ETF vai tavallinen osakerahasto?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETF vai tavallinen osakerahasto?"

Transkriptio

1 ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1

2 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa: Kustannustehokas: kokonaiskustannus 0,5 % vuodessa Keskimääräinen: kokonaiskustannus 1,6 % vuodessa Tulos: kustannusero syö 25 vuodessa enemmän kuin kaksi kertaa alkuperäisen pääoman verran! 2

3 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto, jonka osuuksilla käydään kauppaa pörssissä ETF Osuuksia myydään ja ostetaan pörssissä. Osuudenomistajat käyvät niillä kauppaa keskenään. Osuus kaupankäynnin kohteena pörssissä Useimmiten vain ns. tuotto-osuuksia Useimmiten kuluiltaan edullisia (kulut osin rahaston ulkopuolella) Tavallinen rahasto Osuuksia myydään ja ostetaan rahastoyhtiön kautta Rahastoyhtiö laskee osuuksia liikkeelle (merkintä eli osuuksien osto) ja lunastaa niitä takaisin (osuuksien myynti) Usein sekä tuotto- että kasvuosuuksia Laaja hintavalikoima (indeksirahastot edullisia) 3

4 EROT ESIIN ESIMERKILLÄ? Seligson & Co Rahastoyhtiö hallinnoi kahta samankaltaista rahastoa, joista toinen on ETF ja toinen tavallinen : OMX Helsinki 25 ETF (Indeksiosuusrahasto) Pörssinoteerattu rahasto Seuraa OMX Helsinki 25 indeksiä Vain tuotto-osuuksia Hallinnointipalkkio max. 0,18 % p.a. Kuluja lisäksi osakevälittäjän palkkio, arvo-osuustili sekä spreadi osuuksia ostettaessa ja myytäessä Suomi Indeksirahasto Tavallinen indeksirahasto Seuraa OMX GES Sustainability Finland Cap GI indeksiä Kasvu- ja tuotto-osuuksia Hallinnointipalkkio 0,45 % p.a. Lisäksi kaupankäyntipalkkio 0,1 % (maksetaan rahastoon) 4

5 OMX HELSINKI 25 ETF TARKEMMIN TARKKA INDEKSISEURANTA Omistaa OMX Helsinki 25 indeksin osakkeet indeksin suhteessa Seuraa arvonkehitykseltään indeksin pistelukua (hieman eroa hallinnointipalkkion, kaupankäynnin ja osinkokäsittelyn vuoksi) Osakelainauksella osa kustannuksista takaisin (0,04 0,05 % p.a.) MONIA ETUJA Läpinäkyvä tarkka koostumus julkaistaan joka päivä Edullinen myös kansainvälisessä vertailussa Likvidi kauppaa koko pörssipäivän KAKSI MARKKINAA Primäärimarkkinat => rahastoyhtiöön, suurille transaktioille Sekundäärimarkkinat => normaali pörssikauppa 5

6 SUOMI INDEKSIRAHASTO TARKEMMIN PERUSTIEDOT Tavallinen sijoitusrahasto Seuraa OMX GES Sustainability Finland Cap GI indeksiä (40 yhtiötä) Hallinnointipalkkio 0,45 % p.a. (TER: 0,45% p.a. ja TKA: 0,53% p.a.) VAIVATON VAIHTOEHTO Helppo merkintä tilisiirrolla rahaston tilille Raportointi osana muuta Seligson & Co rahastoperhettä (myös tarkka sisältö) Kasvuosuuksilla automaattinen osinkokäsittely KASVU- vai TUOTTO? Kasvuosuuksilla osinkotuotto lisätään rahastopääomaan => verotehokasta Tuotto-osuuksilla osingot maksetaan vuosittain ulos 6

7 OLETUKSET: Suomi Indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta. OMX Helsinki 25 ETF Alkusijoitus Sijoitusaika 10 v 10 v Markkinatuotto % 9 % 9 % Hall. palkkio % 0,45 % 0,17 % Kaupankäyntipalkkio 0,10 % 9 Vuosittainen tuotonmaksu osingot lisätään pääomaan 4 % Normaali spread - 0,25 % Pääomaverokanta 30 % 30 % 7

8 Suomi Indeksirahasto KUMPI ON EDULLISEMPI? 8 OMX HELSINKI 25 ETF Vuosi Alussa Vuosi Alussa Pääoma kulujen jälkeen Lopussa Pääoma kulujen jälkeen Tuotonjako Vero tuoton jaosta Uudelleen inv. summa Kulujen jälkeen Markkinatuotto Lopussa

9 KUMPI ON EDULLISEMPI? SUOMI INDEKSIRAHASTO Pääoma 10.v jälkeen Kulut 23 Netto Hankintahinta Verot Nettopääoma OMX HELSINKI 25 ETF Pääoma 10.v jälkeen Kulut 61 Netto Hankintahinta Verot 2 000* Nettopääoma Erot rahastojen välillä pieniä ja vähäiset muutokset oletuksissa voivat muuttaa tilannetta toisen rahaston eduksi. * Verot laskettu seuraavasti ( ) * 30% =

10 SUOSITUKSEMME OMX Helsinki 25 ETF Suomi Indeksirahasto Osaksi osakesalkkua Aktiiviselle kaupankävijälle Verottomalle sijoittajalle Osaksi rahastosalkkua Pitkäjänteiselle (kasvuosuuksia) Kuukausisäästäjälle Tärkeämpää kuin valinta ETF vai edullinen tavallinen on se, että ylipäätään ottaa kustannukset huomioon. 10

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot ETF = Exchange-Traded Funds (Pörssinoteerattu rahasto) Rahastoyhtiön ylläpitämä, yleensä passiivinen sijoitusrahasto Seuraa tiettyä markkinaa, yleensä jotain indeksiä

Lisätiedot

Etf - sijoitusstrategin työkalu

Etf - sijoitusstrategin työkalu Etf - sijoitusstrategin työkalu Karo Hämäläinen Sijoitusristeily 2008, 5.4.2008 Mikä on etf? Etf = Exchange traded fund = pörssilistattu rahasto Kaupankäynti kuten (ulkomaisella) pörssiosakkeella Monet

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro

Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Osakerahasto, Venäjä Rekisteröimisvuosi: 3/2000 Salkunhoitajat: Jonathan Aalto OSUUDEN

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Hyödynnä näkemyksesi Nordean OMXH25- sertifikaateilla. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm

Hyödynnä näkemyksesi Nordean OMXH25- sertifikaateilla. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm Hyödynnä näkemyksesi Nordean OMXH25- sertifikaateilla Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm Indeksisijoittaminen ja OMXH25 sertifikaatit Indeksisijoittaminen Euroopassa

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Sijoitusrahasto on sijoitusinstrumentti, joka sijoittaa varansa mm. osakkeisiin (osakerahasto), joukkolainoihin (korkorahasto), kiinteistöihin tai sekä osakkeisiin

Lisätiedot

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05. Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.2015 Investium Oy Perustettu 1994 Suomen suurin ja vanhin finanssialan

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO HEX25 INDEKSIOSUUSRAHASTON SÄÄNNÖT

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO HEX25 INDEKSIOSUUSRAHASTON SÄÄNNÖT 1 (9) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO HEX25 INDEKSIOSUUSRAHASTON SÄÄNNÖT 1 Rahasto Säännöt hyväksytty valtionvarainministeriössä 1.2.2002 Rahaston nimi on Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto (jäljempänä

Lisätiedot

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Indeksisijoittaminen Euroopassa Sijoittajien vaatimukset

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co OMX Helsinki 25 indeksiosuusrahaston säännöt

Sijoitusrahasto Seligson & Co OMX Helsinki 25 indeksiosuusrahaston säännöt Sijoitusrahasto Seligson & Co OMX Helsinki 25 indeksiosuus-rahasto 1 / 9 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖ Sijoitusrahasto Seligson & Co OMX Helsinki 25 indeksiosuusrahaston säännöt Kaikki ajat ovat Suomen aikaa

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Allocator EM Multi Strategy 2 UB Eurooppa REIT Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Rahasto

Lisätiedot

Taloussanasto tutuksi nuorille. Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014

Taloussanasto tutuksi nuorille. Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014 Taloussanasto tutuksi nuorille Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014 Lähestymistapoja Päivän lehti + googlataan sanoja puhelimilla Tv-uutiset + keskustelu luokassa Yrittäjätarinat (esim. Taivas+Helvetti)

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 15.7.2011

SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 15.7.2011 SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 15.7.2011 SISÄLLYSLUETTELO Varainhoito on luottamustehtävä...2 Miten alkuun?... 2 Merkinnät ja lunastukset... 3 Sijoitussalkun rakentaminen... 4 Varainhoito...

Lisätiedot

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA Petri Rutanen Seligson & Co 20.9.2007 HUIPPURAHASTO MYYNNISSÄ NYT MYÖS SUOMESSA!!! Ainutlaatuinen sijoitusstrategia 15 v:n vuosituotto: 14,26% pa Ylituotto

Lisätiedot

Indeksirahastot Suomessa

Indeksirahastot Suomessa Indeksirahastot Suomessa Muukkonen, Panu 2015 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Leppävaara Indeksirahastot Suomessa Muukkonen Panu Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö Maaliskuu, 2015 Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Finland on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun

Lisätiedot

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 MARKKINAKATSAUS AGENDA Lyhyt johdanto optioihin Näkemysesimerkki 1: kuinka tehdä voittoa kurssien laskiessa Näkemysesimerkki

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Sisältö 1. Sijoitusrahaston määritelmä 2. Rahastojen hinnoittelu & kustannukset 3. Rahastotyypit 4. Säästäminen ja rahastot 5. Rahastot Nordnetin palvelussa 6. Verotus Sijoitusrahaston

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT

SELIGSON & CO RAHASTOT SELIGSON & CO RAHASTOT AVAINTIETOESITTEET 1.9.2012 PASSIIVISET OSAKERAHASTOT Eurooppa Indeksirahasto Pohjois-Amerikka Indeksirahasto Aasia Indeksirahasto Global Top 25 Brands Global Top 25 Pharmaceuticals

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-6

Lisätiedot

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Markkinatakaajan rooli Vipuvaikutus Bull & Bear Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

Joustava tapa palkita

Joustava tapa palkita Palkkiorahasto Anna rahan kasvaa Palkkiorahasto on tehokas palkitsemisen keino. Yrityksen johdolle rahasto on johtamisen työkalu, joka räätälöidään palvelemaan yrityksen liiketoiminnan tavoitteita, henkilöstön

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET

SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET SELIGSON & CO:n RAHASTOVÄLITYS- PALVELUN PÄÄPIIRTEET Syyskuu 2015 MIKSI? Uusia vaihtoehtoja hajautukseen Suurien markkina-alueiden pien- ja arvoyhtiöitä Ruotsalaisia yhtiöitä Kumpienkin rahastotyyppien

Lisätiedot

ARVOANALYYSI 18.3.2015 YHTEENVETO

ARVOANALYYSI 18.3.2015 YHTEENVETO YHTEENVETO PPO:n osuustodistuksen laskennallinen arvo eli tasesubstanssi (englanniksi net asset value, NAV) tämän arvoanalyysin perusteella on n. 1 240 euroa. Julkisesti noteerattujen sijoitusyhtiöiden

Lisätiedot

ETF-sijoittamisen perusteet

ETF-sijoittamisen perusteet ETF-sijoittamisen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007!

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! UUTTA! Markkinakatsaus Aamuseminaari 12.3.2008 Ongelma: USA:n asuntomarkkinat -18% Ongelma: USA:n asuntomarkkinat Rahoituslaitoksilla

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap:

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap: RAHASTOESITE 01/2014 MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: SEB FI07 3301 0001 1308 55 ESSEFIHX Aktia FI41 4055 4020 0260 09 HELSFIHH Nordea FI06 1200 3000 0015 29 NDEAFIHH OP FI97 5780 3820 0712 97 OKOYFIHH

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 19.1.2015

SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 19.1.2015 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 19.1.2015 Rahastoesite koostuu tästä esitteestä ja sen liitteenä olevista rahastojen avaintietoesitteistä. Avaintietoesitteiden

Lisätiedot

RAHASTOESITE 22.1.2016

RAHASTOESITE 22.1.2016 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 22.1.2016 Rahastoesite koostuu tästä esitteestä ja sen liitteenä olevista rahastojen avaintietoesitteistä. Avaintietoesitteiden

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN SÄÄNNÖT 28.1.2013 ALKAEN

SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN SÄÄNNÖT 28.1.2013 ALKAEN SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN SÄÄNNÖT 28.1.2013 ALKAEN Yksinkertainen on tehokasta! SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖ 1 SISÄLLYS RAHASTOJEN YHTEISET SÄÄNNÖT 2 PASSIIVISET OSAKERAHASTOT

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 5.5.2006 Heikki Westerlund 05 May 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

Korkokauluri X -sijoituskori

Korkokauluri X -sijoituskori Korkokauluri X -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Korkokauluri X -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 18.4. 7.6.2012 Kohde-etuus: Sampo Pankki

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Sari Lounasmeri

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Sari Lounasmeri Osakesäästämisen abc Talous tutuksi syksy 2011 Sari Lounasmeri Mihin säästää? Taloudellinen epävarmuus, moni miettii mitä tehdä Pitäisi säästää eläkepäivien varalle, mutta mihin sijoittaa Korkotaso (12

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2013 LähiTapiola-ryhmä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö LähiTapiola Pankki Oyj LähiTapiola Varainhoito Oy LähiTapiola Kiinteistövarainhoito

Lisätiedot

Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille. 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala

Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille. 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala Nordnet on Pohjoismaiden suurin internetmeklari - lähes 150 000 asiakasta Toimimme

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Eiendom I on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla RBS MINI-FUTUURIT, WARRANTIT, OPEN END SERTIFIKAATIT Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla Mika Raukko, SIP Nordic Oy www.aktiiviporssikauppa.com Agenda Mini-futuurit Mikä on Mini-futuuri? Kohde-etuudet

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 27.10.2009

SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 27.10.2009 SELIGSON & CO RAHASTOT YKSINKERTAISTETTU RAHASTOESITE 27.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Varainhoito on luottamustehtävä...2 Miten alkuun?... 2 Merkinnät ja lunastukset... 3 Sijoitussalkun rakentaminen... 4 Varainhoito...

Lisätiedot

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Osakesäästämisen abc Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Mihin säästää? Taloudellinen epävarmuus, moni miettii mitä tehdä Pitäisi säästää eläkepäivien varalle, mutta mihin sijoittaa Korkotaso (12 kk

Lisätiedot

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymissä aiempaa positiivisempaa virettä myös suomalaisten yhtiöiden kannalta

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

DIVIDEND HOUSE NORDIC LARGE CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT

DIVIDEND HOUSE NORDIC LARGE CAP SIJOITUSRAHASTON SÄÄNNÖT Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 2.7.2010. Säännöt ovat voimassa 16.8.2010 alkaen. 1 Sijoitusrahasto Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Dividend House Nordic Large Cap, ruotsiksi Placeringsfonden

Lisätiedot

KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT

KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT 1 KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT 2 1 Yleistä... 3 2 Kaupintatilin käyttö... 3 2.1 Toimeksiantojen toteuttaminen ja kaupintatilin käyttö kaupan

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Kaikki ajat ovat Suomen aikaa ja kaikilla pankkipäivillä tarkoitetaan suomalaisia pankkipäiviä.

Kaikki ajat ovat Suomen aikaa ja kaikilla pankkipäivillä tarkoitetaan suomalaisia pankkipäiviä. Seligson & Co rahastojen yhteiset säännöt 1 / 10 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖ Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj:n hallinnoimien rahastojen yhteiset säännöt Rahaston säännöt muodostuvat rahastokohtaisista säännöistä

Lisätiedot

Sampo Oyj, 14.4.2011. Hallituksen puheenjohtaja

Sampo Oyj, 14.4.2011. Hallituksen puheenjohtaja Sampo Oyj, varsinainen yhtiökokous 2011 14.4.2011 Björn Wahlroos Hallituksen puheenjohtaja BKT USA, Euroalue ja Suomi %, vuosimuutos kvartaaleittain Suomi USA Euroalue Lähde: Reuters EcoWin Valtioiden

Lisätiedot

RAHASTOESITE 15.2.2013

RAHASTOESITE 15.2.2013 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 15.2.2013 Yksinkertainen on tehokasta! 1 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖ SISÄLLYS ESITTEEN SISÄLTÖ JA RAKENNE 2 RAHASTOASIOINTI 3 MERKINNÄT

Lisätiedot

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 Kehittyneiden markkinoiden osakkeet Aktia Capital, Aktia Nordic, Aktia Nordic Small Cap, Aktia Eurooppa, Aktia Europe Small Cap, Aktia America, Nomura Japan Strategic Value

Lisätiedot

Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto

Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto 1 Säästöpankki Maailma sijoitusrahasto Säännöt 1 Nimi Sijoitusrahaston nimi on Säästöpankki Maailma -sijoitusrahasto (jäljempänä Rahasto), ruotsiksi Sparbanken Världen placeringsfond. 2 Rahastoyhtiö Rahaston

Lisätiedot

www.porssisaatio.fi Sijoitusrahasto- opas Opas kaikille sijoitusrahastoista kiinnostuneille

www.porssisaatio.fi Sijoitusrahasto- opas Opas kaikille sijoitusrahastoista kiinnostuneille www.porssisaatio.fi Sijoitusrahasto- opas Opas kaikille sijoitusrahastoista kiinnostuneille Sisällys Sijoitusrahasto lyhyesti 4 Säästö- ja sijoituskohteet 5 Mikä sijoitusrahasto on? 7 Mihin rahaston valinnassa

Lisätiedot

Lukijalle. Helsingissä 15.6.2012. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Suomen Pörssisäätiö

Lukijalle. Helsingissä 15.6.2012. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Suomen Pörssisäätiö Sijoitusrahasto-opas 2012 59 Sisällys Mikä sijoitusrahasto on?... 5 Mihin rahaston valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota?... 7 Millaisia sijoitusrahastoja on?... 9 Millaisia riskejä sijoitusrahastoissa

Lisätiedot

Sijoitus rahasto-opas

Sijoitus rahasto-opas Sijoitus rahasto-opas Sisällys Lukijalle...3 Sijoitusrahasto lyhyesti...4 Mikä sijoitusrahasto on?...5 Millaisia sijoitusrahastoja on?...8 Millaisia riskejä sijoitusrahastoissa on?...12 Mitä kuluja sijoitusrahastoissa

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

RAHASTOESITE 1.1.2014

RAHASTOESITE 1.1.2014 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMIEN SIJOITUSRAHASTOJEN RAHASTOESITE 1.1.2014 Yksinkertainen on tehokasta! 1 SELIGSON & CO RAHASTOYHTIÖ SISÄLLYS ESITTEEN SISÄLTÖ JA RAKENNE 2 RAHASTOASIOINTI 3 MERKINNÄT

Lisätiedot