Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen"

Transkriptio

1 Erityisen hyvää Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen

2 Lukijalle Ammatilliseen erityisopetukseen on vuosien varrella kehitetty paljon hyviä käytäntöjä. Toimivien käytäntöjen ei välttämättä tarvitse olla suuria rakenteellisia muutoksia tai lisäresursseja vaativia. Monet opiskelua tukevat toimenpiteet ovat pieniä helmiä, joita jokaisella opettajalla on omassa työkalupakissaan. Yhteistä kaikille esitellyille käytännöille on, että niitä käyttävillä on ollut uskallusta kokeilla, epäonnistua ja lopulta löytää itselleen ja opiskelijoille sopivat tavat tukea opiskelua. Internetsivuilla esitellyt hyvät käytännöt on kerätty Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Päijät-Hämeen ammatillisista oppilaitoksista.

3 Erityisen hyvää Hyvien käytäntöjen sivusto Ammatillisen erityisopetuksen hyvät käytännöt: Hyvät käytännöt on jaettu viiteen teemaan: Motivaatio Opiskelua omalla tavalla Osaamisen osoittaminen Opettajuuden tukeminen Työelämätaitojen tukeminen Eri teemat on esitelty tarkemmin tässä esitteessä.

4 Hyvien käytäntöjen kerääminen Hyvien käytäntöjen kartoittamisen lisäksi Erityisen hyvää -hankkeessa kokeiltiin eri tapoja kerätä opettajien omia opetuskäytänteitä. Tuottaviksi osoittautuivat esimerkiksi yhteiset keskusteluhetket kahvitauoilla ja työmatkoilla. Yhdessä keskustellen ja kokemuksia vaihtaen oli helpompi huomata, miten erilaisia hyviä käytäntöjä me kaikki opetuksessa käytämme, joka päivä.

5 Motivaatio Erityisen hyvää Opiskelumotivaatioon vaikuttavat opintoihin liittyvien tavoitteiden lisäksi nuorilla myös monet muut asiat: ryhmässä pärjääminen, turvallinen opiskeluympäristö ja psykososiaalinen hyvinvointi. Opiskelumotivaatiota voi tukea monin eri tavoin ryhmämuotoisin ja yksilöllisin tukitoimin. Motivaatio-osiossa on kuvattu erilaisia ryhmäyttämiseen ja turvallisen opiskeluympäristön luomiseen kehitettyjä käytäntöjä, joita voi käyttää ryhmässä kuin ryhmässä. Lisäksi osiosta löytyy linkkejä muihin ryhmäyttämissivustoihin. Elämänhallinta on henkinen voimavara, joka auttaa opiskelijaa jaksamaan myös silloin, kun kaikki ei suju suunnitellusti. Oppilaitos voi tukea elämänhallintaa eri tavoin, joista sivustolla on esitelty muun muassa Salon seudun ammattiopistossa käytetty Kuka olen? -ryhmätoiminta ja Turun ammatti-instituutin vertaistukiryhmät. Mutta mikä on Kotiovi-kurssi? Katso osoitteesta

6

7 Opiskelua omalla tavalla Erityisen hyvää Opiskelua voi elävöittää ja monipuolistaa eri tavoin. Hyvien käytäntöjen sivustolla esitellään muun muassa toiminnallisuutta ja monikanavaisuutta hyödyntäviä opetustapoja. Aina ei opiskelu kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan opiskelijalla voi syystä tai toisesta jäädä tehtäviä tai kursseja tekemättä. Toisinaan taas jonkin asian omaksuminen vaatii hieman enemmän aikaa. Silloin apuna voi käyttää oppilaitoksen rästipajaa. Hyvien käytäntöjen sivustolla on esitelty erilaisia rästipajamalleja, joista varmasti löytyy ideoita oman oppilaitoksen käyttöön. Joillekin opiskelijoille perinteinen luokkamuotoinen opiskelu ei sovellu, vaan on syytä katsastaa vaihtoehtoisia oppimisympäristöjä. Hyvien käytäntöjen sivustolla on esitelty erilaisia malleja työvaltaisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä ammatillisissa opinnoissa.

8 Osaamisen osoittaminen Osaamisen osoittamiseen on kehitetty monia erilaisia tapoja, joiden käyttöönotto ei vaadi monimutkaisia erityisjärjestelyjä. Opiskelija voi osoittaa osaamisensa esimerkiksi toiminnallisesti ja suullisesti. Perinteinen koe voi olla opiskelijalle pelottava tilanne. Parhaimmassakin tapauksessa opettaja voi saada arvioitavakseen tyhjän koepaperin, jossa on vain opiskelijan nimi. Kokeiden järjestämisessä voikin kokeilla uusia tapoja. Miten ryhmälläsi sujuisi vaikkapa yhteistoiminnallinen tentti? Tai auttaisiko koepelkoista opiskelijaa se, että hän ei edes tiedä osallistuvansa tenttiin? Erilaisia koekäytäntöjä on esitelty hyvien käytäntöjen Osaamisen osoittaminen -osiossa.

9 Opettajuuden tukeminen Erityisen hyvää Myös opettaja tarvitsee toisinaan työssään uusia ideoita, kun omat keinot eivät riitä. Tähän osioon on koottu esimerkkejä ja materiaalia opettajan ja ohjaajan työn tukemiseksi.

10 Työelämätaitojen tukeminen Työelämässä tarvittavia taitoja on opiskeltava, sillä kukaan ei saa niitä synnyinlahjana. Näiden taitojen opiskeluun tehtyjä materiaaleja esitellään Työelämätaitojen tukeminen -osiossa. Työssäoppimisjaksot voivat olla opiskelijalle pelottava kokemus: Miten haen työssäoppimispaikkaa? Mitä jos saan kielteisen vastauksen? Mitä jos saankin myönteisen vastauksen? Miten pärjään oudossa ympäristössä vieraiden ihmisten kanssa? Tulevaan työssäoppimiseen voidaan valmentautua jo valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Ammatillisessa peruskoulutuksessakin työssäoppimista voi ohjata tehostetusti, kuten WinNovan työssäoppimisen tehostetun ohjauksen käytäntö osoittaa.

11 Erityisen hyvää Kun valmistuminen lopulta häämöttää, ei erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan tarvitse jäädä yksin. Työnsaantiin voidaan panostaa moniammatillisesti jo opintojen aikana. Ja jos työpaikka avoimilta työmarkkinoilta ei aivan heti löytyisikään, saa opiskelija heti valmistumisensa jälkeen tarvittavan tuen. Ideoita työnhaun tukemiseen löydät sivulta

12 Erityisen hyvää Hyviä käytäntöjä ammatilliseen erityisopetukseen Erityisen hyvää -hankkeessa levitettiin ja otettiin käyttöön hankkeen toteuttajaorganisaatioissa, niiden yhteistyöverkostoissa ja aiemmissa hankkeissa kehitettyjä ammatillisen erityisopetuksen hyviä käytäntöjä ja tukimateriaaleja. Hankeverkostossa oli mukana viisi koulutuksen järjestäjää: Turun kaupunki, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Peimarin koulutuskuntayhtymä, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni. Opetushallituksen rahoittama hanke alkoi 2012 ja päättyi vuoden 2013 lopussa.

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

Vaasan ammattiopisto, Ruutikellarintie 2, Ulkuniemi -neuvottelutila

Vaasan ammattiopisto, Ruutikellarintie 2, Ulkuniemi -neuvottelutila Pöytäkirja 14/2012 TIIMIKOKOUS 14 Aika: 7.11.2012, klo 8:00-9:00 Vaasan ammattiopisto, Ruutikellarintie 2, Ulkuniemi -neuvottelutila Läsnä: Marika Syväluoma OPEDA-hankkeen perusasteen edustaja Hans Kankkonen

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

www.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund

www.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund 1 Opetushallituksen hanke - Hankeaika 1.1.2014-31.5.2015 - Hankkeessa mukana Oulu ja Turun ammatti-instituutti - Hankkeessa luvattua: - Opiskelijoiden profilointi

Lisätiedot

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille 1 (5) TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille Työssä oppien ammattiin Yrittäjät ovat kiinnostuneita ottamaan nuoria työpaikalla tapatuvaan oppimiseen painottuvaan koulutukseen. Yrittäjät aluavat

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien. OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05

B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05 B-RUOTSI B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05 Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07. Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07.

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Stadin ammattiopisto: - Kaikkien oppilaitos - Opiskelijalle esteetön opiskelu siinä ryhmässä, missä hän aloittaa - Yksilölliset opintopolut crister.nyberg@hel.fi

Lisätiedot

VASKOOLI-PROJEKTI: KOULUTUSTAKUUMALLISTA HYVIKSI KÄYTÄNNÖIKSI

VASKOOLI-PROJEKTI: KOULUTUSTAKUUMALLISTA HYVIKSI KÄYTÄNNÖIKSI Takuulla koulutukseen VASKOOLI-PROJEKTI: KOULUTUSTAKUUMALLISTA HYVIKSI KÄYTÄNNÖIKSI lähde: Matti Mäkelä, projektipäällikkö Turun ammatti-instituutti VaSkooli-projekti VaSkooli-projektin lähtökohdat Lähtötilanne:

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Lisätiedot

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen

Lisätiedot

Nopsa Satakunta Jatko-opintoväylä: WinNova-SAMK PÄÄSYLIPPU SAMK:iin

Nopsa Satakunta Jatko-opintoväylä: WinNova-SAMK PÄÄSYLIPPU SAMK:iin Nopsa Satakunta Jatko-opintoväylä: WinNova-SAMK PÄÄSYLIPPU SAMK:iin WINNOVA, Länsirannikon Koulutus Oy SAMK, Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy 27.3.18 Pääsylippu SAMK:n sähköalan AMK opintoihin ilman pääsykoetta

Lisätiedot

Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä

Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 6.-7.6. 2018, Iisalmi Anu Häikiö, opiskeluhuollon asiantuntija, Riveria Matti Ilvonen, kuraattori, Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 MUKAUTTAMINEN Kaija Peuna YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 ERITYISOPETUS Kun oppiminen tuottaa vaikeuksia Kun opetusta on järjestettävä toisella tavalla LAISSA: vammaisuuden,

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi

Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi. Hankefoorumi Yhteistyössä Ammattiopisto Luovi Hankefoorumi 16.1.2016 Haussa syksylle 2017 OPH:n rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus Hakuaika päättyy 31.1.2017 Hakuvaiheessa määritellään toteutettavan koulutushankkeen

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden Riitta Murtorinne Erityisopetus ja valmentavat koulutukset ammatillisessa koulutuksessa 6.4.2017 Muutamia tunnuslukuja Salpauksesta Opiskelijoita

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2016 Vastausprosentti: 74,8 % Oppilaitos ja opiskelijahuolto Sivu 1 / 8 Oppilaitos ja opiskelijahuolto

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Opiskelijapalvelupäällikkö WinNova Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2017 Vastausprosentti: 81,1 % I Oppilaitos ja opiskelijahuolto Sivu 1 / 8 I Oppilaitos ja opiskelijahuolto

Lisätiedot

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE Valtakunnalliset LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Erikoistutkija Miia Sainio Turun yliopisto 2 OPINTOKAMU TOIMENPIDEOHJELMA OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISELLA

Lisätiedot

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus 12.4.2010 Henkilökohtaistamismääräys ( 43/011/2006) HAKEUTUMISVAIHE selvitetään haastatteluin ja testauksin henkilön mahdolliset luki- ja oppimisvaikeudet,

Lisätiedot

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: www.maot.fi www.facebook.com/eduhakkerit 12.4.2014 Aiheet 1) Oppimispotentiaali

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Mikko Hytönen 18.4.2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin ( 2007 2013) Projekteja käynnistetty kpl 27, 16 projektia päättynyt Monipuolisia

Lisätiedot

Erityinen tuki Salpauksessa. Erityisen tuen infoilta Riitta Murtorinne

Erityinen tuki Salpauksessa. Erityisen tuen infoilta Riitta Murtorinne Erityinen tuki Salpauksessa Erityisen tuen infoilta 15.1.2018 Riitta Murtorinne Erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman,

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Polkuja läpäisyn tehostamiseen III. Hankkeen tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja lisätä opintojen läpäisyä.

Polkuja läpäisyn tehostamiseen III. Hankkeen tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja lisätä opintojen läpäisyä. Polkuja läpäisyn tehostamiseen III Hankkeen tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja lisätä opintojen läpäisyä. Polkuja läpäisyn tehostamiseen III Hankkeen yhdistävänä tavoitteena on hyödyntää

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS

OPETUSSUUNNITELMA TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS OPETUSSUUNNI TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS LAO C74/2015 LAMO C62/2015 UOPI C20/2015 Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin urheiluopisto Opetussuunnitelma 1 (7) Sisällys 1 Valitsit

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 31.08.2010 Diaarinumero EPOELY/336/04.00.05.00/2010 Käsittelijä Tuija Nikkari Puhelinnumero 040-551 9844 Projektikoodi

Lisätiedot

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava ammatillisen koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Lukemisen ja kirjoittamisen testistö tukemaan toisen asteen ammatillista koulutusta

Lukemisen ja kirjoittamisen testistö tukemaan toisen asteen ammatillista koulutusta Lukemisen ja kirjoittamisen testistö tukemaan toisen asteen ammatillista koulutusta Projektin lähtökohdat: Vuonna 1999 mietintönsä jättänyt opetusministeriön asettama Luki-työryhmä piti erittäin tarpeellisena

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Erityisohjauksen palvelut

Erityisohjauksen palvelut Lapin ammattiopiston aikuisopinnot Erityisohjauksen palvelut Oppimishaaste ei ole ammattiin valmistumisen este. Väylä -hankkeen erityistuen ja -ohjauksen palvelut on kehitetty varmistamaan ammattiopinnoissa

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY 2

Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY 2 Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY 2 Väliraportti 1.12.2012 30.8.2013 1 Tiivistelmä Väliraportissa kuvataan Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä -jatkohankkeen (YTY2)

Lisätiedot

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20

Lisätiedot

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla Opetuslautakunta 10.6.2019 VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA 2019-2021 Kehityksen ja oppimisen tuen henkilöstön lisääminen Henkilöstön kokemus

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

#ICTknowhow-hankkeen loppuseminaari Digitaalinen syrjäytyminen

#ICTknowhow-hankkeen loppuseminaari Digitaalinen syrjäytyminen #ICTknowhow-hankkeen loppuseminaari Digitaalinen syrjäytyminen Hankkeen taustat ja lähtökohdat Opettajien ja nuorten teknologiataitojen tutkimus 2014-2015. Hanke alkoi 1.1.2015 ja päättyy 31.12.2016 Euroopan

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 11/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

Laki ammatillisesta koulutuksesta (HE 39/2017 vp ja 531/2017) 2 Ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoitus

Laki ammatillisesta koulutuksesta (HE 39/2017 vp ja 531/2017) 2 Ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoitus Laki ammatillisesta koulutuksesta (HE 39/2017 vp ja 531/2017) 2 Ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoitus Tässä laissa tarkoitettujen tutkintojen ja koulutuksen tarkoituksena on kohottaa

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi ammatillisessa peruskoulutuksessa. Erityisopiskelijoiden arviointi Juhani Kulmala

Opiskelijan arviointi ammatillisessa peruskoulutuksessa. Erityisopiskelijoiden arviointi Juhani Kulmala Opiskelijan arviointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Erityisopiskelijoiden arviointi Juhani Kulmala 5.2.2014 Ajankohtaista ammatillisessa erityisopetuksessa Tutkimusyhteistyö ja opiskelumateriaalin

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus

Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus Aikuisopotoiminta Joutsassa 4/2010-5/2011 Seija Vuori Aikuisohjausta paikallisesti hanke, Joutsan kunta 31.5.2011 Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus CEDEFOPIN (=Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen)

Lisätiedot

Mielen hyvinvointia toisen asteen oppilaitoksiin

Mielen hyvinvointia toisen asteen oppilaitoksiin Mielen hyvinvointia toisen asteen oppilaitoksiin Projektipäällikkö Ulla Ruuskanen ja Projektisuunnittelija Elina Vuorinen Mielen hyvinvointi projekti Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsingin

Lisätiedot