Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus Maamme hallitus esittää eduskunnalle uusien maakuntien perustamista alkaen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta maakunnille alkaen. Hallitus antoi sote- ja maakuntauudistusta koskevan esityksen eduskunnalle 2. maaliskuuta. Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta ovat sopineet kuntien yhteisestä palvelutuotannosta yhteistyösopimuksella eli ns. Wiitaunionin sopimuksella, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja eli perusturvaa, sivistystointa, teknistä tointa sekä hallinnon tukipalveluja. Sote- ja maakuntauudistuksen johdosta sopimuskuntien toimintaympäristö ja organisaatio muuttuu olennaisesti mm. sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirtyessä maakunnan järjestämisvastuulle, jolloin pohja nykyiseltä Wiitaunionin organisaatiolta ja sopimukselta putoaa pois. Wiitaunionin sopimuksen mukaan: - sopimus on voimassa toistaiseksi - sopimuksen irtisanomisaika on irtisanomisvuotta seuraavan täyden kalenterivuoden loppu - sopimuksen irtisanomisen tulee tapahtua kesäkuun loppuun mennessä - mikäli sopimus irtisanotaan, henkilöstö siirretään liikkeenluovutusta koskevien määräysten mukaisesti vastaavia tehtäviä sillä hetkellä hoitavalle peruskunnalle tai vastaavia tehtäviä sillä hetkellä hoitavalle toiselle organisaatiolle Wiitaunionin sopimuksen irtisanomisen yhteydessä on irtisanottava myös sopimus Viitasaaren kaupungin esi- ja perusopetuksen järjestämisvastuun, koska henkilöstön siirtyessä irtisanomistilanteessa liikkeenluovutusta koskevien määräysten mukaisesti Viitasaaren kaupungille, tulee myös perusopetuksen järjestämislupa siirtää kaupungille. Perusopetuslain mukaan kunnalla on vastuu järjestää perusopetus joko itse tai toisen kunnan kanssa ja järjestäjällä tulee olla opetushenkilöstö, koska perusopetusta ei voida järjestää ostopalveluna. Sopimus Viitasaaren kaupungin esi- ja perusopetuksen järjestämisvastuun on irtisanottava ja ilmoitettava

2 sopimuksen irtisanomisesta Valtiovarainministeriölle tämän vuoden aikana, jotta valtionosuudet vuodesta 2019 alkaen saadaan peruskuntiin. - Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimus Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin hallitusten yhteiskokous päätti , että Wiitaunionin perussopimusta aletaan käsittelemään johtoryhmässä ja työvaliokunnassa pohtien samalla, miten sitä voidaan uudistaa yhteishallituksen käymän keskustelun tiimoilta. Yhteishallitus teki kokouksessaan seuraavia linjauksia: - Yhteisten lautakuntien halutaan säilyvän myös tulevaisuuden toimintamallissa. - Wiitaunioni terminä tullaan säilyttämään. - Lautakuntien puheenjohtajuuden tulisi olla vaihtuva. - Henkilöstö tultaisiin palauttamaan omiin kuntiinsa. - Otto-oikeus tultaisiin ottamaan käyttöön. Wiitaunionin uutta organisaatiomallia on valmisteltu tämän jälkeen tulevaisuuden kunnan roolista käsin siltä pohjalta, mitä toimintoja ja palveluja kunnat järjestäisivät itse ja mitä yhdessä. Vasta tämän jälkeen tarkasteltaisiin sitä, kumpi kunta näitä palveluja tuottaa. Yhteistä näkemystä hallintorakenteesta ja palveluiden tuottamisvastuusta kuntien kesken ei vielä ole saavutettu. Uuden organisaatiomallin mukaan kunnat itse tuottaisivat kansalaiskunnan palvelujen lisäksi elinvoimapalvelut sekä kuntaidentiteetin ja yhteisöllisyyden edistämiseen liittyvät kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut. Yhteisesti kunnat tuottaisivat seuraavat lautakuntien palvelut: - kasvatus- ja koulutuslautakunta (palvelulautakunta) - tekninen lautakunta (resurssilautakunta) - ympäristölautakunta, toimii 6-8 kunnan yhteistoiminta-alueena. Kunnat tuottaisivat lisäksi yhteisesti seuraavat palvelut: - opistot, kirjasto - talous-, henkilöstö- ja tietohallinto Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin hallitusten yhteiskokous on päättänyt, että Wiitaunionin toiminnan valmistelua jatketaan esitetyn mallin pohjalta, nykyinen yhteistoimintasopimus irtisanotaan aikataulun puitteissa ja uudet yhteistoimintasopimukset pyritään laatimaan vielä v aikana.

3 Kaupunginvaltuusto on iltakoulussaan yksimielisesti päättänyt Wiitaunionin yhteistyösopimuksen irtisanomisesta rakentavassa hengessä siten, että uutta yhteistoimintasopimusta päästään valmistelemaan niin, että vuoden 2017 aikana saadaan uusi organisaatio ja johtamisjärjestelmä valmiiksi. Sopimusta on myös mahdollista jatkaa yhteisen sopimisen pohjalta, mikäli sote- ja maakuntauudistus ei suunnitellussa aikataulussa toteutuisikaan. Lisätiedot: Kaupunginsihteeri Tiina Honkanen, puh Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää tehdä periaatepäätöksen siitä, että Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan yhteistyösopimuksen irtisanominen valmistellaan nykyisen valtuuston päätettäväksi keväällä 2017, jotta Wiitaunionin toiminnan valmistelua voidaan jatkaa uuden organisaatiorakenteen ja yhteistoimintasopimuksen pohjalta vuoden 2017 aikana. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista irtisanoa sopimus Viitasaaren kaupungin esi- ja perusopetuksen järjestämisvastuun. Kaupunginhallitus päättää käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa Toimenpiteet Kaupunginjohtaja esitteli kokouksessa tarkemmin asiaan liittyvää kaupungin sopimuskokonaisuutta, tulevia toimenpiteitä ja aikataulutusta. Hyväksyttiin. kielto Ote henkilöstö- ja taloussihteeri, ote Pihtiputaan kunnanhallitus, jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus Kunnanhallitus Viitasaaren kaupunginhallitus on ( 80) tehnyt periaatepäätöksen siitä, että Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan yhteistyösopimuksen irtisanominen valmistellaan nykyisen valtuuston päätettäväksi kevään 2017 aikana, jotta Wiitaunionin toiminnan valmistelua voidaan jatkaa uuden organisaatiorakenteen ja yhteistoimintasopimuksen pohjalta vuoden 2017 aikana. Samassa yhteydessä Viitasaaren kaupunki pitää tarkoituksenmukaisena

4 irtisanoa sopimus Viitasaaren kaupungin esi- ja perusopetuksen järjestämisvastuun. Henkilöstön kanssa aloitetaan yt-neuvottelut sopimuksen irtisanomisesta aiheutuvien henkilöstövaikutusten - Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimus Lisätiedot: kunnansihteeri Helena Vuopionperä, puh ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen, puh Kunnanjohtaja: Pihtiputaan kunnanhallitus esittää valtuustolle seuraavaa: 1. Pihtiputaan kunta merkitsee Viitasaaren kaupungin päätöksen tiedoksi. 2. Valtuusto toteaa, että henkilöstön kanssa on käynnistetty yt -neuvottelut 3. Pihtiputaan kunta käy vuoden 2017 loppuun mennessä neuvotteluja Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyön jatkamisesta lukien. Mikäli neuvottelutulosta uudesta yhteistyöstä ei synny loppuvuoden 2017 aikana, käytetään vuosi 2018 oman palveluorganisaation valmisteluun. 1. Merkittiin tiedoksi 2. Hyväksyttiin 3. Hyväksyttiin kielto Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn seuraavaan valtuustoon Tied: Viitasaaren kaupunginhallitus, Wiitaunionin toimialajohtajat, talousja henkilöstösihteeri. Kunnanvaltuusto

5 - Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimus Lisätiedot: kunnansihteeri Helena Vuopionperä, puh ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen, puh Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: Pihtiputaan kunnanhallitus esittää valtuustolle seuraavaa: 1. Pihtiputaan kunta merkitsee Viitasaaren kaupungin päätöksen tiedoksi. 2. Valtuusto toteaa, että henkilöstön kanssa on käynnistetty yt -neuvottelut 3. Pihtiputaan kunta käy vuoden 2017 loppuun mennessä neuvotteluja Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyön jatkamisesta lukien. Mikäli neuvottelutulosta uudesta yhteistyöstä ei synny loppuvuoden 2017 aikana, käytetään vuosi 2018 oman palveluorganisaation valmisteluun. Toimenpiteet Hyväksyttiin. Kunnallisvalitus Ote: Viitasaaren kaupunginhallitus, yhteislautakunnat.

PIHTIPUTAAN KUNNANHALLITUKSEN JA VIITASAAREN KAUPUNGINHALLITUKSEN YHTEINEN KOKOUS III/2017 MUKANA KINNULAN KUNNANHALLITUS

PIHTIPUTAAN KUNNANHALLITUKSEN JA VIITASAAREN KAUPUNGINHALLITUKSEN YHTEINEN KOKOUS III/2017 MUKANA KINNULAN KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 PIHTIPUTAAN KUNNANHALLITUKSEN JA VIITASAAREN KAUPUNGINHALLITUKSEN YHTEINEN KOKOUS III/2017 MUKANA KINNULAN KUNNANHALLITUS Aika: 23.10.2017 klo 12.00 14.02 Paikka: Viitasaaren kaupungintalo,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4.

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. JULKINEN 28.4.2014 seminaarin jälkeen 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämän sopimuksen

Lisätiedot

WIITAUNIONIN KUNTAPARI 27.11.2006. Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg

WIITAUNIONIN KUNTAPARI 27.11.2006. Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg WIITAUNIONIN KUNTAPARI 27.11.2006 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg TAUSTAA Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntapari 1.1.2005 alkaen valmistelu alkoi keväällä 2002 Viitaseudun strategia valmistui loppuvuodesta

Lisätiedot

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen"

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen Kunnanhallitus 132 08.08.2016 Sivistyslautakunta 120 18.10.2016 Kunnanhallitus 205 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 85 28.11.2016 Valtuustoaloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 367 23.11.2015 Kunnanvaltuusto 131 14.12.2015 Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä 945/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 23.11.2015

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla Q n o!3n cl.l % c u LIV NTI 1 (5) Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden Teknisellä ja ympäristötoimialalla D/2536100.04.01.02.00/2015 Perusteluosa Uuden Lahden Teknisen ja ympäristötoimialan

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä Kunnanhallitus 180 08.09.2014 Tekninen lautakunta 92 29.10.2014 Kunnanhallitus 239 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 79 15.12.2014 Tekninen lautakunta 99 23.09.2015 Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 72 06.09.2012 Kaupunginhallitus 206 24.09.2012 Kaupunginvaltuusto 78 03.12.2012 Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin

Lisätiedot

Urpilainen Leo 2. vpj. x Tuikkanen Olavi 3. vpj. - x x x x x x x x x. Paikalla 16 valtuutettua

Urpilainen Leo 2. vpj. x Tuikkanen Olavi 3. vpj. - x x x x x x x x x. Paikalla 16 valtuutettua Kunnanvaltuusto Nro 6 / 7.10.2015 113 99 Kokousaika Keskiviikkona 7.10.2015 klo 19.00 20.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) = läsnä = poissa Kunnanvirasto,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 SISÄLLYSLUETTELO 19 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUDULLISEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PERUSTAMINEN / JÄSENEN VALINTA YHTEISLAUTAKUNTAAN... 36 20 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Kunnanhallitus PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Aika 18.04.2017 klo 17:00-18:41 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Ylälehto Jani puheenjohtaja Parkkonen Kari varapuheenjohtaja Jämsén Teppo

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN Ruoveden kunnan ja Virtain kunnan yhteistoimintasopimuksen 18.6.2012 purkamis- ja irtisanomisehdon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 72 06.09.2012 Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 13.06.2007 78 Esittelijä: tekninen johtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kotkan Haminan seutusopimus

Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 22/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 30.05.2016 38 HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto esitti kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 108 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 35 29.05.2017 Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 15.05.2017 108 Vuosi 2013: Keskusta on jättänyt 11.11.2013

Lisätiedot

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus Kunnanhallitus 266 30.10.2017 Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja jäsenkuntien välisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmiminen 163/05.00/2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Kunnan ja maakunnan yhteistyön rakenteet, käytännöt ja sopimusmallit Hämeenlinna 29.5.2018 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus ja kulttuuri @IrmeliMyllymaki Julkisten

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa 09.03.2017 Sivu 1 / 1 983/2017 00.01.01.00 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

Pohjoisen Keski- Suomen kuntarakenneselvitys

Pohjoisen Keski- Suomen kuntarakenneselvitys Pohjoisen Keski- Suomen kuntarakenneselvitys Kuntaliitosverkoston seminaari 4.6.2015 Helsinki johtava konsultti Anni Antila FCG Konsultointi Oy Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalueesta Anni Antila 4.6.2015

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja STM 24.8.2018 Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja Ruoveden kunnanvaltuuston päätökset Ruoveden kunnanvaltuuston 2.7.2018 päätöksen 20 esittelytekstissä todetaan,että yhteistoimintasopimuksen irtisanomisaika

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh Sivistys- ja 4 20.06.2017 hyvinvointivaliokunta Kaupunginhallitus 281 14.08.2017 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 21 19.09.2017 21 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen 218/12.01.03/2017 Sivhyval 20.06.2017

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Heidi Tanhua

Tarkastuslautakunta Heidi Tanhua Tarkastuslautakunta 19.12.2018 Heidi Tanhua Esityksen sisältö Katsaus talouteen Keskeistä Ruoveden sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnasta Toimenpiteet ja päätökset Ruoveden kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS ASIALISTA 12/2008 KUNNANHALLITUS **************************************************************************************************************** Kokousaika ja paikka 10.11.2008 KLO 17:00 JOHTOKESKUS Kokouksen

Lisätiedot

Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen

Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 871/00.04.01/2014 106 Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 308: Kaupunginsihteeri Petra Määttänen

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi

Hallituksen esitysluonnos sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi Perusturvalautakunta 102 27.09.2016 Kunnanhallitus 189 24.10.2016 Hallituksen esitysluonnos sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 562/000/2016 Perusturvalautakunta 27.09.2016 102 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1

Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1 Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala 6.2.2015 Timo Jalonen 1 Varhaiskasvatus Palvelualuejohtajat Maija-Liisa Rantanen, Vesa Kulmala ja Liliane Kjellman 16 kpl 1.475,7 htv Esitetyt toimenpiteet

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuomas Aikkila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä 4/2011 16 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 23.11.2011 klo 18.00-19.22 Kouvon baari Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu-Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI Pormestarimalli

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI Pormestarimalli JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI 3.12.2018 Pormestarimalli 1. Taustaa Kaupunginhallitus päätti 27.11.2017 346 asettaa kaupungin johtamisjärjestelmätoimikunnan, jonka tehtävänä on arvioida kaupungin

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8) Perusturvalautakunta 03.05.2017 1(8) Esityslista 03.05.2017 Aika Kello 16:30 Paikka Kh:n iso kabinetti, Olavinkatu 27 Läsnä Linnamurto Erja puheenjohtaja Jantunen Mikko varapuheenjohtaja Cederström Tiina

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä IKAALISTEN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginhallitus 14.8.2017 Dnro YLE 61/2017 120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä vuodelle 2018 Valmistelu / kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet Kaupunginhallitus 41 08.02.2016 Kaupunginhallitus 61 22.02.2016 Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet 526/02/024/2015 KH 08.02.2016

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano 16.4.2018 KH 23.4.2018 KV Taustaa Joroisten kunnanhallitus päätti käynnistää kokouksessaan 2.5.2016 selvitystyön, jossa Joroisten kuntaorganisaatiota

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 27.05.2016 klo 13:10-14:24 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 37-42 Otsikko Sivu 37 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 137 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 65 26.06.2017 Saarijärven - Viitasaaren seutukuntien yhteisen rakennemallihankkeen käynnistäminen 8 kunnan alueelle eli ns. Pohjoisen Keski-Suomen rakennemallin

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Satakunnan maakuntatilaisuus

Satakunnan maakuntatilaisuus Satakunnan maakuntatilaisuus Kunnan ja maakunnan yhteistyön rakenteet, käytännöt ja sopimusmallit Pori 8.5.2018 Irmeli Myllymäki Julkisten palvelujen yhdyspinnat VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus. Esitys Antero Alenius + työvaliokunta

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus. Esitys Antero Alenius + työvaliokunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus Esitys 7.4.2011 Antero Alenius + työvaliokunta 1 Käsittely Luonnos ohjausryhmässä 24.3.2011 Työvaliokunnan ehdotus 4.4.2011 Ohjausryhmän ehdotus kunnille

Lisätiedot

Mikkelin seudun yhteistoimintasopimus

Mikkelin seudun yhteistoimintasopimus Luonnos 31.1.2018 Kunnanhallitus 26.3.2018 46 liite nro 2 Mikkelin seudun yhteistoimintasopimus MIKKELIN SEUTU YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN TARKOITUS Tämä yhteistoimintasopimus on perusasiakirja,

Lisätiedot