JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS"

Transkriptio

1 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE

2 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman avulla pyritään ennakoimaan henkilöstötarpeeseen vaikuttavat toiminnalliset muutokset, poistuma ja rekrytointitarve. Tämä on seitsemäs kaupungille laadittu henkilöstösuunnitelma. Vuoden 2017 osalta henkilöstösuunnitelma on sovitettu yhteen talousarvion kanssa. Vuonna 2017 toimintansa aloittaa uusi Pohjois-Karjalan sote kuntayhtymä sekä kaksi osakeyhtiötä, joihin siirtyy kaupungilta henkilöstöä. Kaupungin organisaatio ja rakenne viranhaltijoiden että työntekijöiden osalta on suunniteltu tarkennettavaksi sen jälkeen kun hyvinvointi- ja elinvoimajohtajat ovat ottaneet virkansa vastaan. Asiaan liittyvät henkilöstön kuulemiset ja sen jälkeen tarvittavat virkajärjestelypäätökset esitetään jaostolle kevään 2017 aikana. HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE Rekrytointitarve Rekrytointitarpeesta suurin osa tulee eläkepoistuman kautta. Lisäksi rekrytointitarpeeseen vaikuttaa henkilöstön muu vaihtuvuus, toiminnan mahdollinen ulkoistaminen tai ottaminen omaksi työksi sekä toisilla aloilla kasvava palvelutarve. Kevan ennusteen mukaan kokoaikaiselle eläkkeelle siirtymä olisi vuonna 2017 noin henkilöä vuodessa, tässä luvussa on mukana Siun sotelle ja yhtiöille siirtyvät henkilöt.

3 Lisäksi voidaan mainita, että osa-aikaeläkkeistä johtuen henkilötyövuosina laskettuna eläköitymisten määrä on vähäisempää kuin henkilöinä laskettuna. KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ 1. Määräaikaisen henkilöstön määrää tarkastellaan aktiivisesti. Perustellusta syystä voidaan lisätä lähinnä vakituisen varahenkilöstön määrää tai vakinaistaa henkilöstöä tehtävissä, joissa määräaikaista henkilöstöä on merkittävästi. 2. Varhaiskasvatuksessa selvitämme edelleen voimmeko rekrytoida perhepäivähoitajia entistä enemmän. 3. Selvitetään edelleen kaupungilla työskentelevien tuntiopettajien tilannetta. Mikäli on perusteltua (valittu virkasuhteeseen julkisen haun kautta, toistaiseksi olemassa oleva virkasuhde, opetusvelvollisuus jo pitkään ylittänyt lehtorin, erityisopettajan, erityisluokanopettajan tai luokanopettajan opetusvelvollisuusrajan ja opetusopetustuntien määrä ei vähene kyseisessä aineessa), voi varhaiskasvatus ja tustoimi tehdä esityksen henkilöstö- ja työllisyysjaostolle perustaa vastaavat virat ja siirtää kyseiset tuntiopettajat perustettaviin virkoihin. 4. Vuonna 2015 otettiin käyttöön rekrytointiohje, jonka mukaisesti ulkopuolisia sijaisia rekrytoitaessa ensisijaisia ovat työttömät eli lähes tai yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneet tai nuorisotakuun piiriin kuuluvat. Tällä tavoin pyritään alentamaan kaupungin työmarkkinatukilaskua samalla kun tarjotaan työtä tekijöille. Menettelyä on syytä jatkaa edelleen.

4 5. Henkilöstösuunnitelmaan sisältyvät, talousarvion valmistelun yhteydessä huomioidut uudet tai muutettavat virat esitetään koosteena tässä suunnitelman yleisessä osassa. Vuonna 2017 voimaantulevan hallintosäännön mukaisesti toimia eli työsuhteisia tehtäviä ei enää perusteta, muuteta tai lakkauteta. Niiden täyttömenettely perustuu talousarvion ja henkilötyövuosien seurantaan sekä rekrytointilupiin, joilla mm. varmistetaan nimikkeistön säilyminen linjakkaana. VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017 Kelpoisuudet määräytyvät asetusten mukaisesti tai kaupungin vakiintuneen, hyväksytyn kelpoisuusehtorekisterin mukaisesti, ellei viralle ole liitteessä erikseen kelpoisuutta määritelty. Virkojen hinnoittelut määräytyvät kaupungin vakiintuneen käytännön ja kunta-alan sovellettavien työ- ja virkaehtosopimusten mukaisesti. Käytettävä hinnoittelukohta ilmoitetaan rekrytoinnin yhteydessä. Virat perustetaan, lakkautetaan ja muutetaan alkaen, ellei taulukossa ole toisin mainittu. TÄYTETÄÄN/ PERUSTETAAN/ LAKKAUTETAAN /MUUTETAAN ja lakkautetaan ja lakkautetaan ja täytetään alkaen NIMIKE PERUSTELU TA % VIRKA / TOIMI asiakkuuspäällikkö. siirretään Riikka Vartiainen KVHL 5. luku 24 työllisyyskoordinaattori. siirretään Mari Metsävainio KVHL 5. luku 24 (sosiaalityöntekijä 52676) rekrytointikoordinaattori (51775) Rakennuttaja (52681) Ei tarvetta viralle, täytetään työsuhteisena pysäköinnintarkastaja toimistonhoitaja. siirretään Riikka Kukkonen KVHL 5. luku 24 (toimistohoitaja nro ) Työllisyystoimintojen uudelleen järjestelyt talousarvion kohdennusten mukaisesti Työllisyystoimintojen uudelleen järjestelyt talousarvion kohdennusten mukaisesti Tehtävässä tarvitaan virkaa, toiminnanjärjestely Heinävaaran uusi yhtenäis Kiihtelysvaaran yhtenäissta ala TYÖYKSIKKÖ/ vastuualue 100 virka henkilöstöpalvelut/työllisyys 100 virka henkilöstöpalvelut/työllisyys 100 virka henkilöstöpalvelut HTV - vaikutus 100 toimi Tilakeskus 100 virka Pysäköinninvalvonta 100 virka Pysäköinninvalvonta 100 virka Heinävaaran 100 virka Kiihtelysvaaran -

5 Luokanopettaja Luokanopettaja 2 x luokanopettaja opettaja (50432) Tuupovaaran yhtenäissta ala Tuupovaaran un jää kolme yhdysluokkaa ja on vain kaksi lo-virkaa (aluksi täyttö määräaikaisena) Karsikon un uusi opetusryhmä; syksyllä 2018 vakinainen täyttö mahd. siirron kautta Karhunmäen un kaksi uutta opetusryhmää; syksyllä 2018 vakinainen täyttö mahd. siirron kautta eläköitymisen myötä vapautuva, tehtäväkuvajärjestelyt 100 virka Tuupovaaran 100 virka Tuupovaaran virka Karsikon +1 / 0 htv 100 virka Karhunmäen 50 virka Joensuun seudun kansalaisopisto +2 / 0 htv - 0,5 htv ja perustetaan kehittämispäällikkö. siirretään Anneli Ruotsalainen KVHL 5. luku 24 (siivouspäällikkö ) Toimistorakennusmestari esimiestehtävien uudelleen järjestely, nimike ei vastaa tehtäviä Virka tarpeeton. Muutetaan työsuhteiseksi tehtäväksi. virka (virka) Tekninen keskus 100 virka Joensuuun vesi 0

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...4

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016. Sisältö

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016. Sisältö 1 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 Sisältö 1 KONSERNIHALLINTO... 2 1.1 Joensuun Seudun hankinta... 3 1.2 Joensuun Tilakeskus... 3 2 KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ... 4 3 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSKESKUS...

Lisätiedot

Sisällys 1. YLEISTÄ 1 2. HENKILÖSTÖTARPEESEEN VAIKUTTAVAT MUUTOKSET 2014-2015 1 2.1 Toiminnan muutos 1 2.2 Rakennemuutosohjelma 2 2.

Sisällys 1. YLEISTÄ 1 2. HENKILÖSTÖTARPEESEEN VAIKUTTAVAT MUUTOKSET 2014-2015 1 2.1 Toiminnan muutos 1 2.2 Rakennemuutosohjelma 2 2. JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014 2015 Sisällys 1. YLEISTÄ 1 2. HENKILÖSTÖTARPEESEEN VAIKUTTAVAT MUUTOKSET 2014-2015 1 2.1 Toiminnan muutos 1 2.2 Rakennemuutosohjelma 2 2.3 Keskeiset linjaukset

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2015-2017

Henkilöstösuunnitelma 2015-2017 Henkilöstösuunnitelma 2015-2017 Päiväys 10.9.2014 Laatija Harri Kivelä Toimiala Palveluketju / Liikelaitos Konsernipalvelut Elinvoima Palvelu Elinkeinopalvelut Perustehtävä Elinkeinojen kehittämisen ja

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 30.05.2017 klo 16:00-17:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 21 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

OHJE HENKILÖSTÖ- JA HENKILÖSTÖMENOTAULUKON KÄYTTÖÖN

OHJE HENKILÖSTÖ- JA HENKILÖSTÖMENOTAULUKON KÄYTTÖÖN OHJE HENKILÖSTÖ- JA HENKILÖSTÖMENOTAULUKON KÄYTTÖÖN LASKELMAN TÄYTTÄMISESSÄ TARVITTAVAT TAUSTATIEDOT, JOTKA KANNATTAA VARATA ENNEN TAULUKON TÄYTTÄMISTÄ - v. 2013 joulukuun henkilöstömäärät voi ottaa myös

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011 KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Virasto: Nuorisoasiainkeskus Laatija: Lilja Kinnunen Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017: toteutuma 2013, 2014 käyttösuunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2015 2017

Henkilöstösuunnitelma 2015 2017 Henkilöstösuunnitelma 201 2017 Päiväys 29.8.2014 Laatija Minna Anttila Toimiala Palveluketju / Liikelaitos 11 Konsernipalvelut 110 Toiminnanohjaus Palvelu 190 Elinvoima 1970, 1980 ja 1990 Perustehtävä

Lisätiedot

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn 1.1.2017 alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Outokummun kaupungit, Heinäveden ja Rääkkylän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista 19.03.2014 Sivu 1 / 1 4615/01.01.01/2013 36 Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 17.05.2017 Sivu 1 / 1 104 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue. 27.11.2014 Heikki Miettinen

Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue. 27.11.2014 Heikki Miettinen Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue 27.11.2014 Heikki Miettinen Laskelmat kuvaavat: a) eläkkeelle siirtymistä ja b) henkilöstötarpeiden ennakoitua muutosta korvaavan rekrytointitarpeen Tämän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Kuntien henkilöstön rekrytointitarve seutukunnittain Kuopion seutukunta

Kuntien henkilöstön rekrytointitarve seutukunnittain Kuopion seutukunta Kuntien henkilöstön rekrytointitarve 2005-2020 seutukunnittain Kuopion seutukunta Heikki Miettinen/30.12.2005 Kuntien henkilöstön rekrytointitarve 2005-2020 seutukunnittain Henkilöstötarpeen ennakointi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.06.2017 NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 12.-16.6.2017 Vs. sivistystoimenjohtaja Päivi Ahopelto pvm 15.06.2017 138/2017 KIRJASTONHOITAJAN MMRMIK,4JNEN TOIMI Kaisa Tikkamäki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat

Lisätiedot

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä 2016 Olennainen kysymys onko kyse seurakuntajaon muutoksesta tai muusta rakennemuutoksesta? Seurakuntajaon muutoksesta säännökset KL 13 luvussa ja KJ 13 luvussa,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 Aika 23.2.2017 klo 18.01-18.22 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja Halmela

Lisätiedot

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ Yhteenveto lyhyesti Nykyisen elinkeinojohtajan viranhaltijan siirtäminen hoitamaan uutta palvelualuejohtajan virkaa ilman julkista hakumenettelyä

Lisätiedot

2013 2014 2015 2016 HTV

2013 2014 2015 2016 HTV Työvoiman käyttöä koskeva suunnitelma 2014 Sivistystoimialan hallinto (tehdään tulosalueittain, toimialajohtajan tehtävänä on koota toimialan yhteenveto) HTV 80,0 79,0 79,0 79,0 Henkilöstökulut ( /vuosi)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

MENETTELYOHJEET VALTUUSTOJEN HYVÄKSYMIEN HENKILÖSTÖKRITEERIEN TÄYTÄÄNTÖÖNPANOA JA SOVELTAMISTA KOSKIEN

MENETTELYOHJEET VALTUUSTOJEN HYVÄKSYMIEN HENKILÖSTÖKRITEERIEN TÄYTÄÄNTÖÖNPANOA JA SOVELTAMISTA KOSKIEN LIITE 3 MENETTELYOHJEET VALTUUSTOJEN HYVÄKSYMIEN HENKILÖSTÖKRITEERIEN TÄYTÄÄNTÖÖNPANOA JA SOVELTAMISTA KOSKIEN HENKILÖSTÖKRITEERI 1, TÄYTÄNTÖÖNPANO 1. vaihe, otetaan käyttöön (johto- ja ohjausryhmän päätöksiin

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 29.09.2016 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Kasvope 85 Varhaiskasvatuspäällikön henki lös tö asiat Rehtoreiden Ahmasojan koulun Lautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat

Lisätiedot

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT 2019-2021 VUOSI 2019 2020 2021 Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta 120 000 120 000 - korityö 176 000 176 000 - avustus - kalusto 60 000 60 000 nettoinvestointi 0 356 000

Lisätiedot

Maanantai klo Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai klo Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 16.11.2015 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015. Sivistyslautakunta 05.05.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015. Sivistyslautakunta 05.05.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 Sivistyslautakunta 05.05.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 05.05.2015 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Hellgren

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sivistyslautakunta 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sivistyslautakunta 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Sivistyslautakunta 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 18.05.2010 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse Jokioja

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 8/2017 1

Utsjoen kunta Esityslista 8/2017 1 Utsjoen kunta Esityslista 8/2017 1 Sivistyslautakunta Aika 05.12.2017 klo 09:00 Paikka Valtuustosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Salon kaupunki Tehdaskatu 2, SALO PL 77, SALO Y-tunnus:

Salon kaupunki Tehdaskatu 2, SALO PL 77, SALO  Y-tunnus: 1(1) 2(1) Virkasuhteisten rekrytointiprosessit Henkilöstöpalvelut 1.8.2014, tarkistettu 1.6.2017 3(1) Virkasuhteisten rekrytointiprosessi Virkasuhteisten hakumenettely määräytyy kunnallisen viranhaltijalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011

Lisätiedot

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä YT-menettely liikkeen luovutuksessa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Liikkeenluovutus pähkinänkuoressa Liikkeenluovutus on työoikeuden alalle kehittynyt käsite, jolla on seuraava

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2009 Sivistyslautakunta 27.10.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.10.2009 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano 16.4.2018 KH 23.4.2018 KV Taustaa Joroisten kunnanhallitus päätti käynnistää kokouksessaan 2.5.2016 selvitystyön, jossa Joroisten kuntaorganisaatiota

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 19/2003 LIITE 2 1 (7)

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 19/2003 LIITE 2 1 (7) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 19/2003 LIITE 2 1 (7) MÄÄRÄAIKAINEN VIRKASUHDE 1 Virkasuhteen kesto Viranhaltija voidaan ottaa virkasuhteeseen joko toistaiseksi (ns. vakinainen viranhaltija)

Lisätiedot

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 45/2016 1 (8) 6 Toimialojen palvelukokonaisuuksien ason virkojen perustaminen HEL 2016-013391 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää perustaa lukien toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 22 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen palvelukokonaisuuden kohdennettujen opetuspalvelujen päällikön viran täyttäminen HEL 2017-000635 T 01

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto

Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto Helsingin kaupunki 1 (6) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n ja terveyskeskuksen esitys uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2012-013596 T 01 01 00

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin talousarvion 2011 ja taloussuunnitelma

Rovaniemen kaupungin talousarvion 2011 ja taloussuunnitelma Henkilöstöyksikkö 1.6.2011 ROVANIEMEN KAUPUNGIN REKRYTOINTIOHJEISTUS 2011 YLEISTÄ Rekrytoinnilla tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla Rovaniemen kaupungille hankitaan sen toiminnan tarvitsema

Lisätiedot

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 19.04.2016 klo 16:00-18:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 24 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE 1.1.2017 ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan, Nurmeksen ja Outokummun kaupungit, Heinäveden,

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2015 Ympäristötoimiala Hallinto Erillisellä liitteellä ilmoitettu htv suunnitteluluku, jota ei saa ylittää

Henkilöstösuunnitelma 2015 Ympäristötoimiala Hallinto Erillisellä liitteellä ilmoitettu htv suunnitteluluku, jota ei saa ylittää Hallinto 2015 2016 2017 2018 Vakanssit (virat/toimet) 26*) - Eläköitymisen hyödyntäminen vakanssisuunnittelussa *) Yksi toimistosihteeri (100013) ja yksi suunnitteluavustaja (607031) jäävät eläkkeelle

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMI Tavoiteorganisaatio

SIVISTYSTOIMI Tavoiteorganisaatio Sivistyskeskus sivistysjohtaja 1 koulutoimenjohtaja 1 kehittämispäällikkö 1 koulutussuunnittelija 1 Hallinto- ja toimistopalvelut hallintopäällikkö 1 palvelusihteeri 5 hankintasihteeri 1 kalust.kunnost.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnalliset muutokset... 1 2. Hallinnolliset - ja sopimusmuutokset... 1 3. Henkilöstöä koskevat muutokset... 1

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA

SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA 1.1.2013 2020 Savonlinnan kaupungin talouden sopeuttamistarpeisiin liittyen toimialat ovat valmistelleet tavoiteorganisaatiosuunnitelmat vuoteen

Lisätiedot