Uusien asuntojen osaaja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja."

Transkriptio

1 Uusien asuntojen osaaja.

2

3 Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä heillä on kokemusta yhteensä kymmenien vuosien ajalta. Olemme koulutettuja rakentamisprosessin ja kaupan hallinnan kaikkiin vaiheisiin. Oli kyseessä sitten valmis, rakenteilla tai suunnitteilla oleva kohde, myymme sen jopa 30 % nopeammin kuin alalla keskimäärin. Ammattina myynti. Olemme tunnettuja ammattimaisesta ja sujuvasta myynnistä. Kiinteistövälityksen ammattilaisina tunnemme nimenomaan uudiskaupan erikoispiirteet ja vaatimukset. Myymme vain uudiskohteita. Uudiskohderyhmä keskittyy ainoastaan uusien asuntojen ja tonttien myyntiin. Toimimme pitkäjänteisesti ja myyjien kannusteet on muokattu kokonaisuuksia ajatellen. Ymmärrämme myyntiprosessin. Olemme mukana koko myyntiprosessin ajan, ja ymmärrämme sen eri vaiheet. Perehdymme kaikkiin kaupantekoon vaikuttaviin seikkoihin. Osaamme tulkita piirustuksia. Koulutuksemme ansiosta osaamme lukea piirustuksia, myös lisä ja muutostöistä. Osaamme myös tulkita ne asiakkaille. Annamme mielellämme kehitysehdotuksia asunnon myynnin ja toimivuuden näkökulmasta. Autamme mielellämme hinnoittelussa. Oikea hinnoittelu tuo suurimman kysynnän. Olemme tarvittaessa mukana hinnoittelussa ja seisomme näkemystemme takana. Hinnoittelemme asunnot yksilöllisesti valitun kohderyhmän maksukyvyn mukaan. Tunnemme RS-kaupan käytännöt. Olemme perillä rakentamisvaiheen aikaisen RS kaupan vaatimuksista ja rahaliikenteen käytännöistä. Osaamme myös selvittää ne asiakkaille ja konsultoida tarvittaessa rakennuttajaa.

4

5 Rakentajan paras kaveri on hyv myyj. LKV pätevyys on meillä enemmän sääntö kuin poikkeus, ja koulutamme myy jiämme jatkuvasti. Uudiskohteiden myynti linkittyy vahvasti käytettyjen asunto jen (Viva LKV) ja arvoasuntojen (Arvoasunnot LKV) myyntitiimien osaamiseen yhdessä olemme vahvoja. Olemme ylpeitä myyntiin pohjautuvasta konseptistamme. Viritämme myynti prosessin huippuunsa kohdekohtaisesti, ja pidämme aktiivisesti yhteyttä rakennusliikkeeseen ja asiakkaisiin koko prosessin ajan. Huolellinen suunnittelu tuottaa tulosta. Teemme aina toimeksiantajan kanssa projektikohtaisesti markkinointi, esittely ja myyntisuunnitelmat. Olemme konseptoineet markkinointiviestinnän joka kohteesta toteutetaan korkealaatuiset esitteet ja myyntimateriaalit. Markkinoin nin tyyli on aina linjassa kohteen luonteen kanssa. Hallitsemme myös tehokkaat ja myyntipainotteiset esittelyt, jotka tuottavat hyviä tuloksia. Hyödynnämme potentiaalisten asiakkaiden hallinnassa tehokasta asiakashallintajärjestelmää. Lisäksi huolehdimme asiakkaan nykyisen asunnon myynnistä nopeasti ja parhaaseen hintaan. Hyvä näkyvyys lisää menekkiä. Olemme TV:stä tuttu kiinteistönvälitysliike. Myytävät kohteet saavat näkyvyyttä myös internetissä. Uudiskohde.fi on ainoa pelkästään uudiskohteisiin keskittynyt verkkosivusto. Jokainen kohde esitellään parhaiten myyntiä tukevalla tavalla. Sivuston hyödyllinen sisältö houkuttelee asiakkaita ympäri vuorokauden.

6 T yden palvelun kiinteist nv litt j. Paraskaan asunto ei myy itse itseään. Seuraavat kymmenen kohtaa myyvät, ja vieläpä nopeammin kuin uskotkaan. Valitse meidät myyntikumppaniksi Uudiskohde LKV osuu puolestasi napakymppiin Autamme hankkeen myynnin suunnittelussa kokonaisvaltaisesti. Aloitamme siitä, mitä kannattaa rakentaa ja mihin. Avustamme tontin etsinnässä ja hankinnassa. Tutustumme huolellisesti rakentajan kanssa arkkitehdin suunnitelmiin. Olemme valmiit määrittämään myyntihinnat yhdessä rakentajan kanssa. Teemme laadukkaan ja räätälöidyn ennakkomarkkinoinnin rakentajan puolesta. Avustamme projektin RS valmiuteen saattamisessa. Avustamme rahoitusneuvotteluissa sekä rakentajaa että ostajaa. Arvioimme asiakkaan nykyisen asunnon ja myymme sen nopeasti. Olemme osaava kumppani kaikissa asunnon myyntiprosessin vaiheissa projektin kokoon katsomatta. Soita meille ja kysy lisää: p

7

8 Viva Erikoistunut myyntiin. Uudiskohde LKV on osa Vivaa, jonka juuret juontavat vuoteen Viva on suomalainen, yksityinen kiinteistönvälitysyritys. Valttimme ovat erikoistuneet myyntiyksiköt, jotka ovat perehtyneet oman alansa erityispiirteisiin ja vaatimuksiin. Erikoistuminen nostaa myyntituloksia. Käytössänne on nelisenkymmentä kiinteistönvälityksen ammattilaista, joilla on parhaimmillaan kymmenien vuosien kokemus alalta. Myymme kohteenne nopeasti ja tehokkaasti, parhaaseen mahdolliseen hintaan. Uudiskohde LKV vain uudet ja rakenteilla tai suunnitteilla olevat asunnot ja tontit. Viva LKV tehokkaaksi konseptoitu kiinteistönvälitys. Arvoasunnot LKV vaativat ja erikoislaatuiset arvokohteet. Viva Toimitilat LKV toimitilojen välitys, vuokraus ja rakentaminen. Uudiskohde LKV Kylänvanhimmantie 29, Helsinki Puh , Fax Puheluhinnat 0207 alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,082 /puhelu + 0,07 /min ja matkapuhelimista 0,0828 /puhelu + 0,17 /min (+ alv 24 %).

VIVA ERIKOISTUNUT MYYNTIIN.

VIVA ERIKOISTUNUT MYYNTIIN. VIVA ERIKOISTUNUT MYYNTIIN. 1 2 AMMATTINA MYYNTI. Viva on suomalainen, yksityinen kiinteistönvälitysyritys, jonka juuret juontavat vuoteen 1998. Palveluksessamme on 40 kiinteistönvälityksen ammattilaista,

Lisätiedot

Merkki paremmasta palvelusta.

Merkki paremmasta palvelusta. Merkki paremmasta palvelusta. Asuntomyynti Vuokravälitys Toimitilapalvelu Rakentajapalvelu Koulutus www.habita.fi Habita. Suurin suomalainen yksityinen kiinteistönvälitystoimisto. Suomalainen Habita on

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa. Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining.

Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa. Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining. Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining.fi 1. Erikoiskaupan haasteita - johdanto 2. Myyjän rooli

Lisätiedot

Tervetuloa Iggloilemaan

Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Igglon tarina - Mikko Ranin, toimitusjohtaja Kiinteistönvälitysmarkkinat Turussa - Matti Kasso, varatoimitusjohtaja, Igglo Oy Igglo-palvelun esittely - Tuire Iso-Kouvola,

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tiivistelmä Johdanto Tutkimuksen tavoitteet, toteutus ja vastaajarakenne Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asunnon ostamiseen ja myymiseen

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 13

Sisällys. Johdanto... 13 Sisällys Johdanto... 13 1 Välittäminen on asiakaspalvelua... 17 Määrän ja laadun vuoropuhelu... 17 Asiakkaan on ymmärrettävä, mistä hän maksaa... 19 Sekä ostaja että myyjä ovat asiakkaita... 23 Asiakas

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

www.ramirent.fi TAPAHTUMAT

www.ramirent.fi TAPAHTUMAT www.ramirent.fi TAPAHTUMAT SUUNNITTELETKO TAPAHTUMAA? Meiltä saat kokonaisvaltaisen ratkaisun sen toteuttamiseen Kun järjestetään monimuotoisia ja isoja tapahtumia asioiden vaivaton kulku alusta loppuun

Lisätiedot

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

ESITE SIJOITUSKOHTEEKSI TARJOTUSTA KIINTEISTÖSTÄ. Vuokrattuja liikekiinteistöjä Turun alueelta

ESITE SIJOITUSKOHTEEKSI TARJOTUSTA KIINTEISTÖSTÄ. Vuokrattuja liikekiinteistöjä Turun alueelta ESITE SIJOITUSKOHTEEKSI TARJOTUSTA KIINTEISTÖSTÄ TUOTTO ARVO KEHITYS Vuokrattuja liikekiinteistöjä Turun alueelta VÄLITTÄJÄN ESITTELY Tuottohakuisen kiinteistösijoittamisen asiantuntija NÄKEMYKSEMME MARKKINATILANTEESTA

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys 1 ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys Huhtikuu 2015 Tapio Nevala Välitystoimintaa koskeva lainsäädäntö Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä = välitysliikelaki Laki kiinteistöjen

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin 26.10.2011 Otto Söderlund Partner Magenta Advisory on suomalainen sähköisen liiketoiminnan asiantuntija jolla on vahva

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten kaupan käyntiin Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan myynnin puhetta verkkoon sisältöstrategian avulla Differosta

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Maaginen messuvalmennus VALLOITA VAELTAVAT ASIAKKAAT LUO TODELLISIA MYYNTILIIDEJÄ TAIVUTA MYYJÄSI TEKEMÄÄN TULOSTA

Maaginen messuvalmennus VALLOITA VAELTAVAT ASIAKKAAT LUO TODELLISIA MYYNTILIIDEJÄ TAIVUTA MYYJÄSI TEKEMÄÄN TULOSTA Maaginen messuvalmennus VALLOITA VAELTAVAT ASIAKKAAT LUO TODELLISIA MYYNTILIIDEJÄ TAIVUTA MYYJÄSI TEKEMÄÄN TULOSTA TaikuriLaurila Rementor Maagisesti erottuva ja tehokas messumyynnin koulutuskokonaisuus

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA Markkinakommentti Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA Jos perheasuntojen kauppalukumäärät ovat loppukesän ja alkusyksyn aikana kasvaneet voimakkaasti verrattuna

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla

Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla Kiinteistönvälittäjien osaamiskartoitus 2014 Tiia Bueno Vecino, HRD- ja laatukoordinaattori Virpi Slotte, FT, kehityspäällikkö Kiinko - Kiinteistöalan

Lisätiedot

PALVELUMME. Arvon rakentaja. RAKENNUTTAMINEN Rakennushankeiden johtamista pitkällä kokemuksella

PALVELUMME. Arvon rakentaja. RAKENNUTTAMINEN Rakennushankeiden johtamista pitkällä kokemuksella Yritysesite PALVELUMME RAKENNUTTAMINEN Rakennushankeiden johtamista pitkällä kokemuksella Arvon rakentaja Olemme rakennuttamisen konsultointia ja teknisen edunvalvonnan palveluja tuottava yritys. Toimimme

Lisätiedot

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin.

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta

Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta Suomalaiset yksi maailman nopeimmin ikääntyvä kansakunta Taloudellinen kasvu pitkään rajallista Inhimillisiä ja taloudellisia paineita senioreiden

Lisätiedot

Sponsorointi & urheilumarkkinointi

Sponsorointi & urheilumarkkinointi Sponsorointi & urheilumarkkinointi Meidänkin sponsorointieurot tulevat jo ensi kaudeksi tippumaan selvästi, jos ei löydetä laitamainoksia parempia tapoja hyödyntää diilejä. KTT ARTO KUULUVAINEN, M3 RESEARCH

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Renkomäen kauppa-alue, 14 500 m2. Lahti KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Renkomäen kauppa-alue, 14 500 m2. Lahti KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Renkomäen kauppa-alue, 14 500 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Renkomäen kauppa-alue, 14 500 m2 LISÄTIEDOT, MYYNTI- JA VUOKRAUSNEUVOTTELUT: Erkki Pursiainen,

Lisätiedot

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Esa Pamppunen

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Esa Pamppunen MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen Talent Partners Oy Esa Pamppunen Valmennuksen tavoitteet ja hyödyt Vahvistaa ymmärrystä organisaatiokulttuurin vaikutuksesta ja merkityksestä ratkaisumyynnissä

Lisätiedot

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3 Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Asymmetrinen informaatio

Asymmetrinen informaatio Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, OMAKOTITALO 2 6h+k+s, 301 m, 1 490 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Voisitko ostaa palan

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

MIKSI MYYNTISI TARVITSEE HUOLTOA?

MIKSI MYYNTISI TARVITSEE HUOLTOA? MYYNNIN HUOLTOKIRJA MIKSI MYYNTISI TARVITSEE HUOLTOA? Koska myynti on kone, joka hyytyy ilman huolenpitoa! Myynnin vuosihuolto on ainutlaatuinen, vaivaton ja nopea palvelujärjestelmä myyntisi tehostamiseksi.

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Ennakkomarkkinointiesite

Ennakkomarkkinointiesite Ennakkomarkkinointiesite 29.12.2016 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ YLI NELJÄNNESVUOSISADAN MODERNI KOTI LUONNON ÄÄRELLÄ Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä alkaa pian modernien puutalojen aika. Nämä uudet puutalokodit

Lisätiedot

Osaajia tarvitaan aina

Osaajia tarvitaan aina LTA ennen ja nyt Liiketalouden Liitto LTA ry:n juuret juontavat vuoteen 1949 Kauppaopistonkäyneiden liitto Förbundet för f.d. Handelinstitutselever r.y. perustettiin Tampereella 4.12.1949. Merkonomiliitto

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa KansainväliSYYSpäivät 2013 5.11.2013 Jyväskylä Päivi Puutio Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK Taustalla Tampereen

Lisätiedot

www.aninkainen.fi MENESTY. KIINTEISTÖVÄLITYS Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy

www.aninkainen.fi MENESTY. KIINTEISTÖVÄLITYS Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy KIINTEISTÖVÄLITYS MENESTY. Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy Kiinteistövälitystä vuodesta 1964 www. MENESTY. Kaikki asiat mitä teemme, teemme sata lasissa ja siksi kasvaa hurjaa vauhtia. Se joka sytyttää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Kaufmann Agency: ErgoFinger koekäyttötutkimus. ErgoMedi Oy

Kaufmann Agency: ErgoFinger koekäyttötutkimus. ErgoMedi Oy Kaufmann Agency: ErgoFinger koekäyttötutkimus ErgoMedi Oy ErgoFinger koekäyttötutkimus ErgoMedi Oy Tulokset 31.1.2014 Kaufmann Agency on suomalainen kansainvälisesti toimiva terveysviestinnän asiantuntijayritys,

Lisätiedot

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto Palvelukuvaus Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen Pikayhteys Takaisinsoitto Yleistä Markkinointiviestintä tähtää siihen, että potentiaalinen ostava

Lisätiedot

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto.

ordica on Suomeen erikoistunut matkailun myynti ja arkkinointiagentuuri. Tänään neljä vakituista työntekijää ja kv. artneriverkosto. Jyrki Oksanen 9 vuotta maailmalla ja 16 v Suomessa. semat: Helsinki, Lontoo, Turku, Salo, Tukholma, Helsinki, ampuri, Frankfurt, Heidelberg, Amsterdam, Mainz, Berliini. atkailualalla vuodesta 1988 jatkuvasti

Lisätiedot

Välitystoiminnan kieltäminen ja uhkasakon asettaminen. välitysliikerekisteriin.

Välitystoiminnan kieltäminen ja uhkasakon asettaminen. välitysliikerekisteriin. Päätös LSAVI / 1847 / 05.11.05 / 2014 Lounais-Suomi 3.10.2014 ASIA ASIASELOSTUS Välitystoiminnan kieltäminen ja uhkasakon asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto on ryhtynyt 6.6.2014 xxxxxxxxxxxx:tä

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

MuotoTaito. Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014

MuotoTaito. Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014 MuotoTaito Design vientiverkosto Japani, Kiina ja Hong Kong 2011-2014 Vientiverkosto Aasiaan Cannus Oy on yhdessä kumppaniensa kanssa kokoamassa yhteen yrityksiä Japaniin, Kiinaan ja Hong Kongiin suuntautuvaa

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN

POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli Lisa Voigtländer POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN Ketterä kaupunki -hanke www.agilecities.fi Markus Laine markus.laine@uta.fi Helena Leino helena.leino@uta.fi

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 TILABRUNSSIT, syksy 2009 DM 31655 ja 43677 11-2006 Copyright Tekes Asumisen tulevaisuus-tila-brunssin ohjelma 1.12.2009

Lisätiedot

Määränpäänä yhteensopivuus

Määränpäänä yhteensopivuus 1 Määränpäänä yhteensopivuus Toimintamme ytimenä on ainutlaatuinen valikoima valaisin-, liikennevaloja opastepylväitä sekä niihin täydellisesti soveltuvia korkealaatuisia betonijalustoja. Tarjontamme kattaa

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli

Asunto Oy Vantaan Kaneli Asunto Oy Vantaan Kaneli Ennakkomarkkinoinnin alustava MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty Huoneisto tyyppi m2 myyntihinta lainaosuus velaton hinta velaton hinta 1.

Lisätiedot

Ylivoimainen asiakaskokemus. Kari Korkiakoski Futurelab Finland

Ylivoimainen asiakaskokemus. Kari Korkiakoski Futurelab Finland Ylivoimainen asiakaskokemus Kari Korkiakoski Futurelab Finland Futurelab Finland on asiakaskokemuksen strategisen kehittämisen konsulttitoimisto Futurelabin missio on auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään

Lisätiedot

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e.

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e. rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU rakentamisapu.fi! RAKENTAMISAPU PALVELU JA ONNISTUNUT TALONRAKENNUSPROJEKTI ETUJA: Omakotitalon rakennuttaminen on iso ja vaativa

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot

SATO StudioKoti. Laadukasta kaupunkiasumista edullisesti. VAETS-yhdyshenkilöpäivä 20.1.2016 SATO StudioKoti

SATO StudioKoti. Laadukasta kaupunkiasumista edullisesti. VAETS-yhdyshenkilöpäivä 20.1.2016 SATO StudioKoti SATO StudioKoti Laadukasta kaupunkiasumista edullisesti SATO StudioKoti pähkinänkuoressa ison asunnon toiminnallisuus hyvin varustellut yhteiset tilat 500 /kk räätälöidyt sisustusratkaisut SATO StudioKoti

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden

Lisätiedot

Terveysteknologia 2014 -infotilaisuus

Terveysteknologia 2014 -infotilaisuus Terveysteknologia 2014 -infotilaisuus 22.10.2013 Faktaa & lukuja Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen näytteilleasettaja Aktiivinen näytteilleasettaja saa jopa 300 % enemmän kävijöitä osastolleen

Lisätiedot

TMC XIV. Koulutamme ammattilaisia auttamaan haasteellisissa tilanteissa olevia yrityksiä. Kari Nurmi TMA Finland ry & Nurmi Consulting Oy 7.2.

TMC XIV. Koulutamme ammattilaisia auttamaan haasteellisissa tilanteissa olevia yrityksiä. Kari Nurmi TMA Finland ry & Nurmi Consulting Oy 7.2. TMC XIV Koulutamme ammattilaisia auttamaan haasteellisissa tilanteissa olevia yrityksiä Kari Nurmi TMA Finland ry & Nurmi Consulting Oy 7.2.2017 Kenelle? Kokenut henkilö, jolla on sopiva koulutus sekä

Lisätiedot

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tavoite selvittää Elintarvikealan pk-yritysten nykytila ja tulevaisuuden näkymät Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004

Lisätiedot

OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN

OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN Liiketoimintasuunnitelman laatimisesta yleisesti 1. Yritysidea 2. Tuotteet ja/tai palvelut 3. Asiakashankinta ja markkinoiden selvittäminen 3.1 Asiakkaat (kohderyhmä)

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin.

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN ONNISTUNEITA TUOTETIEDUSTELUJA

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020 KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020 Kuvitus: Jarkko Vehniäinen Ulkoasu: Sami Saresma Harkitse, valitse oikein. Tule ajatelleeksi, muuta asennettasi. Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen on kaikkien

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Keskitä yhteydet kasvun paikkaan.

Keskitä yhteydet kasvun paikkaan. Joensuun seutu Keskitä yhteydet kasvun paikkaan. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Investoi osaajiin ASIAKASPALVELUA, KOMMUNIKAATIOTA, VIESTINTÄÄ, TUKIPALVELUJA, SÄHKÖISTÄ LIIKETOIMINTAA, MARKKINOINTIA,

Lisätiedot

* TAITEILIJAN NÄKEMYS RAKENNUKSISTA

* TAITEILIJAN NÄKEMYS RAKENNUKSISTA * TAITEILIJAN NÄKEMYS RAKENNUKSISTA As Oy Helsingin Siltapellonkuja 6 Perustiedot yhtiöstä Sijainti, palvelut ja liikenneyhteydet 12 huoneiston rivitaloyhtiö Osoite: Siltapellonkuja 6, 00740 Helsinki Huoneistojen

Lisätiedot

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h,k,s, kph,wc x2, 166 m, 597 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tästä kodista huokuu

Lisätiedot

Vuokrattuja liikekiinteistöjä pitkillä vuokrasopimuksilla Pirkanmaan alueelta

Vuokrattuja liikekiinteistöjä pitkillä vuokrasopimuksilla Pirkanmaan alueelta ESITE SIJOITUSKOHTEEKSI TARJOTUSTA KIINTEISTÖSTÄ TUOTTO ARVO KEHITYS Vuokrattuja liikekiinteistöjä pitkillä vuokrasopimuksilla Pirkanmaan alueelta 9,8 % VÄLITTÄJÄN ESITTELY Tuottohakuisen kiinteistösijoittamisen

Lisätiedot

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen 20.3.2015 Tilastotietoa päätöksenteon tueksi Nina Vesterinen 20.3.2015 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta 2015 2025 Matkailun tiekartta www.tem.fi/matkailuntiekartta Markkinat

Lisätiedot