Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v. 2006
|
|
- Anna-Leena Turunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v Pysäkkien ja katosten toimintaohje Pikavuoropysäkkien kehittäminen Tampereen laatukäytäväselvityksen päivitys
2
3 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v Tampere Tiehallinto, Hämeen tiepiiri. 41 s. + liitt. 15 s. TIIVISTELMÄ Hämeen tiepiirin vastuulla on runsas linja-autopysäkkiä. Tämän selvityksen yhtenä tavoitteena on ollut laatia linja-autopysäkkien parantamistarpeen arviointia helpottava ja systematisoiva toimintaohje. Toimintaohjeen avulla Hämeen tiepiiri pystyy kohdentamaan joukkoliikenteen kehittämiseen varatut panokset tarkoituksenmukaisesti, tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti. Toimintaohje palvelee mm. tiepiiriin tulevien pysäkkialoitteiden käsittelyä. Kun aloitteiden käsittely on dokumentoitu, tarjoavat jo käsitellyt aloitteet vertailukohdan tulevia aloitteita koskevalle päätöksenteolle. Hyvä joukkoliikennejärjestelmä on paitsi palvelutasoltaan korkealaatuinen, myös tasalaatuinen ja johdonmukaisesti suunniteltu ja rakennettu. Siksi pysäkkien kehittämistoiminta ei voi perustua pelkästään tiepiiriin tuleviin aloitteisiin. Jotta pitkäjänteiselle suunnitelmalliselle pysäkkien kehittämistyölle olisi Hämeen tiepiirissä valmiuksia, on pikavuoropysäkkien kehittämiskohteita kartoitettu kattavan liikennöitsijäkyselyn ja rekisterianalyysin avulla. Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkeistä on muodostettu lista, johon on kerätty pysäkkien merkittävyyttä kuvaavia tietoja ja pysäkkialueesta eri yhteyksissä käytetty nimi. Listaan on kerätty myös liikennöitsijäkyselystä saadut toimenpide-ehdotukset. Lista tarjoaa lähtökohdan Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkkien pitkäjänteiselle kehittämistyölle. Keskeistä on, että pikavuoropysäkit on merkitty maastoon ja rekistereihin todellista liikennetilannetta vastaavaksi. Matkustajapalvelutasoa parantaisi pysäkkien nimeäminen ja varustaminen nimikilvillä. Valtatien 3 Tampere Helsinki yhteysväliä esitetään kehittäväksi pikavuoroliikenteen laatukäytävänä. Lisäksi raportissa on esitys pikavuoropysäkkien varusteiden kehittämisestä sekä pysäkkien turvallisuutta ja ajettavuutta parantavista toimenpiteistä. Työn aikana havaittiin, että Tiehallinnon pysäkkirekisterissä oli puutteita mm. pysäkkien pikavuorotiedon ja pysäkit Digistop-tietoihin kytkevän id-numeron osalta. Osana selvitystä laadittiin listat Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkkien rekisteritietojen päivitystarpeista. Lisäksi työssä on tarkasteltu Tampereen kaupunkiseudun laatukäytävien toteutustilannetta. Pysäkkijärjestelyjen kehittäminen on edelleen ajankohtaista aikaisempien selvitysten toimenpide-esitysten pohjalta. Esimerkiksi pysäkkien polkupyöräpysäköinnissä on kehittämistarvetta. Hankeryhmä esittää, että Hämeen tiepiiri osallistuisi Tampereen kaupunkiseudulla liikennevaloetuisuuksien toteuttamiseen laatukäytäväajattelun mukaisesti.
4
5 ESIPUHE Hämeen tiepiirin joukkoliikenneselvitys valmistui vuonna Selvityksessä määriteltiin kootusti tiepiirin vastuut joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamisessa. Joukkoliikenneselvityksessä oli mm. esitys tiepiirin alueen tärkeimmistä kehitettävistä pysäkeistä. Tampereen kaupunkiseudun LINJANA2-laatukäytäväsuunnitelma valmistui vuonna Kyseisessä suunnitelmassa ensimmäisen kerran kunnat, tiepiiri, lääninhallitus ja liikennöitsijät yhdessä selvittivät Tampereen kaupunkiseudun linja-autoliikenteen fyysisen toimintaympäristön kehittämistarpeita. Viime vuosina on ilmennyt tarve tarkentaa ja täydentää tehtyjä selvityksiä sekä yhdenmukaistaa Hämeen tiepiirin toimintaa joukkoliikenneasioissa vastaamaan Tiehallinnon valtakunnallisia käytäntöjä. Erityisesti on ilmennyt tarve saada aikaan ns. pysäkkipolitiikka eli menettelytapa pysäkkialoitteiden tasapuoliseen käsittelyyn. Lisäksi merkittävään rooliin on noussut joukkoliikenteen harjoittamisen näkökulmasta tärkeiden pikavuoroliikenteen ja kaupunkiseutujen joukkoliikennekäytävien hanketarpeiden tunnistaminen ja ohjelmointi. Tämä Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v sisältää linjaautopysäkkien ja katosten toimintaohjeen, pikavuoropysäkkien kehittämisselvityksen, esityksen pysäkkirekisteritietojen päivitystarpeista ja Tampereen kaupunkiseudun laatukäytäväsuunnitelman päivityksen. Selvitys palvelee tiepiirin maanteiden joukkoliikenteen hanketarpeiden ohjelmointia. Hankepakettityötä ohjanneeseen hankeryhmään ovat kuuluneet: Jouni Sivenius Antti Piirainen Seppo Riippi Seija Siitonen Seppo Nikkanen Tuomo Kojo Jukka Kyrölä Mika Kulmala Ville-Mikael Tuominen Juha-Pekka Häyrynen Tiehallinto, Hämeen tiepiiri (pj) Tiehallinto, Hämeen tiepiiri Tiehallinto, Hämeen tiepiiri Länsi-Suomen lääninhallitus Etelä-Suomen lääninhallitus Linja-autoliitto ry Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Sito Tampere Oy Sito Tampere Oy Tampereella joulukuussa 2006 Tiehallinto Hämeen tiepiiri
6
7 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v Sisältö 1 HÄMEEN TIEPIIRIN MAANTEIDEN LINJA-AUTOPYSÄKIT 1 2 PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Pysäkin tarve ja tyyppi Pysäkkivarusteet Katos Pikavuoro-, nimi- ja linjanumerokilvet Paikka aikatauluille ja muulle informaatiolle Sähköinen informaatio ja joukkoliikenteen telematiikka Liityntä- ja saattoliikenteen järjestelyt Rekisteri- ja paikkatiedot Pysäkkialoitteiden käsittely Hoito ja ylläpito Pysäkkivarusteiden hoito ja ylläpito Talvihoito Pysäkkien rakentaminen ja varusteiden hankinta Tason parantamisen ohjelmointi Mainossopimukset Joukkoliikenteen huomioon ottaminen tienpidossa 15 3 PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN Taustaa Tarkastelumenetelmä Liikennöitsijäkysely Pysäkkien pisteytys Pikavuoropysäkkien kehittämiskohteet Joukkoliikenteen palvelutasoa parantavat toimet Pysäkkien rakentaminen Kevyen liikenteen yhteydet pysäkeille Liikenneturvallisuustoimenpiteet Pysäkkien pikavuorostatuksen poistaminen Pysäkkirekisterin päivitystarpeet Pikavuoropysäkki puuttuu kokonaan pysäkkirekisteristä Pikavuorotieto puuttuu Pysäkki-ID puuttuu tierekisteristä Pysäkkien sijaintitieto ja lukumäärä tarkistettava Rekisterissä esiintyvää pysäkkiä ei ole maastossa Pikavuoropysäkkien kärkikohteet 31
8 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v TAMPEREEN LAATUKÄYTÄVÄSELVITYKSEN PÄIVITYS LINJANA2 -suunnitelma Suunnitelman toteutuminen Toimintaympäristön muutos Esitys Tiehallinnon vastuulla olevista toimenpiteistä 38 5 LÄHTEITÄ 41 6 LIITTEET 42
9 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v HÄMEEN TIEPIIRIN MAANTEIDEN LINJA-AUTOPYSÄKIT 1 HÄMEEN TIEPIIRIN MAANTEIDEN LINJA-AUTOPYSÄKIT Tiehallinnon pysäkkirekisterin perusteella Hämeen tiepiirin maanteillä oli vuonna 2006 runsaat linja-autopysäkkiä. Suurin osa näistä, yli 90 %, on merkitty kaukoliikenteen vakiovuoropysäkeiksi (sininen liikennemerkki 532). Paikallisliikenteen käyttämiksi pysäkeiksi on tierekisterissä kirjattu n. 300 pysäkkiä (keltainen liikennemerkki 531). Pikavuoropysäkkejä on Hämeen tiepiirissä noin 280 kappaletta, taulukko 1. Pysäkkirekisterissä on joitakin puutteita mm. pikavuoropysäkkien ja paikallisliikenteen käytössä olevien pysäkkien merkitsemisen osalta. Kaiken kaikkiaan linja-autojen kaukoliikenteen ja paikallisliikenteen raja ei ole yksiselitteinen. Pysäkkien merkitsemistavassa on eroja kaupunkiseuduittain. Taulukko 1. Hämeen tiepiirin linja-autopysäkit tien ja pysäkin toiminnallisen luokan mukaan. Lähde: pysäkkirekisteri pysäkkimerkki valtatiet kantatiet seututiet yhdystiet rampit yhteensä pikavuoro, kauko- ja paikallisliikenne pikavuoro, vain kaukoliikenne kauko- ja paikallisliikenne kaukoliikenne paikallisliikenne ei tietoa yhteensä Tyypillisimpiä linja-autopysäkkien varusteita ovat säältä suojaava odotuskatos, siihen liittyvä tai erillinen istuin, roskakori, ajoradasta reunatuella korotettu odotustila ja aikatauluteline. Näiden lisäksi pysäkkijärjestelyyn voi kuulua mm. kevyen liikenteen väylä, kevyen liikenteen ali-/ylikulkukäytävä, polkupyöräteline/-katos, liityntä- ja saattopysäköintialue tai sähköinen informaationäyttö. Myös tievalaistus voidaan käsittää osaksi pysäkkivarustusta. Kaikista pysäkkivarusteista ei ole saatavissa kattavaa rekisteritietoa. Taulukkoon 2 on koottu pysäkki- ja tierekisterin pohjalta tietoja Hämeen tiepiirin pysäkkien varusteista. Taulukko 2. Hämeen tiepiirin linja-autopysäkkien varusteet pysäkin toiminnallisen luokan mukaan. Lähde: pysäkkirekisteri pysäkkimerkki katos korotettu odotustila roskakori tievalaistus pysäkkejä yhteensä pikavuoro, kauko- ja paikallisliikenne tieto puuttuu pikavuoro, vain kaukoliikenne tieto puuttuu kauko- ja paikallisliikenne tieto puuttuu kaukoliikenne tieto puuttuu paikallisliikenne tieto puuttuu ei tietoa tieto puuttuu yhteensä Viimeisten viiden vuoden aikana kuntien pystyttämät ja aiemmin ylläpitämät maanteiden katokset ovat asteittain siirtyneet Tiehallinnon vastuulle. Prosessi on vielä kesken. Osassa Hämeen tiepiirin urakka-alueista jopa puolet kunnista ei ole vielä laittanut katoksia kuntoon ja luovuttanut niitä Tiehallinnolle. Tiehallinnon vastuulla olevat maanteiden pysäkkikatokset ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, sillä tiepiiri pyrki kunnilta vastaanottamaan vain ehjät ja puhtaat katokset.
10 2 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v HÄMEEN TIEPIIRIN MAANTEIDEN LINJA-AUTOPYSÄKIT Uusia katoksia Hämeen tiepiiri ei ole viime vuosina suoraan hankkinut. Lähinnä uusia katoksia on toteutettu suurempien hankkeiden yhteydessä, jolloin pysäkkikatokset ovat kuuluneet kokonaisurakkaan. Kuva 1 Hämeen tiepiirin linja-autopysäkit. Linja-autopysäkkeihin liittyviä aloitteita Hämeen tiepiirille tulee joitakin kymmeniä vuodessa. Aloitteita tulee lähinnä yksityishenkilöiltä ja jonkin verran kunnilta ja liikennöitsijöiltä. Hämeen tiepiirillä on ollut käytettävissä vuosittain euroa erityistä joukkoliikennerahaa pysäkkien rakentamiseen ja joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä parantaviin erillisiin toimenpiteisiin. Laajemmat joukkoliikennehankkeet ovat omia hankkeita, joiden ohjelmointi tehdään muiden hanketarpeiden rinnalla.
11 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE 2 PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Toimintaohjeen tavoitteet ja soveltamisalueet Tämän Tiehallinnon Hämeen tiepiirin linja-autopysäkkien ja katosten toimintaohjeen tavoitteena on määrittää käytännöt, jotka mahdollistavat oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen ja objektiivisen toiminnan maanteiden linja-autopysäkkien rakentamista ja ylläpitoa koskevissa asioissa. Toimintamalli on tiepiirin henkilökunnan päivittäinen työkalu. Samalla se kuvaa tiepiirin sidosryhmille, miten Hämeen tiepiiri pyrkii toimimaan maanteiden pysäkkiasioissa. Tätä toimintaohjetta sovelletaan kaikilla Hämeen tiepiirin alueen maanteiden linjaautopysäkeillä. Tiepiirin koko henkilökunnalla on vastuu joukkoliikenneasioiden huomioon ottamisesta. Joukkoliikenneasioiden koordinoinnista ja tiedon välittämisestä vastaa tiepiirin joukkoliikenteen vastuuhenkilö. Valtakunnalliset tavoitteet ja ohjeet Henkilöliikennelaki edellyttää, että joukkoliikenne otetaan huomioon maankäytön ja liikenneväylien suunnittelussa. Tiehallinnolla ja sen paikallisorganisaatioilla, tiepiireillä, on tärkeä asema joukkoliikenteen toimintaedellytysten luomisessa. Tiehallinto vastaa joukkoliikenteen toimintaympäristöstä maanteiden ja niiden linja-autopysäkkien osalta. Tiehallinto toimii valtakunnallisen liikennepolitiikan tavoitteita toteuttaen. Joukkoliikenteen toimintaedellytysten ja palvelujen parantaminen on osa valtakunnallista liikennepolitiikkaa, johon sisältyy liikenteen haittavaikutusten torjuminen kulkumuotojakaumaan vaikuttamalla, kestävän kehityksen huomioon ottaminen ja vastuunotto liikennejärjestelmästä kokonaisuutena. Joukkoliikenteen matkustajat, linja-autonkuljettajat ja liikennöitsijät ovat osaltaan Tiehallinnon asiakkaita. Näkyvin osa Tiehallinnon joukkoliikenteeseen liittyvää toimintaa on linja-autopysäkkien rakentaminen, hoito ja ylläpito. Lähtökohtaisesti kaikki maanteillä sijaitsevat linja-autopysäkit varusteineen kuuluvat Tiehallinnon vastuulle. Toimivalla ja turvallisella pysäkkijärjestelmällä voidaan merkittävästi vaikuttaa joukkoliikenteen käytettävyyteen ja sitä kautta houkuttelevuuteen. 2.1 Pysäkin tarve ja tyyppi Pysäkin tarveharkintaa ohjaa ensisijaisesti matkustaja- ja liikenneturvallisuusnäkökulmat. Linja-autopysäkkiasioissa on usein kyse lasten, nuorten ja ikääntyneiden liikenneturvallisuudesta ja tasapuolisista liikkumismahdollisuuksista. Pysäkkijärjestelyjen tulee olla turvallisia, liikenteellisesti tarkoituksenmukaisia sekä kokonaistaloudellisia rakentamisen, kunnossapidon ja hoidon osalta. Lähtökohtana on, että joukkoliikenne pysähtyy liikennemerkillä merkityillä pysäkeillä. Vähäliikenteisellä tiellä pysäkkilevike voidaan jättää rakentamatta ja linja-auto voi pysähtyä ajoradalle, mikäli liikenneturvallisuus ei tästä vaarannu. Erityisen vähäliikenteisillä teillä, liikennemäärän ollessa alle ajon./vrk, linja-autopysäkkien merkitsemisestä voidaan kokonaan luopua. Koululaisliikenteessä saattaa olla turvallisempaa jättää matkustaja tienhaaraan
12 4 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE kuin, että koululainen kulkee pidemmän matkan turvatonta piennarta pitkin. Vastaavasti kutsuohjatun liikenteen yleistyminen lisää paineita matkustajien otto- ja lähtöpaikkojen määrän kasvattamiselle, mikä osaltaan vähentää yksittäisten pysäkkien käyttäjämääriä. Pysäkiltä poistetaan pysäkkimerkit, mikäli linja-autoliikenne on kokonaan loppunut ja sen uudelleen alkaminen ei ole todennäköistä. Liikenteen loppuminen varmistetaan kunnalta, lääninhallitukselta, liikennöitsijältä ja/tai Linja-autoliitolta. Maanteiden linja-autopysäkkien suunnittelua pysäkin sijoittamisen, pysäkkityypin valinnan, pysäkin mitoituksen, pysäkkivarusteiden ja kevyen liikenteen yhteyksien osalta ohjaa ensisijaisesti Linja-autopysäkit -ohje /7/. Kaupunkialueilla voidaan soveltaa myös Paikallisliikenneliiton infrakortteja. 2.2 Pysäkkivarusteet Pysäkkivarustus määräytyy ensisijaisesti pysäkiltä nousevien matkustajien määrän perusteella. Kaupunkialueilla ja laatukäytävien pysäkeillä pyrkimyksenä on pysäkkivarusteiden yhtenäisyys, joka parhaiten toteutuu kuntien kanssa tehtävien yhteishankintojen avulla. Pysäkkien laatutason ja varustuksen määrittelyyn vaikuttavat mm. nousevien matkustajien määrä, linja-autoliikenteen vuorotarjonta ja tyyppi, pysäkin toiminnallinen luonne, pysäkin sijainti ja väylän ominaisuudet. Keskeinen pysäkkien kehittämistarpeiden määrittämiseen vaikuttava tekijä on operaattoreilta saatava palaute. Pysäkkivarustus määritellään tapauskohtaisesti soveltaen Linja-autopysäkit -ohjetta /7/.
13 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Katos Linja-autopysäkki varustetaan katoksella, kun nousevia matkustajia on yli 30 vuorokaudessa. Erikoistapauksissa katos voidaan toteuttaa vähäisemmällä matkustajamäärällä. Uuden tai uusittavan katoksen varustukseen sisältyy aina penkki ja paikka aikatauluinformaatiolle. Katoksen asentaminen nousijamääräkriteerin alittavalle pysäkille tulee kysymykseen tilanteissa, joissa joukkoliikenteen palvelutasoa halutaan nostaa nykyisestä (esim. laatukäytävät), pysäkkiä käyttävät pääasiassa matkustajaryhmät, joilla on eritystarpeita, odotusaika pysäkillä on tavanomaista pidempi ja odotusolosuhteet poikkeuksellisen huonot tai pysäkin nousijamäärän odotetaan pitkällä aikavälillä kasvavan esimerkiksi maankäytön kehittymisen johdosta. Jotta katosta pysäkille voidaan harkita, tulee lähiajan nousijamäärän olla kuitenkin vähintään matkustajaa vuorokaudessa. Pysäkkikatosten tulee olla kestäviä, ympäristöön sopivia, törmäysturvallisia ja helposti kunnossapidettäviä. Odotuskatoksen mitoitus määräytyy pysäkin matkustajamäärän ja katoksen säältä suojaavuuden perusteella. Katos ei saa haitata matkustajan havaittavuutta ja linjaauton näkemistä pysäkiltä. Matkustajan havaittavuutta voidaan parantaa tarvittaessa esimerkiksi katokseen kiinnitettävillä heijastimilla. Pysäkkikatosten mitoitukseen, rakenteisiin, materiaaleihin ja varusteisiin liittyviä asioita on käsitelty julkaisussa Linja-autopysäkkien varusteet, laatuvaatimukset /8/. Kuva 2 Pikavuoropysäkkimiljöö valtatiellä 11 Mouhijärven Häijäässä.
14 6 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Uusittaessa vaurioitunut katos, noudatetaan samoja periaatteita kuin päätettäessä kokonaan uuden katoksen rakentamisesta. Katosten kunnon tarkkailu sisältyy hoidon alueurakoihin. Tien hoitourakoitsija on velvoitettu ilmoittamaan huonokuntoisista katoksista tiemestarille. Tiepiirin joukkoliikenteen vastuuhenkilö arvioi, onko katos kyseisellä pysäkillä enää tarpeen. Tarvittaessa katos korvataan uudella tai kunnostetaan esim. hoidon alueurakkaan sisällytettävänä pienenä toimenpiteenä. Urakoitsija korjaa itse, esimerkiksi lumen aurauksen yhteydessä, vaurioittamansa katoksen. Urakoihin sisältyy tietty määrä graffitien poistoa. Lähtökohtana on, että huonokuntoisia katoksia ei maanteiden varsilla ole. Olemassa olevaa ehjää katosta ei poisteta pysäkiltä, vaikka sen käyttäjämäärä olisi vähentynyt sitten katoksen rakentamisen. Mikäli linja-autoliikenne on kokonaan loppunut ja sen uudelleen alkaminen ei ole todennäköistä, katos poistetaan. Liikenteen loppuminen varmistetaan kunnalta, lääninhallitukselta, liikennöitsijältä ja/tai Linja-autoliitolta. Mikäli katos on hyväkuntoinen, se siirretään pysäkille, jossa sille on tarvetta. Kuntien, yhdistysten ja muiden yksityisten tahojen maanteiden varten toteuttamiin katoksiin suhtaudutaan myötämielisesti. Lähtökohtaisesti maanteiden linja-autopysäkkien rakentaminen, varustaminen, hoito ja ylläpito ovat Tiehallinnon vastuulla. Toisinaan esimerkiksi kylätoimikunnat kuitenkin tarjoutuvat rakentamaan itse pysäkkikatoksia. Tällöin tulee olla tietarkastaja myöntämä lupa tiellä työskentelyyn. Tiepiiri ottaa kunnan tai yksityisen tahon toteuttaman pysäkkikatoksen hoitaakseen, mikäli pysäkin käyttäjämäärä edellyttäisi katosta, katos on rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan mahdollisimman yhteneväinen tiepiirin toteuttamien katosten kanssa ja katoksen sijoituspaikka on tiepiirin hyväksymä. Erillissopimuksin pysäkkikatos voi jäädä kunnan tai rekisteröidyn yhdistyksen vastattavaksi esimerkiksi katoksen poikkeuksellisesta rakenteesta johtuen. Vaihtoehtona on myös katoksen toteuttaminen tiealueen ulkopuolelle esimerkiksi yksityistien varteen. Kaupunkialueiden ja taajamien pysäkkikatoksia uusittaessa pysäkit varustetaan myös roskakorilla, joka sijoitetaan katoksen ulkopuolelle. Roskakori pitää pysäkkiympäristön siistimpänä, mutta sen säännöllisestä tyhjentämisestä on pystyttävä huolehtimaan. Roskakori asennetaan aina pysäkeille, joilla on lasiseinäinen katos. Lasiseinäinen katos vaatii säännöllisesti pesua. Roskakori tyhjennetään viikoittain ja talvella lumen aurauksen yhteydessä. Taajama-alueella pysäkin roskakori palvelee myös pysäkin ohi kulkevaa kevyttä liikennettä.
15 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Pikavuoro-, nimi- ja linjanumerokilvet Pikavuoropysäkkien pikavuoro-kilvet pidetään ajan tasalla. Kaikki pikavuoropysäkit varustetaan pysäkin nimikilvillä. Laatukäytäväpysäkit ja kaupunkialueiden paikallisliikenteen pysäkit varustetaan nimi- ja linjanumerokilvillä, mikäli yhtenäinen palvelutaso katuverkon pysäkkien kanssa sitä edellyttää. Pikavuoropysäkkien pikavuoro -kilvet päivitetään vastaamaan liikennetilannetta. Pikavuoropysäkkien sijainnista päättää lääninhallitus. Lääninhallituksen päätös uudesta pikavuoropysäkistä tulee tiedoksi tienpitäjälle, joka päätöksen perusteella lisää pysäkeille pikavuorokilvet. Vastaavasti lupaviranomaisen ja liikennöitsijän tulee ilmoittaa tiepiirille pikavuoroliikenteen käytöstä poistuneista pysäkeistä. Linja-autojen paikantamiseen perustuvat matkustajainformaatiopalvelut ja palveluliikenteen yleistyminen ovat lisänneet pysäkkinimien esittämisen tarvetta pysäkeillä. Tavoitteena on, että kaikki maanteiden pikavuoropysäkit on varustettu pysäkin nimitiedolla. Vakiovuoroliikenteessä nimikilvet asennetaan vain laatukäytäväpysäkeille, silloin kun ne kuuluvat kyseiselle laatukäytävälle määriteltyyn laatutasoon. Kaupunkialueiden paikallisliikenteen reiteillä pysäkit varustetaan nimi- ja linjanumerokilvin, mikäli yhtenäinen palvelutaso katuverkon pysäkkien kanssa sitä edellyttää. Pysäkin nimi esitetään lähtökohtaisesti pysäkkimerkin lisäkilpenä. Pysäkeillä, joilla pysäkkimerkkiä ei ole tarvetta lähiaikoina uusia, pysäkin nimi voidaan esittää esimerkiksi aikatauluinformaation yhteydessä. Pysäkkien nimistössä pyritään mahdollisimman pitkälle yhtenäisyyteen aikataulujulkaisuissa, liikenneluvissa ja olemassa olevissa tietojärjestelmissä käytetyn nimistön kanssa. Pikavuoropysäkkien nimeämisessä käytetään ensisijaisesti aikataulujulkaisuissa käytettäviä nimiä. Pikavuoropysäkin nimi varmistetaan kunnalta, liikennöitsijältä/matkahuollolta ja lääninhallitukselta. Pysäkkimerkin lisäkilvet pyritään asentamaan niin katoksellisille kuin katoksettomille pysäkeille, mikäli tarve sitä edellyttää. Tiepiiri vastaa maanteiden pysäkkien nimi- ja linjanumerokilpien hankinnasta ja kunnossapidosta. Linjanumero- ja määränpääkilpien tietosisällön ajantasaisuudesta vastaavat liikennöitsijä ja liikenteen ostajataho, jotka ovat velvollisia ilmoittamaan tiepiirin joukkoliikenteen vastuuhenkilölle tietosisällön muutostarpeista mahdollisimman nopeasti.
16 8 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Kuva 3 Pikavuoropysäkin nimikilpi voidaan teipata samaan kilpeen itse pysäkkimerkin kanssa. Ratkaisu voi vähentää lisäkilpiin kohdistuvaa ilkivaltaa. Mikäli esimerkiksi kunta, seudullinen organisaatio tai liikennöitsijä on perinteisesti asentanut ja ylläpitänyt pysäkkien nimi- ja linjanumerokilpiä, niin käytäntö pyritään säilyttämään ennallaan. Tiepiiri osallistuu tällöinkin maanteiden pysäkkien osalta kilpien hankinta- ja ylläpitokustannuksiin. Tällaisessa tapauksessa tiepiiri ilmoittaa tietoonsa tulleista vaurioista linjanumeroja määränpääkilvissä niiden ylläpitäjälle ja kustantaa vaurioiden korjaamisesta aiheutuvat kulut. Mikäli jokin taho haluaa toteuttaa pysäkille nimi- ja linjakilvet, vaikka Tiehallinnon kriteerit eivät sitä edellytä, niin näissä tapauksissa tämä taho vastaa myös lisäkilpien ylläpidosta Paikka aikatauluille ja muulle informaatiolle Aikatauluteline sisältyy kaikkien uusien ja uusittavien katoksien perusvarustukseen. Aikataulutelineeseen pitää pystyä sijoittamaan vähintään A4-kokoinen paperiarkki. Aikataulutelineen mitoituksesta keskustellaan aina asianomaisen kunnan ja pysäkkiä käyttävien liikennöitsijöiden kanssa, jotta ali- ja ylimitoitukselta vältytään ja informaation välittäminen ja päivittäminen on helppoa. Aikatauluinformaation ajan tasalla pitämisestä vastaavat Matkahuolto, liikennöitsijät ja/tai liikenteen ostajataho. Erillisiä aikataulutelineitä katoksettomille pysäkeille toteutetaan tarvittaessa tapauskohtaisesti. Korkeatasoisille pysäkeille kunta voi asentaa infotaulun laajempaa tiedottamistarvetta palvelemaan Sähköinen informaatio ja joukkoliikenteen telematiikka Hämeen tiepiiri osallistuu maanteiden linja-autopysäkkejä ja valo-ohjattuja liittymiä koskeviin telematiikkahankkeisiin. Lähtökohtaisesti tiepiiri ei ole joukkoliikenteen telematiikkahankkeissa vetäjän roolissa. Tiepiiri ottaa kuitenkin osaa hallinnassaan oleville pysäkeille sijoitettavien sähköisten näyttötaulujen suunnittelu-, hankinta- ja rakentamiskustannuksiin sekä näiden laitteiden hoidon ja ylläpidon kustannuksiin. Sähköisten aikataulunäyttöjen tietosisältö ei ole tiepiirin vastuulla.
17 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Liityntä- ja saattoliikenteen järjestelyt Kaikille linja-autopysäkeille tulee olla niiden käyttötarpeeseen suhteutettuna riittävän turvallinen kevyen liikenteen yhteys. Pysäkkien saattoliikenteen sekä henkilöautojen ja polkupyörien liityntäpysäköinnin järjestelyjä tiepiiri kehittää suunnitelmallisesti. Pysäkille johtavien kevyen liikenteen väylien mitoitus on ohjeistettu Linja-autopysäkit - ohjeessa /7/. Liityntäpysäköinnin ja saattoliikenteen järjestelyt harkitaan aina tapauskohtaisesti. Linjaautopysäkkien yhteyteen toteutettavien liityntä- ja saattoliikenteen järjestelyille on ilmeistä tarvetta, erityisesti pikavuoroliikenteen pysäkeillä. Näitä järjestelyjä on toistaiseksi vähäisesti toteutettu, vaikka kokemukset toteutetuista kohteista ovat olleet pääasiassa positiivisia. Liityntäpysäköinnin ei tarvitse sijaita välittömästi pysäkkialueella. Tarvittaessa toimitaan yhteistyössä esimerkiksi läheisen huoltoaseman kanssa. Pyöräpysäköinti pyritään toteuttamaan katoksellisena ja turvalukollisilla telineillä. Pyöräpysäköinnin tarveharkinnassa noudatetaan Kevyen liikenteen suunnittelu -ohjetta /9/. Kuva 4 Valtatie 3 moottoritieosuudella Riihimäeltä Lempäälään pikavuoropysäkeille on järjestetty saattopysäköintimahdollisuus.
18 10 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE 2.3 Rekisteri- ja paikkatiedot Kaikilla maanteiden pysäkeillä on yksilöivä DigiStop-tunnus. Tavoitteena on, että tiepiirin pysäkkirekisterin, DigiStopin ja Matkahuollon aikataulujärjestelmien pysäkkitiedot ovat yhteneviä pysäkkimäärän, -tyyppien, -nimistön ja yksilöivien tunnusten osalta. Tiepiirin käytössä on lääninhallitusten VALLU -tietojärjestelmän aineisto, joka sisältää vakioja pikavuorot, pois lukien kuntien ostoliikenteen. Kuntien ostamista koulukuljetuksista tiepiirillä ei ole ajantasaista koottua paikkatietoa. 2.4 Pysäkkialoitteiden käsittely Pysäkkialoitteiden käsittelystä vastaa tiepiirin joukkoliikenteen vastuuhenkilö. Tienkäyttäjillä on mahdollisuus tehdä aloite pysäkin tai pysäkkivarustuksen toteuttamisesta. Tavoitteena on, että aloitteet saadaan kirjallisena. Aloitteeseen pyritään vastaamaan viimeistään kuukauden sisällä aloitteen saapumisesta. Pysäkkialoitteiden käsittelystä vastaa tiepiirin joukkoliikenteen vastuuhenkilö. Vastuuhenkilö tutustuu kohteeseen tarvittaessa paikan päällä tai kysyy kohteen luonteesta kyseisen alueen tiemestarilta tai tietarkastajalta. Tarpeen mukaan aloitteen käsittelyyn osallistuu myös tiepiirin liikenneturvallisuusasiantuntija sekä maankäytön asiantuntija. Pysäkin tai pysäkkivarustuksen käyttäjämäärä ja -potentiaali varmistetaan kunnalta ja liikennöitsijältä. Tarvittaessa ollaan yhteydessä aloitteen tekijään. Lisäksi pysäkkialoitteen käsittelyssä hyödynnetään tiepiirin käytössä olevia rekisteri- ja paikkatietoaineistoja. Kaikki saadut pysäkkialoitteet kirjataan tiepiirin hankeohjelmointia palvelevaan joukkoliikenteen hankekoriin. Tässä yhteydessä kohteelle määritellään tierekisteriosoite, jonka perusteella varmistetaan, onko samalle tienosalle tulossa muita toimenpiteitä, joiden yhteydessä pysäkkiasia voisi olla toteutettavissa. Pikavuoropysäkkien sijainnista päättää paikallinen lääninhallitus läänin sisäisessä liikenteessä ja läänien rajan ylittävässä pikavuoroliikenteessä Etelä-Suomen lääninhallitus. Uuden pikavuoropysäkin perustamista koskeva aloite ohjataan ao. lääninhallitukseen. Lääninhallitus pyytää päätösesitystä tehdessä lausunnon kunnalta ja liikennöitsijöiltä. Lääninhallituksen päätös tulee tiedoksi tienpitäjälle, joka päätöksen perusteella lisää pikavuorokilven pysäkille. Kuvissa 5 ja 6 on ehdotus tiepiirille räätälöidystä lomakkeesta, jota voidaan hyödyntää pysäkkialoitteen käsittelyssä. Lomakkeen avulla tulee käsiteltyä aloitteen kannalta keskeiset asiat. Lomaketta voidaan käyttää myös muistilistana maastokatselmuksessa. Täytetyt lomakkeet voidaan tallentaa sähköisesti tai paperisena. Näin saadaan aineisto, joka helpottaa tulevien aloitteiden käsittelyä ja yhtenäisen pysäkkipolitiikan noudattamista varsinkin tilanteessa jos joukkoliikenteen vastuuhenkilö vaihtuu.
19 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Aloite: Kalliolan koulukuljetusten pysäkkiolosuhteiden parantaminen, Hollola (vt 24, mt140) Aloitteen pvm asukas operaattori kunta Aloitteen tekijä: X muu, mikä Hollolan kunnan Vesikansa-lautakunta puhelu kirje sähköposti Aloitteen muoto: X muu, mikä Pöytäkirja Aloitteen sisältö: Korotettu odotustila ja nykyistä suurempi katos Kunta: Hollola Tien katunimi: Savontie Tierekisterin tiedot: tie tieosa alkuet. puoli pysäkki#id - Tieosoite, puoli, pysäkki-id vasen kyllä ei ei tietoa - Pikavuoropysäkki X - Pysäkkikatos X - Korotettu odotustila X - Roskakori X - Kevyen liikenteen väylä X puoli -- - Tievalaistus X - Nopeusrajoitus 80 km/h - Tien liikennemäärä, KVL ajon./vrk - Tien raskas liikenne, raskvl 212 ajon./vrk Muut tiedot: - Linja-autojen vuorotarjonta 30 vuoroa/vrk lähde: - Matkustajamääräarvio 21 nousevia matk./vrk lähde: aloite 2.1 Pysäkin tarve ja tyyppi kyllä ei ei tietoa - Pysäkkiä käyttävät erityisryhmät X lisätietoa: koululaiset - Turvallisuuspuute X - Vaihtopysäkki X 2.2 Pysäkkivarusteet kyllä ei ei tietoa - Laatukäytävällä X lisätietoa: - Kaupunkialueella, jossa katupysäkkejä X lisätietoa: - Odotusaika on tavanomaista pidempi X lisätietoa: - Poikkeuksellisen huonot odotusolot X lisätietoa: - Maankäyttö kehittymässä X lisätietoa: - Operaattorin kanta varustetarpeeseen Pikavuoro-, nimi- ja linjanumerokilvet - Pysäkin nimi aloitteessa: Eskola, Heinlammin kylä - Pysäkin nimi tierekisterissä: -- - Pysäkin nimi DigiStop:ssa P (ei nimetty) Paikka aikatauluille ja muulle informaatiolle kyllä ei ei tietoa - Pysäkillä on aikataulut X (aloitteen tieto) - Aikataulutelineiden riittävyys X (aloitteen tieto) Sähköinen informaatio ja joukkoliikenteen telematiikka kyllä ei ei tietoa - Suunniteltu pysäkkitelematiikka X Kuva 5 Ehdotus pysäkkialoitteen käsittelyä helpottavasta lomakkeesta, lomakkeen sivu 1.
20 12 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Liityntä- ja saattoliikenteen järjestelyt kyllä ei ei tietoa - Turvallinen jk-yhteys pysäkille X (aloitteen tieto) - Henkilöautojen pysäköintitila X (aloitteen tieto) - Polkupyörien pysäköinti X (aloitteen tieto) 2.3 Rekisteri- ja paikkatiedot kyllä ei - pysäkki on pysäkkirekisterissä X 2.4 Aloitteen käsittely kyllä ei - Aloite käsitelty X pvm nimi: Sito / VMT & JPH - Keskustelu: tiemestari/-tarkastaja X pvm. / 200 nimi: - Keskustelu: maankäytön asiantuntija X nimi: - Keskustelu: liikenneturvallisuusasiant. X nimi: - Keskustelu: kunnan edustaja (X) nimi: - Keskustelu: liikennöitsijä(t) X nimi: - Tutustuttu kohteeseen maastossa X pvm. / 200 nimi: - Kirjattu hankekoriin X pvm. / 200 nimi: - Aloitteen tekijälle on vastattu pvm. / Jatkoselvitystarve X lisätietoa: Maastokatselmus - Toimenpiteet tehty pvm. lisätietoa: Maastotarkastelu ok puute - Talvihoidon taso lisätietoa: - Levikkeen riittävyys lisätietoa: - Matk. odotustilan kunto ja riittävyys lisätietoa: - Näkemät lisätietoa: - Pysäkkikilpien kunto lisätietoa: - Katoksen kunto lisätietoa: - Aikatauluinformaatio lisätietoa: - Turvallinen jk-yhteys pysäkille lisätietoa: - Polkupyörien säilytys (ok = ei tarvetta) lisätietoa: Johtopäätökset Pysäkki on vilkkaassa käytössä ja palvelee koululaisliikennettä. Koulun toiminnan lakkauttamista ei ole näköpiireissä. Edellyttää jatkoselvitystä. Kuva 6 Ehdotus pysäkkialoitteen käsittelyä helpottavasta lomakkeesta, lomakkeen sivu Hoito ja ylläpito Pysäkkivarusteiden hoito ja ylläpito Olemassa olevien pysäkkivarusteiden hoito, kuntotilanteen seuraaminen ja vaurioiden korjaaminen sisällytetään hoidon alueurakoihin. Hoidon alueurakkaan sisällytetään normaalien ylläpitotoimenpiteiden lisäksi graffitien poistoa ja muiden ilkivaltavahinkojen korjausta. Pysäkkivarusteiden tasonparannus, esimerkiksi katosten uusiminen voidaan teettää alueurakoitsijalla lisätyönä.
21 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Talvihoito Pysäkkialueet aurataan samassa toimenpideajassa kuin tien pientareet. Pysäkkikatokset ovat käyttökunnossa viimeistään vuorokauden kuluessa lumisateen päättymisestä. Pysäkkialueiden talvihoito on sisällytetty hoidon alueurakoihin. Linja-autopysäkkien talvihoidon laatuvaatimukset määräytyvät tien muiden osien laatuvaatimusten mukaan. Teiden talvihoidon laatuvaatimusten mukaan /3/ pysäkkialueet on aurattava samassa toimenpideajassa kuin tien pientareet, eli 4 tunnin kuluessa ajoradan toimenpideajan päättymisestä. Pysäkkialue voidaan jättää auraamatta kun lumisyvyys on alle 5 cm. Laatukäytävillä tai muille tärkeille pysäkeille voidaan määritellä normaalia nopeampi toimenpideaika, esimerkiksi pysäkin auraus ajoradan aurauksen yhteydessä. Ajo-olosuhteiltaan hankalia pysäkkejä voidaan määritellä talvihoidon täsmäkohteiksi. Pysäkkien matkustajille varattu odotustila aurataan ja hiekoitetaan pysäkkiin liittyvän kevyen liikenteen väylän hoitoluokan mukaisesti. Kevyen liikenteen väyliin kytkeytyvien pysäkkien talvihoito sisällytetään kevyen liikenteen väylän hoitosopimukseen. Muiden kuin kevyen liikenteen väyliin kytkeytyvien pysäkkien määritteleminen talvihoidon kärkikohteiksi määräytyy niiden käyttäjämäärien perusteella. Erittäin vilkkaiden pysäkkien katokset ja niille johtavat kevyen liikenteen väylät on pidettävä puhtaana irtolumesta sekä pinnaltaan tasaisena ja turvallisena käyttää. /3/ Nämä pysäkkikatokset hoidetaan samanaikaisesti kevyen liikenteen väylän kanssa sen hoitoluokan (K1 tai K2) mukaisesti Pysäkkien rakentaminen ja varusteiden hankinta Pysäkkien toteuttaminen, kunnostaminen ja laatutason parantaminen pyritään toteuttamaan suurempina kokonaisuuksina hoidon alueurakoihin liitettynä tai muiden tiehankkeiden yhteydessä. Pysäkkejä ja pysäkkivarustuksen hankintaan, tason parantamista ja uusintaa toteutetaan muiden hankkeiden yhteydessä, erillisinä hankintoina tai sisällytettynä hoidon alueurakoihin. Pysäkkilevikkeen rakentamisesta vastaa aina tiepiiri. Uusia pysäkkilevikkeitä voidaan rakentaa esimerkiksi päällystysurakoiden ja liittymien parantamistoimenpiteiden yhteydessä. Pysäkkien pienten parannustoimenpiteiden kytkeminen yhteen pienten liikenneturvallisuushankkeiden tai suurempien perusparannus tms. hankkeiden kanssa on tarkoituksenmukaista. Yleisesti ottaen suuremmissa kokonaisuuksissa hankittaessa yksikköhinnat muodostuvat edullisemmiksi.
22 14 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE Tason parantamisen ohjelmointi Pysäkkien parantamistoimenpiteet keskitetään ensisijaisesti joukkoliikenteen laatukäytäville ja keskeisiin pikavuoropysäkkeihin. Tavoitteena on toiminnan suunnitelmallisuus. Käytössä olevasta vuosittaisesta joukkoliikennemäärärahasta pyritään käyttämään % kehittämissuunnitelmiin perustuvien pysäkkien parantamiseen ja % aloitelähtöisiin toimenpiteisiin. Yhtenä suunnitelmallisuuden lähtökohtana on, että Linja-autoliitto toimittaa tiepiirille säännöllisesti näkemyksensä joukkoliikenteen infrastruktuurin kehittämistarpeista. Laatukäytävillä Tiehallinto pyrkii toteuttamaan maanteiden pysäkit yhtenäiseen laatutasoon katuverkon pysäkkien kanssa. 2.6 Mainossopimukset Tiepiiri suhtautuu myötämielisesti pysäkkivarusteiden mainosrahoitteiseen toteuttamiseen. Pysäkkikatosten seinäpintojen myyminen mainostilaksi on usein tienpitäjälle edullinen ratkaisu. Tehdyissä sopimuksissa mainostilan välittäjä, jonka kanssa tiepiiri on tehnyt sopimuksen, on usein ottanut pysäkin hoidon ja ylläpidon omalle vastuulleen. Pysäkit pysyvät näin hyvässä kunnossa ja ilkivaltakorjaukset tapahtuvat nopeasti, koska se on mainosten välittäjän etujen mukaista. Mainostilan vähäisempi kysyntä kaupunkiseutujen ulkopuolella rajoittaa toimintamallin laajamittaista hyödyntämistä. Kuva 7 Joukkoliikenne tarjoaa mainostilaa.
23 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PYSÄKKIEN JA KATOSTEN TOIMINTAOHJE 2.7 Joukkoliikenteen huomioon ottaminen tienpidossa Joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen on mukana kaikilla tienpidon osa-alueilla. Erityisen suuri merkitys joukkoliikenteen näkökohdilla on suurilla kaupunkiseuduilla. Jo suunnitteluvaiheessa otetaan huomioon joukkoliikenteen liikennöitävyys, matkustajien kevyen liikenteen yhteydet ja joukkoliikenteen esteettömyys. Joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyt liittyvät yleensä mm. pieniin liikenneturvallisuuskohteisiin. Erityisen haasteellisia ovat eritasoliittymät ja jatkossa yleistyvät keskikaiteelliset tieosuudet, joiden osalta pysäkkien sijoittaminen ja pysäkille johtavat kevyen liikenteen yhteydet vaativat erityistä harkintaa. Keskikaideosuuksilla linja-autoliikenteen pysäkkijärjestelyt liittyvät laajemmin kevyen liikenteen yhteyksiin, tien estevaikutukseen, maatalousliikenteen järjestelyihin ja mahdollisesti jopa joukkoliikenteen linjastosuunnitteluun. Keskikaiteellisten tieosuuksien suunnitelmat toimitetaan riittävän aikaisessa suunnitteluvaiheessa kommenteille Linjaautoliiton alueosastolle. Pysäkkien sijoittelu ja yleinen laatutaso ratkaistaan yleissuunnitelmavaiheessa. Tiesuunnitelmavaiheessa määritellään tarkemmin pysäkkiratkaisut ja pysäkille johtavat yhteydet sekä pysäkkivarustelun taso ja arkkitehtuuri.
24 16 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN 3 PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN 3.1 Taustaa Tarkastelumenetelmä Pikavuoropysäkkien kehittämiskohteita on selvitetty sekä teoreettisin että käytännönläheisin menetelmin. Teoreettisuutta edustaa pysäkkien kaavamainen pisteytys vaikutusalueen asukasmäärän ja vuorotarjonnan pohjalta. Käytännön ongelmia kartoitettiin liikennöitsijöille tehdyllä kyselyllä. Kehittämiskohteita priorisoitaessa suurin painoarvo on annettu pysäkin käyttäjämäärälle, liikennöitsijäkyselyssä raportoiduille ongelmille, vuorotarjonnalle ja aiemmille selvityksille. Pysäkkien pisteytystä ei ole suoraan hyödynnetty kehittämisehdotusten tekemisessä. Pysäkkien kehittämistarvetta on kuitenkin peilattu myös pysäkin vaikutusalueen asukasmäärään, pysäkin vakiovuorotarjontaan ja sijaintiin suhteessa linja-autoasemiin ja muihin pysäkkeihin. Pysäkkivarustuksen ja -valaistuksen parantamisehdotukset on keskitetty pikavuoropysäkeille, joiden käyttäjämäärä ja vuorotarjonta ovat suurimmat. Jos pysäkillä ei liikennöitsijäkyselyn mukaan ole päivittäistä käyttöä, ei varustusta tai valaistusta esitetä parannettavaksi. Suojattomien tienkäyttäjien, tässä tapauksessa matkustajien, turvallisuuteen suoraan vaikuttavia toimenpiteitä voidaan esittää kaikille pysäkeille Liikennöitsijäkysely Pikavuoropysäkkien kehittämiskohteiden selvittämiseksi tehtiin kesällä 2006 Hämeen tiepiirin alueen suurimmille pikavuoroliikennöitsijöille postikysely. Kysely jaettiin seuraaville pikavuoroliikennöitsijöille: Alhonen & Lastunen Oy (Connex) Koiviston Auto Oy Lauttakylän Auto Oy Linjaliike A & J Hautamäki Oy (Connex) Länsilinjat Oy Matka Mäkelä Oy Pekolan Liikenne Oy Savonlinja Oy Väinö Paunu Oy Kyselyssä tiedusteltiin pikavuoropysäkkien havaittuja ongelmakohteita sekä käyttäjämäärää kolmiportaisella asteikolla: käyttäjiä vuorolle, käyttäjiä päivittäin tai käyttäjiä viikoittain. Kaikki liikennöitsijät vastasivat kyselyyn. Kyselyn avulla saatiin karkea arvio lähes kaikkien tiepiirin pikavuoropysäkkien käyttäjämäärästä sekä runsaslukuinen joukko erilaisia pysäkeillä havaittuja käytännön ongelmia Pysäkkien pisteytys Liikennöitsijäkyselyn lisäksi Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkeille sovellettiin pysäkkipisteytystä. Käytetty pisteytysmenetelmä oli samankaltainen kuin Kaakkois-Suomen ja Uuden-
25 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN maan tiepiirien pysäkkien pisteytyksissä. /11, 12/ Pisteytys pohjautuu pysäkin vaikutusalueen asukasmäärään ja pysäkkiä käyttävien vuorojen määrään. Pysäkkien pisteytyksen pohjaksi on muodostettu pysäkkipareille vaikutusalueet. Vaikutusalueena on käytetty taajama-alueen pysäkeille 500 m säteistä ympyrää ja haja-asutusalueen pysäkeille 1 km säteistä ympyrää. Tämän alueen sisältä on laskettu paikkatieto-ohjelmaa hyödyntäen vuotiaiden, vuotiaiden ja yli 64-vuotiaiden asukkaiden määrä. Nuorimpia ja vanhimpia väestöryhmiä on pisteytyksissä painotettu työikäistä väestöä enemmän. Väestötiedot pohjautuvat rakennus- ja huoneistorekisterin vuoden 2005 tietoihin. Vuoromäärät on saatu käyttäen valtakunnallista linjalupatietokantaa, VALLU:a. Vakiovuorojen reititys VALLU-tietokannasta tieverkolle ei vastaa kaikilta osin todellisuutta. Vuorot saattavat aineistossa kiertää väärää reittiä, jos ns. lisälenkillä ei ole aikataulupistettä. Ongelman vuoksi pysäkkiä käyttävä vakiovuorojen määrä on otettu mukaan tarkasteluun viitteellisempänä. Vakiovuorojen määrä on jaettu kolmeen luokkaan seuraavasti: luokka vuorotarjonnan kuvaus vuoroja/vrk 1 runsas > 20 2 keskinkertainen vähäinen < 8 Jos liikennöitsijäkyselyssä pysäkin käyttäjämäärä on arvioitu luokkaan 1, käyttäjiä vuorolle, mutta pysäkin pikavuorotarjonta on alle 4 vuoroa päivässä suuntaansa, on pysäkin käyttäjämäärä pudotettu luokkaan 2, käyttäjiä päivittäin. Pisteytysmenetelmän havaittiin olevan hieman liian teoreettinen juuri pikavuoropysäkkien tärkeysjärjestystä arvioitaessa. Pikavuoroliikenteessä henkilöautolla saatto ja nouto ovat huomattavasti yleisempiä kuin muun linja-autoliikenteen yhteydessä. Tämä vaikeuttaa pisteytyksessä mukana olevan pysäkin vaikutusalueen laajuuden määrittelyä huomattavasti. Toinen tekijä, jota pisteytyksessä on vaikea ottaa huomioon, on tarkasteltavan pysäkin sijainti suhteessa linja-autoasemiin ja muihin ajantasauspysäkkeihin. Nousupysäkiksi valitaan kertaluonteisella pikavuoromatkalla tyypillisesti linja-autoasema, vaikka lähempänä sijaitsisi pikavuoropysäkki. Yllä kuvatut tekijät johtavat kaupunkien sisääntuloteillä sijaitsevien pikavuoropysäkkien liialliseen korostumiseen pelkkiä pysäkkipisteitä tarkasteltaessa. Vastaavasti valtatien varressa pari kilometriä taajamasta sivussa sijaitseva pikavuoropysäkki sijoittuu pisteytyksessä häntäpäähän, vaikka sitä käytettäisiin melko paljon ja se olisi taajaman ainoa kytkentä pitkämatkaiseen joukkoliikenteeseen. Pisteytyksen tulkinnanvaraisuuksien vuoksi sitä ei ole suoraan sovellettu pysäkkien toimenpidetarpeen arvioimiseen.
26 18 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN 3.2 Pikavuoropysäkkien kehittämiskohteet Pikavuoropysäkkien kehittämiskohteita on arvioitu liikennöitsijäkyselyn tulosten ja pisteytyksen taustalla olevien väestö ja vuoromäärätietojen perusteella. Raportin liitteenä on esitetty kokoomataulukko kaikista Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkeistä nimiehdotuksineen ja toimenpidetarpeineen. Tässä kappaleessa toimenpidetarpeet on listattu toimenpiteittäin. Kuva 8 Hämeen tiepiirin pikavuoropysäkkien ongelmakohteet v liikennöitsijäkyselyn mukaan.
27 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN Joukkoliikenteen palvelutasoa parantavat toimet Katoksen asentaminen tai uusiminen Liikennöitsijäkyselyn perusteella katosten puuttuminen ja valaistuksen heikko taso ovat pikavuoropysäkkien yleisimpiä ongelmia. Kaikki pikavuoropysäkkien ehdotetut katostarpeet on koottu liitteen kokoomataulukkoon. Taulukossa on katoskohteita huomattavasti enemmän kuin lyhyellä aikajänteellä pystytään toteuttamaan. Investointimäärärahojen lisäksi katosten rakentamista hidastavat niiden elinkaarikustannukset. Kun katos rakennetaan, sitoo se rahoja talvihoitoon ja ylläpitoon jopa 30 vuodeksi. Alla olevaan taulukkoon on koottu esitys 10 kiireellisimmäksi pikavuoropysäkkien katoskohteeksi Hämeen tiepiirin alueella. Lista on muodostettu liikennöitsijäkyselyn tulosten, Hämeen tiepiirin joukkoliikenneselvityksen /10/, pysäkkien pisteytyksen ja tiepiiriin tulleiden aloitteiden pohjalta. Pysäkit on lajiteltu tienumeron mukaan, järjestys ei esitä kiireellisyysjärjestystä. Taulukko 3 Tärkeimmiksi arvioidut pikavuoropysäkkien katoskohteet Hämeen tiepiirissä tie kuntanimi pysäkkialuenimi pyspuoli lisätietoa 3 Janakkala Tervakosken liittymä molemmat Katokset tulisi parantaa väylän muita pysäkkejä vastaaviksi. 3 Ylöjärvi Metsäkylä th Tampereelle 3 Parkano Alaskylä molemmat 9 Kylmäkoski Kylmäkoski th molemmat 9 Kangasala Ruutana th molemmat 12 Nokia Kattilainen Vammalaan 12 Tampere Alasjärvi molemmat 12 Hauho Lautsia Tampereelle Katos tuhoutunut, kunta uusii. Hämeen tiepiiri ei ole ottanut pysäkkiä vastaan. 58 Orivesi Koulukeskus Orivedelle 167 Lahti Venetsia Helsinkiin 252 Vammala Superin pysäkki molemmat Liityntä-, saatto- ja noutopysäköintijärjestelyjen kehittäminen Henkilöautoille soveltuville liityntäpysäköintijärjestelyille voidaan tällä hetkellä nähdä olevan tarvetta lähinnä Helsinkiin suuntautuvan pikavuoroliikenteen pääreiteillä valtatiellä 3 Tampereelta etelään sekä mahdollisesti valtatiellä 4 Lahden pohjoispuolella ja maantiellä 167 Lahden eteläpuolella. Muilla reiteillä tarve ei ainakaan vielä ole kehittynyt niin suureksi, että liityntäpysäköinnin järjestäminen voitaisiin nähdä tarpeelliseksi. Polkupyöräpysäköintipaikoille pikavuoropysäkkien yhteydessä sen sijaan olisi todennäköisesti kysyntää enemmän kuin kyseisiä järjestelyjä on nykyisellään toteutettu. Polkupyöräpysäköinnin tarve olisi suurinta pysäkeillä, joiden vuorotarjonta on suuri ja käyttö vähintään päivittäistä. Erityisen tarpeellisia polkupyörien pysäköintijärjestelyt ovat pysäkeillä, jotka eivät sijaitse taajaman välittömässä läheisyydessä, vaan n. 0,5 4 km etäisyydellä keskuksesta. Tällaisia pysäkkejä on mm. valtatien 3 liittymäalueilla Riihimäellä, Parolassa, Iittalassa, Toijalassa ja Sääksjärvellä.
28 20 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN Saatto- ja noutopysäköintijärjestelyt ovat tarpeellisia pikavuoropysäkeillä, jotka eivät sijaitse taajamassa. Jos pysäkin käyttö on päivittäistä, ja vuoroja on keskimääräistä enemmän, on saatto- ja noutopysäköintijärjestelyjä perusteltuja toteuttaa. Huoltoasemien ja muiden pikavuoropysäkkien välittömässä läheisyydessä sijaitsevien palvelualueiden hyödyntämistä saatto- ja noutopysäköintipaikkojen tarjoamiseen tulisi harjoittaa nykyistä enemmän. Järjestelyn voidaan nähdä olevan eduksi sekä huoltamoyrittäjälle lisääntyvän potentiaalisen asiakaskunnan kautta että bussimatkustajille ja heidän saattajilleen viihtyisämmän odotteluympäristön myötä. Taulukko 4 Saatto- ja liityntäpysäköintialueiden tarpeita tiepiirin pikavuoropysäkeillä. tie kuntanimi pysäkkialuenimi pyspuoli lisätietoa 3 useita moottoritien pikavuoropysäkit välillä Lempäälä - Riihimäki Saattopysäköintialueiden aikarajoituksen muuttamista liityntäpysäköinnin mahdollistavaksi (10 min 24 h) on tutkittava 3 Hattula Parolan liittymä Polkupyöräpysäköinnin tarve, taajama lähellä. 3 Toijala Toijalan liittymä Huoltamon pihan hyödyntäminen liityntäpysäköintiin. Polkupyöräpysäköinnin tarve, taajama lähellä. 3 Lempäälä Sääksjärven liittymä Polkupyöräpysäköinnin tarve, taajama lähellä. Liittyy mt 130 polkupyöräpysäköintitelinetarpeeseen. 9 Kangasala Ruutana th Huoltamon pihan hyödyntäminen saatto- ja noutopysäköintiin. Tarkastellaan mahdollisuudet siirtää Jyväskylän suunnan pysäkki huoltoaseman kohdalle. 10 Hauho Eteläinen Alikulussa polkupyörien pysäköintiä. 12 Äetsä Kt44 liittymä Saatto- ja noutopysäköintitarvetta Kiikan taajaman suunnasta 249 Mouhijärvi Häijää Huoltamon pihan hyödyntäminen saatto- ja noutopysäköintiin Pikavuorokilpien asentaminen ja muu informaation parantaminen Liikennöitsijäkyselyn avulla saatiin tietoon varsin vähän matkustajainformaatioon liittyviä puutteita. Käytännössä kuitenkin vain muutamilla tiepiirin pikavuoropysäkeillä on esitetty pikavuorojen aikataulutietoa. Toisaalta katoksellisistakin pysäkeistä vain lähinnä kaupunkialueiden pysäkit on varustettu aikataulutelinein. Informaation tuottaminen ei kuulu Tiehallinnon vastuualueeseen, vaan liikennöitsijöille, kunnille tai Matkahuollolle. Aikataulutelineet sen sijaan kuuluvat Tiehallinnon vastuualueeseen. Aikataulutiedon tarpeellisuudesta pikavuoropysäkeillä on erilaisia käsityksiä. Suurin osa pikavuoromatkustajista tietää aikataulun etukäteen. Koska vuorotarjonta pikavuoroilla on harvempaa kuin paikallisliikenteessä, ei matkustajien sattumanvarainen pysäkille saapuminen ja aikataulun tarve ole kovin tyypillistä. Toisaalta reitti- ja aikatauluinformaation olemassaolo pysäkillä antaa matkustajalle varmuuden siitä, että tältäkin pysäkiltä tarjotaan pikavuoropalveluja. Reitti- ja aikataulutietoa tärkeämpiä ovat pysäkin pikavuorokilvet. Ne tulisi jatkuvasti olla ajan tasalla. Muutoin satunnaisempi matkustaja ei voi olla varma, pysähtyvätkö pikavuorot pysäkillä ollenkaan. Kehittyneet reittiopaspalvelut internetissä ovat joukkoliikenteen arkipäivää. Ne tuottavat asiakkaalle reittiehdotuksia, joissa käytetään pysäkkinimiä. Tällä hetkellä pysäkkinimet näkyvät maastossa vain suurimpien kaupunkiseutujen pysäkeillä ja pikavuoropysäkeillä muutamien kuntien alueella.
29 Hämeen tiepiirin joukkoliikenteen hankepaketti v PIKAVUOROPYSÄKKIEN KEHITTÄMINEN Pikavuoropysäkit, joilta puuttuu pikavuorokilpi tie kuntanimi pysäkkialuenimi pyspuoli lisätietoja 3 Janakkala Tervakosken Helsinkiin pysäkkimerkki ja pikavuorokilpi puuttuvat liittymä 3 Janakkala Tervakosken Tampereelle pikavuorokilpi puuttuu liittymä 9 Kylmäkoski Kylmäkoski th molemmat puolet pikavuorokilvet puuttuvat 9 Orivesi Kokkola th Jyväskylän pikavuorokilpi puuttuu suuntaan 10 Hauho Eteläinen Hämeenlinnaan pikavuorokilpi puuttuu 12 Hauho Lautsia Tampereelle pysäkkimerkki ja pikavuorokilpi puuttuvat 12 Hauho Lautsia Lahteen pikavuorokilpi puuttuu 58 Orivesi Kiikanmäki Orivedelle pysäkkimerkki puuttuu Pikavuoropysäkit, joille tulisi asentaa aikatauluteline tie kuntanimi pysäkkialuenimi pyspuoli lisätietoja 3 Lempäälä Sääksjärven liittymä Helsinkiin 3 Lempäälä Vaihmalan liittymä Helsinkiin 3 Toijala Toijalan liittymä molemmat 3 Valkeakoski Jutikkalan liittymä Helsinkiin 3 Kalvolla Iittalan liittymä molemmat 3 Hattula Parolan liittymä molemmat 3 Janakkala Tervakosken liittymä molemmat 3 Riihimäki Riihimäen liittymä molemmat 11 Mouhijärvi Häijää molemmat MH-asiamies on tuottanut pysäkille pysäkkiaikataulut Pikavuoropysäkit, joille tulisi asentaa nimikilpi tie kuntanimi pysäkkialuenimi pyspuoli lisätietoja 2 - Hämeen tiepiirin kaikki pikavuoro- kaikki Tiehallinnon Linja-autopysäkit ohjeen mukaan kunnat pysäkit, joilta pikavuoropysäkin varustukseen kuuluu aina nimikilpi puuttuu nimikilpi
Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta
Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien
NURMON KAUPAN HANKKEEN LIIKENTEESEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
FCG Finnish Consulting Group Oy Ruokakesko Oy / Pohjanmaa NURMON KAUPAN HANKKEEN LIIKENTEESEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Raportti Nurmon kaupan alue 19.4.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti
VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet 1.9.2015 Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,
Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017
2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
Joukkoliikenteen pysäkki
Joukkoliikenteen pysäkki Joukkoliikenteen pysäkin pakolliset ominaisuustiedot on esitetty paksummalla fontilla, muut ominaisuustiedot ovat vapaaehtoisia. Pysäkillä voi olla joko suomen- tai ruotsinkielinen
YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)
YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen
Joukkoliikenteen perustietojärjestelmän toteuttaminen. Joukkoliikennehallinnon organisointi ja henkilöresurssien järjestäminen
Henkilöliikenteen kehitystoimenpiteet Kouvolassa 2009-2013 Kaupunginhallituksen joulukuussa 2009 hyväksymään joukkoliikenteen kehittämisohjelmaan kirjattiin henkilöliikenteen kehitystoimenpiteitä. Toimenpiteet
Joukkoliikenne tiensuunnittelussa. Opas tiehankkeen suunnittelijalle
Joukkoliikenne tiensuunnittelussa Opas tiehankkeen suunnittelijalle Joukkoliikenne tiensuunnittelussa Opas tiehankkeen suunnittelijalle Suunnitteluvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2002 Olli Penttinen,
TIEMERKINTÖJEN TEETTÄMINEN
TIEMERKINTÖJEN TEETTÄMINEN Hyvinkää 6-7.2.2014 Harri Spoof, Pöyry CM Oy MISTÄ ON KYSE? Tiemerkintöjen toimintalinjat (Tiehallinto, 2007) asiakirjan päivitys Asiakirjan nimi muutettu, koska toimintalinja
23.2.2016 Matti Antikainen. Hoidon ja ylläpidon alueurakka Kuopio 2016-2021
Hoidon ja ylläpidon alueurakka Kuopio 2016-2021 1 Hoidon ja ylläpidon alueurakka Kuopio 2016-2021 Hoidon ja ylläpidon alueurakka Kuopio 2016-2021 Pääasiallinen alue: Kuopio Leppävirta Varkaus Siilinjärvi
Hirvensalmi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Hirvensalmi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS
Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue
LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot
Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella
Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys
Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys
Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä
Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään
Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta
ELY-keskuksen talvihoitoinfo Varsinais-Suomi. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY-keskuksen talvihoitoinfo 6.11.2018 Varsinais-Suomi Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Sääolosuhteet muuttuneet etenkin rannikolla Varsinaiset talvikelit tulevat myöhemmin ja kestävät lyhyemmän aikaa
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin
MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys
MUISTIO Projekti Asiakas Limingan maankäytön kehittäminen vaikutukset valtatien Sweco Ympäristö Päivämäärä 30.9.2014 Laatija Tuomo Vesajoki, Jouko Hintsala, Vesa-Pekka Saunakangas Kyllösen asemakaava Limingassa
Palvelukohteiden opastus. Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012
Palvelukohteiden opastus Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012 Opastusjärjestelmän periaate 1. Taso: Tiekartta ja matkalla ajoneuvoliikenteen viitoitus 2. Taso: Opastustoimistot ja opastuskartat
Liikennejärjestelmäsuunnitelma
Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran
SIPOON KUNTA. Linnapellon osayleiskaava. Liikenneselvitys. Työ: 26073.20. Tampere 14.2.2013
LIITE 8 SIPOON KUNTA Linnapellon osayleiskaava Liikenneselvitys Työ: 26073.20 Tampere 14.2.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi Toimistot:
Porvoon koulukuljetustarpeet lukukaudella 2011 2012, Koululiitu 2010 -analyysi
Sivu 1/8 Porvoon koulukuljetustarpeet lukukaudella 2011 2012, Koululiitu 2010 -analyysi Työn lähtökohdat ja tavoitteet Porvoon kaupungille saapuu vuosittain koulukyytianomuksia, joihin kaupungilla on velvollisuus
Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT
12 2 2.1 Maankäyttö ja väestö Etelä-Päijät-Hämeessä oli vuoden 26 lopussa 166 833 asukasta. Viiden vuoden aikajaksolla (21-26) seudun väkimäärä on ollut lievässä kasvussa. Kasvua on edesauttanut erityisesti
Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta
1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto
Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu
Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys Oulu LUONNOS 15.12.2016 2 Selvitys on valmistunut XXXXkuussa 2016. Selvityksen ovat tehneet Plaana Oy:ssä Juha Raappana, Jorma Hämäläinen ja Riina Isola.
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
TIEREKISTERIN INTRANET-KATSELUOHJELMAN KÄYTTÖOHJE (19.2.2004)
1 (7) TIEREKISTERIN INTRANET-KATSELUOHJELMAN KÄYTTÖOHJE (19.2.2004) Huom! Tätä ohjetta ei ole täysin päivitetty vastamaan uutta ulkoasua, koska vielä uudempi extranet-versio on tulossa. Perusperiaatteet
Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020
FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten
Suojateiden turvallisuus
Suojateiden turvallisuus Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala Esko Tolvanen 2.6.2016 2.6.2016 Työn tavoitteet ja työvaiheet Työn tavoitteena oli tuottaa inventointiaineisto maantieverkon nykyisistä
Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011
1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,
Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Mäskälän alueen kaavarunko
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012
ELY keskuksen talvihoitoinfo Satakunta. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY keskuksen talvihoitoinfo 9.11.2018 Satakunta Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Talvikelit haastavat Viime talvikausien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen vaikeat tienpidolle ja liikenteelle.
Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016
Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN
Suojatieselvitys. Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala
Suojatieselvitys Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala Työn tavoitteet ja työvaiheet Työn tavoitteena oli tuottaa inventointiaineisto maantieverkon nykyisistä suojateistä, selvittää niihin liittyvät
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Tiestön kunnossapito Sysmän kunnan alueella
Tiestön kunnossapito Sysmän kunnan alueella Sysmän kansankäräjät 2013, Uudenmaan ELY-keskus 25.8.2013 Hoito ylläpito - investoinnit Hoito: Heinolan alueurakka 2012 17 Talvihoito Sorateiden hoito (sis.
Maanteiden pysäkkitietojen ylläpito-ohje Ely-keskuksille
Ohje 1 (7) Maanteiden pysäkkitietojen ylläpito-ohje Ely-keskuksille Kuten syksyllä 2014 on tiedotettu, maantiepysäkkien tietoja on tarpeen ylläpitää toistaiseksi rinnakkain kahdessa järjestelmässä - Digiroadissa
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja
Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela
Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia Liikenneinsinööri Sari Piela 05.11.2015 LIIKENNELASKENNAT ST1 LÄHEISYYDESSÄ 5.11.2015 2 Liikennelaskennat JUHOLANKADUN JA URHEILUKADUN RISTEYS
Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma
Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön
Liikennesuunnittelu, referenssejä
1 (6) Liikennesuunnittelu, referenssejä Moisio-Kyyhkylän osayleiskaava-alueen ja Kirkonvarkauden asemakaava-alueen liikenneselvitykset, Mikkelin kaupunki, 2013 2014 Mikkeli on Etelä-Savon maakuntakeskus
Digiroad. Laadunkuvaus. Versio 1.8
Digiroad Laadunkuvaus Versio 1.8 2 Sisältö 1 VERSIOHISTORIA 5 2 JOHDANTO 7 3 LAATUTEKIJÄT 8 3.1 Sijaintitarkkuus 8 3.1.1 Keskilinjageometria 8 3.1.2 Ominaisuustiedot 8 3.2 Kattavuus 8 3.2.1 Alueellinen
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella
Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,
HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011
HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle
Jyväskylän kaupunki SOPIMUS DIGIROAD-TIETOJÄRJESTELMÄN TIETOJEN YLLÄPIDOSTA
Jyväskylän kaupunki SOPIMUS DIGIROAD-TIETOJÄRJESTELMÄN TIETOJEN YLLÄPIDOSTA Sopimus Digiroad-tietojärjestelmän tietojen ylläpidosta 2/6 1. Sopijapuolet Liikennevirasto Jyväskylän kaupunki Opastinsilta
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi
LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma
50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:
Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa
Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kuinka suuri merkitys tieverkon kunnolla ja erityisesti tien pintakunnolla on raskaan liikenteen toimintaolosuhteisiin
Metsäteiden kunto ja kehittämistilanne
Metsäteiden kunto ja kehittämistilanne Alempi tieverkko puunhuollon pullonkaulana-seminaari 7.11.2014 Anna Rakemaa ( Seppo Ollikainen ja Seppo Niskanen) Metsäteiden kunto Tiestöstä 80 % on rakennettu ennen
Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä
Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä PTL33 Seminaari Melua vaimentavat päällysteet 25.10.2007 Harri Spoof, Pöyry Infra Oy Selvitystyö vuonna 2006 Hiljaisten
DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä
1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa
16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc
16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste
Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)
Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena
Tampereen raitiotiehanke
Tampereen raitiotiehanke Tulevaisuuden liikenne seminaari Joensuu 19.11.2015 ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen Vaiheita Tampereen ratikkahankkeen historiassa raitiotiehanke 1914, haudattiin eka kerran v.
"Esteettömyyden hallinta tiestön hoitopalveluiden hankintaketjussa" Esteetön liikkumisympäristö - koulutus, Oulu 23.2.2006
1 Esteetön liikkumisympäristö - koulutus, Oulu 23.2.2006 "Esteettömyyden hallinta tiestön hoitopalveluiden hankintaketjussa" Martti Oulun tiepiiri 2 Tiestön hoidon hankinta Tiehallinnossa Hoitourakoitsijan
Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu
Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin
NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014
NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5
LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012
LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan maankäytön ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Maankäytön suunnittelu ja liikenneturvallisuus 2. Liikenneturvallisuuden
Pysäkkikatosten ja -varusteiden kuntoluokitus
Pysäkkikatosten ja -varusteiden kuntoluokitus Pysäkkikatosten ja -varusteiden kuntoluokitus Toteuttamisvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2009 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISBN 978-952-221-257-3
Miksi HEILI-ohjelma 3.6.2003. Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö
Miksi HEILI-ohjelma 3.6.2003 Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö 1 HEILI Henkilöliikenteen info-ohjelma Edistää yhteistyötä henkilöliikenteen tiedotuspalveluiden ja joukkoliikenteen
Marja-Leena Vinni, toimistosihteeri (mukana Juantehtaan koulun tieosuuksilla)
Juankosken alueen koulumatkojen katselmustilaisuus Aika 2.3.2017 klo 10.15-14.00 Läsnä Petri Pahkin, ylikomisario Paula Liukkonen, suunnitteluinsinööri Kirsi Ahtanen, kuljetussuunnittelija Tarja Miettinen,
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa
Liikenneselvitykset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NURMEKSEN KAUPUNKI Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Selostus
Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa)
!"# "" $%$%%$&' Kysely avoinna 5.4. - 5.5.2009 Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) Vastauksia yhteensä: 560 kävellen 4 46 78 polkupyörällä 32 27 364 mopolla/moottoripyörällä 7 24 6 henkilöautolla
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B
FCG Planeko Oy LIITE 4 PELKOSENNIEMEN KUNTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Liikenneselvitys 25.3.2009 0545-D1019 FCG Planeko Oy Liikenne LIITE 4 1(5) Pelkosenniemi Pyhätunturin asemakaava, Osa-alue
Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma
1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
JOUKKOLIIKENNE <PVM>
JOUKKOLIIKENNE Joukkoliikenne 1. Miten joukkoliikenne palvelee liikenneturvallisuutta 2. Palveluliikenne 3. Joukkoliikenteen esteettömyys 4. Pysäkkijärjestelyt 5. Maankäyttö 6. Mikä on joukkoliikenteen
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila
Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle Atte Mantila SISÄLTÖ Lähtökohtia työlle Koululiitu-ohjelma Muutokset luokitteluun ja vaaralliset koulutiet kartalla Esimerkki koulukortista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016
Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän
Aluevastaava Sakari Häyhä. Imatran alueurakka
Imatran alueurakka 2016-2021 Hoidon ja ylläpidon alueurakka Imatra 2016-2021 Pääasiallinen alue: Imatra Ruokolahti Rautjärvi Parikkala Sekä osia: Savonlinna Lappeenranta Taipalsaari Yleistä urakka-alueesta:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut
MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen
LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA
Tekninen lautakunta 41 18.05.2010 LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA TELA 41 Valmistelija: tekninen johtaja Jouko Korhonen, puh. 040-3556 320 tai email: jouko.korhonen@heinavesi.fi,
Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri
Pakilan alueurakka IPT-työpaja 15.11.2016 Pakilan alueurakan perustietoja (2014-19) Toteutetaan 5-vuotisena palveluallianssisopimuksena Kehitysvaihe ennen toteutusta noin 4 kk Toteutusvaihe 5 vuotta Kumppanit:
MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687
MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi
MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa
MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa
PALVELUKOHTEIDEN PAIKALLISET VIITOITUSPERIAATTEET, HÄMEENLINNA (LUONNOS)
20.10.2015 Palvelukohteiden paikalliset viitoitusperiaatteet antavat suuntaviivat opastamiselle Hämeenlinnassa. Viitoitusperiaatteissa noudatetaan pääasiassa Palvelukohteiden viitoitus ohjetta (TIEH 2000021-07)
VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät
Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015
PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI
Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys
16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...
VIHDIN KUNTA. Työ: E23375. Tampere 8.10.2009
VIHDIN KUNTA Liikenteellinen toimivuustarkastelu Enärannan eteläosan asemakaavatyötä (kaava N 144) varten Työ: E23375 Tampere 8.10.2009 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax
FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä