PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN"

Transkriptio

1 PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

2 Alla raaka-aineiden korrelaatio mm. osakkeisiin ja joukkolainoihin verrattuna (Q1/1962- Q3/2012).

3 Sijoitustarkoituksessa käydään kauppaa useilla raaka-aineilla, joita ovat mm. öljy, maakaasu, hopea, platina, kulta, kupari, nikkeli, maissi, kahvi ja kaakao. Yleisimmin raaka-aineet jaotellaan kolmeen ryhmään, jotka ovat energia, metallit ja maataloustuotteet. Raaka-aineiden hinnat ovat riippuvaisia kunkin raaka-aineen kysynnästä ja tarjonnasta, joihin vaikuttavat mm. mailman taloustilanteen kehitys.

4 Kulta sijoituskohteena: Kultaa pidetään portfolion vakuutuksena, sillä kulta tuottaa perinteisesti silloin hyvin, kun osakemarkkinat eivät. Kulta on siis eräänlainen sijoittamisen turvasatama. Suurin osa kullasta on keskuspankeissa ja rahapajoissa. Loppuosa kullasta on mm. koruissa, harkoissa, kolikoissa, kultauksina ja elektroniikassa. Elektroniikassa kultaa käytetään suojausaineena kytkinpinnoissa.

5 Kullan punnitsemisessa käytetään usein troy-unssia. Yksi troy-unssi on 31, grammaa. Kullan hinta noteerataan yleisesti Yhdysvaltain dollaria per troy-unssi. Kullan historia Ensimmäiset puhtaat kultarahat painettiin noin 550 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Arvometalleihin perustuvilla rahayksiköillä oli keskeinen asema maailmassa aina luvun alkuun saakka. Vuonna 1971 Yhdysvaltojen silloinen presidentti Richard Nixonin hallitus purki ns. Bretton Woodsin järjestelmän, jonka mukaan dollari oli sidottu kullan hintaan.

6 Vuonna 1973 dollari devalvoitiin ja dollari päästetiin vapaasti kellumaan muiden valuutoiden kanssa. Kullalla alettiin käymään vapaasti kauppaa ympäri mailman. Seuraavalla sivulla kullan kuvaaja kullan hintakehityksestä.

7

8 Miksi sijoittaa kultaan? Hajautushyöty Suojaa inflaatiota vastaan Tarvasatama kriisien varalle Kasvava kysyntä varsinkin kehittyvissä maissa Rajoitukset tuotannon suhteen

9 Kultaan sijoittamisen eri vaihtoehdot: Sijoituskulta on ollut EU:ssa arvonlisäverotonta vuodesta Sijoituskultaa tehdessä kullasta valmistetaan joko kolikoita tai harkkoja. Kultakolikoista peritään preemio, joten ostaja maksaa kolikoista enemmän mitä kullan todellinen markkinahinta on. Kultaharkkojen preemiot ovat kolikoita pienemmät, mutta kultaharkkojen heikkous on niiden aitouden varmistaminen.

10 Suomessa sijoituskultaa myyvät mm. Tavex Oy ja K.A. Rasmussen Oy. Kultatuotteita voi myös tilata ulkomaisilta yrityksiltä. Kultaan sijoittavat ETC:t (Exchange-Traded Commodities) sijoituskohteina: Kultaan sijoittavat ETC:t voivat olla joko fyysisiä tai synteettisia. Fyysiseen kultaan sijoittavat ETC:t ostavat kultaa varastoon. Synteettiset ETC:t eivät omista konkreettisesti kultaa, vaan sijoittavat varansa johdannaisiin, joiden hinta seuraa kullan hintakehitystä.

11 Kultaan sijoittavia ETC-tuotteita voi ostaa mm. verkkopankin kautta. Kultaan voi myös sijoittaa epäsuorasti ostamalla kultakaivosyritysten osakkeita.

12 Öljy sijoituskohteena: Öljyyn voi sijoittaa kullan tavoin ETC-rahastojen kautta. Muita varteenotettavia sijoitusvaihtoehtoja ovat mm. öljy-yhtiöiden osakkeiden tai öljyfutuurien ostaminen. Öljyn hintaan vaikuttaa kullan tavoin öljyn kysyntä ja tarjonta, sekä spekulaatiot tulevasta hintakehityksestä.

13 Jalometallit ja raaka-aineet omaisuuskohteena Brent- ja WTI-raakaöljyt Brent-öljy on Pohjanmeren raakaöljy. Suurin osa kyseisestä raakaöljystä jalostetaan Luoteis-Euroopassa. Merkittäviä määriä kuljetetaan myös Yhdysvaltoihin ja Välimerelle. WTI (West Texas Intermediate)-öljy on amerikkalainen raakaöljyn viitelaatu.

14 Alla Brent-öljyn hintakehitys viimeisen 10 vuoden ajalta.

15 Alla WTI-öljyn hintakehitys viimeisen 10 vuoden ajalta

16 Öljyn hinta on romahtanut viimeisen 10 vuoden aikana kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran finanssikriisin aikana ja toisen kerran alkaen kesällä Öljy ja kulta eroavat toisistaan sijoituskohteina, koska kultaa ei tarvita jokapäiväiseen elämään niinkuin öljyä. Tästä syystä öljy on altis kovillekin hinnan vaihteluille.

17 Mitä öljyyn sijoittavan on syytä ottaa huomioon? Tärkeää arvioida kysyntään ja tarjontaan vaikuttavia tekijöitä, kuten mm. öljyvarastojen muutosta, öljynviejien tuotantolukuja ja mailman yleistä talouskasvua. Öljyn sijoittavan on tärkeää huomioida myös korvaavat tuotteet, eli substituutit. Uusimpana amerikkalaisyritysten tuottama liuskeöljy, joka on lisännyt öljyn tarjontaa.

18 Käsitteet contango ja backwardation: Futuuri on pörssinoteerattu johdannaissopimus, jolla sitoudutaan ostamaan/myymään tiettynä hetkenä tulevaisuudessa kohde-etuutta (esim. öljy tai kulta) tiettyyn sopimushetkellä sovittuun hintaan. Raaka-ainemarkkinoiden ollessa contangossa raaka-aineen futuurihinnat ovat nykyisiä hintoja (spot-hintoja) korkeammalla. Markkinat odottavat spot-hintojen nousevan.

19 Futuurien hintojen ollessa alempana suhteessa tämän hetken hintoihin (spot-hintoihin) on kyseessä ns. backwardation. Esim. alhaiset öljyn hinnat voivat ajaa öljyntuottajat suojautumaan lisälaskua vastaan, jolloin futuurien hinnat laskevat.

20 Jalometallit ja raaka-aineet sijoituskohteena Raaka-ainesijoitusten heikkoudet: Raaka-ainesijoitukset tuottavat vain hintojen noustessa. Raaka-aineista ei saa osinkojen tai vuokratuottojen tapaan vuotuista kassavirtaa. Tietyt raaka-aineet ovat varsin herkkiä hintamuutoksille, mm. öljy. Alhaisen inflatioympistön aikana raaka-aineet eivät myöskään usein tuota hyvin.

21 Maataloustuotteet sijoituskohteena: Yleisiä sijoituskohteita ovat mm. kahvi, kaakao ja vilja. Maataloustuotteilla voi käydä kauppaa mm. ETC- rahastojen avulla tai johdannaisilla esim. futuureilla. Maataloustuotteiden hintakehitys on raaka-aineiden tapaan riippuvainen tuotteen kysynnästä ja tarjonnasta, johon vaikuttavat mm. sadon määrä ja kulutustottumusten muutokset.

22 Alla kahvin hintakehitys viimeisen 10 vuoden ajalta.

23 Alla viljan hintakehitys viimeisen 10 vuoden ajalta.

24 odic-table-of-commodities.pdf

25 Vuonna 2014 parhaan tuoton sai kahvista ja karjasta. Huonoimmat tuotot tulivat lämmitys- ja raakaöljystä.

26 Vinkkejä raaka-ainesijoitusten valintaan: Raaka-ainesijoitukset tuovat hyvää hajautusta sijoitussalkkuun arvioi raakaainesijoituksia koko salkun näkökulmasta Arvioi eri raaka-aineiden hintaan vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan ajurit Tunnista raaka-ainesijoitusten riskit, kuten geopoliittiset riskit, riski subsituuteista ja yleinen markkinariski. Tutki yleistä kysyntätrendiä!!!

27 Yritykset voivat suojata raaka-aineiden hintakehityksen futuureilla: Esim. Yritys A tietää ostavansa 6 kuukauden päästä unssia hopeata. Yritys voi suojata hopean hinnan kehityksen ostamalla 6 kk:n futuurisopimuksen. Oletetaan hopean hinnan (spot-hinnan) olevan tällä hetkellä 12 dollaria unssilta ja 6kk:n futuurisopimuksen hinnan olevan 11 dollaria unssilta. Yritys voi lukita hinnan 11 dollariin unssilta ostamalla ko. futuurisopimuksen. Tämä pienentää yrityksen riskiä hopean hinnan kehityksestä, sillä yritys voi 6kk:n päästä sulkea futuuripositionsa ja ostaa hopeaa unssia hintaan 11 dollaria/unssi.

28 Mikäli taas Yritys A tietää myyvänsä hopeaa puolen vuoden päästä, voi Yritys A lukita myyntihinnan myymällä futuuria lyhyeksi (short position). Olkoon hopean tämän hetken hinta (spot-hinta) 12 dollaria unssilta ja 6 kk:n futuurihinta 11 dollaria unssilta. Yritys myy siis 6kk:n futuuria lyhyeksi ja sulkee position 6kk:n päästä. Tällä tavoin yritys vähentää oleellisesti hopean hinnankehitykseen liittyvää riskiä.

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Alla raaka-aineiden korrelaatio mm. osakkeisiin ja joukkolainoihin verrattuna (Q1/1962- Q3/2012). Sijoitustarkoituksessa käydään kauppaa useilla raaka-aineilla,

Lisätiedot

Raaka-aineet -webinaari

Raaka-aineet -webinaari Raaka-aineet -webinaari Tervetuloa webinaariin! Raaka-aine-webinaarin tarkoitus on opettaa mahdollisuuksista sijoittaa raaka-aineisiin osana salkun hajautusta. Tämän esityksen aikana opit mitä vaihtoehtoja

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 2 Termiini- ja futuurihintojen määräytyminen

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 2 Termiini- ja futuurihintojen määräytyminen Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 2 ermiini- ja futuurihintojen määräytyminen 1. ermiinien hinnoittelusta Esimerkki 1 Olkoon kullan spot -hinta $ 300 unssilta, riskitön korko 5 % vuodessa

Lisätiedot

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Erikoistuneet rahastoratkaisut OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Teemat Erikoistuneet rahastoratkaisut mitä ja miksi? OP-Raaka-aine- sijoitusrahasto OP-Vaihtovelkakirjalaina-sijoitusrahasto OP-ryhmän erikoistuneet

Lisätiedot

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi S I J O I T A JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi OSA VARALLISUUDESTA JALOMET Sijoitettaessa on viisasta hajauttaa riskejä ja harkita

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset

Lisätiedot

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Paavo Pauklin Tavex OY Kehitysjohtaja Agenda Kullan ominaisuudet Kullan tuotto ja hinnan rakenne Sijoitus tuotteet: kolikot ja laatat Miksi sijoittaa kultaan? Käytä

Lisätiedot

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Meelis Atonen Meelis Atonen Tavex OY Miksi sijoittaa kultaan? Käytä erilaisia instrumentteja sijoitusriskien hajauttamiseen Kulta auttaa säilyttämään rahan arvon

Lisätiedot

Kulta sijoituskohteena

Kulta sijoituskohteena Kulta sijoituskohteena Schavoronkoff, Ron 2011 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Kulta sijoituskohteena Ron Schavoronkoff Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö Marraskuu, 2011

Lisätiedot

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta?

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Finsifin seminaari 20.9.2011 Hanna Hiidenpalo 19.9.2011 1 Miksi elintarvikkeet ja ruuan tuotanto kiinnostavat myös sijoittajia? 35 % maailman työväestöstä

Lisätiedot

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1 HINTOJEN SUOJAUS HINNAN SUOJAUS PÖRSSISSÄ PÖRSSISSÄ 16.3.2009 1 Hintojen suojaus pörssissä - futuurit ja optiot Futuurisopimus on sitova sopimus, jolla ostat tai myyt tulevaisuudessa hintaan, josta sovitaan

Lisätiedot

Kulta sijoituskohteena

Kulta sijoituskohteena Kulta sijoituskohteena Rahamuseo 28.10.2008 Eija Salavirta PT osasto SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Sisältö Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kultakronologia Kultamarkkinoiden kysyntä-tarjontarakenne

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009 Maatalouden riskienhallinta Suomessa Rami Palin 22.4.2009 1 Sisältö Nordea ja hyödykejohdannaiset Kokonaisvaltaista riskienhallintaa Nordeasta Esimerkki rapsin hintariskin suojaamisesta Hyödykesuojauksen

Lisätiedot

Tietoa hyödykeoptioista

Tietoa hyödykeoptioista Tietoa hyödykeoptioista Tämä esite sisältää tietoa Danske Bankin kautta tehtävistä hyödykeoptiosopimuksista. Hyödykkeet ovat jalostamattomia tuotteita tai puolijalosteita, joita tarvitaan lopputuotteiden

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Markkinatakaajan rooli Vipuvaikutus Bull & Bear Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki

Lisätiedot

Mat-2.11 4 Investointiteoria. Tentti 6.9.2005. Mitd

Mat-2.11 4 Investointiteoria. Tentti 6.9.2005. Mitd .* Mat-2.11 4 Investointiteoria Tentti 6.9.2005 Ki{oita jokaiseen koepapcriin selveisti: o Mat-2.114 Investointiteoria o opintoki{'an numero sekii sukunimi ja viralliset etunimet tekstaten o koulutusohjelma

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Pohjola Markets Tämä materiaali on luottamuksellinen ja saattaa sisältää vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tai muuten suojattua tietoa. Materiaalin kopiointi,

Lisätiedot

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija Arvometallit 2012 Intoilija Vihaaja Itsenäinen ajattelija Mitä raha oikeastaan on? Käytännössä kaikki raha on VELKAA Keskuspankin tärkein tavoite on määrätä nopeutta, jolla RAHAN ARVO TUHOUTUU Pankki

Lisätiedot

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki Euroopan johtavia strukturoitujen tuotteiden liikkeellelaskijoita Yli 50 erilaista tuotetyyppiä listattuna Saksan

Lisätiedot

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus Meelis Atonen Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Maailman talouskriisi on alkanut luottokriisistä kukaan ei pääse siitä. Pankit loivat rahaa tyhjästä -näin

Lisätiedot

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoitukset Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset,

Lisätiedot

Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja

Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja Hämeenlinna 16.2.2012 Pertti Riikonen ProAgria Satakunta pertti.riikonen@proagria.fi Entämiltänäyttääjuuri nyt? Mitäkylvää? Pitäisikötyhjentäävarastot?

Lisätiedot

A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit

A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit A250A0100 Finanssi-investoinnit 5. harjoitukset 14.4.2015 Futuurit ja termiinit ehtävä 5.1 Kesäkuun 3. päivä ostaja O ja myyjä M sopivat syyskuussa erääntyvästä 25 kappaleen OMX Helsinki CAP-indeksifutuurin

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Kiinteistöt edustavat kolmannesta mailman sijoituspääomasta ja niillä on osansa (noin 5%) myös instituutiosijoittajien sijoitussalkuissa. Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

Valuuttariskit ja johdannaiset

Valuuttariskit ja johdannaiset Valuuttariskit ja johdannaiset Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, kansantaloustiede Lähde: Hull, Options, Futures, & Other

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com Korkosijoitusten analysointi Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden

Lisätiedot

Miksi ruoan hinta on noussut?

Miksi ruoan hinta on noussut? Miksi ruoan hinta on noussut? Veli-Matti Mattila Toimistopäällikkö Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 21.10.2008 1 Tuote Syyskuu 2007 Syyskuu 2008 Muutos Vehnäjauhot, 2 kg 0,84 1,21 44 % Sekahiivaleipä,

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL futuuri Päättymispäivänä automaattisesti

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA www.rasmussen.fi K.A.Rasmussen Pohjoismaiden merkittävimpänä jalometallitoimittajana tarjoamme metallituotteita useisiin eri käyttö tarkoituksiin: sijoituskullasta

Lisätiedot

Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista

Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista EU-EDUNVALVONTAPÄIVÄ Energiateollisuus Paavo Suni, ETLA Kalastajatorppa 13.2. 2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Raakaöljyn hinta päivittäin, Brent,

Lisätiedot

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun 1 Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun Tommi Kokkarinen Head of Credit Pohjola Varainhoito 8.5.2012 Rahamarkkinat/Valtiolainat - Matala korkotaso pakottaa hakemaan tuottoja muualta 2 Korot ennätysalhaalla,

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 8 Optioiden hinnoittelusta 1. Optioiden erilaiset kohde-etuudet 1.1. Osakeoptiot Yksi optio antaa yleensä oikeuden ostaa/myydä 1 kpl kohdeetuutena olevia

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden joukkolainat. Korkosijoitukset ovat yleensä osakkeita

Lisätiedot

Muuttavat maatalousmarkkinat ja markkinariskien hallinta. Timo Jaakkola 7.12. 2010

Muuttavat maatalousmarkkinat ja markkinariskien hallinta. Timo Jaakkola 7.12. 2010 Muuttavat maatalousmarkkinat ja markkinariskien hallinta Timo Jaakkola 7.12. 2010 Maatalouspolitiikka Markkinat CAP uudistus: -Tuki irti tuotannosta -Kiintiöiden lopetus -Tukien kohdennus -Intervention

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti

Lisätiedot

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Kaupankäynti RBS minifutuureilla on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Haluamme tällä lyhyellä oppaalla lisätä ymmärrystä näihin

Lisätiedot

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA Niko Visuri Myyntijohtaja BH Broker House Oy OHJELMA Miksi sijoittaa kiinteistöihin? Kiinteistösijoittajan haasteet Ratkaisuna kiinteistörahastot Esimerkkejä

Lisätiedot

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto OSAKEMARKKINAKATSAUS Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 15.3.2017 Osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2017 Näkymät vuodelle 2017 haasteelliset erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin valinnan

Lisätiedot

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin Pörssinoteerattu rahasto eli ETF (Exchange-Traded Fund) on rahasto, jolla voidaan käydä kauppaa pörssissä. ETF:ien avulla yksityissijoittajalla on mahdollisuus sijoittaa

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Valuuttakaupan Esittely

Valuuttakaupan Esittely Valuuttakaupan Esittely Forex-kauppa Valuuttakauppamarkkinat (Forex) ovat suurimmat ja likvideimmät finanssimarkkinat maailmassa Päivittäin kauppaa käydään noin $4 biljoonan arvosta Noin 85 % valuuttakaupasta

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI 1a. Täydellisen kilpailun vallitessa yrityksen A tuotteen markkinahinta on 18 ja kokonaiskustannukset

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com Osakesalkun muodostamisen lähtökohdat Tee sijoitussuunnitelma!!! 1. Minkä osuuden varallisuudestani olen valmis sijoittamaan osakkeisiin?

Lisätiedot

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin!

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 on jatkokurssi optioista kiinnostuneelle sijoittajalle. Webinaarissa jatketaan optioiden käsittelyä ja syvennymme johdannaisten maailmaan. Webinaarissa käydään

Lisätiedot

9. Riskeiltä suojautuminen

9. Riskeiltä suojautuminen 9. Riskeiltä suojautuminen. utuurit orward-sopimuksia on tety jo yvin kauan organisoitu pörsseiin osapuolten ei tarvitse itse etsiä vastapuolta sopimuksen tekemiseksi toimituspäivämäärät, erät ja paikat

Lisätiedot

Öljyn hinnan romahdus

Öljyn hinnan romahdus Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,

Lisätiedot

Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa

Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa Arvostuspäivä on ajankohta, jonka mukaan lähtö- ja loppuarvo määritetään. Allokaatio Eri arvopaperilajien pidemmälle aikavälille määritetty suhteellinen osuus

Lisätiedot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot ETF = Exchange-Traded Funds (Pörssinoteerattu rahasto) Rahastoyhtiön ylläpitämä, yleensä passiivinen sijoitusrahasto Seuraa tiettyä markkinaa, yleensä jotain indeksiä

Lisätiedot

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit A50A000 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset.4.05 Futuuri, termiinit ja swapit Tehtävä 6. Mikä on kahden vuoden bonditermiinin käypä markkinahinta, kun kohdeetuutena on viitelaina, jonka nimellisarvo

Lisätiedot

Optiot 1. Tervetuloa webinaariin!

Optiot 1. Tervetuloa webinaariin! Optiot 1 Tervetuloa webinaariin! Optiot 1 on peruskurssi optioista kiinnostuneelle sijoittajalle. Webinaarissa käydään läpi mm. mikä optio on, miten sitä voi käyttää ja mistä kannattaa lähteä liikkeelle.

Lisätiedot

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla RBS MINI-FUTUURIT, WARRANTIT, OPEN END SERTIFIKAATIT Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla Mika Raukko, SIP Nordic Oy www.aktiiviporssikauppa.com Agenda Mini-futuurit Mikä on Mini-futuuri? Kohde-etuudet

Lisätiedot

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Yleistä rahoitusmarkkinoista Rahoitusmarkkinoilla tarkoitetaan markkinoita, joilla rahoituksen tarvitsijat kohtaavat rahoituksen tarjoajat. Rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Etf - sijoitusstrategin työkalu

Etf - sijoitusstrategin työkalu Etf - sijoitusstrategin työkalu Karo Hämäläinen Sijoitusristeily 2008, 5.4.2008 Mikä on etf? Etf = Exchange traded fund = pörssilistattu rahasto Kaupankäynti kuten (ulkomaisella) pörssiosakkeella Monet

Lisätiedot

Sijoittamisen trendit

Sijoittamisen trendit Sijoittamisen trendit Suvi Tuppurainen myynti- ja markkinointijohtaja, Nordnet Suomi 16.10.2013 Naisten ilta Pörssissä 1. Kehittyvien markkinoiden merkitys maailman taloudessa kasvaa Aasian osuus maailman

Lisätiedot

ETF-sijoittamisen perusteet

ETF-sijoittamisen perusteet ETF-sijoittamisen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

Arvo (engl. value) = varmaan attribuutin tulemaan liittyvä arvo. Päätöksentekijä on riskipakoinen, jos hyötyfunktio on konkaavi. a(x) = U (x) U (x)

Arvo (engl. value) = varmaan attribuutin tulemaan liittyvä arvo. Päätöksentekijä on riskipakoinen, jos hyötyfunktio on konkaavi. a(x) = U (x) U (x) Arvo (engl. value) = varmaan attribuutin tulemaan liittyvä arvo. Hyöty (engl. utility) = arvo, jonka koemme riskitilanteessa eli, kun teemme päätöksiä epävarmuuden (todennäköisyyksien) vallitessa. Vrt.

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille. 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala

Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille. 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala Nordnet hajauta kustannustehokkaasti useammille markkinoille 23.3.2007 Sijoitusristeily Country manager, Taru Rantala Nordnet on Pohjoismaiden suurin internetmeklari - lähes 150 000 asiakasta Toimimme

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen Rahoitusriskit ja johdannaist Matti Estola Lunto 5 rmiinihinnan määräytyminn 1. rmiinin ylinn hinnoittlukaava Mrkitään trmiinisopimuksn kohd-tuudn spot hintaa sopimuksn tkopäivänä S :lla, kohd-tuudn trmiinihintaa

Lisätiedot

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Niko Nevalainen 1 Globaalit trendit energiasektorilla 2 IEA:n skenaario: Hiilellä tuotettu sähkö tulevaisuudessa Lähde: International Energy Agency,

Lisätiedot

FINANSSITUOTTEIDEN KÄYTTÖ MUUSSA KAUPPATOIMINNASSA. UPM-Kymmene Oyj Puunhankinta ja metsäpalvelut 04.11.2013 Esa Retva

FINANSSITUOTTEIDEN KÄYTTÖ MUUSSA KAUPPATOIMINNASSA. UPM-Kymmene Oyj Puunhankinta ja metsäpalvelut 04.11.2013 Esa Retva FINANSSITUOTTEIDEN KÄYTTÖ MUUSSA KAUPPATOIMINNASSA UPM-Kymmene Oyj Puunhankinta ja metsäpalvelut 04.11.2013 Esa Retva Kaupan vapautuminen kohti johdannaismarkkinaa Hyödykemarkkinat ovat eri kehitysvaiheessa.

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä

Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen

Lisätiedot

Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja

Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja Kulta on yksi vanhimmista tavoista sijoittaa. Se toimi valuuttana paljon ennen digitaalisen rahan, osakkeiden ja velkakirjojen

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

KYSYNTÄ, TARJONTA JA HINTA. Tarkastelussa käsitellään markkinoiden toimintaa tekijä kerrallaan MARKKINAT

KYSYNTÄ, TARJONTA JA HINTA. Tarkastelussa käsitellään markkinoiden toimintaa tekijä kerrallaan MARKKINAT KYSYNTÄ, TARJONTA JA HINTA Tarkastelussa käsitellään markkinoiden toimintaa tekijä kerrallaan MARKKINAT Paikka, jossa ostaja ja myyjä kohtaavat, voivat hankkia tietoa vaihdettavasta tuotteesta sekä tehdä

Lisätiedot

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljymarkkinoiden näkymät Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljyn hinta näytti olevan asettumassa 100-110 usd/bbl:iin Vuosikymmenen alku oli varsin tasainen, kunnes 2014 alkoi tapahtua 2 Vaikkakin

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Hinnanerosopimukset (CFD)

Hinnanerosopimukset (CFD) Varoitus sijoittajille 28/02/2013 Hinnanerosopimukset (CFD) Keskeiset viestit Hinnanerosopimukset ovat monimutkaisia tuotteita eivätkä sovi kaikille sijoittajille. Älä sijoita rahaa, jota sinulla ei ole

Lisätiedot

Tietoja valuuttaoptiosopimuksista

Tietoja valuuttaoptiosopimuksista Tietoja valuuttaoptiosopimuksista Tämä esite sisältää yleisiä tietoja Danske Bankin kautta tehtävistä valuuttaoptiosopimuksista. Valuuttaoptioilla voidaan käydä Danske Bankin kanssa kauppaa pörssin ulkopuolella

Lisätiedot

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Osakesäästämisen abc Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Mihin säästää? Taloudellinen epävarmuus, moni miettii mitä tehdä Pitäisi säästää eläkepäivien varalle, mutta mihin sijoittaa Korkotaso (12 kk

Lisätiedot

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006 Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006 Kesän ja alkusyksyn aikana Eliten salkun yhtiörakenne on pidetty hyvinkin ennallaan. Hyvää ja halpaa ei ole ollut syytä vaihtaa. Thaimaan pörssi on ollut vaisu, vaihdon

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA

AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA 8.12.2016 KATI LASSI Öljynpuristamomme Kirkkonummella Kotimainen rypsi ja rapsi tärkeimmät raaka-aineemme Öljy tuotetaan puristamalla, prosessi täysin kemikaaliton Puristuskapasiteetti

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Ajankohtaista viljamarkkinoilla Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Kansainvälinen viljaneuvosto eli IGC, Maailman vehnätase-ennuste +12% Lähde: IGC eli Kansainvälinen Viljaneuvosto

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Sisällys Indeksilaina Raaka-aine Trendi Indeksilaina Allokaatio Allokaatiotodistus 2 Epävarma markkinatilanne?

Lisätiedot

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Tähtiluokka 2009 Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Indeksilaina sijoituskohteena Nimellispääoma suojattu Liikkeeseenlaskijan vakavaraisuus merkittävä tekijä Tuottona tietty prosenttiosuus viiteindeksin

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Kirjoita paperille kaksi kysymystä neljän ensimmäisen kerran asioista, joista haluaisit kysyä. Osakesalkun muodostamisen lähtökohdat Tee sijoitussuunnitelma!!!

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015 Kemiran osavuosikatsaus Tammimaaliskuu 2015 Taloudelliset kohokohdat Tammi-maaliskuu 2015 Liikevaihto 553 milj. euroa (530), +4 % Paper-segmentin

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Liite yv 20/1/2015. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin. Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet

Liite yv 20/1/2015. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin. Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet Liite yv 20/1/2015 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet Hyväksytty yhtymävaltuustossa 8.9.2015, 20 Sisällysluettelo 1. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä

Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat

Lisätiedot

EUFEX MARKKINAKATSAUS 2010/Q2

EUFEX MARKKINAKATSAUS 2010/Q2 EUFEX MARKKINAKATSAUS 2010/Q2 Huolet maailmantalouden näkymistä voimistuivat vuoden toisella neljänneksellä, minkä johdosta maailman osakemarkkinat laskivat ja niiden volatiliteetti kasvoi. Sijoittajat

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009 PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 25-29 /MWh 8 7 6 5 4 3 2 1 25 26 27 28 29 hiililauhteen rajakustannushinta sis CO2 hiililauhteen rajakustannushinta Sähkön Spot-markkinahinta (sys) 5.3.21 Yhteenveto

Lisätiedot

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014 PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus 1 2 3 4 5 YHT 1. Selitä lyhyesti, mitä seuraavat käsitteet kohdissa a) e) tarkoittavat ja vastaa kohtaan f) a) Työllisyysaste (2 p) b) Oligopoli (2 p) c) Inferiorinen hyödyke (2 p) d) Kuluttajahintaindeksi

Lisätiedot