Liite 4 Ehdotusvaiheen palaute
|
|
- Antero Karvonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liite 4 Ehdotusvaiheen palaute
2 Lausuntopyyntö Keski-Suomen ELY keskus Väylä Keski-Suomen museo Keski-Suomen liitto Ympäristöterveysjaosto (Jkl) Keski-Suomen pelastuslaitos Elenia Oy Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES) Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta Lausuntopyyntö koskien Niittyahon asemakaavamuutos ja laajennus ehdotusta Muuramen kunta pyytää lausuntoanne Niittyahon asemakaavamuutos ja laajennus ehdotuksesta. Suunnittelualue sijoittuu noin 4 kilometrin etäisyydelle Muuramen keskustasta, Niittyahon taajamaan. Suunnittelualue rajautuu länsipuolelta valtatiehen 9 ja itäpuolelta rautatiehen ja Havutiehen. Alueella sijaitsee Niittyahon koulu. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Asemakaavaehdotus on virallisesti nähtävillä kunnanvirastossa elinvoiman ja kestävän kasvun osastolla (os. Virastotie 8). Aineistoihin voi tutustua kaavoituksen sivulla Kirjallinen muistutus on mahdollista esittää ennen nähtävänä olon päättymistä osoitteella Kunnanhallitus, PL 1, Muurame tai info@muurame.fi Lisätietoja asiasta antaa kehittämisjohtaja Julia Virtanen, puh , julia.virtanen@muurame.fi MUURAMEN KUNTA Kunnanhallitus Muuramen kunta PL 1, Virastotie Muurame p faksi info@muurame.fi etunimi.sukunimi@muurame.fi muuurame.fi
3 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Suomi LAUSUNTO dnro:kesely/1495/2018 Muuramen kunta Kunnanhallitus PL MUURAME info@muurame.fi,-~-~ t.nj7~-ät/!e-~~~. ~( -\JNTA--!< U [ J t-! /\ i J t-l /, L L i T U S Juck;;ih' &. n1.i1noro/pvm J Jo1<j,\rk!c!on se.1jgm13rkkl Dlaaritunnu\; 10 ozo1 Viite Lausuntopyyntö Niittyahon asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta ( ehdotusvaihe) KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO EM. ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA (kaavakartan päiväys ) Suunnittelualue sijoittuu Muuramen keskustan eteläpuolelle, noin 4 kilometrin etäisyydelle Muuramen keskusta. Suunnittelualuetta on laajennettu ehdotusvaiheessa siten, että siihen sisältyy laajemmin valtatien aluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on nyt n. 30 ha. Kaavan tavoitteena on osoittaa teollisuustontteja Teollisuustien ja Havutien risteysalueen tuntumaan, samalla tarkastellaan mahdollisuutta sijoittaa muutamia uusia omakotitalotontteja koulun läheisyyteen. Lisäksi suunnittelutyössä huomioidaan valtatien 9 aluevarussuunnitelman tilatarpeet. Muutoin kaavatyössä on pääasiassa kyse asemakaavan päivittämisestä jo muodostuneen rakentamisen ja lisämaan ostojen johdosta. Keski-Suomen EL Y -keskus on antanut aluetta koskevasta kaavaluonnoksesta päivätyn lausunnon. Tuolloin suunnittelualueeseen kuului valtatien (L T) aluetta vain vähäisesti (suunnittelualueen pinta-ala oli luonnosvaiheessa n. 16,5 ha). Keski-Suomen EL Y - keskus on nyt tutustunut em. lausunnolla olevaan asemakaavaehdotukseen ja siihen liittyviin asiakirjoihin ja lausuu siitä vielä seuraavaa: Vastineraportissa on esitetty ote melumallista ja mainittu, että valtatien 9 Teollisuustien eritasoliittymän aluevaraussuunnitelmassa olisi laadittu melumallinnus. Kyseinen kuvaote on oikeasti silloisen Liikenneviraston teettämästä EU:n ympäristömeludirektiivin (202/49/EY) mukaisesta meluselvityksestä vuodelta 2017, joka on toiminut lähtöaineistona myös aluevaraussuunnittelussa. AP 313 korttelin tontille 2 ei ole kaavakartalla merkitty vastaavaa melumääräystä kuin viereisille tonteille. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Puh Cygnaeuksenkatu 1 PL 250 www ely-keskus fi/keski-suomi Jyväskylä Jyväskylä Sahköposti kirjaamo.kesk1-suom1@ely-keskus.f1 etunimi sukunimi@ely-keskus.fi
4 2/2 Edellä mainitusta aluevaraussuunnitelmasta laaditaan parhaillaan TEN T verkon tieturvallisuusarviointia. Arvioinnin pohjalta tehtävän suunnitelmaratkaisun tarkentamisen myötä liikennealueen rajoihin saattaa vielä tulla pieniä muutoksia, jotka tulee ottaa huomioon kaavan viimeistelyssä. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta tulee huomioida Keski-Suomen museon ehdotusvaiheen lausunto (lausunnon päiväys ). Rakennettuun ympäristöön liittyen tulee ainakin kaavan perusteluja sekä vaikutusten arviointia täydentää. Ylitarkastaja Eero Manerus Ylitarkastaja Veijo Korpi Lausunnon valmisteluun ovat osallistuneet Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue sekä liikenne ja infrastruktuuri - vastuualue.
5 Tämä asiakirja KESELY /1495/2018 on hyväksytty sähköisesti/ Detta dokument KESELY /1495/2018 har godkänts elektroniskt Esittelijä Korpi Veijo :06 Ratkaisija Manerus Eero :07
6 .., VAYLA Lausunto (1) LIVI/6113/ /2018 Muuramen kunta Kunnanhallitus iofo@muurame.fi MUURAMEN KUNTA KUNMANHALLITUS Juokseva numero/pvm 1~ 3 ao1 '2) 1 Dl~7J~l3 Arkiston aarj11.m9fkl<.i 1 Viite: lausuntopyyntö Lausunto Niittyahon asemakaavan muutoksen ja laajennuksen ehdotuksesta Väylävirasto on tutustunut asemakaavaehdotukseen ja antaa lausuntonsa rautateiden näkökulmasta. Suunnittelualue s1101ttuu noin 4 kilometrin etäisyydelle Muuramen keskustasta, Niittyahon taajamaan. Suunnittelualue rajautuu länsipuolelta valtatiehen 9 ja itäpuolelta Havutiehen ja Tampere - Jyväskylä -rataosaan. Asemakaavan tavoitteena on mm. osoittaa uusia teollisuustontteja Teollisuustien ja Havutien risteysalueen tuntumaan sekä mahdollistaa nykyisten pientaloalueiden täydennysrakentaminen. Väylävirasto (ent. Liikennevirasto) on antanut lausunnon kaavaluonnoksesta. Väylävirastolla ei ole lisättävää luonnosvaiheessa annettuun lausuntoon. Maanteiden osalta lausunnon antaa toimivaltainen EL V-keskus. Päivi Nuutinen johtaja väylien suunnitteluosasto Ville Vuokko maankäytön asiantuntija väylien suunnitteluosasto lledoksi Heikki Virtanen Veli-Matti Hirvonen Ville Kandell, Ramboll CM Oy Jouni Juuti Väylä virasto PL33, Helsinki Opastinsilta 12 A, Helsinki Puhelin Faksi etunimi.sukunimi@vayla.fi kirjaamo@vayla.fi
7 ~ KESKI-SUOMEN MUSEO Lausunto Muuramen kunta Kunnanhallitus PL MUURAME info@muurame.fi Lausuntopyyntö Lausunto Muuramen Niittyahon asemakaavamuutos- ja laajennusehdotuksesta Keski-Suomen museolle on tullut lausuntopyyntö koskien Muuramen taajaman eteläosaan sijoittuvan Niittyahon asemakaavamuutoksen ja laajennuksen ehdotusvaihetta. Asemakaavamuutoksen ja laajennuksen asemakaavan ehdotusvaiheen tavoitteena on osoittaa teollisuustontteja kunnan omistamalle maalle, ajantasaistaa omakotitaloalueiden maankäyttöä ja rakentamista sekä lisätä kevyenliikenteen väyliä koulun ympäristöön kaavasuunnittelun avulla. Keski-Suomen museo on antanut lausunnon luonnosvaiheessa , mutta lausuntoa ei ole lausuntojen eikä vastineiden luettelossa. Lausunto tulee lisätä kumpaankin liiteasiakirjaan ja ottaa huomioon kaavatyössä. Keski-Suomen museon luonnosvaiheen lausunnossa on esitetty paikallisesti sivistys- ja rakennushistoriallisesti merkittävän Niittyahon koulurakennuksen jälleenrakennuskauden rakennushistoriallisten ominaispiirteiden turvaamista kaavoituksella. Museon lausuntoa ei ole huomioitu eikä lausuntoa myöskään löydy lausuntojen vastineissa. Muuramen kunnan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen tavoitteisiin ei ole sisältynyt kulttuuriympäristön huomioimista, vaikka kaavaalue sijaitsee vuonna 2017 hyväksytyn Keski-Suomen maakuntakaavan kulttuuriympäristöjen vetovoima-alueella. Koulurakennus on merkitty kaavaehdotuksessa sijaitsevaksi YL eli julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueella eikä koulurakennuksella ole suojelumerkintää. Yleismääräyksissä ei ole ohjattu koulun säilyttämistä historiallisena rakennuksena. Kaava-asiakirjoissa ei ole myöskään \/ Toimisto Vapaudenkatu 28, 1. krs Puhelin keski-suomenmuseo.toimisto@jkl.fi Näyttelyt Alvar Aallon katu 7 Puhelin PL 634, Jyväskylä
8 2 (2) perusteluita sille, miksi koulurakennusta ei voida asemakaavamääräyksin säilyttää. Keski-Suomen museo pitää kaavan sisältöä näin ollen rakennetun kulttuuriympäristön osalta puutteellisena. Rakennuksella on paikallista rakennushistoriallista arvoa jälleenrakennuskauden koulurakennuksena, jota on vuonna 2006 peruskorjattu ja laajennettu modernin koulurakentamisen suunnitteluja ympäristöratkaisuin. Viranomaislausunnoissa ja asukkaiden luonnosvaiheen kommenteissa korostuvat kouluympäristön luonto ja viihtyisyysarvot. Näkemykset lähiluonnosta kuvastavat myös rakennusperintöön liitettävissä olevia kulttuuriympäristöarvoja, jotka tulisi ottaa alueidenkäytön suunnittelussa huomioon. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Keski-Suomen museolla ei ole huomautettavaa asemakaavamuutos- ja laajennusehdotukseen. Keski-Suomen museo \\v\å-~ "'~-L Heli-Maija Voutilainen museotoimenjohtaja P~Wc~ Päivi Andersson amanuenssi/rakennustutkimus ~damanuenssi/arkeologia Tiedoksi Museovirasto, Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelut Keski-Suomen EL V-keskus, kirjaamo Keski-Suomen liitto, kirjaamo
9 ~ KESKI-SUOMEN MUSEO Lausunto 1 (2) Muuramen kunta Elinvoiman ja kestävän kasvun lautakunta PL MUURAME Lausuntopyyntö Lausunto Muuramen Niittyahon asemakaavan muutoksen ja laajennuksen luonnosvaiheesta Keski-Suomen museolle on tullut lausuntopyyntö koskien Muuramen Niittyahon asemakaavan muutosta ja laajennusta, jossa pyritään sijoittamaan kunnan ostamalle maalle uusia teollisuustontteja Havutien ja Ysitien tuntumaan, osoittamaan muutamia uusia omakotitalotontteja Niittyahon koulun läheisyyteen, päivittämään kevyen liikenteen väylän pai~kaja tekemään Havutien ja Männikkötien omakotitalot6rittien järjestelyitä. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta Keski-Suomen museo esittää lisättäväksi osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tehtyihin selvityksiin Keski-Suomen museon Muuramen modernin rakennusperinnön inventoinnin (Virpi Myllykoski 2012). Inventoinnissa on mukana asemankaavan muutoksen ja laajennuksen alueella sijaitseva Niittyahon koulu. Vanhalla 1950-luvun koululla on paikallista sivistysja rakennushistoriallista arvoa. Keski-Suomen museo pitää tärkeänä, että kaavoituksella turvataan koulun jälleenrakennuskauden rakennushistorialliset ominaispiirteet. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Keski-Suomen museolla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksen luonnokseen. - ~ C :, 0.. :, ro ~ C : ro - >,.. ~ V, : ro.., > >,.. Keski-Suomen museo -~ - ~ -~ \J~-~ Heli-Maija ~ n museotoimenjohtaja Päivi Andersson amanuenssi/rakennustutkimus Toimisto Vapaudenkatu 28, 1. krs Puhelin keski-suomenmuseo.toimisto@jkl.fi Näyttelyt Alvar Aallon katu 7 Puhelin PL 634, Jyväskylä
10 2 (2) /~/41 d./'miikka Kumpulainen amanuenssi/arkeologia Tiedoksi Museovirasto, Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelut Keski-Suomen EL Y-keskus, kirjaamo
11 Leponiemi Tanja Lähettäjä: Lähetetty: Vastaanottaja: Aihe: 18. maaliskuuta :23 Muurame Info Lausunto: Niittyahon asemakaavan muutos ja laajennus, ehdotusvaihe Muurame Asia: Lausuntopyyntö: Niittyahon asemakaavan muutos ja laajennus, Muurame Asianumero: KSL/210/ /2018 Käsittelijä: Kunttu Hanna Käsittelijän puhelinnumero: Käsittelijän sähköpostiosoite: tv\uupf!..men KUNTA K UN 1\/AN II t,l L! TUS Kunnanhallitus PL Muurame info@muurame.fi i\rklalon s&1l11morkki Viite: Lausuntopyyntö KESKI-SUOMEN LIITON LAUSUNTO Suunnittelualue sijoittuu noin neljän kilometrin etäisyydelle Muuramen keskustasta etelään. Kaavan tavoitteena on muodostaa teollisuustontteja Teollisuustien ja Havutien risteysalueen läheisyyteen. Lisäksi kaavatyössä ajantasaistetaan Männikkötien aluetta ja koulun alueen korttelia. Asema kaavalla päivitetään myös uudet kevyen liikenteen yhteydet. Kaava-aluetta koskevat seuraavat voimassa olevan maakuntakaavan merkinnät: valtatie 9 ja valtatiehen liittyvä kehittämisakseli, valtakunnallisesti merkittävä kaksiraiteinen päärata (Tampere-Jyväskylä) sekä kulttuuriympäristön vetovoima-alue. Kaava-alue rajautuu länsiosastaan Natura-alueeseen (Muuramenharju-lnnanlahden lehto) sekä maakunnallisesti tärkeään pohjavesialueeseen (Muuratharju). Suunnittelualueen läheisyyteen, sen pohjoispuolelle sijoittuu T/kem-merkinnällä osoitettu Teollisuuskylä. Merkinnällä osoitetaan alue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen. Merkintään liittyy 0,5 km levyinen konsultointivyöhyke. Konsultointivyöhyke ulottuu kaava-alueen pohjoisosaan. Keski-Suomen liitto toteaa, että kaavaratkaisussa maakuntakaava on huomioitu hyvin, lukuun ottamatta T/kemmerkintään liittyvää suojavyöhykettä. Keski-Suomen liitto esittää, että kaavakartalla huomioidaan yleismääräyksellä ja kaavamerkinnällä alueen osittainen sisältyminen SEVESO 111-direktiivin (2012/18/EU) mukaisen laitoksen (Harvia Oy) konsultointivyöhykkeelle. Jyväskylässä Hanna Kunttu suunnittelupäällikkö Keski-Suomen liitto Tämä viesti on lähetetty Keski-Suomen liiton asiankäsittelyjärjestelmästä, tähän viestiin ei voi vastata sähköpostilla. Lisätietoja antaa tarvittaessa asian käsittelijä. 1
12 Elisa Oyj LAUSUNTO 1 ( 1) Mika Björkqvist Muurame Kunnanhallitus Arkiston!&rjamllrkkl Niittyahon asemakaavamuutos ja laajennus ehdotus Elisa Oyj:llä ei ole huomauttamista asemakaavamuutokseen ja laajennus ehdotukseen Alueella on Elisa Oyj:n tietoliikennekaapeleita joiden olemassaolo tarvitsee alueella toimijoiden tiedostaa ja huolehtia niiden riittävästä suojauksesta. Mikäli kaapeleita joudutaan siirtämään pitää siirron tarvitsijan olla hyvissä ajoin yhteydessä Elisaan ja tilata ao. siirto. Lisätietoja asiasta antaa: verkontuki@elisa.fi Ystävällisin terveisin Elisa Oyj Coverage and Availability Services Mika Björkqvist Projektipäällikkö
13 Lähettäjä: Yksjärvi Hanna Lähetetty: 15. huhtikuuta :50 Vastaanottaja: Muurame Info Aihe: Kuusanmäentien asemakaavaehdotus ja Niittyahon asemakaavan muutos ja laajennus Hie, Ilmoitamme, että olemme tutustuneet kaava-aineistoihin ja todenneet, että Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuollolla ei ole kummastakaan kaavaehdotuksesta lausuttavaa. Ystävällisin terveisin, Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuolto Ystävällisin terveisin, Hanna Hanna Yksjärvi ympäristöterveyspäällikkö Jyväskylän kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Eeronkatu 10, Jyväskylä Puhelin (014) Matkapuhelin (050) Sähköisen laskutuksen välittäjätunnus BAWCFI22 OVT Y-tunnus
14 MUURAMEN KUNTA Esityslista/ 4/2019 Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 52 KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA Virastotalo, Kunnanhallituksen huone PÄÄTÖKSENTEKIJÄT ~aakke l~aistiaea pj Kalle Tammivuori -~~.ll,c-=:\.;,..,::&.-,...: 4~~A' " - r:~~-~~~;",- :i-:-..ier.::-~::::.& ~..,.-~-, 1 1~ 1~1') -- ""(._...,...-.._.,\, HaAAU TyrväiAeA r :r V IJ J~. A P~I E hj C' K u rj T f\ \ Tiina Mikkola ~U1,lf,JM-JH/,-LI TU~ 1 Erikka Levälahti Pirkko Järvinen Jani Hernesniemi Är~i1,lon srnjamor~kl Seija Leinonen l~a ri Pej t:1 ReA AAU Hakala vj MUUT LÄSNÄOLIJAT Simo Oksanen palvelujohtaja, esittelijä Tuula Ahonen pöytä kirjanpitäjä Jenni Ahvenlampi kunnanhallituksen edustaja Mika Ilvesmäki kunnanhallituksen puheenjohtaja ASIAT KOKOUKSEN LAILLISUUS Todettiin. JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJANTARKASTA- Tiina Mikkola ja Erikka Levälahti JIEN VALINTA ALLEKIRJOITUS Puheenjohtaja Pö-'1'.tä,kirjan pitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS - (~ I Kalle Tammivuori Aika ja paikka Tuula Ahonen Muuramen kunnanvirasto. \ PÖYTÄKIRJA ON YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ - I r ~ i,,,.--- Tiina Mikkola 1 ~kirjoituf set L,, Aika ja paikka Virka-asema Sihteeri,.,12-.~ Erikka Levälahti /~ ~ _) Tuula Ahonen
15 MUURAMEN KUNTA OTE KOKOUSPÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivämäärä Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta LAUSUNTO EHDOTUKSEEN NIITTYAHON ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOKSESTA JA LAAJENTAMISESTA Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta Asian valmistelija Simo Oksanen, p Muuramen kunnanhallitus pyytää päivätyllä lausuntopyynnöllään Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunnalta lausuntoa ehdotukseen Niittyahon asemakaavamuutoksesta ja laajentamisesta. Ehdotuksen suunnittelualue sijoittuu noin 4 kilometrin etäisyydelle Muuramen keskustasta, Niittyahon taajamaan. Suunnittelualue rajautuu länsipuolelta valtatiehen 9 ja itäpuolelta rautatiehen ja Havutiehen. Alueella sijaitsee Niittyahon koulu. Suunnittelualueen pintaala on noin 30 ha. Muuramen kunta on ostanut valtatien 9 varresta noin 8 ha: n maaalueen, tavoitteenaan laajentaa Teollisuuskylää valtatien ja Havutien risteysalueen tuntumaan. Havutien länsipuolelle sijoittuu omakotitaloasutusta. Osa maanomistajista on ostanut aikaisemmalta maanomistajalta tonttien takaa maata. Kaavamuutoksella muutetaan em. alueet osaksi omakotialuetta. Myös muille Havutien varren maanomistajille tullaan tarjoamaan mahdollisuutta ns. takamaan ostamiseen. Kaavatyössä tullaan ajantasaistamaan myös Männikkötien aluetta, koska nykyisen asemakaavan puistoalueelle sijoittuu mm. Muuramen Vuokra-asuntojen 3 rivitaloa. Ehdotetulla kaavaratkaisulla päivitetään nykyinen maankäyttö alueella ja sallitaan täydennysrakentamista alueelle (7 uutta omakotitalotonttia ja yksi teollisuustontti Teollisuuskyläntien risteykseen). Kaiken kaikkiaan kaavaehdotuksen suunnittelualue on n. 30 hehtaarin suuruinen. Lausunto ehdotukseen Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunnan mielenkiinto kaavaratkaisussa kohdentuu Niittyahon koulua ympäröivään lähialueeseen. Kaavaehdotuksessa on pyritty varmistamaan koulun liikuntatunneilla sekä uuden OPS: n mukaisessa opetuksessa tarvittavien monimuotoisten oppimisympäristöjen varmistaminen kaavan valmistumisen jälkeen. Kaavaratkaisussa on rajattu koulun läheisyydessä olevia tontteja tiukemmin Havutien varteen, jolla on vähennetty metsä- ja puistoalueen poistumaa. Kaavaehdotuksessa on pyritty huomioimaan alueen lasten mahdollisuudet liikkumiseen ja leikkimiseen koulun läheisyydessä olevalla metsäalueella. Kaavaehdotuksessa on huomioitu mahdollisuus Niittyahon koulun peruskorjaukseen tai laajentumiseen, mikäli oppilasmäärien kehittymisen johdosta siihen tulevaisuudessa ilmenisi tarvetta.
16 MUURAMEN KUNTA OTE KOKOUSPÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivämäärä Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta Kaavahankkeeseen liittyvien kevytliikennejärjestelyiden myötä Niittyahon taajaman liikenneturvallisuutta on parannettu. Viime vuonna valmistui Havutien varren kevytliikenneväylä ja tänä vuonna kunta rakentaa kevytväylän Keihästien varteen. Koulun saattoliikenneratkaisuja parannetaan koulun edustalla. Kaavaehdotuksella koulun läheisyyteen tulevat tontit sinällään turvaavat koulun toimintaedellytyksiä asukasluvun kasvun kautta. Suunnitelluilla muutoksilla pyritään parantamaan alueen asumisen laatua sekä turvallisuutta. Niittyahon taajamaan ei ole 20 vuoteen kaavoitettu uusia pientalotontteja. Palvelujohtajan ehdotus Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta päättää antaa Kunnanhallitukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon Niittyahon alueen asemakaavamuutoksesta ja laajennuksesta. Päätös Hyväksyttiin. Otteen oikeaksi todistaa: ~ Ji25420) Tuula Ahonen
NIITTYAHON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE JA VASTINEET
1 (6) NIITTYAHON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE JA VASTINEET Ehdotusvaiheen kuuleminen (kaavaehdotus nähtävillä) oli 28.2. 29.3.2019. Lausuntopyynnöt lähetettiin seuraaville tahoille:
Laukaan kunta Kunnanhallitus PL LAUKAA
Pvm Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 17-02 2017 Käsitelty Arkistointi Laukaan kunta Kunnanhallitus PL 6 41341 LAUKAA Lausuntopyyntö Laukaan kirkonkylän asemakaavan muutoksesta ja osittaisesta kumoamisesta;
Lausunto ranta-asemakaavasta, Länsi-Vuosnainen, ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 12.12.2018 Diaarinumero VARELY/1049/2018 kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntönne, saapunut 09.11.2018 Lausunto ranta-asemakaavasta, Länsi-Vuosnainen, ehdotusvaihe ELY-keskus
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
Lähettäjä: Puska Anne (ELY)
Lähettäjä: Puska Anne (ELY) Lähetetty: 9. marraskuuta 2017 15:30 Vastaanottaja: 'kirjaamo@tammela.f' ; 'miika.tuki@tammela.fi' Aihe: Lausuntopyyntönne kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
Lausuntopyyntö
KESKI-SUOMEN MUSEO 10.3.2017 LAUKAAN KUNNANNALLITU Pvm ;liaarino ja -tunnu Käsiteity Arl
MUURAMEN KUNTA NIITTYAHON ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS
MUURAMEN KUNTA NIITTYAHON ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS P32199 S. Paananen / T. Järvinen Sisällysluettelo 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 1 2 SUUNNITTELUALUE JA LÄHTÖKOHDAT... 1 3
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,
Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus
Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Lausuntopyyntö Niittyahon asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta ( )
LAUSUNTO Keski-Suomi 20.09.2018 dnro:kesely/1495/2018 Muuramen kunta Elinvoiman ja kestävän kasvun lautakunta PL 1 40951 MUURAME info@muurame.fi Viite Lausuntopyyntö Niittyahon asemakaavan muutoksesta
Hämeen ja Uudenmaan ELY keskukset eivät anna lausuntoa asemakaavan muutosluonnoksesta.
Lähettäjä: Nieminen Kirsti (ELY) [mailto:kirsti.nieminen@ely keskus.fi] Lähetetty: torstai 17. elokuuta 2017 9.02 Vastaanottaja: Teky_Diaari Kopio: Puusaari Riina
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne
Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 4/2019 Kuntakehitysjaosto KOKOUSAIKA torstai 12.9.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten kunnanvirasto, Kirkkotie 176, hallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos
PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä
L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0
LAHDEN MUSEOT Riina Puusaari Ka upunkis uunnitte lu Askonkatu 2 15100 Lahti TA Lahdessa 21.6.2017 L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0 museonjohtaja firtio S ima na ine tutkija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja
KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI
Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)
LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan kaupunki
Varsinais-Suomi LAUSUNTO xx.xx.201x Diaarinumero VARELY/xxx/201x Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 11.12.2018 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- Maantieverkkoon kuuluvaa tietä ei tule osoittaa luonnoksessa esitetyn mukaisella merkintäkokonaisuusjärjestelyllä eli maa- ja metsätalousalueelle
Asemakaavan muutos, Lahti, Tapanilankatu 4 ja 6, 33. kaupunginosa, Jalkaranta, A-2761, valmisteluvaihe
Lausunto HAMELY/789/2019 14.06.2019 Julkinen Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet kirjaamo@lahti.fi markus.lehmuskoski@lahti.fi Viite: lausuntopyyntö 17.5.2019 Asemakaavan
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
P vm Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAUSUNTt) j -Arkistointi Keski-Suomi 20.04.2017 ------------------------dnro:kesely/2009/2016 Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta PL 6 41341 LAUKAA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
KOOSTE EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet
Liite 7 KOOSTE EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: 1. kaupunginosan (Keskusta) korttelin 26 osaa sekä katu-, liikenne-
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
1 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 63 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
MUURAMEN KUNTA NIITTYAHON ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS
MUURAMEN KUNTA NIITTYAHON ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32199 Paananen Susanna Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 1
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella
Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan
Meri-Teijon osa-alue B ranta-asemakaavan muutos 2, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 5.3.2018 Diaarinumero VARELY/373/2018 Liite 1 kpl kaupunkisuunnittelu@salo.fi Viite: Lausuntopyyntönne 3.2.2018 Meri-Teijon osa-alue B ranta-asemakaavan muutos 2, luonnos Salon
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/399/2017 Varsinais-Suomi 6.4.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet
liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos, Oitti Kalliontien ja Savelantien osa alueet sekä korttelin 240 tontit 6 9 ja kortteli 260 23.3.2018, päivitetty 13.4.2018
Lausunto. PORNAINEN, AT-Tuote Oy:n Pornaisten aerosolitehdas, ympäristövaikutusten arviointi
Lausunto 19.12.2018 MV/91/05.02.01/2018 1 (1) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pl 36 00521 HELSINKI Viite Asia UUDELY/4670/2018 PORNAINEN, AT-Tuote Oy:n Pornaisten aerosolitehdas, ympäristövaikutusten
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta
1510043233 Hausjärven kunta Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti Kalliontien ja Savelantien osa-alueet sekä korttelit 230-234, 240 ja 260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA
LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.
Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten