MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena"

Transkriptio

1 MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET Jaakko Kiander #iareena

2 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien talous puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia, joita tämä tutkimus selvittää. Tutkimus vastaa kysymyksiin: Miten tuoreet vanhuuseläkeläiset kokevat rahojensa riittävän ja eläkkeelle siirtymisen tuomat muutokset? Miten kukin on varautunut eläkepäiviin? Mikä olisi sopiva eläke? Minkä verran rahaa jää käteen kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen? Mistä eläkkeellä mahdollisesti joutuu tinkimään ja mihin kukin käyttää rahojaan? Julkistimme vastaavan tutkimuksen viisi vuotta sitten. Kyseessä on yhdeksäs iareena ja kahdeksas julkistettu iareena-tutkimus. 2

3 KYSELYYN VASTASI NOIN 65 VASTAAJAT SAIVAT ELÄKETTÄ KESKIMÄÄRIN NOIN 2 EUROA Taustatietoja vastaajista Verkkokysely Ilmarisesta syys-marraskuussa vanhuuseläkepäätöksen saaneille. Kyselyyn vastasi 647 ja vastausprosentti oli 42 %. Vastaajat jäivät eläkkeelle keskimäärin 63,6-vuotiaina ja saivat eläkettä keskimäärin 217 kuukaudessa. Keskimäärin Suomessa työeläke on noin 1 8. Suurimman osan (69 %) kotitalous oli 2 henkeä. Yli joka neljäs (27 %) asui yksin. Yli joka viidennellä (23 %) oli oman arvion mukaan nettovarallisuutta alle 2 ja lähes joka kolmannella (31 %) oli nettovarallisuutta yli 2. Mediaani oli noin 1. Vastaajista 58 % teki työurallaan pääasiassa ruumillista työtä ja 42 % pääasiassa toimistotyötä. Vastaajista 9 % oli yrittäjiä, 21 % ylempiä toimihenkilöitä ja 14 % työttömiä. 3

4 KESKEISET TULOKSET Miten eläkkeelle jäävät ovat varautuneet eläkepäiviin? Mihin eläkkeelle jäävien rahat riittävät? Missä kunnossa jäädään eläkkeelle? 4

5 YHÄ USEAMPI ON VARAUTUNUT ELÄKEPÄIVIIN SIJOITTAMALLA MM. RAHASTOIHIN Miten on varautunut eläkepäiviin 214 ja 219, % Ei varautunut mitenkään % Ostanut oman asunnon Säästänyt rahaa tilille Sijoittanut rahastoihin, osakkeisiin tai kiinteistöihin Hankkinut lisäeläkkeen Ei mitenkään yli 24 Kuukausittainen eläke 5

6 e/ kk NAISET JA SINKUT SAAVAT PIENEMPÄÄ ELÄKETTÄ KUIN KESKIMÄÄRIN Kuinka paljon saa työeläkettä kuukaudessa, e/kk Vastaajat Nainen Mies Asuu yksin Ei asu yksin

7 e/ kk 2 EURON ELÄKKEESTÄ JÄÄ JÄLJELLE KÄTEEN PAKOLLISTEN MENOJEN JÄLKEEN NOIN 5 EUROA Keskimääräinen eläke ja siitä vähennettävät pakolliset menot, e/kk Vuonna 214 Ilmarisen julkaisemassa kyselyssä vastaajat saivat keskimäärin 1984 eläkettä. Siitä käteen s jäi pakollisten menojen jälkeen 563. Rahaa jää pakollisten menojen jälkeen siis hieman vähemmän.

8 e/ kk MONELLA JÄÄ ELÄKKEESTÄ KÄTEEN PAKOLLISTEN MENOJEN JÄLKEEN ALLE 3 EUROA Kuinka paljon jää käteen pakollisten menojen jälkeen, e/kk Yhteensä alle yli 24 Nainen Mies Asuu yksin Ei asu yksin Kuukausittainen eläke

9 e/ kk SOPIVA ELÄKE OLISI VASTAAJIEN MIELESTÄ KESKIMÄÄRIN 2 3 EUROA Vastaajan mielestä sopiva eläke tuloryhmittäin, e/kk Yhteensä alle yli 24 Nainen Mies Asuu yksin Ei asu yksin Kuukausittainen eläke

10 SUURI OSA KÄYTTÄÄ YLIMÄÄRÄISTÄ RAHAA VAPAA-AJAN VIETTOON SÄÄSTÄVIEN OSUUS ON KASVANUT HIEMAN Mihin käyttää ylimääräistä rahaa 214 ja 219, % 5 4 % Vapaaajan vietto Terveyden ylläpito Matkailu Auto Harrastukset Säästäminen Tuki perheenjäsenille Kesämökki Hyväntekeväisyys Ei jää ylimääräistä rahaa

11 MONI JOUTUU LUOPUMAAN MATKAILUSTA TAI SÄÄSTÄMISESTÄ ELÄKKEELLE JÄÄDESSÄÄN Mistä joutuu luopumaan eläkkeellä 214 ja 219, % 4 3 % Matkailu Säästäminen Tuki perheenjäsenille Hyväntekeväisyys Vapaaajan vietto Kesämökki Harrastukset Auto Terveyden ylläpito En mistään

12 MONEN TALOUS EI KESTÄISI AUTON HAJOAMISTA SAATI VAKAVAA SAIRAUTTA Kuinka hyvin tai huonosti talous kestäisi eri asioita, % 5 4 % Putkiremontti Auto hajoaa Puoliso menehtyy Vakava sairaus Ruuan tai lääkkeiden hinta kallistuu Hyvin tai erittäin hyvin Huonosti tai erittäin huonosti

13 KOKEMUS OMAN TALOUDEN KESTOKYVYSTÄ ON HEIKENTYNYT VUODESTA 214 Talous kestäisi huonosti tai erittäin huonosti eri asioita 214 ja 219, % 5 4 % Putkiremontti Auto hajoaa Puoliso menehtyy Vakava sairaus Ruuan tai lääkkeiden hinta kallistuu

14 SUURELTA OSALTA JÄÄ PERINTÖÄ JAETTAVAKSI, MUTTA SAIRASTUESSA EI OLE VARAA OSTAA YKSITYISIÄ HOIVAPALVELUITA % Väittämiä taloudellisesta tilasta ja keskeiset muutokset vuodesta 214, % Eläke on riittävä nyt +8 muutos +7 muutos Uskoo eläkkeen olevan riittävä 15 vuoden päästä Taloudellinen tila huolettaa -6 muutos Jää perintöä jaettavaksi -7 muutos Luottaa saavansa yhteiskunnalta tarvittavat hoivapalvelut On varaa ostaa sairaustuessa yksityisiä hoivapalveluita 14 Täysin tai jokseenkin samaa mieltä Täysin tai jokseenkin eri mieltä

15 JOKA NELJÄS JATKOI TÖISSÄ PIDEMPÄÄN SAADAKSEEN SUUREMMAN ELÄKKEEN 89 % 18 % Oli selvittänyt eläkkeen suuruuden ennen kuin jäi eläkkeelle % Jatkoi töissä pidempään saadakseen suuremman eläkkeen Jatkoi ansiotyössä vanhuuseläkkeen rinnalla

16 HALU JA MAHDOLLISUUS TEHDÄ ANSIOTYÖTÄ TAI VAPAAEHTOISTYÖTÄ ELÄKKEELLÄ EIVÄT TÄYSIN KOHTAA Halu ja mahdollisuus jatkaa työelämässä 214 ja 219, % 75 5 % Tekee tai haluaisi tehdä vapaaehtoistyötä tai ansiotyötä Tuntisi jaksavansa työelämässä hyvin Eläkeläisenä olisi sopivaa työtä tarjolla Tekee ansiotyötä tai vapaaehtoistyötä

17 JOHTOPÄÄTÖKSET: TUOREIDEN ELÄKELÄISTEN TALOUDELLINEN TILA ON KESKIMÄÄRIN HYVÄ 1 Suurin 2 osa on varautunut eläkepäiviinsä Tuoreiden eläkeläisten taloudellinen tila on hyvä 3 Huono- 4 ja hyväosaisuus kasaantuivat Kokemus pienituloisuudesta on noussut vuodesta

18 KIITOS!

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET Niina Rajakoski 2.2.2017 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? iareenan teemana tällä kertaa ikääntyvien Yhteisöllisyys utopiaa vai huomisen arkea? Millaisia toiveita ikääntyneillä

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna Liisa-Maria Palomäki

Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna Liisa-Maria Palomäki Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna 2017 Liisa-Maria Palomäki Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa entistä monipuolisemmin tietoa eläkeläisten toimeentulokokemuksista ja täydentää

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Naisten hiustenlähtö Suomessa

Naisten hiustenlähtö Suomessa Kyselytutkimus: Naisten hiustenlähtö Suomessa Mediatilaisuus 25.9.2013 Marko Perälahti 28 35-70-vuotiaista naisista kärsii tai on kärsinyt hiustenlähdöstä. Johdanto Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 35-70-vuotiaat

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit

Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit Perhe- ja yleisaikakauslehdet 263 000 lukijaa 441 000 lukijaa 303 000 lukijaa 188 645 levikki 105 000 lukijaa Lukijamäärät KMT 2012, levikit 2012

Lisätiedot

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013 Metro.fi Kävijäprofiili Tammikuu 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Metro.fi-sivustolla 7.1. 20.1.2013. Vastauksia tutkimukseen kerättiin 300 kappaletta, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä TYÖTTÖMYYSBAROMETRI 2014 Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä Työttömyysbarometrin sisältö 1. Yhteenvetoa tuloksista 2. Tilastotietoja tekniikan alan yliopistokoulutettujen työttömyydestä

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Kiloklubi.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa 11% Kerran päivässä tai useammin 38% 69% 2-6 kertaa viikossa 13% 2 Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista

Lisätiedot

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Menaiset.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa Kerran päivässä tai useammin 13% 11% 12% 38% 2-6 kertaa viikossa 25% 36% Noin kerran viikossa

Lisätiedot

ZA6586. Flash Eurobarometer 422 (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6586. Flash Eurobarometer 422 (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA686 Flash Eurobarometer (Cross-Border Cooperation in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FLFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D Vastaajan sukupuoli Mies

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista

Lisätiedot

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön LUOTTAMUS- PUNTARI 18 MTK Tulokset julkiseen käyttöön 5.4.18 Sisällys 1. JOHDANTO 2. MTK, YHTEENVETO 3. TULOKSET 4. TULOKSET AIHEPIIREITTÄIN 2 1. Johdanto 1. LUOTTAMUSPUNTARI 2. TUTKITTAVAT AIHEPIIRIT

Lisätiedot

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:

TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI: MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

SMOTO MP2016-tutkimus

SMOTO MP2016-tutkimus SMOTO MP2016-tutkimus Suomalaisen motoristin profiili Moottoripyöräily Suomessa MP-ajoneuvoveron vaikutus moottoripyöräilyyn SMOTO, Jari Kielinen Suomalaisen motoristin profiili SMOTO MP2016-tutkimus 2

Lisätiedot

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Lukijamäärän kasvu +16 % vuodessa Mediafakta 2015 10/2014

Lukijamäärän kasvu +16 % vuodessa Mediafakta 2015 10/2014 Lukijamäärän kasvu +16 vuodessa Mediafakta 2015 10/2014 Levikki ja lukijamäärä Levikki: 19 187 Kokonaispainos: 25 000 Lukijamäärä: 92 000 Vuonna 2015 ilmestyy 10 numeroa. Numero Ilmestyy 1. 29. tammikuuta

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto

Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin Jari Kannisto 14.2.218 31.12.217 mennessä osittaista varhennettua vanhuuseläkettä hakeneet sukupuolen mukaan kuukausittain

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta Arvoisa vastaaja, Tämä on kysely osallisuutta edistävien hankkeiden osallistujille. Kyselyn avulla tutkitaan hankkeiden vaikutuksia osallisuuden kokemukseen. Kerättyjä tietoja käytetään tieteelliseen tutkimukseen

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys

Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys 1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista

Lisätiedot

Ei vara venettä kaada näin varaudut vanhuuteen. iareena Katja Helo Vanhustyön keskusliitto

Ei vara venettä kaada näin varaudut vanhuuteen. iareena Katja Helo Vanhustyön keskusliitto Ei vara venettä kaada näin varaudut vanhuuteen iareena 1.2.2019 Katja Helo Vanhustyön keskusliitto Esityksen sisältö Miksi vanhuuteen tulee varautua? Mitä vanhuuteen varautuminen on? Miten suomalaiset

Lisätiedot

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003 Yhteenveto Pääsy mediaan, eli mahdollisuus nähdä taksimainontaa riippuu selkeästi vastaajien asuinpaikasta, iästä sekä ammattiryhmästä Suurin mahdollisuus

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018

ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018 TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa Proto versio 0.1 Suomen Punainen Risti Kuvat: Jarkko Mikkonen, Tatu Blomqvist 9.8.2017 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

+18 % Mediafakta 2013 9/2013

+18 % Mediafakta 2013 9/2013 Lukijamäärän kasvu +18 Mediafakta 2013 9/2013 Levikki ja lukijamäärä Kokonaispainos: 25 000 Lukijamäärä: 79 000 Vuonna 2013 ilmestyy 10 numeroa. Levikki 15 834 kpl + osoitteellinen lisäjakelu Suomen 7

Lisätiedot

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN

AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN KIHU, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, LIKES 27.5.2019 JARMO MÄKINEN, OUTI AARRESOLA TIETOAUKKOJA AIKUISVÄESTÖN LIIKUNTAHARRASTAMISESTA, LAJIEN

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä Taloustutkimus 0.5.017 Kuinka vaativana kokee oman työnsä 4 Erittäin vaativana Melko vaativana Vähän vaativana 1 Työni ei ole lainkaan vaativaa

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ?

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? TURUN YLIOPISTO MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri KYSELYTUTKIMUS Suoritettiin heinäkuussa 2008 puhelinkyselyinä Osallistujat: 35 55 vuotiaat (N=501) 65 70

Lisätiedot

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

Eurostudent -tutkimus. Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen

Eurostudent -tutkimus. Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen Eurostudent -tutkimus Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen Mikä Eurostudent? Lähes 30 Euroopan maan yhteinen tutkimushanke, jossa verrataan eri maiden korkeakouluopiskelijoiden toimeentuloa ja opiskeluun

Lisätiedot

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen 4.10.2019 pj. Ritva Kangassalo, Satakunnan vanhustuki ry., Satakunnan vanhusneuvosto Anttila Carita, Pomarkun vanhusneuvosto / seurakunta Harju Pertti, Porin vanhusneuvosto

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista. Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh

Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista. Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh Eläkeselvitys 2012: Selvitys TEKin jäsenten näkemyksistä eläkeiästä ja eläke-ehdoista Tulosraportti 24.4.2012 Susanna Bairoh Sisältö Yhteenveto Selvityksen toteutus ja tietoa vastaajista Selvityksen tavoitteet

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:

Lisätiedot