Haaste: Miten löytää osaajat tehtäviin? Miten huolehtia työntekijöiden jaksamisesta? Sijaistukset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haaste: Miten löytää osaajat tehtäviin? Miten huolehtia työntekijöiden jaksamisesta? Sijaistukset."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus YTY-ryhmä YTY-ryhmä Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vaalan kunnan organisaatiouudistus Khall Vaalan kunnan organisaatiouudistus on käynnistynyt vuonna Talousarvion toimenpiteisiin on vuodelle 2015 kirjattu tavoitteeksi johtamisjärjestelmän ja organisaation uudistaminen kaikilla osastoilla sekä konsernijohtamisen käytänteiden kehittäminen ja konserniohjeen uudistaminen. Organisaatiouudistuksen periaatteet: - organisaatiomuutoksen tulee perustua toimintaympäristön muutostarpeisiin - organisaatiomuutoksen tavoite tulee olla määritelty - osallistava muutosprosessi ottaa mukaan ylimmän johdon lisäksi vastuualuejohtajat. Tavoite: Joustavampi organisaatio. Selkeät kokonaisuudet. Vähemmän byrokratiaa. Taloudellisuus. Hallintosäännön uudistaminen vastaamaan uutta kuntalakia ja organisaatiota. Haaste: Miten löytää osaajat tehtäviin? Miten huolehtia työntekijöiden jaksamisesta? Sijaistukset. Organisaatiouudistuksen periaatteita ja malleja on valmistelu johtoryhmässä poliittisessa ohjauksessa. Vaihtoehtomalleja on useita. Kuntien virasto-organisaation muodot vaihtelevat hyvin paljon ja muuttuvat ajassa. Johtoryhmän näkemyksen mukaan nykyisellä organisaatiolla voisimme hoitaa hyvin noin 8000 asukkaan kunnan hallinnon. Sen sijaan asukasmäärän vähentyessä hallintoa on vaikea supistaa ellei jotain hallinnon tasoa tai palvelua lakkauteta, sillä pienillä ja suurilla kunnilla on samat lakisääteiset tehtävät. Tehtäviä voi yhdistellä johtotasolla, mutta tämä voi tarkoittaa lisähenkilökunnan palkkaamista muiden tehtävien suorittamiseen. Lisäksi vaihtoehtona voisi olla yhteistyö naapurikuntien kanssa esim. yhteisin viranhaltijoin. Tässä yhteydessä ei ole kuitenkaan laajemmin tarkasteltu yhteisten virkojen mahdollisuutta vaan keskitytty kunnan organisaation järjestämiseen itsenäisesti. Organisaatiouudistusta on tähän mennessä käsitelty kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa kunnanjohtajan katsauksessa. Sen lisäksi asiaa

2 on esitelty esimiespalaverissa (Liitteenä muistio, jota on käsitelty eri yhteyksissä.) Aikataulun osalta kiireellisin organisaation muutostarve liittyy hallinnon ja elinkeinojen työjärjestelyihin. Näiden osalta päätökset tulisi olla tehtynä valtuuston kokouksessa. Virasto-organisaation uudistamiseen vaikuttavat myös eläköitymiset ja niiden henkilöiden kuuleminen, joita uudistus koskee. Luottamushenkilöorganisaation uudistus on selvintä ajoittaa valtuustokauden vaihtumisen yhteyteen eli kesään Kunnanhallitus linjaa organisaatiomuutoksen jatkoa ja päättää aikataulusta. Kunnanhallitus päätti jatkaa valmistelua kolmen osaston pohjalta (yleishallinto, sivistyspalvelut, tekniset palvelut). Valmistelevaan työryhmään nimettiin kunnanhallituksen puheenjohtajisto ja kunnanjohtaja. Hallinto-osaston osalta asiaa käsitellään Elokuun valtuustossa käsitellään periaatteet sivistyspalvelujen ja tekniikan osalta. Khall Valmisteleva työryhmä työstää hallinto-osaston osalta organisaatiomuutosta eteenpäin Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi tähän asti tehty valmistelutyö organisaatiomuutoksen osalta. Kunnanhallitus linjaa tarvittaessa jatkovalmistelua. Khall Hyväksyttiin Työryhmä on työstänyt eteenpäin teknisen osaston kokonaisuutta. Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi tähän asti tehty valmistelutyö organisaatiomuutoksen osalta. Kunnanhallitus linjaa tarvittaessa jatkovalmistelua. Hyväksyttiin Khall Kunnanjohtaja on järjestänyt teknisen toimen vastuualuejohtajille keskustelutilaisuuden organisaatiomuutoksesta Työryhmä kokoontuu klo jatkovalmistelemaan organisaatiouudistusta.

3 Kunnanhallitukselle tuodaan tiedoksi tähän asti tehty valmistelutyö organisaatiomuutoksen osalta. Kunnanhallitus linjaa tarvittaessa jatkovalmistelua. Merkittiin tiedoksi. Khall Kunnanjohtaja on järjestänyt sivistyksen vastuualuejohtajille keskustelutilaisuuden organisaatiomuutoksesta Työryhmä on kokoontunut syksyn aikana kolmesti työstämään organisaatiouudistusta. Kunnanhallitukselle esitellään työryhmän esitys organisaatiomuutoksen osalta. Kunnanhallitus käy esityksestä keskustelun. Varsinainen päätöksenteko uudistuksesta tapahtuu vuoden 2016 alussa. Khall Hyväksyttiin Hallinto-osaston uudistus on toteutettu osana organisaatiouudistusta ja osa muutoksia toteutettu jo aiemmin. Hallintopalveluissa työskenteli aiemmin kunnanjohtaja, hallintojohtaja, yritysasiamies ja kulttuuri- ja elinkeinosihteeri. Lisäksi käytettävissä on ollut palvelusihteerien työpanosta. Vuonna 2012 valtuusto perusti vapaa-aikajohtajan viran ja 50% elinkeinosihteerin työpanoksesta siirtyi vapaa-aikapalveluihin. Perustelut tehtävien uudelleen järjestelylle tuolloin olivat tuotannollistaloudellisia ja niillä pyrittiin myös järjestelemään työtä uudelleen. Toimistotiimin perustamisen yhteydessä ja yritysasiamiehen jäätyä pois tammikuussa 2014 todettiin, että on järkevää perustaa hallintosihteerin virka. Paikka laitettiin auki toukokuussa 2014 ja tehtävässä aloitti Lea Karppinen syyskuussa Keväällä 2014 hallinto- ja elinkeinojohtaja ilmoitti jäävänsä kesäkuussa vuoden virkavapaalle ja hänen tilalleen palkattiin sijainen, joka aloitti elokuussa Hallinto-osaston osalta organisaatiouudistuksen tarpeet muuttivat muotoaan, kun hallinto- ja elinkeinojohtaja irtisanoutui virastaan keväällä 2015, lisäksi virka oli täyttämättä joulukuun alusta 2014 lukien. Samaan aikaan kunnassa oli käynnissä laajempi organisaatiouudistus, jonka yhteydessä tarkasteltiin osasto- ja vastuualuejakoa. Kunnanhallitus linjasi, että kolmen osaston jako säilyy. Hallinto-osasto ja hallintopalvelut ovat oma kokonaisuutensa. Tässä yhteydessä tarkistettiin myös tehtäväjakoa kunnanjohtajan, hallintosihteerin ja tulevan hallintojohtajan osalta. Tärkein uudistus koski elinkeinojen kokonaisuuden siirtymistä kunnanjohtajan tehtäviin kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se lakkauttaa hallinto- ja elinkeinojohtajan viran alkaen ja esittää kunnanvaltuustolle, että se perustaa hallintojohtajan viran alkaen. Valtuusto päätti tehdä näin kesäkuun 2015 kokouksessa. Hallintojohtaja aloitti virassa syyskuun lopulla 2015.

4 Tällä hetkellä hallinto-osastolla työskentelee kunnanjohtaja, hallintojohtaja, hallintosihteeri ja vapaa-aikajohtaja 50% työajalla. Sivistysosaston osalta muutoksia organisaation on jo tehty aiempina vuosina mutta oppilasmäärän pieneneminen pakottaa uusiin muutoksiin Varhaiskasvatuksessa tehtiin 2000-luvulla uudistuksia hallinnossa. Aikaisemmin varhaiskasvatuksessa oli kaksi perhepäivähoidon ohjaajaa ja päiväkodin johtaja, nyt varhaiskasvatuksen johtaja. Lapsimäärän väheneminen ja päivähoidon murros on näkynyt varhaiskasvatuksessa aiemmin kuin koulupalveluissa. Tämän organisaatiouudistuksen yhteydessä ei tehdä muutoksia varhaiskasvatuksen osalta. Kirjaston osalta säästöjä etsittiin yhden henkilön eläköityessä vuonna Käytännössä kirjastossa työskenneltiin 3,5 htv:n työpanokselle. Nyt mitoitus on 3. Lisäksi kirjastonjohtajan tehtäväkuvaa muutettiin niin, että hänen työnsä sisältää aiempaa enemmän käytännön kirjastovirkailijan työtä. Vapaa-aikapalvelujen kokonaisuudistus tehtiin 2012 jolloin perustettiin vapaa-aikajohtajan virka. Samalla 50% elinkeinosihteerin työpanoksesta siirtyi vapaa-aikapalveluihin. Tähän johti se, että Vaalassa aiemmin työskennellyt vapaa-aikasihteeri irtisanoutui. Uudistuksella tavoiteltiin vapaa-aikapalvelujen parempaa organisoitumista ja vahvempaa roolia kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Samaan aikaan kunnille tuli lakisääteinen velvollisuus nimetä hyvinvointivastaava ja valmistella hyvinvointikertomus. Vapaa-aikajohtaja toimii hyvinvointivastaavana. Lasten- ja nuorten määrän vähentyessä vapaa-aikapalvelujen toimintaa päätettiin suunnata enenevässä määrin myös ikäihmisille. Lisäksi päätettiin myöhemmin vakinaistaa vapaa-aikaohjaajan tehtävä. Myös Nuorten työpajatoiminta ja Etsivä Nuorisotyö ovat tulleet osaksi vapaa-aikapalvelujen kokonaisuutta. Työryhmän esityksessä vaihtoehtona on myös kirjastopalveluiden siirtäminen vapaa-aikapalvelujen alle, sekä koko vapaa-aikatoimen siirtäminen suoraan kunnanjohtajan alaisuuteen ns. hyvinvointipalvelujen kokonaisuuteen. Koulupalvelujen osalta esityksen organisaation uudistamiseksi tekee hallintojohtaja erillisessä päätöspykälässä kunnanjohtajan ollessa estynyt. Teknisen osaston palvelurakenne muuttuu eläköitymisien myötä ja jatkoa linjataan uuden teknisen johtajan rekrytoinnin jälkeen Teknisen osaston tehtäväjakoa työryhmä pohti useaan otteeseen. Teknisellä osastolla työskentelee johtavissa tehtävissä tällä hetkellä tekninen johtaja, rakennusmestari, maanrakennusmestari (työajasta noin 50% käytännön työtehtäviä, isännöitsijä (jonka työpanoksesta 60% myydään taloyhtiöille, säätiölle ja vanhustentaloyhdistykselle), vesilaitoksen johtaja, rakennustarkastaja (40% myydään Utajärvelle) ja ruokapalvelupäällikkö.

5 Työryhmä pohti rakennusmestarin ja isännöitsijän tehtävän yhdistämistä. Jos nämä olisivat sama henkilö, niin tämä tarkoittaisi toimistotöiden vähentämistä, lisähenkilökunnan palkkaamista toimistotiimiin ja sosiaalisen isännöinnin ja asukasvalinnan uudelleen järjestämistä. Lisäksi se tarkoittaisi sitä, että osa tehtävistä, joita isännöitsijä tällä hetkellä hoitaa (esim. säätiö ja vanhustentaloyhdistys) siirrettäisiin jollekin ulkopuoliselle toimijalle. Työryhmä totesi, että kunnan kannattaa pitää kunnan isännöitsijän hoidossa myös sidosryhmien toiminta ja taloyhtiöt. Näin voimme vaikuttaa asukasvalintaan ja huolehtia myös sosiaalisen isännöinnin toteutumisesta. Tulevaisuudessa, kun sote irtaantuu kauemmas kunnasta, on tämä tärkeä näkökulma. Työryhmä pohti myös maanrakennusmestarin ja vesilaitoksen johtajan tehtävän yhdistämistä. Kaukolämpötoiminta tulee yhtiöittää ja tämä voi vaikuttaa tulevaan organisointiin. Asia päätettiin jättää nykyiselleen siihen saakka kunnes liikelaitosten tuleva organisaatio on selvä. Työryhmän esitys on, että tekninen johtaja rekrytoidaan (1htv) keväällä Tarkoituksena on, että uusi tekninen johtaja aloittaa viimeistään toukokuussa Nykyinen tekninen johtaja siirtyy muihin tehtäviin. Työsuhde on määräaikainen. Teknisen johtajan rekrytoinnin jälkeen tarkastellaan teknisen osaston organisaatiomuutostarpeet uudelleen ottaen huomioon uuden teknisen johtajan osaaminen ja valmiudet. Rakennusmestari jää eläkkeelle vuoden 2016 lopussa ja isännöitsijä osa-aikaeläkkeelle maaliskuussa Organisaation uudistaminen ja muutokset ovat tässä yhteydessä mahdollisia ja todennäköisiä. Kunnanhallitus päättää jatkaa asian valmistelua seuraavan mallin pohjalta: Vapaa-aikapalvelut -vastuualue siirtyy hallintopalveluihin alkaen. Muutoksella vahvistetaan uuden kuntalain mukaista peruskunnan roolia hyvinvoinnin edistäjänä. Nykyinen tekninen johtaja siirretään työntekijän ja työnantajan yhteisellä sopimuksella määräaikaiseen työsuhteeseen lukien tai siihen mennessä kun uusi tekninen johtaja aloittaa virassa. Määräaikainen työsuhde päättyy Ennen päätöksentekoa, järjestetään asianosaisille kuulemistilaisuudet. Hyväksyttiin YTY Kokouksessa käydään läpi kunnan organisaatiouudistuksen tilanne sekä eteneminen. Asian käsittely siirrettiin pidettävään kokoukseen.

6 YTY Hallintojohtaja kävi läpi kunnan organisaatiouudistuksen tilanteen. Organisaatiouudistus etenee siten, että käynnissä on asianosaisten viranhaltijoiden kuulemiset ja kunnanhallitus käsittelee organisaatiouudistusta kokouksessaan Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto hallituksen esityksestä. Khall YTY-ryhmä merkitsi tiedokseen organisaatiouudistuksen tilanteen. Asianosasten viranhaltijoiden kuulemiset on suoritettu. Kuulemisten muistiot ovat nähtävillä kokouksessa kuultavien suostumuksella. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vapaa-aikapalvelut -vastuualue siirtyy hallintopalveluihin alkaen. Muutoksella vahvistetaan uuden kuntalain mukaista peruskunnan roolia hyvinvoinnin edistäjänä. Nykyinen tekninen johtaja siirretään työntekijän ja työnantajan yhteisellä sopimuksella määräaikaiseen työsuhteeseen (nimike: projekti-insinööri) lukien tai siihen mennessä kun uusi tekninen johtaja aloittaa virassa. Määräaikainen työsuhde päättyy Kvalt Hyväksyttiin Hallintojohtaja ilmoitti esteellisyydestään ja poistui käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja. Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto siirtää vapaa-aikapalvelut -vastuualueen hal lin to pal ve luihin alkaen. Lisäksi nykyinen tekninen johtaja siirretään pro jek ti-insi nöö rin työsuhteeseen lukien tai siihen mennessä, kun uusi tekninen joh ta ja aloittaa virassa. Työsuhde on määräaikainen saakka. Hyväksyttiin Hallintojohtaja ilmoitti esteellisyydestään ja poistui käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja.

Haaste: Miten löytää osaajat tehtäviin? Miten huolehtia työntekijöiden jaksamisesta? Sijaistukset.

Haaste: Miten löytää osaajat tehtäviin? Miten huolehtia työntekijöiden jaksamisesta? Sijaistukset. Kunnanhallitus 107 04.05.2015 Kunnanhallitus 122 19.05.2015 Kunnanhallitus 148 02.06.2015 Kunnanhallitus 140 23.06.2015 Kunnanhallitus 265 14.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Vaalan kunnan organisaatiouudistus

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017... 3 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2016 38 Kokousaika 10.10.2016 kello 18.00 18.40 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Kolari, Kari Juhala-Nuutila,

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 12/2015 1 (6) 127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen KNGDno-2015-711 Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017 alkaen Khall 08.05.2017

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

Muistio Pelkosenniemen ja Savukosken yhteisen hyvinvointijohtajan viran perustamisesta Savukosken kunnanvirastolla kello 10.

Muistio Pelkosenniemen ja Savukosken yhteisen hyvinvointijohtajan viran perustamisesta Savukosken kunnanvirastolla kello 10. Muistio Pelkosenniemen ja Savukosken yhteisen hyvinvointijohtajan viran perustamisesta 17.1.2018 Savukosken kunnanvirastolla kello 10.00- Osallistujat: Pelkosenniemi: Annika Kostamo, Anu Laukkanen, Antti

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano 16.4.2018 KH 23.4.2018 KV Taustaa Joroisten kunnanhallitus päätti käynnistää kokouksessaan 2.5.2016 selvitystyön, jossa Joroisten kuntaorganisaatiota

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009 Sivistyslautakunta 27.10.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.10.2009 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Sodankylä Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Hyvinvointikoordinaattori Sanna Ylitalo 1.3.2017 Hyvinvointijohtaminen Miten hyvinvointia johdetaan? Ei ole mitään rakettitiedettä

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011 KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22 Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2018 1 (6) Aika 01.02.2018, klo 17:00-18:22 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Tuusulan strategia 2018-2022 Lisäpykälät

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku Iitin kunta Pöytäkirja 2/2013 1 Tarkastuslautakunta 27.05.2013 Aika Maanantai 27.05.2013 klo 18:00-19.50 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Esityslista Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 Valtuustosali Nro 4 / 2017 ASIA LIITE 60 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnalliset muutokset... 1 2. Hallinnolliset - ja sopimusmuutokset... 1 3. Henkilöstöä koskevat muutokset... 1

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sisällys KUNNANHALLITUS /2013. Aika: Tiistai 8.10.2013 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KUNNANHALLITUS /2013. Aika: Tiistai 8.10.2013 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS /2013 ASIALISTA Aika: Tiistai 8.10.2013 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Haukipuro Henna, vj Järvelä Eila,

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KOKOUSAIKA 4.2.2019 klo 9:00 13.30. PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Kunnanhallitus 115 17.08.2015 Kunnanhallitus 237 28.11.2016 KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Khall 17.08.2015 115 Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015, mutta kuntien toimintaan eniten vaikuttavia säännöksiä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 14.12.2017 klo 09.00 11.41 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Risto Oinonen varapuheenjohtaja Aira Hakkarainen

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 19.01.2016 klo 09:00-11:25 Paikka Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot KUJO 23.2.2016 Sakari Kela Lakimies Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 1 Voimaan 1.5.2015. Merkittävää osaa laista eli toimielimiä, johtamista,

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 21.06.2017 AIKA 21.06.2017 klo 10:00-11:14 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Luottamushenkilöorganisaation linjaus alkavalle valtuustokaudelle

Luottamushenkilöorganisaation linjaus alkavalle valtuustokaudelle Johtamisjärjestelmän 21 13.06.2016 kehittämisryhmä Johtamisjärjestelmän 24 15.08.2016 kehittämisryhmä Johtamisjärjestelmän 29 05.09.2016 kehittämisryhmä Kaupunginhallitus 295 12.09.2016 Luottamushenkilöorganisaation

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07 Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (6) Aika 14.08.2018, klo 17:00-18:07 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 12 Kokouksen avaus 13 Johtamisjärjestelmien uudistamisprojekti 14 Investoinnit

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 KOKOUSAIKA 5.12.2017 klo 9:00 14.30 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen poissa. Paasovaara Marko, sihteeri,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Vesa Simola ja Minna Valtonen. Sivu 23 Vapaa-aikatoimen tehtävien järjestely 38

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Vesa Simola ja Minna Valtonen. Sivu 23 Vapaa-aikatoimen tehtävien järjestely 38 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 36 Vapaaaikalautakunta Aika 31.07.2014 klo 18:00 18:25 Paikka Kunnantalo, Käräjäsali, Taavetti Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot