Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media"

Transkriptio

1 Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tiivistelmä

2 Johdanto Tutkimuksen tavoitteet, toteutus ja vastaajarakenne Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asunnon ostamiseen ja myymiseen liittyviä prosesseja. Tutkimuksessa käytiin läpi mm. syitä asunnon etsinnän aloittamiselle sekä asunnon valintaan vaikuttavia tekijöitä. Vanhan asunnon myymisen suhteen tutkittiin mm. kiinteistönvälittäjän valintaan vaikuttavia tekijöitä ja tietolähteitä kiinteistönvälittäjän valintaa varten. Myös tiedonhakua uuden asunnon etsinnässä selvitettiin hakuprosessin eri vaiheissa. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen kohderyhmänä olivat asunnon äskettäin ostaneet suomalaiset. Lähde haastatteluihin saatiin tutkimuksen toimeksiantajana olleiden kiinteistönvälittäjien ja rakennuttajien asiakkaista mukaan poimittiin ne henkilöt, jotka olivat ostaneet asunnon viimeisen 3 kkn aikana. Tutkimuksen toimeksiantajina olleet kiinteistönvälittäjät ja rakennuttajat, ja heidän asiakkaidensa osuus haastatelluista oli: Asuntoverkko (5%) Aktia lkv (6%) Habita (9%) Huoneistokeskus (32%) Kiinteistömaailma (22%) NCC (4%) Palmberg (2%) SKV (13%) Viva (3%) YIT (4%) Tutkimuksen muita toimeksiantajia olivat Suomen Kiinteistönvälittäjien liitto sekä Etuovi.com. He eivät kuitenkaan toimittaneet asiakastietoa otoksen lähdemateriaaliksi. TNS Gallup toteutti tutkimuksen kenttätyön puhelinhaastatteluina. Haastatteluja tehtiin yhteensä 850 kpl. Haastattelut tehtiin Otos kiintiöitiin alueellisesti vastaamaan toteutuneiden asuntokauppojen osuuksia Suomessa. Myös tutkimustulokset painotettiin alueellisesti vastaamaan toteutuneiden asuntokauppojen osuuksia (lähde: Tilastokeskus). Vastaajarakenne: Naiset 51 % Miehet 49 % Alle 30 vuotiaat 23 % vuotiaat 33 % vuotiaat 26 % Yli 60 vuotiaat 18 % Pääkaupunkiseutu 36 % Tampere ja lähialueet 10 % Turku ja lähialueet 10 % Pori ja lähialueet 4 % Jyväskylä ja lähialueet 4 % Muu Suomi tasaisesti 36 % 2

3 Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Kiinteistönvälittäjän suosittelu ja valinta 3

4 Kiinteistönvälittäjän suosittelu ja valinta 88 % asunnon ostajista suosittelisi heidän vanhan asuntonsa myynyttä kiinteistönvälittäjää. 87 % asunnon ostajista suosittelisi kiinteistönvälittäjää, jolta he ostivat asuntonsa. Kiinteistönvälittäjän valintaan vaikuttavat eniten välittäjän tunnettuus, luotettavuus ja turvallisuus, välityspalkkion suuruus, saman välittäjän käyttäminen kuin, jolta osti uuden asunnon sekä aikaisempi kokemus välittäjästä/toimistosta. Tietoa kiinteistönvälittäjän valintaa varten saadaan yleisimmin Internetistä. Seuraavaksi yleisimmät tietolähteet ovat ystävät/sukulaiset/tuttavat sekä sanomalehdet. 4

5 Oman vanhan asunnon myyneen kiinteistönvälittäjän suosittelu Kuinka todennäköisesti suosittelisitte vanhan asuntonne myynyttä kiinteistönvälitysyritystä muille? Vastaajat: Kaikki, jotka: ovat asuneet ennen omistusasunnossa ja antoivat asunnon välittäjälle myytäväksi (ovat jo myyneet asunnon) N = 249 Vastausvaihtoehdot lueteltu vastaajalle 5

6 Ostetun asunnon itselle myyneen kiinteistönvälittäjän suosittelu Kuinka todennäköisesti suosittelisitte muille kiinteistönvälitysyritystä, jolta ostitte äskettäin asunnon? Vastaajat: Kaikki, jotka ostaneet asuntonsa kiinteistönvälittäjältä N = 743 Vastausvaihtoehdot lueteltu vastaajalle 6

7 Kiinteistönvälittäjän valintaan vaikuttavat tekijät Mitkä asiat olivat teille tärkeitä, kun valitsitte kiinteistönvälittäjää myymään vanhan asuntonne? Vastaajat: Kaikki, jotka: ovat asuneet ennen omistusasunnossa ja antoivat / antavat asunnon välittäjälle myytäväksi N = 327 Vastaukset annettu spontaanisti Muita syitä: pankin kautta henkilökemia välittäjän kanssa kuntotarkastajan neuvo 7

8 Tietolähteet kiinteistönvälittäjän valinnassa Mistä eri tietolähteistä saitte tietoa kiinteistönvälittäjän valintaa varten, kun olitte myymässä vanhaa asuntoanne? Vastaajat: Kaikki, jotka: ovat asuneet ennen omistusasunnossa ja antoivat / antavat asunnon välittäjälle myytäväksi N = 327 Vastaukset annettu spontaanisti Muita lähteitä: pankki monia yksittäisiä mainintoja 8

9 Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Internetin käyttö tietolähteenä asunnon etsinnässä 9

10 Internetin käyttö tietolähteenä asunnon etsinnässä Internet on asunnon ostajien käytetyin tietolähde sekä asunnon oston suunnitteluvaiheessa, jossa kartoitetaan millaisia asuntoja on tarjolla, että etsittäessä tarkempaa tietoa asuntojen tarjonnasta ja itseä kiinnostavista asunnoista. Suunnitteluvaiheessa Internetiä käyttää 74 % kaikista asunnon ostajista, kun sanomalehtiä käyttää 47 % ja asuntokaupan erikoislehtiä 14 %. Tarkempaa tietoa haettaessa Internetiä käyttää 67 %. Sanomalehdistä tietoa etsii 25 % ja kiinteistönvälittäjältä 24 %. Internet on sekä suunnitteluvaiheessa että tarkempaa tietoa etsittäessä käytetyin tietolähde kaikille alle 60 vuotiaille. 10

11 Internetin käyttö tietolähteenä asunnon oston suunnitteluvaiheessa ikäryhmittäin Kun aloitte suunnitella asunnon ostamista, mistä tietolähteistä saitte tietoa siitä millaisia erilaisia asuntoja on tarjolla? Vastaajat: Kaikki N = 850 Alle 30 vuotiaat 90% vuotiaat 89% vuotiaat 70% 60+ vuotiaat 36% % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 11

12 Internetin käyttö tietolähteenä tarkempaa tietoa haettaessa ikäryhmittäin Entä mitä tietolähteitä käytitte, kun haitte tarkemmin tietoa asuntojen tarjonnasta ja Teitä erityisesti kiinnostavista asunnoista? Vastaajat: Kaikki N = 850 Alle 30 vuotiaat 78% vuotiaat 78% vuotiaat 67% 60+ vuotiaat 34% % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 12

13 Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tärkeimmät tietolähteet asuntoa ostettaessa ja myytäessä 13

14 Tärkeimmät tietolähteet asuntoa ostettaessa ja myytäessä Ylivoimaisesti tärkein tietolähde asunnon ostajille on Internet. 58 % pitää Internetiä tärkeimpänä tietolähteenä. Kiinteistönvälittäjiä pitää tärkeimpänä tietolähteenä 14 % kuten myös sanomalehtiä. Jos asunnon ostajat olisivat myymässä vanhaa asuntoaan, haluaisivat he yleisimmin omasta asunnostaan ilmoiteltavan Internetissä. 81 % haluaisi ilmoituksen Internetiin ja 53 % sanomalehteen. 14

15 Tärkein tietolähde Mitä tietolähdettä piditte kaikkein tärkeimpänä äskettäin ostamaanne asuntoa etsiessä? Vastaajat: Kaikki N = 850 Vastaukset annettu spontaanisti Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus

16 t, joihin omasta asunnosta ilmoitus Jos olisitte nyt myymässä asuntoa, missä eri medioissa haluaisitte omasta asunnostanne ilmoiteltavan? Vastaajat: Kaikki N = 850 Vastaukset annettu spontaanisti Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus

Tervetuloa Iggloilemaan

Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Igglon tarina - Mikko Ranin, toimitusjohtaja Kiinteistönvälitysmarkkinat Turussa - Matti Kasso, varatoimitusjohtaja, Igglo Oy Igglo-palvelun esittely - Tuire Iso-Kouvola,

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset Asukastyytyväisyyskysely helmikuu 2018 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin HASOn asukkaiden tyytyväisyyttä isännöintipalveluihin, huolto- ja korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin Kartoittaa

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely tammikuu Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely tammikuu Tulokset Asukastyytyväisyyskysely tammikuu 2019 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin Asumisoikeus Oy:n asukkaiden tyytyväisyyttä Laajasalon Isännöinti Oy:n palveluun ja toimintaan, asumiseen ja viihtyvyyteen

Lisätiedot

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006 Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos ja Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto TUTKIMUSRAPORTTI 18.10.2006 YTT FM Lea Ahoniemi Kauppat. yo Maria-Riitta Ahoniemi TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ

Lisätiedot

Tervetuloa asuntokaupoille!

Tervetuloa asuntokaupoille! Tervetuloa asuntokaupoille! Avaimet uuteen Uusi koti, vanha koti, iso koti, pieni koti. Avain muutokseen ja uuden löytämiseen vaatii usein vanhasta luopumista. AsuntoArean avulla elämäsi tärkeät kaupat

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018 Vaasan joukkoliikenne Feelback 28 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

Kurikka-lehti Lukijatutkimus 2006

Kurikka-lehti Lukijatutkimus 2006 Kurikka-lehti Lukijatutkimus 2006 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Kurikka-lehden lukemiseen liittyviä asioita ja asemaa paikallisena tietolähteenä. Haastattelut tehtiin puhelimitse

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu 2016 SFS ISO2022 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/2016 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

V i r A p. Virtual Apartment s Service. e-business mahdollisuudet rakennusalalla

V i r A p. Virtual Apartment s Service. e-business mahdollisuudet rakennusalalla V i r A p Virtual Apartment s Service e-business @ VirAps Jarmo Suominen Arkkitehti SaFa / Projektipäällikkö UIAH e-business mahdollisuudet rakennusalalla VIRAPS on internetissä toimiva palvelu jonka avulla

Lisätiedot

Valtakunnallinen Paikallislehtitutkimus 2009

Valtakunnallinen Paikallislehtitutkimus 2009 Valtakunnallinen Paikallislehtitutkimus 2009 Tutkimusten toteutus 1(2) Tutkimusten tavoitteena on lähinnä selvittää paikallislehtien lukemiseen liittyviä asioita, asemaa paikallisena tietolähteenä ja mielikuvia

Lisätiedot

Merkki paremmasta palvelusta.

Merkki paremmasta palvelusta. Merkki paremmasta palvelusta. Asuntomyynti Vuokravälitys Toimitilapalvelu Rakentajapalvelu Koulutus www.habita.fi Habita. Suurin suomalainen yksityinen kiinteistönvälitystoimisto. Suomalainen Habita on

Lisätiedot

Tutkimus kuntien neuvonta- ja asiointipalveluista 2012

Tutkimus kuntien neuvonta- ja asiointipalveluista 2012 Tutkimus kuntien neuvonta- ja asiointipalveluista 2012 Pohjoisranta Burson-Marsteller Lokakuu 2012 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kunnissa on selvä tarve uudistaa asiointi- ja neuvontakäytäntöjä

Lisätiedot

Yritysten internetin käyttö välineenä työpanosten ostamisessa ja myymisessä

Yritysten internetin käyttö välineenä työpanosten ostamisessa ja myymisessä Vappututkimus 2012: Yritysten internetin käyttö välineenä työpanosten ostamisessa ja myymisessä 26.4.2012 Suomalaisen Työn Liitto Yritysten internetin käyttö välineenä työpanosten ostamisessa ja myymisessä

Lisätiedot

Turvallisuus, nopeus vai hinta?

Turvallisuus, nopeus vai hinta? Turvallisuus, nopeus vai hinta? Kuluttajien ja yritysten näkemyksiä maksutavoista Poimintoja selvityksestä Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia

Lisätiedot

Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016

Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016 Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016 1 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Kurikka-lehden tavoittavuutta, asemaa paikallisena tietolähteenä sekä lehden imagoprofiilia

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) AMMATTIRYHMIEN TARKASTELU Tämä ammattiryhmien välisten erojen

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015 Tuhat suomalaista /0 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä..0 SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 Tutkimus kotimaisen mediatarjonnan merkityksestä tehtiin

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Suomen Vuokranantajat ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Esimerkkejä tutkimuksen sisältämästä tiedosta TNS Gallup Päivittäistavarakauppa digitalisoituvan kuluttajan edessä Tutkimus vastaa kysymyksiin: Näkyykö verkkokaupan

Lisätiedot

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Kansallinen Mediatutkimus KMT TIEDOTUSVÄLINEILLE Tilaaja: Levikintarkastus Oy JULKAISTAVISSA Toteuttaja: TNS Gallup Oy 4.3.2008 klo 00.05 Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Suomalaiset lukevat

Lisätiedot

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien

Lisätiedot

Digitaalinen asuntokauppa

Digitaalinen asuntokauppa Digitaalinen asuntokauppa mahdollistaa digitaalisen prosessin asuntojen myymiseen ja ostamiseen Tarkistusmittaus i Kyllä Ei Velaton myyntihinta 150 000,00 Yhtiölainaa Kyllä Ei Lainan määrä 27 805,89 Kuka

Lisätiedot

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005 Suhtautuminen digitaaliseen televisioon Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005 Tausta Tutkimuksella selvitettiin, mitä tiedetään digitaaliseen televisioon siirtymisestä sekä miten muutokseen suhtaudutaan

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019 Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden

Lisätiedot

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys 2018 9.5.2018 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA TIEDONKERUUTAPA 11.4-9.5.2018 Sähköpostikutsut (596 kpl) + paperi- ja web-lomakekysely (100 kpl). Lisänä

Lisätiedot

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki 1 Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Toteutus Alueellinen ostokäyttäytyminen 2016 -tutkimuksen tiedot kerättiin valtakunnallisena

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 3.-16.3.2014 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 1001 SISÄLTÖ: Tulosten tilastolliset

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015 Mielipiteet ydinvoimasta 2015 Sisältö sivu 1. Aineiston rakenne 3 2. Tutkimustulokset Yleissuhtautuminen ydinvoimaan energianlähteenä 5 Ydinvoiman hyväksyminen ilmastomuutoksen torjuntakeinona 11 3. Liitteet

Lisätiedot

MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO?

MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO? MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO? 3.6.2013 Teknologiateollisuus ry & Teleforum ry Pekka Laaksonen, johtava asiantuntija 1 TOISINAAN VANHA JA UUSI

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 1 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 MITKÄ ASIAT HUOLESTUTTAVAT,

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013 Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla

Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla 2012 1. JOHDANTO Tutkimus toteutettiin Palvelevat puuyritykset hankkeessa. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus ja SeAMK Liiketoiminta.

Lisätiedot

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa:

Lisätiedot

RECONOS. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Loppuraportti. Reconos

RECONOS. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Loppuraportti. Reconos RECONOS ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Loppuraportti LOPPURAPORTTI.5.3 ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tämä asiakastyytyväisyystutkimus on toteutettu Oy:lle. Tutkimuksen toteutti Ky. TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2012

Säästöpankin Säästämisbarometri 2012 Säästöpankin Säästämisbarometri 2012 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 190 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin Turkuun vuonna 1822. Säästöpankit perustettiin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kokeilu asunnon ostajien palvelusta. Kiradigi loppuraportti

Kokeilu asunnon ostajien palvelusta. Kiradigi loppuraportti Kokeilu asunnon ostajien palvelusta Kiradigi loppuraportti Kokeilun tavoitteet 1. Hankkeen päätavoite on selvittää millaisia palveluita ja mitä tietoa ostajat tarvitsevat päätöksenteon tueksi sekä mikä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa Tuula Loikkanen Kaupan liitto Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi 24.11.2015 Tutkimuksen taustaa: tutkimusyhteistyö Tampereen yliopiston kanssa

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 8.11.2016 OPn Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat ja vuokrat 3. Asuntolainojen korot ja lainakannan kehitys 4. Asuntotuotanto

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

TILTP3 29.4.2003 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5

TILTP3 29.4.2003 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5 Tiina Karjalainen, Tiina Lehto, Terhi Teiskonlahti Sivu 1/5 Aineiston esittely Keräsimme aineiston Tampereella myytävinä olleista asunnoista. Aineisto on kerätty Asuntopörsseistä, sunnuntain Aamulehdistä

Lisätiedot

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista?

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Miten kuluttajat näkevät verkkokaupan turvallisuuden? Ja mihin kuluttajat perustavat käsityksensä koetusta turvallisuudesta? Suomalaisen tietoturvayhtiö Silverskin

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa Näin Suomi kommunikoi 6 Elisa 9 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on n Otos (%) Suomi (%) vastannut Prior Konsultointi Oy. Kaikki vastaajat Tutkimuksen toimeksiantaja

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Näytesivut. 3 Asunnon hinta-arvio ja toimeksiantosopimuksen tekeminen. KIKU-HKV-01-neuvottelu-color.pdf

Näytesivut. 3 Asunnon hinta-arvio ja toimeksiantosopimuksen tekeminen. KIKU-HKV-01-neuvottelu-color.pdf 3 Asunnon hinta-arvio ja toimeksiantosopimuksen tekeminen Olemme seuranneet tätäkin asuntoa parin muun asunnon rinnalla netissä jo melkein vuoden. Viime keväänä tämän asunnon hintapyynti oli niin poskellaan,

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus 20.4.2016 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT Tämä tutkimus on Helsingin mallin ille (Jakomäki,

Lisätiedot

Asiakkuusindeksi 2009

Asiakkuusindeksi 2009 1 Asiakkuusindeksi 2009 Selvitettiin suomalaisten yritysten asiakasuskollisuutta: Kuinka paljon eri yritysten kanssa asioidaan Millainen asiointi- ja asiakassuhde suomalaisilla kuluttajilla on yrityksiin

Lisätiedot

A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus

A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus Vastaajia 1085 henkilöä Vastaajista 5 % oli joko itse tai perheenjäsen Allergia- ja Astmayhdistyksen jäsen Jäsenkysely 2014 Vastaajia

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua

KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua Anna-Maija Virta, Itella KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua Asiakaspalvelun ystävällisyys on tärkeintä kotimaisilta nettikauppiailta ostaville.

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta

Mielipiteet ydinvoimasta Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 12 Pauli Minkkinen 22262 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 28.2.-12.3.12 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 02

Lisätiedot

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:

Lisätiedot

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014 Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 0/204 TNS 204 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman tutkimusyrityksen

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

Netraudan verkkokaupan asiakaskysely Yhteenvetoraportti, N=1143, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Netraudan verkkokaupan asiakaskysely Yhteenvetoraportti, N=1143, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Netraudan verkkokaupan asiakaskysely Yhteenvetoraportti, N=1143, Julkaistu: 12014 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat VASTAAJAN TAUSTATIEDOTIkä 20 vuotta tai alle 3 0,26% 21-30 139 12,16% 31-40 346 30,27%

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 ASIAKASKYSELY ENVERA Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen toteuttaja, kohderyhmä, tavoite ja sisältö Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Envera Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOTIETOPALVELUT

KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOTIETOPALVELUT KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOTIETOPALVELUT ASREKinfotilaisuus17.9.2018 Vesa Arjovuo OSAKEHUONEISTOREKISTERI PALVELUT Asiakastieto tulee tarjoamaan kaikki mahdolliset uudet Osakehuoneistorekisterin tietopalvelutuotteet

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä

KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Aihe: Yritysten verkkopalvelut ja hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä Ajankohta:

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret. Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret. Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat 15.9.2011 Reija Salovaara Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin kaksivaiheisesti seuraavasti: Ensin puhelimitse 1003

Lisätiedot

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008 Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena selvittää katsastamattomuuden syitä. Tutkimus toteutettiin vuosina 2005 ja 2006 vastaavan

Lisätiedot

MARKKINATUTKIMUS- PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.

MARKKINATUTKIMUS- PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak. MARKKINATUTKIMUS- PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO... 1 JOHDANTO... 2 VASTANNEIDEN TAUSTATIEDOT...

Lisätiedot