KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
|
|
- Hannes Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1
2 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä Hyvinvointi on kokonaisvaltainen ilmiö Jokaisen on kannettava myös itse osavastuunsa Hyvinvointi syntyy julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä Hyvinvointia on rakennettava ennaltaehkäisevästi Ratkaisujen tulee olla ennakkoluulottomia ja asukkaiden tarpeista lähteviä HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 Liikunta- 2
3 KESKI-SUOMEN ALUEKEHITTÄMISRAHOITUS 2011, ARVIO Hyvinvoiva kansalainen % Osaamisella menestykseen % Vetovoimainen toimintaympäristö % YHTEENSÄ 65 milj. Menestyvä yritystoiminta % Pilotoidaanuusia koulutusmalleja, joiden avulla varmistetaan osaavan työvoiman saanti. Huolehditaan siitä, että koulutussisällöt vastaavat työelämän vaatimuksia ja, että koulutuksen jälkeen nuorilla on mahdollisuus välittömästi siirtyä työelämään. Tämä edellyttää työelämäharjoittelua jo koulutuksen aikana sekä opiskelijan aitoa motivaatiota kehittää osaamistaan valitsemallaan alalla. Kokonaisuudesta vastaavat alueen oppilaitokset ja ELY-keskus. Edistetään laaja-alaisen hyvinvoinnin käsitettä kuntien palveluiden suunnittelussa ja strategioissa. Sisällytetään hyvinvointikäsitteeseen perinteisen sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muut kunnan toimialat, kuten kulttuuri, liikunta, kaavoitus, yrittäjyys jne. Maakunnan liitto seuraa ja perus- ja seutukunnat osaltaan vastaavat toteutuksesta. 3
4 Koordinoidaan paremmin maakunnassa toteuttavia hyvinvointihankkeita ja varmistetaan, että hankkeet tukevat toisiaan eivätkä kilpaile keskenään. Koordinaation tavoitteena on lisätä hankkeiden vaikuttavuutta ja sitä kautta hyvinvointia. Käynnistetään innovatiivisia pilottihankkeita etenkin koulutuksen ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon alueella. Perustetaan hyvinvointikoordinaattorin tehtävä. Koordinaattorin vastuulla on strategian toteutuksen seuranta. Keski-Suomen liitto vastaa seurannasta. Laaditaan maakunnallinen liikuntastrategia, joka omalta osaltaan tukee hyvinvointistrategian toimeenpanoa sekä varmistetaan, että seudullisessa liikuntatoimen linjauksissa toteutetaan hyvinvointistrategian painotuksia. Keski-Suomen liikunta ry vastaa toteutuksesta. Varmistetaan, että hyvinvointistrategian toimeenpanoon osallistuu laaja-alaisesti maakunnan toimijoita myös julkisen sektorin ulkopuolelta. Erityisesti yritysten, ammattijärjestöjen ja seurakuntien roolia tulee vahvistaa. Keski-Suomen liitto, ammattiliittojen keskusjärjestöt ja seudulliset kehittämisyhtiöt (yritysten osalta). Investoidaan julkisiin tietojärjestelmiin ja varmistetaan julkisen datan avoin saatavuus hyvinvointialan toimijoille. Maakuntaliitto edistää tavoitteen toteutumista. Järjestetään 1-2 kertaa vuodessa hyvinvointifoorumi, jossa hyvinvointialan toimijat tapaavat toisiaan ja voivat vaihtaa kokemuksia hyvistä käytännöistä ja uusista toimintamalleista. Sairaanhoitopiiri yhdessä koordinaattorin kanssa toimii koollekutsujana ja organisoijana. 4
5 Varmistetaan strategian tunnettuus ja toimeenpano aktiivisella viestinnällä. Viestinnän kohderyhminä ovat maakunnan asukkaat sekä päättäjät niin maakunnallisella, seudullisella ja kuntatasolla. Hyvinvointikoordinaattori vastaa viestinnästä. Parannetaan keskisuomalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia uusia vaikuttamisen kanavia luomalla. Kootaan yhteen hyvinvointialan järjestöjä ja aktiivisia kansalaisia. Kunnat, järjestöt ja seudulliset kehittämisyhtiöt toteuttavat ja maakuntaliitto koordinoi. Maakuntaliitto varmistaa strategian toimeenpanon ja tavoitteiden toteutumisen aktiivisen seurannan. Luodaan koordinaation tueksi yhteinen hyvinvoinnin verkkoympäristö, jonka ylläpidosta vastaa Keski- Suomen liitto. Kiitos! 5
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Keski-Suomen kasvuohjelma
Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman
Keski-Suomen maakuntaohjelma
Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,
Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö
Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
Toimintasuunnitelma 2012
Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus
Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin
Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Hankepäällikkö Anita Hahl-Weckström 16.11.2017 Järjestöjen muutostyölle tukea Järjestöt Etelä-Savo
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet
Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi 2017, Pudasjärvi 6.4.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen)
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020
Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.
Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen
1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT
Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja
Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva
Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet
SAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE
KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen
Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.
Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun
kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä
Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN
PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com PUMPPU-HANKE KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN Mika Anttila / Innopark Programmes Oy, Pumppu hankkeen koordinaatio Pumppu-hanke Pumppu-hanke on -
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana
Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus
Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Kunnan ja maakunnan yhteistyön rakenteet, käytännöt ja sopimusmallit Hämeenlinna 29.5.2018 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus ja kulttuuri @IrmeliMyllymaki Julkisten
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin
Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa
Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala
Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.
Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia
Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma
Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO
Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen
MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT
6.3.2013 Hannu Korhonen MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT Yhteisen kehittämistahdon muodostaja Strateginen suunnittelija ja kehittäjä Aktiivinen edunvalvoja 1 TOIMINNAN
Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?
Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän
Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet
Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta.
LAPIN MAAKUNNAN ELINVOIMA - Aluekehittäminen sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ elinvoiman mahdollistajina OHJELMA 9.00 Avaus Miten maakuntastrategia voi edistää maakunnan kilpailukykyä ja elinvoimaa?
MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä
MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston
KESKI-SUOMEN LIITON TOIMINTA JA TALOUS 2015
Rolf Nyholm 20.5.2016 KESKI-SUOMEN LIITON TOIMINTA JA TALOUS 2015 Maakuntavaltuusto 20.5.2016 1 Keski-Suomen strategia ja visio 2040 Vuonna 2040 Keski-Suomi on osaava ja hyvinvoiva bio-, ja digitalouden
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina 30.10.2015 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton rooli InnoSIprojektissa Suomen Kuntaliitto toimii kansallisena kumppanina edistäen
NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ
NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ TUKEVASTI raiteilla seminaari 11.9.2013 Hallintojohtaja Riitta Pitkänen Riitta Pitkänen Väestön keski-ikä ja alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä maakunnittain
Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö
Hyvinvointi on koko elämä Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2018 Kunta on asukkaidensa yhteisö Hannu Kallunki yhteistyöryhmän puheenjohtaja, sosiaalineuvos Kunta on asukkaidensa yhteisö hallinnon tulee
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä
KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka
Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu
www.mustasaari.fi Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma 2011 2015 Tavoitteena laatu Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2010 Kunnan visio Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 17.3.2017 Pohjanmaalta löytyy pohjoismaiden merkittävimmät energiateknologian ja kemian teollisuuden keskittymät. Pohjanmaata leimaa monipuolinen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää
Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi
Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Toimintasuunnitelma. Socom
Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin
Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu
Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula
Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta
KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta Vahvuudet Hyvä, pitkä historia yhdessä tekemisestä Meillä on esimerkkejä interaatiosta esim. Saarikassa,
Järjestötalojen/-keskusten verkosto Lapissa Maakunnallinen teemaryhmä
Järjestötalojen/-keskusten verkosto Lapissa Maakunnallinen teemaryhmä 1. Tasa-arvoista yhteistyötä Lapin järjestöstrategia 2030 2. Lappilainen järjestökenttä 3. Kylätilat, järjestötalot/-keskukset Lapissa
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan
SOTE-JÄRJESTÖJEN HYTE-TOIMINTA TOIMINTA YHTEISTYÖLLÄ MAAKUNNAN VOIMAVARAKSI
SOTE-JÄRJESTÖJEN HYTE-TOIMINTA TOIMINTA YHTEISTYÖLLÄ MAAKUNNAN VOIMAVARAKSI Case Varsinais-Suomi, Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa Minna Rosendahl, aluejohtaja JärjestöSotehanke113 Yhteistyössä:
Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus