Muotoilua ja arkkitehtuuria teknologiakasvatuksen näkökulmasta. Tehtäväesimerkki: Sähkökitaran suunnittelu ja toteutus
|
|
- Emilia Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Janne Marjamaa Muotoilua ja arkkitehtuuria teknologiakasvatuksen näkökulmasta Tehtäväesimerkki: Sähkökitaran suunnittelu ja toteutus Muotoilu- ja arkkitehtuurikasvatuksen tulee olla teknologiakasvatuksen näkökulmasta sidoksissa oppilaan kokemusmaailmaan ja rakennettuun ympäristöön. Teknologiakasvatus perustuu aineen, energian ja informaation pysyvyyteen ja niiden muodostamaan todellisuuteen, jonka avulla avarretaan lapsen ja nuoren maailmankatsomusta koulussa. Teknologiakasvatuksen avulla oppilas tutustuu tekniseen maailmaan ja sen ammatteihin. Tämä artikkeli antaa tietoa soitinrakennuksen yleissivistävistä lähtökohdista perusopetuksen teknologia- ja käsityökasvatuksen opettajille avaten teemaa myös kaikille soitinrakennuksesta kiinnostuneille. Artikkelin tarkastelun keskiössä on sähkökitaran rakentaminen perusopetuksen 8. ja 9. vuosiluokkien käsityön opetuksessa. Teksti antaa taustatietoa ja pedagogisia näkökulmia sähkökitaran rakentamisesta kiinnostuneille. Suunnitteluprosessin lähtökohtia Kitaran suunnitteluprosessin lähtökohtana on henkilökohtainen kiinnostus soittimen rakentamiseen. Jokainen oppilas on joskus kuullut musiikkia. Useille heistä se on harrastus vähintäänkin kuuntelemisen tasolla. Suunnittelu- ja valmistusprosessin tulisikin olla oppilaslähtöinen tapahtuma, jossa opettaja auttaa oppilasta löytämään suunnittelun ydinasiat. Opetuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on ohjata oppilasta saamaan aikaan toimiva tuote. Suunnitteluprosessia ohjaavat soittimen fyysiset ominaisuudet, perinteet, materiaalivalinnat ja oppilaan määrittämä tarve. Opettajan tulee tiedostaa projektin pedagogiset tavoitteet. Oppilasta pyritään ohjaamaan yrittäjyyteen, ahkeruuteen ja vastuullisuuteen sekä teknologiseen yleissivistykseen. Soitinrakennusprojektissa nämä aihealueet konkretisoituvat oppilaille tekemisen kautta. Kitaran muotoilu Omin käsin muotoilu ja valmistettu tuote nostaa tekijän itsetuntoa. Tekeminen antaa samalla mahdollisuuden kokeilla erilaisia ratkaisuja, jotta soittimesta saadaan omaan soittotyyliin, mieltymyksiin ja fyysisiin edellytyksiin sopiva instrumentti. Soittimen rakentaja voi esimerkiksi valita omalle kädelleen sopivimman kaulan ja rungon muodon. Sähkökitaran rungon muoto voi myös viestittää soittajan näkemyksiä ja asenteita musiikista. Perinteisimmät sähkökitarat, kuten Fender Stratocaster tai Gibson Les Paul kertovat siitä millaiseksi musiikin historia on soittajien kautta muodostunut. Ohjatessa perinteisten kitaroiden muuntelemiseen, kustomointiin ja tuunaukseen on syytä huomioida, että oppilailla voi olla selkeä
2 näkemys siitä, miltä kyseisten kitaroiden tulisi näyttää. Pienikin muutos tällaiseen valmiiseen malliin saattaa tuntua häiritsevältä. Tällöin prosessin lopputulos ei enää miellytä kitaran omistajaa. Suosittelen muotoilemaan kitaran täysin oman suunnitelman mukaan. Suunnitelman on hyvä poiketa musiikkiliikkeen kitaroista radikaalisti. Tällöin perinteiset stereotypiat ja esikuvat eivät ohjaa muotoiluprosessia liikaa. Eräs hyväksi todettu keino on erimallisten kitaroiden ominaisuuksien yhdistäminen yhteen kokonaisuuteen. Tällöin saadaan toimiva ja omaperäinen kokonaisuus, joka ei imitoi kaupallisia tuotteita. Kuva 14. Sähkökitaroiden muodoissa ilmenee usein samankaltaisia piirteitä; Vasemmalla Les Paul - malli, joka on ollut esikuvana monille kitaroille. Keskellä Jussi Ala- Kuhan valmistama Jak-fusion, joka on sähkökitarana erikoisempi 7-kielinen malli. Lavan ja rungon välillä on usein muotoilullisesti samanlaisia teemoja.
3 Yhteys muotoilu- ja arkkitehtuurikasvatukseen Kitara on yksi esimerkki puisesta soittimesta, jonka valmistaminen perinteisesti vaatii paljon käsityötä. Sen valmistusprosessia ohjaavat sekä käsityöperinne että soittamisen ja musiikin vaatimukset. Akustisen kitaran kannen rakenteen tulee kestää väsymättä satojen vuosien käyttöä. Erilaisten toteutustapojen kriittinen analysointi kuuluu kuitenkin asiaan, sillä muutoin soittimen kehitys pysähtyisi. Klassisista soittimista tuttu kaareva kannen rakenne on esimerkki puurakenteen kestävyydestä. Satojen kilogrammojen voima vaikuttaa kitaran kansirakenteeseen, joka on ohuimmillaan pari millimetriä paksu. Samantapainen toistuva puuhun kohdistuva rasitus on otettava huomioon myös talojen, siltojen ja hallien rakenteissa, käytännössä siis melkein kaikissa puurakentamiseen liittyvissä tukirakenteissa. Puun kestävyys rakenteena ja rakennusmateriaalina on tullut todistettua niin perinnekirkkojen katoissa, urheiluhallien palkeissa kuin viulujen kansissakin. Puinen rakenne kestää painumista ja taipumista. Se ei väsy vuosienkaan rasituksen jälkeen, jos rakenne on oikeaoppinen. Vertailun vuoksi mainittakoon teräksestä valmistettu rakenne, joka todistetusti murtuu, kun sitä on riittävän monesti taivutettu. Puu on lisäksi ekologinen, uusiutuva ja luonnollinen rakennusmateriaali. Sosiaalisia soittimia Vaikka jokainen musiikkia harrastava oppilas ei kitaraa valmistaisikaan, niin soittimen rakentaminen voi lujittaa koulun oppilaiden välistä yhteishenkeä. Se tuo eri rinnakkaisluokkien ja eri vuosiluokkien oppilaita yhteen sekä luo yhteistä toimintakulttuuria oppiaineiden välille. Kitaran rakentaminen ei ole yksinäistä puurtamista, koska aiheesta kiinnostuneita oppilaita käy toistuvasti katsomassa ja kommentoimassa kaverin kitaran edistymistä. Samoista asioista kiinnostuneet nuoret löytävät helposti toinen toisensa. He alkavat keskustella alaan liittyvästä käsitteistöstä, musiikista ja soittimista. He oppivat arvostamaan toistensa taitoja. Tämän ikäisten nuorten kohdalla kitaran rakentamisen ja mopojen harrastamisen välille voidaan vetää yhteys. Oppilaiden oma kiinnostus ohjaa toimintaa ja oppilaat ystävystyvät keskenään aihepiirin ja kiinnostuksensa kautta. Luovuutta ja tervettä kilpailuhenkisyyttä tukevan ympäristön avulla tarjotaan mahdollisuus ohjautua kohti vastuullisuutta ja yrittäjyyttä. Teknisen työn hieno piirre on se, että oppilas saa valmiin tuotteen itselleen. Nuori on tällöin saavuttanut omaan työhönsä liittyvän motivaation kautta jotain taloudellisesti ja henkisesti arvokasta. Onnistumisen muisto jää. Näiden kokemusten myötä hänellä on myös paremmat edellytykset kohdata teknologian varaan rakennettu yhteiskuntamme sekä soveltaa hankkimiaan tietoja ja taitoja tulevaisuudessa. Kitara on tuotteena todella kestävä ja se säilyy oikein huollettuna sukupolvelta toiselle.
4 Tehtäväesimerkki: Sähkökitaran suunnittelu ja toteutus Sähkökitaran osat Äänen voimakkuuden ja sävynsäätimet satula Kaula, otelauta ja nauhat Lapa virittimineen mikrofonit talla Kitaran kansimateriaali on visakoivua ja sen on suunnitellut ja valmistanut Janne Marjamaa Oulun yliopisto Sähkökitaran rakenteeseen liittyviä valintoja - Kielten jännityksen vuoksi soittimen tulee olla stabiili. Siihen liittyen tulee huomioida esimerkiksi materiaalivalinnat, liitokset, rakennevahvuudet, muoto ja soitettavuus. - Miksi soittimet on valmistettu tietyistä materiaaleista ja miksi ne noudattavat usein samankaltaisia teknisiä ratkaisuja? - Voidaanko esimerkiksi puulajien valinnassa, pintakäsittelyssä tai rakenteissa poiketa perinteisistä tavoista?
5 Kuva 2. Kaulan liittäminen runkoon on tarkkuutta ja harkintaa vaativa työvaihe, joka jättää tilaa myös oppilaan luovuudelle. Tässä kuvassa on lukion valinnaiskurssilla valmistettava kitara. Merikosken lukio Kuva 3
6 Kuva 4 Tämän basson rakennetta kutsutaan kaula läpi rungon-rakenteeksi, jolloin kaulan puupalkki läpäisee koko soittimen. Teemu on käyttänyt soittimessaan suomalaista hirven luuta, kirsikkapuuta ja saarnia. Puun syysuntaan on kiinnitetty erityisesti huomiota. Kuvassa 4 näkyvä tummempi suikale peittää kaulan sisällä, vahvikkeena toimivan raudan. Soittimen on valmistanut Teemu Kallio, Oulun yliopiston soitinrakennuskurssi. Peruskoulun oppituntien puitteissa toimiminen - Millaisia kitaroita on mahdollista rakentaa? Kaikki kitaran osat on mahdollista valmistaa peruskoulun teknisen työn luokassa ja välineillä, mutta jigejä, sabluunoita ja valmistelevaa työtä tarvitaan lopputuloksen onnistumiseksi. Puoliakustisten kitaroiden valmistaminen onnistuu kovertamalla niin sanotun lankkukitaran runko ontoksi. Myös erilaisia kanteleesta tai jouhikosta tuttuja rakenteita voidaan harkita kitaraan käytettäväksi. Akustista kitaraa yksinkertaisemman sähkökitarankin rakentamista joudutaan yleensä helpottamaan apuvälineiden avulla. Tässä kitarassa on yleisesti klassisissa kitaroissa käytetty espanjalainen kaulan ja rungon välinen liitostapa. Kitaran on rakentanut pojalleen Henry Liukko, Oulun yliopisto 2012 Kuva 5
7 Jos oppilas kuitenkin haluaa välttämättä tehdä akustisen kitaran, yksi mahdollisuus on ottaa akustisen kitaran kaltainen ääni lankkutyyppisestä kitarasta piezon toimintaan perustuvan pienen lätkän avulla. Ratkaisu on edullisempi perinteisten sähkökitaran mikrofonien hankkimiseen nähden. Kaikki tarvittavat osat maksavat kokonaisuudessaan vain muutaman euron ja tällaisessa kitarassa voidaan käyttää edullisia talloja ja virityskoneistoja. Piezo muuttaa mekaanisen värähtelyn saman taajuiseksi vaihtosähköksi. Sen toiminta ei vaadi teräksisiä kieliä, vaan nailonisten klassisen kitaran kielien käyttö on myös mahdollista. Toisin sanoen Piezon avulla toteutettu kitaran äänentoisto ei perustu magnetismiin. Kuva 6. jakki piezolevy Piezolla toimivan kitaran toteuttamiseen tarvittavat komponentit maksavat vain muutaman euron. Osia saa esim. elektroniikkaliikkeestä Työvaiheiden ohjaaminen Elektroniikan asennus, rungon muotoileminen ja osien linjaaminen voidaan kaikki ajatella johdonmukaisiksi ja erillisiksi työvaiheiksi. Ne eivät vaadi aina välttämättä jatkuvaa opettajan opastusta. Työhön ryhtyminen kuitenkin edellyttää, että suunnitteluongelmat on ensin selvitetty huolellisesti. Suunnittelun ja valmistamisen aikana aihepiiriä voidaan konkretisoida tutkimalla valmiita kitaroita tai opettajan valmistamia malleja. Valmiit kitarat havainnollistavat valmistusprosessin työvaiheita.
8 Kuva Valmis, nauhoja vailla oleva otelauta 2. Nauhaviila 2. Kaulan sisälle asennettava säätörauta Kuva 7. Valmiina saatavia tuotteita, joiden avulla sähkökitaran valmistamista voidaan helpottaa. Opettajan kannattaa avustaa oppilasta kaulan valmistamisessa nauhahiomakoneen avulla tekemällä siihen karkean muotoilun. Työn alkuun saattaminen ei kestä monta minuuttia kokeneelta tekijältä, joten olisi suotavaa, että opettaja on tehnyt muutaman kaulan ennen niiden valmistamista koulussa. Runkoon tulevien upotusten valmistamiseen en suosittele työturvallisuuden vuoksi jyrsinkoneen käyttöä, vaan pylväs- tai talttaporakonetta, sekä talttaa. CNC-koneet puuttuvat vielä useimmista Suomen peruskouluista, joten niiden käyttöä en lähde sen tarkemmin käsittelemään. Totean kuitenkin, että CNC-koneet tarjoavat työturvallisuutta ja tulevaisuuden teknologiakasvatusta silmällä pitäen mahdollisuuksia, joita opetuksen kehittämisessä tulee lisääntyvässä määrin hyödyntää.
9 Kuva 8. Kitaran rakentamista helpottavia apuvälineitä. 1. mikrofonien ja kaulan upotukseen tarkoitettu jigi 2. otelaudan nauhojen urille tarkoitettu sahauspenkki 3. Levystä valmistettu hiomakapula Sabluunoiden malleja löytyy esimerkiksi kirjasta Make your own electric guitar, s (Hiscock M 1998) Fysiikka ja äänen ilmiöt Kielen pituus ja paksuus vaikuttavat niiden värähtelyn taajuuteen. Taajuus kaksinkertaistuu kielen värähtelevän taajuuden puolittuessa ja paksumman kielen ominainen värähtelyn taajuus on matalampi. Musiikillinen termi oktaavi tarkoittaa fysiikassa taajuuden puolittumista ja kaksinkertaistumista.
10 Kuva 9. Henryn valmistama kitara on suunnitteluvaiheessa pienennetty lapselle sopivaksi. Oulun yliopisto 2012 Vapaan kielen värähtelevä pituus 12. nauha Ensimmäinen oktaavi kitarassa on yleensä 12. nauhan kohdalla. Kitaran kieli värähtelee siitä kohtaa painettaessa kaksinkertaisella taajuudella vapaasti värähtelevään kieleen verrattuna. Miten kitaran sävelasteikko muodostetaan ja miten nauhojen paikat lasketaan? Otelaudan nauhan paikkojen määrittämiseen liittyviä laskureita löytyy Internetistä ja alan kirjallisuudesta, mutta olisi hyvä selvittää myös, mikä teoria näiden taustalla vaikuttaa. Sähkökitarassa vaikuttava magnetismi muutetaan äänen värähtelyksi. Millä muilla tavoin fyysinen värähtely voidaan muuttaa ilman värähtelemiseksi? Äänen ja sähkön etenemiseen liittyy erilaisia aaltoliikkeitä. Miten niitä voitaisiin havainnollistaa koulussa? Sähkökitaran teknologia Perinteisen sähkökitaran äänentoisto perustuu magneettisen kelan, käämilangan ja metallisen kielen vuorovaikutukseen. Niiden avulla kitaran kielen ääni saadaan muunnettua kielen värähtelyn taajuudella esiintyväksi vaihtosähköksi. Sähkökitaran mikrofoni toimii siis sähkömagneettisena, induktiivisena anturina, joita on käytössä esimerkiksi huvipuistolaitteissa, auton pyörän napojen nopeusantureina, moottoreiden pyörimistunnistimina, talojen varashälyttimissä, ilmanvaihtokoneiden moottoreissa, hisseissä jne.
11 Kuva 10. Keltaisella piirretyt, ovaalin muotoiset renkaat kuvaavat kitaran mikrofonin magneettista kenttää. Kielen liikkuminen magneettikentässä aiheuttaa sähkön varautumista mikrofonin kelaan. Kuva 11. Mikrofoniin kuuluu magneettiset napapalat Valmis mikrofoni ja muovinen suojakuori erotettuna toisistaan Oikealla mikrofonin kelarunko ilman käämiä ja sen vieressä kääminnän alkuvaiheessa Mikrofonin toimintaperiaate perustuu ilmiöön, joka on havaittavissa polkupyörän dynamoissa, sähkömoottoreissa ja solenoideissa. Esimerkiksi talonrakennusteollisuuden käyttämät sähkölukot perustuvat solenoidin toimintaan, jossa liike saadaan aikaiseksi sähkömagneetin ja magnetisoituvan rautasydämen avulla.
12 Kuva 12. Kitaran kielen värähtely liikkuu kielen pitkittäissuunnassa aaltoliikemäisesti. Kielen värähtelyn muoto muistuttaa hieman kahdeksikkoa poikkileikkaukseltaan. 2 V. 0v -2 V. Jos sallimme ilmiön karkean yksinkertaistamisen, voidaan todeta, että kielen värähtely aiheuttaa yksivaiheista vaihtosähköä mikrofonin kelaan. Emme ota tässä esimerkissä muun muassa ilmiöön liittyviä harmonisia kerrannaistaajuuksia huomioon. (Denyer 1998, 52) 2.3 Kitaran muotoilu Kuva 13. Tässä kitaran lavassa on käytetty lasikuulalla puhallettua puuta. Myös virityskoneistojen pinta on vanhennettu lasikuulapuhalluksen avulla. Janne Marjamaa 2011
13 Kitaran rungon muotoilu Sähkökitaran rungon muoto on usein siirtymäkaarien avulla kohtaavien kaarien ja muuttuvasäteisten kaarien yhdistelmä. Siirtymäkaarien laskeminen ei ole peruskoulun matematiikkaa, vaan muodot voidaan peruskoulun tasolla suunnitella muotokampojen ja muovattavien viivaimien avulla. Luonnosteluvaiheessa muotojen projektion jäljentämistä paperille kannattaa kokeilla, jolloin apuna toimii tarpeen mukaan valopöytä, piirtoheitin tai tietokoneen monitori. Tällaisten projektioiden käytössä tulee kuitenkin muistaa optisten vääristymien vaikutukset, joita varsinkin piirtoheittimillä väkisin muodostuu. Geometristä symmetrisyyttä kitaran rungon muodosta on usein hankala tavoittaa, mutta lavassa ja rungossa toistuu usein samat muotoiluteemat. Kitaran runkoon liittyvän geometrian suunnittelu on yksi tapa lähestyä teknologian- ja taiteen alojen laskentaan ja geometriaan perustuvaa maailmaa. Soitinrakennukseen liittyviä linkkejä:
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä
KISASÄÄNNÖT JA PROJEKTI 5.-9. LK
KISASÄÄNNÖT JA PROJEKTI 5.-9. LK Sisällys 1. InnoGP CO 2 Dragsters muotoiluprojekti... 3 2. InnoGP kisakonsepti, CO 2 Dragsterit teknologiakasvatuksessa... 3 3. CO 2 Dragsterit muotoiluprojekti... 4 4.
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
FLAXWOOD KITARAN RAKENNUSSARJAT - nyt valmiina käyttöösi!
FLAXWOOD KITARAN RAKENNUSSARJAT - nyt valmiina käyttöösi! Kesäkuusta 2012 alkaen tarjoamme Flaxwood kitaroiden valmistuksessa käytettäviä komponentteja kitaranrakennussarjana MOF KIT. Pääset edullisesti
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Ennakkotehtävä Mitä yläluokalle tulevan oppilaan pitäisi
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
PANSION KOULUN OPS PORTAAT
SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,
oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?
Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee
hyvä osaaminen
MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön
Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen
Tekninen työ Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen 1. MOTIVOINTI Aluksi keskustellaan oppilaiden kanssa, mitä erilaisia kasetteja he
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa
Vesimolekyylien kiehtova maailma
Vesimolekyylien kiehtova maailma Luokka-aste Oppitunti molekyylimallinnuksesta oli suunniteltu 8. luokan oppilaille. Tavoitteet Tavoitteena on tarkastella kemiallista mallia ja syventää kemiallisen mallin
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Opetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS
ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS Musiikissa käytettävien äänten nimet: Musiikissa käytetään aakkosista tuttuja sävelien nimiä. A, B, C, D, E, F, G HUOM! Saatat monissa yhteyksissä törmätä ääneen nimeltä H.
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Kartta ja kompassi. 9. lk
lk artta ja kompassi 1. senteet puntarissa 2. unnetreenit miten viestin? 3. urun sormenjälki surusta ja kriisistä selviytyminen 4. ärkyvää kun mieli voi pahoin 5. atse tulevaisuuteen elämän unelmat ja
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012
5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 1 Perusopetuksen matematiikan pitkittäisarviointi 2005-2012 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 2 Opetushallitus Koulutuksen seurantaraportti 2013:4 5.10.2015 MAOL RAUMA / JoJo 3 1
POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913
POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)
AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö.
AURINKOUUNI Tavoite: Tutustutaan aurinkoon uusiutuvana energianlähteenä askartelemalla yksinkertainen aurinkouuni. Havainnollistetaan oppilaille kasvihuoneilmiötä. Tehtävä: Oppilaat jaetaan useaan ryhmään
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.
Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012
Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innoa lukion musiikissa Intelligent på tangenten (S:t Karins) Hauskaa ilman lintuja (Kuusisto) ipodit opetuskäytössä (Kotimäki) ipodit opetuskäytössä (Runko) INNOA LUKION
10/23/2012 Olli Määttä
Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.
hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan
MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin
Tulevaisuus haastaa opettajuuden
Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys
POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma
POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu
KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.
KiVi 2009 Live! Seminaari 8.10.2009 Joensuu Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja Flaxwood Oy YRITYS PÄHKINÄNKUORESSA Flaxwood Oy on perustettu
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.
LAUSUNTO PERUSOPETUKSEN YLEISTEN VALTAKUNNALLISTEN TAVOITTEIDEN SEKÄ PERUSOPE- TUKSEN TUNTIJAON UUDISTAMISTA VALMISTELLEEN TYÖRYHMÄN EHDOTUKSISTA
1 (5) 27.8.2010 Opetusministeriölle LAUSUNTO PERUSOPETUKSEN YLEISTEN VALTAKUNNALLISTEN TAVOITTEIDEN SEKÄ PERUSOPE- TUKSEN TUNTIJAON UUDISTAMISTA VALMISTELLEEN TYÖRYHMÄN EHDOTUKSISTA Suomen Vanhempainliitto
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus MUTES RY 28.11.2013 Eija Kauppinen Opetushallitus IRMELI HALINEN Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Johdatus luovaan teknologiaan. Lukioiden valinnaiskurssi lukuvuonna 15/16
Johdatus luovaan teknologiaan Lukioiden valinnaiskurssi lukuvuonna 15/16 Mehackit lyhyesti Mehackit tutustuttaa lukiolaiset teknologian saloihin! Mehackit-kurssi on lukiolaisten ensiaskel teknologiaan.
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja
Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan
Englanninkielinen ylioppilastutkinto. HE 235/2018 / Oma kieli -yhteisö / Sivistysvaliokunta
Englanninkielinen ylioppilastutkinto HE 235/2018 / Oma kieli -yhteisö / Sivistysvaliokunta 28.11.2018 Englanninkielisen yo-tutkinnon kohderyhmät ja tavoitteet a. Väliaikaisesti Suomeen tulevat, korkean
Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura
Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Kuusamo 2015, viikko 4 26.8.2014 Camera obscura on Camera obscura on kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Se on kokonaisuus, joka
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,
Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma
Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus
OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus Puu on yksilö, lajinsa edustaja, eliöyhteisönsä jäsen, esteettinen näky ja paljon muuta. Tässä harjoituksessa lähestytään puuta monipuolisesti ja harjoitellaan
Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä
Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä
VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)
VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen
9.11 a Fysiikka. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Fysiikka
9.11 a Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta
Meidän paikka Haasteena havainnointi
Meidän paikka Haasteena havainnointi 31.8.-1.9. Luovaa teknologiaa, Trash Designia, arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta peruskoulun yläluokille Niina Rossi 8/2018 Tekijät Heli-Maija Nevala, Niina Rossi
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli
SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena
Kielten opiskelu Oulussa
Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu
Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä
Schools and Entrepreneurs DevelopingLutherieTogether
Osaavat kädet luovat maailmoja Schools and Entrepreneurs DevelopingLutherieTogether Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos 17.4.2013 Osaavat kädet luovat maailmoja
N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0
N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016
Kuvat: vas. Fotolia, muut Sanoma Pro Oy FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään
Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä
JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat
Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet
1 Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tarkoituksena on turvata tämän päivän yhteiskunnan tarpeet samalla, kun turvataan
KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT
KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan
Kartanonrannan kouluun hankittavat soittimet Liitetään tarjoukseen
Kartanonrannan kouluun hankittavat soittimet Liitetään tarjoukseen Rytmisoittimet ja muut koulusoittimet (tuoteryhmä) tekijä Klaveesit, pari, paksuus 7 mm pituus 75 mm Marakassipari Pikkuquiro, 40x95 mm
MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke
Dia 1 MOT-hanke Mat ematiikan Oppimat eriaalin Tutkimuksen hanke 2005-2006 Hämeenlinnan OKL:ssa Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 1 MOT-hanke Osallistujat:13 gradun tekijää (8 gradua)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
SÄHKÖKITARAMALLIN SUUNNITTELU MUSITEC TMI:LLE
Opinnäytetyö (AMK) Muotoilun koulutusohjelma Tuotemuotoilu ja valmistus 2011 Ossi Alisaari SÄHKÖKITARAMALLIN SUUNNITTELU MUSITEC TMI:LLE OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ Turun ammattikorkeakoulu Muotoilun
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
Hunajakakku menossa lingottavaksi
POHDIN projekti Hunajakenno Mehiläispesän rakentuminen alkaa kennoista. Kenno on mehiläisvahasta valmistettu kuusikulmainen lieriö, joka jokaiselta sivultaan rajoittuu toisiin kennoihin. Hunajakennot muodostavat
Piirrä oma valolinjasi
Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo
KÄYTTÖOHJE. Suomen kirjainpalikat art. 1105
KÄYTTÖOHJE Suomen kirjainpalikat art. 1105 LAATU Käsityö Taitavat mestarit valmistavat tuotteemme käsityönä. Käytämme nykyaikaisia ja innovatiivisia työkaluja. Valitsemme materiaalit huolellisesti ja valvomme
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opshelsinki2 On aika unelmoida ja
A2-kieli. Puolalan koulussa
A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan
Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42
58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta
Mikrofonien toimintaperiaatteet. Tampereen musiikkiakatemia Studioäänittäminen Klas Granqvist
Mikrofonien toimintaperiaatteet Tampereen musiikkiakatemia Studioäänittäminen Klas Granqvist Mikrofonien luokittelu Sähköinen toimintaperiaate Akustinen toimintaperiaate Suuntakuvio Herkkyys Taajuusvaste
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö