Kaupan kohteena on asemakaavan mukainen asuinrakennuksen rakennuspaikka.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupan kohteena on asemakaavan mukainen asuinrakennuksen rakennuspaikka."

Transkriptio

1 K A U P P A K I R J A MYYJÄ Nakkilan kunta (Y ) Osoite: PL 50, NAKKILA OSTAJAT Miia Maria Anttila Hannu Lauri Juhani Johto Osoite: Eskolantie 6 D, NAKKILA KAUPAN KOHDE Nakkilan kunnan Penttalan kylässä sijaitseva Pajula 2:89 -niminen tila (kiinteistötunnus ), jonka pinta-ala on 1590 m², joka on merkitty liitteenä olevaan karttaan ja jota jäljempänä sanotaan tontiksi. Kaupan kohteena on asemakaavan mukainen asuinrakennuksen rakennuspaikka.

2 2 (6) KAUPPAHINTA Kauppahinta on kaksituhatta kolmesataakahdeksankymmentäviisi (2.385) euroa. KAUPAN MUUT EHDOT 1. Kauppahinta on suoritettu kunnan tilille paikalliseen rahalaitokseen, mikä täten maksetuksi kuitataan. Lisäksi ostajat maksavat kaupanteon yhteydessä kunnalle aiheutuneen lohkomiskustannuksen eli maanmittauskonttorin laskuttaman lohkomismaksun (242,19 euroa, alv 0 %). Ostajat vastaavat kaupanteko- ja lainhuudatuskuluista. 2. Tontin omistusoikeus siirtyy ostajille heti, kun tämän kaupan hyväksymistä tarkoittava kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman, ja hallintaoikeus siirtyy kauppakirjan allekirjoituspäivästä. 3. Ostajat sitoutuvat rakentamaan kahden (2) vuoden kuluessa tämän kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien tontille rakennuskaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten sekä kunnan muiden rakentamisohjeiden mukaisen asuinrakennuksen. Kunta voi hake-muksesta pätevästä syystä pidentää mainittua määräaikaa. 4. Ostajat sitoutuvat olemaan myymättä tai muutoin luovuttamatta rakentamatonta tonttia muulle kuin sellaiselle ostajalle, jonka kunta hyväksyy. 5. Mikäli ostajat eivät ole määräajassa täyttäneet edellä 3. kohdassa määrättyä rakennusvelvollisuuttaan tai ovat 4. kohdan vastaisesti luovuttaneet tontin rakentamattomana edelleen, he

3 3 (6) ovat velvolliset suorittamaan kunnalle sopimussakkona, jollei kunta toisin päätä, kahdeksansataaviisikymmentä (850) euroa ensimmäisenä ja saman määrän toisena vuonna. Kunnalla on oikeus ostajia enempää kuulematta hakea ja saada ensisijainen kiinnitys myytyyn tonttiin maksamattomien kunnallis-teknillisten korvausten, sopimussakon, sovitun koron sekä perimiskulujen suorittamisen vakuudeksi. 6. Kunta luovuttaa tontin vapaana velkakiinnityksistä ja muista näihin verrattavista rasituksista. Myytävää tonttia rasittaa kunnan hulevesiviemäri liitteenä olevan kartan mukaisesti. Hulevesiviemärilinjan päälle jää 6 metriä leveä (johtoalue) pysyvän käytön rajoitusalue ja näin ollen johtoalueelle ei saa pystyttää rakennusta eikä rakennelmaa. Viemärin omistaja on oikeutettu tekemään johtoalueella tarvittavat johtojen kunnostustyöt. Tonttialueella käytön rajoitukseen sisältyy oikeus ilman eri sopimusta kulkea johdon huolto- ja korjaustöitä tehtäessä tontin kulkutietä nämä käytön jälkeen entiseen kuntoon saattaen. Hulevesiviemäriin liittyvä rasitteet sitovat myös kiinteistön mahdollista myöhempää omistajaa tai haltijaa. Kiinteistön omistaja on velvollinen sisällyttämään tätä koskevan ehdon luovutussopimukseen. 7. Kauppahinnan lisäksi ostajat suorittavat kunnalle: tievalaistuksen rakentamiskustannusten korvauksena neljäsataaneljäkymmentäkolme ja 61/100 (443,61) euroa (sisältää arvonlisäveroa 85,86 euroa) ja kunnallistekniikan liittämistyöstä seitsemänsataakolmekymmentäyhdeksän ja 35/100 (739,35) euroa (sisältää arvonlisäveroa 143,10 euroa), jotka suoritetaan kauppahinnan yhteydessä..

4 4 (6) Kunta pidättää itselleen oikeuden saada nyt luovuttamansa tontin osalta korvaukset vesijohtoverkkoon liittymisestä kunnanhallituksen hyväksymien määräysten sekä viemäriverkostoon liittymisestä rakennuslain ja jätevesimaksulain nojalla annettujen määräysten mukaisesti sekä asemakaavatien rakentamisesta, kestopäällystyksestä ja hoidosta siten kuin laissa tai sen perusteella on näistä kustannuksista määrätty. 8. Ostajat ovat velvolliset huolehtimaan myydyn tontin kohdalla olevan asemakaavatieosuuden kunnossa- ja puhtaanapidosta sen mukaan kuin kulloinkin voimassa olevat säännökset määräävät. 9. Kunta pidättää itselleen oikeuden ottaa edellä 8. kohdassa tarkoitetut tehtävät tai osan niistä suoritettavakseen, jolloin tontinomistajat ovat velvolliset suorittamaan tästä kunnalle erikseen säädetyn tai päätetyn todellisten kustannusten mukaisen korvauksen. 10. Kunnalla on oikeus sijoittaa tontille tarpeelliset johdot, laitteet ja kiinnikkeet. Tontinomistajille korvataan edellämainituista toimenpiteistä aiheutuva vahinko. 11. Edellä kohdassa 7-10 mainitut määräykset ostajat sitoutuvat ottamaan tonttia koskeviin vastaisiin luovutuskirjoihin. 12. Tätä kauppaa ei seuraa mitään irtaimistoa eikä sellaisen omaisuuden myynnistä ole tämän kaupan yhteydessä tehty eri välipuhettakaan. 13. Tämä kauppakirja sitoo ostajia heti ja Nakkilan kuntaa sitten, kun kunnanhallitus on kaupan hyväksynyt.

5 5 (6) Tätä kauppakirjaa on tehty kolme yhtäpitävää kappaletta, yksi myyjälle, toinen ostajille ja kolmas julkiselle kaupanvahvistajalle. Nakkilassa päivänä kuuta 2018 NAKKILAN KUNNANHALLITUS Matti Sjögren kunnanjohtaja Janika Löfbacka vs. hallintojohtaja Tämän kaupan hyväksymme ja sitoudumme sen ehdot tarkoin täyttämään. Paikka ja aika edellä mainitut. Miia Anttila Hannu Johto KAUPANVAHVISTUS Edellä olevan kauppakirjan ovat allekirjoittaneet kunnanjohtaja Matti Sjögren Nakkilan kunnasta ja vs. hallintojohtaja Janika Löfbacka Porin kaupungista myyjinä sekä Miia Anttila ja Hannu Johto Nakkilan kunnasta ostajina. Allekirjoittajat ovat olleet yhtäaikaa paikalla luovutusta vahvistettaessa.

6 6 (6) Olen tarkastanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on laadittu maakaaren 2 luvun 1 :ssä säädetyllä tavalla. Nakkilassa päivänä kuuta 2018 Jussi Kuvaja Maanmittaustoimiston määräämä kaupanvahvistaja (402827/276)

7

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, :

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, : ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty Kaustisen kunnan Kaustin

Lisätiedot

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa.

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa. ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen ja hevostalli tarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty

Lisätiedot

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA 1 KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA MYYJÄ Ylöjärven kaupunki (Y-tunnus 0158221-7), osoite PL 22, 33471 YLÖJÄRVI jäljempänä myyjä. OSTAJA Asunto Oy Ylöjärven Artturintorni (Y-tunnus 2869298-5 ), osoite c/o YIT

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ). Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös 1 MALLIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta, jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE XXXXXXXXXXXXX XXXXXXXXXXXXX Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös KAUPAN

Lisätiedot

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI.

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI. KAUPPAKIRJA EHDOTUS 4.7.2016 Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus 0151789-6, osoite PL 7, 35301 ORIVESI. Ostaja Mika Kalle Eemil Haapaniemi (ht. ), osoite Matintie 1, 35300 Orivesi. Kaupan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Suomen Filateliapalvelu Oy, y-tunnus 0927794-6, perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

Pornaisten kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä. PL Pornainen

Pornaisten kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä. PL Pornainen KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Pornaisten kunta (Y-tunnus 0130095-3), jäljempänä myyjä. PL 21 07171 Pornainen AT-Tuote Oy (Y-tunnus 0654144-9), jäljempänä ostaja PL 37 FIN-04131 Sipoo KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali.

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Rave Rakennus Oy, 1769201-5 tai määräämänsä Osoite: Lintutie 1 84100 Ylivieska Kaupan kohde Ylivieskan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Luolalanmäki, y-tunnus 1948424-4, Koivumäentie 9, 21110 Naantali.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 (5) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Kaupan peruste Luumäen kunnanhallituksen päätös 24.4.2017. Kunnanvaltuuston päätös 6.2.2017 8 rakennuspaikan hinnoittelusta. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Ostaja Luumäen kunta Y-tunnus:

Lisätiedot

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti KAUPPAKIRJA (malli) KAUPAN OSAPUOLET Tämän kauppakirjan allekirjoittajat ovat sopineet kaupan kohteena olevan kiinteistön luovutuksesta sekä hyväksyvät tässä kiinteistönkaupassa sovitut ehdot. Myyjä: Lempäälän

Lisätiedot

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun.

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Cenna Oy,

Lisätiedot

. Arvola, kiinteistö

. Arvola, kiinteistö . Arvola, kiinteistö 529-564-4-104 27.2.2014 NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 Arvola Teersalo 1 MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali 28.2.2014 Luonnos 2 OSTAJA

Lisätiedot

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ).

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ). KAUPPAKIRJA LUONNOS 1(5) MYYJÄ Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA OSTAJA Rakennuspalvelu Salmela Ky, 1895756-4 Osoite: Ojahaantie 15, 84100 YLIVIESKA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016 Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostajat Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Jouni T. Laine, Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin (529) Immasen kylän

Lisätiedot

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa.

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2). 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (y-tunnus 0829611-7) Huuhkajantie 2, 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto)

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä.

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä. 1 Myyjä Ostaja 9.5.018 Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu, 1100 Naantali, y-tunnus 015457-, jäljempänä myyjä. J & T Pajunen Oy, Navirentie 1, 1100 Naantali, y-tunnus 06719-, jäljempänä ostaja. 1 Kaupan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1 Myyjä (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Treeva rakennus Oy (y-tunnus 2387308-2), Onkitie 3, 21100 Naantali, jäljempänä Ostaja. Naantalin

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kiinteistön myynti perustuu Mynämäen kunnanvaltuuston päätökseen 10.12.2018/ xx Myyjä Mynämäen kunta (Y-tunnus 2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Edustajina kunnanjohtaja

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa. KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Raision kaupunki 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Asunto Oy Raision Kerttulanpesä 0608552-7 c/o Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 Turku Kaupan kohde Alueelle 29.11.2010 hyväksytyn

Lisätiedot

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton.

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton. MALLIKAUPPAKIRJA kauppakirjaluonnos MYYJÄ OSTAJA Ikaalisten kaupunki Osoite: PL 33, 39501 Ikaalinen xx KAUPAN KOHDE Ikaalisten kaupungin (143) Kiviniemen (4) kaupunginosan korttelissa 108 sijaitseva tontti

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski.

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJAT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA, jäljempänä ostaja(t). Valkeakosken kaupungin tila-nnn kiinteistötunnus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Veturin yritysalue / tontti 2308-1) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2.

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2 21200 Raisio OSTAJA Ostermaa, Jari Veikko H-tunnus KAUPAN KOHDE Tontti 680-9-948-5. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

12.8.2015. Kaupan kohde on merkitty liitteinä oleviin karttoihin.

12.8.2015. Kaupan kohde on merkitty liitteinä oleviin karttoihin. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostajat 3 Kaupan kohde Marju Lamminen Heidi Rapila-Mäyrä perustettavan yhtiön lukuun.

Lisätiedot

Määräala kiinteistöstä Jokela Kiinteistötunnus Määräalan pinta-ala n m2 Rakennusoikeus n k-m2.

Määräala kiinteistöstä Jokela Kiinteistötunnus Määräalan pinta-ala n m2 Rakennusoikeus n k-m2. KAUPPAKIRJA Tämän kauppakirjan allekirjoittajat ovat sopineet kaupan kohteena olevan kiinteistön luovutuksesta sekä hyväksyvät tässä kiinteistönkaupassa sovitut ehdot. Myyjä: Lempäälän kunta (Y-tunnus

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] Matti Meikäläinen [hlö-tunnus] Mäkipajanranta

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Mäntsälän portin yritysalue) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A 1/5 K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava MSK Group Oy y-tunnus: 0292505-8 Osoite: Pohjanmaanväylä 1661, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

OSTAJAT As Oy Tampereen Kaukajärven Vinkkeli osuus 4190/9300 y-tunnus c/o Lemminkäinen Talo Oy Satakunnankatu 22 E Tampere

OSTAJAT As Oy Tampereen Kaukajärven Vinkkeli osuus 4190/9300 y-tunnus c/o Lemminkäinen Talo Oy Satakunnankatu 22 E Tampere 1 KAUPPAKIRJALUONNOS MYYJÄ Tampereen kaupunki, y-tunnus 0211675-2 jäljempänä kaupunki OSTAJAT As Oy Tampereen Kaukajärven Vinkkeli osuus 4190/9300 y-tunnus 2720416-9 c/o Lemminkäinen Talo Oy Satakunnankatu

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä )

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Linnalan yritysalue / tontti 479-1 osa) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja 1 KAUPPAKIRJAPOHJA Myyjä: Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI Ostaja: (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja KAUPAN KOHDE: Kunta Kylä Tilan nimi RN:o Tontti n:o Pinta-ala

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali Jaana Koskivaara-Coniel (henkilötunnus), osoite Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9. KAUPAN KOHDE Porin kaupungissa sijaitseva tontti KAUPPAHINTA kaupunginosa kortteli tontti Karjaranta 21. Tontin pinta-ala:.. m 2 Tontin

Lisätiedot

Mönkijä Trailpark Oy (Y-tunnus ) Helsingintie LEMPÄÄLÄ omistusosuus 50 % perustettavan kiinteistöosakeyhtiön puolesta ja lukuun,

Mönkijä Trailpark Oy (Y-tunnus ) Helsingintie LEMPÄÄLÄ omistusosuus 50 % perustettavan kiinteistöosakeyhtiön puolesta ja lukuun, KAUPPAKIRJA Myyjä: Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä myyjä Ostaja: Eurowagen Oy (Y-tunnus 1744689-3) c/o Klacon Oy Satamakatu 16 A 1 26100 RAUMA ja Pohjola Hallinta Oy

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio Kaupan kohde Kiinteistö 680-1-156-2 rakennuksineen.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 LUONNOS MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä myyjä.

NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 LUONNOS MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä myyjä. NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 1 MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä myyjä. 2 OSTAJA Kiinteistö Oy Kultarannan Portti, y-tunnus 2499838-9 osoite

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Kiinteistö Oy Saimaan Teknopuu (Y-tunnus 1870998-2),

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2015 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA 1 KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Almukhtar Mateen Saber Hadi (XXXXXXXXX),

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A. Nousiaisten kunta Perustettavan yhtiön lukuun Jari Virtanen

K A U P P A K I R J A. Nousiaisten kunta Perustettavan yhtiön lukuun Jari Virtanen K A U P P A K I R J A Nousiaisten kunta Perustettavan yhtiön lukuun Jari Virtanen luonnos 13.4.2016 1. MYYJÄ Nousiaisten kunta (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus 0135821-5 Hallintokuja 2, 21270 Nousiainen 2.

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ ASUINKERROSTALOTONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ ASUINKERROSTALOTONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ ASUINKERROSTALOTONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. 5.4.2018 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan.

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan. 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPA Kaupan osapuolet MYYJÄ Taipalsaaren kunta (y-tunnus: 0163320-5), jäljempänä Myyjä 54920 Taipalsaari OSTAJAT Kaupan kohde Kauppahinta Taipalsaaren kunnassa sijaitsevasta harjurinne

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 1 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Lukiontie K130) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2017 xx, lainvoimainen

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1 (5) Rakennus myydään peruskorjattavaksi. Rakennuksen kauppahinta on tuhat (1.000,00) euroa.

KAUPPAKIRJA 1 (5) Rakennus myydään peruskorjattavaksi. Rakennuksen kauppahinta on tuhat (1.000,00) euroa. KAUPPAKIRJA 1 (5) Kiinteistön kauppa ja maanvuokrasopimus Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kaupan kohde Martti Kunttu Paatsamakatu 4 53810 Lappeenranta Rautjärven

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000,

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000, 1 Sopijapuolet 1 1.1 Myyjät Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5, omistusosuus: 632/1000, Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 omistusosuus: 326/1000, ja Maskun kunta, y-tunnus 0204064-7 omistusosuus:

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A Dnro 282/10.00.02/2017 K A U P P A K I R J A Myyjä Kirkkonummen kunta Y:tunnus: 0203107-0 PL 20 02401 KIRKKONUMMI Ostaja Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: Postiosoite: Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus:

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki

Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki ("Myyjä") 1.2 Ostaja Nimi: Magic

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA Plan-factor Oy y-tunnus 2694423-7 osoite: Myllärintie 14, 62300 Härmä KAUPAN KOHDE Määräala

Lisätiedot

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä.

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä. Kaupunginhallitus 17.12.2018 liite nro 3 (1/8) KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS MYYJÄ Finsilva Oyj, 1943058-8 PL 314, 33101 Tampere OSTAJA Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, Äänekoski KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, 33870 TAMPERE jäljempänä myyjä Ostaja: Lempäälän

Lisätiedot

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio.

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. OSTAJA KAUPAN KOHDE Tornion kaupunki os. Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio Vanhainkoti -nimisestä tilasta,

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta

KAUPPAKIRJA. Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta KAUPPAKIRJA Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta 2015 1. MYYJÄ: Sihvo, Lasse Tapio (½) ( ) Rautio, Pia Anneli (½) ( ) (jäljempänä Myyjä ) 2. OSTAJA: Nousiaisten kunta (jäljempänä Ostaja ) Y-tunnus

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki ("Myyjä") 1.2 Ostaja Nimi: Eläkevakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Nousiaisten kunta Asunto Oy Nummenkartano

KAUPPAKIRJA. Nousiaisten kunta Asunto Oy Nummenkartano KAUPPAKIRJA Nousiaisten kunta luonnos 12.8.2016 1. MYYJÄ Nousiaisten kunta (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus 0135821-5 Hallintokuja 2, 21270 Nousiainen 2. OSTAJA y-tunnus 1680089-7 os. Torikuja, 21270 Nousiainen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.2 Kauppahinta Kohteen kokonaiskauppahinta on kaksisataaviisikymmentäkuusituhatta kuusisataakaksikymmentä (256 620) euroa. 3.3 Muut maksut Kauppahinnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 KAUPPAKIRJA

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 KAUPPAKIRJA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 Myyjä Ostaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, Elinvoima ja kaupunkikehitys Maaomaisuuden hallinta, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Luovutukseen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 Myyjä UPM-KYMMENE OYJ Ostaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Luovutukseen liittyvät Lappeenrannan kaupungin lainvoimaiset päätökset: - kaupunginvaltuuston päätös 30.8.2010

Lisätiedot

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali.

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 Myyjä 2 Ostaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Profmer Oy, y-tunnus 0576362-1, Teräskatu 11, 21110 Naantali. 1 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 14. kaupunginosan

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2016 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 3.12.2015 ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU KAUPPAKIRJA luonnos Myyjä Ostaja Mäntyharjun kunta Y-tunnus 0165 761-0 PL 76 52701 MÄNTYHARJU Mäntyharjun Rengaspalvelu Oy Y-tunnus 2605537-6 Luotoniementie 47 52700 MÄNTYHARJU 1 Kaupan kohde Mäntyharjun

Lisätiedot

Mallirakennus Oy y Santaskyläntie Ala-Honkajoki

Mallirakennus Oy y Santaskyläntie Ala-Honkajoki 1 / 5 LUONNOS/ OP-tonttirahasto ky/mallirakennus Oy (3.10.2018) KAUPPAKIRJA MYYJÄ Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula OSTAJA OP Tonttirahasto Ky y 2731361-3 c/o OP Kiinteistösijoitus Oy PL 1068

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA MYYTÄVÄT TONTIT Tutustukaa tähän tonttiesitteeseen huolellisesti ennen tontin ostohakemuksen allekirjoittamista ja palauttamista. SIURO () OMAKOTITONTTI VÄLIMAA () OMAKOTITONTTIA NOKIAN KAUPUNKI MYYTÄVINÄ

Lisätiedot