Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö"

Transkriptio

1 Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Käytännön tarkoitus Tavoitteena on edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun heidän läheisellään on mielenterveyden häiriö. Päivä on voimavarapainotteinen sisältäen virkistystä yhteistä toiminnan kautta. Tavoitteena on myös vertaistuen jakaminen. Päivän sisältö on suunniteltu siten, että päivän toteuttaminen ei vaadi paljon resursseja. Käytännön tausta ja kehittämisen perusteet Ikääntyvät omaiset kuuluvat sukupolveen, jonka keskuudessa mielenterveyden häiriöihin liittyy usein häpeää ja leimautumisen pelkoa. Omaistoimintaan mukaan lähteminen voidaan tällöin kokea erityisen vaikeana. Ikääntyville omaisille suunnatut virkistyspäivät ovat osoittautuneet matalan kynnyksen toiminnaksi, joihin on uutena osallistuja helpompi tulla, kuin esimerkiksi vertaistukiryhmään. Omaiset voivat yhteisen tekemisen puitteissa jakaa kokemuksiaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien omaisten kanssa ja siten saada tarvitsemaansa vertaistukea. Yksittäiseen virkistyspäivään on myös helpompi irrottautua sitovasta hoivasuhteesta. Myös se, että on voinut osallistua yhdessä läheisen sairastuneen kanssa on ollut osalle osallistujista tärkeää. Käytännön tyyppi Palvelukäytännöt Käytännön alue Sosiaali- ja terveystoimen ja seurakunna ammattilaiset, järjestöjen vapaehtoistoimiat Vastuuhenkilö Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Vastuuhenkilön sähköposti mari.helin-tuominen@omaiset-tampere.fi Hankkeen tai organisaation www-sivu Mallinnuksen tila Mallinnus valmis Käytännön toimeenpanomalli Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö 1. Kootaan Irti arjesta virkistyspäivän työryhmä ja laaditaan toimintasuunnitelma Kartoitetaan virkistyspäivän suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin osallistuvat tahot (esim. järjestöt, kuntatoimijat, seurakunnat, omaiset). Osallistujat tapaavat tutustuen toisiinsa. He myös laativat yhdessä virkistyspäivän toimintasuunnitelman, jossa määritellään virkistyspäivän kohderyhmä (ikääntyvät omaiset / ja heidän läheisensä) ja tavoitteet (mahdollistaa ikääntyvien omaisten virkistäytyminen ja vertaistuen jakaminen) sekä sisältö (esimerkiksi keskustelu, liikunta, yhteislaulu, askartelu). Näihin vaikuttavat käytettävissä olevat resurssit, joten myös ne tulee määrittää. Lisäksi laaditaan tarpeenmukainen tiedotussuunnitelma, jotta tietoa virkistyspäivästä tavoittaa kohderyhmän. Tiedotuksessa voidaan pyytää alueellisten toimijoiden tukea laatimalla virkistyspäivästä kertova esite, jota ikääntyviä omaisia tapaavat ammattilaiset voivat jakaa. Myös alueellisissa lehdissä julkaistut monesti maksuttomat - ennakkojutut herättävät usein ikääntyvien omaisten mielenkiinnon. Sovitaan myös osallistujien tehtäväjako. 2. Toteutetaan Irti arjesta virkistyspäivä Virkistyspäivä toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa on hyvä olla valmius tehdä suunnitelmaan myös

2 muutoksia, mikäli ne ovat tarpeellisia. Usein on hyvä kartoittaa suullisesti / kirjallisesti virkistyspäivään osallistuneiden kokemuksia virkistyspäivästä. Tällöin voidaan pyytää palautetta, ovatko osallistujat kokeneet virkistyspäivän virkistävänä, onko vertaistuen jakaminen ollut mahdollista, mitä mahdollisesti jäänyt puuttumaan, mikä erityisesti koettu hyvänä jne. 3. Arvioidaan Irti arjesta - virkistyspäivä ja laaditaan mahdollinen jatkosuunnitelma Virkistyspäivän jälkeen arvioidaan työryhmässä virkistyspäivää. Osallistujilta saadun palautteen avulla on hyvä arvioida miten virkistyspäivä on vastannut toimintasuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin ja osallistujien tarpeisiin. Arvioinnissa tulee huomioida myös ikääntyvien omaisten / ja heidän läheisiltään saadun palautteen lisäksi järjestämiseen osallistuneiden kokemuksia virkistyspäivästä. Mikäli virkistyspäivä nähdään tarpeelliseksi järjestää uudelleen, aloitetaan virkistyspäivän prosessi uudelleen työryhmän toiminta nykyisellä kokoonpanolla tai uuden kokoamisella. Näkökulmat ja aihealueet Tehtävät ja työnjako Asiakasnäkökulma: Ilmoittautuu itse tai ammattilaisen välityksellä virkistyspäivään. Ammattilaissnäkökulma: Koordinoi tilaisuuden järjestämisen / toteutuksen ja arvioinnin yhteistyössä eri toimitahojen (sosiaali- ja terveystoimen ja seurakunnan ammattilaisten sekä järjestöjen vapaaehtoistoimijoiden) kanssa. Organisatorinen näkökulma: Valtuuttaa ammattilaiset käyttämään resursseja (kuten henkilöstö, tila, raha) sovitusti virkistyspäivän suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Toimijat Asiakasnäkökulma: Ikääntyvät omaiset, joiden läheisellä on mielenterveyden häiriö (diagnosoitu tai diagnosoimaton). Ammattilaissnäkökulma: Sosiaali- ja terveystoimen ja seurakunnan ammattilaiset sekä järjestöjen vapaaehtoistoimijat. Organisatorinen näkökulma: Toimipaikkojen johto. Tiedot, taidot ja välineet Asiakasnäkökulma: Ottaa yhteyttä tilaisuuden järjestäjään ja ilmoittautuu mukaan. Ammattilaissnäkökulma: Vuorovaikutustaidot sekä omais- ja vanhustyön perustietoa. Organisatorinen näkökulma: Tarjoaa resurssit (henkilöstö, tilat ja materiaalit) tilaisuuden järjestämiseen (suunnittelu, toteutus, arviointi). Periaatteet ja säännöt Asiakasnäkökulma: Asiakkaan tulee huomioida toiset osallistujat tasavertaisina itsensä kanssa. Ammattilaissnäkökulma: Ammattilaisten tulee noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja omaan työhön liittyvää lainsäädännön vaatimuksia.

3 Organisatorinen näkökulma: Organisaation tulee noudattaa omaa toimialaa koskevaa lainsäädäntöä ja eettisiä ohjeita. Lait ja asetukset Asiakasnäkökulma: Ammattilaissnäkökulma: Organisatorinen näkökulma: Talous Asiakasnäkökulma: Mahdolliset matkakulut tilaisuuteen osallistumiseksi. Lisäksi mahdollisesti ruoka / kahvi ja materiaalimaksu, mikäli tilaisuuden järjestäjät eivät niitä kustanna. Ammattilaissnäkökulma: Ammattilaisella oltava organisaatiolta saatu valtuutus osallistua. Organisatorinen näkökulma: Organisaatio tarjoaa tarvittavat resurssit (henkilöstö, tila, materiaalit).

4 Käyttöönoton seuranta ja arvointi: Käyttöönottava kunta Tampere, Nokia, Ruovesi Käytännön sovellusympäristö Kunnan vanhuspalvelut, mielenterveyspalvelut, seurakunta, järjestöt Käyttöönoton yleiset tavoitteet ja aikataulu Irti arjesta-virkistyspäivien järjestämiseen osallistuvat alueelliset toimijat eri toimipaikoista. Irti arjesta-virkistyspäivät otetaan käyttöön eri alueilla (kunnittain). Irti arjesta-virkistyspäiviin osallistuvat ikääntyvät omaiset ja tavoitetaan myös uusia ikääntyviä omaisia. Irti arjesta-virkistyspäivien osallistujat kokevat tilaisuudet virkistävinä ja vertaistuen jakamisen mahdollistavina. Käyttöönoton ja arvioinnin resurssit Henkilöstö ja materiaalikulut. Käyttöönoton vastuuhenkilö Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry / Mari Helin-Tuominen Käyttöönoton arvioinnin vastuuhenkilö Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Käyttöönoton arvioinnin tulokset Irti arjesta-virkistyspäivät ovat osoittauneet toimivaksi tavaksi edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö. Virkistyspäivä tarjoaa ikääntyville omaisille mahdollisuuden virkistäytymiseen (irtiotto arjesta) ja vertaistuen jakamisen. Vapaaehtoistoimijoiden mukanaolo monipuolistaa virkistyspäivän sisältöjä ja tuo lisäresursseja virkistyspäivän järjestämiseen. Virkistyspäivässä mukanaolo syventää ammattilaisten omaistyön osaamista ja tarjoaa mahdollisuuden ikääntyviin omaisiin sekä vapaaehtoistoimijoihin tutustumiseen. Käyttöönoton vaihe tai tila Seruanta ja arvionti valmis Tilan tai vaiheen valmistuminen (arvio/toteutunut) Osatehtävä 1: Nyky- ja tavoitetilan analyysi Osatehtävä 2: Koulutus ja perehdytys Vapaaehtoistoimijoiden kanssa keskusteltu ikääntyvien omaisten hyvinvoinnista ja sen vahvistamisen keinoista virkistystoiminnan avulla vahvistaen tällä tavoin vapaaehtoistoimijoiden omaistyön osaamista.lisäksi keskusteltu ja sovittu yhteisistä toimintaperiaatteista sekä virkisitystoiminnan tavoitteista ja sisällöistä. Myös ammattilaisten kanssa keskusteltu näistä em. asioista. Virkistyspäivien suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa ollut koko ajan mukana Koto-hankkeen työntekijä muiden alueellisten toimijoiden kanssa yhteistyössä.

5 Vapaaehtoistoimijat, vanhustyön sosiaalityöntekijät, kotipalveluohjaaja, diakoniatyöntekijä ja fysioterapeutti. Perehdytys sujunut hyvin mahdollistaen yhteistyön rakentamisen ja syventämisen. Osatehtävä 3: Käytännön toimeenpano Arviointikysymykset Missä määrin ikääntyvät omaiset osallistuvat virkistyspäivään? Missä määrin virkistystoiminnalle määritetyt tavoitteet saavutettiin? Mikä merkitys toiminnalla on ollut osallistujille (ikääntyvät omaiset, vapaaehtoistoimijat ja ammattilaiset)? Ikääntyvät omaiset, vapaaehtoistoimijat ja ammattilaiset. Suullinen ja kirjallinen palaute virkistyspäivään osallistuneilta ikääntyviltä omaisilta. Lisäksi suullinen palaute toimintaan osallistuneilta vapaaehtoistoimijoilta ja ammattilaisilta. Tieto analysoitu sisällönanalyysillä. Lopuksi vielä arviointia koostettu moniäänisessä työryhmässä. Virkistystoimintaan osallistui ikääntyviä omaisia, joista osa oli aiemmin omaistoiminna ulkopuolella olleita omaisia. Virkistystoiminnalle asetetut tavoitteet saavutettiin. Toiminnan järjestämiseen osallistuvien järjestäjien omaistyön osaaminen vahvistui ja osallistujat kokivat osallistumisen mielekkääksi. Osatehtävä 4: Nykytilan analyysi toimeenpanon jälkeen Osatehtävä 5: Loppuanalyysi ja johtopäätökset Irti arjesta-virkistyspäiviin osallistuneet ikääntyvät omaiset, vapaaehtoistoimijat ja ammattilaiset. Lisäksi Koto-hankkeen moniäänisen (ikääntyvät omaiset, ammattilaiset ja vapaaehtoistoimijat) työryhmän osallistujat. Irti arjesta-päivään osallistuneilta ikääntyviltä omaisilta kerättiin kirjallinen ja suullinen palaute. Lisäksi vapaaehtoistoimijoiden ja ammattilaisten kanssa arvioitu tilaisuuksien onnistumista. Lisäksi Koto-hankkeen moniäänisessä työryhmässä arvioitu kerättyä palautetta. Irti arjesta-virkistyspäivät ovat osoittauneet toimivaksi tavaksi edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö. Virkistyspäivä tarjoaa ikääntyville omaisille mahdollisuuden virkistäytymiseen (irtiotto arjesta) ja vertaistuen jakamisen. Vapaaehtoistoimijoiden mukanaolo monipuolistaa virkistyspäivän sisältöjä ja tuo lisäresursseja virkistyspäivän järjestämiseen. Virkistyspäivässä mukanaolo syventää ammattilaisten omaistyön osaamista ja tarjoaa mahdollisuuden ikääntyviin omaisiin sekä vapaaehtoistoimijoihin tutustumiseen.

Varhain vanhemmaksi. Käytännön tyyppi Palvelukäytäntö. Käytännön alue Äitiysneuvola, sosiaalitoimi, perhetyö

Varhain vanhemmaksi. Käytännön tyyppi Palvelukäytäntö. Käytännön alue Äitiysneuvola, sosiaalitoimi, perhetyö Varhain vanhemmaksi Käytännön tarkoitus Varhain vanhemmaksi toimintamallissa äitiysneuvolan terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä ja raskaana oleva nuori kumppaneineen tapaavat yhteisvastaanotolla normaalin

Lisätiedot

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Käytännön tarkoitus Kunnallisessa päätöksenteossa virkamiehet arvioivat päätösesityksiä valmistellessaan, minkälaisia eri vaihtoehtojen vaikutukset ovat ja luottamus

Lisätiedot

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Juha Koivisto, THL Pasi Pohjola, THL REA = Relational Evaluation Approach REA-työkalu perustuu relationaalisen arvioinnin lähestymistapaan,

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun Käytännön tarkoitus Päätavoite: Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvoinnin tukeminen ja osallisuuden lisääminen siirtymävaiheessa. Osatavoitteet: Lisätä

Lisätiedot

ART- ja stressinhallintaryhmät

ART- ja stressinhallintaryhmät ART- ja stressinhallintaryhmät Käytännön tarkoitus Tarkoituksena on edistää nuorten mielenterveyttä ennaltaehkäisemällä mielenterveyshäiriöiden syntymistä sekä auttaa lievistä mielenterveyshäiriöistä kärsiviä

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -toimintamalli

Järjestötapaaminen -toimintamalli 1 Järjestötapaaminen -toimintamalli Järjestötapaaminen kehitettiin Etsivä omaistyö -projektissa (2012-2015), joka toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella osana Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry:n toiminnassa ja myös yhdistyksessä toteutetussa Etsivä omaistyö -projektissa on toiminnan lähtökohtana omaislähtöisyys

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari

Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari Innokylän arviointimittari Innokylän arviointimittari on kehittämistoiminnan itse- ja vertaisarvioinnin työkalu, jonka avulla arvioidaan kehittämisprosessia ja kehittämisen tavoitteiden saavuttamista.

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Vastaajia koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta saatiin 2196, vastauksia saatiin kaikista alueen kunnista. 47% vastaajista oli 1 tai 2 alaikäistä lasta. Perheitä joissa

Lisätiedot

osakokonaisuus Johtajien työkokous

osakokonaisuus Johtajien työkokous SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Johtajien työkokous 2722015 27.2.2015 Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA KEHITTÄMISTYÖLLE NÄHDÄÄN SUURI TARVE ALUEILLA J A KONKREETTISTA TOIMINTAA ON PYSTYTTY EDISTÄMÄÄN 26.8.16 Tässä on hienoja kuulumisia

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Ohjattu vertaisryhmätoiminta lapsiperheiden tukena

Ohjattu vertaisryhmätoiminta lapsiperheiden tukena Ohjattu vertaisryhmätoiminta lapsiperheiden tukena Käytännön tarkoitus Käytännön tarkoituksena on vahvistaa vanhemmuutta ja aktivoida vanhempia toimimaan omissa asioissaan, parantaa lapsen ja vanhempien

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain Monikulttuurinen työ Naistari Naistari

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain Monikulttuurinen työ Naistari Naistari Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 200 Monikulttuurinen työ Naistari Tililuok 200 00 Tililuok muodostuu 5 tavoitteesta NAISTARI ON HYVINVOINNIN LISÄÄJÄ 200 Kaikki tililuon kyselyt on toteutettu

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja 13.9.2016 DIAK Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kyselytutkimus Kysely

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Muistikonferenssi 2017 Elina Rannikko, Anita Elfving Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Liiku ja Muista projekti 2015-2017 Projektin

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA LAPE-ohjausryhmä 11.6.2019 Arja Ruponen Neuvotteleva virkamies, STM YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA -TYÖRYHMÄ STM ja OKM asettivat Yksi lapsi, yksi tilannekuva työryhmän työstämään

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 18.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lupauksen toteutuslinjaukset Palvelulupaus HYTE-työn sisällyttäminen maakuntastrategian eri elementteihin Asiakkuudet segmentoitu

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Toimenpideohjelman lähtökohta Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta (Teli)

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Vastaamo - palvelukokeilu

Vastaamo - palvelukokeilu Vastaamo - palvelukokeilu Käytännön tarkoitus Vastaamo.fi tarjoaa sosiaali- ja terveysalan verkkoneuvontaa. Asiakas voi kysyä mieltään askarruttavista asioista Väestöliiton perheasioiden asiantuntijoilta

Lisätiedot

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola 19.2.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p Projektikoordinaattori Osku Marjanen osku@finfamiuusimaa.fi p. 040 132 6768 1. FinFami Uusimaa ry 2. VETO-projekti 3. Verkkopalvelupaketti 4. Digitalisaatiosta yleisesti 5. Yhdistysten digi-checklist FINFAMI

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö Minna Pietilä 8.11.18 MIKSI tehdä etsivää vanhustyötä?! Etsitään ja tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä, jotka ovat palvelujen

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

KOKEMUSTOIMIJOIDEN KOORDINOINTI 09/2018. SEIJA NYQVIST Vapaaehtoistyön koordinaattori Koordinator för frivilligarbete

KOKEMUSTOIMIJOIDEN KOORDINOINTI 09/2018. SEIJA NYQVIST Vapaaehtoistyön koordinaattori Koordinator för frivilligarbete KOKEMUSTOIMIJOIDEN KOORDINOINTI 09/2018 SEIJA NYQVIST Vapaaehtoistyön koordinaattori Koordinator för frivilligarbete VALTAKUNNALLINEN TOIMINTAMALLI Valtakunnallisessa toimintamallissa Asiakkaat otetaan

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

MIPA. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. a-klinikka.fi/mipa

MIPA. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. a-klinikka.fi/mipa Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015 2018 a-klinikka.fi/mipa A-klinikkasäätiö A-Kiltojen Liitto ry Diakonia-ammattikorkeakoulu EHYT ry FinFami Uusimaa ry Irti Huumeista ry Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA Preventiimi on valtakunnallinen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus, jonka kohderyhmä on nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Preventiimi kehittää nuorisoalan

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö

Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö Innokylän kehittämisympäristö kehittämisympäristössä voit ideoida, kehittää ja arvioida käytäntöjä kehittämisympäristö koostuu kahdesta osasta,

Lisätiedot

Nuorten intensiiviohjelma

Nuorten intensiiviohjelma Nuorten intensiiviohjelma Käytännön tarkoitus Intensiiviohjelma on lastensuojelun avohuollon tukitoimi riskiryhmään kuuluville 12-15 -vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Ohjelma perustuu nuoren

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot