Neglect-oire aivoverenkierron häiriön jälkeen potilaan neuropsykologinen kuntoutus
|
|
- Oskari Palo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUS Mervi Jehkonen, Aino Yliranta, Susanna Rasimus ja Tiia Saunamäki Neglect-oire aivoverenkierron häiriön jälkeen potilaan neuropsykologinen kuntoutus 506 Neglect on yleinen oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriöön liittyvä kognitiivinen puutosoire, jossa oman kehon ja ympäristön vasemman puolen huomioiminen heikentyy. Oire ennakoi arjen toimintakyvyn heikkoa palautumista, joten siihen kohdennettu kuntoutus on tärkeää. Neuro psykologinen kuntoutus edistää toimintakyvyn palautumista, joskaan tehokkainta yksittäistä menetelmää tai kuntoutusmallia ei ole vielä osoitettu. Käytetyin ja tutkituin menetelmä on visuaalinen etsintäharjoittelu, ja prismalasien käytöstä on saatu suhteellisen pitkäaikaista hyötyä. Tehokkainta on todennäköisesti yhdistelmäkuntoutus, jossa hyödynnetään useaa menetelmää. Keskeisintä on kuntoutuksen intensiivisyys ja kokonaisvaltainen kuntoutusote, jossa monipuolisen kognitiivisen harjoittelun lisäksi huomioi daan koko neuropsykologinen ja psyykkinen oirekuva sekä omaisten tuen ja ohjauksen tarve. Aivoverenkierron häiriöön sairastuu vuosittain Suomessa noin henkilöä, joista neljännes on työikäisiä (Aivoinfarkti: Käypä hoito suositus 2011). Oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriöihin yleisesti liittyvä tiedonkäsittelyn häiriö neglect heikentää merkittävästi arjen toimintakykyä ja kuntoutumis ennustetta (Cherney ym. 2001, Jehkonen 2002). Neglectoireella eli huomiotta jäämisellä tarkoitetaan kyvyttömyyttä suunnata tarkkaavuutta vaurioon nähden vastakkaiselle puolelle ympäristöä ja reagoida tältä puolelta tuleviin ärsykkeisiin (Heilman ym. 1985). Ilmiö ei selity aistitoimintojen tai motoristen toimintojen puutoksilla. Oireen ilmiasu vaihtelee vaurion sijainnin ja koon mukaan. Neglect voi esiintyä eri aistialueilla, joskin visuaalinen neglect on oireen tunnetuin muoto (Robertson ja Halligan 1999). Neglect liittyy yleensä oikean aivopuoliskon päälakilohkon takaosien, etuotsalohkon ja pihtipoimun (gyrus cingulin) iskeemiseen vaurioon, mutta oiretta voi ilmetä myös ohimo lohkon yläosien ja aivolohkojen välisten valkean aineen ratojen vaurioissa. Neglectin yleisimpiä neurologisia liitännäisoireita ovat toispuolinen raajahalvaus, tunto- ja näkökenttäpuutokset sekä dysartria. Oire kuvaan kuuluu lähes poikkeuksetta myös muita kognitiivisia oireita, kuten hahmottamisen, visuaalisen päättelyn ja visuaalisen muistin vaikeuksia, ei-kielellisen kommunikaation ongelmia sekä tarkkaavuuden säätelyn ja toiminnan ohjauksen hankaluuksia. Lisäksi saattaa esiintyä neuropsykiatrisia oireita ja puutteita oiretiedostuksessa (anosognosia). Lievänäkin neglect rajoittaa merkittävästi toiminta- ja työkykyä, ja se on yleensä este autoilulle. Neglectiä on kuvattu tarkemmin aikaisemmin Aikakauskirja Duodecimissa ( Jehkonen ym. 2007a). Neglect-potilaan neuropsykologisesta kuntoutuksesta on todettu olevan hyötyä (Cappa 2005, Cicerone 2011). Tässä esitellään tuloksellisiksi havaittuja neuropsykologisia kuntoutusmenetelmiä. Spontaani kuntoutuminen Spontaani kuntoutuminen on nopeinta ensimmäisten 2 6 kuukauden aikana sairastumisesta. Kuntoutuminen on harvoin täydellistä, ja kolmasosalla potilaista oire kroonistuu (Kotila ym. 1986, Kerkhoff ja Schenk 2012). Aina kuntoutuminen ei etene tasaisesti, vaan oirekuva voi aaltoilla ja hetkittäin jopa voimistua ( Jehkonen ym. 2007b). 8 Ks. myös Ilona Autti-Rämön ja Jorma Komulaisen pääkirjoitus Kuntoutus perustuu tietoon, s Duodecim 2013;129:506 13
2 Neglect ennustaa oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriöön liittyvänä oireena pidempikestoista sairaalassaoloaikaa ja vaikeampaa toimintakyvyn rajoitetta. Liitännäisoireet kuten anosognosia ja halvausoire sekä itsenäisinä että neglectiin liittyvinä tekijöinä ennustavat toimintakyvyn heikkoa palautumista ( Jehkonen ym. 2006). Lisäksi neglect hidastaa halvaantuneen käden motorista kuntoutumista (Farné ym. 2004). Neglectin tunnistaminen ja sen vaikeuden määrittäminen neuropsykologisen tutkimuksen avulla jo akuuttivaiheessa on tärkeää toimintakyvyn, kuntoutusennusteen ja neuropsykologisen kuntoutustarpeen arvioimiseksi ( Jehkonen ym. 2007a). Neuropsykologinen kuntoutus Neuropsykologinen kuntoutus on osa neglectpotilaan moniammatillista kuntoutusta, johon kuuluu myös kuntouttavaa hoitotyötä sekä fysio- ja toimintaterapiaa. Työskentelyotteen moniammatillisuus on tärkeää niin laitoskuin avokuntoutuksessakin. Neuropsykologisella kuntoutuksella pyritään lieventämään kognitiivisia haittoja ja tukemaan potilaan toiminta- ja työkyvyn palautumista. Vaikeissa oirekuvissa tavoitteena voi olla esimerkiksi hoitoisuuden väheneminen. Kuntoutukseen kuuluvat sairautta koskevan tiedon, ohjauksen ja neuvonnan antaminen potilaalle ja omaisille, tukea antavat keskustelut ja terapiatyöskentely sekä kognitiiviset harjoitteet. Neuropsykologinen kuntoutus on hyvä aloittaa mahdollisimman varhain sairastumisen jälkeen (Kalska ja Poutiainen 2011), kunhan potilas on tarpeeksi orientoitunut ja hänen voimavaransa riittävät. Vaikka ensimmäiset sairastumisen jälkeiset kuukaudet ovat kuntoutumisen nopeinta aikaa, myös kroonisessa vaiheessa aloitetusta kuntoutuksesta on hyötyä (Paolucci ym. 1996, Cicerone ym. 2011). Yleensä aivan akuuttivaiheessa kuntouttava hoitotyö ja potilaan aktivointi arjen toimintoja harjoittelemalla ovat keskeisimmässä osassa. Jo subakuutista vaiheesta läh tien tarvitaan kohdennettua neuropsykologista kuntoutusta, joka olisi suositeltavaa toteuttaa mahdollisimman tiiviinä jopa viidesti viikossa. Tämä on käytännössä mahdollista vain laitoskuntoutuksessa. Kuntoutuksen tulee olla systemaattista ja edetä helpommalta ja automatisoituneemmalta tasolta vaativampaan ja itsekontrolloituun muotoon. Laitoskuntoutuksen jälkeen kuntoutus jatkuu polikliinisenä kuukausia, jopa vuosia. Tällöin kuntoutus voi olla aiempaa harvajaksoisempaa ja seurantatyyppistä, jolloin keskeistä on sopeutumisen, uudelleen suuntautumisen ja sosiaalisen aktiivisuuden tukeminen (TAULUKko 1). Neuropsykologisesta kuntoutuksesta hyötyvät parhaiten potilaat, joilla on säilyneitä kognition osa-alueita. Alkuvaiheessa neglectpotilas ei välttämättä tiedosta sairauttaan, varsinkaan kognitiivisia oireita, ja tällöin myös potilaan kuntoutusmotivaatio voi olla puutteellinen. Kuntoutuksen jatkuessa potilaan oiretiedostus yleensä kohenee, mikä on edellytyksenä kuntoutuksesta hyötymiselle. Tavoitteet asetetaan potilaan ja hänen läheistensä tarpeet huomioiden, ja niiden tulee liittyä merkityksellisiin toimintoihin, kuten lukemisen helpottumiseen tai kotiympäristössä liikkumisen turvallisuuteen. Myös läheisten ohjaus ja tukeminen ovat osa onnistunutta neuropsykologista kuntoutuskokonaisuutta (Ting ym. 2011). Usein keskivaikeasta tai vaikeasta neglect-oireesta kärsivä potilas kykenee asumaan kotona omaisen avustamana, ja tällöin ulkopuolinen tuki omaiselle on erityisen tärkeää. Neglect-potilaan kuntoutuksen sisältöön ja kestoon vaikuttaa neuropsykologinen kokonaisoirekuva. Muistiongelmat pitkittävät kuntoutumista, sillä oppiminen ja taitojen siirtyminen osaksi arkea on tällöin hitaampaa. Vireystilan häiriöt puolestaan lyhentävät kuntoutusistuntojen kestoa. Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmien vuoksi tarvitaan ulkopuolista ohjausta ja kontrollointia erityisesti alkuvaiheessa. Tunnetilojen muutokset vaikeuttavat sosiaalisissa tilanteissa selviytymistä, joten niiden käsittely on olennaista. Vaikeat masennusoireet heikentävät edellytyksiä hyötyä aktiivisesta kognitiivisesta harjoittelusta, ja tällöin tarkoituksenmukaisinta on keskittyä ensisijaisesti mielialan kohentamiseen. 507 Neglect-oire aivoverenkierron häiriön jälkeen potilaan neuropsykologinen kuntoutus
3 KATSAUS Taulukko 1. Neuropsykologisen tutkimuksen ja kuntoutuksen ajoittaminen keskivaikeassa tai vaikeassa neglectissä. Viitteellinen ajankohta Toimenpiteet Tavoitteet Potilaan edellytykset Välitön akuuttivaihe (< 1 kk) Orientoiva neuropsykologinen tutkimus Yleensä neuropsykologinen kuntoutus ei ole vielä ajankohtaista Kuntouttava hoitotyö ja päivittäis toimintojen harjoittelu Neglect-oireen ja siihen liittyvien kognitiivisten liitännäisoireiden toteaminen Kotikuntoisuusarvio Tarvittaessa työ- ja ajokyvyn arviointi Kuntoutustarpeen arviointi Vireystila ja voimavarat riitettävä vähintään 30 minuuttia kestävään työskentelyyn Ei akuuttia voimakasta kiputilaa Välittömän akuutti vaiheen jälkeen (1 3 kk) Neuropsykologisen kuntoutuksen aloittaminen Moniammatillinen laitoskuntoutus Hoitoisuuden väheneminen Arjen toimintakyvyn palautumisen ja oiretiedostuksen tukeminen Tiedon antaminen Supportio Kognitiiviset harjoitteet Omaisen ja potilaan ohjaus Vähintään orastava oiretiedostus ja adekvaatti orientaatio Motivoituminen ja yhteistyöhalukkuus Riittävästi säilyneitä kognition osa-alueita Riittävät voimavarat ja kyky omaksua uutta Ei etenevää aivosairautta Avohoito tai laitos kuntoutus (3 6 kk) Siirtyminen laitoskuntoutusjaksolta laitoshoitoon tai avokuntoutukseen Itsenäisen toimintakyvyn ja mahdollisesti työhön paluun tukeminen Kompensaatiokeinojen kehittäminen Arjen hallinnan ja siihen liittyvien aktiviteettien tukeminen Kriisin käsittely Omaisten tuki ja ohjaus Vertaistuki Motivoituminen ja yhteistyöhalukkuus Riittävät voimavarat Avokuntoutus (6 24 kk) Neuropsykologisen seurantatutkimuksen perusteella pysyvän työkyvyttömyyden toteaminen tai työhön paluun edellytysten toteaminen ja työhön paluun suunnittelu Avokuntoutuksen jatkaminen Ylläpitävä kuntoutus, ajan myötä harvajaksoisemmin Työhön paluun tukeminen, tarvittaessa neuropsykologinen seuranta työelämässä Motivoituminen ja yhteistyöhalukkuus 508 Spesifiset neuropsykologiset kuntoutusmenetelmät ja kuntoutuksen vaikuttavuus Neglectistä kuntouttamiseen on kehitetty enemmän välineitä ja menetelmiä kuin minkään muun neuropsykologisen oireen (Luauté ym. 2006, Kerkhoff ja Schenk 2012). Näiden menetelmien vaikuttavuutta on käsitelty useissa katsausartikkeleissa (Cappa ym. 2005, Luauté ym. 2006, Cicerone ym. 2011, Kortte ja Hillis 2011, Ting ym. 2011, Kerkhoff ja Schenk 2012). TAULUKOSSA 2 esitellään kuntoutusmuodot, joista on saatu eniten tutkimusnäyttöä. Visuaalinen etsintäharjoittelu on tutkituin ja käytetyin kuntoutusmenetelmä (kuva). Siinä etsitään, merkitään, nimetään tai kuvaillaan kohdeärsykkeitä erikokoisilta alueilta. Etsintää voidaan vihjeistää vasemmassa havaintokentässä väri-, ääni- tai valomerkkien avulla ja vaikeuttaa häiriöärsykkeillä. Visuaaliseen etsin M. Jehkonen ym.
4 YSKORPESTLJNVJSRNTOHJSAMTISKPTNEOFLFUJDFLYH EIFSLJVLTIDGANTFGOMKPDZARLNMBSAJNDRGSHFLKP ASHDFSJHPHEGKGJVOXCLTSOLDXAWOKWPGHDWBLID PJBLFKLJWDFJBIAHVJSUHLRGINSBDJASIBWLGKHSUND NFMSODRJLSNFPHSALTEKVWPMGNULJOHLANGJOIPKG KDPAVBHSOLDJALSUJGTNSDHLKAFHLRBNEPNGHJNAL A Yliviivaa kaikki K- ja P-kirjaimet YLIVIIVAA KAIKKI K JA P -KIRJAIMET J L P R K E K P P M S I A K O P I S K E P V U P E R K K K U L H A L O T I P P T R L K Y M F A P Y P K O K S R L K K P V P B YLIVIVAA KAIKKI K JA P -KIRJAIMET Yliviivaa kaikki K- ja P-kirjaimet KUVA. Esimerkkejä visuaalisista etsintäharjoituksista. A) kohdeärsykkeet riveittäin aseteltuina ja B) kohdeärsykkeet satunnaisesti aseteltuina. täharjoitteluun kannattaa yhdistää vasemman raajan aktivointia tai sensorista stimulaatiota (Cicerone ym. 2011) taikka harjoitteita, jotka sisältävät lukemista, kuvien kopiointia ja kuvailua (Cappa ym. 2005). Esimerkiksi vi suaalista etsintää ja niskalihasstimulaatiota sisältävän yhdistelmähoidon jälkeen potilaat kykenivät sujuvammin kurottamaan ja tarttumaan esineisiin. Myös pukeutuminen ja siirtyminen vuoteeseen tai pyörätuoliin onnistui aiempaa paremmin (Schindler ym. 2002). Vasemman puolen raajojen aktivointi, passiivinen liikuttaminen tai halvauspotilailla elektroninen ärsytys vetää huomiota kohti vasenta havaintokenttää. Sensorinen stimulaatio helpottaa oireita vain lyhytaikaisesti (Cappa ym. 2005, Luauté ym. 2006). Prismalinssien päivittäisellä käytöllä on onnistuttu kohentamaan arjen toimintakykyä suhteellisen pysyvästi jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen (Ting ym. 2011). Menetelmä sopii myös oireensa huonosti tiedostaville tai kuntoutukseen heikosti motivoituneille potilaille. Kuntoutus prismalinsseillä ei kuitenkaan ole tehokasta, jos potilaalla on näkökenttäpuutos tai sensomotorista oppimista vaikeuttava päälakilohkon vaurio (Newport ja Schenk 2012). Virtuaaliteknologian hyödyntämisestä on alustavia kokeiluja neglect-diagnostiikassa ja 509 Neglect-oire aivoverenkierron häiriön jälkeen potilaan neuropsykologinen kuntoutus
5 KATSAUS Taulukko 2. Visuaaliseen neglectiin tarkoitetut kuntoutusmenetelmät, joista on saatu eniten tutkimusnäyttöä. Menetelmä Kuvaus Kesto Kohentuminen Tulosten pysyvyys Näytön vahvuus Visuaalinen etsintäharjoittelu Katseen tahdonalainen kohdentaminen ympäristön vasemmalle puolelle 4 10 vk, vähintään 40 t Lukeminen, kirjoittaminen, päivittäinen toimintakyky ja pyörätuolilla liikkuminen Ei seurantaa tai 1 12 kk 5 Prismalins sien käyttö Näkökenttä vääristyy oikealle 10 20º. Visuomotorinen adaptaatio siirtää toiminnan keskilinjasta vasemmalle Vähintään 10 kertaa, 2 x tai 20 min/ vrk 2 vk:n ajan Lukeminen, kirjoittaminen, päivittäinen toimintakyky ja pyörätuolilla liikkuminen sekä tunto aistiin liittyvät neglect-oireet Ei seurantaa tai 1 vrk 6 kk 4 5 Raaja-aktivaatio Vasemman käden liikkeet kääntävät huomiota vasemmalle 2 12 vk Motorinen toimintakyky ja lukeminen, mahdollisesti yleistymistä päivittäiseen toimintakykyyn Sairaalassaoloajan lyheneminen 9 vrk 1,5 v, motorisen toiminnan osalta 2 v 4 5 Palautteen anto videotallenteen avulla Käydään läpi potilaan suorituksia videolta 2 4 vk Kotiaskareiden tekeminen 8 9 vk 3 Oikean silmän tai näkökentän peittäminen Silmänliikkeet saadaan painottumaan vasemmalle 3 kk:n ajan, 12 t/vrk Päivittäinen toimintakyky ja lukeminen Ei seurantaa 3 Aististimulaatio (vestibulaarinen, OKS, NMV, mekaaninen vartalon kierto) Pään tai katseen suunta saadaan palautumaan keskilinjaan ja siitä vasemmalle häiritsemällä asento tuntoa 5 45 min/vrk, 2 5 vk:n ajan Lukeminen, asento, kuuloja tuntoalueen neglect, kehonkuva, oiretiedostus ja päivittäistoiminnot min, OKS: 2 vk, NMV: 2 kk 2 OKS = optokineettinen stimulaatio, NMV = niskalihasstimulointi 510 -kuntoutuksessa. Potilaan liikkumista ja toimintaa voidaan arvioida ja harjoittaa 3D-kypärillä (head mounted display, HMD) esitettävissä virtuaaliympäristöissä. Neglect-potilaat huomioivat heikommin virtuaaliympäristöjen vasenta puolta samoin kuin luonnollisissa ympäristöissä. Virtuaalisin arviointimenetelmin neglectiä pystytään diagnosoimaan tarkemmin kuin tavanomaisten kynä-paperitestien avulla (Tsirlin ym. 2009). Kypäriin on mahdollista kytkeä silmänliikekamera, tila ääni kuulokkeet tai haptisia lisälaitteita, jolloin voidaan keskittyä kuulo- tai tuntoaistin alueilla ilmeneviin neglect-oireisiin. Merkittävä etu on, että simuloitavat ympäristöt saadaan muistuttamaan potilaan elinympäristöä, jolloin taitojen kehittyminen näkyy myös arjessa (Katz ym. 2005). Suomessa virtuaalitekniikkaa ei toistaiseksi ole käytössä, vaan pääasiassa kuntoutus toteutetaan tietokoneavusteisesti. Tietokoneharjoittelu vaatii aina kuntouttajan läsnäolon ja palautteen, sillä pelkkä itsenäinen harjoittelu ei ole tehokasta (Cicerone ym. 2011). Kaikki kognitiivinen työskentely vaatii hyvää tarkkaavuutta ja vireystilaa. Neglectin yhteydessä tarkkaavuuden ja vireystilan häiriöt ovat yleisiä, ja niitä kuntouttamalla voidaan vähentää myös huomioimattomuusoireita (Cappa ym. 2005). Käytännössä vireystilaa ja kohdennettua tarkkaavuutta pidetään yllä herättelemällä kuntoutujaa säännöllisin väliajoin annettavilla ääniärsykkeillä. Tavoite on, että kuntoutuksen myötä systemaattinen herättely ja tietoinen keskittyminen tulevat potilaan sisäiseksi tavaksi (Robertson ym. 1998). Neglect-potilaiden tarkkaavuuden parantamiseen on kokeiltu myös dopamiini- ja noradrenaliiniagonisteja. Aineistot ovat kui M. Jehkonen ym.
6 tenkin toistaiseksi olleet pieniä. Osa potilaista on hyötynyt lääkityksestä, mutta osalla ei ole ilmennyt muutosta oirekuvassa tai se on jopa pahentunut (Luauté ym. 2006). Neglectiin yleisesti liittyvät oiretiedostuksen puutteet heikentävät kuntoutuksen tuloksellisuutta. Jo se, että potilas näkee omaa toimintaansa videolta, kohentaa suoriutumista kotiaskareissa ja lieventää raajahalvaukseen liittyvää anosognosiaa (Luauté ym. 2006, Fotopoulou ym. 2009). Kaikessa harjoittelussa sanallinen, taktiilinen tai motorinen palaute on hyödyksi. Neglect-potilaan kuntoutuksen vaikuttavuuden arvioiminen on vaikeaa, koska vaikutusta arjen toimintakykyyn ja tulosten pysyvyyttä ei ole tutkittu riittävästi ja koska tutkitut menetelmät ovat monenkirjavia ja niiden vertailtavuus heikkoa. Lisäksi kyse on heterogeenisesta oirekuvasta, sillä jo visuaalinen neglect voidaan jakaa muun muassa parietaaliseen, frontaaliseen ja cingulumin alueen neglectiin (Ting ym. 2011). Julkaisuissa tämä jaottelu tuodaan harvoin ilmi. Vaikka toistaiseksi ei ole konsensusta minkään yksittäisen kuntoutusmenetelmän ehdottomasta paremmuudesta muihin nähden, voidaan neglect-potilaan kuntoutusmuodoille määritellä yhteiset raamit. Hyödyllinen kognitiivinen harjoittelu on monipuolista, intensiivistä ja tarpeeksi pitkäkestoista. Sen tulee myös edetä johdonmukaisesti ja kohdentua oireeseen (Antonucci ym. 1995, Paolucci ym. 1996, Pizzamiglio ym. 2006, Rohling ym. 2009). Esimerkiksi Pizzamiglion ym. (2006) kuntoutusmallissa potilas saa kuntoutusta viitenä päivänä viikossa tunnin kerrallaan vähintään kahdeksan peräkkäisen viikon ajan. Kuntoutustapaamisten yhteydessä suoritetaan systemaattisesti vaikeutuvia visuaalisen etsinnän, lukemisen, kirjoittamisen, kopioinnin ja kuvien analysoinnin tehtäviä. Todennäköisesti menetelmät toimivat paremmin yhdistelmänä kuin yksinään (Cicerone ym. 2011, Kortte ja Hillis 2011, Kerkhoff ja Schenk 2012). Tutkimustiedon karttuessa selvinnee, millaiset menetelmät hyödyttävät eniten neglectkuntoutujia prosessin eri vaiheissa ja erityyppisten aivovaurioiden yhteydessä. Kuntoutuksen suunnittelu on hyvä aloittaa kuntoutuskokeilulla. Riittävän tiheä kuntoutus on käytännössä mahdollista yleensä vain moniammatillisessa laitoskuntoutuksessa, joka on havaittu tehokkaaksi vaikeiden ja keskivaikeiden aivoverenkierron häiriöiden jälkitiloissa (Kalska ja Poutiainen 2011). Lopuksi YDINASIAT 88Neglect eli huomiottajääminen ennustaa heikkoa toimintakyvyn palautumista aivoverenkierron häiriön jälkeen. 88Neuropsykologisesta kuntoutuksesta hyötyvät neglect-potilaat, joilla on riittävästi säilyneitä kognition osa-alueita, joilla on vähintään orastava oiretiedostus ja joilla ei ole vaikeita masennusoireita. 88Tehokkaimmillaan neuropsykologinen kuntoutus alkaa heti päivittäisenä fyysisen tilan salliessa, mutta myös myöhemmin aloitetusta kuntoutuksesta on hyötyä. 88Hyviä kuntoutumistuloksia on saatu visuaalisen etsinnän harjoittelusta, prismalinssien käytöstä, vaurioon nähden vastakkaisen puolen raajan aktivoinnista ja systemaattisesta palautteen annosta. 88Neglect-potilaan neuropsykologisessa kuntoutuksessa keskeisimpiä tekijöitä ovat intensiivisyys, systemaattisuus ja kokonaisvaltainen kuntoutusote. Neglect on yleinen oirekuva. Siitä kärsivät potilaat ovat kuitenkin hyvin kuntoutettavissa, ja vaikuttavuustutkimusta tehdään runsaasti. Menetelmien kehitystyö rikastuu myös tapaustutkimuksista, vaikka ne eivät laajoissa katsauksissa saakaan painoarvoa. Kuntoutuksen vaikuttavuutta ei voi tutkia tieteellisen ihanteen mukaisessa kaksoissokkoutetussa asetelmassa. Tulevaisuudessa vaurion tarkka paikantaminen ja eri menetelmien vaikutusmekanismien tuntemus tulee tehostamaan kuntoutuksen oikeaa kohdentamista. 511 Neglect-oire aivoverenkierron häiriön jälkeen potilaan neuropsykologinen kuntoutus
7 KATSAUS Summary Neglect rehabilitation after stroke Neglect is a common neuropsychological disorder after right hemisphere stroke. Neglect worsens the prognosis of functional recovery but responds well to targeted neuropsychological rehabilitation. Several methods for rehabilitation have been developed and research to-date lends best support to visual scanning training, prism adaptation, limb activation and feedback training. Core features of effective neglect rehabilitation include early initiation, daily held sessions at acute and subacute stages, increasing awareness of deficit and considering the psychosocial status of the patient as well as that of the family. * * * Kiitämme PsM Mari Nurmea, joka oli mukana työstämässä katsauksen alkuvaihetta. MERVI JEHKONEN, PsT, neuropsykologian dosentti Tampereen yliopisto, psykologia AINO YLIRANTA, PsM, psykologi Lapin keskussairaala, neurologian klinikka SUSANNA RASIMUS, PsM, psykologi Tampereen yliopistollinen sairaala, neuroalat ja kuntoutus TIIA SAUNAMÄKI, PsT, neuropsykologian erikoispsykologi Tampereen yliopistollinen sairaala, neuroalat ja kuntoutus SIDONNAISUUDET Mervi Jehkonen: Ei sidonnaisuuksia Aino Yliranta: Ei sidonnaisuuksia Susanna Rasimus: Ei sidonnaisuuksia Tiia Saunamäki: Ei sidonnaisuuksia 512 KIRJALLISUUTTA Aivoinfarkti. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2006 [päivitetty ]. Antonucci G, Guarlia C, Judica A, ym. Effectiveness of neglect rehabilitation in a randomized group study. J Clin Exp Neuropsychol 1995;17: Cappa SF, Benke T, Clarke S, Rossi B, Stemmer B, van Heugten CM. EFNS guidelines on cognitive rehabilitation: report of an EFNS task force. Eur J Neurol 2005;12: Cherney LR, Halper AS, Kwasnica CM, Harvey LR, Zhang M. Recovery of functional status after right hemisphere stroke: relationship with unilateral neglect. Arch Phys Med Rehabil 2001;82: Cicerone KD, Langenbahn DM, Braden C, ym. Evidence-based cognitive rehabilitation: updated review of the literature from 2003 through Arch Phys Med Rehabil 2011;92: Farné A, Buxbaum LJ, Ferraro M, ym. Patterns of spontaneous recovery of neglect and associated disorders in acute right brain-damaged patients. J Neurol Neurosurg Psychiatry 2004;75: Fotopoulou A, Rudd A, Holmes P, Kopelman M. Self-observation reinstates motor awareness in anosognosia for hemiplegia. Neuropsychologia 2009;47: Heilman KM, Valenstein E, Watson RT. The neglect syndrome. Kirjassa: Vinken PJ, Bruyn GW, Klawas HL, toim. Handbook of clinical neurology 45. Amsterdam: Elseviere Science Publishers 1985, s Jehkonen M. The role of visual neglect and anosognosias in functional recovery after right hemisphere stroke. Väitöskirja. Tampereen yliopisto Jehkonen M, Kettunen JE, Laihosalo M, Saunamäki T. Oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriön jälkeen esiintyvä neglect-oire. Duodecim 2007(a);123: Jehkonen M, Laihosalo M, Kettunen J. Anosognosia after stroke: assessment, occurence, subtypes and impact on functional outcome reviewed. Acta Neurol Scand 2006;114: Jehkonen M, Laihosalo M, Koivisto AM, Dastidar P, Ahonen JP. Fluctuation in spontaneous recovery of left visual neglect: a 1-year follow-up. Eur Neurol 2007(b);58: Kalska H, Poutiainen E. Neuropsykologinen kuntoutus. Kirjassa: Juva K, Hublin C, Kalska H, Korkeila J, Sainio M, Tani P, Vataja R, toim. Kliininen neuropsykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2011, s Katz N, Ring H, Naveh Y, ym. Interactive virtual environment training for safe street crossing of right hemisphere stroke patients with unilateral spatial neglect. Disabil Rehabil 2005;27: Kerkhoff G, Schenk T. Rehabilitation M. Jehkonen ym.
8 of neglect: an update. Neuropsychologia 2012;50: Kortte KB, Hillis AE. Recent trends in rehabilitation interventions for visual neglect and anosognosia for hemiplegia following right hemisphere stroke. Future Neurol 2011;6: Kotila M, Niemi M, Laaksonen R. Fouryear prognosis of stroke patients with visuospatial inattention. Scand J Rehabil Med 1986;18: Luauté J, Halligan P, Rode G, Rossetti Y, Boisson D. Visuo-spatial neglect: a systematic review of current interventions and their effectiveness. Neurosci Biobehav Rev 2006;30: Newport R, Schenk T. Prisms and neglect: what have we learned? Neuropsychologia 2012;50: Paolucci S, Antonucci G, Guarlia C, Magnotti L, Pizzamiglio L, Zoccolotti P. Facilitatory effect of neglect rehabilitation on the recovery of left hemiplegic stroke patients: a cross-over study. J Neurol 1996;243: Pizzamiglio L, Guariglia C, Antonucci G, Zoloccotti P. Development of a rehabilitative program for unilateral neglect. Restor Neurol Neurosci 2006;24: Robertson IH, Halligan PW. Clinical presentation of spatial neglect. Kirjassa: Robertson IH, Halligan PW. Spatial neglect: a clinical handbook for diagnosis and treatment. Hove: Psychology Press 1999, s Robertson IH, Tegner R, Tham K, Lo A, Nimmo-Smith I. Sustained attention training for unilateral neglect: theoretical and rehabilitation implications. J Clin Exp Neuropsychol 1998;17: Rohling ML, Faust ME, Beverly B, Demakis G. Effectiveness of cognitive rehabilitation following acquired brain injury: a meta-analytic re-examination of Cicerone et al. s (2000, 2005) systematic reviews. Neuropsychol 2009;23: Schindler I, Kerkhoff G, Karnath HO, Keller I, Goldenberg G. Neck muscle vibration induces lasting recovery in spatial neglect. J Neurol Neurosurg Psychiatry 2002;73: Ting DS, Pollock A, Dutton GN, ym. Visual neglect following stroke: current concepts and future focus. Surv Ophthalmol 2011;56: Tsirlin I, Dupierrix E, Chokron S, Coquillart S, Ohlmann T. Uses of virtual reality for diagnosis, rehabilitation and study of unilateral spatial neglect: review and analysis. Cyberpsychol Behav 2009;12:
NEGLECT-POTILAAN POLKU KUNTOUTTAVAAN ARKEEN
NEGLECT-POTILAAN POLKU KUNTOUTTAVAAN ARKEEN Riitta Luukkainen-Markkula Kl. Neuropsykologi, PsT Neuron AVH-päivät 2012; AVH ja arki 24.10.2012 Neglect-oireessa on kysymys vaikeudesta tulla tietoiseksi vasemmalta
Oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriön jälkeen esiintyvä neglect-oire
Katsaus Mervi Jehkonen, Jani E. Kettunen, Mari Laihosalo ja Tiia Saunamäki Oikean aivopuoliskon verenkiertohäiriön jälkeen esiintyvä neglect-oire Neglect eli huomiotta jääminen on tarkkaavuuden häiriö,
Neurokuntoutus Suomessa nyt ja sote-uudistuksen jälkeen? Ayl Mika Koskinen TAYS, neuroalat ja kuntoutus
Neurokuntoutus Suomessa nyt ja sote-uudistuksen jälkeen? Ayl Mika Koskinen TAYS, neuroalat ja kuntoutus Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LL, neurologian erikoislääkäri Päätoimi PSHP:n neurologian
Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus
Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon
Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus
Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Laura Hokkanen Professori Helsingin yliopisto Psykologia 2012 Turku 23.8.2012 Neuropsykologia psykologian erikoisala, jonka kiinnostuksenkohteina ovat aivojen
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan?
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Marjaana Raukola-Lindblom Erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL Yliopisto-opettaja Työnohjaaja
AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu
AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin
8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ
NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa?
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa? Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen
Näkyykö kuntouttava työote RAIsta?
Näkyykö kuntouttava työote RAIsta? Pia Vähäkangas TtT, Sosiaali- ja terveysjohtaja, erityisasiantuntija Harriet Finne-Soveri, tutkimusprofessori 31.3.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Toimintakyky
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013 OSKU -projektissa kehitetään uusia ja jo olemassa olevia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja ammattilaisten
AVH-KUNTOUTUJIEN TOIMINTATERAPIA
AVH-KUNTOUTUJIEN TOIMINTATERAPIA KOGNITIIVISET HÄIRIÖT Viveka Kokko, Sanni-Maria Lähde, Moona Viskari AIVOVERENKIERRONHÄIRIÖT AVH on yleisnimitys ohimenevälle TIA-kohtaukselle tai pitkäaikaisille neurologisia
Aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamat muistiongelmat ja niiden kuntoutuminen
Aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamat muistiongelmat ja niiden kuntoutuminen AVH-päivät 2012 AVH ja arki 23.10.12 Neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Jutta Gröhn Aivoverenkiertohäiriöistä aiheutuvat
PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa
PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta
YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta Heli Isomäki Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT Neuropsykologipalvelu LUDUS Oy www.ludusoy.fi AIVOJEN KEHITYS MISSÄ
Lasten ja nuorten kielellinen erityisvaikeus käypä hoito- suositus ja arjen toiminnot
Lasten ja nuorten kielellinen erityisvaikeus käypä hoito- suositus ja arjen toiminnot Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL Neural Oy, neuropsykologikeskus Mitä kielellinen erityisvaikeus on? Häiriö,
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän
Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta
Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito
Sisällys. Osa I Lapsen aivovammat. Toimituskunta 7 Esipuhe 15 Johdanto 18. 1 Aivovammojen määritelmät ja käsitteet 22
10 Julkaisijan puheenvuoro 5 Toimituskunta 7 Esipuhe 15 Johdanto 18 Osa I Lapsen aivovammat 1 Aivovammojen määritelmät ja käsitteet 22 Aivovamman alamuodot 24 Traumaattisen aivovamman alamuodot 24 Tajunnan
Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:
Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt
Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT
Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen
Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä
Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja
Kuntoutuvana potilaana sairaalassa Risto Savolainen
Kuntoutuvana potilaana sairaalassa 23.1.2018 Risto Savolainen Minä itse 58-vuoden ikäinen Syntyisin Satakunnasta, Kokemäenjoen rantamaisemista Nykyisin maskulainen, vuodesta 1989 Vaimo ja 3 lasta, pojat
Psykologin ja neuropsykologinrooli mielenterveyden. häiriöstä kärsivän asiakkaan työ- ja toimintakyvyn
Psykologin ja neuropsykologinrooli mielenterveyden häiriöstä kärsivän asiakkaan työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja työhön kuntoutumisessa Rovaniemi 2.11.2015 Liisa Paavola FT, neuropsykologian erikoispsykologi
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon
Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)
Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat
Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu
Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu Jaana Paltamaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu 15.3.2017 Lähde: Wade Clin Rehabil 2005 Arjen toimintakyvyn arviointi 1/4 Kuntoutustarpeen havaitseminen
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
Kotona asuvien iäkkäiden ihmisten voimavarat ja niiden tukeminen
Kotona asuvien iäkkäiden ihmisten voimavarat ja niiden tukeminen TtM, esh, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Voimavaralähtöinen lähestymistapa ongelmalähtöisen lähestymistavan rinnalle Terveyspotentiaali
Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo
Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä
Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017
Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 LUKISIEPPARI Ryhmä on tarkoitettu lapsille, joilla on luku- ja kirjoitustaidon vaikeuksia. Tavoitteena on fonologisten ja nopean nimeämisen taitojen
Kuntouttava hoitotyö terveyskeskuksessa
Kuntouttava hoitotyö terveyskeskuksessa Avh-yhdyshenkilöiden koulutuspäivät 11.5.2011 Anne Puumalainen Asiakasprojektipäällikkö, THM DRG Medical Systems Kolme tärkeää asiaa aivohalvauksen sairastamisen
Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja
Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sisältö: Mitä se on? Mistä sitä saa? Mitä kuntoutetaan? Riippuu yksilöllisestä
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa
Perseveraatiota vähentävät harjoitukset
KOMMUNIKAATIO Ihmiset kommunikoivat keskenään sanallisesti ja sanattomasti. Halvauksen jälkeen potilaalla voi kasvolihasten toispuoleisesta toimimattomuudesta johtuen olla vaikeuksia sanattomassa kommunikaatiossa.
KUNTOUTUSTA TOIMINTATAPOJEN JA KULTTUURIN MUUTOS
KUNTUTUSTA TUKEVA TIMINTAMALLI TIMINTATAPJEN JA KULTTUURIN MUUTS Tunnistatko kohderyhmän? y Ennakoivia merkkejä joka toisella yli 75 vuotiaalla: Ulkona liikkumisen väheneminen Tuolista ylösnousun vaikeutuminen
ADHD:n Käypä hoito -suositus. Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP
ADHD:n Käypä hoito -suositus Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP Sidonnaisuudet kolmen viimeisen vuoden ajalta LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lastenpsykoterapian erityispätevyys
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä
Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden
Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari:
Kuntoutuksen vaikuttavuus, näytön paikka Mika Pekkonen johtava ylilääkäri Kuntoutus Peurunka Tämä esitys perustuu tarkastettuun väitöstutkimukseeni Kiipulankuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: 40-vuotisjuhlaseminaari:
WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design
WDC2012 ja hyvinvointi-design 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design Juha Metso 28.06.2011 1 1. Elämä-design Rakkautta Hoivaa Turvaa Tunteiden jakamista Oppimista Vapaa-aikaa Leikkiä Sääntöjä
Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi
Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen
Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI. Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä
28.1.2011 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä 28.1.2011 Vaikeavammaisten toimintakyvyn arviointi Suosituksen
Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka
Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Mitä on neuropsykiatria? Potilaan ongelmilla neuraalinen perusta ja siihen liittyen
Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt
Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto SYLI ry KUVE 19.3.2019 Mielenterveyskuntoutus mistä on
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela
Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta
PALKOn avoin seminaari
PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme
Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Jyrki Korkeila Psykiatrian professori Turun Yliopisto Puheenjohtaja Suomen Aivot ry. http://www.suomenaivot.fi/ 1 Suomen Aivot ry. Finska Hjärnan rf, Finnish Brain
Fyysinen kuntoutuminen
Tiedosta hyvinvointia 1 Vertailutiedon käyttö kuntoutumista edistävän hoitotyön ohjauksessa kotihoidossa laitoshoidossa RAI-seminaari johtajille Helsingissä14.3.7 Harriet Finne-Soveri LT ylilääkäri Terveystaloustieteen
Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija
Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan
Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko
Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia
TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter
TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii
Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300
Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu
Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi
Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104), KM helena.kurkela@aalto.fi 2. Luento ma 7.9. klo 14.00 15.30 (Otaniemi) ke 7.10. klo 15.00 16.30 (Arabia) * Opiskelukyky * Ajankäytön suunnittelu * Oppimisvaikeudet
Neuropsykologinen kuntoutus suositus hyvistä käytännöistä aikuispotilailla
PSYKOLOGIASSA TAPAHTUU Suomen Psykologiliiton ja Suomen psykologisen seuran Tieteellinen neuvottelukunta Neuropsykologinen kuntoutus suositus hyvistä käytännöistä aikuispotilailla Määritelmä Neuropsykologinen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan
Kotiutuksessa huomioitavia asioita
Kotiutuksessa huomioitavia asioita Sujuvampaa hoitoa lonkkamurtumapotilaalle 4.2.2015 Maarit Virtanen Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Akuutti ortopedinen kuntoutusosasto Onnistunut kotiutus Onnistuneet
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter
TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja
Green carevaikuttavuusseminaari. Tampere 3.6.2015. Teemu Peuraniemi
Green carevaikuttavuusseminaari Tampere 3.6.2015 Teemu Peuraniemi Vihreä hyvinvointi Oy tuottaa ja kehittää uudella innovatiivisella tavalla sosiaali- ja terveyspalvelualalle luontoavusteisia: - Kuntoutuspalveluita
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS Psykologi Nina Näyhä Osastonhoitaja Marja Nordling Psykiatrinen kuntoutumisosasto T9 Seinäjoen keskussairaala EPSHP 3.10.2007 Kuntoutusfoorumi OSASTO T9 18 kuntoutuspaikkaa selkeästi
Vierailu Guttman Instituutissa 12.11.2009
Vierailu Guttman Instituutissa 12.11.2009 Guttman Institute Guttmann Instituutissa toteutetaan kokonaisvaltaista kuntoutusta henkilöille, joilla on tapaturmainen tai sairausperäinen selkäydin tai aivovaurio
Neuropsykologisen kuntoutuksen vaikuttavuus
TIETEELLISET ARTIKKELIT Johanna Nukari, Erja Poutiainen, Taina Nybo, Päivi Hämäläinen & Hely Kalska Neuropsykologisen kuntoutuksen vaikuttavuus Artikkelissa kuvataan neuropsykologisen kuntoutuksen vaikuttavuuteen
Mikä kuntouttaa? Aku Kopakkala, kuntoutusjohtaja, Mehiläinen
Mikä kuntouttaa? Aku Kopakkala, kuntoutusjohtaja, Mehiläinen Mielenterveys: Kyky elää mielekästä elämää ja toimia luovana ja tuottavana yhteisön jäsenenä (Sohlman 2004). Rakastaa ja tehdä työtä (Freud).
AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu
AIVOJUMPPA BRAIN GYM 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu Mitä aivojumppa on? Menetelmän on kehittänyt kalifornialainen kasvatustieteiden tohtori P.E.Dennison yhdessä vaimonsa Gail
Työikäisten toimintakykyarvion menettelytapasuositukset ja
Toimintakyvyn arvioinnin asiantuntijaverkosto: Työikäisten toimintakykyarvion menettelytapasuositukset ja mittarit Ari Kaukiainen Puheenjohtaja, Toimintakyky työikäisillä asiantuntijaryhmä / TOIMIA Ylilääkäri,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen
LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN
LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen
Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen
Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen 17.10.2016 Työnjako arvioimisessa Perustasolla tutkitaan Neurologispohjaisista erityisvaikeuksista (esim. kielelliset erityisvaikeudet, visuaaliset
Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta
2. Tiedonkäsittelyn tutkimus
2. Tiedonkäsittelyn tutkimus Opetusvinkkejä ja taustatietoa 1. Opetusvinkki: aivotutkimusmenetelmien havainnollistaminen (videot) Oppikirjan sivuilta 25 26 löytyy videoita, joissa havainnollistetaan MEG-mittausta
Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet
Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet Valteri-OPS:n palapelimalli Heljä Happonen, KM, ohjaava opettaja Päivi Lång, KM, ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Toiminta-alueittain
Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä
Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä - järjestävän tahon näkökulma 7.9.2017 LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA LOOK- HANKKEEN JUHLASEMINAARI Riikka Peltonen, ohjauksesta vastaava
Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015
Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Perustietoa Syömishäiriöklinikasta
Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry
Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen
Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?
Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut
Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi
Koulun tukitoimet Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus 12. 10. 1017 Vesa Närhi ADHD ja koulu koulussa suoriutuminen, sekä akateemisesti että sosiaalisesti, on keskeistä elämässä myöhemmin suoriutumiselle
Kinestetiikka - toimintakyvyn ylläpitämistä ja kuntoutumista tukeva voimavaralähtöinen toimintamalli
1 Kinestetiikka - toimintakyvyn ylläpitämistä ja kuntoutumista tukeva voimavaralähtöinen toimintamalli Virpi Hantikainen ESH, TtT, Kinestetiikka kouluttaja Suomen kinestetiikkayhdistys ry:n puheenjohtaja
Neurologisen kuntoutuksen uusia tuulia neuropsykiatriassa: Asperger-nuorten ryhmämuotoinen kuntoutus
Neurologisen kuntoutuksen uusia tuulia neuropsykiatriassa: Asperger-nuorten ryhmämuotoinen kuntoutus Elina Vuorinen, PsL, neuropsykologian erikoispsykologi, psykoterapeutti Neuropsykologikeskus NeuTera,
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
Miten oppimista voi tehostaa?
Miten oppimista voi tehostaa?, PsT, erikoistutkija TIEKE Vaikuta ja vaikutu juhlaseminaari 11.11.2014, Helsinki Virpi.Kalakoski@TTL.FI Oppiminen on vaativaa - tänään ja tulevaisuudessa Ihmisen kyky käsitellä
Yhteenvetoa suomalaisista korvaushoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimuksista. YTT Jani Selin, THL jani.selin@thl.fi
Yhteenvetoa suomalaisista korvaushoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimuksista YTT Jani Selin, THL jani.selin@thl.fi Esityksen kulku Minkälaisia tutkimuksia Suomessa on tehty? Minkälaisia ovat korvaushoitopotilaat?