Työ- ja elinkeinoministeriö PL Valtioneuvosto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto"

Transkriptio

1 Työ- ja elinkeinoministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden 2007 hankintalakiuudistuksen yhteydessä säädettyjen kansallisten kynnysarvojen pyrkimyksenä oli lisätä hankintojen avoimuutta ja joustavuutta sekä yksinkertaistaa hankintamenettelyjä. Tietyiltä osin kehitys on mennyt tavoiteltuun suuntaa mutta myös ongelmia on ilmennyt uuden lain myötä. Hankintalain uudistamisen yhteydessä eduskunta edellytti hallitukselta selontekoa uuden hankintalainsäädännön vaikutuksista vuoden 2008 loppuun mennessä. Nyt käsiteltävänä oleva kynnysarvojen korotuksen taustalla on eduskunnan hankintaselonteosta (VNS 7/2008 vp) antama vastaus (eduskunnan kirjelmä, EK 5/2009 vp), jossa eduskunta edellyttää hallituksen antavan esityksen kansallisten kynnysarvojen kaksinkertaistamiseksi vuoden 2010 alusta lukien. Hankintaselonteosta antamassaan lausunnossa niin talousvaliokunta kuin sosiaali- ja terveysvaliokuntakin katsoivat kynnysarvojen kaksinkertaistamisen perustelluksi. Myös valtaosa kuulluista asiantuntijoista kannatti kynnysarvojen nostoa. Hankintalain 15 :ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että kansalliset kynnysarvot kaksinkertaistettaisiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tämä tarkoittaisi kynnysarvon nostamista eurosta euroon. Lausunnossaan Terveyspalvelualan Liitto ottaa kantaa julkisten hankintojen kynnysarvojen korottamiseen terveyspalveluiden näkökulmasta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kynnysarvon kaksinkertaistaminen yksityisten terveyspalvelujen tuottajien näkökulmasta Kuluneiden kahden vuoden aikana hankintojen ilmoitusmäärät ovat kasvaneet, samoin kuin hankintojen arvot. Kehitys on havaittavissa myös sosiaali- ja terveysalalla. Työ- ja elinkeinoministeriön vaikutusarvioselvityksen perusteella (kuva 3) suurin hankintojen määrällinen kasvu sosiaali- ja terveyspalveluissa kohdistuu euron välillä oleviin hankintoihin.

2 Terveyspalveluissa kehityksen suunta on kohti suurempia palvelujen ulkoistuksia. Yhtenä esimerkkinä kehityksestä ovat olleet ns. kokonaisulkoistukset. Kokonaisulkoistuksessa kunta ostaa yksityiseltä palveluntuottajalta esimerkiksi tietyn terveyskeskuksen palvelutuotannon. Työ-ja elinkeinoministeriön Vaikutusarvioselvityksestä (Muistio ) käy ilmi, että sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta kynnysarvon nosto tarkoittaisi käytännössä noin 70 hankinnan siirtymistä lain ulkopuolelle. Kaikista hankinnoista tämä olisi noin 11,5 prosenttia. Euromääräinen muutos olisi pienempi, noin neljä prosenttia. Tilastot vahvistavat osaltaan käsitystä siitä, että vaikka kappalemäärässä muutosta voidaan kuvata kohtalaisen selväksi, ei muutos euroissa ole kovinkaan merkittävä. Ylipäätään voidaan sanoa, että euroa ei ole sekään erityisen suuri rahamäärä terveyspalveluissa ja usein hankintojen arvo ylittää kyseisen summan. Terveyspalveluissa kehityksen kohti massiivisempia ja arvoltaan suurempia hankintoja voidaan katsoa jatkuvan, mikä osaltaan puoltaa kynnysarvon kaksinkertaistamista. Voimassa oleva hankintalaki ja kansalliset kynnysarvot ovat mahdollistaneet pienten ja keskisuurten yritysten pääsyn julkisten hankintojen markkinoille. Terveyspalvelut on pk-yritysvaltainen toimiala. Kynnysarvon noston voidaan olettaa heikentävän tiettyjen yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailutuksiin. Resurssit osallistua kilpailutuksiin eivät yksinkertaisesti riitä. Jos kynnysarvoja päätetään nostaa, niin samalla on äärimmäisen tärkeää vahvistaa menettelyjä, jotka mahdollistavat pk-yritysten pääsyn julkisille markkinoille. Vaikutusarvioselvityksessäkin mainittu kevennetty kilpailutus on yksi tällainen keino. Kynnysarvon alittavien hankintojen jääminen esim. paikallislehtien ja tietyille yrityksille osoitettujen tarjouspyyntöjen / hintatiedustelujen varaan ei osaltaan kehitä avoimuutta ja hankintamenettelyn tason parantumista julkisissa hankinnoissa. Näiden hankintojen saamista avoimesti valtakunnalliseen tietoisuuteen, esimerkiksi Hilman kautta, tulee tukea. Samalla tulee varmistaa, että yritysten oikeusturva taataan esimerkiksi mahdollisuudella saattaa mahdollinen virhe pienhankinnassa hankintayksikön uudelleen käsiteltäväksi. Kevennetty hankintamenettely toimiessaan keventää pk-yritysten liiketoiminta- ja hallintokustannuksia vähentäen niiden hallinnollista taakkaa. Kevennetyn menettely tuonee myös hankintayksiköille vähemmän byrokratiaa ja hankintakustannuksia. Hallinnollisen taakan ja kustannusten vähentäminen niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla on kannatettava tavoite. Pienten ja keskisuurten palveluntuottajien pääsy julkisten hankintojen markkinoille tulee turvata. Kesäkuun 2009 alussa eduskunta hyväksyi palvelusetelilain. Pienten mutta myös keskisuurten yritysten näkökulmasta lain vaikutusten voidaan odottaa olevan myönteisiä. Palvelusetelin kunnalta saanut henkilö valitsee palveluntuottajan kunnan ylläpitämältä palveluntuottajalistalta eikä palveluntuottajan valinta edellytä hankinta-

3 lain mukaisia kilpailuttamistoimia. Kunnalla on mahdollisuus kilpailuttaa kunnan ylläpitämälle listalle pääsevät palveluntuottajat mutta kevyemmälläkin tavalla kunta voi tasapuolisuutta noudattaa ja valinnat tehdä. Palvelusetelilainsäädäntö mahdollistaa palvelujen kysynnän etenkin pienten yritysten osalta, mikä puoltaa kynnysarvon kaksinkertaistamista. Huomioita julkisiin hankintoihin liittyen Julkiset hankinnat ovat suhteellisen uusi mutta kasvava instrumentti tuottaa lakisääteisiä terveyspalveluita. Työ- ja elinkeinoministeriön Vaikutusarvioselvitys (Muistio ) tuo hyvin esille keskeisiä perustietoja julkisiin hankintoihin liittyen. Samalla se paljastaa puutteita tiedontuotantoon liittyen. Jotta päätöksenteon tietopohja hankintalainsäädännön ja julkisten hankintojen käytäntöjen kehittämiseksi on tulevaisuudessa riittävää, tulisi Suomessa kerätä säännöllisesti hankintoihin liittyviä tietoja. Vaikutusarvioselvityksestä herää ainakin seuraavia kysymyksiä: kuinka monessa hankinnassa, edellä mainituista 70 hankinnasta, tarjouskilpailun on voittanut pieni tai keskisuuri palveluntuottaja ja kuinka monin näistä 70 hankinnasta on koskenut terveyspalveluita ja kuinka moni sosiaalipalveluja. Kunnioittaen, Pia Pohja Toimitusjohtaja

4 Kynnysarvon noston perusteluja TEM:n vaikutusarvioselvityksessä Yleisen tason vaikutuksia Kynnysarvon nosto mahdollistaa kilpailuttamisesta syntyvien prosessi- ja kilpailuttamiskustannusten suhteellisen pienentymisen pienissä hankinnoissa (määrällisiä arvioita on kuitenkin vaikea esittää, sivu 4) Kynnysarvojen nosto on omiaan vähentämään hallinnollisten kustannusten suhteellista osuutta hankinnoissa (myönteiset vaikutukset julkistalouden kustannustehokkuuteen -> julkisten varojen tehokas käyttö) Hankintalainsäädäntö lisännyt byrokratiaa julkisissa hankinnoissa. Kynnysarvon nosto vähentää niin hankintayksiköiden kuin yritystenkin hallinnollista taakkaa (sivu 5). Uusien kynnysarvojen alapuolelle jäävät hankinnat eivät katoaisi markkinoilta vaan ne siirtyisivät pienhankinnoiksi (ei hankintalain mukaista kilpailutusmenettelyä). Kynnysarvojen nosto poistaisi ainakin osittain nykyisen sääntelyn haitoiksi koettuja seikkoja (sivu 8). Valiokunnan mukaan kynnysarvojen nosto tehostaa pienten hankintayksiköiden hankintatointa, helpottaa paikallisten pienten yritysten tilannetta ja jossain määrin myös markkinaoikeuden työtä (sivu 8). Myös hallinnollinen taakka vähenisi. Yksityiskohtainen sääntelyllä on saavutettu mm. hankintamenettelyn tason parantumista ja avoimuuden lisääntymistä Kynnysarvojen nostolla ei ole vaikutusta markkinoiden toimivuuteen niin, että se vaikuttaisi olennaisesti yritysten toimintaan markkinoilla tai kilpailun tasapuolisuuteen (sivu 16). Tämä ei ole aivan näin sote-palveluissa sillä kyniä julkinen sektori ei valmista mutta terveyspalveluja se kyllä tuottaa ->julkisella sektorilla mahdollinen intressi tuottaa palvelu itse. Yritysvaikutuksia Pienet ja keskisuuret yritykset ovat päässeet julkisten hankintojen markkinoille. Hilma on lisännyt tietoisuutta kansallisilla markkinoilla tapahtuvista hankinnoista. Kynnysarvot alittavat hankinnat saattavat jäädä pois Hilmasta esim. paikallislehtien ja tietyille yrityksille osoitettujen tarjouspyyntöjen / hintatiedustelujen varaan Kevennetty kilpailutus, joka perustuu hankintayksikön sisäisiin ohjeisiin, voi parantaa erityisesti pienten yritysten mahdollisuutta päästä tarjoamaan julkiselle sektorille. Julkisen sektorin hyöty kevyemmästä kilpailuttamisesta (korkeammat kynnysarvot) saattaa kanavoitua yrityksille keventäen niiden liiketoiminta- ja hallintokustannuksia.

5 Vaikutuksia hankintayksiköihin Kynnysarvojen nosto edistäisi kustannustehokasta hankintatointa kun kilpailuttamiskustannukset pienissä hankinnoissa eivät nousisi korkeiksi suhteessa hankinnan kokonaisarvoon. Henkilöpanosta on sitoutunut enemmän hankintamenettelyn läpivientiin kuin mitä ns. kevennetyssä hankinnassa. Näin resursseja saattaa vapautua vaativimpiin hankintakokonaisuuksiin sekä hankintojen laadunvarmistukseen. Oikeusturvavaikutukset sekä vaikutukset tuomioistuimiin Mahdollisuus viedä asia markkinaoikeuteen kaventuu kun kynnysarvo nousee. Pienhankinnoissa ei markkinaoikeusmahdollisuutta ole. Huom. JUHO-työryhmän mietinnössä ehdotetaan pienhankintoihin joustavaa hankintaoikeusmenettelyä (yrityksellä mahdollisuus saattaa mahdollinen virhe pienhankinnassa hankintayksikön uudelleen käsiteltäväksi). Hankintayksiköt välttävät ylimääräiset (?) oikeusprosessikustannukset. Myönteiset vaikutukset markkinaoikeuden työtilanteeseen. Kynnysarvon noston vaikutus hankintojen kokonaismäärään ja arvoon Kuten vaikutusarvioselvityksen taulukosta 1 ilmenee, noin 36,2 miljoonan euron sosiaali- ja terveysalan hankinnat olisivat jääneet kilpailuttamatta jos kynnysarvo olisi ollut euroa. Määrällisesti tämä tarkoittaisi noin 70 hankinnan siirtymistä lain ulkopuolelle. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kynnysarvon nosto merkitsisi kappalemäärällisesti noin 11,5 prosentin muutosta. Euromääräinen muutos olisi noin neljä prosenttia. (sivut 13, 14). Tulisiko JUHO-raportin sisältöä huomioida / peilata enemmän tässä asiassa

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Työ- ja elinkeinoministeriölle kirjaamo@tem.fi Pvm. 6.7.2015 Lausunnon antaja: Oulun Diakonissalaitoksen säätiö Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Oulun Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl

Lisätiedot

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Akava ry Lausunto 1 (5) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta StV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen torstaina 15.9.2016 klo 10.00 HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin 1 Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin Hankintatoiminnasta strateginen menestystekijä -hanke Hankinta-asiamies Päivi Halonen Tutkittua Pohjois-Karjalassa arviolta 56 % n. 200 miljoonan euron hankinnoista

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset (250- hlöä) 588

Lisätiedot

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja 20.12.2012 1 I Direktiivi, strategiat ja pk-yritykset Pikakatsaus direktiiviuudistuksen

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Julkiset (pien)hankinnat

Julkiset (pien)hankinnat Julkiset (pien)hankinnat Kustannuslaskentakoulutus 10.11.2009 Lakimies, 1 Sisältö Pienhankinnan määrittelyä Pienhankintojen kilpailuttamisen periaatteita ja pienhankinnoissa käytettäviä menettelyjä Hankintalakiin

Lisätiedot

yritysten ja markkinoiden kehitys Tampere 30.9.2013

yritysten ja markkinoiden kehitys Tampere 30.9.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelualan yritysten ja markkinoiden kehitys HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho Ulla Maija Laiho Tampere 30.9.2013 Tietopohja TEM raportteja 34/2013 Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014

Lisätiedot

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Tarjouspyyntö ja sen velvoitteet Tarjousten käsittely Hankintapäätös

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty KH 2.5.2016 149 Voimaantulo 2.5.2016 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi

Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi 7.2.2019 Hankintaneuvoja Sanna Meronen-Vilenius sanna.meronen-vilenius@yrittajat.fi 050 567 9233 Uudenmaan Yrittäjät & julkiset hankinnat

Lisätiedot

JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO

JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO JULKISEN JA YKSITYISEN YHTEISTYÖ VAIKUTTAVAT TOIMINTAMALLIT SOTE PALVELUIDEN ARVOVERKOSTOISSA (JYVÄ) JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO Martti

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Kuntoutuksen toimialayhdistyksen lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Kuntoutuksen toimialayhdistyksen lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Kuntoutuksen toimialayhdistyksen lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Valmisteluryhmän mietintö sisältää esitykset uudistetuksi

Lisätiedot

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen Julkiset hankinnat laatu ja tuottavuus SOTE-alan kehittäminen -seminaari Joensuu 5.2.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Kansallisen hankintalain uudistaminen» Uudistamisen tavoitteet» Vaikutukset pk-yritysten

Lisätiedot

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro PTCS:n julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 17.11.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Julkisia hankintoja koskevat kirjaukset EK ei näe tarvetta

Lisätiedot

Kunnallisjohdon seminaari 19. 20.5.2009 Tallinna, Hotelli Viru

Kunnallisjohdon seminaari 19. 20.5.2009 Tallinna, Hotelli Viru Kunnallisjohdon seminaari 19. 20.5.2009 Tallinna, Hotelli Viru Kilpailuneutraliteetti avain toimiviin markkinoihin Antti Neimala, johtaja Suomen Yrittäjät 26.5.2009 1 Esityksen sisältö 1. Kommentteja Elise

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

Hallinnollisen taakan vähentäminen Suomessa. Better Regulation Day, 25.11.2010 Lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen

Hallinnollisen taakan vähentäminen Suomessa. Better Regulation Day, 25.11.2010 Lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen Hallinnollisen taakan vähentäminen Suomessa Better Regulation Day, 25.11.2010 Lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen Yritysten hallinnollinen taakka Yritysten hallinnollisella taakalla tarkoitetaan lainsäädännön

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa

Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta 27.9.2016 va. kaupunginsihteeri, OTM Tuomo Sallinen Kiuruveden kaupunki Lausunnon lähtökohdat Kiuruveden

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

MIETINTÖ KANSALLISEN HANKINTALAIN UUDISTAMISEKSI

MIETINTÖ KANSALLISEN HANKINTALAIN UUDISTAMISEKSI Muistio AN 1 (5) 13.5.2015 MIETINTÖ KANSALLISEN HANKINTALAIN UUDISTAMISEKSI LÄHTÖKOHTA Hankintadirektiiviuudistuksen sisältö Julkisista hankinnoista annetun lain uudistaminen käynnistyi EUdirektiivien

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä 6.7.2015 1 (8) Työ ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä :n lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä.

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJE

KEURUUN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJE KEURUUN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJE Voimaantulo 1.11.2015 Kaupunginhallitus päättänyt 12.10.2015 / 247 Keuruun kaupunki Keuruun kaupungin pienhankintaohje 1.11.2015 alkaen 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

Tilastoja sote-alan markkinoista

Tilastoja sote-alan markkinoista Tilastoja sote-alan markkinoista Helsinki 15.6.2017 Eduskunta, talousvaliokunta Aino Närkki 13.6.2017 Sosiaalipalvelualan tuotos ja osuus palvelutuotannosta tuottajittain 2000-2015 Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 102/02.08.00/2013 48 Rintamaveteraanien ja diabeetikkojen avokuntoutuspalvelujen hankinta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 102/02.08.00/2013 48 Rintamaveteraanien ja diabeetikkojen avokuntoutuspalvelujen hankinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 102/02.08.00/2013 48 Rintamaveteraanien ja diabeetikkojen avokuntoutuspalvelujen hankinta Asian valmistelija: talouspäällikkö Markku Liimatainen Julkiset hankinnat

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot

Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE

Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE Hankinnan periaatteet Imatran kaupunki noudattaa hankinnoissa avoimuuden ja tasapuolisuuden periaatetta. S.2 Hankintalain mukaisen kynnysarvon

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa?

Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa? Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa? Rakennusfoorumi 10.6.2014 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yksinkertaistuvatko hankintamenettelyt? Eivät! Sääntely ja pykälät

Lisätiedot

EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa

EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa FIHTA ry:n kevätseminaari 7.4.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yleistä hankkeesta ja sen aikataulusta EU:n komissio on julkaissut vihreän kirjan

Lisätiedot

Liite nro 1 Khall Pienhankintaohje. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat TAIVALKOSKEN KUNTA

Liite nro 1 Khall Pienhankintaohje. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat TAIVALKOSKEN KUNTA Liite nro 1 Khall 19.2.2018 63 Pienhankintaohje Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat Sisällys 1 YLEISTÄ... 1 2 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄ... 1 Soveltamisala... 1 Määritelmä... 1 3 PIENHANKINNOISSA

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat Lakiklinikka 9.9.2015 Katariina Huikko Johtava lakimies Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA. Pienhankintojen menettelytapaohje 1.10.2013. (KV xx :xx. xxkuuta 2013)

HAILUODON KUNTA. Pienhankintojen menettelytapaohje 1.10.2013. (KV xx :xx. xxkuuta 2013) HAILUODON KUNTA 1.10.2013 Pienhankintojen menettelytapaohje (KV xx :xx. xxkuuta 2013) 1 Sisällys 1. Hankinnoissa sovellettavat periaatteet... 2 2. Käsitteet ja vastuunjako hankinnoissa... 2 3. Pienhankintojen

Lisätiedot

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus Haminan kaupungin hankintaperiaatteet Kaupunginhallitus 15.12.2017 Hankintojen toimintaperiaatteet Haminan kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: 1) Ennakoiva toiminta

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan hankintaohje

Mäntyharjun kunnan hankintaohje 2017 Mäntyharjun kunnan hankintaohje Hyväksytty: Kunnanhallitus 2.10.2017 179 1. JOHDANTO... 3 2. LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN TAUSTA... 3 Hankintarajat ja kynnysarvot... 3 3. HANKINTAOHJEEN TAVOITTEET JA KEINOT...

Lisätiedot

Hyvinvointialan muuttuvat markkinat

Hyvinvointialan muuttuvat markkinat Hyvinvointialan muuttuvat markkinat Elinkeinoasioiden päällikkö Janne Pesonen 17.3.2011 Tampere 18.3.2011 1 Lähtökohtia kuntapalveluiden tuotannon kehittämiselle Kunnilla erittäin vahva kysyntäasema, joissain

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Hallitus 7.4.2014, OHEISMATERIAALI 7 JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Pääsääntöisesti kunnan tulee hoitaessaan tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla antaa tehtävä

Lisätiedot

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen 17. toukokuu 2017 2 17.5.2017 HANKINTAILTA Josek Oy JOENSUUSSA 18.5.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 3 17.5.2017 JOSEKIN Josekhankinta- asiamies Oy esittäytyy! Risto Ravattinen 8.9.2011 Ensisijaiset tavoitteet

Lisätiedot

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Anne Nenonen OTT, esittelijäneuvos NAF 4.2.2015 Väitöskirjan sisällöstä Artikkeliväitöskirja Yhteenveto Viisi artikkelia Julkaistu FORUM IURIS

Lisätiedot

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Näkökulma hyvinvointipalveluiden tulevaisuuteen

Näkökulma hyvinvointipalveluiden tulevaisuuteen Näkökulma hyvinvointipalveluiden tulevaisuuteen Elinkeinoasioiden päällikkö Janne Pesonen 5.10.2010 Helsinki 19.10.2010 1 Lähtökohtia kuntapalveluiden tuotannon kehittämiselle Kunnilla ja kuntayhtymillä

Lisätiedot

Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä. Arktikum, Rovaniemi, Katja Kaunismaa Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta

Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä. Arktikum, Rovaniemi, Katja Kaunismaa Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä Arktikum, Rovaniemi, 7.11.2018 Katja Kaunismaa Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta Toteuttajat: Kideve Elinkeinopalvelut/Kittilän kunta ja Sodankylän

Lisätiedot

Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB

Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB Miten näytteenottovälineet päätyvät näytteenottajan kärryyn? Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB Hankintalainsäädäntö Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto

Lisätiedot

Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta

Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta 41. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10.4.2013 Kari Tolonen, Kela Hankinta- ja SOTE-lainsäädännön tavoitteiden yhteensovittamisen

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto

Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi terveysteknologian arvioinnista ja direktiivin 2011/24/EU muuttamisesta U 14/2018 vp Talousvaliokunta

Lisätiedot

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Talousvaliokunta 19.10.2016 Sote-hankintojen laatu ja vammaispalvelut Työ- ja elinkeinoministeriö Sote-palvelut Hankintalaki

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla

Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla Uudenmaan Yrittäjät Sanna Meronen-Vilenius, sanna.meronen-vilenius@uudenmaanyrittajat.fi 050 567 9233 Vastaajien taustatiedot Kysely lähetettiin Uudenmaan

Lisätiedot

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT 1 Pirjo Stolt KILPAILUTTAMISEN KARIKOT Julkiset hankintaongelmat hankintayksikön näkökulmasta Julkinen hankintayksikkö kilpailuttajana 2 Hankinnan suunnittelu Tarjouskilpailun toteuttaminen Hankinnan täytäntöönpano

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Taustaa EU:n julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevat direktiivit uudistettiin

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (6) Dnro KKV/509/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (6) Dnro KKV/509/ / Päätös 1 (6) Asia Hankintojen valvonta: Oulun kaupungin ympäristöterveydenhuollon edellyttämien laboratoriopalveluiden hankinta Ratkaisu Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa Oulun kaupungille huomautuksen

Lisätiedot

INFRA ry: Yritykset odottavat hankintalain muutoksia positiivisin mielin Viime aikoina on herätelty keskustelua uudistuvan hankintalainsäädännön vaikutuksista jätehuoltoon Oulussa. Purku- ja kierrätystoimialaa

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Pienhankintaohjeet

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA. Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA. Pienhankintaohjeet 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUNNALLINEN MÄÄRÄYSKOKOELMA Julkaissut JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKANSLIA Pienhankintaohjeet Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.4.2013/155, voimaantulo 1.5.2013 Tätä pienhankintaohjetta sovelletaan

Lisätiedot

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET 16.4.2013 HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET Jyväskylän kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: Hankinta-asiantuntemuksen lisääminen Ennakoiva

Lisätiedot

HANKINTAOHJEET Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.

HANKINTAOHJEET Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO 1 HANKINTAOHJEET 20.3.2017 1. Hankintalain soveltaminen Laki julkisista hankinnoista astui voimaan 1.1.2017 (1397/2016). Lain taustalla on hankintadirektiivin uudistus joka tuli

Lisätiedot

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Ajankohtaista alalta Aarne Rajalahti Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Hallituksen kirjaukset, joilla vaikutusta kehitysvammaisiin

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

LUONNOS LIITE KHALL Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET

LUONNOS LIITE KHALL Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET LUONNOS LIITE KHALL 23.3.2015 67 Hankasalmen kunnan PIENHANKINTAOHJEET 2015 2 Tätä hankintaohjetta sovelletaan Hankasalmen kunnan kansallisen kynnysarvon alittaviin hankintoihin. 1. Pienhankinta ja sen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN PIENHANKINTAOHJE

LAUKAAN KUNNAN PIENHANKINTAOHJE LAUKAAN KUNNAN PIENHANKINTAOHJE Hyväksytty Laukaan kunnanhallituksen kokouksessa 18.6.2012 158 2 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Mikä on pienhankinta... 3 3. Pienhankintojen sääntely... 4 3.1 Avoimuusperiaate...

Lisätiedot

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta.

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta. 1 (7) x.x.2017 xx JOHDANTO Tässä ohjeessa käsitellään kansallisen kynnysarvon alittavia hankintoja, joista käytetään nimitystä pienhankinta. Ohjeessa otetaan kantaa siihen, milloin kyseessä on pienhankinta

Lisätiedot

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista

Lisätiedot

Kaupungin hankinnat tavoitteista toimintaan

Kaupungin hankinnat tavoitteista toimintaan Kaupungin hankinnat tavoitteista toimintaan Hankinnat haltuun 14.9.2016 Hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä, Kouvolan kaupunki Hankintojen osuus toimintakuluista Toimintakulut 571 milj. 2015 Avustukset

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan hankintaohje

Mäntyharjun kunnan hankintaohje 2017 Mäntyharjun kunnan hankintaohje Hyväksytty: Kunnanhallitus 2.10.2017 179 Täydennetty: Kunnanhallitus 27.8.2018 1. JOHDANTO...3 2. LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN TAUSTA...3 Hankintarajat ja kynnysarvot...3 3.

Lisätiedot

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINNAT Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Lausunto lakiesityksestä valinnanvapauslaiksi Esperi Care Oy

Lausunto lakiesityksestä valinnanvapauslaiksi Esperi Care Oy Lausunto lakiesityksestä valinnanvapauslaiksi Esperi Care Oy 16.4.2017 Kehitämme uusia, entistä monimuotoisempia asumisen ja tuen malleja ikääntyneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja vammaisille.

Lisätiedot