Hedge-sijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hedge-sijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 16.3.2010"

Transkriptio

1 Hedge-sijoittaminen Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist

2 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain lausujan omia mielipiteitä. Viittaukset myös menneisyyden kehitykseen ovat epävarmoja laatijan tekemien mahdollisten virheiden ja tulkintaepäselvyyksien vuoksi. Euroopan tasolla on astunut voimaan MIFID-direktiivi, jonka mukaan sijoitusneuvonta on luvanvaraista toimintaa. Tätä esitystä ei pidä tulkita millään tavalla sellaiseksi sijoitusneuvonnaksi, mihin direktiivissä viitataan. Neuvonta pitäisi aina lähteä neuvottavan henkilökohtaisesta tilanteesta ja ylipäätään tässä esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Minulla ei ole sijoitusneuvontalupaa enkä usko, että tällaista lupaa on olemassa osakesäästäjien keskusliitollakaan. Esityksessä olevat pohdinnat ovat ajatusten ja keskustelun herättämistä varten ja niitä ei pidä muuksi tulkita. Vastuunvapauslauseke

3 0 min 10 min 20 min 30 min 40 min 60 min Määritelmiä Miten on mennyt Jaottelu Riskit Kustannukset Strategiat käytännössä Keskustelua Toivon keskustelua esityksen aikana! Aiheet

4 Wikisanakirjan mukaan spekuloida = Mietiskellä, pohtia Keinotella Keinotella taas tarkoittaa ansaita rahaa osakekurssien vaihtelulla ostamalla ja myymällä osakkeita pörssissä. Hedge tarkoittaa = Aitaamista, suojautumista (pyritään vähentämään riskiä) joko saamalla hajautushyötyä tai konkreettista tuottoa Spekulointi ja hedgaaminen ovat positiivisia asioita Hedgaamisella pyritään yleensä hajauttamaan hajauttamatonta riskiä (vrt. moderni portfolioteoria). Ne myös vaikeuttavat muiden osapuolten saamasta arvotonta voittoa riskittömästi. Riski voi kuitenkin siirtyä ja ilmetä ennalta arvaamattomalla tavalla. Sanoja käytetään paljon väärin ja tarkoitusmukaisesti Mielestäni kyse on siitä mitä ostetaan. Sijoittaja ostaa sitä mitä osake edustaa eli osan koko yrityksestä. Sijoittaja uskoo yrityksen arvonnousuun, koska yritys tuottaa ja kehittyy ja sen kautta sijoituksen arvo nousee. Spekulantti taas ostaa osakkeita tai arvopapereita. Se tuote mitä he fyysisesti ostavat tai myyvät on riski ja niin heidän pitää asia mieltää. Spekuloida ja hedge

5 Hedge-rahastoille vuosi 2009 oli paras ja 2008 huonoin vuosi jos tuottoa mitataan Tremont Hedge Fund Indeksillä Markkinat olivat erittäin oudossa tilassa vuoden 2008 jälkeen 83% rahastoista sai positiivisen tuloksen vuonna 2009 Rahastot ovat kirineet 77% vuoden 2008 montusta Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä netto rahavirta 12 miljardia Suosituin strategia long/short Hedgerahastoissa on arviolta 1500 miljardia dollaria Menestys

6 Luokitteluja voidaan tehdä usealla eri tavalla 10 pääkategoriaa Satoja alakategoreja Eri riski- ja tuottoprofiili Korrelaatio vaihtelee 1. Convertible Arbitrage 2. Dedicated Short Bias 3. Emerging Markets 4. Equity Market Neutral 5. Event driven 6. Fixed Income Arbitrage 7. Global Macro 8. Equity Long Short 9. Managed Futures 10. Multi-Strategy Strategiat

7 Laajan osakeindeksin vuotuinen keskihajonta on noin 15% ja keskituotto noin 9% Vuotuinen vaihtelu on suurta, jopa suurempaa kuin normaalijakautuneessa tuottojakaumassa kuuluisi olla Tuotto

8 Likviditeetin muutokset Ollaan otettu long näkemys vähemmän likviidistä tuotteesta (LTCM, GM lainat Kirk Kerkorianin ostaessa,.) Kriisitilanteessa kaikki long näkemykset tappiollisia Realisoidaan sieltä mistä voidaan negatiivinen korrelaatio katoaa Vivuissa enemmän riskiä kuin historiasta voidaan laskea Vaikka oltaisiin otettu vastakkaisia näkemyksiä niin joskus jonkun erikoisen tapahtuman takia Korrelaatiot eivät ole pysyviä Vaikka historiasta laskettuna jollakin stratgialla muun salkkusi kanssa olisi negatiivinen korrelaatio, niin todennäköisesti olet rakentanut tämän strategian tuotteilla millä sinun muukin salkkusi on rakennettu. Jos finanssimaailma menee sekaisin niin sinun strategiasikin menee sekaisin Hedge-rahastot ovat vähemmän valvottuja ja siten alttiimpia huijareille Tuottojakauma ei ole yleensä normaalijakautunut Yleensä hedge-strategioiden riskeistä

9 (Yhtenäinen alue tarkoittaa 1 keskihajonnan muutosta) Tuotonvaihtelu

10 Hedge-sijoittajat samanlaisia kuin muut sijoittajat. Ostavat kalliilla ja myyvät halvalla. Ei sen viisaampia kuin muut sijoittajat, mutta eivät tyhmempiäkään. DrawDown ja rahavirta

11 Vuoden 2009 lopussa Hedge-rahastoissa oli 1500 miljardia dollaria Yhdysvalloissa tarkat säännöt keille saa myydä. Täytyy olla varallisuutta ja ymmärrystä Suomessa kierretään hyvää liikemiestapaa täysin vastuuttomasti rahastojen rahastojen kautta Ymmärrys onko sitä?

12 Kulut Hedge-rahasto Tuotto 15 % Hallinnointipalkkio 2 % Tuottosidonn. palkkio 2,6 % Nettotuotto 10,4 % Kulut rahastojen-rahasto Tuotto 15 % Hallinnointipalkkio 1,5 % Tuottosidonn. palkkio 0,89 % Nettotuotto 10,4 % Kokonaiskulut 6,99 % Ymmärretäänkö kuluja?

13 Hedge strategiat liittävät reaalimaailmaan teknisen analyysin Pyritään poistamaan tai suojaamaan joku liikkeen aiheuttaja Etsitään ylilyöntejä tai trendejä TAmenetelmiä käyttämällä. TA-menetelmillä voidaan analysoida myös fundamenttimuuttujia TA ja fundamenttianalyysit eivät ole toisensa vastakohtia Tekninen analyysi

14 Voi käyttää useita strategioita Pair treidaaminen Ostetaan pitkäksi jotain ja myydään lyhyeksi jotain vahvasti keskenään korreloivaa tuotetta Kaksi strategiaa Ostetaan saman alan yrityksiä (StoraEnso/UPM) Ostetaan yritystä ja myydään indeksiä mihin yritys kuuluu (BASF/DAX) Omatekemä hedge (paritreidaus)

15 Huomataan, että UPM ja StoraEnson kurssi menevät käsikädessä. Jos toinen laskee niin kohta laskee toinenkin. Voimmeko hyötyä tästä havinnosta? Jaamme UPM/Stora kurssilla ja katsomme jos jako muuttuu enemmän kuin 2 keskihajonnan (96%) verran niin aukaisemme position Sijoitamme 40% rahoistamme Panoksia hallitaan normaalisti volatiliteetin vaihtelun mukaisesti, jotta päästään markkinaneutraaliin tuottoon. Matematiikkaa

16 UPM1V 80 % y = x % 40 % 20 % 0 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % -20 % UPM1V Lin. (UPM1V) -40 % STERV Kuukausihavainnoilla korkea korrelaatio (käytännössä alle 70% korrelaatio tekee jo treidaamisen vaikeaksi. Asia voidaan myös todistaa matemaattisesti. Spredin volatiliteetti on SQR(V[A]+V[B]-2V[A,B]), missä V[.] on varianssi (hajonta) ja V[.,.] kovarianssi (korrelaatio) UPM / StoraEnso korrelaatio

17 Olennaista on myös kuinka pysyvä on korrelaatio Joidenkin yritysten päivähavaintojen korrelaatioita

18 Ohessa portfolion kehitys UPM1V/STERV Huomataan että saimme parannettua tuotto-/riskisuhdetta 101 treidiparia joista 22 tappiollista Treideissä on riskeerattu 40% pääomasta UPM/StoraEnso

19 Portfolion maksimi tappio on ollut 6,3% ja varsin nopeasti olemme aina tehneet uuden ennätyksen. StoraEnson kurssi onkehittynyt 17,57 4,45 ja UPM 20,575 7,7 En huomioinut osinkoja. Oletan että ne ovat huonontaneet tuottoa, koska ne aiheuttavat irrotessaan laskun. UPM/StoraEnso

20 Paritreidauksella parempi absoluuttinen tuotto kuin holdarilla Tuotto myös ylivoimainen riskikorjattuna Tämä analyysi kertoo vain sen, että strategia kannattaa ottaa jatkokäsittelyyn. Se ei ole vielä valmis käyttöön Minkälaisista treideistä tulee tuotot ja tappiot Miten tuotot riippuvat markkinaolosuhteiden muutoksista Riskianalyysi Treidien pituuden vaikutus Miten stopparit? Panosten suuruuden vaikutus.. UPM / StoraEnso

21 Raakaöljyn ja siitä jalostettavien tuotteiden hintaero Jalostusmarginaalissa voi olla suurta vaihtelua esimerkikisi johtuen pyörremyrskyistä alueilla missä on öljynjalostamoita On vain kaksi lopputuotetta, joilla on mahdollista käydä futuurikauppaa Bensiini Lämmitysöljy Jalostajan liiketoiminta on ostaa raakaöljyä ja jalostaa siitä tuotetta mitä myy markkinoilla. Heidän tuottama lisäarvo on lopputuotteen hinta raaka-aineiden hinta Jalostussuhde on 67% bensaa ja 33% lämmitysöljyä (3-2- 1) tai 60% bensaa ja 40% lämmitysöljyä (5-3-2). Jälkimmäinen on Yhdysvalloissa harvinaisempi Crack spread

22

23 Yksinkertaisuuden vuoksi verrataan vain raakaöljyn ja bensiinin hintaa Crack Spread

24 Koko tämän vuosituhannen bensiinin hinnan suhde raakaöljyn hintaan on laskenut Suuren öljynjalostajan pörssikurssi ei kuitenkaan ole seurannut bensiinin ja raakaöljyn hinnansuhdetta Vaihtelua on ollut varsin paljon Pidennetään jaksoa 50 päivään, mutta pidetään kuitenkin 2 keskihajonnan bandeja Crack Spread

25 Strategia ei ole kannattava! Riskit voivat vaikuttaa vain toiseen tuotteeseen Esim. poliittiset riskit Irakissa vaikuttavat raakaöljyyn, mutta ei jalostukseen Hurrikaanit vaikuttavat alueelle missä on jalostamoita, mutta vain vähän poraustoimintaa NÄIN EI KANNATA. MOLEMMILLA PITÄÄ OLLA SAMANLAINEN RISKIPROFIILI! HYVIN MONET AMMATTILAISETKIN TEKEVÄT PARITREIDEJÄ, MISSÄ PAREILLA ON KORKEA KORRELAATIO. MUTTA ERILAINEN RISKIPROFIILI. TÄMÄ TEKEE HYVIN EPÄSYMMETRISEN TUOTTOJAKAUMAN Yksinkertaistettu Crack Spred tulos

26 Lyhyellä 10 päivän syklillä, ettei keritä keräämään markkinoilta halvempaa tuotetta pois, saamme luotua tuottavan strategian. Bensiini / lämmitysöljy

27 Tuottava strategia -Suuret ja pitkä tappiojaksot Täytyy analysoida lisää mistä johtuu (ei kuitenkaan tässä esityksessä) Bensiini/lämmitysöljy

28 Maataloustuotteet Sika/vilja Soy Oil / Soy Meal Erimittaiset futuurisopimukset Toiset ovat uudelle sadolle toiset vanhalle jne Korot Pitkät/lyhyet (Treasure Ten Year/Five Year Notes) Energia Raakaöljy, lämmitysöljy, bensiini Korkoennusteet T-bills/ Eurodollar futures Metallit Kulta, hopea, kupari, Indeksit S&P 500/DJIA, DAX/CAC Valuuttaparit / korot.. Spread

29 Tavalliset aktiiviset piensijoittajat voivat hyötyä erilaisista strategioista Ammattilaisten tuotteet ovat erittäin kalliita ja niiden etu suhteessa aktiiviseen itse käytettyyn strategiaan on kyseenalainen Vertailua vaikeuttaa se, että eri strategioille ei ole indeksejä ja se, että rahastot tarkoituksella eivät kerro tarkasti strategiaansa eikä riskiänsä. Useasti ammattilaiset eivät edes tiedä mitä riskiä heidän strategiassaan on! Toisaalta asiakashan riskin rahastossa maksaa ei rahastonhoitaja. Ala on mielenkiintoinen ja haastava, suosittelen paneutumista Johtopäätökset

30 KIITOS KUN JAKSOI TÄNNE ASTI!

Rahastosijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013

Rahastosijoittaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013 Rahastosijoittaminen Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 21.2.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Pörssikehityksen ennustaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009

Pörssikehityksen ennustaminen. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009 Pörssikehityksen ennustaminen Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.4.2009 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain lausujan omia mielipiteitä.

Lisätiedot

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Markkinakatsaus ja Citycon Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012

Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö. Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012 Sanoma Oyj, liiketoimintaympäristö Hämeen osakesäästäjien syyskokous Jarno Lönnqvist 27.9.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Samsung. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013

Samsung. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Samsung Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni. Viittaukset myös

Lisätiedot

Microsoft Ltd, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013

Microsoft Ltd, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013 Microsoft Ltd, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 31.1.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 TeliaSonera Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Tekninen analyysi. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 28.10.2010

Tekninen analyysi. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 28.10.2010 Tekninen analyysi Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 28.10.2010 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain lausujan omia mielipiteitä. Viittaukset

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki Euroopan johtavia strukturoitujen tuotteiden liikkeellelaskijoita Yli 50 erilaista tuotetyyppiä listattuna Saksan

Lisätiedot

b) Arvonnan, jossa 50 % mahdollisuus saada 15 euroa ja 50 % mahdollisuus saada 5 euroa.

b) Arvonnan, jossa 50 % mahdollisuus saada 15 euroa ja 50 % mahdollisuus saada 5 euroa. 2.9. Epävarmuus ja odotetun hyödyn teoria Testi. Kumman valitset a) 10 euroa varmasti. b) Arvonnan, jossa 50 % mahdollisuus saada 15 euroa ja 50 % mahdollisuus saada 5 euroa. Odotettu arvo 0,5* 15 + 0,5*5

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Alla raaka-aineiden korrelaatio mm. osakkeisiin ja joukkolainoihin verrattuna (Q1/1962- Q3/2012). Sijoitustarkoituksessa käydään kauppaa useilla raaka-aineilla,

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen Rahoitusriskit ja johdannaist Matti Estola Lunto 5 rmiinihinnan määräytyminn 1. rmiinin ylinn hinnoittlukaava Mrkitään trmiinisopimuksn kohd-tuudn spot hintaa sopimuksn tkopäivänä S :lla, kohd-tuudn trmiinihintaa

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset

Lisätiedot

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C. Luku 1 Johdatteleva esimerkki Herra K. tarjoaa osto-option Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Hedge Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Oy perustettu vuonna 2000 Suomen Rahoitustarkastuksen valvonnan alainen sijoituspalveluyritys liiketoiminta-alueet rahastoanalyysi rahastovarainhoito

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 MARKKINAKATSAUS AGENDA Lyhyt johdanto optioihin Näkemysesimerkki 1: kuinka tehdä voittoa kurssien laskiessa Näkemysesimerkki

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

Tietoa hyödykeoptioista

Tietoa hyödykeoptioista Tietoa hyödykeoptioista Tämä esite sisältää tietoa Danske Bankin kautta tehtävistä hyödykeoptiosopimuksista. Hyödykkeet ovat jalostamattomia tuotteita tai puolijalosteita, joita tarvitaan lopputuotteiden

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Pohjola Markets Tämä materiaali on luottamuksellinen ja saattaa sisältää vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tai muuten suojattua tietoa. Materiaalin kopiointi,

Lisätiedot

WinClub. Sijoitusklubi valuuttakaupasta kiinnostuneille

WinClub. Sijoitusklubi valuuttakaupasta kiinnostuneille WinClub Sijoitusklubi valuuttakaupasta kiinnostuneille Tämän esityksen taustasta Kuulin ensimmäisen kerran WinClubista syksyllä 2003 Kiinnostuin ja sijoitin kesällä 2004 pienen panoksen kokeeksi Haastattelin

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla RBS MINI-FUTUURIT, WARRANTIT, OPEN END SERTIFIKAATIT Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla Mika Raukko, SIP Nordic Oy www.aktiiviporssikauppa.com Agenda Mini-futuurit Mikä on Mini-futuuri? Kohde-etuudet

Lisätiedot

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Tähtiluokka 2009 Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Indeksilaina sijoituskohteena Nimellispääoma suojattu Liikkeeseenlaskijan vakavaraisuus merkittävä tekijä Tuottona tietty prosenttiosuus viiteindeksin

Lisätiedot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot ETF = Exchange-Traded Funds (Pörssinoteerattu rahasto) Rahastoyhtiön ylläpitämä, yleensä passiivinen sijoitusrahasto Seuraa tiettyä markkinaa, yleensä jotain indeksiä

Lisätiedot

ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 29.8.2012

ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 29.8.2012 ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TUOTTOLUVUT... 3 3 JENSENIN MALLI... 3 4 RISKILUVUT... 3 4.1 Volatiliteetti... 3 4.2 Riskiluokka... 4 4.3 Beta...

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Kaupankäynti RBS minifutuureilla on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Haluamme tällä lyhyellä oppaalla lisätä ymmärrystä näihin

Lisätiedot

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17)

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) 11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä valintojen seurauksien eli voittojen riippuvan

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

Valuuttariskit ja johdannaiset

Valuuttariskit ja johdannaiset Valuuttariskit ja johdannaiset Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, kansantaloustiede Lähde: Hull, Options, Futures, & Other

Lisätiedot

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin,

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ennustaminen Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sata ikivihreää pörssivihjettä ja Managerial Economics Sisällys 1 Yleistä sijoittamisesta 2 Kaupankäynnin ajoitus

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010 Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Suomen Pörssisäätiö Riippumaton aatteellinen säätiö Tehtävänä arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 5. elokuuta 2003 TYÖASIAKIRJA Riskirahastot ja johdannaiset Talous- ja raha-asioiden valiokunta Esittelijä: John Purvis DT\499333.doc

Lisätiedot

Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla

Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla Matias Juslin Equity Derivatives Public Distribution 21. marraskuuta 2013 Bull & Bear -sertifikaatit: Johdanto Pörssissä treidattu sertifikaatti, jolla

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Jokasään sijoitussalkku

Jokasään sijoitussalkku Rahoituksen yksikkö Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu & IndexHelsinki Oy Huhtikuu 2014 Onnistuneen sijoittamisen lähtökohdat Tosiasioiden tunnustaminen 1 Markkinat ovat tehokkaat Aktiivisella sijoittamisella

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1 HINTOJEN SUOJAUS HINNAN SUOJAUS PÖRSSISSÄ PÖRSSISSÄ 16.3.2009 1 Hintojen suojaus pörssissä - futuurit ja optiot Futuurisopimus on sitova sopimus, jolla ostat tai myyt tulevaisuudessa hintaan, josta sovitaan

Lisätiedot

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi v.26 Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi www.aktiiviporssikauppa.com Yleiskatsaus Kohde-etuus Suositus 1 viikko 1 kuukausi LONG-tuote

Lisätiedot

Q&A. 1) Kuka voi lainata osakkeita?

Q&A. 1) Kuka voi lainata osakkeita? Q&A 1) Kuka voi lainata osakkeita? Kaikki sijoittajat voivat ottaa lainaksi osakkeita, mutta osakkeita voi antaa lainaksi vain sijoittajat, joiden sijoitukset kuuluvat elinkeinoverotuksen piiriin. 2) Mitä

Lisätiedot

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Sisällys Indeksilaina Raaka-aine Trendi Indeksilaina Allokaatio Allokaatiotodistus 2 Epävarma markkinatilanne?

Lisätiedot

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G.

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G. Sisältö Esipuhe... Alkusanat... Benjamin Graham Osta halvalla!... Omaperäisyydellä tuottoihin... Sijoittaminen vastaan spekulaatio... Defensiivinen sijoittaja... Tarmokas sijoittaja... Suhteellisen epäsuositut

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Sisältö 1. Sijoitusrahaston määritelmä 2. Rahastojen hinnoittelu & kustannukset 3. Rahastotyypit 4. Säästäminen ja rahastot 5. Rahastot Nordnetin palvelussa 6. Verotus Sijoitusrahaston

Lisätiedot

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Markkinatakaajan rooli Vipuvaikutus Bull & Bear Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki

Lisätiedot

Etf - sijoitusstrategin työkalu

Etf - sijoitusstrategin työkalu Etf - sijoitusstrategin työkalu Karo Hämäläinen Sijoitusristeily 2008, 5.4.2008 Mikä on etf? Etf = Exchange traded fund = pörssilistattu rahasto Kaupankäynti kuten (ulkomaisella) pörssiosakkeella Monet

Lisätiedot

Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä. Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008

Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä. Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008 Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008 1 Agenda Nordea Markets uudet tuotteet Tausta Nordean ajankohtainen sertifikaattitarjonta:

Lisätiedot

A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit

A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit ehtävä 5.1 Kesäkuun 3. päivä ostaja O ja myyjä M sopivat syyskuussa erääntyvästä 25 kappaleen OMX Helsinki CAP-indeksifutuurin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 8 Optioiden hinnoittelusta 1. Optioiden erilaiset kohde-etuudet 1.1. Osakeoptiot Yksi optio antaa yleensä oikeuden ostaa/myydä 1 kpl kohdeetuutena olevia

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Sijoitussalkun muodostamisessa tulee ottaa huomioon sijoittajan sijoitustavoitteet, riskinsietokyky ja rajoitteet. Hyvänä sijoitussalkun lähtökohtana toimii osakesalkun

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 3.2.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 31.1.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,60 Finlandia 4,01 Finland Small Cap 1,59 Eurooppa 7,49 BGF European

Lisätiedot

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija Arvometallit 2012 Intoilija Vihaaja Itsenäinen ajattelija Mitä raha oikeastaan on? Käytännössä kaikki raha on VELKAA Keskuspankin tärkein tavoite on määrätä nopeutta, jolla RAHAN ARVO TUHOUTUU Pankki

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Yleistä rahoitusmarkkinoista Rahoitusmarkkinoilla tarkoitetaan markkinoita, joilla rahoituksen tarvitsijat kohtaavat rahoituksen tarjoajat. Rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän luottamuksellisen esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

Miten tunnistat mutkikkaan sijoitustuotteen?

Miten tunnistat mutkikkaan sijoitustuotteen? Miten tunnistat mutkikkaan sijoitustuotteen? Sijoitus-Invest 2013 Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Valvoo mm. pankkeja, vakuutus- ja eläkeyhtiöitä, sijoituspalveluyrityksiä,

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 The Little Book that Beats the Market 2006 ilmestyi kirja, jonka tekijä väitti kehittäneensä osakevalintamenetelmän

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 10.5.2011 Esityksen sisältö Yleiskatsaus sijoituskohteiden valikoimaan Sijoitustuotteiden keskeisiä ominaisuuksia

Lisätiedot

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Sisältö Commerzbank AG Bull & Bear perusteet Sertikaatin komponentit Esimerkkejä Vertailua muihin tuotteisiin Suojamekanismi Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, oensuun kampus uento 1 Kirjallisuus Mishkin, The Economics of Money, Banking, and Financial Markets Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto 2010.09.30 Eufex Rahastohallinto Oy:n hallinnoimat rahastot Neljännesvuosikatsaus

Eufex Rahastohallinto 2010.09.30 Eufex Rahastohallinto Oy:n hallinnoimat rahastot Neljännesvuosikatsaus Eufex Rahastohallinto 2010.09.30 :n hallinnoimat rahastot Neljännesvuosikatsaus Eufex Suoja Eufex Rahastohallinto 2010.09.30 Rahaston perustiedot Tuotto Rahasto Rahastotyyppi Hedgerahastot, multi strategy

Lisätiedot

STRUKTUROIDUT LAINAT SIJOITUSKOHTEENA. Mika Vaihekoski 1

STRUKTUROIDUT LAINAT SIJOITUSKOHTEENA. Mika Vaihekoski 1 STRUKTUROIDUT LAINAT SIJOITUSKOHTEENA Mika Vaihekoski 1 Viime vuosina pankit ovat alkaneet tarjota yhä enemmän sijoittajille ns. strukturoituja lainoja. Yleisölle lainat ovat ehkä tutumpia pääomasuojattuina

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016 Tilinpäätös 215 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 216 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 215 Tulos 215 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 29.9.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 26.9.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,83 SEB Finlandia SEB 4,00 SEB Finland Small Cap SEB 0,83 Eurooppa

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainoilla vakautta salkkuun johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainat Joukkolainamuotoisia sijoituskohteita, jotka koostuvat suurelta osin korkosijoituksesta jolla taataan pääomaturva,

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA Niko Visuri Myyntijohtaja BH Broker House Oy OHJELMA Miksi sijoittaa kiinteistöihin? Kiinteistösijoittajan haasteet Ratkaisuna kiinteistörahastot Esimerkkejä

Lisätiedot

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit

Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit Aktian rahastojen kulut ja merkintätilit kuukausisäästö Merkintäpalkkio n vaihto Päivän kurssia sovelletaan POP Suomi 20 / 20 euroa 1,0 % 1,0 % 0,5 % 1,80 % *) 0,00 % *) ennen klo 15:00 FI35 4055 1120

Lisätiedot

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Erikoistuneet rahastoratkaisut OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Teemat Erikoistuneet rahastoratkaisut mitä ja miksi? OP-Raaka-aine- sijoitusrahasto OP-Vaihtovelkakirjalaina-sijoitusrahasto OP-ryhmän erikoistuneet

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Mat-2.3114 Investointiteoria - Kotitehtävät

Mat-2.3114 Investointiteoria - Kotitehtävät Mat-2.3114 Investointiteoria - Kotitehtävät Kotitehtäviä on yhteensä kahdeksan ja ne ratkeavat tavallisilla taulukkolaskentaohjelmistoilla. Jokaisesta kotitehtävistä saa maksimissaan 5 pistettä: 4p/oikea

Lisätiedot