattaa kuitenkin aina liittää myös niitto tai laidunnus, sillä kulotus vapauttaa hetkellisesti ravinteita maaperästä (Pykälä 2001) ja pelkällä kulotuksella voi olla hyvin rehevöittävä vaikutus. Kulotus on tehokas keino vähentämään hylätylle alueelle kertynyttä paksua karikekerrosta. Lehtipuiden lehdestystä ja ns. kerppujen tekoa ei enää liene Espoossa pitkään aikaan harrastettu. Tämä on kuitenkin saattanut olla käytössä luvun alkupuolella myös Espoossa varsinkin rannikon läheisyydessä Vieraslajit niittykasvien uhkana Vieraslajien, lähinnä lupiinin leviäminen on Espoossa monessa paikassa perinneympäristöjen, pientareiden, teiden varsien ja vanhojen peltojen vaikea ongelma. Lupiini leviää tehokkaasti ja valtaa elintilan luonnonvaraisilta niittylajeilta (Pykälä 2001), joiden kasvupaikkoja erilaiset niityt ja pientareet luontaisesti ovat. Kasvin siemenet säilyvät maassa pitkään ja sitä on vaikea saada häviämään. Kukintovarsien katkaiseminen ennen kasvin siementämistä ehkäisee osaltaan leviämistä. Myös niitto esimerkiksi kahdesti kesässä pahasti lupiinin valtaamilla kohdilla heikentää kasvin menestymistä Korvaavat ympäristöt niittylajeille Voimajohtoaukeat saattavat toimia niittylajiston elinympäristöinä varsinaisten niittyjen vähennyttyä (Kuussaari ym. 2003). Espoon perinneympäristöselvityksessä ei ollut mukana voimalinjan alusia, mutta Espoonkin alueelta saattaa löytyä sähköyhtiöiden säännöllisesti raivaamia ja sitä kautta avoimena pysyviä niitty- tai ketomaisia johtoaukeita. Voimajohtoaukeilla on todettu olevan suuri merkitys perinteisiä niittyjä korvaavina elinympäristöinä erityisesti useille perhoslajeille. Vantaalla alkoi 1999 keto- ja niittyohjelma, jossa suuri osa seurattavista kohteista on johtoaukeilla (Salin 1999). Teiden pientareet saattavat pitää yllä monipuolista niittylajistoa (mm. Tikka ym. 2000). Espoossa edustavia pientareita tapaa esimerkiksi Pakankylässä ja Röylässä. Nämä kannattaa huomioida teiden ylläpidossa ja mm. teiden leventämissuunnitelmissa. Tien pientareiden niittämisessä kannattaa huomioida niittykasvien kukinta-aika, ja suorittaa niitto mielellään vasta loppukesällä. Lupiini on levittäytynyt teiden varsille monilla alueilla mm. Nuuksion suunnalla. Aikainen niitto vähentää lupiinin leviämistä. Viljelyalueilla myös peltoteiden pientareet, sekä peltojen ja ojien väliset pientareet ovat toimineet niittylajien elinpaikkoina. Nykyisin edustavia pellon pientareita tapaa kuitenkin harvoin. Piennarten merkitys niittylajien kannalta on kuitenkin lisääntynyt niittyjen vähennyttyä. Usein pellon pientareet kuitenkin kärsivät pelloille levitettävistä lannoitteista ja torjunta-aineista (mm. Pykälä 2001). Monesti myös rikkakasvit levittäytyvät pientareille ja syrjäyttävät siellä kasvavat niittykasvit ja vähentävät siten perhosille sopivia ravintokasveja. Monet perhoslajit elävät kesantopelloille muodostuneilla niittymäisillä alueilla, mikäli ravintokasvia on saatavilla (mm. Steffan-Dewenter & Tscharntke 1997). Kun entisen pellon ravinteisuus ei ole kovin korkea, saattaa sillä viihtyä myös monipuolista kasvilajistoa. Niittäminen auttaa köyhdyttämään maaperää ja kasvillisuutta kehittymään niittymäisemmäksi. 65

66 Kuva 15. Metsänokiperhonen Meerlammen niityllä. (Mia Vaittinen) Rakennettuja niittyjä on alettu suosia kaupunkien viherrakentamisessa. Alueet ovat tavalliseen puistorakentamiseen verrattuna helppohoitoisia. Keinoniityillä saattaa kuitenkin olla monia ekologisia haittavaikutuksia, joten ensisijaisesti kannattaakin perustaa niittyjen hoito paikallisiin luonnonarvoihin sekä ylläpitävään ja kunnostavaan hoitoon (Pykälä 2001). Vuonna 1992 Espoossa alkoi niittyprojekti, jonka kautta avoimia niittyalueita on rakennettu ja hoidettu eri puolilla kaupunkia. Hoito tapahtuu kaupungin viherpalvelujen toimesta. Niittyprojektissa on keskitytty lähinnä entisille peltoalueille muodostuneisiin niittymäisiin, avoimiin alueisiin, sekä uudelleen kylvämällä perustettuihin niittyihin. Kaiken kaikkiaan selvitystä Espoon perhoslajistosta ja niiden elinympäristöistä kannattaisi jatkaa laajemminkin, ottaen huomioon juuri etenkin erilaiset korvaavat ympäristöt. Perhosten kannalta tärkeitä alueita saattavat olla esimerkiksi hiekkakuopat, erilaiset jouto- ja täyttömaa-alueet sekä laskettelurinteet. 66

67 7. TUTKIMUKSEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT Perhostutkimuksen lyhytkestoisuuden vuoksi ei läheskään kaikkia tutkimuskohteilla esiintyviä lajeja ollut mahdollista havaita. Mukana oli myös kohteita, joiden merkitys pienialaisuutensa vuoksi lienee perhosille vähäinen. Mikäli perhostutkimusta jatketaan tulevaisuudessa, tulisi se keskittää pinta-alaltaan suuremmille kohteille ja seurata lajistoa aktiivisesti läpi kesän esimerkiksi linja-laskentamenetelmällä. Tällöin tulosten vertailukelpoisuus eri kohteiden välillä kasvaa ja saadaan tietoa myös yksilömäärien runsauksista. Lyhytkestoinen yhden kesän perhostutkimus on herkkä vallitseville sääolosuhteille. Tutkimus vuonna kylmä alkukesä viivästytti perhosten lentoa. Perhosten lentokyvyn vuoksi tietyn lajin havaitseminen yksittäisellä kohteella ei myöskään aina tarkoita sitä, että kohde myös toimii lajin lisääntymispaikkana. Kasvien osalta kesä 2003 oli erikoislaatuinen, sillä kasvien kasvu lähti liikkeelle hyvin myöhään ja pitkän hellejakson vuoksi kukinta-aika, joka on parasta havainnointiaikaa oli nopeasti ohi. Kasviinventoinnit oli ajankäytön vuoksi keskitettävä alku- ja loppukesään, jolloin paras aika jäi pitkälti hyödyntämättä. Menetelmänä kasvien havainnointi pelkästään aluetta kiertelemällä ei välttämättä ole tarkin ja käytettävissä ollut aika kohdetta kohti jäi melko lyhyeksi, mutta menetelmä soveltui parhaiten tutkimuksen luonteeseen. Esiselvitysvaiheessa vanhojen karttojen tarkastelu jäi valitettavan vähäiseksi. Potentiaalisia alueita niittylajiston kannalta jäi tässä yhteydessä varmasti useita huomioimatta. 8. KIITOKSET Kiitokset Espoon ympäristökeskuksen koko henkilökunnalle. Kiitos avusta Katri Luukkoselle Villa Elfvikistä, saaristonhoitaja Aki Leikakselle Espoon liikuntatoimesta, museoamanuensseille Dan Lindholmille ja Liisa Ropposelle Espoon kaupunginmuseosta sekä Merva Mikkolalle, Espoon viherpalvelujen vetämän niitty-projektin äitihahmolle. Kiitos avusta useille Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen työntekijöille, erityisesti kiitos tietokoneavusta Jouni Laitilalle ja Anssi Joutsiniemelle. Kiitos Tiina Kanervalle Metsähallituksesta ja Helena Vaalastille Espoon viherpalvelusta, jotka luovuttivat tietoja käyttöön. Eero Kari ja Veikko Solantie kertoivat omista havainnoistaan Espoon luonnossa, kiitos molemmille myös maastoretkiseurasta. Juha Pöyry, Juho Paukkunen, Janne Heliölä ja Juha Pykälä Suomen ympäristökeskuksesta luovuttivat aineistoaan käyttöön, myös Marko Tähtinen luovutti perhosaineistoa käyttöön, kiitos heille. Kiitos Heikki Wuorenrinteelle Espoota käsittelevistä tiedoista ja materiaalin lainasta. Suuri kiitos maanomistajille myönteisestä suhtautumisesta tutkimukseen, sekä kaikille haastatelluille henkilöille. Suuri kiitos yleisövihjeitä antaneille. 67

68 KIRJALLISUUS Espoon kaupunki 2003: Espoo-strategia Espoo. 30 s. Hæggström, C., Heikkilä, T., Peiponen, J. & Vuokko, S. 1995: Toukohärkä ja kultasiipi. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki. 160 s. Heinonen, M. 2002: Histan-Siikajärven-Nupurin osayleiskaava-alueen luontokartoitus Espoon ympäristökeskus. Raportti. 21 s. Hämet-Ahti, L, Suominen, J, Ulvinen, T. ja Uotila, P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki s. Härö, E. 1984: Espoon rakennuskulttuuri 1984 ja kulttuurimaisema. Espoon kaupunginmuseo. Espoo. 309 s. Jalava, J. 2002: Kannusillanmäen luontoinventaario Raportti. 15 s. Jantunen, J., Saarinen, K. & Marttila, O. 2000: Suojelu- ja tutkimuskohteet Tutkimusraportti. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti. Joutseno. 31 s. Kiirikki, M. & Koskinen, K. 2002: Bockarmossenin luontoselvitys. Espoon ympäristökeskus, monistesarja 1/2002: 1-7. Kokkonen, J. 1990: Muinaisaikojen Espoo. Espoo-sarja. Espoon kaupunki. 89 s. Kullberg, J. 1995: Päiväperhosten käyttö ympäristön seurannassa. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja, sarja A 194. Kullberg, J., Albrecht, A., Kaila, L. & Varis, V. 2001: Checklist of Finnish Lepidoptera - Suomen perhosten luettelo. Sahlbergia 6: Kuussaari, M., Pöyry, J. & Lundsten K.-E. 2000: Maatalousympäristön päiväperhosseuranta: seurantamenetelmä ja ensimmäisen vuoden tulokset. Baptria 25: Kuussaari, M., Ryttäri, T., Heikkinen, R., Manninen, P., Aitolehti, M., Pöyry, J., Pykälä, J. & Ikävalko, J. 2003: Voimajohtoaukeiden merkitys niittyjen kasveille ja perhosille. Suomen ympäristö 638: 1:65. Lahti, M. 1975: Espoo. Maalaispitäjästä suurkauppalaksi. Espoo-sarja. Espoon kaupunki. 381 s. Lammi, E. & Venetvaara, J. 2001: Espoon Kytönsaaren luontoselvitys. Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 2/2001: Marttila, O., Saarinen, K., Aarnio, H., Haahtela, T. & Ojalainen, P. 2000: Päiväperhosopas. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki. 231 s. Nieminen, M. & Kaitila, J.P. 2000: Saaristomeren kansallispuistojen niittyjen ja hakojen perhoset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 111: Nieminen, S (julkaisematon): Laajalahden luonnonsuojelualueen kasvillisuus. Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut. Raporttiluonnos. Okland, R. 1990: Methods: collecting data. Sommerfeltia Supplement 1: 72:90. Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000: Perinnebiotooppien hoito Suomessa. Perinnemaisemien hoitotyöryhmän mietintö. Suomen Ympäristö 443: Pitkänen, M., Kuussaari, M. & Pöyry, J. 2001: Butterflies. Teoksessa: Pitkänen, M. & Tiainen, J. (toim.): Biodiversity of agricultural landscapes in Finland. Sivut: Birdlife Finland Conservation Series (no.3). Helsinki. Pykälä, J. 2001: Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö 495: Pykälä, J. & Bonn, T. 2000: Uudenmaan perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 178: Pykälä, J., Alanen, A., Vainio, M. & Leivo, A. 1994: Perinnemaisemien inventointiohjeet. Vesija ympäristöhallituksen monistesarja 559: Ramsay, A (1924): Espoo. Espoon pitäjä ja Espoonkartano 1500-luvulla. Espoon kaupunginmuseo ja kotiseutulautakunta. Espoo. 353 s. Ramsay, A 1984 (1924): Espoo II. Espoon pitäjä ja Espoonkartano 1600-luvulla. Espoon kaupunginmuseo ja kotiseutulautakunta. Espoo. 525 s. 68

69 Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Rautiainen, V., Ryttäri, T., Kurtto, A. & Väre, H. (toim.) 2002: Putkilokasvien uhanalaisuuden arviointi - lajikohtaiset perustelut. Suomen ympäristö 593: Ryttäri, T. & Tukia, H. 1994: Fiskarsinmäen lehto- ja nittyalueen kasvillisuus ja hoito. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A No 31: Saarinen, K. 2002: Butterfly communities in relation to changes in the management of agricultural environments. Väitöskirja. Joensuun yliopisto. 94 s. Saarinen, K. & Jantunen, J. 2003: Päivällä lentävät yön perhoset. WSOY. Helsinki. 176 s. Salin, T. 1999: Vantaan perhosseuranta. Linjalaskennat Vantaan kaupunki, ympäristökeskus. 65 s. Somerma, P. 1997: Suomen uhanalaiset perhoset. Ympäristöopas 22: Steffan-Dewenter, I. & Tscharntke, T. 1997: Early succession of butterfly and plant communities on set-aside fields. Oecologia 109: Suominen J. & Hämet-Ahti, L. 1993: Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Norrlinia 4 (1993) Tikka, P., Koski, P., Kivelä, R. & Kuitunen, M. 2000: Can grassland plant communities be preserved on road and railway verges? Applied Vegetation Science 3: Vuorinen, E. 1999: Kulmakorpi luontoselvitys. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Raportti. 8 s. Wuorenrinne, H. 1994a: Etelä-Espoon kulttuurikasviyhdyskunnat. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Raporttiluonnos. Wuorenrinne, H. 1994b: Luonnonvaraisten ruohovartisten putkilokasvien kasvupaikkoja Etelä- Espoon rakennetussa ympäristössä. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Selvitysluonnos. 30 s. Wuorenrinne, H. (julkaisematon): Entisajan kyläkasvillisuutta Espoossa. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Käsikirjoitus. 14 s. Yrjölä, R. & Häyhä, T (julkaisematon): Espoon Kauklahden asuntomessualueen luontoselvitys. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Käsikirjoitus. 25 s. 69