Uusimaa-kaava 2050: valmisteluaineistosta saatu palaute ja toimenpiteet sen johdosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusimaa-kaava 2050: valmisteluaineistosta saatu palaute ja toimenpiteet sen johdosta"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uusimaa-kaava 2050: valmisteluaineistosta saatu palaute ja toimenpiteet sen johdosta 202/05.00/2016 MHS Tiivistelmä Aiempien maakuntakaavojen palautteessa sekä vuorovaikutuksessa kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa on noussut esiin tarve maankäytön kysymykset yhteen kokoavan, entistä strategisemman maakuntakaavan laadintaan. Uudenmaan liitto on käytyjen keskustelujen pohjalta valmistellut uuden maakuntakaavakierroksen käynnistämistä. Seuraava maakuntakaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle ja sen aikatähtäin on vuodessa Tämä nk. Uusimaa-kaava 2050 on tarkoitus laatia siten, että maakuntavaltuusto voisi hyväksyä sen joulukuussa Kaavan kokonaisuus muodostuisi kahdesta osasta, strategisesta pitkän aikavälin rakennekaavasta ja sitä tarkentavista, seuduittain räätälöitävistä toteutuskaavoista. Uusimaa-kaavan 2050 tausta ja valmistelu Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan maaliskuussa 2013 ja ympäristöministeriö vahvisti kaavan lokakuussa KHO on hylännyt kaavan vahvistamispäätöksestä tehdyt valitukset. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava on ehdotusvaiheessa ja tavoitteena on että maakuntavaltuusto hyväksyy kaavan kevään 2017 aikana. 2. ja 4. vaihemaakuntakaavasta saadussa palautteessa sekä kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa käydyissä keskusteluissa ja sidosryhmäkyselyssä on noussut esiin tarve maankäytön kysymykset yhteen kokoavan, entistä strategisemman maakuntakaavan laadintaan. Uudenmaan liitto on käytyjen keskustelujen pohjalta valmistellut kevään 2016 aikana uuden maakuntakaavakierroksen käynnistämistä. Seuraava maakuntakaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle ja sen aikatähtäin on vuodessa Tämä nk. Uusimaa-kaava 2050 on tarkoitus laatia siten, että maakuntavaltuusto voisi hyväksyä sen joulukuussa 2018, ennen aluehallintouudistuksen toteutumista. Uusimaa-kaavan sisältö ja tavoitteet tarkentuvat vuorovaikutuksessa kuntien, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa kevään ja kesän

2 Maakuntakaavan fokus olennaiseen Kaavaprosessin kehittäminen 2016 aikana. Ne kirjataan kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, joka on tarkoitus esitellä hallitukselle ja asettaa nähtäville syksyllä Kaavan sisältöä ja tavoitteita pohjustavan vuorovaikutuksen lisäksi on liitossa käynnistetty tulevaisuustarkastelu, maakuntakaavojen ratkaisuiden ajantasaisuuden arviointi sekä taustaselvitykset eri maankäytön teemoista. Maakuntakaavoituksen ja aluesuunnittelun toimintaympäristö on muutoksessa. Aluehallintouudistuksen valmistelu vaikuttaa myös seuraavan maakuntakaavan sisältöön, muotoon ja prosessiin. Uudellamaalla halutaan laatia uudenlaista maakuntakaavaa, joka vastaisi tulevaisuuden haasteisiin myös toimintaympäristön muuttuessa. Seuraavasta maakuntakaavasta halutaan tehdä entistä strategisempi, joustavampi ja fokusoidumpi. Uudessa kaavassa on tarkoitus tunnistaa paremmin valtakunnallisten intressien ja seudun kehittymisen kannalta välttämättömät tekijät ja ratkaista vain ne. Kuntakaavoille jää näin enemmän joustovaraa tarkentaa suunnittelua edelleen paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi. Maakuntakaavan tulee myös vastata eri tavoin erilaisten alueiden omiin tarpeisiin. Kaavan tulisi siis olla samanaikaisesti erittäin strateginen ja yleispiirteinen ja kuitenkin ottaa huomioon seudulliset erityispiirteet. Uudellemaalle halutaankin seuraavaksi kehittää strategista kokonaiskaavaa, jota täydentävät kunkin seudun tarpeisiin räätälöidyt suurta kuvaa tarkentavat toteutuskaavat. Kaavan kokonaisuus muodostuisi kahdesta osasta, strategisesta pitkän aikavälin rakennekaavasta ja sitä tarkentavista, seuduittain räätälöitävistä toteutuskaavoista. Strategisessa rakennekaavassa käsiteltäisiin maakunnan aluerakenteen isot linjat eli keskusverkko ja taajamarakenne liikenneyhteyksineen sekä merkittävimmät viherkokonaisuudet. Rakennekaavassa tehdään valinnat eri kasvusuuntien toteutusjärjestyksestä. Rakennekaavan esitystapa on pelkistetyn kaavioimainen, ja karttaa täydentävät sanalliset suunnitteluperiaatteet. Rakennekaavaa tarkentavat seuduittain räätälöidyt toteutuskaavat, joissa käsiteltäisiin kunkin seudun tärkeiksi nostamat maakuntatason aiheet. Toteutuskaavat laaditaan alustavasti seuduittain Helsingin seudulle, Itäiselle sekä Läntiselle Uudellemaalle. Tätä osa-aluejakoa tukevat osaltaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien laadinta-alueet sekä muu jo vakiintunut seuduittainen yhteistyö. Toteutuskaavojen laadinta on tarkoitus käynnistää vuonna 2017, rakennekaavan valmistelun ollessa jo pidemmällä. Mahdolliset kuntien ja valtion väliset MAL-sopimukset sekä toteutusvastuut voidaan myös tarvittaessa luontevasti kytkeä toteutuskaavoihin. Maakuntakaavan voimaan tuloa nopeuttaa vasta voimaan tullut lakimuutos, jonka mukaan maakuntakaavoja ei enää vahvisteta ympäristöministeriössä, vaan maakuntavaltuusto hyväksyy

3 maakuntakaavan. Muutos paitsi nopeuttaa kaavaprosessia parhaimmillaan usealla vuodella myös tuo maakuntakaavan päätöksiä entistä lähemmäs kansalaisia. Kaavan vuorovaikutusta halutaan myös tehostaa erilaisin uuden teknologian tuomin välinein, joka myös osaltaan lisää kaavaprosessin sujuvuutta, ennakoitavuutta ja vaikuttavuutta. Uutta maakuntakaavaa laaditaan rinnakkain Uusimaa-ohjelman sekä maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelmien uudistamisen rinnalla, mikä lisää prosessien sujuvuutta ja tavoitteiden ja ratkaisujen yhteensovittamista. Kuntien ja seutujen virkamiehet ja päättäjät halutaan uudessa kaavaprosessissa myös sitoa entistä aktiivisemmin mukaan sparraamaan ja laatimaan kaavaa yhteistyössä Uudenmaan liiton asiantuntijoiden kanssa. Seuduittaisten toteutuskaavojen valmistelua ohjaamaan tullaan mm. kokoamaan seuduittaiset ohjausryhmät, jossa on asianomaisten kuntien ehdottamia jäseniä. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää käynnistää Uusimaa-kaava 2050 (kokonaismaakuntakaava) laadinnan, ilmoittaa uuden maakuntakaavan vireille tulosta sekä esittää maakuntavaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi Uusimaa-kaava 2050 (kokonaismaakuntakaava) käynnistymisen. Vastuujohtaja: Valmistelija: Käsittely: Päätös: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Keskustelun aikana Markku Markkula esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että päätös perusteellisemman valmistelun tuloksena tehdään vasta syksyllä Esitys raukesi kannattamattomana. Maakuntahallitus päätti käynnistää Uusimaa-kaava 2050 (kokonaismaakuntakaava) laadinnan, ilmoittaa uuden maakuntakaavan vireille tulosta sekä esittää maakuntavaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi Uusimaa-kaava 2050 (kokonaismaakuntakaava) käynnistymisen. Täytäntöönpano: Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ , Kuntalaki 365/ ) MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus päätti Uusimaa-kaavan käynnistämisestä keväällä 2016.

4 Uusimaa-kaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle ja sen aikatähtäin on vuodessa Kaavan kokonaisuus laaditaan kaksiportaiseksi, eli kokonaisuus muodostuu strategisesta rakennekaavasta ja sitä tarkentavista seutujen vaihekaavoista. Uudenmaan liitto on valmistellut Uusimaa-kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), joka tuodaan maakuntahallituksen hyväksyttäväksi. Hyväksymisen jälkeen OAS lähetetään jäsenkunnille ja muille sidosryhmille tiedoksi ja kommentteja varten. Kommentit tuodaan maakuntahallitukselle tiedoksi ja näiden perusteella OAS:ia voidaan vielä tarkistaa. Uusimaa-kaavan vireilletulosta ilmoitetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisen yhteydessä. Asian taustat Kaavan tausta, suunnittelualue, aikataulu, rakenne ja päätavoitteet Uudenmaan aiempien maakuntakaavojen yhteydessä saadussa palautteessa sekä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esiin tarve maankäytön keskeisiä teemoja yhteen kokoavan, entistä strategisemman maakuntakaavan laadinnalle. Uusimaa-kaavasta on tarkoitus tehdä muuttuvaan toimintaympäristöön sopiva, uudenlainen työkalu. Uusimaa-kaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle ja sen aikatähtäin on vuodessa Kaavan kokonaisuus laaditaan kaksiportaiseksi, eli kokonaisuus muodostuu strategisesta pitkän aikavälin nk. Uudenmaan rakennekaavasta ja sitä tarkentavista, seuduittain laadittavista vaihekaavoista. Tätä neljästä eri vaihemaakuntakaavasta muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan yhteisellä nimellä Uusimaa-kaava Uusimaa-kaava on tarkoitus saada valmiiksi uuden alkavan valtuustokauden aikana siten, että maakuntavaltuusto voisi sen hyväksyä joulukuussa Uusimaa-kaavan 2050 laadintaa ohjaavat päätavoitteet ovat Kasvun kestävä ohjaaminen ja alueiden välinen tasapaino Ilmastonmuutokseen vastaaminen sekä luonnon ja luonnonvarojen kestävä käyttö Hyvinvoinnin ja vetovoimaisuuden lisääminen sekä Kestävä kilpailukyky. Näille on määritelty alatavoitteita. Päätavoitteita tarkentavat kunkin seudun vaihekaavan omat tavoitteet määritellään yhdessä sidosryhmien kanssa vuoden 2017 aikana. Uusimaa-kaavan sisältö Uudenmaan rakennekaavalla kuvataan aluerakenteen tavoitetilannetta vuonna Koko maakuntaa koskevassa rakennekaavassa käsitellään maakunnan aluerakenteen isot linjat eli valtakunnallinen ja maakunnallinen keskusverkko ja aluerakenne liikenneyhteyksineen sekä merkittävimmät viherkokonaisuudet. Seutujen vaihekaavoissa käsitellään tarkemmin rakennekaavassa

5 esitettyjä teemoja. Lisäksi mukana voi olla muita teemoja, jotka ovat kyseisen seudun kannalta merkittäviä ja joiden ohjaus maakuntakaavalla nähdään tarpeelliseksi. Näiden teemojen valinta tehdään yhteistyössä alueen kuntien ja muiden viranomaisten kanssa kaavatyön edetessä. Uusimaa-kaavan kokonaisuuden lopullinen sisältö muotoutuu viimeistään kaavaehdotuksen valmistelun yhteydessä. Avoin ja joustava kaavaprosessi Uusimaa-kaavassa on tavoitteena sovittaa yhteen valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden kanssa. Tehtävänä on muodostaa maakunnan yhteinen tahtotila kaavassa käsiteltävien asioiden osalta avoimen ja osallistavan prosessin kautta. Maakuntakaavaa valmistellaan kiinteässä synergiassa muiden rinnalla etenevien prosessien kanssa. Tavoitteena on dynaaminen ja joustava kaavaprosessi, joka pyrkii vastaamaan maakuntauudistuksen tarpeisiin ja toimintaympäristön muutoksiin kaavatyön edetessä ja jonka aineistot ovat helposti hyödynnettävissä ja käytettävissä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus päätti Uusimaa-kaavan käynnistämisestä keväällä Uudenmaan liitto on valmistellut syksyn 2016 aikana uuden maakuntakaavakierroksen käynnistämistä mm. laatimalla useita taustaselvityksiä sekä kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). Vuoden 2017 kaavatyö käynnistetään hyväksymällä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kuuluttamalla kaavatyön vireille tulosta. Lisäksi OAS lähetetään jäsenkunnille ja muille sidosryhmille tiedoksi ja kommentteja varten. Kommentit tuodaan maakuntahallitukselle tiedoksi ja näiden perusteella OAS:ia voidaan vielä tarkistaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan myös myöhemmin kaavaprosessin aikana täydentää ja täsmentää ja siihen tehtävät oleelliset muutokset tuodaan maakuntahallituksen käsittelyyn. OAS on maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen suunnitelma kaavan osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä vaikutusten arvioinnista. Siinä kerrotaan mm. kaava-alue, kaavan sisältö, kaavan laadinnan tavoitteet, arvioitavat kaavan vaikutukset sekä kaavan laadinta-aikataulu ja keskeiset käsittely- ja osallistumisvaiheet. Laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä. Uusimaa-kaavan vireilletulosta ilmoitetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisen yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaraportti käännetään ja taitetaan maakuntahallituksen kokouksen jälkeen ennen nähtäville asettamista. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää: hyväksyä Uusimaa-kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ilmoittaa kaavan vireilletulosta lähettää osallistumis- ja arviointisuunnitelman kunnille ja sidosryhmille tiedoksi ja kommentoitavaksi. Vastuujohtaja:

6 Merja Vikman-Kanerva Valmistelija: Käsittely: Päätös: Täytäntöönpano: MHS Ilona Mansikka Maakuntajohtaja täydensi kokouksessa päätösehdotustaan niin, että pykälän tiivistelmän loppuun lisätään seuraava teksti: "Kaavan taustaselvitysten laadinta on käynnistetty vuoden 2016 aikana. Uusimaa-kaavan ja Uusimaa-ohjelman pohjaksi on mm. laadittu tulevaisuustarkastelu, joka kuvaa millaisiin muutostekijöihin maakunnan suunnittelussa tulisi varautua vuoteen 2050 mennessä. Tulevaisuustarkastelun tulokset vaikuttavat kaavan tavoitteisiin, sisältöjen painotuksiin sekä myöhemmin myös kaavaratkaisuihin ja niiden vaikutusten arviointiin." Maakuntahallitus päätti hyväksyä Uusimaa-kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ilmoittaa kaavan vireilletulosta lähettää osallistumis- ja arviointisuunnitelman kunnille ja sidosryhmille tiedoksi ja kommentoitavaksi täydentää tiivistelmätekstiä maakuntajohtajan kokouksessa tekemällä lisäyksellä. Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ , Kuntalaki 365/ ) Tiivistelmä Uusimaa-kaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle ja sen aikatähtäin on vuodessa Kaavan kokonaisuus laaditaan kaksiportaiseksi eli kokonaisuus muodostuu strategisesta pitkän aikavälin nk. Uudenmaan rakennekaavasta ja sitä tarkentavista, seuduittain laadittavista vaihekaavoista. Tätä neljästä eri vaihemaakuntakaavasta muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan yhteisellä nimellä Uusimaa-kaava Kaava on tarkoitus laatia uuden valtuustokauden loppuun mennessä siten, että maakuntavaltuusto voisi sen hyväksyä vuonna Uusimaa-kaavan prosessi ja aikataulu Maakuntahallitus päätti Uusimaa-kaavan 2050 laadinnan käynnistämisestä keväällä Syksyn 2016 aikana liitossa valmisteltiin kaavan lähtötietoja mm. laatimalla useita taustaselvityksiä sekä kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Uusimaa-kaavassa 2050 on tavoitteena sovittaa yhteen valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden kanssa. Tehtävänä on muodostaa maakunnan yhteinen tahtotila kaavassa käsiteltävien asioiden osalta avoimen ja osallistavan prosessin kautta. Maakuntakaavaa valmistellaan kiinteässä synergiassa muiden rinnalla

7 etenevien prosessien, kuten Helsingin seudun MAL-suunnittelun kanssa. Tavoitteena on dynaaminen ja joustava kaavaprosessi, joka pyrkii vastaamaan maakuntauudistuksen tarpeisiin ja toimintaympäristön muutoksiin kaavatyön edetessä ja jonka aineistot ovat helposti hyödynnettävissä ja käytettävissä. Vuoden 2017 alussa kuulutettiin kaavatyön vireilletulosta ja OAS oli kommenteilla. Kommenttien perusteella OAS:ia voidaan vielä tarkistaa. Kevään 2017 aikana on laadittu kaavan teemoja tarkentavat kehityskuvat suunnitteluperiaatteineen sekä tulevaisuuden vaihtoehtoisia skenaarioita ja aluerakenteen ja liikennejärjestelmän vaihtoehtoista kehitystä kuvaava rakennemallityö. Kesällä 2017 saatiin tieto maakuntauudistuksen aikataulusta, jonka mukaisesti uusi maakunta käynnistäisi toimintansa vasta vuoden 2020 alussa. Maakuntauudistuksen muuttuneen aikataulun, valtuustokauden pidentymisen sekä OAS:ista saatujen aikatauluun liittyvien kommenttien pohjalta Uusimaa-kaavatyön prosessia on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että kaava valmistellaan valtuuston hyväksyttäväksi vasta vuoden 2019 aikana. Tällöin saadaan enemmän aikaa vaativalle kokonaiskaavatyölle. Kaavatyön muuttunut aikataulu ja prosessi päivitetään OAS:iin. Maakuntahallituksen kokouksessa esitellään Uusimaa-kaavan prosessia ja aikataulua sekä OAS:iin kirjattuja pää- ja alatavoitteita. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää hyväksyä Uusimaa-kaavan 2050 laadintaprosessin muuttuneen aikataulun oikeuttaa toimiston tekemään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sen mukaiset tarkistukset. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Täytäntöönpano: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Maakuntahallitus päätti hyväksyä Uusimaa-kaavan 2050 laadintaprosessin muuttuneen aikataulun oikeuttaa toimiston tekemään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sen mukaiset tarkistukset. Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua

8 MHS Tiivistelmä Uusimaa-kaavalle on taustaselvitysten pohjalta kiteytetty yhteiset suunnitteluperiaatteet, joiden mukaan kaavan valmisteluaineisto laaditaan. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat sekä rakennekaavan että seutujen kaavojen ratkaisuita. Rakennekaavassa ratkaisut esitetään yleispiirteisemmin kuin seutujen vaihekaavoissa. Monia teemoja on myös tarkoituksenmukaista käsitellä samalla tavoin eri seutujen vaihekaavoissa suunnitteluperiaatteet kertovat nämä pelisäännöt. Hallitus hyväksyy Uusimaa-kaavan suunnitteluperiaatteet. Suunnitteluperiaatteiden merkitys Kaavan analyysivaiheen (mm. kehityskuvat ja taustaselvitykset) pohjalta Uusimaa-kaavalle on kiteytetty yhteiset suunnitteluperiaatteet, joiden mukaan kaavan valmisteluaineisto laaditaan. Suunnitteluperiaatteet kertovat, miten suunnittelukysymyksiä aiotaan kaavassa ratkoa. Periaatteet saavat konkreettisen muotonsa kaavaratkaisuissa ja kaavan asiakirjoissa. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat sekä rakennekaavan että seutujen kaavojen ratkaisuita. Rakennekaavassa ratkaisut esitetään yleispiirteisemmin kuin seutujen vaihekaavoissa. Monia teemoja on myös tarkoituksenmukaista käsitellä samalla tavoin eri seutujen vaihekaavoissa ja kaavan suunnitteluperiaatteet kuvaavat nämä yhteiset pelisäännöt. Marraskuussa hallitukseen tuodaan seutujen erityiskysymykset, jotka sen sijaan keskittyvät seutujen erityispiirteisiin ja määrittelevät mihin kullakin seudulla erityisesti halutaan syventyä kaavatyössä. Uusimaa-kaavan 2050 suunnitteluperiaatteet Uusimaa-kaavan suunnitteluperiaatteet on jaettu seitsemän eri otsikon alle: 1. Kasvu kestäville vyöhykkeille 2. Elinvoimaisten keskuksien verkosto 3. Liikutaan kestävästi 4. Hyvin saavutettava Uusimaa 5. Erikoistuvat seudut ja elinkeinot 6. Vetovoimainen ympäristö 7. Toimiva yhdyskuntatekninen huolto ja kestävä energia 1. Kasvu kestäville vyöhykkeille 1-periaatteen mukaisesti kaavassa on kasvu tarkoitus pääosin ohjata kestävin kulkutavoin hyvin saavutettaville ja toiminnallisesti monipuolisille keskusta- ja taajama-alueille tukemaan kestävää liikkumista, palveluita ja keskuksia. Kaavalla on tarkoitus tukea toimintojen monipuolistumista ja sekoittumista taajamissa. Kasvu on taloudellisista ja ekologisista syistä tarkoituksenmukaista ohjata pääosin olevaan rakenteeseen. 2. Elinvoimaisten keskuksien verkosto 2-periaatteen mukaisesti kunkin alueen kasvu ohjataan sen merkittävimpiin ja saavutettavimpiin keskuksiin. Keskustojen elinvoimaisuutta tuetaan tehostamalla maankäyttöä sekä keskustoissa

9 että niiden lähialueilla. Olennaista on tukea keskustojen kehitystä monipuolisina keskittyminä (mm. keskittämällä vähittäiskauppaa keskustoihin) ja niiden omiin vahvuuksiin perustuen. 3. Liikutaan kestävästi 3- periaatteen mukaisesti kaavalla tuetaan erityisesti kestävää liikkumista seudulla mm. yhdyskuntarakennetta tiivistämällä. Aluerakenteen tasolla tuetaan kaavan keinoin sekä ytimen sisäistä liikenneverkkoa että ytimen ja seutukeskusten välisiä yhteyksiä. Myös liityntäliikenne ympäröiviltä alueilta keskuksiin on tärkeää huomioida. Kaavan välineisiin kuuluvat niin maakunnan tason yhteyksien osoittaminen kuin vaihto- ja liityntäpaikkojenkin tarkastelu. 4. Hyvin saavutettava Uusimaa 4-periaatteen mukaisesti Uudenmaan kansallista ja kansainvälistä saavutettavuutta tuetaan lento- ja meriliikenteen toimintaedellytyksillä sekä maayhteyksillä. Merkittävimpiä liikenteen solmuja ovat mm. Helsinki-Vantaan lentokenttä, satamat sekä logistiikka-alueet. Kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tulee yhteyksien avulla luoda edellytyksiä työmarkkina-alueen laajenemiselle. Tärkeitä hankkeita tähän liittyen ovat mm. Tallinna-tunneli, Lentorata, ESA-rata ja Itärata. 5. Erikoistuvat seudut ja elinkeinot 5-periaatteen mukaisesti kaavalla tuetaan elinkeinojen toiminta- ja kehittymisedellytyksiä maakunnan eri osissa kunkin toimialan tarpeiden mukaan. Kaavaratkaisussa otetaan huomioon eri alueiden vahvuudet ja erityispiirteet mm. elinkeinojen kannalta. Kaavan vaikutus elinkeinoihin on usein välillinen. Kaavan edistämiskeinoihin kuuluvat niin liikenneyhteyksien osoittaminen kuin maankäytön tehostaminen ja keskustojen tukeminenkin. 6. Vetovoimainen ympäristö 6-periaatteen mukaisesti ympäristön vetovoimaa tuetaan tunnistamalla ja turvaamalla luonnon monimuotoisuuden, maiseman, kulttuuriympäristön, luonnonvarojen ja virkistyksen kannalta merkittävien alueiden ja yhteyksien säilyminen ja kehittämismahdollisuudet. Laajoilla ja yhtenäisillä viherkokonaisuuksilla on merkitystä niin ilmastonmuutokseen vastaamiselle, luonnon monimuotoisuudelle kuin maaseutuelinkeinojen kannattavuudellekin. Vetovoimaiset ympäristöt ovat tärkeitä sekä asukkaan että matkailijan näkökulmasta. 7. Toimiva yhdyskuntatekninen huolto ja kestävä energia 7-periaatteen mukaisesti kaavalla edistetään ilmaston kannalta kestävään energiajärjestelmään siirtymistä. Kaavassa turvataan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät yhdyskuntateknisen huollon alueet ja verkostot sekä niiden kehittämistarpeet. Maakuntahallituksen kokouksessa esitellään Uusimaa-kaavan laadintaa ohjaavat suunnitteluperiaatteet. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää hyväksyä Uusimaa-kaavan 2050 suunnitteluperiaatteet.

10 Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Täytäntöönpano: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Maakuntahallitus päätti hyväksyä Uusimaa-kaavan 2050 suunnitteluperiaatteet. Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua MHS Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Uusimaa-kaavaan sisältyvien seutujen vaihekaavojen laadinnan pohjaksi on kiteytetty kunkin seudun omat erityiskysymykset, jotka esitellään maakuntahallitukselle kokouksessa. Seutujen kaavojen erityiskysymykset tarkentavat Uusimaa-kaavan yhteisiä suunnitteluperiaatteita kunkin seudun näkökulmasta. Erityiskysymykset keskittyvät seutujen erityispiirteisiin ja esittelevät mihin kullakin seudulla erityisesti halutaan syventyä seudun vaihemaakuntakaavan prosessissa. Erityiskysymykset on koottu taustaselvitysten pohjalta laajassa yhteistyössä seutujen päättäjien, asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Seutujen kaavojen erityiskysymysten merkitys Kaavan taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle koottiin yhteiset suunnitteluperiaatteet, joiden mukaan kaavan valmisteluaineisto laaditaan. Suunnitteluperiaatteet kertovat, miten suunnittelukysymyksiä aiotaan kaavassa ratkoa. Periaatteet saavat konkreettisen muotonsa kaavaratkaisuissa ja kaavan asiakirjoissa. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat sekä rakennekaavan että seutujen kaavojen ratkaisuja. Maakuntahallitus hyväksyi suunnitteluperiaatteet lokakuussa Tässä esiteltävät seutujen kaavojen erityiskysymykset taas tarkentavat kaavan suunnitteluperiaatteita kunkin seudun näkökulmasta. Erityiskysymykset on laadittu erikseen jokaiselle seudulle poliittisten ohjaustoimikuntien, kuntien virkamiesten ja muiden sidosryhmien kanssa käydyn laajan vuorovaikutuksen sekä kaavan taustaselvitysten pohjalta. Erityiskysymykset keskittyvät seutujen erityispiirteisiin ja esittelevät mihin kullakin seudulla erityisesti halutaan syventyä seudun vaihemaakuntakaavan prosessissa. Kaikki esiin nostetut aiheet eivät välttämättä tule näkymään itse kaavassa, mutta niitä käsitellään kaavatyössä esim. selvitysten tai kaavan tavoitteiden toteutumisen edistämisen kautta.

11 Seutujen vaihemaakuntakaavat laaditaan Helsingin seudulle, Länsi-Uudellemaalle ja Itä-Uudellemaalle. Tätä osa-aluejakoa tukevat osaltaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien laadinta-alueet sekä muu jo vakiintunut seuduittainen yhteistyö. Seutujen kaavojen laadinta on käynnistetty syksyllä 2017 yhteistyössä kuntien päättäjistä koostuvien poliittisten ohjaustoimikuntien sekä kuntien asiantuntijoista koostuvien asiantuntijaryhmien kanssa. Nämä ryhmät ovat olleet suuressa roolissa myös seutujen erityiskysymysten kokoamisessa. Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan erityiskysymykset Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ja MAL suunnitelman yhteensovittaminen Edellytysten luominen asuntotuotannon sekä palvelu- ja elinkeinotoiminnan merkittävälle kasvulle olemassa olevaan rakenteeseen tukeutuen Kasvun hallittu ohjaaminen keskuksiin, raideliikenteen vyöhykkeille ja muille kestävän liikkumisen alueille ympäristön arvot huomioiden Verkostomaisen joukkoliikenteen kehittämisedellytysten parantaminen. Samalla edistäen liikkumisen sujuvuutta, turvallisuutta ja vähäpäästöisyyttä Kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tärkeiden keskittymien ja liikenneyhteyksien toiminta- ja kehittämisedellytysten turvaaminen Helsinki-Vantaan lentoaseman merkityksen ja vaikutusten huomioon ottaminen Elinkeino- ja yritystoiminnan edistäminen seudun erilaiset tarpeet ja vahvuudet huomioiden Viherkehän vetovoiman vahvistaminen vastaamaan kasvavaan virkistysja matkailukysyntään Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan erityiskysymykset Henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuus Elinkeinoelämän edistäminen seudun erilaiset tarpeet ja vahvuudet huomioiden Ekologisen verkoston toimivuudesta ja luonto-arvoista huolehtiminen Uusiutuvien energiamuotojen ja yhdyskuntateknisen huollon tarpeiden huomioon ottaminen Uuden rakentamisen ohjaaminen kestävällä tavalla parhaiten saavutettaviin taajamiin Monipuolisimpien keskusten yhdyskuntarakenteen tiivistäminen Arvokkaita kulttuuriympäristöjä sekä alueen vesistöjä ja merellisyyttä hyödyntävien matkailu- ja vapaa-ajan toimintojen kehittäminen kestävällä tavalla Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan erityiskysymykset Taajamarakenteen saavutettavuuden ja liikenneverkon parantaminen Monipuolisen elinkeinorakenteen huomioon ottaminen Energia- ja kemianteollisuuden toimintaedellytysten ja kehittämismahdollisuuksien turvaaminen Keskusten tukeminen sekä vetovoimaisen asuinympäristön, sujuvan

12 arjen ja erilaisten asumismuotojen mahdollistaminen Ympäristön arvojen ja potentiaalien esiintuonti ja hyödyntäminen esim. matkailussa Porvoon aseman vahvistaminen seudun moottorina Maakuntahallituksen kokouksessa esitellään Uusimaa-kaavan seutujen vaihemaakuntakaavojen laadintaa ohjaavat erityiskysymykset sekä konkreettisia esimerkkejä niistä kullakin seudulla. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää merkitä esitellyt seutujen vaihemaakuntakaavojen erityiskysymykset tiedoksi. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Maakuntahallitus päätti merkitä esitellyt seutujen vaihemaakuntakaavojen erityiskysymykset tiedoksi. Täytäntöönpano: Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua MHS Tiivistelmä Kaavan valmistelu on edennyt siihen vaiheeseen, että valmisteluaineistosta voidaan pyytää lausunnot ja osallisten kommentit. Valmisteluaineisto koostuu Uudenmaan rakennekaavan luonnoksesta ja valmisteluaineiston selostuksesta. Lisäksi lausunnonantajilla ja osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta valmisteluaineiston taustaselvityksistä Valmisteluaineistosta on laadittu kysymyksiä, joiden tarkoitus on fokusoida palautetta kaavan valmistelun kannalta keskeisiin kysymyksiin. Lausunnonantajilla, kuten myös kaavan osallisilla, on lisäksi mahdollisuus antaa palautetta mistä vain kaavan valmisteluun liittyvästä asiasta. Asian yksityiskohtainen selostus Kaavan valmistelutilanne Uusimaa-kaavan 2050 valmistelua on jatkettu OAS:n, siitä saadun palautteen ja hallituksen hyväksymien suunnitteluperiaatteiden sekä sidosryhmäyhteistyön tuloksia hyödyntäen. OAS:iin on palautteen pohjalta tehty tarvittavat tarkistukset ja päivitetty versio on julkaistu kaavan internet-sivuilla. Myös suurin osa kaavan valmistelun tueksi tehdyistä selvityksistä on valmistunut. Kaavan valmistelu on edennyt siihen vaiheeseen, että valmisteluaineistosta voidaan pyytää lausunnot ja

13 osallisten kommentit. Kaavan aikataulun mukaisesti Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston pohjalta laaditaan kaavaehdotus keväällä Valmisteluaineiston lausunto- ja kommenttikierroksen tavoitteena on saada kaavaehdotuksen valmistelun tueksi lisää tietoa sidosryhmien ja osallisten näkemyksistä valmisteluaineistossa esitetyistä ehdotuksista uudenlaisen maakuntakaavan laadintaan. Valmisteluaineiston sisältö Uusimaa-kaavan valmisteluaineisto muodostuu seuraavista: Uudenmaan rakennekaavan luonnos: kaavakartta sekä merkinnät ja määräykset Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston selostus Uusimaa-kaavan taustaselvitykset Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston keskeisen osan muodostavat Uudenmaan rakennekaavan luonnos (oikeusvaikutteiset kaavakartta sekä merkinnät ja määräykset) sekä valmisteluaineiston selostus. Selostuksen keskiössä ovat rakennekaavan ratkaisun perustelut, sekä suunnitteluperiaatekortit, jotka kuvaavat kaavaratkaisun lähtökohtia ja ohjaavat rakennekaavan ja tulevien seutujen kaavojen ratkaisuja. Teemoittaiset suunnitteluperiaatekortit tarkentavat hallituksen hyväksymiä kaavan suunnitteluperiaatteita. Kortit kuvaavat kunkin suunnitteluperiaatteen mukaisia ratkaisuja rakennekaavan luonnoksessa, tulevia suunnitteluratkaisuja seutujen vaihekaavoissa sekä ratkaisujen pohjana käytettyjä keskeisimpiä tausta-aineistoja. Rakennekaavassa ratkaisut esitetään yleispiirteisemmin kuin seutujen vaihekaavoissa. Monia teemoja on tarkoituksenmukaista käsitellä yhdenmukaisella tavalla eri seutujen vaihekaavoissa. Suunnitteluperiaatekorteissa esitetään tähän liittyviä yleisiä linjauksia. Seutujen kaavat tarkentuvat vasta kevään 2018 aikana laajassa vuorovaikutuksessa, eikä valmisteluaineistossa esitetä niistä kaavakarttoja tai muuta yksityiskohtaista aineistoa. Vuorovaikutusta seutujen kaavojen osalta käydään mm. seutujen poliittisten ohjaustoimikuntien, seutujen asiantuntijaryhmien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Seutujen kaavojen laadinnassa täsmentyy, mitä aiheita on tarpeen käsitellä maakuntakaavatasolla. Uusimaa-kaavan hyväksymisen yhteydessä kaikki voimassaolevien kaavojen merkinnät kumotaan. Lausunnonantajilla ja osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta myös valmisteluaineiston taustamateriaalista, kuten väestö- ja työpaikkaennusteista, niihin perustuvasta rakennemallityöstä, kaavan teemojen kehityskuvien tiivistelmistä sekä muista taustaselvityksistä. Valmisteluaineistoa koskevat kysymykset

14 Valmisteluaineistosta on laadittu lausunnonantajia varten yhteiset kysymykset, joiden tarkoitus on fokusoida palautetta kaavan valmistelun kannalta keskeisiin kysymyksiin. Lausunnonantajilla, kuten myös kaavan osallisilla, on lisäksi mahdollisuus antaa palautetta mistä vain kaavan valmisteluun liittyvästä asiasta. Kysymykset koostuvat kaikkia teemoja koskevista yleisistä kysymyksistä sekä teemakohtaisista tarkentavista kysymyksistä. 1. Kaavojen sisältö ja suhde toisiinsa: Miltä rakennekaavan luonnoksen alustava kaavaratkaisu vaikuttaa? Miltä suunnitteluperiaatekorteissa esitetty seutujen kaavojen alustava sisältö vaikuttaa? Onko suunnitteluperiaatekorteissa esitetty tehtävänjako rakennekaavan ja seutujen kaavojen välillä mm. sisällön ja yleispiirteisyyden suhteen sopiva? 2. Maakuntakaavan tarkkuustason suhde muuhun suunnitteluun: Onko suunnitteluperiaatekorteissa esitetty listaus maakuntakaavassa käsiteltäviksi asioiksi oikeansuuntainen? Mitä asioita tulisi maakuntakaavan yleispiirteisyyden vuoksi jättää kuntakaavoituksessa ratkaistaviksi? Mitä sellaisia informatiivisia merkintöjä, jotka ratkaistaan muualla (esim. erilaisissa viranomaispäätöksissä), tulisi esittää maakuntakaavassa? 3. Näkökulmat ja tausta-aineistot: Onko kunkin teeman suunnitteluperiaatekortissa otettu huomioon kaikki oleelliset näkökulmat ja tausta-aineistot? Valmisteluaineiston vuorovaikutus Valmisteluaineistosta pyydetään keskeisten sidosryhmien lausunnot. Lisäksi valmisteluaineistoa esitellään lausunnonantajille ja muille osallisille klo 13 alkaen Ilmarisen auditoriossa Länsi-Pasilassa (Palkkatilanportti 1, Helsinki). Valmisteluaineisto laitetaan julkisesti nähtäville liiton kotisivuille. Kevään aikana osana kaavaehdotuksen laadintaa tullaan sidosryhmille järjestämään erilaisia tapaamisia, tilaisuuksia ja kyselyitä erityisesti seutujen kaavoihin liittyen. Maakuntahallituksen kokouksessa esitellään Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston keskeiset osat eli Uudenmaan rakennekaavan luonnos (oikeusvaikutteiset kaavakartta sekä merkinnät ja määräykset), rakennekaavan ratkaisuja perusteleva selostus sekä teemoittaiset suunnitteluperiaatekortit. Nämä ovat myös kokouksen oheismateriaalina. Maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen aineisto täydennetään ja viimeistellään lausunnoille lähettämistä ja osallisten kommentointia varten. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää hyväksyä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) merkitä tiedoksi Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineiston oikeuttaa toimiston lähettämään valmisteluaineiston lausunnoille sekä

15 asettamaan sen esille sähköisesti osallisten kommentointia varten oikeuttaa toimiston viimeistelemään ja täydentämään valmisteluaineiston ennen sen lähettämistä lausunnoille ja kommenteille. Vastuujohtaja: Valmistelija: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Päätös: Maakuntahallitus päätti hyväksyä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) merkitä tiedoksi Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineiston oikeuttaa toimiston lähettämään valmisteluaineiston lausunnoille sekä asettamaan sen esille sähköisesti osallisten kommentointia varten oikeuttaa toimiston viimeistelemään ja täydentämään valmisteluaineiston ennen sen lähettämistä lausunnoille ja kommenteille. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Uusimaa-kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä ja lausunnoilla Valmisteluaineistosta saatiin 75 lausuntoa, mm. kaikki Uudenmaan kunnat antoivat lausunnon. Mielipiteitä saatiin 92 kpl, joista valtaosa yksityishenkilöiltä, loput järjestöiltä, yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Palaute on nyt käyty läpi ja hallitukseen tuodaan tiedoksi palautteen yhteenveto sekä linjattaviksi merkittävimpiin avoimiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Valmisteluaineiston palaute Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineisto oli nähtävillä ja lausunnoilla Valmisteluaineistosta saatiin 75 lausuntoa, mm. kaikki Uudenmaan kunnat antoivat lausunnon. Mielipiteitä saatiin 92 kpl, joista valtaosa yksityishenkilöiltä, loput järjestöiltä, yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Uusimaa-kaavan valmisteluaineisto koostui rakennekaavan luonnoksesta sekä kaavan laadintaa ohjaavista suunnitteluperiaatekorteista. Lisäksi lausunnonantajilla ja osallisilla oli mahdollisuus antaa palautetta valmisteluaineiston taustamateriaalista. Kevään aikana on kaavan eri sidosryhmille myös järjestetty erilaisia tapaamisia, tilaisuuksia ja kyselyitä

16 erityisesti seutujen kaavojen laadintaan liittyen. Lausunnoissa eniten nousivat esiin: Liikkuminen, joukkoliikennekäytävät ja logistiikan kehityskäytävät Kestävän kasvun vyöhykkeet ja keskukset Kauppa Kaavan ohjausvaikutus ja tulkinta Mielipiteissä eniten nousivat esiin: Inkoo-Raaseporin tuulivoima-alue Malmin lentokenttä Ampumaradat Merkittävimmät avoimet asiat ja niihin liittyvät toimepide-ehdotukset Valmisteluaineistosta saatu palaute on nyt käyty läpi ja hallitukseen tuodaan tiedoksi palautteen yhteenveto sekä linjattaviksi merkittävimpiin palautteesta esiin nousseisiin avoimiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Tässä esiteltyen, merkittävimpien päätettävien toimenpiteiden lisäksi kokouksen esittelyssä kerrotaan näihin palautteisiin liittyvät muut toimenpide-ehdotukset. Kaavan prosessiin ja vuorovaikutukseen liittyvä merkittävin palaute: Monet tahot haluavat olla mukana kaavatyössä, erityisesti seutujen kaavojen valmistelussa Helsingin seudun kaavan yhteensovittaminen MAL-työn kanssa on tärkeää Kaavatyön kiireinen aikataulu ei saa heikentää vuorovaikutusta ja vaikutusmahdollisuuksia kaavaan, tarvitaan seutujen kaavojen luonnosvaihe Tähän palautteeseen liittyvät toimepide-ehdotukset: Asetetaan seutujen kaavojen luonnokset nähtäville ja lausunnoille syys-lokakuussa 2018 ja päivitetään Uusimaa-kaavan aikataulua vastaavasti mutta edelleen siten, että kaavakokonaisuus viedään maakuntavaltuustoon hyväksyttäväksi vuoden 2019 aikana. Liikenneteemaan liittyvä merkittävin palaute: Tallinna-tunnelin linjausvaihtoehdot palautteessa: linjaus FinEstLink-hankkeen mukaisesti Helsingin kautta, Keilaniemi huomioon ottaen tai kolme eri vaihtoehtoa (Helsinki, Espoo, Kirkkonummi) Itärata: varautuminen Itärataan tulee palautteen mukaan säilyttää kaavassa, mutta palautteessa oli esillä vaihtoehtoisia linjauksia Itäradalle, kuten taajamarata Porvooseen tai Porvoo-Kouvola-linjaus Yleisesti ottaen palautteessa esille nousivat erilaiset, keskenään kilpailevat kehityskäytävät ja ratahankkeet. Näihin kaivataan priorisointia, koska kaikkia ei voida merkitä kaavaan, kaikkia ei varmaankaan tulla toteuttamaan ja moni kokonaan uutena esitetty linjaus edellyttää mittavia lisäselvityksiä, jotka viivästyttäisivät kaavaprosessia. Tähän palautteeseen liittyvät toimepide-ehdotukset: Tallinna-tunneli: mennään luonnosvaiheeseen FinEstLink-hankkeen Helsingin kautta kulkevalla linjauksella, koska Espoon linjauksen selvitykset puuttuvat toistaiseksi ja kunnan tai liikenneviranomaisten

17 lausunnoissa ei ole selkeästi viitattu Espoon linjausvaihtoehtoon Itärata: mennään luonnosvaiheeseen voimassa olevassa maakuntakaavassa osoitetulla Lentorataan tukeutuvalla linjauksella (lentoasema- Keravan pohjoispuoli- Porvoo-Kotka), eikä esitetä taajamarataa Porvooseen, koska maankäytön tarpeet eivät puolla uutta linjausta ja ei ole tullut esiin muitakaan uutta ratalinjausta puoltavia seikkoja. Itäradan Porvoo-Kouvola -linjauksen osalta mennään luonnosvaiheeseen samoin nykyisellä Porvoosta Kouvolaan osoittavalla yhteystarvenuolella, koska valtakunnan tason uudempia päätöksiä tai selvityksiä ei Itäradan linjaukseen liittyen ole tehty. Keskenään kilpailevat kehityskäytävät ja ratahankkeet: mennään luonnosvaiheeseen Etelä-Suomen kehityskäytäväanalyysien tuloksien pohjalta tehdyllä, valmisteluaineistossakin esitetyllä priorisoinnilla, joka myös valtion toimijoiden näkemysten mukainen. Odotetaan valtakunnallista 12 vuoden liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja sen priorisointeja, ennen kuin ryhdytään uusiin rataselvityksiin. Mahdolliset uudet ratasuunnat tulee selvittää yhteistyössä valtion ja naapurimaakuntaliittojen kanssa. Valmisteluaineistossa esitetty kehityskäytävien priorisointi perusteluineen: Aluetalouden ja työmarkkina-alueen laajentamisen näkökulmasta ensisijaisesti kehitettäviä kasvukäytäviä ovat Helsinki Tampere ja Helsinki Turku-kehityskäytävät osahankkeineen. Näistä Tampereen suunnan potentiaalit ovat jo nykyisellään suuremmat johtuen Tampereen seudun suuremmasta väkiluvusta, suuremmasta ennakoidusta kasvusta, laajemmasta takamaasta (erilainen liikenteen solmupiste) ja myös Lentoradan ja siihen linkittyvän Tallinna-tunnelin luomasta kansainvälisen saavutettavuuden parantumisesta koko Suomen osalta. Logistiikan ja tavaraliikenteen näkökulmasta ensisijaisesti kehitettäviä kasvukäytäviä ovat Helsinki Tampere ja Helsinki Lahti Kouvola kehityskäytävät osahankkeineen. Pidemmällä aikavälillä sekä henkilö- että tavaraliikenteen osalta aluetalouden ja työmarkkina-alueen laajentamisen näkökulmasta tärkeitä uusia avauksia ovat Tallinnan suunnan ja Euroopan yhteyden kehittäminen osahankkeineen sekä Pietarin suunnan kehittäminen osahankkeineen. Tuulivoimaan liittyvä merkittävin palaute: Useiden mielipiteiden mukaan Inkoon-Raaseporin edustan merialueella tutkittu tuulivoimalle soveltuva alue on poistettava maakuntakaavasta mm. maisema-, luonto- ja meluvaikutusten perusteella Tähän palautteeseen liittyvät toimepide-ehdotukset: Inkoo-Raaseporin merialueen tuulivoima-alue pidetään mukana Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan luonnoksessa, koska tuoreet selvitykset eivät osoita sille esteitä. Alue perustuu jo voimassa olevassa maakuntakaavassa osoitettuun tuulivoimalle soveltuvan alueen ominaisuusmerkintään, joka Uusimaa-kaavassa osoitetaan kauemmas rannikosta. Lisäksi Suomi on sitoutunut ilmastopäästöjä vähentäviin tavoitteisiin, jotka edellyttävät mm. uusiutuvan päästöttömän energian tuotannon edistämistä. Tätä tavoitetta tulee edistää myös maakuntakaavoituksella.

18 Malmin korvaavaan kenttään liittyvä merkittävin palaute: Useiden mielipiteiden mukaan Malmin kenttä on säilytettävä nykyisessä käytössään tai sille on osoitettava korvaava kenttä (mm. Nummelan kenttä on mielipiteissä mainittu osaratkaisuna) Tähän palautteeseen liittyvät toimepide-ehdotukset: LVM tullee käynnistämään uudet selvitykset Malmin korvaavasta kentästä. Malmin korvaavan kentän käsittelyä ei oteta mukaan Uusimaa-kaavan 2050 prosessiin, koska tarvittavat valtion päätökset ja selvitykset puuttuvat. Ampumaratoihin liittyvä merkittävin palaute: Ampumaratalain mukainen ampumaratojen kehittämissuunnitelma tulee laatia ja sen tulee olla ohjeena maakuntakaavaa laadittaessa Alueellisesti tärkeimpien ampumaratojen tulisi näkyä maakuntakaavassa Riittävästä osallisuudesta ampumaratatoimijoiden kanssa huolehdittava Tähän palautteeseen liittyvät toimepide-ehdotukset: Ampumaratojen kehittämissuunnitelman laatimista jatketaan ja siihen osallistetaan riittävässä määrin sidosryhmiä. Suunnitelma toimii kaavan tausta-aineistona. Kaavan palautteen pohjalta päivitetty aikataulu Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston ja siitä saadun palautteen sekä hallituksen toimenpidelinjauksien pohjalta seutujen kaavaluonnoksia laaditaan kesän ja alkusyksyn 2018 aikana. Syys-lokakuussa 2018 seutujen vaihemaakuntakaavojen luonnokset asetetaan nähtäville ja lausunnoille. Palautteen pohjalta muodostetaan kaavaehdotukset, joista pyydetään lausunnot vuoden 2019 alkupuolella. Varsinaiset kaavaehdotukset on tarkoitus asettaa nähtäville keväällä 2019 ja saattaa kaavakokonaisuus maakuntavaltuustoon hyväksyttäväksi ennen vuoden 2019 loppua. Seutujen kaavaluonnoksiin liittyvän lausunto- ja kommenttikierroksen tavoitteena on saada kaavaehdotuksen valmistelun tueksi lisää tietoa sidosryhmien ja osallisten näkemyksistä uudenlaisen maakuntakaavan laadintaan. Kesän ja syksyn aikana tullaan kaavan sidosryhmille järjestämään myös erilaisia tapaamisia, tilaisuuksia ja kyselyitä seutujen kaavoihin liittyen. Tavoitteena on entistä laajempi sidosryhmävuorovaikutus. Vuorovaikutusta seutujen kaavojen osalta käydään mm. seutujen poliittisten ohjaustoimikuntien, seutujen asiantuntijaryhmien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Uusimaa-kaavan OAS:iin tehdään palautteen ja siihen liittyvien toimenpiteiden pohjalta tarvittavat tarkistukset mm. päivitetyn aikataulun, seutujen kaavojen luonnosten nähtävillä ja lausunnoilla olon sekä rakennekaavan muutoksen osalta ja päivitetty versio julkaistaan kaavan internet-sivuilla. Maakuntahallituksen toukokuun kokouksessa esitellään Uusimaa-kaavan valmisteluaineistosta saadun palautteen yhteenveto sekä merkittävimpiin

19 avoimiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Tavoitteena on, että hallitus päättää näistä toimenpiteistä kesäkuun kokouksessaan. Saadut palautteet ovat myös tutustuttavana maakuntahallituksen kokouksessa. Maakuntajohtajan varamiehen ehdotus: Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta saadun palautteen sekä merkittävimpiin avoimiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Merja Vikman-Kanerva Ilona Mansikka Maakuntahallitus päätti merkitä tiedoksi Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta saadun palautteen sekä merkittävimpiin avoimiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Täytäntöönpano: Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS

Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Maakuntahallitus 147 23.10.2017 Uusimaa-kaava 2050: suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen 202/05.00/2016 MHS

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: valmisteluaineiston lähettäminen lausunnoille ja kommentoitavaksi

Uusimaa-kaava 2050: valmisteluaineiston lähettäminen lausunnoille ja kommentoitavaksi Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Maakuntahallitus 147 23.10.2017 Maakuntahallitus 168 20.11.2017 Maakuntahallitus 12 12.02.2018 Uusimaa-kaava

Lisätiedot

202/05.00/2016 MHS

202/05.00/2016 MHS Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Maakuntahallitus 147 23.10.2017 Maakuntahallitus 168 20.11.2017 Maakuntahallitus 12 12.02.2018 Maakuntahallitus

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen 4

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen 4 PÖYTÄKIRJA 11/2018 1 Maakuntahallitus AIKA 18.06.2018 klo 08:30-10:35 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 134 Kokouksen järjestäytyminen 4 135 Uusimaa-kaava

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 6

Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 6 ASIALISTA 1/2017 1 AIKA, klo 09:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4 3 Kokouskäytännöt 5 4 Uusimaa

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7 MUISTIO 1/2017 1 AIKA 24.10.2017 klo 09:00-10:49 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4 3 Kokouskäytännöt 5

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 20c

KUUMA-johtokunta Liite 20c KUUMA-johtokunta 11.4.2018 20 Liite 20c Uusimaa-kaavan valmisteluaineisto on lausunnoilla ja nähtävillä 27.2.-13.4.2018 Tulevaisuustarkastelut Tulevaisuustarkastelu ja väestöennusteet kaavan tavoitteiden

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja rooli 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7 MUISTIO 1/2017 1 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan AIKA 25.10.2017 klo 09:30-11:22 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, maakuntasali. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 78 Kokouksen järjestäytyminen 6

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, maakuntasali. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 78 Kokouksen järjestäytyminen 6 PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Maakuntahallitus AIKA 21.05.2018 klo 08:30-10:50 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, maakuntasali. Strateginen kokous. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 78 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja roolit 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja roolit 4. 3 Kokouskäytännöt 5. 4 Uusimaa kaavan prosessi ja aikataulu 7 MUISTIO 1/2017 1 AIKA 26.10.2017 klo 08:30 10:21 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ohjaustoimikunnan tehtävät ja roolit 4 3 Kokouskäytännöt

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Hotelli Pasila, Maistraatinportti 3, Helsinki. Strateginen kokous, jonka jälkeen liikenneseminaari. Otsikko Sivu. 146 Kokouksen järjestäytyminen 5

Hotelli Pasila, Maistraatinportti 3, Helsinki. Strateginen kokous, jonka jälkeen liikenneseminaari. Otsikko Sivu. 146 Kokouksen järjestäytyminen 5 PÖYTÄKIRJA 12/2018 1 Maakuntahallitus AIKA 20.08.2018 klo 08:35-10:15 PAIKKA Hotelli Pasila, Maistraatinportti 3, Helsinki. Strateginen kokous, jonka jälkeen liikenneseminaari. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 143 Kokouksen järjestäytyminen 5

Otsikko Sivu. 143 Kokouksen järjestäytyminen 5 PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 23.10.2017 klo 08:00-09:37 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 143 Kokouksen järjestäytyminen 5 144 Eron myöntäminen

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Sisällysluettelo MAANKJ, :00, Pöytäkirja

Sisällysluettelo MAANKJ, :00, Pöytäkirja Sisällysluettelo MAANKJ, 4.3.2019 08:00, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 14 Kokouksen avaus ja sen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 15 Pöytäkirjan tarkastaminen... 4 16 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050 VALMISTELUAINEISTON SELOSTUS

Uusimaa-kaava 2050 VALMISTELUAINEISTON SELOSTUS Uusimaa-kaava 2050 VALMISTELUAINEISTON SELOSTUS äillä aineksilla saadaan aikaan se mehevä kakku, josta riittää jaettavaa. ato kaavaa netissä ja kerro mitä tykkäät Nähtävillä 27.2. 13.4.2018 SISÄLLYS Tiivistelmä...

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka 15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta Kirkkonummen kunnan lausunto Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta Taustaa lausunnolle Uudenmaan liitto on ohjeistanut lausunnonantajien ja osallisten palautemahdollisuutta laatimalla kysymyksiä, joiden

Lisätiedot

Uusimaa-kaava Uudenmaan liitto 2018 Päivitetty 9/2019. Ydinalue. Helsingin seudun viherkehä. Ylimaakunnallinen viheryhteys.

Uusimaa-kaava Uudenmaan liitto 2018 Päivitetty 9/2019. Ydinalue. Helsingin seudun viherkehä. Ylimaakunnallinen viheryhteys. Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe Seudulliset yleisötilaisuudet KAAVOITUSMENETTELY MAAKUNTAKAAVA (MRL 19 Maakunnan liiton tehtävät, MRL 25 Maakunnan suunnittelun tehtävät, MRL 26 Maakunnan

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 25.09.2017 klo 08:40-10:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 134 Kokouksen järjestäytyminen 4 135 Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ajankohtaista kaavatyössä 4. 3 Seudun kaavan luonnosaineiston kommentointi 6. 4 Kaavatyön vuorovaikutus 7

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ajankohtaista kaavatyössä 4. 3 Seudun kaavan luonnosaineiston kommentointi 6. 4 Kaavatyön vuorovaikutus 7 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 08.03.2018 klo 08:30 10:40 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ajankohtaista kaavatyössä 4 3 Seudun kaavan luonnosaineiston

Lisätiedot

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntavaltuusto 11.3.2013 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Muut suunnitelmat ja selvitykset Maakuntakaavoitusseminaari

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi) OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kymenlaakson maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kokonaismaakuntakaavan lähtökohdat Aiemmin vahvistetut maakuntakaavat Maakuntakaavan toteutumisen seurantaraportti Maakuntakaavan ajantasaisuusarviointi

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050 UUDENMAAN RAKENNESUUNNITELMA

Uusimaa-kaava 2050 UUDENMAAN RAKENNESUUNNITELMA Ydinalue Kehysalue Keskukset Helsingin seudun viherkehä Ylimaakunnallinen viheryhteys Muu maankäyttö Logistiikan kehityskäytävät Kansainvälisesti merkittävät satamat ja niiden meriyhteydet Kansainvälinen

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 MAAKUNTAKAAVOITUS on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. KAAVA ON KARTTA TULEVAISUUTEEN Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

SELOSTUS. Uusimaa-kaava 2050 Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavojen ehdotukset

SELOSTUS. Uusimaa-kaava 2050 Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavojen ehdotukset Uusimaa-kaava 2050 Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavojen ehdotukset äillä aineksilla saadaan aikaan se mehevä kakku, josta riittää jaettavaa. ato kaavaa netissä ja kerro

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa 4.4.2019 Annaelina Isola, kaavoituspäällikkö Esityksen sisältö 1. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset 2. Liikennevaraukset Pohjois-Savossa 3. Liikennevarausten toteutuneisuus

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntakaavan. uudistaminen. Kaavaluonnos valmistunut. Maakuntakaavan. uudistaminen

Uudenmaan maakuntakaavan. uudistaminen. Kaavaluonnos valmistunut. Maakuntakaavan. uudistaminen Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen Kaavaluonnos valmistunut Maakuntakaavan uudistaminen Maakuntakaavan uudistamisen (Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava) luonnos on valmistunut! Maakuntakaavan uudistamisessa

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Kulttuuritalo Grand, kabinetti Segerstråle, Piispankatu 26, Porvoo. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ajankohtaista kaavatyössä 4

Kulttuuritalo Grand, kabinetti Segerstråle, Piispankatu 26, Porvoo. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Ajankohtaista kaavatyössä 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 15.03.2018 klo 09:30 12:00 PAIKKA Kulttuuritalo Grand, kabinetti Segerstråle, Piispankatu 26, Porvoo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Ajankohtaista kaavatyössä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050 valmisteluaineisto: UUDENMAAN RAKENNEKAAVAN LUONNOS KAAVAKARTTA SEKÄ MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET. Nähtävillä

Uusimaa-kaava 2050 valmisteluaineisto: UUDENMAAN RAKENNEKAAVAN LUONNOS KAAVAKARTTA SEKÄ MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET. Nähtävillä Uudellemaalle pitää olla myös helppo tulla jok Suomea - - ja maailmaltakin. Uusimaa-kaava 2050 valmisteluaineisto: UUDENMAAN RAKENNEKAAVAN LUONNOS KAAVAKARTTA SEKÄ MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Nähtävillä 27.2.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot