HENKILÖKUNNAN NÄKEMYKSIÄ ULKOMAILTA ADOPTOIDUISTA LAPSISTA PÄIVÄKODISSA

Transkriptio

1 HENKILÖKUNNAN NÄKEMYKSIÄ ULKOMAILTA ADOPTOIDUISTA LAPSISTA PÄIVÄKODISSA Anu Ström Arja Tanjunen Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Anu Ström & Arja Tanjunen. Henkilökunnan näkemyksiä ulkomailta adoptoiduista lapsista päiväkodissa. Helsinki, kevät sivua, 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) Tämän selvityksen tarkoitus oli kuvata päiväkotihenkilöstön havaintoja kansainvälisesti adoptoitujen lasten olemisesta päiväkodissa. Adoptioperheet ry oli aikaisemmin kysynyt vanhempien näkemyksiä lastensa sopeutumisesta päivähoitoon. Opinnäytetyömme käsittelee sitä, miten adoptiolapsi suhtautuu päiväkodin henkilökuntaan ja toisiin lapsiin ja onko lapsen äidinkielen vaihdoksella merkitystä lapsen solmiessa suhteita toisiin lapsiin. Selvityksessä kysyimme myös, kuinka yhteistyö henkilökunnan ja vanhempien välillä toimii ja minkälaisia odotuksia henkilökunnalla on lisätiedon tai koulutuksen suhteen liittyen kansainvälisesti adoptoituihin lapsiin. Tämä tutkimus oli kvalitatiivinen. Tutkimusmateriaali kerättiin kyselylomakkeeseen perustuvilla haastatteluilla tammikuussa Ennen kyselylomakkeen laatimista tutustuimme niihin seikkoihin, joiden perusteella adoptiolapset eroavat muista lapsista. Kaksi asiaa nousi esiin: varhaisen kiintymyssuhteen katkeaminen sekä äidinkielen katkeamisen merkitys. Päivähoito oli meille molemmille tuttu alue työkokemuksemme kautta. Kyselylomakkeet analysoitiin käyttäen sisällön analyysiä. Analyysiprosessin aikana esille nousi joitakin päätuloksia. Ensimmäinen oli se, että päivähoidon henkilökunta arvosti vanhempien avoimuutta ja rehellisyyttä erityisesti päivähoidon aloittamisen yhteydessä. Toiseksi, adoptiolasten kyky solmia vertaissuhteita toisiin lapsiin ei ollut kovin hyvä. Kolmanneksi, näiden lasten kielitaidosta tuli esiin kaksi erilaista havaintoa. Joidenkin lasten suomen kielen taito oli parempi kuin suomalaisten lasten, kun taas toisilla adoptiolapsilla oli huomattavia vaikeuksia uuden kielen kanssa. Viimeiseksi, useimmat päivähoidon henkilökunnasta olivat halukkaita saamaan lisää tietoa kansainvälisesti adoptoiduista lapsista. Selvityksessä ilmenee, että kansainvälisesti adoptoidut lapset hyötyvät erityisesti päivähoidon henkilökunnan ja vanhempien välisestä toimivasta yhteistyöstä. Mitä enemmän henkilökunta tietää lapsen lähtökohdista, sitä helpompi lasta on auttaa silloin, kun hän tarvitsee tukea. Asiasanat: adoptoitu lapsi, kansainvälinen adoptio, päivähoito, yhteistyö, laadullinen tutkimus, sisällön analyysi.

3 ABSTRACT Anu Ström and Arja Tanjunen. How the personnel conceives the adjustment process of internationally adopted children to day-care. Helsinki, Spring pages, 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences, Diak South, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services. The purpose of the thesis is to describe the experiences of internationally adopted children at day-care from the personnel s point of view. The aim of the thesis was to find out how the adopted children adjust to the day-care, both to the staff and other children. In addition, we wanted to find out how the interchange of mother tongues affected the children. The objective of this thesis was also to find out how the co-operation works between the personnel and the parents and what kind of expectations the personnel have concerning further information or training on internationally adopted children. The study was qualitative. The research material was collected with questionnaire-based interviews conducted in January Two items were emphasized: The interrupted early emotional ties and consequences of the severance from one s mother tongue. The questionnaires were analysed by content analysis. In the analysis, some central themes emerged. The first one was that personnel of the day-care thought highly of the parents openness and sincerity, especially when the children were being introduced to day-care. Secondly, adopted children s ability to establish peer relations to other children was not very good. Thirdly, there were two different attitudes concerning the linguistic skills of these children. Some of the children were far more proficient in Finnish compared to native Finnish children, while some had considerable difficulties with the new language. Lastly, most of the personnel of the day-care centres were willing to acquire more information on internationally adopted children. The results of this study show that internationally adopted children benefit especially from active co-operation between the day-care personnel and the parents. The more the personnel know about a child s background, the easier it is to support the child. Keywords: adopted child, international adoption, day-care, co-operation, qualitative research, content analysis. SISÄLLYS

4 1 JOHDANTO ADOPTIO Kansainvälisen adoption historia Suomessa Adoptiota koskeva lainsäädäntö ja asetukset Aikaisempia tutkimuksia Adoptioperheet ry:n päivähoitokartoitus ADOPTIOLAPSEN ERITYISPIIRTEITÄ Hylkäämiskokemus Varhaisen kiintymyssuhteen katkeaminen Adoptiovanhemmuus Äidinkielen vaihtuminen PÄIVÄHOITO Varhaiskasvatus Erityistä tukea tarvitseva lapsi päivähoidossa Adoptiolapsi ja päivähoito Kasvatuskumppanuus TOIMEKSIANTAJANA ADOPTIOPERHEET RY TUTKIMUSTEHTÄVÄ TUTKIMUSMENETELMÄT Teemahaastattelu aineiston hankintamenetelmänä Aineiston hankinta Haastattelut Aineiston analysointi Eettisyys TULOKSET Haastateltavien ja perheiden taustatietoja Päivähoidon aloittaminen Lapsen suhde työntekijöihin Lapsiryhmään mukaan pääseminen... 37

5 8.5 Kiintymyssuhteen näkyminen henkilökuntaa kohtaan Äidinkielen vaihtuminen Identiteetin tukeminen Päivähoitohenkilökunnan ja adoptiolapsen vanhempien välinen yhteistyö Ammatillisen lisätiedon/-tuen tarve? LUOTETTAVUUS TIIVISTELMÄ TULOKSISTA POHDINTA KEHITTÄMISEHDOTUKSET OMAN TYÖN ARVIOINTI LÄHTEET LIITE... 54

6 1 JOHDANTO Adoptio on tunnettu kautta aikojen, kaikissa kulttuureissa ja sivilisaatioissa. Sana adoptio juontuu latinankielisestä ilmauksesta ad optio, valitsen joukosta parhaan. Aikaisemmin adoption tarkoituksena oli löytää suvulle jatkaja ja omaisuudelle perijä. Siitä syystä adoptoitu lapsi oli useimmiten poika. (Garam 1988, ) Meitä molempia kiinnostavat lapset ja heidän hyvinvointinsa edistäminen. Olemme molemmat työskennelleet päiväkodissa sekä opinnoissamme tutustuneet lastensuojeluun. Halusimme laajentaa tietämystämme lasten kanssa työskentelystä, joten adoptiolasten maailmaan syventyminen tuntui meistä molemmista kiinnostavalta. Adoptiolapset päivähoidossa on ajankohtainen aihe, sillä Suomeen saapuu vuosittain noin 200 adoptiolasia ulkomailta. Suurin osa heistä aloittaa päivähoidon vuoden kuluessa Suomeen saapumisestaan. Adoptioperheet ry halusi kartoittaa päivähoitohenkilöstön näkemyksiä ulkomailta Suomeen adoptoiduista lapsista päivähoidossa. Otimme yhteyttä Adoptioperheet ry:n ja he olivat kiinnostuneita yhteistyöstä. He olivat keväällä 2005 lähettäneet jäsenilleen kyselyn, jonka vastauksista on tehty yhteenveto. Nostimme tästä tehdystä tutkimuksesta esiin niitä seikkoja, jotka voivat vaikuttaa adoptiolapsen sopeutumiseen päivähoitoon. Kysyimme neljältä eri päiväkotien työntekijältä heidän näkemystään adoptiolapsen sopeutumisesta päiväkodin henkilökuntaan ja toisiin lapsiin. Halusimme tietää myös millaisena he kokevat vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön sekä onko heillä toiveita lisätiedon tai koulutuksen suhteen liittyen adoptiolapsiin. Laadimme avoimet haastattelukysymykset ja näin saimme henkilökunnan näkemyksen ja kokemukset esiin adoptiolasten sopeutumisesta päivähoitoon sekä henkilökunnan valmiuksista kohdata ja tukea työssään ulkomailta Suomeen adoptoitu lapsi. Työmme ammattilähtöisyyttä kuvastaa se, että pyrimme nostamaan esille seikkoja, jotka voivat auttaa ja lisätä ammatillista tietoisuutta, valmiuksia ja ymmärrystä tukea kasvatuskumppanuutta sekä adoptiolasten ja päivähoidon henkilökunnan välistä vuorovaikutusta.

7 7 2 ADOPTIO 2.1 Kansainvälisen adoption historia Suomessa Adoptio on osa lastensuojelutoimintaa, jota säätelee suomalainen lainsäädäntö ja kansainvälisten adoptioiden osalta myös lapsen syntymämaan laki sekä YK:n lasten oikeuksien sopimus ja ns. Haagin sopimus. Adoption tarkoituksena on aina edistää lapsen etua. Adoptio eli lapseksiottaminen oikeudellisena toimenpiteenä merkitsee vanhemman oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymistä lapsen adoptiovanhemmille. Lapsi saa adoptioperheessään oikeudellisesti saman aseman kuin biologinen lapsi. Adoptiosuhde on purkamaton. Kansainvälinen adoptio on vaihtoehto silloin, jos lapselle ei löydy vanhempia hänen kotimaassaan. Ne maat, jotka antavat lapsia kansainväliseen adoptioon, ovat sodan, luonnonmullistusten tai yhteiskunnallisten olojen epävakauden takia tilanteessa, jossa kaikille kotia tarvitseville lapsille ei löydy perhettä maan rajojen sisäpuolelta. Kansainvälinen adoptio on lapselle yleensä parempi ratkaisu kuin jääminen lastenkotiin. (Maarit Peltoniemi-Ojala 1999, 95) Kansainvälinen adoptio nousi ajatuksena esiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Esimerkiksi Englannissa haluttiin adoptoida lapsia Saksan hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta Belgiasta turvallisimpiin olosuhteisiin. Toinen maailmansota aiheutti varsinaisen kansainvälisen adoptiotoiminnan käynnistymisen. (Parviainen 2003, 21.) Sotien seurauksena Suomessa oli jäänyt orvoksi tuhansia lapsia, jotka tarvitsivat uuden kodin. Sotien aikana sekä niiden jälkeen kiinnostus adoptiota kohtaan kasvoi. Vuoden 1950 jälkeen lapsia oli enemmän adoptoitavaksi, kuin adoptioon valmiita perheitä. Näin ollen perheillä oli mahdollisuus esittää toiveita lapsen suhteen ja suurin osa adoptoiduista olikin alle 1-vuotiaita. Adoptoimaan haluavien perheiden tarpeeksi hyvä taloudellinen asema oli yksi tärkeimmistä kriteereistä, jonka mukaan lapsi annettiin perheen adoptoitavaksi luvulta alkaen adoptoimaan halukkaiden syitä adoptioon alettiin selvittää tarkemmin, jolloin lapsettomuuskin oli hyväksyttävä syy adoption perusteeksi. (Parviainen 2003, 28: Peltoniemi-Ojala )

8 luvulta alkaen tapahtui myös kansainvälistä adoptiota Suomesta ulkomaille, koska Suomessa ei ollut tarpeeksi adoptoimaan halukkaita perheitä kaikille lapsille. Ulkomaille adoptoidut lapset saivat perheen pääasiassa pohjoismaista tai Yhdysvalloista. Suomeen puolestaan tuli lapsia kansainvälisen adoption kautta vain muutamia luvun aikana tilanne muuttui, kun suomalaislasten adoptointi ulkomaille päättyi. Ensimmäiset 60 kansainvälistä adoptiota tehtiin 70-luvulla. Lapset saapuivat silloin lähinnä Koreasta, Thaimaasta ja Vietnamista. Nyt Suomessa on ulkomailta adoptoituja noin 3000, ja heistä vasta pieni joukko on täysi-ikäisiä. (Parviainen 2003, 28.) 2.2 Adoptiota koskeva lainsäädäntö ja asetukset Adoptio on lailla säädelty oikeudellinen toimenpide. Se on perheen perustamista, mutta siinä ovat mukana kymmenet viranomaiset kotimaassa ja kansainvälisessä adoptiossa myös ulkomailla. Laki ottolapsista sekä asetus lapseksiottamisesta ja ottolapsisuhteen purkamisesta tehtävästä ilmoituksesta vuodelta 1925 olivat ensimmäiset adoptiota käsittelevät säädökset Suomessa. Vuoden 1925 ottolapsilaissa oli perintö- ja sukulaissuhteista määräyksiä ja adoptio oli vielä silloin heikko eli sen saattoi purkaa. Vuonna 1929 tuli ensimmäinen säädös koskien kansainvälistä adoptiota: Laki eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista. Laki Ottolapsista: asetus lapseksiottamisesta ja ottolapsisuhteen purkamisesta tehtävästä ilmoituksesta. (Parviainen 2003, ) Lain mukaan adoption tarkoituksena on edistää lapsen parasta vahvistamalla tuomioistuimen päätöksellä lapseksiottajan ja lapseksiotettavan välille lapsen ja vanhemman suhde. Lapseksiottaminen on oikeudellinen toimenpide, jossa kaikki vanhemman oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät biologisilta vanhemmilta ottovanhemmille. Lapsi saa ottoperheessä saman aseman kuin biologinen lapsi. Ottolapsen sukulaisuus biologisiin vanhempiin katkeaa adoptiossa, ja lapsi perii aikanaan ottovanhemmat ja näiden sukulaiset. mutta ei biologisia vanhempiaan. Adoptiosuhde on purkamaton. (Peltoniemi- Ojala, 1999, 23)

9 9 Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset lapseksiottamisesta säädetään lapseksi ottamisesta annetussa laissa ja lapseksiottamisesta annetussa asetuksessa. Lapseksiottamisen päätarkoituksena oli länsimaissa pitkään suvun nimen jatkajan ja omaisuuden perijän hankkiminen tilanteissa, joissa perillistä ei voitu saada. Vasta myöhemmin lapsen etu alettiin nähdä lapseksiottamista ohjaavana periaatteena. Tänä päivänä niin Suomen laki kuin kansainväliset sopimuksetkin lähtevät siitä, että adoptiotapahtumassa kotia tarvitsevalle lapselle haetaan kotia ja vanhempia. (Sosiaali- ja terveysvirasto, Ottolapsineuvonta 1998, 2.) 2.3 Aikaisempia tutkimuksia Ulkomaisia adoptioita on tutkittu Suomessa melko vähän, vaikka kansainvälinen adoptio on Suomessa lisääntymässä. Muissa Pohjoismaissa on tehty huomattavasti enemmän adoptiotutkimusta, tosin myös kansainväliset adoptiot ovat siellä vielä paljon yleisempiä kuin meillä. Osaltaan tutkimusten vähyys saattaa myös johtua siitä, että kansainväliset adoptiot ovat kuitenkin Suomessa vielä suhteellisen uusi ilmiö. Vanhimmat kansainvälisesti Suomeen adoptoidut ovat tällä hetkellä noin 30 -vuotiaita. Tuuli Lähteenmäki tutki kansainvälisiä adoptioita pro gradu työssään Hänen mukaansa kansainväliset adoptiolapset eroavat muista maahanmuuttajalapsista siinä, että he ovat joutuneet luopumaan myös biologisista vanhemmistaan synnyinmaan ja kielen lisäksi. Mitä useammassa sijaiskodissa tai lastenkodissa lapsi on sen jälkeen asunut, sitä useampi ero hänellä on takanaan. Biologisten siteiden katkeaminen ja erokokemukset vaikuttavat lapseen Lähteenmäen (1993, 13) mielestä riippumatta siitä, ovatko he kokeneet eron tietoisesti vai olivatko he adoption tapahtuessa niin pieniä, että heillä ei ole siitä muistoja. Hille Puusaari on vuonna 1997 tutkinut maahanmuuttajalasten kokemaa kulttuurimuutosta ja kirjoittaa, kuinka muutto synnyinmaasta on lapselle aina iso muutos, koska hän on todennäköisesti joutunut luopumaan osasta identiteettiä, kieltä, tapoja, arvoja ja uskomuksia. Yleensä sitä enemmästä on jouduttu luopumaan, mitä suurempi on synnyinkulttuurin ja uuden kulttuurin välinen ero. Synnyinmaastaan muuttaneen on käytävä läpi surutyö, mikä on luonnollista ja välttämätöntäkin mielenterveydelle ja identiteetin ehey-

10 10 tymiselle. Surutyö on tilintekoa menetyksistä ja sen avulla lapsi kykenee hyväksymään menneisyytensä ja pystyy tarttumaan uudessa maassa oleviin mahdollisuuksiin. Puusaari korostaa, että synnyinmaasta uuteen kotimaahan muuttaminen vaikuttaa aina identiteettiin ja uudessa, erilaisessa ympäristössä identiteetti täytyy rakentaa uudelleen. (Puusaari 1997, 31.) Eräs tunnetuimmista ruotsalaisista adoptiotutkijoista on lasten ja nuorten psykiatri Frank Lindblad, adoptioisä itsekin. Hän on ollut tekemässä useita adoptiota käsitteleviä tutkimuksia, ja julkaisi niistä yhteenvetona vuonna 2004 kirjan Adoption, jossa hän käsittelee mm. adoptiolasten puhetta ja kieltä, itsetuntoa ja identiteettiä sekä ystäviä. Lindblad kirjoittaa, että kaikkea adoptiotutkimusta hankaloittaa se, että tutkijat eivät tiedä kovinkaan paljon adoptiolasten taustasta ennen adoptiota. Esimerkkeinä taustatekijöistä, jotka saattavat vaihdella suurestikin, Lindblad mainitsee pitkäaikaiset lastenkotisijoitukset, aliravitsemuksen, traumaattiset kasvuedellytykset sekä perinnölliset lähtökohdat. Jokainen näistä taustatekijöistä voi Lindbladin mukaan olla merkityksellisempi yksilön kehitykselle kuin itse adoptio tai adoption jälkeiset olosuhteet. Koska nämä erilaiset taustatekijät näyttävät vaihtelevan jonkin verran myös lapsen lähtömaan mukaan, voidaan eri adoptiotutkimuksista saada erilainen tulos riippuen lasten lähtömaista, vaikka tutkimuksissa tutkittaisiin samaa asiaa. (Lindblad 2004, ) Lindbladin mukaan huomattava osa adoptiotutkijoista on itse adoptiovanhempia. Vähemmän tavallista on, että adoptoitu itse on adoptiotutkija, mutta sitäkin esiintyy. Nuoret adoptoidut ovat esittäneet väitteen, että adoptiovanhemmuudella on ollut liikaa vaikutusta tutkimustuloksiin. On väitetty, että adoptiovanhemmat eivät ole halunneet tai kyenneet näkemään adoption negatiivisia puolia ja että adoptoitujen kehitystä on idyllisoitu. Kritiikki ei ole kohdistunut ainoastaan tulosten tulkitsemiseen, vaan myös tutkimusten jäsentelyyn, kysymysten asetteluun ja tutkimusmenetelmien valintaan. (Lindblad 2004, 24.) Adoptiolasten kielen kehityksestä Lindblad kirjoittaa, että on tieteellistä näyttöä sille, että noin kolmasosalla ulkomailta adoptoiduista lapsista on jonkinlaisia kielellisiä vaikeuksia, kun lopuilla kielenkehitys on riittävän hyvää. Ulkomailta adoptoiduilla lapsilla on ainutlaatuinen polku kielen perusteelliselle oppimiselle. Jossain kohtaa heidän on

11 11 pakko yhtäkkiä vaihtaa äidinkielensä uuteen, outoon kieleen. On aivan eri asia vaihtaa kieltä täysin kuin esimerkiksi kasvaa kaksikielisessä perheessä, jossa kaksi kieltä on mukana alusta asti. Kielenvaihto on isompi asia kuin miltä se ensi kuulemalta kuulostaa. Se ei ole vain uuden sanavaraston ja uuden kieliopin oppimista. Eri kielillä on erilaiset rytmit, ja kommunikointi ilmeillä ja eleillä (ns. kehonkieli) vaihtelee eri kulttuureissa. Lähtökohtana ei myöskään yleensä ole normaali ensimmäisen puhekielen kielenkehitys. (Lindblad 2004, 80.) Adoptiolapsen identiteetin kehitykseen vaikuttaa moni sellainen tekijä, jota ei ole täällä syntyneillä lapsilla. Adoptiolapsi on tullut perheensä hylkäämäksi kerran, ehkä useammankin, mutta samalla hän on tullut vastaanotetuksi, jollain lailla valituksi johonkin toiseen perheeseen. Tämä kahden perheen kuvio näyttää olevan monelle adoptiolapselle tärkeä kysymys ainakin jossain kehitysvaiheessa. Epätietoisuus omasta menneisyydestä voi aiheuttaa kuvitelmia siitä miksi on tullut jätetyksi ja surua siitä, ettei ole saanut elää ensimmäisen perheensä kanssa. (Lindblad 2004, 88.) Monet olettamukset adoptiolasten identiteetin kehityksestä liittyvät erilaisuuteen. Ulkomailta adoptoitu lapsi poikkeaa lähes aina ulkoiselta olemukseltaan adoptiovanhemmistaan. Erilaisuus lapsen ja vanhempien välillä voi näkyä myös muuten; jotkin persoonallisuusominaisuudet näyttävät olevan osittain periytyviä. Joillakin adoptioperheillä lasten ja vanhempien erilainen temperamentti tai muut erilaiset ominaisuudet saattavat aiheuttaa vaikeuksia. Toisaalta vanhempien huomatessa lapsessa itselleen tuttuja ominaisuuksia saattaa sitoutumisprosessi perheessä helpottua. Lindblad lisää vielä, että yleensä adoptiolapsi ja vanhemmat kohtaavat toisensa eri lähtökohdista, erilaisilla elämänodotuksilla. Yksi erilaisuuden muoto on myös se, että adoptoidut tulevat yleensä alemmasta sosiaaliluokasta verrattuna adoptiovanhempiin, jotka pääsääntöisesti ovat länsimaalaista keskiluokkaa. (Lindblad 2004, 89.) Lindbladin mukaan monet tutkimukset Norjasta, Alankomaista ja Ruotsista osoittavat, että kansainvälisesti adoptoiduilla lapsilla on hyvät suhteet sekä omanikäisiin kavereihin että opettajiin. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan Thaimaasta adoptoiduilla lapsilla oli jopa muita lapsia paremmat taidot sosiaalisissa suhteissaan. Tämä on Lindbladin mukaan alue, jossa adoptiolasten kykyjä pidetään yhtä hyvinä tai jopa parempina kuin muiden lasten. Tämän voidaan olettaa johtuvan ainakin osittain ns. positiivisesta dis-

12 12 kriminaatiosta, eli opettaja saattaa pitää jotain adoptiolapsen ominaisuutta enemmän positiivisena juuri sen vuoksi, että lapsi on adoptoitu. Toinen selittävä tekijä adoptiolasten hyville sosiaalisille taidoille voi olla adoptiovanhempien muita vanhempia aktiivisempi tuki kun kyseessä ovat lapsen kontaktit kavereihin, jopa niin, että tämä tuki saattaa peittää mahdolliset vaikeudet yhteydessä kavereihin. Kolmantena selityksenä muita lapsia paremmille sosiaalisille taidoille voidaan pitää sitä, että se mikä näyttäytyy ulospäin hyvänä kontaktinottotaitona, voi olla oman reviirin hahmottamisvaikeutta. Toisin sanoen hyvät sosiaaliset taidot voivat pikemminkin olla osoitus kyvystä solmia nopeasti pinnallisia kontakteja. (Lindblad 2004, 100.) 2.4 Adoptioperheet ry:n päivähoitokartoitus Adoptioperheet ry lähetti maaliskuun 2005 alussa kaikille jäsenilleen (noin 1000 perhettä) laajan kyselyn, jonka tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti tietoa mm. adoptioperheiden hyvinvoinnista, lasten sopeutumisesta ja ammattihenkilöiden kohtaamisesta adoptiovanhempien näkökulmasta. Kartoituksen päivähoito-osiossa tarkasteltiin lähemmin päivähoidon aloittamiseen liittyviä erityispiirteitä. Vastauksia kartoitukseen tuli kaiken kaikkiaan 301 kappaletta, vastausprosentin ollessa 30. (Adoptioperheet, 2005) Kartoituksesta kävi ilmi, että lapsen siirryttyä kotihoidosta päivähoitoon, vanhemmista noin 20 % kertoi lapsillaan olleen jonkinasteisia vaikeuksia päivähoidossa ja suurin osa vastanneista eli 80 % kertoi lapsen selvinneen ilman merkittäviä ongelmia päivähoidossa. Seuraavanlaisia ongelmia oli ilmennyt osalla adoptiolapsilla: kiukkuisuutta, itkuisuutta, aggressiivisuutta ja yhteistyöstä kieltäytymistä taantumisreaktioita, ahdistuneisuutta. ongelmia ruokailussa ja nukkumisessa sekä vessassa käymisessä. vaikeuksia sopeutua uusiin sääntöihin ja kieltoihin ja ylipäätään toimia osana ryhmää. keskittymisvaikeuksia levottomuutta, ärtyneisyyttä

13 13 jonkinlaisia kieliongelmia vaikeuksia päästä osaksi ryhmää ylikiltteyttä ujoutta, arkuutta vaikeuksia luottaa hoitajaan/-iin halu olla keskipisteenä. Huomattava joukko vastaajista, 80 %, oli sitä mieltä, ettei päiväkodin tai koulun henkilökunnalla ollut tarpeeksi kokemusta adoptiolapsista. Kuitenkin vajaa 80 % vastaajista oli sitä mieltä, että henkilökunnassa oltaisiin halukkaita saamaan lisää tietoa adoption saralta. Suurin osa vanhemmista vastasi adoptiolapsilla olleen hyvin kavereita päivähoidossa.

14 14 3 ADOPTIOLAPSEN ERITYISPIIRTEITÄ Adoptiolasten kohdalla harvoin tiedetään kaikkea totuutta heidän historiastaan, joten traumaattinen lapsi saattaa hyvinkin tulla adoptoiduksi täysin terveenä. Adoptiolapsista puhuttaessa ja heidän psyykkistä terveyttään arvioitaessa on hyvä muistaa, että heistä kaikki ovat jossain vaiheessa eläneet lastenkodissa ja monien hoitajien ympäröimänä, mikä osaltaan on muokannut heidän persoonaansa ja psyykettään. (Collin, 3/2005.) Adoptiolapsen kehityksen kannalta on hyvä, että hän on pienestä pitäen tietoinen omasta taustastaan. Adoptiovanhemmat saavat sijoitustilanteessa tiedot lapsesta, hänen terveydestään sekä luovuttamiseen johtaneista syistä. Tiedot auttavat adoptiovanhempia ymmärtämään biologisten vanhempien ratkaisua ja vastaamaan tulevaisuudessa lapsen kysymyksiin hänen kiinnostuessaan omasta taustastaan. (Collin, 3/2005) 3.1 Hylkäämiskokemus Adoptiolapsella on aina taustalla vähintään yksi menetyksen kokemus. Isommalle lapselle menetys voi olla hyvin konkreettista, lapsella voi olla muistikuvia biologisista vanhemmistaan tai kokemuksia sijaisvanhemmista tai laitoksesta. Vauvana adoptoidulle menetyksen kokemus voi olla ensin sisäinen kokemus olemassaolon jatkuvuuden katkoksista. Myöhemmin menetyksen laajuus ja merkitys kuitenkin vahvistuu myös vauvana adoptoidulle lapselle. (Kalland 2003, 208.) Adoptoitu lapsi saattaa kokea olevansa erilainen kuin muut lapset eikä koe muiden ihmisten pystyvän ymmärtämään hänen tunteitaan. Tästä saattaa olla seurauksena alhaisempi itsetunto sekä ulkopuolisuuden tunne. Kun lapsi ymmärtää, että hänen äitinsä on vapaaehtoisesti luopunut hänestä, kokee hän helposti olleensa ei-toivottu ja tulleensa torjutuksi. Lapsi etsii mielessään syitä tapahtumalle ja saattaa löytää sen itsestään: hänessä oli ehkä jotain vikaa kun hän ei kelvannut omalle äidilleen. Erityisesti jos lapsi saa tiedon, että hänellä on biologisia sisaruksia, jotka edelleen asuvat äidin luona, lapsi voi kokea tulleensa hylätyksi juuri henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Vaikeat

15 15 hylkäämiskokemukset ovat paitsi vaurioittaneet hänen minäkehitystään, myös horjuttaneet hänen luottamustaan aikuisiin. (Kalland 2003, 209.) Varhaisen kiintymyssuhteen katkeaminen Lapsen kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänellä on mahdollisuus ainakin yhteen turvalliseen ja pysyvään ihmissuhteeseen. Vastasyntynyt vauva on valmis aloittamaan tällaisen suhteen oman äitinsä kanssa. Hän kykenee tunnistamaan oman äitinsä äänen ja tuoksun, ja erottaa biologisen äitinsä muiden joukosta. Näin ollen myös aivan varhaisvaiheessa tapahtunut adoptio katkaisee sen luonnollisen olotilan, mikä normaalisti kuuluisi vauvan elämään. (Kalland 2003, 211.) Päivähoitoon siirtyessään myös adoptiolapsi vie mukanaan siihenastiset kokemuksensa lähimmistä ihmissuhteistaan. Päivähoidossa vuorovaikutuksen kehitystä edistävät perustekijät ovat pitkälti samoja kuin vanhempi lapsi suhteessa, mutta ne eivät ole intensiteetiltään yhtä voimakkaita. Lapselle uusia vuorovaikutuksen kehitystä edistäviä tekijöitä ovat vuorovaikutussuhteet muiden lasten kanssa. (Räihä 2004, ) Adoptiovanhemmuus Vaikka adoptioäitiys onkin pääosin samanlaista kuin biologinen äitiys suurine iloineen ja joskus myös suruineen, on eroja kuitenkin olemassa. Merkittävin ero lienee se, että adoptioäitiyden taustalla on aina menetyksiä; biologinen äiti on menettänyt mahdollisuuden saada kasvattaa ja hoitaa lastaan, adoptioäiti on (useimmiten) menettänyt mahdollisuuden saada biologisen lapsen ja lapsi taas mahdollisuuden kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa. Lisäksi lapsi on menettänyt ainakin kerran kulttuurinsa, kasvuympäristönsä ja ihmiskontaktinsa. Usein kaksi menettänyttä kohtaa toisensa eikä se aina ole helppoa. Toisaalta adoptioäitiys on hyvin tietoista ja siinä mielessä rikasta äitiyttä. On mahdollisuus pohtia monia sellaisia asioita, joita ei biologisen lapsen saadessaan tule edes ajatelleeksi. (Mäkipää 2003.)

16 16 Adoptiolapsen kohdalla ei useinkaan tiedetä mitään ajasta ennen lapsen syntymää, ei raskauden kulusta, synnytyksestä eikä niiden aikana saadusta lääketieteellisestä hoidosta tai tutkimuksista. Adoption odotusaika on kestoltaan epäselvä ja epävarma ja riippuu täysin lapsen luovuttavan maan viranomaisten työskentelymahdollisuuksista ja -tavoista. (Mäkipää 2003.) Äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muodostuminen käynnistyy jo raskausaikana. Samojen prosessien on todettu käynnistyvän myös adoptiolasta odotettaessa. Äitiyttä ja äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta rakennetaan adoptiossa kuitenkin osittain hyvin erilaisista lähtökohdista ja aineksista kuin biologisen lapsen kyseessä ollessa. Monia nykytutkimuksen valossa merkityksellisiä varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen kehittymisen vaiheita on jäänyt yhdessä kokematta. Äitinä ja lapsena oleminen alkaa ikään kuin keskeltä tarinaa. Ei ole harvinaista, että adoptioäidit kokevat sekä sisäisiä että ympäristön asettamia paineita onnistua äitinä ja myös lapsen kokemien erojen ja mahdollisten laitoselämästä aiheutuneiden ongelmien paikkaajina. Todellisuus lapsen kanssa ei myöskään aina ole sellaista kuin vanhemmat ovat kuvitelleet. Tässä vaiheessa viranomaisten ja lähiympäristön tarjoama tuki ei aina ole riittävää laadultaan tai määrältään. Joissain tapauksissa tämä johtaa äidin masennukseen, joka taas on riski adoptiolapsen ja -äidin hyvän kiintymyssuhteen synnylle. (Mäkipää 2003.) 3.2 Äidinkielen vaihtuminen Kielellisistä vaikeuksista kärsivien lasten minäkäsityksen muodostumiseen on syytä kiinnittää huomiota. Aikuisten antamalla palautteella ja tunneviesteillä on suuri merkitys. Tärkeää olisi, että aikuiset näkisivät ensisijaisesti lapsessa lapsen eivätkä hänen kielellistä pulmaansa. Lapset ovat erittäin herkkiä aistimaan aikuisten lähettämiä tunneviestejä, ja siksi on tärkeää herättää lapsen luottamus sanattomalla viestinnällä. Tämä lapsen luottamuksen syntyminen on ensimmäinen askel kohti kommunikaatiota. Aikuisen tärkeä tehtävä on myös rohkaista lasta kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen muiden lasten kanssa. Kielellisiä vaikeuksia omaavilla lapsilla on riski alemmuudentunteen heräämiseen. (Pärkö 2004, )

17 17 Luonnollinen kieli vaikuttaa siihen, millä tavoin ihminen hahmottaa todellisuutta. Kulttuurin välittämisessä kieli on keskeinen ja tärkeä. Ilman kieltä on vaikeaa ymmärtää kulttuuriakaan. Sosiaalisessa elämässä kielellä on perustava merkitys. Ihmisten yhdessäolo ja yhteisyyden kokemukset ovat mitä suurimmassa määrin kieltä edellyttäviä tapahtumia. Ihmisten keskinäinen kanssakäyminen edellyttää kykyä eläytyä toistensa asemaan ja rooliin. Yhteisyys ja ihmissuhteet edellyttävät ymmärrystä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan sekä yhteistä kieltä. (Allardt 1995, ) Adoptiolapsen tullessa perheeseen leikki-ikäisenä, hän on jo omaksunut synnyinmaansa kielen. Adoptio uuteen maahan ja kulttuuriin merkitsee myös äkillistä kielen vaihtoa. Vauvana adoptoiduiltakin ottaa aikansa sopeutua uuteen ympäristöön, ja myös he aistivat kieliympäristön muutoksen, vaikkeivät itse vielä osaa tuottaa puhetta. Kielenvaihto on lapselle hämmentävä kokemus. Yhtäkkinen kyvyttömyys kommunikointiin voi aiheuttaa kolhun itsetuntoon. (Peltoniemi-Ojala 1999, 64.) Seuraa frustraatio ja lapsi voi yrittää kompensoida kielen puuttumisen ylenmääräisellä, miellyttämisellä, häiriköinnillä tai menemällä kokonaan lukkoon. (Marttinen, 1997.) Yhteisellä kielellä on keskeinen merkitys adoptiolapsen integroitumisessa perheeseen ja koko yhteiskuntaan. Kuitenkin nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan, jos lapsi on tullut uuteen maahan vauvaiän ohittaneena, syntymämaan kielen vaaliminen on myös eduksi. Ensimmäinen kieli saattaa pysyä lapsen emootiokielenä, jolla hän pystyy ilmaisemaan syvimpiä tunteitaan. (Marttinen 1997.) Monet adoptiolapsen ominaisuudet ovat arvoituksia tuleville vanhemmille. Yksi yhteinen piirre adoptiolapsissa kuitenkin on: jokainen adoptiolapsi kantaa koko elämänsä mukanaan varhaisvuosien traumaattisia kokemuksia. Se, miten lapset osaavat käsitellä erokokemuksiaan, vaihtelee yksilöittäin. Vaikka adoptio on yleensä lapsen kannalta myönteinen ratkaisu, siihen sisältyy vääjäämättä myös surua, tuskaa, menetyksiä, pettymyksiä, identiteettiristiriitoja ja vastausta vaille jääviä kysymyksiä adoptioon johtaneista tekijöistä. (Peltoniemi-Ojala 1999, 61.)

18 18 4 PÄIVÄHOITO 4.1 Varhaiskasvatus Ammattitaitoinen henkilöstö on varhaiskasvatuksen keskeinen voimavara. Laadukkaan varhaiskasvatuksen kannalta olennaista on koko kasvattajayhteisön ja jokaisen yksittäisen kasvattajan vahva ammatillinen osaaminen ja tietoisuus. Hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta koostuvassa varhaiskasvatuksessa lapsen omaehtoisella leikillä on keskeinen merkitys. Varhaiskasvatusyhteisön työn lähtökohtana on tietoon ja tutkimukseen sekä pedagogisten menetelmien hallintaan perustuva kokonaisvaltainen näkemys lapsen kehityksestä, kasvusta ja oppimisesta. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005, 10.) Hoiva ja oppimisen tukeminen liittyvät tiivisti toisiinsa varhaiskasvatuksessa. Lapsen oppimaan oppimisen vahvistaminen ja kasvu oman elämänsä ja kasvunsa vaikuttajiksi ovat varhaiskasvatuksen päämääriä. Varhaiskasvatus voidaan määritellä vuorovaikutusprosessiksi, jossa lapsi omaehtoisesti, elämyksellisen ja kokemuksellisen toiminnan kautta, vertaisryhmäkontaktien sekä aikuisten tavoitteisen ohjauksen avulla, kasvaa aktiivisena toimijana. (Hujala, Puroila, Parrila-Haapakoski & Nivala 1998, 2 3.) 4.2 Erityistä tukea tarvitseva lapsi päivähoidossa Mikäli lapsen kehityksessä havaitaan riskitekijöitä ja hänellä on psykologin, lääkärin tai muun alan asiantuntijan lausunto, on hänelle laadittava toiminta- ja kuntoutussuunnitelma (Laki lasten päivähoidosta 7 ). Tämä suunnitelma laaditaan lapsen kehityksen tueksi vähintään kahdesti vuodessa yhteistyössä lapsen huoltajien, päivähoidon henkilöstön ja tarpeen mukaan sosiaali- sekä terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa. Suunnitelmat sisältävät kuvauksen lapsen kasvusta ja kehityksestä (vahvuudet, tuettavat alueet), tavoitteet, menetelmät ja kehityksen seurannan. Lapset, jotka adoptoidaan leikki- tai kouluiässä, ovat jo oppineet monia taitoja, heillä monia tapoja ja tottumuksia ja he suoriutuvat monista askareista omatoimisesti. Mitä

19 19 vanhempana lapsi tulee, sitä enemmän vaaditaan kärsivällisyyttä sekä tahtoa tukea ja auttaa lasta selviytymään tämän alkuelämän aiheuttamista kolhuista. Luottamuksen syntyminen ottaa aikaa ja lapsi voi kokeilla rajojaan rajuin keinoin. Näin lapsi käy läpi menneisyyden taakkaa. Suru voi purkautua univaikeuksina, taantumisena, kontaktivaikeuksina tai yliaktiivisuutena. (Peltoniemi-Ojala 1999, ) Laadukkaan päivähoidon toteutumiseen vaikuttaa se, missä määrin lapsen kasvatukseen osallistuvat aikuiset kokevat sen yhteisenä hankkeena. Perheiltä saatu tuki ja tietämys helpottavat arjen kasvatustilanteiden ratkontaa. Kontekstuaalisuuden haaste päiväkotipedagogiikalle on se, että kasvatusprosessi täytyy ymmärtää osaksi sitä todellisuutta, jossa lapsi elää. Se, että lapsi nähdään erottamattomana osana sosiaalista ympäristöään, luo pohjan yhteistoiminnalle kasvatuksessa ja toimii myös hyvänä perustana perhelähtöiselle toimintatavalle. (Hujala ym. 1998, ) 4.3 Adoptiolapsi ja päivähoito Melkein kaikki päivähoidon parissa työskentelevät kohtaavat jossain vaiheessa adoptiolapsia. Useissa päiväkodeissa on ulkomailta adoptoituja lapsia. Jotta pystyttäisiin ymmärtämään adoptiolasten erityisiä tarpeita ja tukemaan heitä on aloitettava itsestään. Mitä mieltä minä olen adoptiosta? Tieto adoptiolasten erityisestä taustasta ja menetyksistä sekä heidän kielen kehityksessään tapahtuneesta katkoksesta yhdistettynä omien arvojen ja asenteiden pohtimiseen, antaa lasten parissa työskenteleville paremmat mahdollisuudet kohdata lasten tarpeet. (Davidsson 2003.) Lotta Landerholm, psykoterapeutti ja kirjailija ja itsekin adoptoitu, on kirjoittanut kirjan Adopterad. Lämnad. Vald. Och sen?, jossa hän tarkastelee lapsen kokemia eroja ja katkoksia ihmissuhteissaan, adoptiolapsen biologista eroa adoptiovanhempiinsa ja kasvua vieraassa kulttuurissa, sekä sitä miten päivähoito voi huomioida tämän. Hannele Davidsson on kääntänyt tekstin artikkeliksi Adoptioperheet ry:n lehteen.

20 20 Paljon hyvää voi saada aikaan, jos ymmärtää ja huomaa, että lapsi on tunneilmaisultaan rajoittunut, hänen on vaikea ilmaista itseään, hän ei osaa leikkiä, hänellä on ihmissuhdeongelmia tai hän reagoi rajusti jätetyksi tulemiseen. Adoptiovanhempien tai ammattihenkilöstön teeskennellessä, ettei huomaa mitään erityistä, asiat voivat mennä entistä huonompaan suuntaan. Tietyt, erityisesti lapsena koetut asiat, vaikuttavat muuttuvan vaarallisiksi vasta siinä vaiheessa, kun kaikki teeskentelevät, ettei näillä kokemuksilla ole mitään merkitystä. Siksi päivähoitohenkilökunnan tulee toisaalta tietää, mitä adoptio merkitsee ja toisaalta saada tietoa lapsen omasta taustasta. (Davidsson 2003.) Kun lapsi on hylätty varhaisessa vaiheessa, sillä on suuri merkitys. Lapsilla voi esiintyä fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Jotkut ovat sairastelleet ja olleet huonolla hoidolla, eläneet tiukasti lastenkodin rutiinien mukaan tuttipullo sänkynsä laidalla. Kenelläkään näistä lapsista ei ole ollut turvallista ja luotettavaa ympäristöä. Lapsi on ollut väliaikaisesti sellaisten ihmisten luona, jotka ovat tienneet, ettei lapsi tule jäämään heidän luokseen. (Davidsson 2003.) Adoptiolapsilla tarve hakeutua kontaktiin voi olla voimakas. Ihmisenä oleminenhan rakentuu suhteessa muihin ihmisiin. Siksi on hyvä tietää, onko lapsi kokenut monia eroja, ja onko hänellä ollut mahdollisuus kiintyä johonkuhun, onko lapsi elänyt henkilökuntapulasta kärsivässä lastenkodissa tai onko jollakulla ollut aikaa leikkiä ja puhua lapsen kanssa. Kaikki nämä seikat auttavat päivähoidon henkilöstöä kohtaamaan adoptiolapsen. Oppiessaan luottamaan tärkeisiin aikuisiin, uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä pieni lapsi oppii myös oppimaan. Lotta Landerholm painottaa kirjassaan, että lapsen yksityisyyttä on kuitenkin kunnioitettava, sillä monet adoptiolapset ovat jo pieninä ja turvattomina joutuneet kokemaan sen, ettei heidän yksityisyyttään kunnioiteta. On otettava huomioon, että adoptiolapsella on takanaan raskaita eroja. (Davidsson 2003.) Pelko, kiukku ja suru ovat luonnollisia tunteita lapsen ja sen aikuisen suhteessa, jota kohtaan lapsi tuntee kiintymystä. Tunteet heräävät esimerkiksi silloin, kun lapsi jätetään, tai lapsi kokee, että hänet saatetaan jättää. Jotta lapsi oppii käsittelemään eron aiheuttamia tunteita, hänen pitää kokea kohtuullisessa määrin eroja. Sen aikuisen, johon lapsi kiintyy, ei tule viipyä poissa liian pitkään. Tämän takia on tärkeää, että sekä vanhemmat että päivähoidon henkilökunta ottavat huomioon, että päivähoitoon tutustumis-

21 21 ajan on oltava riittävän pitkä - ehkä kaksi kertaa niin pitkä kuin muilla lapsilla (Davidsson 2003.) Henkilökunnan vaihtuvuus voi olla erityisen tuskallista adoptiolapselle. Lotta Landerholmin mielestä on tärkeää kunnioittaa tätä ja auttaa lasta ilmaisemaan tunteitaan käymällä läpi tietyt seremoniat, kun esimerkiksi joku henkilökunnasta lopettaa. Erot kuuluvat elämään, ja on saatava ilmaista surua ja kiukkua kun joku, josta välittää, katoaa. Jos tähän ei kykene, ei kykene kiintymään. Jos lapsi ei tilanteissa, joissa olisi normaalia reagoida, osoita tunteitaan, on aikuisen tehtävä huomata asia ja houkutella lapsi reagoimaan. Muussa tapauksessa lapsi kadottaa sisäisen merkkijärjestelmänsä, joka ilmaisee, miltä asiat tuntuvat - ja joka neuvoo, miten toimia, kun lapsi tuntee tietyllä tavalla. (Davidsson 2003.) Adoptiolapsella on ollut useita hoitajia kotimaassaan, hänen kielellinen ympäristönsä on varmasti vaihtunut useita kertoja ennen uuteen kotimaahan tuloa. Kieli ei merkitse vain puhetta, se merkitsee myös liikettä, eleitä, ilmeitä, vartalon asentoja, reaktioita järkytyksiin ja konflikteihin, ääniin ja tuoksuihin. Tämä on kielen perusta, Lotta Landerholm sanoo. Tämä merkitsee, että adoptiolapsi on kokenut katkoksen kielen muodostumisen perusosissa. Tästä syystä lapsen voi päivähoitoon tullessaan olla vaikea leikkiä, löytää oikea etäisyys muihin ja ilmaista tunteitaan elein ja sanoin. (Davidsson 2003.) Koska ihmisellä on perimmäinen tarve luoda suhteita muihin ihmisiin ja kokea yhteenkuuluvuutta ja kiintymystä muita kohtaan, on olemassa riski, että adoptiolapsi sopeutuu omaan tuttuun tapaansa olla ja toimia. Lapsella ei ole kieltä ilmaista omia tunteitaan, mielipiteitään ja ajatuksiaan Lotta Landerholm pohtii kirjassaan. Siksi on hyvä, jos päivähoidossa voidaan auttaa lasta tuomaan väriä tunteisiinsa; ilmaisemaan, miltä tuntuu olla surullinen tai vihainen, hän tuumii. Auttaa lasta leikkimään kielellä, ottamaan kieli omakseen kaikilla aisteilla. (Davidsson 2003.) Adoptiolapsilla voi olla muita lapsia vaikeampi hahmottaa ja ymmärtää, mitä ilmeet merkitsevät. On tärkeää saada apua tunteiden tunnistamisessa ja siinä, miten muiden ilmaisuja, katsekontaktia, eleitä ja reaktioita tulkitaan. Kielen on annettava väline elämän sisältämien konfliktien käsittelyyn. (Davidsson 2003.)

22 22 Jotta lasta voidaan auttaa selviytymään päivähoidossa ja esikoulussa, on suhteen lapsen vanhempiin oltava toimiva. Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty. Adoptio on näet kokonaisvaltainen kokemus kaikille osapuolille. Se koskettaa kiellettyjä ja ei-toivottuja perimmäisiä kysymyksiä kuten hedelmättömyyttä, lapsesta luopumista ja toisen ihmisen lapsen ottamista omaksi, toteaa Lotta Landerholm. (Davidsson 2003.) Tärkeää on että yhteistyö rakentuu luottamukselle ja toisen ihmisen tietämyksen ja osaamisen kunnioittamiselle. Jos näin ei ole, on mahdotonta jakaa lapseen liittyviä ilonja huolenaiheita. Sekä henkilökunta että vanhemmat haluavat luottaa toisiinsa. Mutta monet osatekijät voivat vaikeuttaa hyvää yhteistyötä. (Davidsson 2003.) Lotta Landerholm on sitä mieltä, että asioista sopiminen jo ennen päivähoidon alkua on avain hyvään vuorovaikutukseen vanhempien kanssa. Voidaksemme ymmärtää miten adoptiolapsella päiväkodissa sujuu, on tärkeää, että voimme tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa, kun esiin nousee eroihin ja jatkumoiden katkeamisiin liittyviä asioita. Niin kauan kuin hoidossa sujuu hyvin, on helppoa, mutta ei ole harvinaista, että lapsi tuo esiin vaikeuksia leikkiensä ja ihmissuhteidensa kautta. On tärkeää, että vanhemmat eivät tällaisessa tilanteessa tunne joutuneensa nurkkaan ajetuiksi. Lotta Landerholm toteaa, että ongelmakäyttäytyminen tuo esiin jotakin, jonka ilmaisemiseen vanhempien ja henkilökunnan tulee yhdessä etsiä muita ilmaisukanavia. Esimerkiksi aikuiset voivat osallistua leikkeihin, jotta se, mitä lapset yrittävät kertoa, tulee ilmi, ja pyrkiä uteliaina ymmärtämään, mitä lapsen käytöksen takana piilee. (Davidsson 2003.) Adoptiolapsi voi aiheuttaa muille lapsille ahdistusta, Lotta Landerholm sanoo. He saattavat kysyä kotona, mitä adoptoitu merkitsee, ja saada vastaukseksi, että äiti siellä toisessa maassa ei voinut huolehtia siitä pienestä pojasta, ja niin hän sai uudet, kiltit vanhemmat, jotka huolehtivat hänestä täällä. Tämä voi aiheuttaa lapselle huolestuneen olon: hän ymmärtää, että lapsi voidaan hylätä. Voidaanko siis hänet itsensäkin hylätä? Tästä voi seurata ahdistusta ja aggressioita sitä kohtaan, jota lapsi pelkää. Päiväkotihenkilökunnalla tulee olla tuntuma siihen, miten vanhemmat asennoituvat lapseensa. Miten paljon he valmistelevat lasta ulkopuolisten kysymyksiin lapsen taustasta, tai kysymään omat kysymyksensä? (Davidsson 2003.)

23 23 Adoptiolasta voi auttaa selviämään elämässä, mutta meidän tulee ymmärtää, mitä merkitsee olla adoptoitu. Pohjimmiltaan on adoptiovanhempien velvollisuus auttaa lasta korjaamaan aikaisempia kokemuksiaan eroista ja ihmissuhteiden katkeamisista. On myös löydettävä keinoja työstää kulttuurieroja sekä mahdollistaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen rakentuminen erilaisuudesta huolimatta. Tämä tehtävä kuuluu myös päivähoidolle. (Davidsson 2003.) 4.4 Kasvatuskumppanuus Kasvatuskumppanuus päiväkodissa on dialogisuutta korostavaa, kunnioittavaa vuoropuhelua, jonka tarkoituksena on tukea vanhemmuutta. Kasvatuskumppanuudessa perimmäisenä tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään ja vahvistamaan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Tavoitteena on lisätä työntekijöiden kykyä tunnistaa sekä ottaa puheeksi huolenaiheita perheen elämässä. Hyvä kumppanuussuhde helpottaa yhteistyön sujuvuutta niin arkisissa asioissa kuin isommissakin vaikeuksissa. (Davis 2003, 65.) Tavoitteena työntekijän ja vanhemman välisessä suhteessa on kumppanuusajattelu, jossa selvitetään vanhempien odotuksia lapseensa liittyen. Kasvatuskumppanuuden edellytyksiä ovat läheinen yhteistyö ja sitoutuminen siihen, jotta voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Työntekijän ammattirooli saattaa herättää kunnioitusta, mutta arvostus pitäisi saavuttaa omalla toiminnallaan. Työntekijän tulee lisäksi ymmärtää vanhempien tunteita ja ajatuksia. Työntekijän kommunikaatio- ja neuvottelutaidot sekä rehellisyys, joustavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Tunteita on voitava tuoda esille avoimesti ja työntekijän tulee osoittaa arvostavansa myös vanhempia. Kasvatuskumppanuusajattelu perustuu avoimeen kommunikaatioon ja vanhempien mahdollisuuteen tulla kuulluiksi. Tällöin myös työntekijä saa tietoa ja asioiden esille ottaminen helpottuu. Vanhemmat tuntevat olevansa osallisina, kun heitä kuunnellaan aidosti ja he kykenevät hallitsemaan tilanteen paremmin. (Davis 2003, )

24 24 5 TOIMEKSIANTAJANA ADOPTIOPERHEET RY Adoptioperheet ry on adoptiolasten vanhempien, adoptiota harkitsevien ja adoptioprosessissa mukana olevien yhdistys, joka pyrkii monipuolisella toiminnallaan tukemaan adoptioprosessin eri vaiheissa olevia perheitä, ottamaan kantaa julkisuudessa käytävään adoptiokeskusteluun ja parantamaan adoptioperheiden yhteiskunnallista asemaa. Yhdistys järjestää mm. koulutus- ja keskustelutilaisuuksia ja tutustumismahdollisuuksia adoptioperheiden kesken sekä julkaisee jäsenlehteä. Yhdistys on adoptiopalvelunantajista riippumaton ja sen jäseniksi voivat kuulua sekä kotimaasta että ulkomailta adoptoineet tai adoptiota harkitsevat. (Adoptioperheet ry 2005) Adoptioperheet ry lähetti maaliskuun 2005 alussa kaikille jäsenilleen (noin 1000 perhettä) laajan kyselyn, jonka tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti tietoa mm. adoptioperheiden hyvinvoinnista, lasten sopeutumisesta ja ammattihenkilöiden kohtaamisesta adoptiovanhempien näkökulmasta. Kartoituksen pohjalta halusimme tehdä opinnäytetyön päivähoitohenkilöstön ajatuksista ja näkemyksistä adoptiolasten sopeutumisesta päivähoitoon.

25 25 6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ Keväällä 2006 teimme monikulttuurisuusopintojaksoon liittyvän työharjoittelun Yhteiset Lapsemme ry:ssä, joka tekee yhteistyötä Adoptioperheet ry:n kanssa. Adoptioperheet ry:llä oli tarve kartoittaa päivähoitohenkilöstön näkemyksiä ulkomailta Suomeen adoptoitujen lasten sopeutumisesta päivähoitoon. Otimme yhteyttä Adoptioperheet ry:n ja he olivat kiinnostuneita yhteistyöstä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kehittää päivähoidon henkilöstön ja adoptiovanhempien välistä yhteistyötä ja kasvatuskumppanuutta. Tutkimustehtävänämme on myös auttaa Adoptioperheet ry:tä kehittämään ja löytämään parannuksia sekä hyviä puolia adoptiolasten sopeutumisprosessissa päivähoitoon. Opinnäytetyömme tarkoitus on kysyä ammattikasvattajien havaintoja adoptiolasten päivähoitoon liittyvistä erityispiirteistä; mahdollisista vaikeuksista ja myönteisistä asioista. Tarkastelemme asiaa adoptiolasten kanssa työskentelevien päiväkodin työntekijöiden näkökulmasta. Tämän kartoituksen keskeisin tehtävä on kuvata miten päivähoidon henkilökunta näkee adoptiolapsen päivähoidossa, sekä adoptiolapsen suhtautumisen henkilökuntaan ja toisiin lapsiin. Tarkoitus on myös selvittää, näkyykö äidinkielen katkeaminen lapsen kyvyssä solmia sosiaalisia suhteita sekä sitä, minkälaisia toiveita henkilökunnalla on mm. lisäkoulutuksen suhteen koskien adoptiolapsia. Tutkimusongelmamme painottuvat viiteen asiaan Miten päivähoidon työntekijät näkevät ja kokevat adoptiolasten arjen sujumisen päivähoidossa? Näkyykö työntekijöiden havainnoissa hylkäämiskokemus tai opitun kielen vaihtuminen adoptiolapsen päivähoidon arjessa? Miten adoptiolasten aikaisemmat kokemukset heijastuvat heidän suhtautumiseen henkilökuntaan ja/ tai lapsiryhmään? Henkilökunnan näkemys adoptiovanhempien ja päivähoitohenkilökunnan yhteistyön merkityksestä. Mitä uusia keinoja löytyy adoptiolasten tukemiseen päivähoidossa?

26 26 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on myös saattaa adoptiolapsia hoitavan päivähoitohenkilökunnan näkemyksiä adoptiolapsista adoptiovanhempien tietoon ja näin parantaa perheiden ja henkilökunnan välistä yhteistyötä lapsen parhaaksi.

27 27 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Tutkimuksemme on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen, sen lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2002, 152). Tutkimusmenetelmävalintoja tehtäessä joudutaan pohtimaan mikä olisi soveltuvin menetelmä juuri kyseiselle tutkimukselle. Valinnan perusteena käytetään sellaisia kriteerejä kuin tehokkuus, taloudellisuus, tarkkuus ja luotettavuus. Haastattelu on hyvin joustava menetelmä ja se sopii moniin erilaisiin tutkimustarkoituksiin. Siinä ollaan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa tutkittavan kanssa, ja tämä tilanne luo mahdollisuuden suunnata tiedonhankintaa itse tilanteessa. Haastattelussa ilmenevät ei- kielelliset vihjeet auttavat ymmärtämään vastauksia ja joskus jopa ymmärtämään merkityksiä toisin kuin ajateltiin. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 35.) Kvalitatiivinen tutkimus soveltuu hyvin ihmisten sekä heidän kokemustensa tutkimiseen. Kokemus käsitetään tässä ihmisen kokemuksellisena suhteena omaan todellisuuteensa, maailmaan jossa hän elää. Eläminen on ennen kaikkea kehollista toimintaa ja havainnointia. Samalla se on eletyn ja koetun tulkitsemista omista lähtökohdista. Yksilön suhde toisiin ihmisiin, elinympäristöönsä, kulttuuriin ja luontoon ilmenee hänen kokemuksissaan. (Eskola & Vastamäki 2001, ) Laadullisen tutkimuksen ominaispiirteitä itse tutkimustilanteessa on, että tutkija joutuu jatkuvasti arvioimaan tilanteen kehittymistä, pohtimaan tekemiään ratkaisuja ja sen myötä ottamaan kantaa sekä työn luotettavuuteen, että kattavuuteen (Eskola & Suoranta 1998, 209). 7.1 Teemahaastattelu aineiston hankintamenetelmänä Kvalitatiivinen aineistomme koostuu päivähoidon hoito- ja kasvatusvastuullisille tehdyistä teemahaastatteluista. Valitsimme menetelmäksi teemahaastattelun, koska halusimme saada syvempää tietoa ammattikasvattajien ajatuksista. Vaikka kohderyhmä oli

28 28 suhteellisen pieni, saatiin teemahaastatteluilla esiin päivähoidon ammattilaisten näkemyksiä. Teemahaastattelu on luonteeltaan puolistrukturoitu haastattelu. Haastattelun aihepiirit ja teema-alueet ovat rajattuja, mutta kysymysten tarkka muotoilu ja järjestys puuttuvat. (Hirsjärvi & Hurme 2001, ) Teemahaastatteluun päädyimme tässä kartoituksessa sen vuoksi, että saataisiin vastaukset ennalta määrättyihin kysymyksiin, jotka ovat olennaisia tutkimuksen osalta. Vastausten tuli kuitenkin sisältää haastateltavien omia mielipiteitä ja kokemuksia, ja täysin strukturoidut valmiit kysymykset olisivat olleet johdattelevia. Kvalitatiivinen teemahaastattelu on lomakehaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto, jolle on tyypillistä, että haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat tiedossa. Teemahaastattelu sopii menetelmänä hyvin tukemaan kvalitatiivisesti painottuneessa tutkimuksessa. Tämä vaatii haastattelun etukäteissuunnittelua ja voi hieman rajata haastattelun avointa luonnetta. Teemahaastattelu sopii menetelmänä kuitenkin hyvin tukemaan kyselytutkimusta, sillä haastattelurungon avulla saadaan säilytettyä yhteys kyselyn aihepiireihin ja rakenteeseen. Teemahaastattelu tukee kyselyn tuloksia vastaajien avoimemmilla vastauksilla ja tuo analyysiin käytännön läheistä sisältöä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000, 195.) Teemahaastattelu sopi tutkimusmenetelmäksi senkin vuoksi, että koimme aiheen itsellemme läheiseksi. Molemmat meistä opinnäytetyön tekijöistä olemme työskennelleet pitkään alle kouluikäisten lasten parissa ja kumpaakin meistä ovat kiinnostaneet adoptioon liittyvät asiat. Haastatteluihin oli helppo lähteä, koska taustatietoa, kokemusta ja kiinnostusta aiheeseen löytyi. Menimme niin sanotusti omiemme joukkoon, jolloin luottamuksellinen suhde haastateltaviin oli helppo luoda, emmekä havainneet minkäänlaista negatiivista tai torjuvaa asennetta haastateltavien joukossa. Teemahaastattelun kautta koimme mahdollisuuden päästä syvemmälle päivähoidon arkeen, henkilökunnan omiin kokemuksiin ja toimintatapoihin. Vaikka tutkimustapa oli työläs ja aikaa vievä eikä aivan helposti toteutettavissakaan, oli se kuitenkin mielestämme paras keino saada ajankohtaista tietoa ammattikasvattajien kokemuksesta ja tiedosta adoptiolapsista.