ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ"

Transkriptio

1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter

2 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei ollut kovin suosittu, kokivat olevansa liian nuoria. Siirryttiin järjestämään vuosittain kaikille kyseisenä vuonna 75 vuotta täyttäville yhteinen kahvitilaisuus, jossa esittäytymässä kaupungin koti - ja vanhuspalvelut; palveluohjaus, muistisairaiden iti i id palveluneuvoja, l vanhustenhuollon sosiaalityöntekijät.

3 Tämä malli on todella suosittu ja tavoittaa paremmin kyseisen ikä-ryhmän. Tilaisuuksia on järjestetty kaksi kertaa vuodessa, alkuvuodesta ja loppuvuodesta syntyneille. Suunnitelmissa on jatkossa järjestää vain yksi tilaisuus vuodessa Tilaisuudessa työntekijät esittäytyvät ja kerrotaan kaupungin tuottamista palveluista ja jaetaan materiaalia ja sovitaan tarvittaessa kotikäynti asiakkaan niin halutessa.

4 Kotikäynnillä illä keskustellaan k asiakkaan ja mahdollisen omaisen kanssa yhdessä mm. perussairauksien hyvän ja säännöllisen seurannan merkityksestä sairauden hoidossa, liikunnan merkityksestä toimintakyvyn säilymiseen, terveellisestä ja säännöllisestä ravitsemuksesta sairauksien ennaltaehkäisyssä ym. Käynnillä kartoitetaan asiakkaan tilanne/ toimintakyky ja mahdolliset palvelujen tarpeet esim. päivätoiminta. Käynnillä huomioidaan myös omaisen ilmaisemat tarpeet esim. intervallit omaisen jaksamisen tukemiseksi k i Tarvittaessa kutsutaan koolle moniammatillinen tiimi esim. kotisairaanhoito, sos.tt.

5 VAPAAEHTOISTYÖNKESKUS VIRSU Vapaaehtoistyönkeskus VIRSU on kaikille avoin olohuone, jossa ohjattua toimintaa on kaikille arkipäiville mm. askartelua, muisteluryhmiä, miesryhmä, lukupiiri, käsityöpiiri, voimistelupiiri ym. Toiminnan mahdollistaa kaupunki, joka on vuokrannut tilat ja antaa joka toinen viikko työntekijäpanoksen toiminnalle. Joka toinen viikko toimintaa pyörittää vapaaehtoisjärjestöt vuorotellen. Ystävä-palvelu vapaaehtoisten tuottamana on saanut paljon vapaaehtoiskävijöitä auttamaan kotona asuvia yksinäisiä ikäihmisiä

6 Kävijöillä on mahdollisuus osallistua vapaaehtoistyön keskuksessa järjestettäviin tapahtumiin mm. SPR, Diabetes-yhdistys, es s ys, Reuma-Tules ym. Järjestävät kukin omalla asiantuntijuudellaan säännöllisiä info- tilaisuuksia kävijöille esim. sairauksien ennaltaehkäisystä, suun hoidosta, ravitsemuksesta, ihon hoidosta ym. Tilaisuuksia ovat järjestäneet mm. poliisi turvallisuus näkökulmasta, pankki edunvalvontavaltuutusasioissa, turvalaiteasiantuntija esim. kotiin asennettavien turvalaitteiden saatavuudesta jne.

7 Omaishoitaja ja läheiset - yhdistys järjestää viikoittain kuntosaliliikuntaa urheilutalolla kaikille halukkaille Korttelitoiminta on myös uutena toimintamuotona ottanut hyvin paikkansa yhtenä ikäihmisille suunnattuna palveluna. Kerrostalojen kerhotilat on varattu kerran viikossa talon ikäihmisten käyttöön ja sinne järjestetään mm. liikuntaryhmiä talon asukkaille tai muisteluryhmän kokoontumisia k i ym.

8 PÄIVÄTOIMINNAT Kaupungin tarjoamaa palvelua l ovat päivätoimintakeskukset kotona asuville ikäihmisille. Palveluihin hakeudutaan palveluneuvonnan kautta, tehdään palvelutarpeen arviointi kotiin. Päivätoiminta on asiakkaalle maksullista. Rautatiepuiston päivätoiminta on suunnattu kotona asuvien virkistykseksi. Muistisairaiden kuntouttava päivätoiminta, jossa kiinnitetään it tää erityistä i tä huomiota muistisairaan i asiakkaan toimintakyvyn ylläpitämiseen. Asiakkaalla tulee olla muistisairaus diagnoosi päästäkseen toimintaan mukaan, ei ole ikärajaa. Pyritään järjestämään suunnilleen samassa muistisairauden vaiheessa oleville esim. nuoremmille muistisairaille oma päivä toimintaan osallistumiselle.

9 Muistisairaiden palveluneuvoja ennakoi koko palvelupolun ajan kotiin tarvittavien palvelujen oikea-aikaisuutta aikaisuutta ja järjestää tarvittavat palvelut asiakkaalle. Kotikäyntien tiheys määrittyy muistisairaan hoidon tilanteesta n. 3 kk välein, tarvittaessa tiheämmin. Muistisairaiden palveluneuvoja sopii tarvittaessa myös omaisen kanssa henkilökohtaisia tapaamisia

10 MUU ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ Ikämessut kerran vuodessa, oma osasto koti ja vanhuspalveluilla, palveluohjaus Jalkautuminen ostoskeskuksiin k k 2-3 kertaa vuodessa Avoimen ovien päiviä 2-3 kertaa vuodessa koti- ja vanhuspalvelujen toimistolla palvelupisteessä Yhdistysten ja järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö

11 Fysioterapeutin kotikäynnit, myös niille jotka eivät ole koti - ja vanhuspalveluiden asiakkuudessa esim. muistisairaat Muistisairaiden palveluneuvojan pitämät info/koulutus-tilaisuudet tilaisuudet esim. seurakunnan työntekijät, vapaaehtoiset ym. Oppilaitosyhteistyö

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

osakokonaisuus Johtajien työkokous

osakokonaisuus Johtajien työkokous SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Johtajien työkokous 2722015 27.2.2015 Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Yhteistyötilaisuudet ikääntyneiden hyväksi Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Simo, Vaala Tilaisuuksien tavoitteena kerätä olemassa olevia

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN ALUEEN MUISTISAIRAIDEN SA A HOIDON O TILANTEESTA Saara Bitter KEMI-TORNIO-KEMINMAA-TERVOLA annika@lapinmuistiyhdistys.fi YLITORNIO annika@lapinmuistiyhdistys.fi Kunnat ja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO

RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO Mairit Toppi JÄKE -projekti, projektivastaava Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistysten toimintaympäristö muuttuu! Yhdistystoimijoiden

Lisätiedot

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen

Lisätiedot

Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi

Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi Havainnointikäyntien tausta 1. Havainnointikäyntejä tehtiin marras- joulukuussa 2013 yhteensä 22, näistä puolet Jyväskylässä 2. Havainnoinnit teki Oma tupa,

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Haluaisin teettää kotona pientä remonttia, mistä löytäisin luotettavan tekijän? Mistä löytäisin ikkunoille pesijän? Olen

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään. Palvelutorilta

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään. Palvelutorilta Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Mistä löytäisin ikkunoille pesijän? Olen yksinäinen. Miten teen varauksen hammaslääkärille? Haluaisin uuden harrastuksen.

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Verkoston työskentelystä 14.11.2017 klo 13-14.30 Fysioterapeutin ja toimintaterapeutin tehtävänkuvat kotikuntoutuksessa; mahdollisesti

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR 9.3.2018 HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR Talvikki-sali, Matarankatu 8:30-11:00 1. Kokouksen avaus - Toiveita aiheiksi: ohjausryhmän luominen, hankearviointi 2. Esittely- ja kuulumiskierros Yhdessä ei olla yksin

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

S e i n ä j o e n k a u p u n g i n I k ä k e s k u s 2 0 1 5

S e i n ä j o e n k a u p u n g i n I k ä k e s k u s 2 0 1 5 Kooste Hyvinvo intia edistävät kotikäynnit 1939 syntyneille vuonna 2014 S e i n ä j o e n k a u p u n g i n I k ä k e s k u s 2 0 1 5 HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT 1939 SYNTYNEILLE Ikäkeskus on Seinäjoen

Lisätiedot

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Ikäihmisten i palvelut kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Omahoito ja oman vastuun osuus: Ilmaiset kuntoilumahdollisuudet 75 vuotta täyttäneille Liikuntapassi yli 70 vuotiaille

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA 1 Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

Tervetuloa palvelutorille!

Tervetuloa palvelutorille! Tervetuloa palvelutorille! Eerikki auttaa kaikenlaisissa kysymyksissä. Tule rohkeasti käymään! Palvelutori Eerikki kanava kaikkiin palveluihin Eerikki on Kaarinan ikäihmisten ja heidän läheistensä oma

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio http://jkl.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskyl

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA KEHITTÄJÄ- ASIAKAS- REKRYTOINTI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO PÄIHDETIETOA IKÄIHMISILLE - tapahtumat PÄIHDEPALVELU- POLKU

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI 2016 2018 Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Kaksi päätoimista työntekijää

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella Sonectus Hallinnoija OAMK terveysalan Oulaisten yksikkö Hankkeen kesto 1.9.2008-31.5.2011 Hankkeen kokonaiskustannusarvio ja rahoittajat:

Lisätiedot

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Käytännön tarkoitus Tavoitteena on edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun heidän läheisellään

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot