KOULURUOAN. uudet TUULET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULURUOAN. uudet TUULET"

Transkriptio

1 KOULURUOAN uudet TUULET

2 YHDESSÄ VOIMME TEHDÄ suomalaisesta kouluruokailusta Tästä reseptivihkosesta löydät Valio Koekeittiön reseptit, joiden innoittajina on toiminut koululaisten suosikkiruokien TOP 10 lista. ENTISTÄKIN PAREMPAA Maassamme on tarjottu maksuton kouluruokailu kaikille oppivelvollisuuskoulujen oppilaille vuodesta 1948 lähtien. 70-vuotta täyttävä kouluruokailu on merkittävä osa suomalaista ruokakulttuuria. Ruokailu on osa koulun opetusja kasvatustehtävää, vatsantäytteen lisäksi se toimii myös terveys-, ravitsemus- ja tapakasvatuksena. Maksuton kouluruoka on suomalainen erikoisuus ja ylpeydenaihe, ulkomailla Suomea pidetäänkin kouluruokailun mallimaana. Me Valiolla haluamme osaltamme vahvistaa kouluruoan arvostusta ja luoda positiivista keskustelua sen ympärille. Olemme mukana kehittämässä suomalaista kouluruokailua tarjoamalla puhtaita, laadukkaita ja kotimaisia raaka-aineita koulujen keittiöihin. Kouluruokailu vaatii jatkuvaa kehitystä. Keittiömestarimme suunnittelivat juhlavuoden kunniaksi uusia reseptejä, joiden innoittajina toimi koululaisten suosikkiruoat lähivuosilta. Näissä mielenkiintoisissa versioissa spagetit on kieritetty pesiksi, lihapullat ovat hypänneet laatikkoon ja kalapuikot ovat saaneet kuorrutteekseen ruisnachoja. Tarkoituksena on myös avata koululaisille uusia makumaailmoja maustein ja yrtein, kuitenkin lempeällä tavalla. FISU & RANET BBQ-KANAKEBAB PINAATTIOHUKAISIA JA VÄLIMEREN MUNAKASTA MANGO-VISPIPUURO SEMITUORE HERNEKEITTO LIHAPULLA MAC & CHEESE MIFUTORTILLOJA JA HERNESALSAA JAUHELIHA- SPAGETTIPESÄT MIFU-MASSAMAN CURRYKEITTO Terveisin Valio Food Service RUISNACHOILLA KUOR- RUTETTUA KALAA BONUS-JÄLKKÄRI: SITRUUNARAHKA KOULULAISTEN SUOSIKIT TOP 10 Lähde: Palvelukeskus Helsinki (2015) Kalapuikot Tortillat (kasvistäytteellä) Pinaattiohukaiset Makaronilaatikko Ohrasuurimopuuro mehukeiton kera Lihapyörykät Hernekeitto Jauhelihaspagettivuoka Broilericurry Kuorrutettu kala (mantelikala)

3 Kalapuikot ovat keikkuneet koululaisten suosikkilistan kärjessä pitkään. Tämä versio on Lontoon katuruokaa parhaimmillaan. Rapeaa kalafileetä, maalaisranskalaisia ja herneitä. Fisu & Ranet Fisu & Ranet 3,000 kg Food Service siemenkuorrutettua kalafileepalaa 3,000 kg Valio paahdettuja maalaisranskalaisia 0,020 kg hienonnettua ruohosipulia 6,020 kg á 0,301 kg Herne-kermaviilikastike 1,000 kg Valio herneitä 0,500 kg Valio kermaviiliä laktoositon 0,050 kg omenasiiderietikkaa 0,005 kg tuoretta minttua 1,555 kg á 0,078 kg Paino yhteensä 7,575 kg Fisu & Ranet Paahda siemenkuorrutettuja kalafileepaloja ja maalaisranskalaisia 195 C n min. Mausta ranskalaiset ruohosipulilla ja suolalla. Herne-kermaviilikastike Höyrytä herneet 100 C uunissa 2 min. Jäähdytä. Sekoita kermaviilin, etikan ja tuoreen mintun kanssa sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla. MANGO-VISPIPUURO 40 annosta 1,500 kg vettä 1,000 kg Valio Hedelmätarha omena-mango mehua 1,000 kg Valio mangokuutioita 0,400 kg mannasuurimoita 0,250 kg sokeria Valio vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 9% laktoositon 4,150 kg 40 annosta á 0,104 kg Paino yhteensä 4,150 kg Kiehauta vesi, mangomehu ja mangokuutiot. Lisää mannasuurimot ja sokeri koko ajan sekoittaen. Keitä noin 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Jäähdytä. Vispaa kuohkeaksi. Tarjoile vaniljakastikkeen kera. Vispipuuroon sopii erinomaisesti mangon tuoma makeus. Tarjoile sellaisenaan välipalana tai jälkiruokana vaniljakastikkeen kanssa.

4 Tortillat ovat kohtuullisen uusi tulokas kouluruokien listoilla ja ne ovat nousseet nopeasti kärkikahinoihin. Valio MiFU suikale tuo vaihtelua tämän suosikkiruoan täytteeseen. Autenttiset Meksikon maut, raikas crème fraîche ja minttuinen hernesalsa sulautuvat yhteen tortillan sisällä. MIFUTORTILLOJA JA HERNESALSAA Mifutortillat 1,000 kg Valio MiFu Original suikaletta 0,500 kg Food Service paprikasekoitusta 0,300 kg Food Service sipulikuutioita 0,000 kg Valio Oivariini juoksevaa paistamiseen 0,350 kg kypsiä, valkoisia papuja 0,020 kg limemehua 0,010 kg tuoretta korianteria 0,030 kg taco mausteseosta 2,210 kg á 0,110 kg Mangoinen crème fraîchekastike 0,500 kg Valio crème fraîchea laktoositon 0,100 kg Valio Hedelmätarha mango mehua 0,600 kg á 0,030 kg Hernesalsa 1,000 kg 0,010 kg 0,010 kg 0,200 kg 0,100 kg Valio herneitä tuoretta minttua limemehua Food Service pinaattia oliiviöljyä 1,320 kg á 0,066 kg Maustamiseen mustapippuria myllystä Lisäksi 0,800 kg 0,500 kg vehnätortillaa Valio Emmental punaleima raastetta 1,300 kg á 0,065 kg Paino yhteensä 5,430 kg Mifutortillat Freesaa paprikat, sipulit, Mifusuikaleet ja pavut Oivariini rasvassa. Mausta tacomausteella, limemehulla ja hienonnetulla korianterilla. Mangoinen crème fraîchekastike Sekoita crème fraîche ja mangomehu keskenään. Hernesalsa Höyrytä herneet ja pinaatti 100 C uunissa 2 min. Jäähdytä. Mausta limemehulla, oliiviöljyllä, hienonnetulla mintulla, suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile tortillat Mifu-kasvispaistoksen, mango-crème fraîchekastikkeen, hernesalsan ja Emmental-raasteen kanssa. Valio MiFU e2,5 kg suikale Original laktoositon (tnro 34099) Valio MiFU suikaleet sopivat monipuolisesti lämpimään ruoanlaittoon, kuten keittoihin, kastikkeisiin, uuni- ja pannuruokiin. Ruoanlaitto Valio MiFU tuotteilla on helppoa ja nopeaa. Ne ovat käyttövalmiita tuotteita, jotka voidaan lisätä ruokaan paistettuna tai sellaisenaan.

5 Barbequekastike saa pehmeyttä ruokakermasta ja makeutta ananasmehusta. Tarjoile kebabkastike täysjyväriisin tai perunan kanssa. BBQ-KANAKEBAB 40 annosta 4,000 kg Valio broilerikebablastuja 0,350 kg Food Service sipulikuutioita 0,050 kg Food Service valkosipulikuutiota 0,500 kg barbeque-kastiketta 2,000 kg tomaattimurskaa 0,500 kg Valio ananastäysmehua 1,000 kg Valio ruokakermaa laktoositon Valio Oivariini juoksevaa paistamiseen 8,400 kg 40 annosta á 0,210 kg Paino yhteensä 8,400 kg Freesaa sipulit Oivariini rasvassa. Lisää barbeque-kastike, tomaattimurska, ananasmehu ja ruokakerma. Kiehauta. Mausta suolalla. Jaa broilerikebablastut kahteen 1/1 GN-vuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 175 C uunissa noin 30 minuuttia välillä sekoitellen. SEMITUORE HERNEKEITTO Hernekeitto 1,000 kg kuivattuja herneitä 0,400 kg Food Service minivihanneskuutioita brunoisea 0,300 kg Food Service sipulikuutioita 0,050 kg Food Service valkosipulikuutiota 0,300 kg pekonia 4,000 kg vettä 1,000 kg Valio herneitä 7,050 kg á 0,352 kg Jogurttikastike 0,700 kg Valio turkkilaista ruokajogurttia laktoositon 0,150 kg sinappia 0,250 kg kurkkusalaattia 1,100 kg á 0,055 kg Paino yhteensä 8,150 kg Hernekeitto Liota kuivattuja herneitä yön yli kylmässä vedessä. Freesaa vihanneskuutiot ja sipulit kuutioidun pekonin kanssa. Lisää liotetut ja siivilöidyt herneet ja vesi. Keitä noin 2 tuntia, tai kunnes herne on kypsynyt. Lisää lopuksi pakasteherneet ja kiehauta. Mausta suolalla. Jogurttikastike Sekoita raaka-aineet sekaisin. Tarjoa hernekeiton kanssa. Valmiiseen hernekeittoon lisätyt pakasteherneet nostavat perinnekeiton aivan uudelle tasolle. Tarjoile hernekeitto jogurttikastikkeen kanssa, jossa yhdistyvät klassinen sinappilisuke ja makea kurkkusalaatti

6 JAUHELIHA-SPAGETTIPESÄT 25 annosta 0,050 kg Valio Oivariini juoksevaa laktoositon 0,500 kg Food Service purjoviipaleita 0,200 kg Food Service sipulikuutioita 0,002 kg Food Service valkosipulikuutiota 0,500 kg jauhelihaa 0,500 kg tomaattimurskaa 0,010 kg sokeria sormi mustapippuria myllystä 1,762 kg 24 annosta á 0,073 kg Lisäksi 1,000 kg spagettia 1,000 kg Valio ruokakermaa laktoositon 0,200 kg munia 0,500 kg Valio Fontal pizzajuustoraastetta 2,700 kg 24 annosta á 0,112 kg Paino yhteensä 4,462 kg Freesaa sipulit Oivariini rasvassa. Lisää jauheliha ja jatka kypsennystä. Lisää lopuksi tomaattimurska, mausteet ja kuumenna. Lisäksi Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä. Lisää täyte spagetin joukkoon. Tee spagetista esim. puuhaarukalla nostelemalla ja pyörittämällä pesiä GN-vuokaan. Sekoita kerma, munat ja juustoraaste. Kaada vuokaan pesien päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 15 min tai kunnes vuoka on saanut kauniin värin. Yksi koululaisten suosikkiruoista, jauhelihaspagettivuoka, on tuunattu uuteen uskoon hauskalla tarjoilutavalla ja nimellä. PINAATTIOHUKAISIA JA VÄLIMEREN MUNAKASTA Pinaattiohukaisia ja Välimeren munakasta 1,200 kg Valio pinaattiohukaisia 1,500 kg keitettyä perunaa kuutioituna 0,500 kg Valio Eila salaattijuustokuutioita laktoositon 1,000 kg Food Service papumixiä 1,500 kg Valio kokomunamassaa 0,010 kg paprikajauhetta 0,003 kg oreganoa 0,200 kg Valio Emmental punaleima raastetta 0,100 kg rucolaa 6,013 kg á 0,301 kg Mangokastike 0,200 kg Food Service sipulikuutioita 0,005 kg punaista chiliä 0,700 kg Valio mangokuutioita Valio Oivariini juoksevaa paistamiseen 0,100 kg sokeria 0,150 kg valkoviinietikkaa 0,400 kg vettä 1,555 kg á 0,078 kg Paino yhteensä 7,568 kg Välimeren munakas Sekoita peruna, salaattijuusto, pavut ja kuivamausteet sekaisin voidellussa 1/1 GN-vuoassa. Kaada päälle kokomunamassa ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 175 C uunissa n. 30 min. Mangokastike Freesaa sipuli, chili ja mango Oivariini rasvassa. Lisää sokeri, valkoviinietikka ja vesi. Kiehauta. Soseuta. Lämmitä pinaattiohukaiset ja tarjoile välimeren munakkaan, rucolan ja mangokastikkeen kera. Vaihtoehtona muusille ja puolukkahillolle voit tarjota pinaattiohukaisten lisukkeina maukasta munakasta ja mangokastiketta.

7 MIFU-MASSAMAN CURRYKEITTO 0,200 kg Food Service sipulikuutioita 0,025 kg Food Service valkosipulikuutiota 0,030 kg tuoretta inkivääriä raasteena 0,110 kg vihreää currytahnaa Valio Oivariini juoksevaa paistamiseen 1,000 kg perunaa kuutioituna 2,500 kg vettä 1,000 kg Valio MiFU ruokaraetta Original 0,250 kg Valio kermainen kookosta 0,500 kg Food Service purjoviipaleita 0,500 kg Food Service papupalaa 0,075 kg soijakastiketta 6,190 kg á 0,310 kg Paino yhteensä 6,190 kg Curryn ei aina tarvitse olla keltaista! Tässä Massaman-tyyppisessä currykeitossa yhdistyy kotimainen Mifu ja Kaakkois- Aasian maut. Freesaa sipulit, inkivääri ja currytahna Oivariini rasvassa. Lisää perunat ja vesi. Kiehauta. Jos käytät raakaa perunaa, keitä kypsäksi. Lisää loput raaka-aineet, kiehauta ja mausta tarvittaessa suolalla. LIHAPULLA MAC & CHEESE 0,120 kg Valio Oivariini juoksevaa 0,120 kg vehnäjauhoja 2,000 kg Valio Eila maitojuomaa 0,500 kg Valio mozzarella-fontaljuustoraastetta 0,500 kg Valio Koskenlaskija voimakas murennettua laktoositon 1,500 kg sarvimakaronia 2,000 kg Valio lihaisia pikkupyöryköitä 6,740 kg á 0,337 kg Maustamiseen mustapippuria myllystä Paino yhteensä 6,740 kg Perinteinen makaronilaatikko saa uutta virtaa, kun ruoassa yhdistyvät kaksi suosikkia, lihapullat ja makaronilaatikko. Lisää säväystä tuo Valio Koskenlaskija sulatejuusto. Tarjoile ketsupin kanssa. Kypsennä vehnäjauho Oivariini rasvassa. Lisää kuumennettu maitojuoma koko ajan sekoittaen. Hauduta hiljalleen hetki ja lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Voitele kaksi 1/1 matalaa GN-vuokaa ja sekoita esikypsennetyt makaronit, juustokastike ja lihapullat pakeissa sekaisin. Paista 165 C uunissa n. 30 min. Tarjoile ketsupin kanssa. Valio Koskenlaskija e2,5 kg voimakas murennettu laktoositon (tnro 33869) Koskenlaskija sulatejuustolla saat makua ruokaan. Murumainen koostumus helpottaa ruoanlaittoa. Valio MiFU 2,5 kg ruokarae Original laktoositon (tnro 34079) Ruoanlaitto Valio MiFU ruokarakeella on helppoa ja nopeaa. Tuote on käyttövalmis, ja se voidaan lisätä ruokaan paistettuna tai sellaisenaan.

8 Tarjoa perinteisen mantelikalan vaihtoehdoksi kalaruoka, jossa seitifileepalat saavat rapean kuorrutuksen ruisnachoista ja paprika-srirachajogurtti tuo säväyksen pientä tulisuutta kaipaaville. RUISNACHOILLA KUORRUTETTUA KALAA 25 annosta Kuorrutettu kala 3,000 kg Food Service alaskanseiti selkäfileepaloja 0,200 kg sinappia 0,300 kg ruisnachoja 3,500 kg á 0,175 kg Paprika-srirachajogurtti 1,000 kg Food Service paprikakuutioita 0,100 kg oliiviöljyä 1,000 kg Valio turkkilaista ruokajogurttia laktoositon 0,100 kg sriracha-kastiketta 2,200 kg á 0,110 kg Paahdetut uunijuurekset 4,000 kg Food Service isoja juureskuutioita 0,200 kg Valio Oivariini juoksevaa 4,200 kg á 0,210 kg Maustamiseen mustapippuria myllystä Paino yhteensä 9,900 kg Kuorrutettu kala Sulata kalafilepalat yön yli kylmässä ja valuta sulatusnesteet. Voitele kalat sinapilla ja ripottele pinnalle runsaasti murskattuja ruisnachoja. Paista 250 C uunissa n min. Paprika-srirachajogurtti Paahda paprikoita oliiviöljyn kanssa 250 C uunissa n. 15 min. Jäähdytä. Sekoita paahdetut paprikat jogurtin ja sriracha-kastikkeen kanssa tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla. Paahdetut uunijuurekset Paahda juureskuutiot Oivariini rasvan kanssa 200 C uunissa n min. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile kuorrutettu kala paprika-srirachajogurtin ja paahdettujen uunijuuresten kanssa. Valio turkkilainen ruokajogurtti 2 kg laktoositon (tnro ) Valio turkkilainen ruokajogurtti sopii monenlaiseen ruoanvalmistukseen, mm. erilaisiin kylmiin kastikkeisiin, dippeihin, tahnoihin ja täytteisiin sekä jälkiruokiin ja juomiin. Tuote kestää myös lyhytaikaista kuumennusta, lisää ruokajogurtti kypsennyksen loppuvaiheessa.

9 Bonus-reseptinä kolmen raakaaineen nopea ja herkullinen rahka jälkiruoaksi tai välipalaksi. 5/2018 Valio Oy SITRUUNARAHKA 0,500 kg Valio vispikermaa laktoositon 0,500 kg Valio lemon curd täytettä 1,000 kg Valio maitorahkaa laktoositon 2,000 kg á 0,100 kg Paino yhteensä 2,000 kg Vaahdota vispikerma. Sekoita joukkoon lemon curd ja maitorahka. Tarjoile. IDEOITA JA INSPIRAATIOTA VALIO AMMATTILAISET -PALVELUSTA: valio.fi/ammattilaiset TILAA UUTISKIRJE: valio.fi/ammattilaiset/uutiskirje

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy Mifu-pinaattikiusaus 2,500 kg Valio perunasuikaleita sulatettuna 1,000 kg Valio MiFU suikaleita Original 0,300 kg Valio AURA murua 0,250 kg Food Service sipulikuutioita Liemi: 1,000 kg Valio Hyvä suomalainen

Lisätiedot

VALIO MIFU SUIKALE UUSI TAPA TEHDÄ RUOKAA

VALIO MIFU SUIKALE UUSI TAPA TEHDÄ RUOKAA VALIO MIFU SUIKALE UUSI TAPA TEHDÄ RUOKAA UUSI VALIO MIFU SUIKALE HAASTAA AMMATTIKEITTIÖT MONIPUOLISEEN RUOANLAITTOON Burgundin Mifu mitä ihmettä? En kyllä keksi mitään mihin tätä ei voisi käyttää Tämähän

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

TORINO KAURAMAKARONI TUO KUITUA JA MAKUA PASTARUOKIIN!

TORINO KAURAMAKARONI TUO KUITUA JA MAKUA PASTARUOKIIN! TORINO KAURAMAKARONI TUO KUITUA JA MAKUA PASTARUOKIIN! HÄVIKKIPÄIVÄN HERKKUMUNAKAS ANNOSMÄÄRÄ: 12 ANNOSKOKO: 350 G MUNAKASMASSA: 1,400 kg kokomunamassaa 0,500kg maitoa 0,500kg Koskenlaskija sulatejuustoa

Lisätiedot

Parhaita makuja Syksy 2015

Parhaita makuja Syksy 2015 Parhaita makuja Syksy 2015 Sisällys Kurpitsainen linssipata Punajuuri-sellerisosekeitto 5 Kartanon pannacotta Kasvisvuoka 7 Puolukkahyytelö piimällä Punakaalivuoka 9 11 Mehevä puolukkapiiras Lisää reseptejä

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

Täysjyväpasta-juustosalaatti

Täysjyväpasta-juustosalaatti Täysjyväpasta-juustosalaatti Myllärin Luomu Täysjyväkierrepasta Herbamare Kasvisliemitiiviste 0,400kg 0,015kg Biotta Rypälemehu Sokeri Balsamico valkoinen Punasipuli Porkkana Päärynä Viinirypäle tumma

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Butter chicken. Tikka masala. Jalfrezi. korma. 4 uu tta M AU ST ETAHNA A. ufs.com

Butter chicken. Tikka masala. Jalfrezi. korma. 4 uu tta M AU ST ETAHNA A. ufs.com Butter chicken Tikka masala 4 uu tta Jalfrezi korma M AU ST ETAHNA A ufs.com LAMMASLIHAPULLAT KORMA Korma on mausteinen Pohjois-Intiasta peräisin oleva currysekoitus, jota käytetään tässä kastikkeessa.

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

PASTAKOULUN. Keittokirjanen

PASTAKOULUN. Keittokirjanen PASTAKOULUN Keittokirjanen PENNE BOLOGNESE 3-4 rkl öljyä 1-2 kpl hienonnettua sipulia 2-3 kpl valkosipulia kuorittuna ja murskattuna 1 dl selleriä hienoksi leikattuna 1-2 kpl porkkanaa kuorittuna ja hienoksi

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

optiovuosi mukaan lukien

optiovuosi mukaan lukien HELSINGIN KAUPUNKI HANKINTAOHJELMA 1 HANKINTAKESKUS VERTAILUSSA MUKANA OLLEET TUOTTEET Kettumäki NESTEMÄISET MAITOVALMISTEET, JUUSTOT JA RAVINTORASVAT Huom! Vähälaktoosisen tilalle voi tarjota ta ja tavallisen

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Loppuvuoden juhlareseptit VALIO RUOKAVUOSI. Tutustu ja kokeile: Juhlaruokien parhaat reseptit. valio.fi/ammattilaiset/foodservice

Loppuvuoden juhlareseptit VALIO RUOKAVUOSI. Tutustu ja kokeile: Juhlaruokien parhaat reseptit. valio.fi/ammattilaiset/foodservice Juhlat Loppuvuoden juhlareseptit VALIO RUOKAVUOSI 2014 Tutustu ja kokeile: Juhlaruokien parhaat reseptit valio.fi/ammattilaiset/foodservice Glögi kavereineen tekee kekkereissä kauppansa Glögin aromikas

Lisätiedot

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars Tuotenro Tuote Paino EAN 4212 Chosen by Farmers Flanksteak,

Lisätiedot

KANSIKUVA Matliisa Lehtinen RUOKAKUVAT Tomi Setälä

KANSIKUVA Matliisa Lehtinen RUOKAKUVAT Tomi Setälä KANSIKUVA Matliisa Lehtinen RUOKAKUVAT Tomi Setälä Ammattikeittiöosaajat ry toteutti kouluruokailun 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tulevaisuuden kouluruokalounas -ideointikilpailun. Reseptikilpailun finaaliin

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1 Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 2 TASTE THE WORLD...

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin!

syö hyvin, voi hyvin! syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään SNELLMAN KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään S NE LLMA N KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras

Lisätiedot

Suomen parasta kouluruokaa!

Suomen parasta kouluruokaa! Suomen parasta kouluruokaa! Kouluruokakilpailun 2014 finaalireseptit Kouluruoka yhdistää meitä kaikkia Suomalaisten koulukeittiöiden osaaminen on kunnioitettavaa. Valtakunnalliseen kouluruokakilpailuun

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalaruokakerho-ohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua kalankäsittelyyn sekä kalaruokien valmistamiseen tekemällä itse 2-4 kalaruokaa alusta loppuun. Ensimmäisellä kerhokerralla

Lisätiedot

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli. Suomalainen kestosuosikki sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET Katso myös maukkaat kastikeohjeet Hyvä ruoka, parempi mieli. NIIN HYVIÄ, ETTÄ NE PITI KEKSIÄ UUDELLEEN TAAS Jauheliha on meille suomalaisille

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE.

TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE. TALVILOMAKAUDEN BUFFET TARJOA VAIHTOEHTOJA SEKÄ KOTOISAA LEMPEYTTÄ ETTÄ MAUSTEISTA LÄMPÖÄ HAKEVILLE RUOKAILIJOILLE. HOUKUTTELEVAT KIUSAUKSET, PADAT, KASTIKKEET, PAISTIT JA PIHVIT MAISTUVAT KAIKILLE. TUMMA

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

fumet SIGNATURE SIPULI LUOMU KOMBU VEGAANI

fumet SIGNATURE SIPULI LUOMU KOMBU VEGAANI fumet SIGNATURE SIPULI LUOMU KOMBU VEGAANI fumet YLEINEN KIINNOSTUS TERVEELLISEMPÄÄN ELÄMÄÄN, TIETOISUUS ILMASTONMUUTOKSESTA JA PANOSTUKSET ELÄINTEN HYVINVOINTIIN, OVAT NOSTANEET KASVIS- JA VEGAANIRUOKAVALION

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

Good Vibes. Kas isruokareseptejä MENU. kotimainen JaloTempe on runsaasti proteiinia sisältävä, helppokäyttöinen vegaaninen kasvisruokavalmiste.

Good Vibes. Kas isruokareseptejä MENU. kotimainen JaloTempe on runsaasti proteiinia sisältävä, helppokäyttöinen vegaaninen kasvisruokavalmiste. JALOFOODS TEMPE-EDITION Good Vibes VEGE Kas isruokareseptejä MENU Härkäpaputempe-käristys Chili con Härkäpaputempe Lupiinitempe-bolognese Lupiinitempe-bowl Hernetempe-curry Hernetempe-pestopasta Jalotempe-yleisresepti

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

RUOKAVUOSI. Vahvojen makujen harmoniaa. Hyvän ruoan ammattilaisille 1 2014. Jälkiruokien primadonnat: suloiset tartaletit s. 10

RUOKAVUOSI. Vahvojen makujen harmoniaa. Hyvän ruoan ammattilaisille 1 2014. Jälkiruokien primadonnat: suloiset tartaletit s. 10 RUOKAVUOSI Hyvän ruoan ammattilaisille 1 2014 Vahvojen makujen harmoniaa Jälkiruokien primadonnat: suloiset tartaletit s. 10 Seniorin hyvät eväät s. 16 Valmiit ja helpot Valio leivät s. 23 valio.fi/ammattilaiset/foodservice

Lisätiedot

SERTIFIOITU VASTUULLISESTI PYYDETTY MSC. www.msc.org MSC-C-53621. Askeleen edellä SYYSKUU

SERTIFIOITU VASTUULLISESTI PYYDETTY MSC. www.msc.org MSC-C-53621. Askeleen edellä SYYSKUU SERTIFIOITU VASTUULLISESTI PYYDETTY MSC www.msc.org TM MSC-C-53621 Askeleen edellä SYYSKUU 2014 SERTIFIOITU VASTUULLISESTI PYYDETTY MSC www.msc.org TM MSC-C-53621 Alaskanseiti Theragra chalcogramma Kestävä

Lisätiedot

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta!

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta! Lohipiiraset & muita kalareseptejä Nautitaan kalasta! 1 kalavihkonen.indd 1 4.12.2012 13:18:39 Erämiehen muikkupata 500 g perattuja muikkuja 150 g pekonia 1 2 sipulia lohkoina tai silputtuna vähän suolaa

Lisätiedot

Karismaattinen karitsa

Karismaattinen karitsa Karitsan Kyljykset Rosmariini Mie De Pain ja Maustekurkkurahka Karismaattinen karitsa Koostaan huolimatta karitsa valloittaa keittiössä, ruokalistalla ja lautasella. Se on kuin kotonaan etnisten keittiöiden

Lisätiedot

Yhteistyössä: Eläköön lipeäkala!

Yhteistyössä: Eläköön lipeäkala! Yhteistyössä: Eläköön lipeäkala! 2010 2010 Lipeäkalan kypsennys Viinisuositukset lipeäkalalle Varaa lipeäkalaa 300-500 g/annos. Jos haluat kalasta valkoisempaa ja kiinteämpää, liota sitä kylmässä vedessä

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

BRUNSSI KEVYT JA VÄRIKÄS

BRUNSSI KEVYT JA VÄRIKÄS KEVYT JA VÄRIKÄS BRUNSSI TARJOA RAIKAS, HOUKUTTELEVA JA KEVEYDELLÄ YLLÄTTÄVÄ BRUNSSIKATTAUS: KASVIKSISTA JA VEGYU-TUOTTEISTA VALMISTETUT ANNOKSET YHDISTÄVÄT TUTTUJA MAKUJA MEILTÄ JA MAAILMALTA. PALSTERNAKKAHUMMUS

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Kanafarmarin parhaat. Kanaruokaohjeita suurkeittiöille

Kanafarmarin parhaat. Kanaruokaohjeita suurkeittiöille Kanafarmarin parhaat Kanaruokaohjeita suurkeittiöille Kanaruokaohjeita suurkeittiöille Kananliha on jäänyt viime vuosina broileriruokien varjoon Se on kuitenkin erinomainen raaka-aine maukkaudessaan ja

Lisätiedot

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10 MAKUJA MAAILMALTA & PARASTA LIHAA JA PALVELUA SUOMESTA TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA 1 kg Kariniemen Kananpojan Ohutfilee, miedosti suolattu (2545) 0,5 kg raitajuuriviipale (1-2

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Ruokatrendit suosivat huokeampia vaihtoehtoja. Hyvän ruoan ja leivonnan ammattilaisille TRENDIKKÄÄT RUHONOSAT VALIO LÄHTI SOKERITALKOISIIN!

Ruokatrendit suosivat huokeampia vaihtoehtoja. Hyvän ruoan ja leivonnan ammattilaisille TRENDIKKÄÄT RUHONOSAT VALIO LÄHTI SOKERITALKOISIIN! 1 2016 Hyvän ruoan ja leivonnan ammattilaisille Ruokatrendit suosivat huokeampia vaihtoehtoja TRENDIKKÄÄT RUHONOSAT VALIO LÄHTI SOKERITALKOISIIN! JUUSTOISSA ON EROJA valio.fi/ammattilaiset Petteri Kanerva

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot