Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Hyvinvointilautakunta Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Khall Uusi kuntalaki (410/2015) tuli osittain voimaan ja kokonaisuudessaan se tulee sovellettavaksi uuden valtuustokauden alkaessa Kunnan uuteen hallintosääntöön on sisällytetty tarpeelliset määräykset kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan toimintaa ohjaava keskeinen ohjausväline, kunnan strategian, talousarvion ja taloussuunnitelman ohella. Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen. Nykyinen perusturvalautakunta jatkaisi siirtymäkauden ajan saakka. Vuoden 2019 alussa maakunta järjestää Pohjois-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakuntaan siirtyvät kaikki Pohjois-Savon kuntien sote-palvelut, muun muassa sairaalapalvelut, äitiys- ja lastenneuvolat, vanhusten asumispalvelut, lastensuojelu sekä mielenterveyspalvelut. Uudessa maakunnassa valinnanvapaus lisääntyy ja jokainen kuntalainen voi valita, mistä hankkii sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Uudistuksen tavoitteena on hillitä kustannuksia, mutta myös sujuvoittaa palveluja. 3. Luku Toimielinorganisaatio/5 Hyvinvointilautakunnan jäsenet ja esittely: "Hyvinvointilautakunnassa on 7 jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Lautakunnan esittelijänä toimii hyvinvointijohtaja ja hänen ollessa estynyt tai esteellinen esittelijänä toimii hänen sijaisensa. Heidän ollessa estyneitä, esittelijänä toimii hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja. Hyvinvointilautakunta toimii kuntalain 22 :n mukaisena kuntalaisten vaikuttamiskanavana." 5. Luku Tehtävien ja toimivallan jako/5 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta

2 "Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointiosaston toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunnan toimialaan kuuluu terveyden ja sivistyksen edistäminen ja sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäiseminen, varhaiskasvatuksen, opetuspalvelujen, kirjasto-, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen järjestäminen, puhtaus- ja ruokapalvelujen tuottaminen sekä koulukuljetus- ja joukkoliikennepalvelujen järjestäminen. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen." Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se perustaa hyvinvointijohtajan viran lukien. Hyvinvointijohtajan kelpoisuusvaatimuksena soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Työkokemusvaatimuksena esimiestyö ja kokemus organisaation johtamisesta. Eduksi katsotaan kokemus opetustoimesta ja hyvinvointialalta. Palkkaus voimassa olevan KVTES:n mukaan. Palkkauksen kunnanhallitus vahvistaa erikseen. Khall Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessa nro 4/ :ssä 28 Rautavaaran kunnan Hallintosäännön. Hallintosäännön sivu 18 6 Viranhaltijoiden tehtävät ja toimivalta: " Hyvinvointijohtajan tehtävänä on toimialallaan: 1. toimii hyvinvointilautakunnan esittelijänä 2. johtaa ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen ja lautakunnan asettamien tavoitteiden mukaisesti, 3. vastata toiminnan ja talouden suunnittelusta, yhteensovittamisesta ja raportoinnista, 4. johtaa palvelujen kehittämistä ja työprosessien tehostamista, 5. vastata asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta,

3 6. huolehtia osaltaan henkilöstön kehittämisestä ja tehtävien määrittelystä, 7. vastata viestinnästä, sidosryhmäyhteistyöstä ja yhteistoiminnasta yhteistyötahojen kanssa, 8. suorittaa muut toimielimen määräämät toimialaansa kuuluvat tehtävät. Toimialajohtaja ratkaisee toimialallaan asiat, jotka koskevat: 1. toiminnan järjestämistä ja organisointia lautakunnan linjausten mukaisesti, 2. irtaimen omaisuuden poistamista tai luovuttamista käytettäväksi sekä tavaroiden ja palvelujen hankintaa sekä myyntiä talousarvion toimintavaltuuksien määräämissä rajoissa, 3. henkilöstöasioita hallintosäännön henkilöstöasioita koskevan osan mukaisesti, 4. merkittäviä tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeita, 5. urakka-, suunnittelu-, hankinta- tai muun sopimuksen tekemistä kunnan talousarvion määräämissä rajoissa, 6. oman toimialansa hankintoja vuosittain talousarvion käyttösuunnitelmassa vahvistettavissa puitteissa, 7. yksiköiden tehtäviä. Näiden tehtävien lisäksi hyvinvointijohtajan pätevyysvaatimuksiin lisätään kirjastonhoitajan pätevyys ja työkokemus. Kunnanjohtaja on tehdyllä määräaikaisella viranhoitomääräyksellä nimittänyt lehtori, vararehtori ja YM Janne Karttusen toimimaan hyvinvointisosaston toimialajohtajana ja vs. hyvinvointijohtajana Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: 1. perustaa hyvinvointijohtaja viran alkaen. 2. pätevyysvaatimukset: hyvinvointijohtajan kelpoisuusvaatimuksena soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus, kokemusta sivistystoimesta ml. kirjasto sekä hyvä kirjallinen ja suullinen suomen kielen taidot ja hyvät vuorovaikutustaidot. Työkokemusvaatimuksena esimiestyö ja kokemus organisaation johtamisesta. Eduksi katsotaan opetushallinnon tutkinto ja kokemus kunnallisesta opetustoimesta, kirjastosta ja varhaiskasvatuksesta. Palkkaus voimassa olevan KVTES:n mukaan. Palkkauksen kunnanhallitus vahvistaa erikseen. Asiasta käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin jäsen Arto Hakka-

4 hyvla raisen tekemä ehdotus, jota jäsen Matti Ahonen kannatti: Asia jätettin pöydälle lisäselvityksiä varten. Pyydettyjä lisäselvityksiä: Toimialajohtajan tietoon ei ole saatettu eikä etsinnöissä ole löytynyt minkäänlaisia selvityspyyntöjä tai ohjausta AVI:lta tai miltään muultakaan taholta kirjastotoimen järjestämiseen liittyen. Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) tuli voimaan ja siinä kunnan kirjastolaitosta johtavan kelpoisuusvaatimukset muuttuivat aiempaa joustavimmiksi. Toisaalta muuten kirjastolaitoksen henkilöstön kelpoisuusehdot (Valtioneuvoston asetus kirjastoasetuksen 4 muuttamiseksi) edellyttävät varsin tarkasti määriteltyä koulutettua henkilöstöä. Rautavaaran kunnan kannalta voidaan kiteyttää, että tarvitsemme korkeakoulututkinnon suorittaneen työntekijän jolla on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Tälläisen kirjastoalan asiantuntijan työnimike on usein kirjastonhoitaja. Asialla on myös kiire, koska asetuksessa annettu kuuden vuoden toteuttamisaika päättyi jo vuonna Mainitun asetuksen 4 3 mom määrätään myös, että ennen asetuksen voimaantuloa työsuhteeseen otettu silloin virkakelpoinen henkilö on edelleen kelpoinen kyseiseen virkaan tai työsuhteeseen. Kirjastotoimen osalta on kysytty eläkkeellä olevalta kirjastovirkailija Ritva Vartiaiselta halukkuutta palata tehtävään. Vartiainen totesi puhelinkeskustelussa tiistaina klo ettei ota tehtävää vastaan. Ritva Vartiaisen tehtävänkuvauslomakkeella tehtävänimike on kirjastovirkailija, jonka tehtäviin on yhdistetty kirjastonjohtajan tehtävät (sivla , 4 ). Kunnanhallitus päätti olla muuttamatta Vartiaisen palkkahinnoittelukohdaksi voimaan tulleen KVTES mukaisesti 02KIR42 (Kirjastopalvelujen asiantuntijatehtävät), koska kyseisen palkkaluokan pätevyysvaatimukset eivät täyty( ). Mahdollista yhteistyötä naapurikuntien kirjastotoimien kanssa selvitti vuonna 2016 entinen sivistystoimen osastopäällikkö Elmo Nuutinen, joka keskustelussa tammikuussa 2017 kertoi olleensa yhteydessä kaikkiin lähikuntiin ja saamiensa vastauksien perusteella arvioi nopean yhteistyön aloittamisen olevan mahdotonta ja lopulta toteutuessaan kustannuksiltaan korkeaa.

5 Toimialajohtajan päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta toteaa selvityksessään kirjastotoimen järjestämiseksi Rautavaaran kunnassa parhaaksi vaihtoehdoksi muuttaa nykyinen kirjastovirkailijan tehtävä kirjastonhoitajan tehtäväksi ja että tehtävä täytetään mahdollisimman nopeasti pätevällä työntekijällä. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen.

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen. Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Kunnanhallitus 251 28.08.2017 Hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen.

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen. Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Kunnanhallitus 251 28.08.2017 Kunnanhallitus 284 02.10.2017 Hyvinvointijohtajan

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 15.06.2017 Aika 15.06.2017 klo 18:30-20:08 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 15/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 15/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 15/2017 635 02.10.2017 Aika 02.10.2017 klo 10:00-12:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 279 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 637 280

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen

Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 204 05.09.2016 Kunnanhallitus 217 19.09.2016 Kunnanhallitus 63 06.03.2017 Kunnanhallitus 119 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 28 29.05.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/2017 550 28.08.2017 Aika 28.08.2017 klo 10:00-13:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 249 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 552 250

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen

Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 204 05.09.2016 Kunnanhallitus 217 19.09.2016 Kunnanhallitus 63 06.03.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko 1.6.2017/Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö Kunnanhallituksen johtosääntö voimaan 2013 1 Sisällys LUKU KUNNANHALLITUS... 3 Tehtävät... 3 Toimikausi ja kokoonpano... 3 Esittely... 3 Päätös- ja toimintavalta... 3 LUKU KONSERNIJAOSTO... 5 5. Kunnanhallituksessa

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.1.2018 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 1 2 3 4 5 6 7 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta 58 18.11.2015 Kunnanhallitus 305 07.12.2015 Sivistyslautakunta 80 05.10.2016 Kunnanhallitus 258 24.10.2016 Erityisnuorisotyöntekijän toimen vakinaistaminen 1.1.2017 lukien Sivla 18.11.2015

Lisätiedot

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10. Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010 Anneli Ketonen Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.2010 1 Ajankohtaisia seminaareja ja koulutuksia Kirjastoverkkopäivät

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 13.03.2018 Kokoustiedot Aika Tiistaina 20.3.2018 klo 18.45 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 60 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/2017 443 26.06.2017 Aika 26.06.2017 klo 10:00-12:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 445 211

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri)

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri) Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.4.2017 klo 19:10 19:55 Paikka Savukosken kunnanvirasto LÄSNÄ Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/

Sivistyslautakunta 6/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 Kunnanhallituksen asema... 3 Johtosäännön rakenne... 3 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Kunnanhallituksen tulosalueet...

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2016 71 13.06.2016 Aika 13.06.2016 klo 18:30-20:38 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 43 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 73 44 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline.

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 14 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala Hyvinvointilautakunnan tehtävänä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Uusi keittiö on nyt otettu käyttöön ja työmäärän oikea mitoitus on 6 henkilöä.

Uusi keittiö on nyt otettu käyttöön ja työmäärän oikea mitoitus on 6 henkilöä. Sivistyslautakunta 51 20.10.2015 Kunnanhallitus 280 09.11.2015 Kunnanhallitus 55 22.02.2016 Sivistyslautakunta 33 03.05.2016 Ravitsemustyöntekijän toistaiseksi voimassaoleva toimi Sivla 20.10.2015 51 Talousarviossa

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Kunnanhallitus 220 19.09.2016 Kunnanvaltuusto 37 03.10.2016 Talousjohtajan viran täyttäminen/ktm, FT Henri Ruotsalainen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 9.12.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/2016 133 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 18:30-20:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 90 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 135 91

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01. Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Kaupunginhallitus 245 15.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Esityslista Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai 14.05.2018 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 14.05.2018

Lisätiedot

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö 1.4.2019 lukien LUONNOS Sisällysluettelo Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 84 01.06.2017 Aika 01.06.2017 klo 18:30-19:35 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 87 34 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti TEHTÄVÄKUVA 2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ Tiistai klo Marttilan kunnankirjasto

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ Tiistai klo Marttilan kunnankirjasto MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 28 KOKOUSAIKA Tiistai 13.12.2016 klo 17.00 17.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnankirjasto Jäsen (x) Ritva Laine, puheenjohtaja (x) Liisa Grönroos

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala

5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta ja sen jaosto Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa on kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemat yksitoista (11) jäsentä

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot