Milloin matkoja on liikaa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Milloin matkoja on liikaa?"

Transkriptio

1 Milloin matkoja on liikaa? 138

2 T yöpaikoilla, joilla on havahduttu pohtimaan ulkomaan työmatkoja oleellisena työolotekijänä, kysytään usein ensimmäiseksi, milloin matkoja tai matkapäiviä on liikaa tai milloin matkapäivien tai matkojen määrä alkaa kuormittaa ja vaikuttaa haitallisesti. Koska työmatkat eivät kuormittavuutensa osalta ole yhteismitallisia keskenään, pelkkä matkojen tai matkapäivien määrän laskeminen on harhaanjohtavaa. Toisaalta on selvää, että mitä enemmän matkoihin liittyy rasitusta ja mitä enemmän matkoja on, sitä suuremmaksi niistä aiheutuva kokonaiskuormitus muodostuu. Ulkomaan työmatkojen laatu on vähintään yhtä merkittävä tekijä kuin matkojen tai matkapäivien määrä. On eri asia matkustaa Ruotsiin kuin maahan, jonne matkustaminen edellyttää monen aikavyöhykkeen ylitystä ja jonka kulttuuri on vieras vaikka kyseessä olisi kummassakin tapauksessa yksi neljän päivän työmatka. Matkat samaan kohteeseen (maahan) voivat olla erilaisia. Matkan rasittavuuteen vaikuttavat myös matkustusolosuhteet, jotka voivat vaihdella riippuen reiteistä ja matkustamiseen menevästä ajasta. Työpäivien pituus ja työtehtävien haasteellisuus vaihtelevat suuresti. Mahdollisuudet palautumiseen ja virkistäytymiseen voivat nekin vaihdella. Matkoille lähdön ja matkoilta paluun ajankohdat voivat ajoittua niin, että ne eivät suuremmin häiritse yöunta tai ne voivat haitata unta merkittävästikin. Työmatkat vaihtelevat myös sen suhteen, kuinka paljon ne vaativat 139

3 valmistelua etukäteen tai työtä jälkikäteen. Työmatkat voivat haitata paljon työn ja muun elämän yhteensovittamista tai yhteensovittaminen voi onnistua kohtuullisen helposti. Matkojen kuormittavuuteen liittyy olennaisesti työtilanne varsinaisessa työpaikassa. Jos työt kasaantuvat matkojen aikana, työntekijä joutuu matkojen välissä ponnistelemaan ja tekemään pitkiä työpäiviä. Joskus voi olla niinkin, että kotimaassa tehtävän työn vaatimukset kuormittavat matkoja enemmän. Osa työhön liittyvistä tehtävistä voi taasen olla sellaisia, että niiden hoitaminen voi vaikeutua ja ne voivat kuormittaa enemmän, jos niitä hoidetaan pelkästään kotimaasta käsin ilman mahdollisuutta matkustaa. Kuormittavuutta arvioitaessa oleellista on myös se, missä määrin työntekijällä on ulkomaan työmatkoihin liittyviä voimavaratekijöitä. Näitä ovat muun muassa vaikutusmahdollisuudet matkoihin, työpaikalta saatava tuki, oikeudenmukainen ja hyvinvointia tukeva johtaminen sekä kehittymismahdollisuudet ja onnistumisen kokemukset työssä. Lisäksi mahdollisuudet riittävään elpymiseen ja palautumiseen matkoilla ja kotimaassa sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisen sujuvuus lisäävät voimavaroja. Matkustustyön intensiivisyyden lisääntyessä työn kuormitustekijöiden vaikutuksilla on taipumus kasaantua. On selvää, etteivät työhön liittyvät voimavaratekijät pysty kumoamaan esimerkiksi kasaantuvan univajeen kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Ulko- 140

4 maan työmatkoja tekevät kokevat ja arvioivat matkojen kuormittavuutta hyvin eri tavoin. Työuupumuksen oireista kärsivä työntekijä asettaa rajan sille, koska matkapäivien vuosittainen määrää alkaa kuormittaa, paljon alhaisemmaksi kuin työntekijä, jonka voimavarat eivät ole ehtymässä. Tutkimustiedon perusteella ei ole näyttöä mistään erityisistä matkapäiviin tai matkamääriin liittyvistä rajoista. On kuitenkin olemassa yksiselitteinen vastaus siihen, milloin matkustamista on varmasti liikaa: työmatkoja on liikaa silloin, kun matkustava työntekijä kokee niitä olevan liikaa. Tällöin matkat syystä tai toisesta haittaavat työssä jaksamista ja hyvinvointia. Jos työntekijä arvioi itse, että hänen työhönsä liittyy liikaa matkustusta, on syytä etsiä keinoja vähentää matkustustyöhön liittyviä epäkohtia ja kuormitusta. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi työnkuvan muuttaminen siten, että matkojen osuutta vähennetään matkoihin liittyvien kuormitustekijöiden tunnistaminen ja vähentäminen voimavaratekijöiden lisääminen. Usein kyse on monen tekijän summasta ja tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Toisinaan voi olla kyse yhdestä pääasiallisesta matkoihin liittyvästä haitasta. Ulkomaan työmatkoihin ja niiden aiheuttamaan kuormitukseen pitää kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevästi jo ennen kuin työntekijä kokee niiden rasittavan liikaa. 141

5 Jos työ on mieluisalla tavalla haasteellista ja sisällöltään mielenkiintoista, se voi johtaa vauhtisokeuteen, jolloin työntekijä ei välttämättä ajoissa tunnista voimavarojensa ehtymistä. Matkustustyön hyvät käytännöt tukevat kaikkien työssään matkustavien hyvinvointia, eikä ole syytä odottaa, että yksi työntekijä ilmoittaa ettei jaksa tai halua matkustaa. Matkustuksen määrän sopivuutta ja matkoihin liittyviä työssä jaksamiseen ja työmotivaatioon vaikuttavia seikkoja kannattaa käydä vuosittain läpi kehityskeskusteluissa ja tilanteissa, joissa työhön tulee selvä matkustamiseen liittyvä muutos. Vastaukset kysymyksiin, milloin työssä on liikaa matkustusta ja milloin matkat alkavat rasittaa liikaa, riippuvat myös siitä, keneltä kysytään. Esimerkiksi matkustavan työntekijän puoliso asettaa todennäköisesti rajan toiseen kohtaan kuin matkustava työntekijä. Parisuhteen ja perheen hyvinvoinnin näkökulmasta matkustamisen määrän sopivuutta on hyvä tarkastella puolisoiden kesken, ja tarvittaessa pyrkiä löytämään elämää helpottavia ratkaisuja. 142

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Hallitse työmatkat työntekijän hyvinvoinnin näkökulmasta 2 Tutkimus: Kansainvälisten työmatkojen kuormittavuus sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset Tutkimusryhmä Barbara Bergbom,

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut

Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut Uudista ja Uudistu 2011 Mia Viklund Myyntiryhmän päällikkö, yritysasiakkaat Luottokunta Luottokunta

Lisätiedot

Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla

Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla Kuvailulehti Tekijät Mikko Härmä, Tarja Hakola, Annina Ropponen ja Sampsa Puttonen Versio 3.0 Päivämäärä 27.5.2015 Sisällys Julkaisija Työaikojen

Lisätiedot

Firstbeatin Hyvinvointianalyysi

Firstbeatin Hyvinvointianalyysi Firstbeatin Hyvinvointianalyysi Tuottaa ymmärrettäviä ja yksilöllisiä raportteja, jotka mitattava henkilö saa mukaansa palautetilaisuudessa Erittäin helppo mitattavalle henkilölle vaatii vain sykemittauksen

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun

Lisätiedot

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Taustaa Hyvinvointi- ja kuntokartoitukset Seurantamittaus ja kuormituksen sekä palautumisen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos MITÄ ENSIHOITOTYÖN KUORMITTAVUUS ON TEIDÄN MIELESTÄ? Työn kuormittavuus on moniulotteinen

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta Työhyvinvointi Janita Koivuranta Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu työn mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Työhyvinvointi vaikuttaa työssä

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv vaikeavammainen hakija VpL 2, VpA 5 Kuljetuspalveluun (VpA 5 ) oikeutetulla on mahdollisuus saada välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään

Lisätiedot

World-Wide Work Stress

World-Wide Work Stress Sanomatalo, Helsinki Hajautetun työn seminaari 7.9.2010 World-Wide Work Stress Hyvinvoinnin johtaminen hajautetussa työssä Niina Nurmi Aalto Yliopisto, TKK Projektipäällikkö, vmstan VÄITÖSKIRJATUTKIMUS

Lisätiedot

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia, julkinen 13.1.2016, klo 10.30 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lisätiedot

Huipulla tuulee? Tutkimus kuntajohtajien työhyvinvoinnista ja sen muutoksesta

Huipulla tuulee? Tutkimus kuntajohtajien työhyvinvoinnista ja sen muutoksesta Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11. Työryhmä: Työhyvinvoinnin kehittävä tutkimus Pauli Forma Keva pauli.forma@keva.fi Toni Pekka Keva toni.pekka@keva.fi Huipulla tuulee? Tutkimus kuntajohtajien työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004 Työolotutkimus 3 Tiedotustilaisuus 5..4 13..4 Työolotutkimukset Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely - koetutkimus Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 75 työllistä - vastausprosentti 91 % - palkansaajia

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkuormituksesta työn iloon työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan Lue ensin tämä: Tämä materiaalipaketti on tarkoitettu työterveyshuollon ja työsuojelun käyttöön. Sitä

Lisätiedot

Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen

Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen Minna Hälikkä, neuvottelupäällikkö, VT Ylemmät Toimihenkilöt YTN 27.2.2014 Työaikakulttuurin muuttuminen Työntekijät työhön sidottuja

Lisätiedot

Mikä on minulle Hyväksi?

Mikä on minulle Hyväksi? Mikä on minulle Hyväksi? Varman työhyvinvointipalvelut Varman Hyväksi portaali oman hyvinvoinnin tueksi Tuntuuko siltä, että arki kuormittaa työssä ja kotona? Tunnetko, että tarvitset strategian ja keinoja

Lisätiedot

Minun työhyvinvointini

Minun työhyvinvointini Minun työhyvinvointini Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja Kestävän työuran edistäjä Tuottavuuden mahdollistaja Hyvinvointi

Lisätiedot

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen VR laski hintoja pysyvästi Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen Tärkeää tietoa uusista lipputuotteista matkatoimistoille Sisällysluettelo Uudet ja edulliset VR lipputuotteet Lipputuotteet matkatoimistoverkkokaupassa

Lisätiedot

Ergonomia työterveyden edistäjänä

Ergonomia työterveyden edistäjänä Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN

TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN TEUVAN KUNNAN MATKUSTUSOHJE 1.5.2015 ALKAEN Henkilöstöjaosto 30.3.2015 2 2 Sisältö 1. Soveltamisala... 3 2. Virkamatka ja virantoimitusmatka... 3 3. Korvaukset virka ja virantoimitusmatkoista... 3 4. Miten

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä?

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? ABC-OPAS OMAISELLE Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry 2016 Hyvä lukija! Onko läheiselläsi mielenterveys-

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari

Lisätiedot

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko ETÄTYÖN EDISTÄMINEN Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä Mari Raininko Tutkimuksen taustaa Etätyöstä ja sen hyödyistä puhuttu paljon, mutta hyödyntäminen ei ole toteutunut odotetulla tavalla

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Artikkeleita työolotutkimuksesta Tilastokeskus

Artikkeleita työolotutkimuksesta Tilastokeskus Artikkeleita työolotutkimuksesta Tilastokeskus Julkistamisseminaari 2.6.26 Työelämän tutkija Ulla Aitta AKAVA Artikkelissa käytetyt vertailuasetelmat Ylemmät toimihenkilönaiset 1) ylemmät ylemmät toimihenkilönaiset

Lisätiedot

KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri

KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN Satu Nevalainen 19.3.2019 Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri STRESSI & PALAUTUMINEN -Stressiksi tila, jossa keho mukautuu ja reagoi fyysisesti ja psyykkisesti

Lisätiedot

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Inhimillisesti Tehokas Sairaala -hanke 2009-2011 Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Valtuustoseminaari 14.6.2011 Heidi Lehtopuu, tutkija, KTM, HTM Marika Pitkänen,

Lisätiedot

Psykososiaalinen hyvinvointi työssä

Psykososiaalinen hyvinvointi työssä Psykososiaalinen hyvinvointi työssä Perusasiat kuntoon - Parempi työ -seminaari 26.4.2013 Leila Partanen-Salosto STM, Työsuojeluosasto Esityksen sisältö Työhyvinvoinnin lisääminen ja psykososiaalisen kuormittumisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä?

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Stressinmittauksen tulkintamalli -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Ttm Jaakko Kotisaari Jyväskylä 20.5. 2008 Kuormittuneisuuden arvioinnin haasteet Onko palautumista riittävästi? Mikä on sopiva

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 #Kevatutkii #työkyky #työhyvinvointi Laura Pekkarinen työelämäasiantuntija Finlandia-talo 14.12.2018 Julkisen alan työhyvinvointi -tutkimus 2014 2018 Työolot ja

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015

AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015 AKK-MOTORSPORT RY 9.1.2015 KÄYTTÖÖNOTTO 1.1.2015 ALKAEN. TOIMI- JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ 2015 Yleistä (1-5 ) 1 AKK ry:n toimi- ja luottamushenkilöiden matkakustannusten korvaamisesta on

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

Mobiili työ. Perjantai-meeting 03.02.2012. Johanna Koroma, koulutussuunnittelija, TtM. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Mobiili työ. Perjantai-meeting 03.02.2012. Johanna Koroma, koulutussuunnittelija, TtM. Työterveyslaitos www.ttl.fi Mobiili työ Perjantai-meeting 03.02.2012 Johanna Koroma, koulutussuunnittelija, TtM Mobiili ja monipaikkainen työ Uusi työskentelymuoto, jossa varsinaista yhtä kiinteää työpaikkaa ei ole vaan työntekijät

Lisätiedot

Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä?

Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä? Mitä jokaisen työsuojelijan tulee tietää psykososiaalisesta stressistä? tiimipäällikkö Kirsi Ahola, työterveyspsykologian dosentti Stressi on elimistön reaktio haasteisiin. haasteita sisältävä tilanne

Lisätiedot

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ 2/23/2016 Ulla Peltola; OH lab.hoit., TtM, opettaja 1 SISÄLTÖ vuorotyö ja terveys vuorotyön edut ja haitat työvuorosuunnittelu esimiestyö työn ja perheen/muun elämän yhteensovittaminen

Lisätiedot

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014 Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis 13.2.2018 Orientaatio aamupäivään Esittele itsesi vierustoverillesi Kerro, millaisin odotuksin saavuit Kerro myös joku

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä

Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Hyvinvointia työstä Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Mikko Nykänen, tutkija 30.1.2017 2 Työkyky Työkyky on työn kuormitustekijöiden ja vaatimusten sekä ihmisen toimintakyvyn/voimavarojen

Lisätiedot

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen?

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Pirkko-Liisa Vesterinen Paikallisjohtaja, dosentti Management Institute of Finland, MIF Itsetuntemus lähtökohtana Vastaa itsellesi Kuka minä olen itselleni?

Lisätiedot

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Työssä muistaminen -kysymyssarja

Työssä muistaminen -kysymyssarja Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen

Lisätiedot

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat esimerkki 2017 Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI SYKEVÄLIMITTAUS HENKILÖKOHTAINEN RAPORTTI ASIANTUNTIJAN PALAUTE TOIMENPITEET JATKUVUUS 68 henkilöä osallistui palveluun

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITON ASIANTUNTIJALAUSUNNON LIITE

ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITON ASIANTUNTIJALAUSUNNON LIITE EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIOKUNTA 20.10.2017 ASIA: O 49/2017 VP VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITON ASIANTUNTIJALAUSUNNON LIITE 19.10.2017 1 Ote YM:n kotisivuilta

Lisätiedot

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Hyvinvointianalyysi Mihin Firstbeat -mittaus perustuu? Mittaus perustuu sykevälivaihtelun muutoksiin. Alla on kuvattuna mitä sykevälivaihtelu tarkoittaa. Mitä tietoa Firstbeat mittauksella saadaan?

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja

Lisätiedot

KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun

KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun KEVEYTTÄ TYÖHÖN Työstressi ja kuormitus haltuun Tammikuu 2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila/Anitta

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Hyvinvoiva henkilöstö tuo tulosta

Hyvinvoiva henkilöstö tuo tulosta Hyvinvoiva henkilöstö tuo tulosta Firstbeat Työkykykartoitus Firstbeat Työkykykartoitus on palvelu, jonka avulla saat helposti selville, miten henkilöstösi todella voi. Työkykykartoitus perustuu Firstbeatin

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä

Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä Tohtorit ja työelämä 29.10.2008 Kehityskeskustelu Kehityskeskustelulla tarkoitetaan ennalta sovittua ja suunniteltua esimiehen ja hänen alaisensa välistä keskustelua,

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

University of Tampere University of Jyväskylä

University of Tampere University of Jyväskylä Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa

Lisätiedot

Työni tuottavuuden mittarit ovat oikeita

Työni tuottavuuden mittarit ovat oikeita Työni tuottavuuden mittarit ovat oikeita Myönteisten osuus on nyt hieman suurempi. Täysin tai jokseenkin samaa mieltä = 67% (v 2015: 63%). 1 Pidän hyvänä, että tulokseni esitetään julkisesti Tähän suhtaudutaan

Lisätiedot

Kuinka jaksan työssäni?

Kuinka jaksan työssäni? Kuinka jaksan työssäni? Näkökulmia saattohoitotyötä tekevien työssä jaksamiseen Riikka Koivisto Kuinka jaksaa saattohoitotyössä? Auttamistyön moodeja Kartoittaja, äitimoodi Mitä on tapahtunut, mikä on

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat. Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat. Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla Taustaa Tavoitteena oli selvittää tamperelaisten yritysten tarpeita työpäivän aikaiseen

Lisätiedot